Täytyykö vauvassa tosiaan olla niin kiinni, ettei äiti ehdi syödä tai käydä suihkussa/vessassa?

Kun poikani oli vauva, oltiin talkkareita ja mies vuorotöissä. Hoidin siis vauvan, talonmiehen työt, kodin ja nukuin päikkäreitä kun vauva nukkui. Vauvan voi laittaa pinnasänkyyn, hyppykiikkuun, rintareppuun, vaunuihin, sitteriin sillä aikaa kun tekee jotain. Vauva ei mene rikki siitä jos se on hetken irti tissistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurperheen vanhempana lähinnä naurattaa nämä itkuvirret kun YHDEN lapsen vanhempana ei ehdi tehdä mitään.

Meillä on useampi lapsi ja ehditään harrastaakin ihan normaalisti. Toki meillä on kaksi vanhempaa läsnä.

Jotkut tykkää opettaa lapsensa sylivauvaksi ja jokainen tyylillään. Mutta ehkäpä sopiva määrä rakkaudella annettua yksinäisyyttä on hyvä. Lapsi oppii nukkumaan omassa sängyssä kun se on ainoa esitelty vaihtoehto.

Mua taas lähinnä surettaa nää suurperheen äidit jotka tekee paljon lapsia, eikä kenellekään riitä oikein aikaa. Lapset opetetaan pärjäämään yksin, eivätkä he koskaan opi siihen että olisivat rakkauden ja huomion arvoisia. Saati että lapsi joskus saisi vanhemman jakamattoman huomion.

Höpöpuhetta. Sitä rakkautta saa vanhempien lisäksi myös sisaruksilta ja kun itse tulin äidiksi minulla oli luonnostaan valtava tukiverkko perheestä ja sisaruksista. Samoin, kuin vanhemmilla sisaruksillani meistä muista aikanaan.

Koskaan en ole joutunut pärjäämään yksin, aina on joku jolle soittaa, aina on joku joka auttaa, aina on paikkoja mihin mennä.

Vanhemmat, sisarukset, heidän lapsensa, kaikkien puolisot. Valtava joukko läheisiä, eikä paljon loppuunpalamiset ole painaneet, kun itse lopulta lapsia sain.

En jaksa kahta enempää tehdä, kun ura houkuttelee myös, mutta onneksi lapsillani on valtavasti serkkuja, yli 20 ja kaikki läheisiä.

Ihmiset kuvittelevat nykyään, että lapset kaipaisivat jatkuvaa huomiota vanhemmiltaan. Isossa perheessä huomiota saa ihan koko ajan kaikilta.

Jäitte sitten kaikki sinne kotinurkille asumaan.

Kyllä voi mennä vessaan tai pesulle tmv, mutta pidä huoli, ettei vauva tipu mistään tai ettei muuta ikävää pääse tapahtumaan.

Isä ajeluttaa vauvaa vaunuissa kahden tunnin ajan, todennäköisesti vauva nukkuu koko ajan, joten ajelu on varsin mukavaa ja rauhallista. Sillä aikaa äiti käy suihkussa, leikkaa kynnet, syö ruokaa, nukkuu ja tekee mitä kerkeää. 

Vierailija kirjoitti:

Kun vauva on terve, hänet voi erinomaisen hyvin jättää sänkyynsä kellimään. Olen kasvattanut kolme lasta ja ollut jokaisesta vuoden lomalla ( kesälomat siinä mukana). Koti oli aina tip top kunnossa. Kesällä kävimme aina uimarannalla aurinkoa ottamassa. Pihalla olimme muiden äitien kanssa aamupäivällä ja ip:llä.

Kone pesi pyykit ja keittin pytä oli aina putsikunnossa .

Se oli kivaa.

Vauva tai lapsi ei saa ottaa aurinkoa, joten ei sinulla ole edes lasta, kun et tätä tiedä.

Vauvoja on toki erilaisia, mutta oma vauvani nelikuinen nukkuu kolme kertaa päivässä ulkona päikkärit ja yleensä sillon kerkiän tehdä kaikkea mitä en vauvan kanssa pysty.

Joskus vauva on ollut sitterissä pukuhuoneessa kun olen käynyt suihkussa pari kertaa vauva parka on joutunut tulemaan vessaan mukaan sitterin kanssa :)

Muuten kyllä mielestäni ehdin tosi hyvin kaikkea ja yleensä suunnittelen valmiiksi mitä teen milläkin päikkäriajalla.

Tosin kyllä jonkunverran joustoa tarvitaan, aina vauva ei nuku niin pitkiä päikkäreitä kun olen suunnitellut...

Oman vauvani kanssa ainakin pystyy kaikenlaista tekemään ja olenkin innostunut nyt esim. leipomisesta monen vuoden jälkeen kun aikaa on eri lailla kuin työelämässä.

Tää viesti on tarkoitettu kaikille joiden vauva lähinnä itkee ja huutaa eikä nuku. Koliikki on laiskan lääkärin diagnoosi. Yleensä siinä taustalla on vatsavaivat, refluksi tai silent refluksi tai kaikki kolme. Ja nämä taas usein johtuu vauvalla ruoka-aineallergioista. Yleisimmin lehmänmaidosta. Mikäli äiti imettää niin kannattaa jättää itseltä maitotuotteet (ja usein myös nauta, muna, soija) pois ja jos vauva on korvikkeella niin vaihtaa pilkotumpaam tai täysin maidottomaan.

Etenkin silent refluksin oireet on todella vaikea tunnistaa joten suosittelen tutustuun asiaan. Ja neuvolasta ei kannata odottaa saavansa apua. Kokemusta on tästä kaikesta. Meidän lapsella niitä allergioita tosin olikin sitten vähän enemmän ja olin suht laajalla imetysdieetillä, mutta vauva rupes sit voimaan hyvin. Ja verikokeissa ei näkynyt mikään, mutta suolioireiset harvemmin näkyy.

Kyllä kai sitä olisi aikaakin välillä puunata kotiakin ja mennä vaikka suihkuun, mutta aina kun tulee tällaisia pieniä taukoja pikkulapsiarjessa, niin ei siinä ekana huvita mitään kylppäriä jynssätä, vaan mieluummin hetken istahtaisi sohvalle kahvikuppi kourassa. Jotkut ovat niin tehokkaita ja jaksavia, että kämppä kiiltää ja äitikin löytää aikaa liikuntaharrastukselle. Sitten on näitä äitejä kuin vaikka minä, että hoidan lapset asianmukaisesti, sylittelen ja leikin, mutta tosiaan, on niin, että en ole minkään missin oloinen ja kyllä niitä kodin pikkuprojekteja löytyisi, mutta ei oikein jaksaisi niitä tehdä. Kunhan päivän päätteeksi kerää lelut lattialta ja tiskit koneeseen ja pyykit pyörimään, mutta ei todellakaan mitenkään täydellistä ole. ;D

Meillä lapsen "koliikki" on kestänyt 16 vuotta.

Aluksi meille selitettiin, että kaikki vauvat itkee. Sitten höpötettiin koliikista. Kun se ei mennyt ohi, niin väitettiin itkun johtuvan äidistä.

Vasta kun lapsi tuli teini-ikään, huomattiin aistiyliherkkyys. Hän mm. tuntee normaalit suoliston liikkeet kipuna.

Onneksi ymmärsin priorisoida lasten hoitamisen kotitöiden edelle, enkä alkanut puunaamaan kotia vauvan/lapsen itkiessä.

Ärsyttää vieläkin kaikenmaailman hyvää tarkoittavat besserwisserit, jotka "tietävät" aina kaikesta kaiken ja tarjoavat ylimielisiä neuvojaan. Pahimmat väittävät, että "kaikki ongelmat katoaisivat jos lapsi olisi viikon meillä".

Riippuu aivan vauvasta, mutta parin ensimmäisen vuoden aikana on kuitenkin syytä aika herkästi reagoida niihin inahduksiin, koska se vaikuttaa ratkaisevasti lapsen psyyken kehitykseen, perusluottamukseen ja tunne-elämän kehitykseen. Ei tarkoita sitä, että lapsi täytyy hyysätä flegmaattiseksi, mutta että tarpeisiin on vastattava; ravinto, lepo, lämpö, läheisyys, vuorovaikutus jne. Jokaista unenaikaista tuhinaa tai kitinää ei tarvitse noteerata, mut vauva-aikana jokaiseen itkuun tulee reagoida. 

Vastoin monia trendejä vauvaa ei kuitenkaan ole syytä nukuttaa vieressä, eikä mielellään edes samassa huoneessa vanhempien tai sisarusten kanssa. Lapsi hyötyy kaikista eniten elämässään (nukkumisen suhteen) siitä, jos oppii nukkumaan ja nukahtamaan itsenäisesti. Samoin ei kannata totuttaa vauvaa nukkumaan hiljaisuudessa, vaan kannattaa aina pitää pientä ääntä ja kolistella menemään kodin perusääniä vauvan unien aikaan.

Kannattaa hankkia sitteri, niin vauvaa voi roudata mukana huoneesta toiseen ja pitää siinä, jos täytyy esim. käydä suihkussa, mutta vauva ei nuku just sillon.

Kyllä sä tulet olemaan siinä vauvassa kiinni 24/7 ainakin henkisesti, jos sulla on minkäänlaisia äidinvaistoja. Vaikea sitä on estääkkään, kun niin vaan käy kun vauva syntyy. Paljon siitä "riippuvuudesta" on keksittyäkin ja äitilähtöistä, yhtenä syynä tuoreiden äitien väsymys - ei vaan jaksa muuta, niin haluaa "piiloutua" vauvan taakse. Ja se on aivan ok, ihmiset eivät vieläkään tajua, kuin väsyttävää elämä voi olla vauvan kanssa.

Läheisriippuvainen vauva aaaahahahah salli mun nauraa! Mitäpä oikeesti luulet onko mikään muu elollinen vastasyntyneenä yhtä avuton ja riippuvainen hoitajastaan kuin juurikin tuo ihmislapsonen jollaisen sinäkin pian pumpsautat maailmaan.

Voi toki olla että vauvasi on autisti eikä kaipaa kosketustasi mutta toivon luojan tähden että olet varautunut siihen että vauvasi todella kaipaa sinulta aitoa läsnäoloa ja rakkautta 247. Kai olet varutunut antamaan siis hänelle läheisyyyttä ja hän todella kaipaa sinun, äidin, katsekontaktia ja juttelua, että hänen emotionaalinen puolensa kehittyy. Jos lapsi jää vaille äidin hyväksyvää katsetta ja jää aina ilman vastausta ravinnonpyyntöihin jne niin on vaara että vauva rakentaa suojamuurin itsen ympärille ja olet luonut persoonallishäiriöisen ihmisen.

Kyllä. Vauvasi todella tarvitsee Sinua! Jos et jaksa tai itse viitsi hoitaa vauvaa niin anna se jollekin joka jaksaa.

Toki ehtii, jos kestää kuunnella sitä huutoa.

Muussa tapauksessa vauvakohtaista, poika viihtyi hyvin itsekseen leikkimatolla ihmettelemässä ja nukkuikin ongelmitta omassa sängyssä. Tyttö alkoi rääkyä sillä sekunnilla kun laski alas, nukkui päikkäreitä vain sylissä ja yöt vieressä. Siinä mentiin ekat kuukaudet aika vähällä syömisellä rasvaletti liehuen. Lantionpohjalihakset saivat ihan hyvää jumppaa kun piti pidättää aina iltaan asti ennen kuin pääsi vessaan.

Vierailija kirjoitti:

Läheisriippuvainen vauva aaaahahahah salli mun nauraa! Mitäpä oikeesti luulet onko mikään muu elollinen vastasyntyneenä yhtä avuton ja riippuvainen hoitajastaan kuin juurikin tuo ihmislapsonen jollaisen sinäkin pian pumpsautat maailmaan.

Voi toki olla että vauvasi on autisti eikä kaipaa kosketustasi mutta toivon luojan tähden että olet varautunut siihen että vauvasi todella kaipaa sinulta aitoa läsnäoloa ja rakkautta 247. Kai olet varutunut antamaan siis hänelle läheisyyyttä ja hän todella kaipaa sinun, äidin, katsekontaktia ja juttelua, että hänen emotionaalinen puolensa kehittyy. Jos lapsi jää vaille äidin hyväksyvää katsetta ja jää aina ilman vastausta ravinnonpyyntöihin jne niin on vaara että vauva rakentaa suojamuurin itsen ympärille ja olet luonut persoonallishäiriöisen ihmisen.

Kyllä. Vauvasi todella tarvitsee Sinua! Jos et jaksa tai itse viitsi hoitaa vauvaa niin anna se jollekin joka jaksaa.

Tämä on todella totta, vaikka onkin hieman provosoivaan tyyliin kirjoitettu. Jos vauva jää ilman noita mainittuja, riittävää huomiota, vuorovaikutusta, katsekontaktia, kosketusta ym, se ei vaikuta pelkästään psyykkisesti, vaan se vaikuttaa aivojen fyysiseen kehitykseen häiritsevästi.  

Valitettavasti siitä on jo paljon viitteitä, että esim. äitien puhelinriippuvuus vaikuttaa vauvojen kehitykseen, kun jäävät ilman riittävää vuorovaikutusta. Samoin nyt oli juttua siitä, että tämä kahden vuoden maskinaamaisuus alkaa näkyä vauvoissa mm. neuvolassa - neuvolantäti sanoi, ettei vauvat oikein hymyile enää.

Kannattaa kysyä googlelta esim. 'vauvan aivojen kehitys katsekontakti', samoin vaikka 'vauvan aivojen kehitys kosketus' jne. 

Vierailija kirjoitti:

Riippuu aivan vauvasta, mutta parin ensimmäisen vuoden aikana on kuitenkin syytä aika herkästi reagoida niihin inahduksiin, koska se vaikuttaa ratkaisevasti lapsen psyyken kehitykseen, perusluottamukseen ja tunne-elämän kehitykseen. Ei tarkoita sitä, että lapsi täytyy hyysätä flegmaattiseksi, mutta että tarpeisiin on vastattava; ravinto, lepo, lämpö, läheisyys, vuorovaikutus jne. Jokaista unenaikaista tuhinaa tai kitinää ei tarvitse noteerata, mut vauva-aikana jokaiseen itkuun tulee reagoida. 

Vastoin monia trendejä vauvaa ei kuitenkaan ole syytä nukuttaa vieressä, eikä mielellään edes samassa huoneessa vanhempien tai sisarusten kanssa. Lapsi hyötyy kaikista eniten elämässään (nukkumisen suhteen) siitä, jos oppii nukkumaan ja nukahtamaan itsenäisesti. Samoin ei kannata totuttaa vauvaa nukkumaan hiljaisuudessa, vaan kannattaa aina pitää pientä ääntä ja kolistella menemään kodin perusääniä vauvan unien aikaan.

Kannattaa hankkia sitteri, niin vauvaa voi roudata mukana huoneesta toiseen ja pitää siinä, jos täytyy esim. käydä suihkussa, mutta vauva ei nuku just sillon.

Kyllä sä tulet olemaan siinä vauvassa kiinni 24/7 ainakin henkisesti, jos sulla on minkäänlaisia äidinvaistoja. Vaikea sitä on estääkkään, kun niin vaan käy kun vauva syntyy. Paljon siitä "riippuvuudesta" on keksittyäkin ja äitilähtöistä, yhtenä syynä tuoreiden äitien väsymys - ei vaan jaksa muuta, niin haluaa "piiloutua" vauvan taakse. Ja se on aivan ok, ihmiset eivät vieläkään tajua, kuin väsyttävää elämä voi olla vauvan kanssa.

Toi nukkuminenkin on ihan vauvasta riippuvaista, moni nukkuu paremmin kun on äiidn lähellä. Kyllä se vauva oppii itsekseenkin nukkumaan kun vähän kasvaa. Jotkut äidit nukkuu paremmin erillään lapsesta, toiset taas nukkuvat paremmin ollessaan lapsen lähellä.

Ihan pienen vauvan kanssa oli helpompaa, kuin sitten, kun lapsi hieman kasvoi ja oli vahdittava ihan koko ajan. Todella vaikeaa oli pitää huolta omista perustarpeista. Toista aikuista ei taloudesta löytynyt.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ehtii vaikka saunoa ja syödä 3 ruokalajin päivällisen. Vauva nukkui monta tuntia vaunuissa ulkona itkuhälyttimen kanssa tai omassa sängyssään. Usein nukuin tosin itsekin. Meillä nukkui koko yöt 3 kk lähtien, lisäksi 2 h aamupäivällä ja sitten vielä klo 14-17.

Juu, mun esikoinen oli myös tuota sorttia, nukkui kuin possu kaikki muut ajat ja läpi yön jo parin viikon ikäisenä, paitsi muutaman päivän huonommin rokotusten jälkeen. Nukkui kahdet päikkärit päivässä 3v saakka ja ois halunnut nukkua päikkärit vielä kouluikäisenäkin. Mut mä en ole koskaan kuvitellut, että hän ois ollut jotenkin tyypillinen vauva ja että se ois ollut jotenkin mun vanhemmuustaidoista riippuvaa. Pidin visusti suuni kiinni ja hänen helppouden omana tietonani muiden äitien kertoessa vauvoistaan ja väsymyksestään. 

Kyllä siinä vauva arjessa niitä taukojakin on, että äitikin ehtii suihkuun, vessaan, syömään yms. Itse olin imetyksen alkaessa niin nälkäinen, että tuntui, että jokainen tauko meni ruokaa laittaessa ja hedelmiä yms pilkkoessa kaappiin valmiiksi. En tule ikinä unohtamaan ja tuskin osaan anteeksi myöskään antaa mieheni aikuiselle lapselle, joka tuolloin meillä majaili ja joka söi aina noita itselleni valmiiksi pilkottuja hedelmiä ja ruoka annoksia ja jätti riskit minulle. Hän ei myöskään mitenkään, ei siis millään lailla osallistunut talon ylläpitoon, vaikkei hänellä ollut mitään muuta tekemistä tuohon aikaan, kuin sohvalla makailu ja kännykän selaus. Siksi käytinkin lyhyet tauot vauvan hoitamisesta hänen jälkiensä siivoamiseen. Hän pilasi osittain tuon ajan elämästäni.

Vierailija kirjoitti:

No omat kynnet ainakin ehtivät kasvaa todella pitkiksi, ennen kuin ne ehtii leikkaamaan. Kun ne saa leikata, se on ruhtinaallinen oma hetki. Että siitä voit päätellä.

Kyllä ne kynnet kuuluu ensitöiksi leikata. Niillä voi satuttaa vauvaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuossa on kai joku kulttuurillinen aspekti. Itsekin Suomessa kasvaneena ja noita kauhujuttuja kuulleena päähäni oli iskostunut sellainen kuva että tuoreet äidit eivät ehdi suihkuun, nukkumaan, kodin ulkopuolelle, tai hädin tuskin juomaan omaa kahviaan.

Asun nyt kuitenkin ulkosuomalaisena Keski-Euroopassa ja odotin samaa vauvarumbarallia nyt kun paikallinen tuttavapiiri on alkanut saamaan jälkikasvua. Miten kävikään? Yhdelläkään vauvan saaneista elämä ei mennyt tauolle tai pyöri vain puklurättien ympärillä. Yksi ajoi miehensä kanssa Route 66:n ja vauva kulki mukana sitterissä. Toinen käy vauvan kanssa kahviloissa ja muissa riennoissa. Yksi pariskunta teki hiihtovaelluksen, vauvan roudasivat mukana jossain ahkiossa. Kaikilla noista on tosin todella tasapainoinen kotitalous ja perheisiinsä panostavat miehet. Vauvat voi ymmärtääkseni täällä mennä päivähoitoon jo 3 kk:n ikäisenä, ja monet palaa takaisin töihin jo tuolloin. Ei mitään puhetta että jäätäisiin kolmeksi vuodeksi hilloutumaan kotiin johonkin pukluntuoksuiseen vauvakuplaan.

3kk ikäinen on kyllä kovin pieni menemään hoitoon, silloinhan useimmat vielä imettävätkin. Mua sheimattiin kiitettävästi jo siitä, kun aloitin työt vauvan ollessa 9kk ja huom. lapsen isä jäi tuolloin muutamaksi kuukaudeksi kotiin vauvan kanssa ennen päivähoidon alkua.

On se 9 kk ikäinenkin kuule järkyttävän pieni lapsi menemään hoitoon. Kolmevuotiaskin saa vielä parhaiten kaiken tarvitsemansa Suomessa kotona ihan omalta vanhemmaltaan/omilta vanhemmiltaan, jos he vain viitsivät ulkoilla, liikkua, pelata, lukea, syödä, ihmetellä ja tutkia maailmaa, askarrella jne. jne. oman lapsensa kanssa. Suomalaiset päiväkodit (tai oikeastaan ”tarhat”, joka kuvastaa paremmin sitä säilömiskulttuuria) ovat ihan hirveitä paikkoja, joissa tapahtuu paljon sellaista, mikä ei kestäisi päivänvaloa. Miten ihmiset voivat laittaa oman, alle vuoden ikäisen lapsensa päiväkotiin? Jos oikeasti näkisitte sen päiväkotiarjen sijaisten puuttuessa ja lasten itkiessä ilman lohdutusmahdollisuutta, ette veisi lapsianne päiväkotiin vaan nostaisitte vaikka mieluummin toimeentulotukea sen pari vuotta…

Toki en tiedä, miten hyvin ulkomailla on varhaiskasvatus resursoitu. Ehkä siellä lapsia ei säilötä isoissa ryhmissä yhden tai kahden uupuneen ja ilkeän aikuisen voimin, eikä pakoteta lapsia päiväkodin kiireiseen siirtymisrytmiin ja kovaan meteliin.

T. Entinen varhaiskasvatuksen opettaja (alanvaihtaja)

Kun lapset on päiväkotipäivän jälkeen hengissä ja hyväntuulisia, niin siellä ei ole tapahtunut mitään niin hirveää että olisin sen takia valmis myymään perheen kotia ja muuttamaan viiden hengen voimin pieneen kerrostalokaksioon.

Olen eri, mutta tarhoissa on suuri ongelma yleisesti ottaen. Hengissä pysyminen ei riitä, kun kyse on psyykkisessä kasvuiässä olevista. Lisäksi lapsi voi olka esim. ylivilkas, eikä ongelma heti näy. Ja se mikä sinusta ei ole hirveää, voi teoriassa olla sitä kapselle.

Tämä on juuri se pointti. Psykologiaa lukeneena ei pysty käsittämään, miten joku voi viedä pienen lapsensa päiväkotiryhmään sullottavaksi. Sama kuin veisi lapsensa tehotuotantomaatilalle häkkiin ja illalla hakisi illalla kotiin elossa olevan lapsen.

Vanhemmat eivät ikinä tule näkemään sitä, mitä kauheuksia päiväkotipäivän aikana tapahtuu, kun eivät itse ole paikalla… Kaikki tuntemani empaattiset ammattikasvattajat ovat lähteneet alalta, kun päiväkotien arki on selvinnyt… Usein siellä on todella kyynisiä ja inhottavia ihmisiä, jotka hymyilevät lastaan hakevalle vanhemmalle - todellisuus paljastuu, kun työyhteisö jää ilman vanhempien katseita. Lastenhoitajien puhetyylit lapsille eivät aina ole sitä mitä kasvatusoppaissa sanotaan.

Psykologina en pysty käsittämään, että ihmiset eivät ymmärrä asioiden monitasoisuutta. On vain mustaa ja valkoista, päivähoito s*atanasta tai maailman parasta, kaikille tilanteiden täytyy varmasti olla samanlaisia kuin itselle.

Olin yh kun ensimmäinen lapseni syntyi, hänellä oli koliikki, tai sillä nimellä sitä silloin 90-luvun puolivälissä kutsuttiin. Omaa aikaa oli vain pakko järjestää suihkussa käyntiin, syömiseen, kotitöihin jne. ei voinut antaa tilanteen mennä siihen että vauva on sylissä koko ajan, kyllä kaikenmaailman kikkailuja sai keksiä, mutta lapsi ei todellakaan kurkku suorana rääkynyt kun tarve oli tehdä jotain muuta. Katsoi sitterissä onnenpyörää tai oli kylppärissä mukana sitterissä tai syöttötuolissa lelujen kanssa.