Mistä lähtien ystävyys on ollut pakollista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Enta jos ystävä, jota on ghostaamassa on muuttunut epävakaaksi ja väkivaltaiseksi viimeisten vuosien aikaan. Saako ghostata vai pitääkö kertoa syy ja ottaa puukoniskut rintaan?

Kuollessaan voi lohduttautua sillä että oli se parempi ihminen.

On kokemusta tuollaisesta, siis ystävästä jota lopulta pelkäsin.

Katkaisin välit kirjeellä, jossa kerroin miten olen hänen käytöksensä kokenut ja miksi en enää voi olla hänen kanssaan.

Hän meni sittemmin hoitoon, ja nykyisin ollaan hyviä tuttavia.

- yksi näistä ketjun tyypeistä, jotka eivät kannata ghostaamista

Minun piti muuttaa toiseen kaupunkiin, koska väkivaltainen ex-ystävä oli nähnyt lapseni 5v. päiväkodin pihalla ja käynyt tämän kimppuun. Mutta kun sille kirje toimi ❤️🙏.

Vierailija kirjoitti:

Ystävyys/kaveruus ei todellakaan ole mikään avioliitto. Valitettavasti kulttuurimme on alkanut niin luulla ja näiden ystävien varjolla laiminlyödään sitten puolisoa, ei viitsitä tutustua siihen. Ystäviä todellakin tulee ja menee. Asemat vaihtuu, ystävästä voi tulla kaveri tai tuttavuus ajan kanssa. Hyviin tapoihin ei kuulu ghostaaminen, mutta ghostaamista ei myöskään ole se että antaa selityksen poistuessaan eikä jää sitä sen jälkeen toisen osapuolen kanssa vatvomaan. Ystävyyden ei kuulu olla painona elämässä. Meillä on jo aivan tarpeeksi raskasta oman elämämme ja läheistemme kanssa.

Sama on nykyään kouluissakin, jos et pääse haluamaasi suosittuun kaveriporukkaan, aina voit syyttää koulukiusaamisesta. Miksei kaverisuhteet silloin ole vapaaehtoisia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minut ghostasi lapsuudenystäväni heti yhteisen ystävämme häiden jälkeen. En kuitenkaan alkanut vaatimaan häneltä selitystä ko käytökselle tai olisi pakottanut terapiaan. Ihmeellinen ajatus. Ettäkö olisin alkanut kiusaamaan toista ihmistä asiasta, josta hän ei selvästikään ole valmis puhumaan? Tulkoot puhumaan minulle asiasta jos joskus haluaa mieltänsä purkaa. Minulle sopii. Toivon hänelle hyvää elämää vaikken enää näkisikään.

Miksi on muka niin kamala asia, että ystävyys hiipuu? Minusta muutenkin on jotenkin kaunista että ihmisiä tulee ja menee, samalla tavalla kuten kaikki muukin elämässä. Työpaikkoja tulee ja menee. Asuinpaikkoja. Ajatuksia, tunteita. Ihmisiä. Elämä itsessään tulee ja menee.

Ystävät joiden kanssa en ole enää tekemisissä ovat olleet tietyssä elämäntilanteessa juuri sitä mitä olen tarvinnut. Mutta kun molemmat muuttuvat elämän pyörteissä, on ymmärrettävää että ystävyys muuttuu. Samalla tavalla kuin kaksi ihmistä voivat ylipäänsä syventää suhdetta, niin samalla tavalla suhde voi viiletä.

Mikään ei ole pysyvää, muistakaa se. Nauttikaa ihmisistä silloin kun he ovat luonanne, mutta olkaa aina valmiita hyväksymään se, että he voivat mennä menojaan. Älkää sitoko ihmisiä tai ottako heitä itsestäänselvyytenä. Näin kaikissa ihmissuhteissa. Niin perheenjäsenten, ystävien, työkavereiden yms. kanssa. Takertuminen vallitsiviin olosuhteisiin aiheuttaa meissä vain katkeruutta ja pelkoa.

Olipa hyvä viesti. Näin itsekin ajattelen. Tietysti se jos tärkeäksi koettu ihminen hylkää tuntuu pahalta, mutta sen asian käsitteleminen on täysin eri juttu kuin ryhtyä vaatimaan selityksiä ja selvityksiä siltä, joka haluaa ystävyyden päättää. Useimmiten selvityksiä halutaan nimenomaan sen vuoksi, että saataisiin edelleen olla yhteyksissä joko parantuneen suhteen toivossa tai sitten riidellen ja syyllistä hakien. 

Keskustelu vahvisti sitä intuitiivista oletusta, että ghostauksen demonisoinnissa (kuten joku osuvasti kirjoitti) on jotain outoa ja ystävyyteen kuulumatonta. Ap

Minä taas en nimenomaan pidä ghostaamista ystävyyteen kuuluvana asiana, ja pidän sitä hyvin epäkunnioittavana tapana lopettaa pitkä ja läheinen ihmissuhde.

Mieluummin vaan hiipuu pois, kuin yhtäkkiä vaan lyö pellit kiinni.

Se, että pitkäaikainen, läheinen ystävä poistaa yhtäkkiä somesta ym. vie kunnioituksen koko ihmistä kohtaan, ja likaa kaikki yhteiset muistotkin.

Ajatus koko ihmisestä muuttuu.

Itselleni siis yksi pitkäaikainen ja läheinen ystävä teki noin, ja vaikka jälkikäteen ajateltuna koko asia on aivan sama, niin fiksumpi olisi ottanut tuohon johtaneet syyt puheeksi tai lähettänyt vaikka jonkun ”en koe enää oloani hyväksi kanssasi, älä ota enää minuun yhteyttä”-viestin jonka jälkeen ne poistot.

Itsekin olen päättänyt elämäni aikana useamman tiiviin ystävyyssuhteen, mutta en yhtäkään niistä ghostaten, ja jokaisen kanssa ollaan sellaisissa väleissä, että jos nähdään, niin moikataan ja vaihdetaan kuulumiset.
Mustavalkoiset, kehittymättömät ihmiset pistää välit kokonaan poikki ja suhtautuu ihmisiin joko-tai-mentaliteetilla; että pitää olla suunnilleen bestiksiä, tai sitten inhotaan ja lyödään välit poikki.

Toistan jälleen, että lehtijutussa kuultiin vain yhden osapuolen näkemys. Tilanteita on hyvin monenlaisia, ja itse koetan ajatella asiaa sen toisenkin osapuolen kannalta mikä lehtijutusta mielestäni puuttui täysin. Termiä ghostaaminen oli käytetty keppihevosena syyllistämiselle, vaikka asia on selvästi monimutkaisempi kuin yhden osapuolen kertomus asiasta.

Myöskään en ole sitä mieltä, että välien poikki pistäminen tarkoittaisi, että joku on mustavalkoinen tai kehittymätön. Pikemminkin tuollainen tapa käsitellä mennyttä ystävyyttä (syyllistäminen) osoittaa, ettei tilannetta ole käyty läpi siltä kannalta mitä se toisen osapuolen osalta ehkä on näyttänyt. Jos tarkastelee asiaa ystävyyden päättäneen osapuolen silmin, hän on saavuttanut tavoitteensa nimenomaan panemalla välit poikki ja ymmärrettävä syy siihen saattaa olla olemassa. Itse olen taipuvainen pitämään sitä kehittyneisyytenä, että kykenee hahmottamaan tilanteita myös muista kuin omista lähtökohdistaan, kun taas syyllisen etsiminen yksinomaan toisesta ystävyyden osapuolesta herättää epäilyksen lavastuksesta. (Edellyttäen, että ystävyyttä on ylipäätään ollut olemassa eli että ei ole kyseessä se luultavasti yleisempi tilanne, jolloin toinen on kokenut ystävyyden tuttavuutena.) Ap

En ole lukenut ko. lehtijuttua, joten en kommentoinut sitä, vaan ylipäätään ghostaamista ystävyyssuhteissa.

Ghostaaminen ei ole kunnioittava tapa lopettaa ihmissuhde, ja ”ghostaamisen demonisointi” kyllä siinä mielessä nimenomaan kuuluu ystävyyteen, että ystävyydessä sitä haluaa kaikin keinoin välttää ja lopettaa ystävyyden yhteistä taivalta kunnioittaen, eikä rumasti vaan kadoten.

Jokainen ansaitsee sen ”en halua enää olla tekemisissä”-viestin tai vastaavan.

Itse ilmoitan jopa lyhyelle tapailumiehellekin etten halua enää nähdä, enkä vaan katoa maisemista jättäen vastaamatta viestiin.

Sinänsä aihe ei (enää) koske minua, sillä katson nykyään tarkemmin millaisiin ihmisiin tutustun ja että heidän kanssaan vallitsee molemminpuolinen kunnioitus, mutta nuorempana on tullut oltua ystävänä ja deittailtua näitä vähemmän kunnioittavia ihmisiä.

Minä luulen, että ghostaus on tosiasiassa harvinaista eli että häivytään kuin tuhka tuuleen aivan yllättäen pitkästä ystävyyssuhteesta. Eri asia sitten kaikenkarvaiset tuttavuudet, joita elämässä tulee ja menee. Hyvistä ystävistä haluaa pitää kiinni, eikä sellaista ystävyyttä lopeteta ghostaamalla. Näitä asioita jo moni toikin edellä esille, keskustelussa alkavat toistua samat asiat. Ap

Ainahan sille joku syy on, mutta itse olen tosiaan sitä koulukuntaa joka pyrkii kohtelemaan itseään ja muita kunnioituksella eli selvittämään asiat jos selvitettävää on, pyytämään ja antamaan anteeksi jne.

Paljon mukavampi molemmille jatkaa matkaa omiin suuntiinsa, kun ei ole jäänyt kaunoja ja katkeruuksia, vaan asiat on puhuttu ja pöytä ikään kuin puhdas.

Siinä on sekin, että jos asioita ei selvitä, ne kasautuu helposti mieleen ja voivat vaikuttaa seuraavaankin ihmissuhteeseen.

Ketju on kyllä jo sen verran pitkä, että varmasti samat asiat sanottu jo moneen otteeseen.

Pääasiahan olisi, että jokainen löytäisi itselleen sopivaa seuraa ja ystävyyssuhteita, mitä se sitten itse kullekin merkitsee.

Minut on tosiaan kerran ystävä ghostannut eikä se tilanne sinänsä yllätyksenä tullut, sillä en itsekään halunnut enää olla juurikaan tekemisissä, mutta se kieltämättä silloin yllätti, että hän oli valmis tekemään sen niin radikaalilla tavalla ja välit katkaisten. Itse olisin tehnyt sen keskustellen ja tuttava-tasolle jääden, mutta syy ystävyyden hiipumisellekin oli erilaiset arvot ym., joten ei sinänsä ihme, että lopullinen irtaantuminenkin oli asia jonka toteutuksesta oltiin aivan eri linjoilla :D

Muistelen häntä silti hyvällä, vaikka en ystävyyttä hänen kanssaan kaipaakaan.

Hän jäi katkerana vihaamaan.

Mä näen tuossa lihavoimassani kohdassa pienen ristiriidan. Tarkoitan, että kun ystäväänsä kohtelee kunnioituksella, ei tule tehneeksi eikä sanoneeksi mitään sellaista, jota pitäisi pyytää anteeksi. Sellaisia asioita ei yksinkertaisesti tee ystävälleen. Ei edes ollessaan huonolla tuulella tai kännissä. 

- Nro 162 -

Minulla taas on se kokemus, että siinä vaiheessa kun ystävyydessä ollaan pistämässä lusikoita jakoon, niin yleensä molemmilla on jotain asioita jotka ovat jääneet kalvamaan, ja ne otetaan sitten siinä esille ja pyydetään molemmin puolin anteeksi.

Ei nämä ole olleet mitään tahallisia loukkauksia vaan sellaisia, ettei ole itse tajunnut loukanneensa toista tai tarkoittanut jotain asiaa siten kun toinen on sen ottanut, ja on mielestäni ollut tosi hyvä, kun nämä asiat on selvitetty.

Tietenkään kaikkien ystävien kanssa ei noin käy, mutta se onkin varmaan syy siihen miksi niiden kanssa ei tuohon tilanteeseen sitten päädytäkään, eli lopettamaan ystävyyttä.

Pari tuollaista on menneisyydessä ollut, joita olen tietämättäni loukannut. Nykyään onneksi sellaiset ystävyyssuhteet, että huumori ja arvot kohtaavat, niin ei tarvitse pelätä toisen loukkaantuvan.

Mutta noin ylipäätään ei ole mitenkään erikoista, että lähisuhteissa täytyy välillä keskustella kommunikaatiokatkoksista, toista on loukannut jokin tms.

Ei ihmissuhteet ole täydellisiä, koska ei kukaan ihminenkään ole täydellinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

ystävyydet tulee ja menee, ne ovat väliaikaisia

Ainakin ovat silloin jos niihin ystäviinsä sitten itse noin suhtautuu ja heihin tuolla tavoin

asennoituu.

( ...mutta eikö silloin olisikin parempi puhua vain 'tuttavista'

( ja satunnaisista, tilapäisistä  tuttavuuksista)

sen 'ystävän' sijaan ?)

Nykyään puhutaan ystävistä ja joku satunnainen pari kertaa tavattu tuttukin on monien puheessa ystävä.

Olisko Koskelan murhan uhri saanut ghostata tappajana?

Peukku ylös olisi saanut ghostata, peukku alas ei saa ghostata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivotaan, että ap pysyy samassa mielipiteessä, kun aviomies katoaa yllättäen tai kun ap palaa kotiin, lukot vaihdettu ja tavarat ulkona; kun omat lapset lopettavat yhteydenpidon yhtenä päivänä eivätkä sen jälkeen enää koskaan vastaa yhteydenottoihin etkä enää koskaan kuule niistä, kun muuttivat samalla muualle, minkä saat selville uudesta nimestä ovessa; kun tutut kaupungilla vain katsovat läpi kuin sinua ei olisi olemassa, teeskentelevät etteivät kuule kun puhut ja poistuvat paikalta.

Aloitus oli niin lapsellinen ja typerä. Oikein malliesimerkki siitä, että pitää louskuttaa omia mielipiteitä vaikkei mitään tiedä mistään. Tietämätön ja tyhmä ihminen.

Avioliitto on aivan eri asia kuin ystävyys, ei niitä voi verrata kuten jo toin esille aiemmin. Ystävyydessä voi olla hyvin niin, että vain toinen on kokenut ystävyyden läheisenä, kun taas toiselle se on jo pitkään ollut velvoite, tuttavuus tai muu epämääräisempi suhde. Ystävyys ei ole ystävyyyttä, jos se ei toisen mielestä ole ystävyyttä myös. On sellaisiakin ihmisiä, jotka pyrkivät väkisin ystäväksi tai takertuvat ihmisiin epäterveellä tavalla, yksipuolisesti kuten jo tuotiin esille. Ap

Yksipuolisella sopimuksella "ystävystyminen" on muuten kovin yleistä. Minä olen ollut useita kertoja tilanteessa, jossa ihminen jota pidän satunnaisena tuttavana, on päättänyt että olemme henkiystäviä. Minulla on hyvin pidättyväinen luonne, ja voin tuntea jonkun vaikka kymmenen vuotta ja pitää häntä silti satunnaisena tuttavana..

SAmoja kokemuksia...

Mahtaakohan sillä mistä päin on kotoisin olla tekemistä sen asian kanssa miten kokee ghostaamisen hyväksyttävyyden? Eteläpohjalaiset on muita suomalaisia suorempia; ovatkohan myös taipuvaisempia paheksumaan ghostaamista? Liekö syntyperäiset helsinkiläiset puolestaan tottuneet korkeakulttuurien valkoisiin valheisiin ja sitä myöten vetoamaan "kiireeseen"? Entä itse ghostaajat, lienevätkö korostuneesti netti-ihmisiä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minut ghostasi lapsuudenystäväni heti yhteisen ystävämme häiden jälkeen. En kuitenkaan alkanut vaatimaan häneltä selitystä ko käytökselle tai olisi pakottanut terapiaan. Ihmeellinen ajatus. Ettäkö olisin alkanut kiusaamaan toista ihmistä asiasta, josta hän ei selvästikään ole valmis puhumaan? Tulkoot puhumaan minulle asiasta jos joskus haluaa mieltänsä purkaa. Minulle sopii. Toivon hänelle hyvää elämää vaikken enää näkisikään.

Miksi on muka niin kamala asia, että ystävyys hiipuu? Minusta muutenkin on jotenkin kaunista että ihmisiä tulee ja menee, samalla tavalla kuten kaikki muukin elämässä. Työpaikkoja tulee ja menee. Asuinpaikkoja. Ajatuksia, tunteita. Ihmisiä. Elämä itsessään tulee ja menee.

Ystävät joiden kanssa en ole enää tekemisissä ovat olleet tietyssä elämäntilanteessa juuri sitä mitä olen tarvinnut. Mutta kun molemmat muuttuvat elämän pyörteissä, on ymmärrettävää että ystävyys muuttuu. Samalla tavalla kuin kaksi ihmistä voivat ylipäänsä syventää suhdetta, niin samalla tavalla suhde voi viiletä.

Mikään ei ole pysyvää, muistakaa se. Nauttikaa ihmisistä silloin kun he ovat luonanne, mutta olkaa aina valmiita hyväksymään se, että he voivat mennä menojaan. Älkää sitoko ihmisiä tai ottako heitä itsestäänselvyytenä. Näin kaikissa ihmissuhteissa. Niin perheenjäsenten, ystävien, työkavereiden yms. kanssa. Takertuminen vallitsiviin olosuhteisiin aiheuttaa meissä vain katkeruutta ja pelkoa.

Olipa hyvä viesti. Näin itsekin ajattelen. Tietysti se jos tärkeäksi koettu ihminen hylkää tuntuu pahalta, mutta sen asian käsitteleminen on täysin eri juttu kuin ryhtyä vaatimaan selityksiä ja selvityksiä siltä, joka haluaa ystävyyden päättää. Useimmiten selvityksiä halutaan nimenomaan sen vuoksi, että saataisiin edelleen olla yhteyksissä joko parantuneen suhteen toivossa tai sitten riidellen ja syyllistä hakien. 

Keskustelu vahvisti sitä intuitiivista oletusta, että ghostauksen demonisoinnissa (kuten joku osuvasti kirjoitti) on jotain outoa ja ystävyyteen kuulumatonta. Ap

Minä taas en nimenomaan pidä ghostaamista ystävyyteen kuuluvana asiana, ja pidän sitä hyvin epäkunnioittavana tapana lopettaa pitkä ja läheinen ihmissuhde.

Mieluummin vaan hiipuu pois, kuin yhtäkkiä vaan lyö pellit kiinni.

Se, että pitkäaikainen, läheinen ystävä poistaa yhtäkkiä somesta ym. vie kunnioituksen koko ihmistä kohtaan, ja likaa kaikki yhteiset muistotkin.

Ajatus koko ihmisestä muuttuu.

Itselleni siis yksi pitkäaikainen ja läheinen ystävä teki noin, ja vaikka jälkikäteen ajateltuna koko asia on aivan sama, niin fiksumpi olisi ottanut tuohon johtaneet syyt puheeksi tai lähettänyt vaikka jonkun ”en koe enää oloani hyväksi kanssasi, älä ota enää minuun yhteyttä”-viestin jonka jälkeen ne poistot.

Itsekin olen päättänyt elämäni aikana useamman tiiviin ystävyyssuhteen, mutta en yhtäkään niistä ghostaten, ja jokaisen kanssa ollaan sellaisissa väleissä, että jos nähdään, niin moikataan ja vaihdetaan kuulumiset.
Mustavalkoiset, kehittymättömät ihmiset pistää välit kokonaan poikki ja suhtautuu ihmisiin joko-tai-mentaliteetilla; että pitää olla suunnilleen bestiksiä, tai sitten inhotaan ja lyödään välit poikki.

Toistan jälleen, että lehtijutussa kuultiin vain yhden osapuolen näkemys. Tilanteita on hyvin monenlaisia, ja itse koetan ajatella asiaa sen toisenkin osapuolen kannalta mikä lehtijutusta mielestäni puuttui täysin. Termiä ghostaaminen oli käytetty keppihevosena syyllistämiselle, vaikka asia on selvästi monimutkaisempi kuin yhden osapuolen kertomus asiasta.

Myöskään en ole sitä mieltä, että välien poikki pistäminen tarkoittaisi, että joku on mustavalkoinen tai kehittymätön. Pikemminkin tuollainen tapa käsitellä mennyttä ystävyyttä (syyllistäminen) osoittaa, ettei tilannetta ole käyty läpi siltä kannalta mitä se toisen osapuolen osalta ehkä on näyttänyt. Jos tarkastelee asiaa ystävyyden päättäneen osapuolen silmin, hän on saavuttanut tavoitteensa nimenomaan panemalla välit poikki ja ymmärrettävä syy siihen saattaa olla olemassa. Itse olen taipuvainen pitämään sitä kehittyneisyytenä, että kykenee hahmottamaan tilanteita myös muista kuin omista lähtökohdistaan, kun taas syyllisen etsiminen yksinomaan toisesta ystävyyden osapuolesta herättää epäilyksen lavastuksesta. (Edellyttäen, että ystävyyttä on ylipäätään ollut olemassa eli että ei ole kyseessä se luultavasti yleisempi tilanne, jolloin toinen on kokenut ystävyyden tuttavuutena.) Ap

En ole lukenut ko. lehtijuttua, joten en kommentoinut sitä, vaan ylipäätään ghostaamista ystävyyssuhteissa.

Ghostaaminen ei ole kunnioittava tapa lopettaa ihmissuhde, ja ”ghostaamisen demonisointi” kyllä siinä mielessä nimenomaan kuuluu ystävyyteen, että ystävyydessä sitä haluaa kaikin keinoin välttää ja lopettaa ystävyyden yhteistä taivalta kunnioittaen, eikä rumasti vaan kadoten.

Jokainen ansaitsee sen ”en halua enää olla tekemisissä”-viestin tai vastaavan.

Itse ilmoitan jopa lyhyelle tapailumiehellekin etten halua enää nähdä, enkä vaan katoa maisemista jättäen vastaamatta viestiin.

Sinänsä aihe ei (enää) koske minua, sillä katson nykyään tarkemmin millaisiin ihmisiin tutustun ja että heidän kanssaan vallitsee molemminpuolinen kunnioitus, mutta nuorempana on tullut oltua ystävänä ja deittailtua näitä vähemmän kunnioittavia ihmisiä.

Minä luulen, että ghostaus on tosiasiassa harvinaista eli että häivytään kuin tuhka tuuleen aivan yllättäen pitkästä ystävyyssuhteesta. Eri asia sitten kaikenkarvaiset tuttavuudet, joita elämässä tulee ja menee. Hyvistä ystävistä haluaa pitää kiinni, eikä sellaista ystävyyttä lopeteta ghostaamalla. Näitä asioita jo moni toikin edellä esille, keskustelussa alkavat toistua samat asiat. Ap

Ainahan sille joku syy on, mutta itse olen tosiaan sitä koulukuntaa joka pyrkii kohtelemaan itseään ja muita kunnioituksella eli selvittämään asiat jos selvitettävää on, pyytämään ja antamaan anteeksi jne.

Paljon mukavampi molemmille jatkaa matkaa omiin suuntiinsa, kun ei ole jäänyt kaunoja ja katkeruuksia, vaan asiat on puhuttu ja pöytä ikään kuin puhdas.

Siinä on sekin, että jos asioita ei selvitä, ne kasautuu helposti mieleen ja voivat vaikuttaa seuraavaankin ihmissuhteeseen.

Ketju on kyllä jo sen verran pitkä, että varmasti samat asiat sanottu jo moneen otteeseen.

Pääasiahan olisi, että jokainen löytäisi itselleen sopivaa seuraa ja ystävyyssuhteita, mitä se sitten itse kullekin merkitsee.

Minut on tosiaan kerran ystävä ghostannut eikä se tilanne sinänsä yllätyksenä tullut, sillä en itsekään halunnut enää olla juurikaan tekemisissä, mutta se kieltämättä silloin yllätti, että hän oli valmis tekemään sen niin radikaalilla tavalla ja välit katkaisten. Itse olisin tehnyt sen keskustellen ja tuttava-tasolle jääden, mutta syy ystävyyden hiipumisellekin oli erilaiset arvot ym., joten ei sinänsä ihme, että lopullinen irtaantuminenkin oli asia jonka toteutuksesta oltiin aivan eri linjoilla :D

Muistelen häntä silti hyvällä, vaikka en ystävyyttä hänen kanssaan kaipaakaan.

Hän jäi katkerana vihaamaan.

Mä näen tuossa lihavoimassani kohdassa pienen ristiriidan. Tarkoitan, että kun ystäväänsä kohtelee kunnioituksella, ei tule tehneeksi eikä sanoneeksi mitään sellaista, jota pitäisi pyytää anteeksi. Sellaisia asioita ei yksinkertaisesti tee ystävälleen. Ei edes ollessaan huonolla tuulella tai kännissä. 

- Nro 162 -

Minulla taas on se kokemus, että siinä vaiheessa kun ystävyydessä ollaan pistämässä lusikoita jakoon, niin yleensä molemmilla on jotain asioita jotka ovat jääneet kalvamaan, ja ne otetaan sitten siinä esille ja pyydetään molemmin puolin anteeksi.

Ei nämä ole olleet mitään tahallisia loukkauksia vaan sellaisia, ettei ole itse tajunnut loukanneensa toista tai tarkoittanut jotain asiaa siten kun toinen on sen ottanut, ja on mielestäni ollut tosi hyvä, kun nämä asiat on selvitetty.

Tietenkään kaikkien ystävien kanssa ei noin käy, mutta se onkin varmaan syy siihen miksi niiden kanssa ei tuohon tilanteeseen sitten päädytäkään, eli lopettamaan ystävyyttä.

Pari tuollaista on menneisyydessä ollut, joita olen tietämättäni loukannut. Nykyään onneksi sellaiset ystävyyssuhteet, että huumori ja arvot kohtaavat, niin ei tarvitse pelätä toisen loukkaantuvan.

Mutta noin ylipäätään ei ole mitenkään erikoista, että lähisuhteissa täytyy välillä keskustella kommunikaatiokatkoksista, toista on loukannut jokin tms.

Ei ihmissuhteet ole täydellisiä, koska ei kukaan ihminenkään ole täydellinen.

Ymmärrän, mitä tarkoitat. Mä en tosiaan ole koskaan pistänyt välejä poikki ystäviini. Ottanut etäisyyttä kylläkin, jos elämät ovat menneet niin eri suuntiin, ettei ole ollut järkevää kummankaan kannalta väkisin ylläpitää ystävyyssuhdetta. Eli antanut ystävyyden hiipua. Toisaalta muutama näistä ystävyyssuhteista on sitten vuosikymmenten jälkeen alkanut uudelleen. 

Ystävystyn aika hitaasti. Mun pitää tuntea toinen ihminen varsin hyvin ennenkuin voin kutsua häntä ystäväkseni. Mulla menee ystävystymiseen vähintään 3 vuotta. Jo siihen, että jostain uudesta tuttavuudesta päästäisiin kaverisuhteeseen asti, menee reilusti yli vuosi. Olen ihmissuhteideni alussa ehkä enemmän kuuntelijan ja "tarkkailijan" roolissa.  Ts en ota puheeksi asiaa X enkä varsinkaan vitsaile sillä ennenkuin mulle on selvinnyt, millä tavalla toinen suhtautuu asiaan X. Tällä vältän sen, etten tule tahattomasti loukanneeksi toista ihmistä.

- Nro 162 -

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En pääse lukemaan juttua, joten kommentoin vain aloituksen ja jutun ensimmäisen kappaleen kannalta. Tietenkään ystävyys ei ole pakollista, mutta kyllä tuollainen yhtäkkinen ghostaus voi oikeasti olla aika traumatisoivaa, varsinkin jos itse on oikeasti kuvitellut, että kaikki on ok. Siis että ei vastakaan enää puhelimeen, sen sijaan että sanoisi suoraan että jokin on vinossa. Annikan asemassa olisin itse aivan yhtä ymmälläni ja varmasti todella surullinen. Se epätietoisuushan tuollaisessa tilanteessa on pahinta, jos ystävä suoraan sanoo ettei halua olla tekemisissä ja kertoo sille syyn, niin voi ainakin surra ystävyyden päättymistä rauhassa eikä tarvitse pohtia, mikä itsessä on vikana. Ystävyyden päättyminen kun on joka tapauksessa surullinen asia!

Tietysti jos juttu jatku niin, että siinä luetellaan kaikki tavat, millä Annika on hyväksikäyttänyt ystävää ja kohdellut tätä huonosti, niin ymmärrän, että on ghostattu. Siltikin voisi vaikka laittaa viestin ja blokata sen jälkeen jos ei halua olla missään tekemisissä, siinähän pääsisi ystävyyden päättävä osapuoli sanomaan ne asiat mitkä on kaihertaneet.

Ystävyyksiä on myös monenlaisia. Ainakin itselläni suurin osa itsestään hiipuneista ystävyyksistä ei ole jäänyt kaihertamaan, vaikka joitain ystäviä jollain tapaa kaipaankin ja jos asuisin esim. samalla paikkakunnalla niin varmaan koittaisin niitä elvyttää. Mutta kun parhaan ystävän kanssa meni välit riitaisasti poikki, niin olin todella surullinen ja olisin ollut itse ihan valmis vaikka pariterapiaan! :D On iso ero, tuleeko välirikko yllättäen ja liittykö siihen riitaa tai jääkö syy mysteeriksi, vai hiipuuko ystävyys vain elämäntilanteiden muutoksissa pikkuhiljaa pois.

En nyt jaksa pohtia sun koko logiikkaa, mutta huomaan sun viestissä yhden todella hälyttävän, sairaan, epäilyttävän jutun. Mainitset samassa yhteydessä sanat "suru" ja "vikana". Tuo "vikana" on siis syyn etsimistä, syyllisen etsimistä, syyttämistä, siis väkivaltaa, siis aggressiota. Eli mainitset samassa yhteydessä asiat "suru" ja "aggressio". Tuo on todella hälyttävää. Jos nuo kaksi asiaa on sinulla jotenkin yhteydessä niin sinä olet juurikin sellainen jonkinlainen sosiopaatti.

Suru on surua. Suru on ihan vain surua. Siihen ei kuulu liittyä aggressiota. Sitä en tiedä mihin kaikkeen aggressio voi liittyä, mutta ei suruun. Ainoastaan sosiopaateilla noiden asioiden välillä on jonkinlainen yhteys..

No nyt oli kyllä todella pitkällevietyä ja täysin tuulesta temmattua analyysia. Harjoittelisin keittiöpsykologina toimimista rauhassa vielä muutaman vuoden ennen kuin alkaisin sinuna heittelemään diagnooseja ilmoille.

Moni jo tässä ketjussa kirjoittikin siitä, että ghostaaminen ei takuulla tullut yllätyksenä tälle ghostatulle. varmasti on huomannut, että ystävyys on viilennyt tai jotain muuta ongelmaa on ilmennyt. Menisi vaan itseensä miettisi aiempia aikoja. Minut on kerran ghostattu ja olin ensin tosi loukkaantunut. Kun mietin tapaamiskertoa taaksepäin, tajusin, että olin usein puhunut leikkimielisesti kaverilleni asiasta, joka on varmasti ollut hänelle herkkä ja vaikea aihe. En tajunnut sitä silloin. Syy oli siis minussa, enkä yhtään ole syytellyt ex-kaveriani. Olisin tehnyt itse hänen sijassaan samoin. 

Olen itse ghostannut yhden kaverini, joka mätti naamaansa päivittäin valtavan annoksen mielenterveyslääkkeitä. Tämän vuoksi hänestä tuli täysin zombi. En halunnut loukata häntä sanomalla, että hänestä on tullut tyhmä ja tylsä, vaan vähitellen häivytin itseni. Ei ole perääni kysellyt. Ehkä hänkään ei pitänyt minusta ja ajatteli ghostata minut.

Minä pidän parempana ghostata kuin rehellisesti kertoa jollekin, etten halua olla ihmisen kanssa joka on muuttunut ääliöksi. Tuleeko kertomisesta hänelle muka parempi mieli?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minut ghostasi lapsuudenystäväni heti yhteisen ystävämme häiden jälkeen. En kuitenkaan alkanut vaatimaan häneltä selitystä ko käytökselle tai olisi pakottanut terapiaan. Ihmeellinen ajatus. Ettäkö olisin alkanut kiusaamaan toista ihmistä asiasta, josta hän ei selvästikään ole valmis puhumaan? Tulkoot puhumaan minulle asiasta jos joskus haluaa mieltänsä purkaa. Minulle sopii. Toivon hänelle hyvää elämää vaikken enää näkisikään.

Miksi on muka niin kamala asia, että ystävyys hiipuu? Minusta muutenkin on jotenkin kaunista että ihmisiä tulee ja menee, samalla tavalla kuten kaikki muukin elämässä. Työpaikkoja tulee ja menee. Asuinpaikkoja. Ajatuksia, tunteita. Ihmisiä. Elämä itsessään tulee ja menee.

Ystävät joiden kanssa en ole enää tekemisissä ovat olleet tietyssä elämäntilanteessa juuri sitä mitä olen tarvinnut. Mutta kun molemmat muuttuvat elämän pyörteissä, on ymmärrettävää että ystävyys muuttuu. Samalla tavalla kuin kaksi ihmistä voivat ylipäänsä syventää suhdetta, niin samalla tavalla suhde voi viiletä.

Mikään ei ole pysyvää, muistakaa se. Nauttikaa ihmisistä silloin kun he ovat luonanne, mutta olkaa aina valmiita hyväksymään se, että he voivat mennä menojaan. Älkää sitoko ihmisiä tai ottako heitä itsestäänselvyytenä. Näin kaikissa ihmissuhteissa. Niin perheenjäsenten, ystävien, työkavereiden yms. kanssa. Takertuminen vallitsiviin olosuhteisiin aiheuttaa meissä vain katkeruutta ja pelkoa.

Olipa hyvä viesti. Näin itsekin ajattelen. Tietysti se jos tärkeäksi koettu ihminen hylkää tuntuu pahalta, mutta sen asian käsitteleminen on täysin eri juttu kuin ryhtyä vaatimaan selityksiä ja selvityksiä siltä, joka haluaa ystävyyden päättää. Useimmiten selvityksiä halutaan nimenomaan sen vuoksi, että saataisiin edelleen olla yhteyksissä joko parantuneen suhteen toivossa tai sitten riidellen ja syyllistä hakien. 

Keskustelu vahvisti sitä intuitiivista oletusta, että ghostauksen demonisoinnissa (kuten joku osuvasti kirjoitti) on jotain outoa ja ystävyyteen kuulumatonta. Ap

Minä taas en nimenomaan pidä ghostaamista ystävyyteen kuuluvana asiana, ja pidän sitä hyvin epäkunnioittavana tapana lopettaa pitkä ja läheinen ihmissuhde.

Mieluummin vaan hiipuu pois, kuin yhtäkkiä vaan lyö pellit kiinni.

Se, että pitkäaikainen, läheinen ystävä poistaa yhtäkkiä somesta ym. vie kunnioituksen koko ihmistä kohtaan, ja likaa kaikki yhteiset muistotkin.

Ajatus koko ihmisestä muuttuu.

Itselleni siis yksi pitkäaikainen ja läheinen ystävä teki noin, ja vaikka jälkikäteen ajateltuna koko asia on aivan sama, niin fiksumpi olisi ottanut tuohon johtaneet syyt puheeksi tai lähettänyt vaikka jonkun ”en koe enää oloani hyväksi kanssasi, älä ota enää minuun yhteyttä”-viestin jonka jälkeen ne poistot.

Itsekin olen päättänyt elämäni aikana useamman tiiviin ystävyyssuhteen, mutta en yhtäkään niistä ghostaten, ja jokaisen kanssa ollaan sellaisissa väleissä, että jos nähdään, niin moikataan ja vaihdetaan kuulumiset.
Mustavalkoiset, kehittymättömät ihmiset pistää välit kokonaan poikki ja suhtautuu ihmisiin joko-tai-mentaliteetilla; että pitää olla suunnilleen bestiksiä, tai sitten inhotaan ja lyödään välit poikki.

Toistan jälleen, että lehtijutussa kuultiin vain yhden osapuolen näkemys. Tilanteita on hyvin monenlaisia, ja itse koetan ajatella asiaa sen toisenkin osapuolen kannalta mikä lehtijutusta mielestäni puuttui täysin. Termiä ghostaaminen oli käytetty keppihevosena syyllistämiselle, vaikka asia on selvästi monimutkaisempi kuin yhden osapuolen kertomus asiasta.

Myöskään en ole sitä mieltä, että välien poikki pistäminen tarkoittaisi, että joku on mustavalkoinen tai kehittymätön. Pikemminkin tuollainen tapa käsitellä mennyttä ystävyyttä (syyllistäminen) osoittaa, ettei tilannetta ole käyty läpi siltä kannalta mitä se toisen osapuolen osalta ehkä on näyttänyt. Jos tarkastelee asiaa ystävyyden päättäneen osapuolen silmin, hän on saavuttanut tavoitteensa nimenomaan panemalla välit poikki ja ymmärrettävä syy siihen saattaa olla olemassa. Itse olen taipuvainen pitämään sitä kehittyneisyytenä, että kykenee hahmottamaan tilanteita myös muista kuin omista lähtökohdistaan, kun taas syyllisen etsiminen yksinomaan toisesta ystävyyden osapuolesta herättää epäilyksen lavastuksesta. (Edellyttäen, että ystävyyttä on ylipäätään ollut olemassa eli että ei ole kyseessä se luultavasti yleisempi tilanne, jolloin toinen on kokenut ystävyyden tuttavuutena.) Ap

En ole lukenut ko. lehtijuttua, joten en kommentoinut sitä, vaan ylipäätään ghostaamista ystävyyssuhteissa.

Ghostaaminen ei ole kunnioittava tapa lopettaa ihmissuhde, ja ”ghostaamisen demonisointi” kyllä siinä mielessä nimenomaan kuuluu ystävyyteen, että ystävyydessä sitä haluaa kaikin keinoin välttää ja lopettaa ystävyyden yhteistä taivalta kunnioittaen, eikä rumasti vaan kadoten.

Jokainen ansaitsee sen ”en halua enää olla tekemisissä”-viestin tai vastaavan.

Itse ilmoitan jopa lyhyelle tapailumiehellekin etten halua enää nähdä, enkä vaan katoa maisemista jättäen vastaamatta viestiin.

Sinänsä aihe ei (enää) koske minua, sillä katson nykyään tarkemmin millaisiin ihmisiin tutustun ja että heidän kanssaan vallitsee molemminpuolinen kunnioitus, mutta nuorempana on tullut oltua ystävänä ja deittailtua näitä vähemmän kunnioittavia ihmisiä.

Minä luulen, että ghostaus on tosiasiassa harvinaista eli että häivytään kuin tuhka tuuleen aivan yllättäen pitkästä ystävyyssuhteesta. Eri asia sitten kaikenkarvaiset tuttavuudet, joita elämässä tulee ja menee. Hyvistä ystävistä haluaa pitää kiinni, eikä sellaista ystävyyttä lopeteta ghostaamalla. Näitä asioita jo moni toikin edellä esille, keskustelussa alkavat toistua samat asiat. Ap

Ainahan sille joku syy on, mutta itse olen tosiaan sitä koulukuntaa joka pyrkii kohtelemaan itseään ja muita kunnioituksella eli selvittämään asiat jos selvitettävää on, pyytämään ja antamaan anteeksi jne.

Paljon mukavampi molemmille jatkaa matkaa omiin suuntiinsa, kun ei ole jäänyt kaunoja ja katkeruuksia, vaan asiat on puhuttu ja pöytä ikään kuin puhdas.

Siinä on sekin, että jos asioita ei selvitä, ne kasautuu helposti mieleen ja voivat vaikuttaa seuraavaankin ihmissuhteeseen.

Ketju on kyllä jo sen verran pitkä, että varmasti samat asiat sanottu jo moneen otteeseen.

Pääasiahan olisi, että jokainen löytäisi itselleen sopivaa seuraa ja ystävyyssuhteita, mitä se sitten itse kullekin merkitsee.

Minut on tosiaan kerran ystävä ghostannut eikä se tilanne sinänsä yllätyksenä tullut, sillä en itsekään halunnut enää olla juurikaan tekemisissä, mutta se kieltämättä silloin yllätti, että hän oli valmis tekemään sen niin radikaalilla tavalla ja välit katkaisten. Itse olisin tehnyt sen keskustellen ja tuttava-tasolle jääden, mutta syy ystävyyden hiipumisellekin oli erilaiset arvot ym., joten ei sinänsä ihme, että lopullinen irtaantuminenkin oli asia jonka toteutuksesta oltiin aivan eri linjoilla :D

Muistelen häntä silti hyvällä, vaikka en ystävyyttä hänen kanssaan kaipaakaan.
Hän jäi katkerana vihaamaan.

Mistä tiedät, jos ette kerran ole enää tekemisissä? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minut ghostasi lapsuudenystäväni heti yhteisen ystävämme häiden jälkeen. En kuitenkaan alkanut vaatimaan häneltä selitystä ko käytökselle tai olisi pakottanut terapiaan. Ihmeellinen ajatus. Ettäkö olisin alkanut kiusaamaan toista ihmistä asiasta, josta hän ei selvästikään ole valmis puhumaan? Tulkoot puhumaan minulle asiasta jos joskus haluaa mieltänsä purkaa. Minulle sopii. Toivon hänelle hyvää elämää vaikken enää näkisikään.

Miksi on muka niin kamala asia, että ystävyys hiipuu? Minusta muutenkin on jotenkin kaunista että ihmisiä tulee ja menee, samalla tavalla kuten kaikki muukin elämässä. Työpaikkoja tulee ja menee. Asuinpaikkoja. Ajatuksia, tunteita. Ihmisiä. Elämä itsessään tulee ja menee.

Ystävät joiden kanssa en ole enää tekemisissä ovat olleet tietyssä elämäntilanteessa juuri sitä mitä olen tarvinnut. Mutta kun molemmat muuttuvat elämän pyörteissä, on ymmärrettävää että ystävyys muuttuu. Samalla tavalla kuin kaksi ihmistä voivat ylipäänsä syventää suhdetta, niin samalla tavalla suhde voi viiletä.

Mikään ei ole pysyvää, muistakaa se. Nauttikaa ihmisistä silloin kun he ovat luonanne, mutta olkaa aina valmiita hyväksymään se, että he voivat mennä menojaan. Älkää sitoko ihmisiä tai ottako heitä itsestäänselvyytenä. Näin kaikissa ihmissuhteissa. Niin perheenjäsenten, ystävien, työkavereiden yms. kanssa. Takertuminen vallitsiviin olosuhteisiin aiheuttaa meissä vain katkeruutta ja pelkoa.

Olipa hyvä viesti. Näin itsekin ajattelen. Tietysti se jos tärkeäksi koettu ihminen hylkää tuntuu pahalta, mutta sen asian käsitteleminen on täysin eri juttu kuin ryhtyä vaatimaan selityksiä ja selvityksiä siltä, joka haluaa ystävyyden päättää. Useimmiten selvityksiä halutaan nimenomaan sen vuoksi, että saataisiin edelleen olla yhteyksissä joko parantuneen suhteen toivossa tai sitten riidellen ja syyllistä hakien. 

Keskustelu vahvisti sitä intuitiivista oletusta, että ghostauksen demonisoinnissa (kuten joku osuvasti kirjoitti) on jotain outoa ja ystävyyteen kuulumatonta. Ap

On mun mielestä myös kolmas syy haluta selitys. Joitain se auttaa oikeasti pääsemään yli siitä menetyksestä, että selvittää asian ja kuulee miksi. Ja kun se on tehty, ei enää palaa asiaan.

Onko sinulla kokemusta tuollaisesta? Sellaista ei toistaiseksi kukaan ole kertonut eikä itselläkään ole kokemusta. On se tietysti mahdollista, mutta en ole ikinä kuullut tuollaisesta. Parisuhteen lopettamisessa tuo on kyllä toiminut, siitä on kokemusta. Kun saa selityksen, edes jonkinlaisen, on helpompi jatkaa matkaa, vaikka se selitys olisi kömpelökin. Ap

En ole tuo kommentoija, mutta kyllä minulla on kokemus, jossa olen tullut ghostatuksi pitkäaikaiseen ystävään. Tämä tapahtui kylläkin riidan jälkeen, mutta riita oli sellaista luokkaa, että en itse osannut pitää sitä tyydyttävänä syynä katkaista niin pitkä ja läheinen ystävyys, joten olin todella hämmentynyt ja surullinen tilanteesta. Yksityiskohtiin menemättä: lopulta kävi ilmi, ettei riita ollutkaan se varsinainen syy, vaan että olin tiedostamattani käyttäytynyt huonosti ystävää kohtaan jo pidemmän aikaa ja hän ei ollut osannut siitä minulle sanoa. Kun asia lopulta käytiin läpi, ystävyys jatkui jälleen läheisenä. Tämä tapahtui kuitenkin vasta pitkän ajan päästä välirikosta. Olisin tuona ajanjaksona todella kaivannut selitystä, kun tiesin, ettei se riita mitenkään voinut olla syynä välirikkoon. Olin todella onnellinen, kun sain ystäväni takaisin, vaikka samalla hävetti, että olin ollut niin tökerö enkä edes itse tajunnut asiaa.

Ihmissuhteita ne ystävyydet on siinä missä parisuhteetkin, joten ei minusta mitenkään ihmeellistä, että sama periaate toistuu ystävyyssuhteissakin. Tietysti jos ei ylipäänsä koe ystävyyttä yhtä oleellisena osana elämää tai ole niin läheisiä ystäviä, niin tuohon voi olla vaikea samaistua.

Mulle hyvä ystävyys on tasapuolista ja elää elämäntilanteiden mukaan. Joskus ollaan vähemmän yhteydessä, joskus enemmän. Joskus tulee luottamuspula syystä tai toisesta ja ystävyys väljähtyy, tai toinen tarvii tilaa, ja sekin on ok. 

Mulle ystävyys ei ole vaatimuksia, vaan tilanteen ja toistenkin tarpeiden lukemista. Etäisyyden tarve on tarve myös, ei kukaan aikuinen ole velvollinen toiselle aikuiselle seuraa pitämään (ellei ole työ johon se kuuluu tms). 

Terapeutti voi puhua mitä puhuu. Siinä hän luo kysyntää ammattikuntansa palveluille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minut ghostasi lapsuudenystäväni heti yhteisen ystävämme häiden jälkeen. En kuitenkaan alkanut vaatimaan häneltä selitystä ko käytökselle tai olisi pakottanut terapiaan. Ihmeellinen ajatus. Ettäkö olisin alkanut kiusaamaan toista ihmistä asiasta, josta hän ei selvästikään ole valmis puhumaan? Tulkoot puhumaan minulle asiasta jos joskus haluaa mieltänsä purkaa. Minulle sopii. Toivon hänelle hyvää elämää vaikken enää näkisikään.

Miksi on muka niin kamala asia, että ystävyys hiipuu? Minusta muutenkin on jotenkin kaunista että ihmisiä tulee ja menee, samalla tavalla kuten kaikki muukin elämässä. Työpaikkoja tulee ja menee. Asuinpaikkoja. Ajatuksia, tunteita. Ihmisiä. Elämä itsessään tulee ja menee.

Ystävät joiden kanssa en ole enää tekemisissä ovat olleet tietyssä elämäntilanteessa juuri sitä mitä olen tarvinnut. Mutta kun molemmat muuttuvat elämän pyörteissä, on ymmärrettävää että ystävyys muuttuu. Samalla tavalla kuin kaksi ihmistä voivat ylipäänsä syventää suhdetta, niin samalla tavalla suhde voi viiletä.

Mikään ei ole pysyvää, muistakaa se. Nauttikaa ihmisistä silloin kun he ovat luonanne, mutta olkaa aina valmiita hyväksymään se, että he voivat mennä menojaan. Älkää sitoko ihmisiä tai ottako heitä itsestäänselvyytenä. Näin kaikissa ihmissuhteissa. Niin perheenjäsenten, ystävien, työkavereiden yms. kanssa. Takertuminen vallitsiviin olosuhteisiin aiheuttaa meissä vain katkeruutta ja pelkoa.

Olipa hyvä viesti. Näin itsekin ajattelen. Tietysti se jos tärkeäksi koettu ihminen hylkää tuntuu pahalta, mutta sen asian käsitteleminen on täysin eri juttu kuin ryhtyä vaatimaan selityksiä ja selvityksiä siltä, joka haluaa ystävyyden päättää. Useimmiten selvityksiä halutaan nimenomaan sen vuoksi, että saataisiin edelleen olla yhteyksissä joko parantuneen suhteen toivossa tai sitten riidellen ja syyllistä hakien. 

Keskustelu vahvisti sitä intuitiivista oletusta, että ghostauksen demonisoinnissa (kuten joku osuvasti kirjoitti) on jotain outoa ja ystävyyteen kuulumatonta. Ap

Minä taas en nimenomaan pidä ghostaamista ystävyyteen kuuluvana asiana, ja pidän sitä hyvin epäkunnioittavana tapana lopettaa pitkä ja läheinen ihmissuhde.

Mieluummin vaan hiipuu pois, kuin yhtäkkiä vaan lyö pellit kiinni.

Se, että pitkäaikainen, läheinen ystävä poistaa yhtäkkiä somesta ym. vie kunnioituksen koko ihmistä kohtaan, ja likaa kaikki yhteiset muistotkin.

Ajatus koko ihmisestä muuttuu.

Itselleni siis yksi pitkäaikainen ja läheinen ystävä teki noin, ja vaikka jälkikäteen ajateltuna koko asia on aivan sama, niin fiksumpi olisi ottanut tuohon johtaneet syyt puheeksi tai lähettänyt vaikka jonkun ”en koe enää oloani hyväksi kanssasi, älä ota enää minuun yhteyttä”-viestin jonka jälkeen ne poistot.

Itsekin olen päättänyt elämäni aikana useamman tiiviin ystävyyssuhteen, mutta en yhtäkään niistä ghostaten, ja jokaisen kanssa ollaan sellaisissa väleissä, että jos nähdään, niin moikataan ja vaihdetaan kuulumiset.
Mustavalkoiset, kehittymättömät ihmiset pistää välit kokonaan poikki ja suhtautuu ihmisiin joko-tai-mentaliteetilla; että pitää olla suunnilleen bestiksiä, tai sitten inhotaan ja lyödään välit poikki.

Toistan jälleen, että lehtijutussa kuultiin vain yhden osapuolen näkemys. Tilanteita on hyvin monenlaisia, ja itse koetan ajatella asiaa sen toisenkin osapuolen kannalta mikä lehtijutusta mielestäni puuttui täysin. Termiä ghostaaminen oli käytetty keppihevosena syyllistämiselle, vaikka asia on selvästi monimutkaisempi kuin yhden osapuolen kertomus asiasta.

Myöskään en ole sitä mieltä, että välien poikki pistäminen tarkoittaisi, että joku on mustavalkoinen tai kehittymätön. Pikemminkin tuollainen tapa käsitellä mennyttä ystävyyttä (syyllistäminen) osoittaa, ettei tilannetta ole käyty läpi siltä kannalta mitä se toisen osapuolen osalta ehkä on näyttänyt. Jos tarkastelee asiaa ystävyyden päättäneen osapuolen silmin, hän on saavuttanut tavoitteensa nimenomaan panemalla välit poikki ja ymmärrettävä syy siihen saattaa olla olemassa. Itse olen taipuvainen pitämään sitä kehittyneisyytenä, että kykenee hahmottamaan tilanteita myös muista kuin omista lähtökohdistaan, kun taas syyllisen etsiminen yksinomaan toisesta ystävyyden osapuolesta herättää epäilyksen lavastuksesta. (Edellyttäen, että ystävyyttä on ylipäätään ollut olemassa eli että ei ole kyseessä se luultavasti yleisempi tilanne, jolloin toinen on kokenut ystävyyden tuttavuutena.) Ap

En ole lukenut ko. lehtijuttua, joten en kommentoinut sitä, vaan ylipäätään ghostaamista ystävyyssuhteissa.

Ghostaaminen ei ole kunnioittava tapa lopettaa ihmissuhde, ja ”ghostaamisen demonisointi” kyllä siinä mielessä nimenomaan kuuluu ystävyyteen, että ystävyydessä sitä haluaa kaikin keinoin välttää ja lopettaa ystävyyden yhteistä taivalta kunnioittaen, eikä rumasti vaan kadoten.

Jokainen ansaitsee sen ”en halua enää olla tekemisissä”-viestin tai vastaavan.

Itse ilmoitan jopa lyhyelle tapailumiehellekin etten halua enää nähdä, enkä vaan katoa maisemista jättäen vastaamatta viestiin.

Sinänsä aihe ei (enää) koske minua, sillä katson nykyään tarkemmin millaisiin ihmisiin tutustun ja että heidän kanssaan vallitsee molemminpuolinen kunnioitus, mutta nuorempana on tullut oltua ystävänä ja deittailtua näitä vähemmän kunnioittavia ihmisiä.

Minä luulen, että ghostaus on tosiasiassa harvinaista eli että häivytään kuin tuhka tuuleen aivan yllättäen pitkästä ystävyyssuhteesta. Eri asia sitten kaikenkarvaiset tuttavuudet, joita elämässä tulee ja menee. Hyvistä ystävistä haluaa pitää kiinni, eikä sellaista ystävyyttä lopeteta ghostaamalla. Näitä asioita jo moni toikin edellä esille, keskustelussa alkavat toistua samat asiat. Ap

Ainahan sille joku syy on, mutta itse olen tosiaan sitä koulukuntaa joka pyrkii kohtelemaan itseään ja muita kunnioituksella eli selvittämään asiat jos selvitettävää on, pyytämään ja antamaan anteeksi jne.

Paljon mukavampi molemmille jatkaa matkaa omiin suuntiinsa, kun ei ole jäänyt kaunoja ja katkeruuksia, vaan asiat on puhuttu ja pöytä ikään kuin puhdas.

Siinä on sekin, että jos asioita ei selvitä, ne kasautuu helposti mieleen ja voivat vaikuttaa seuraavaankin ihmissuhteeseen.

Ketju on kyllä jo sen verran pitkä, että varmasti samat asiat sanottu jo moneen otteeseen.

Pääasiahan olisi, että jokainen löytäisi itselleen sopivaa seuraa ja ystävyyssuhteita, mitä se sitten itse kullekin merkitsee.

Minut on tosiaan kerran ystävä ghostannut eikä se tilanne sinänsä yllätyksenä tullut, sillä en itsekään halunnut enää olla juurikaan tekemisissä, mutta se kieltämättä silloin yllätti, että hän oli valmis tekemään sen niin radikaalilla tavalla ja välit katkaisten. Itse olisin tehnyt sen keskustellen ja tuttava-tasolle jääden, mutta syy ystävyyden hiipumisellekin oli erilaiset arvot ym., joten ei sinänsä ihme, että lopullinen irtaantuminenkin oli asia jonka toteutuksesta oltiin aivan eri linjoilla :D

Muistelen häntä silti hyvällä, vaikka en ystävyyttä hänen kanssaan kaipaakaan.

Hän jäi katkerana vihaamaan.

Mä näen tuossa lihavoimassani kohdassa pienen ristiriidan. Tarkoitan, että kun ystäväänsä kohtelee kunnioituksella, ei tule tehneeksi eikä sanoneeksi mitään sellaista, jota pitäisi pyytää anteeksi. Sellaisia asioita ei yksinkertaisesti tee ystävälleen. Ei edes ollessaan huonolla tuulella tai kännissä. 

- Nro 162 -

No ei se nyt ihan noinkaan ole. Kirjoitin äsken viestin, jossa kerroin loukanneeni ystävää tarkoittamatta. Omalla kohdallani tämä liittyi varmaankin joihinkin oman elämän haasteisiin, jotka tuohon aikaan olivat heijastuneet tapaani käyttäytyä ystävää kohtaan. En silti todellakaan tiedostaen käyttäynyt huonosti - eikä kyseessä siis ollutkaan mikään täysi hirviökäytös, vaan enemmän tietynlainen kärkkäys ja tylyys - enkä missään tapauksessa olisi halunnut loukata kyseistä ihmistä. Siksi oli myös inhottava hetki kuulla, miten hän oli tilanteen kokenut, mutta tietysti se oli tarpeellinen hetki. Kyllä meistä jokainen joskus tekee virheitä, ja monille sosiaalisten tilanteiden lukeminen ja niissä toimiminenkin voi joskus olla vähän vaikeaa. Oleellista minusta on juuri se, että osaa tarvittaessa myöntää virheensä, pyytää anteeksi ja korjata käytöstään. Mikään noista ei yksinään riitä, vaan tarvitaan koko trio, että ihmissuhde henkilön kanssa toimii.

Usein ystävyydet loppuvat koska toisen persoona on muuttunut. Joku saattoi olla opiskeluaikana semisti lokki ja perheellisenä se vain pahenee, aina lapsineen vailla lastenhoitoa ja ilmaisia tavaroita. Joku oli ehkä kaveripiirin asiallisimpia eikä keski-ikäisenä puhu kuin työstä ja antaa uraneuvoja pyytämättä.

Itsellä on ollut pari kertaa sellainen tilanne että en ole enää viihtynyt ystävän seurassa, vaativuuden, rajattomuuden, juttujen väkinäisyyden takia. Tätä ei ole voinut sanoa ystävälle oikeastaan suoraan loukkaamatta. Aloin siis välttelyn ja jos toinen kysyi mikä oli vialla, sanoin jotain epämääräistä kuten että halutaan eri asioita ystävyydeltä tai meillä ei enää ole yhteistä. En halunnut loukata mutta en jatkaa juttua enää.

Vierailija kirjoitti:

ystävyydet tulee ja menee, ne ovat väliaikaisia

Väärin. On myös elämän kestäviä ystävyyksiä vaikka mitäpä antisosiaalinen ihmisiä karttava suomalainen tästä nyt tajuaisikaan. Olen itsekin suomalainen ja surullisena huomannut että täällä nähtävästi haalitaan vain ystäviä hyödyn takia. Ja sitten dumpataan, niin kuin "ystävyydet tulee ja menee" tyylin. Artikkelissa myöskin puhuttiin siitä että se ystävyys lopetetaan kuin seinään. Siis vuosien jälkeen vain hävitään ilman sanaa vaikka olisi juuri eilen nähty. Kukaan normaalijärkinen ja tunneälyn omaava ei käyttäydy näin. 

Vierailija kirjoitti:

Mä myös hämmästelen tätä ghostaamisen demonisointia. Jos missä tahansa ihmissuhteessa voi hyvin, on luottamusta, välittämistä ja tasavertaisuutta, niin ei sellaisesta ylipäätään mielellään kävele pois. Jos päätyy häipymään jälkiä jättämättä, siihen saattaapi olla joku syy.

Eikä se syy välttämättä ole sen kummempi kuin että toinen on elämässään kulkenut niin eri suuntaan, ettei enää tunnu mielekkäältä jatkaa ystävyyttä. Näin varsinkin käy, jos on ollut suhde, jossa toinen on aurinko ja toinen kuu, joka heijastaa sen auringon valoa. Sitten kun se kuu alkaa löytää omaa valoaan, niin alkaa loitontua auringosta. Eikä koskaan tule kertoneeksi mitä tapahtui, ja ehkä aurinko ei omassa valossaan edes näe sen kuun omaa pienempää valoa.

Vaikka toisaalta loittoneminen ja ghostaaminen ovatkin 2 eri asiaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ghostaus-tarinoissa taustalla on usein yksipuolinen ystävyyssuhde, missä toinen on nipin napin vain sietänyt toista. Jossain vaiheessa sitä ei vain enää edes muodon vuoksi halua pitää yhteyttä ja ghostaus on helpoin tapa lopettaa viestittely.

Osassa varmasti näin, mutta kun lukee tarinoita, tuntuu että hyvinkin läheisiä ystäviä on yhtä äkkiä "kadonnut". Kuten HS-jutussa, juuri oltu yhteisellä matkalla.

Vaikka ystävyyden tunne olisi muuttunut yksipuoliseksi, mielestäni on silti raukkamaista vaan kadota. Aina voi vetäytyä "nätisti", esim. kieltäytymällä kutsuista ja tapaamisista, vedota muihin kiireisin jne, kunnes yhtäkkiä ei ollakaan nähty vuoteen ja ystävyys kutistuu vuosittaisiksi joulutervehdyksiksi. 

Näin kukaan ei saa traumoja. Ihan normaaliin elämään kuuluu, että ystäviä on tulee ja menee, ihan ilman ghostaamisia.

En ota kantaa sun viestin tärkeimpään pointtiin, mutta tuo yksi pienenpieni yksityiskohta vain on hämärä. Vetoaa muihin kiireisiin? Häh? Siis valehteleminen on nättiä? Sillä lailla auttaa toista niin ettei se saa traumoja? Öö?

Jos toiselle ihmiselle tarvitsee tuolla lailla esittää, niin ei oltu ystäviä ylipäänsäkään.

Ystävälle ei tarvitse esittää ikinä mitään, ei tarvitse kertoa ainuttakaan valhetta, ystävää ei todellakaan "auteta" salailulla ja manipuloinnilla,...

Toivottavasti mainitsit nuo valkoiset valheet ystävyyteen liittyen ihan vain erehdyksessä etkä vakavissasi. Jos vakavissasi mainitsit niin et tiedä mitä ystävyys on.

Kohteliaisuus ja epäsuora puhetapa ei oo Suomessa kovin ymmärrettyä. Aasiassa, misssä ihmisiä on enemmän neliökilometrillä osataan kunnioittaa toisten tarvetta yksityisyyteen (ei tartte selittää miksi ei kiinnosta tms) ja lukea kohteliaitakin torjuntoja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä myös hämmästelen tätä ghostaamisen demonisointia. Jos missä tahansa ihmissuhteessa voi hyvin, on luottamusta, välittämistä ja tasavertaisuutta, niin ei sellaisesta ylipäätään mielellään kävele pois. Jos päätyy häipymään jälkiä jättämättä, siihen saattaapi olla joku syy.

Eikä se syy välttämättä ole sen kummempi kuin että toinen on elämässään kulkenut niin eri suuntaan, ettei enää tunnu mielekkäältä jatkaa ystävyyttä. Näin varsinkin käy, jos on ollut suhde, jossa toinen on aurinko ja toinen kuu, joka heijastaa sen auringon valoa. Sitten kun se kuu alkaa löytää omaa valoaan, niin alkaa loitontua auringosta. Eikä koskaan tule kertoneeksi mitä tapahtui, ja ehkä aurinko ei omassa valossaan edes näe sen kuun omaa pienempää valoa.

Vaikka toisaalta loittoneminen ja ghostaaminen ovatkin 2 eri asiaa. 

Jos ei halua olla tekemisissä enää avataan se suu ja kerrotaan se, tai laitetaan vaikka tekstari. Ei pitäisi olla aikuiselle vaikeaa? Ghostaaminen varsinkaan vuosien jälkeen ei ole mitään muuta kuin selkärangattomuutta ja lieroutta ja kertoo henkilön luonteesta aika paljon. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minut ghostasi lapsuudenystäväni heti yhteisen ystävämme häiden jälkeen. En kuitenkaan alkanut vaatimaan häneltä selitystä ko käytökselle tai olisi pakottanut terapiaan. Ihmeellinen ajatus. Ettäkö olisin alkanut kiusaamaan toista ihmistä asiasta, josta hän ei selvästikään ole valmis puhumaan? Tulkoot puhumaan minulle asiasta jos joskus haluaa mieltänsä purkaa. Minulle sopii. Toivon hänelle hyvää elämää vaikken enää näkisikään.

Miksi on muka niin kamala asia, että ystävyys hiipuu? Minusta muutenkin on jotenkin kaunista että ihmisiä tulee ja menee, samalla tavalla kuten kaikki muukin elämässä. Työpaikkoja tulee ja menee. Asuinpaikkoja. Ajatuksia, tunteita. Ihmisiä. Elämä itsessään tulee ja menee.

Ystävät joiden kanssa en ole enää tekemisissä ovat olleet tietyssä elämäntilanteessa juuri sitä mitä olen tarvinnut. Mutta kun molemmat muuttuvat elämän pyörteissä, on ymmärrettävää että ystävyys muuttuu. Samalla tavalla kuin kaksi ihmistä voivat ylipäänsä syventää suhdetta, niin samalla tavalla suhde voi viiletä.

Mikään ei ole pysyvää, muistakaa se. Nauttikaa ihmisistä silloin kun he ovat luonanne, mutta olkaa aina valmiita hyväksymään se, että he voivat mennä menojaan. Älkää sitoko ihmisiä tai ottako heitä itsestäänselvyytenä. Näin kaikissa ihmissuhteissa. Niin perheenjäsenten, ystävien, työkavereiden yms. kanssa. Takertuminen vallitsiviin olosuhteisiin aiheuttaa meissä vain katkeruutta ja pelkoa.

Olipa hyvä viesti. Näin itsekin ajattelen. Tietysti se jos tärkeäksi koettu ihminen hylkää tuntuu pahalta, mutta sen asian käsitteleminen on täysin eri juttu kuin ryhtyä vaatimaan selityksiä ja selvityksiä siltä, joka haluaa ystävyyden päättää. Useimmiten selvityksiä halutaan nimenomaan sen vuoksi, että saataisiin edelleen olla yhteyksissä joko parantuneen suhteen toivossa tai sitten riidellen ja syyllistä hakien. 

Keskustelu vahvisti sitä intuitiivista oletusta, että ghostauksen demonisoinnissa (kuten joku osuvasti kirjoitti) on jotain outoa ja ystävyyteen kuulumatonta. Ap

Minä taas en nimenomaan pidä ghostaamista ystävyyteen kuuluvana asiana, ja pidän sitä hyvin epäkunnioittavana tapana lopettaa pitkä ja läheinen ihmissuhde.

Mieluummin vaan hiipuu pois, kuin yhtäkkiä vaan lyö pellit kiinni.

Se, että pitkäaikainen, läheinen ystävä poistaa yhtäkkiä somesta ym. vie kunnioituksen koko ihmistä kohtaan, ja likaa kaikki yhteiset muistotkin.

Ajatus koko ihmisestä muuttuu.

Itselleni siis yksi pitkäaikainen ja läheinen ystävä teki noin, ja vaikka jälkikäteen ajateltuna koko asia on aivan sama, niin fiksumpi olisi ottanut tuohon johtaneet syyt puheeksi tai lähettänyt vaikka jonkun ”en koe enää oloani hyväksi kanssasi, älä ota enää minuun yhteyttä”-viestin jonka jälkeen ne poistot.

Itsekin olen päättänyt elämäni aikana useamman tiiviin ystävyyssuhteen, mutta en yhtäkään niistä ghostaten, ja jokaisen kanssa ollaan sellaisissa väleissä, että jos nähdään, niin moikataan ja vaihdetaan kuulumiset.
Mustavalkoiset, kehittymättömät ihmiset pistää välit kokonaan poikki ja suhtautuu ihmisiin joko-tai-mentaliteetilla; että pitää olla suunnilleen bestiksiä, tai sitten inhotaan ja lyödään välit poikki.

Toistan jälleen, että lehtijutussa kuultiin vain yhden osapuolen näkemys. Tilanteita on hyvin monenlaisia, ja itse koetan ajatella asiaa sen toisenkin osapuolen kannalta mikä lehtijutusta mielestäni puuttui täysin. Termiä ghostaaminen oli käytetty keppihevosena syyllistämiselle, vaikka asia on selvästi monimutkaisempi kuin yhden osapuolen kertomus asiasta.

Myöskään en ole sitä mieltä, että välien poikki pistäminen tarkoittaisi, että joku on mustavalkoinen tai kehittymätön. Pikemminkin tuollainen tapa käsitellä mennyttä ystävyyttä (syyllistäminen) osoittaa, ettei tilannetta ole käyty läpi siltä kannalta mitä se toisen osapuolen osalta ehkä on näyttänyt. Jos tarkastelee asiaa ystävyyden päättäneen osapuolen silmin, hän on saavuttanut tavoitteensa nimenomaan panemalla välit poikki ja ymmärrettävä syy siihen saattaa olla olemassa. Itse olen taipuvainen pitämään sitä kehittyneisyytenä, että kykenee hahmottamaan tilanteita myös muista kuin omista lähtökohdistaan, kun taas syyllisen etsiminen yksinomaan toisesta ystävyyden osapuolesta herättää epäilyksen lavastuksesta. (Edellyttäen, että ystävyyttä on ylipäätään ollut olemassa eli että ei ole kyseessä se luultavasti yleisempi tilanne, jolloin toinen on kokenut ystävyyden tuttavuutena.) Ap

En ole lukenut ko. lehtijuttua, joten en kommentoinut sitä, vaan ylipäätään ghostaamista ystävyyssuhteissa.

Ghostaaminen ei ole kunnioittava tapa lopettaa ihmissuhde, ja ”ghostaamisen demonisointi” kyllä siinä mielessä nimenomaan kuuluu ystävyyteen, että ystävyydessä sitä haluaa kaikin keinoin välttää ja lopettaa ystävyyden yhteistä taivalta kunnioittaen, eikä rumasti vaan kadoten.

Jokainen ansaitsee sen ”en halua enää olla tekemisissä”-viestin tai vastaavan.

Itse ilmoitan jopa lyhyelle tapailumiehellekin etten halua enää nähdä, enkä vaan katoa maisemista jättäen vastaamatta viestiin.

Sinänsä aihe ei (enää) koske minua, sillä katson nykyään tarkemmin millaisiin ihmisiin tutustun ja että heidän kanssaan vallitsee molemminpuolinen kunnioitus, mutta nuorempana on tullut oltua ystävänä ja deittailtua näitä vähemmän kunnioittavia ihmisiä.

Minä luulen, että ghostaus on tosiasiassa harvinaista eli että häivytään kuin tuhka tuuleen aivan yllättäen pitkästä ystävyyssuhteesta. Eri asia sitten kaikenkarvaiset tuttavuudet, joita elämässä tulee ja menee. Hyvistä ystävistä haluaa pitää kiinni, eikä sellaista ystävyyttä lopeteta ghostaamalla. Näitä asioita jo moni toikin edellä esille, keskustelussa alkavat toistua samat asiat. Ap

Ainahan sille joku syy on, mutta itse olen tosiaan sitä koulukuntaa joka pyrkii kohtelemaan itseään ja muita kunnioituksella eli selvittämään asiat jos selvitettävää on, pyytämään ja antamaan anteeksi jne.

Paljon mukavampi molemmille jatkaa matkaa omiin suuntiinsa, kun ei ole jäänyt kaunoja ja katkeruuksia, vaan asiat on puhuttu ja pöytä ikään kuin puhdas.

Siinä on sekin, että jos asioita ei selvitä, ne kasautuu helposti mieleen ja voivat vaikuttaa seuraavaankin ihmissuhteeseen.

Ketju on kyllä jo sen verran pitkä, että varmasti samat asiat sanottu jo moneen otteeseen.

Pääasiahan olisi, että jokainen löytäisi itselleen sopivaa seuraa ja ystävyyssuhteita, mitä se sitten itse kullekin merkitsee.

Minut on tosiaan kerran ystävä ghostannut eikä se tilanne sinänsä yllätyksenä tullut, sillä en itsekään halunnut enää olla juurikaan tekemisissä, mutta se kieltämättä silloin yllätti, että hän oli valmis tekemään sen niin radikaalilla tavalla ja välit katkaisten. Itse olisin tehnyt sen keskustellen ja tuttava-tasolle jääden, mutta syy ystävyyden hiipumisellekin oli erilaiset arvot ym., joten ei sinänsä ihme, että lopullinen irtaantuminenkin oli asia jonka toteutuksesta oltiin aivan eri linjoilla :D

Muistelen häntä silti hyvällä, vaikka en ystävyyttä hänen kanssaan kaipaakaan.

Hän jäi katkerana vihaamaan.

Mä näen tuossa lihavoimassani kohdassa pienen ristiriidan. Tarkoitan, että kun ystäväänsä kohtelee kunnioituksella, ei tule tehneeksi eikä sanoneeksi mitään sellaista, jota pitäisi pyytää anteeksi. Sellaisia asioita ei yksinkertaisesti tee ystävälleen. Ei edes ollessaan huonolla tuulella tai kännissä. 

- Nro 162 -

No ei se nyt ihan noinkaan ole. Kirjoitin äsken viestin, jossa kerroin loukanneeni ystävää tarkoittamatta. Omalla kohdallani tämä liittyi varmaankin joihinkin oman elämän haasteisiin, jotka tuohon aikaan olivat heijastuneet tapaani käyttäytyä ystävää kohtaan. En silti todellakaan tiedostaen käyttäynyt huonosti - eikä kyseessä siis ollutkaan mikään täysi hirviökäytös, vaan enemmän tietynlainen kärkkäys ja tylyys - enkä missään tapauksessa olisi halunnut loukata kyseistä ihmistä. Siksi oli myös inhottava hetki kuulla, miten hän oli tilanteen kokenut, mutta tietysti se oli tarpeellinen hetki. Kyllä meistä jokainen joskus tekee virheitä, ja monille sosiaalisten tilanteiden lukeminen ja niissä toimiminenkin voi joskus olla vähän vaikeaa. Oleellista minusta on juuri se, että osaa tarvittaessa myöntää virheensä, pyytää anteeksi ja korjata käytöstään. Mikään noista ei yksinään riitä, vaan tarvitaan koko trio, että ihmissuhde henkilön kanssa toimii.

Ymmärrän tuonkin. Me ihmiset ollaan erilaisia. Mulla on ollut elämässäni paljon haasteita, paljon sairauksia, paljon kipuja. Ja paljon muutakin. Mutta mulla ei ole niinä hetkinäkään ollut tarvetta purkaa fiiliksiäni ystäviini kohtelemalla heitä kärkkäästi tai tylysti. Päinvastoin noina aikoina ystäväni ovat olleet mulle henkireikä. Ihmisiä, jotka ovat vieneet ajatukseni ihan muihin asioihin kuin elämässäni sillä hetkellä oleviin haasteisiin. 

- Nro 162 -