Täytyykö vauvassa tosiaan olla niin kiinni, ettei äiti ehdi syödä tai käydä suihkussa/vessassa?

Vierailija kirjoitti:

Kaksi perustervettä lasta ja ihan olen normaalisti pystynyt syömään, käymään suihkussa ja vaikka lukemaan lehteä ym kaikessa rauhassa. Omaakin aikaa on ollut alusta asti koska lapsilla on isäkin...

Ei VOI pitää paikkansa. Tuolla toisessa keskustelussa ei edes suihkussa kuulemma ehdi käymään, koska vauva ei muka nuku, ellei sitä jatkuvasti heiluttele tai työntele rattaissa :D

Ei ole normaalia, ettei kykene huolehtimaan itsestään ilman, että vauva joutuu itkemään.

Mulla ei vauva-aikana ollut tuollaisia ongelmia. Vauva nukkui tosi paljon ja hyvin ja jos kävin suihkussa hänen hereillä ollessa, niin odotteli muistaakseni sitterissä aivan näköetäisyydelläni sen aikaa. Ylipäätään vauva-aika oli minusta vielä helppoa, joskin ajoittain tylsää, aikaa.  Tietysti meillä ei kärsitty koliikista tai muistakaan vaivoista. Toista se on ollut nyt, kun lapsi on vajaa neljä. Äitiä tarvitaan milloin mihinkin muutaman minuutin välein ja suihkuunkin pääsen yksin vain lapselta salaa, koska hän haluaa sinne aina mukaan, kun tykkää vesileikeistä. Ylipäätään hän haluaa mukaani joka paikkaan - suloista, mutta ajoittain raskasta. Isä ei kelpaa puoleenkaan niistä asioista mihin äiti. 

Vierailija kirjoitti:

Itse en kyllä uskaltanut jättää omiani hetkeksikään. Hyvä kun vauvan nukkuessa maltoin itse nukkua kun piti tuijottaa että eihän se nyt kierähdä naamalleen ja tukehdu tmv. Se suojeluvietti oli niin valtavan vahva, että untakin piti ”kuunnella”.

Suihkuun otin mukaan, samoin vessassa istui sylissä. Tavaramerkkini olikin mikrosta ja eri tasoilta löytyviä kylmiä täysiä teemukeja, joita toiveikkaina olin ehtinyt valmistaa, mutten juuri koskaan juoda. Sitten vein mikroon ja lämmitin, mutten taaskaan ehtinyt juoda 😅.

Ihan normaaleja koululaisia lapsistani kasvoi, vaikka minussa vauvan myötä heräsi leijonaäiti. Se vauva vaan oli niin suurta ja ihmeellistä ettei siitä saanut eikä halunnut silmiään irrottaa. Eikä itkua vaan pystynyt kuuntelemaan, se sattui fyysisesti. Oman vauvan saamisen jälkeen muidenkin vauvojen itkut herätti ahdistusta ja painetta rintoihin. Se oli hämmentävää.

Kai se kaikki vahtiminen oli myös suurta menettämisen pelkoa, joka lapsen synnyttyä vanhemmalla herää.

Samaistun suhun vahvasti. En mäkään voi kuunnella vauvan itkua sillä asenteella että suihkussa nyt vain on pakko käydä ja siellä oottelet. Keksin kyllä sit aina keinoja ottaa vauvan mukaan. Istuu edelleen mun sylissä välillä pöntöllä kun juuri heränneenä kaipaa syliä. Sit kun on kunnolla herännyt, taapertaa leikkimässä itsekseen tai isoveljen kanssa leikkii. 

Vauva-aika ja nyt taaperoaika on ihanaa pääosin. Raskasta mutta ihanaa. Tehokkaampikin voisin olla mutta jään katselemaan pikkuistani usein ihan vain siksi että on niin ihmeellisen suloinen.  Annan nukahtaa rinnalle. Nukun vauvan kanssa päikkärit. Oman unilämpimän tuoksuvan pikkuiseni vieressä <3

Ihmisen lapsi kasvaa niin nopsaa että varsinkin nyt tokan ja vikan kohdalla olen valinnut nauttia tästä ajasta. Olkoon tukka vähän likainen. Kun isompi on koulussa, me pikkuisen kanssa vietetään hidasta elämää kotona. Kohta tämäkin vuosi on takanapäin, mun pikkuinen aloittaa päivähoidon, elämänrytmi kiihtyy sinne motarille taas ja tää aika on enää muistoja. 

Tosi tavallista näkyy olevan se pelko että vauva pitää alusta asti totuttaa johonkin tai muuten se toimii tavalla x lopun ikää. Mut ei se niin ole. Lapsi on oppimiskykyinen. Kehitys etenee huimaa vauhtia, ja on tärkeää osata huomioida vauvan kehitys ajallaan eikä stressata joustamattomasti siitä että vauva ja lapsi tottuu johonkin ellei sitä opeta siitä pois tarmokkaasti. 

Kehityspsykologian kurssi ois hyvä kaikille vanhemmiksi tuleville. Vauvoilla ja lapsilla on irtaantumis- ja lähentymisvaiheita useita vauva- ja pikkulapsiaikana ja teininä ja ihminen kasvaa psyykkisesti terveeksi jos vanhempi osa lukea lasta ja mennä niiden mukaan. Kun vauva ja lapsi saa sen turvan ja läheisyyden minkä kaipaa, se saa siitä työkaluja ponnistaa seuraavassa irtaantumisvaiheessa ihan itse taas hiukan kauemmas, itsenäisemmäksi, vanhemmistaan. 

Riippuu miten vauva nukkuu. Meillä oli kausia kun toinen lapsi ei nukahtanut kuin liikkuviin vaunuihin tai tissille. Silloin oli välillä omat hetket vähissä. Tuttipulloa ei huolinut koskaan. Onneksi mies vei paljon vaunulenkeille. Jossain välissä nukkui kyllä sängyssään, mutta aina vain korkeintaan kolme tuntia putkeen 8 kk ikään asti. Priorisoin useimmiten oman nukkumisen sillä univelka oli tämän lapsen kanssa vauva-ajassa melkeinpä traumaattisen kamalaa. Olin suurimman osan ajasta pahalla tuulella oleva zombi. No, mutta lopulta se meni ohi. Tieto siitä oli se mikä piti järjissään silloinkin.

Vaikea tätä on jälkikäteen selittää, mutta ei kaikkia vauvoja noin vain kouluteta nukkumaan oman tahdon mukaan. Toiset vauvat on helpompia kuin toiset. Etukäteen et voi paljoa tietää miten tulee menemään.

no,voi voi,meille tuli 3 lasta kolmessa vuodessa, kaiken tarpeellisen ehdin tehdä vaikka isä yrittäjänä töissä ympäripyöreitä päiviä, missä pumpulissa nuoret naiset nykyään kasvaa, onhan itsestään selvää, että lasten kanssa oma aika rajoittuu, maalaisjärkeä mukaan, kohta tulee aika eivät tule pyytämälläkään syliin.

Riippuu täysin vauvasta. Uskoisin, että useimpien, toisin sanoen terveiden, vauvojen kanssa pystyy helposti huolehtimaan omista tarpeista ja puuhastelemaan monenlaista sillä välin, kun vauva nukkuu, makoilee leikkimatolla tai keikkuu sitterissä.

Oma esikoinen oli moniallerginen ja kärsi pahasta refluksista. Itki jatkuvasti ja pysyi rauhallisena vain sylissä. Ei nukkunut kuin vartin pätkiä, nekin tissi suussa. Hänet piti ottaa vessaankin mukaan eikä suihkuun päässyt, jollei isä ollut kotona lasta sylittelemässä.

Sen sijaan toinen vauva on terve. Täyttä unelmaa nykyinen vauva-arki. Viihtyy pitkiäkin aikoja itsekseen lattialla ja nukkuu hyvin. Ehdin hyvin huolehtimaan omista tarpeista ja kotitöistä ym vauvan kanssa kotona ollessa. Arki ei pyöri vauvan ympärillä, vaan vauva tulee muun arjen mukana.

Vierailija kirjoitti:

Asiat voi tehdä vaikeasti tai helposti. Esim. lapsi auton turvaistuimeen ja istun keittiön pöydälle. Siten lapsi näkee äidin ja samaan aikaan voi tehdä keittiössä ruokaa ym. Välillä voi antaa tuttia suuhun tai lelua käteen. Ihan omaa järkeä ja luovuutta voi käyttää. Eikä lapsen itku ole mikään katastrofi.

Sitteriä tai turvaistuinta ei koskaan pöydälle! Lattialle voit laittaa.

Minulla on kaksi lasta eikä kumpikaan ollut jatkuvasti iholla eikä tosiaankaan ollut ap:n pelkojen kaltaista.

Imetin kumpaakin vuosikkaiksi, oli perhepetiä ja kantoliinaa, silti sain käydä yksin vessat ja suihkut. Toinen vauvoista nukkui paljon, toinen ei juurikaan ja kumpikin viihtyi aika ajoin itsekseen vaikka lattialla tai sitterissä. Joskus vauvoista on vaan kiva katsella mitä äiti puuhailee ja kuunnella äidin juttuja.

Ihan pienen kanssa tietysti ollaan paljon yhdessä sylitellen, mutta jo pari-kolmekuinen alkaa tajuta ympäröivää maailmaa ja voi viihtyä hetkittäin itsekseen vaikka jotain turvallista esinettä tutkiskellen.

Vauvan kanssa minusta oli helppoa. Suihkussa kävin iltaisin, kun mies oli kotona. Vauva istui tyytyväisenä sitterissä, jos laitoin ruokaa jne.

Kävelevän täystuhotaaperon kanssa puolestaan on juuri niin, ettei joskus ehdi tekemään mitään, edes harjaamaan omia hampaita. Tänään sain vaatteet itselleni päälle kahdelta, kun takana oli harvinaisen kaoottinen aamupäivä.

Myönnän, että välillä lasken päiviä päiväkodin aloitukseen.

Luonto hoitaa onneksi asian yleensä niin, ettet edes halua olla erossa vauvastasi alkuun. Tai varsinkaan kestä kuunnella sen itkua, joten teet mitä vaan ettei vauvan tarvitse itkeä. Suurin osa vauvoista kuitenkin ainakin pienen hetken kerrallaan viihtyy muuallakin kuin sylissä, jotkut hyvin ja jotkut huonommin. Refluksikko-allergikko-koliikkivauvat sitten erikseen, semmoinen jos sattuu kohdalle niin joutuu kyllä käyttämään kaiken luovuuden että pystyy itse syömään - on pystyttävä koska eihän sitä muuten jaksa. Ja turha kuunnella noita höpinöitä että vauva pitäisi opettaa pärjäämään yksin, ei tarvitse etkä voi pitää liikaa sylissä. Pikkuvauva-aika kestää vain hetken (joka voi toki tuntua ikuisuudelta), pian koittaa aika ettei lapsi enää sylissä viihdykään kun pitää päästä tutkimaan maailmaa.

Vierailija kirjoitti:

no,voi voi,meille tuli 3 lasta kolmessa vuodessa, kaiken tarpeellisen ehdin tehdä vaikka isä yrittäjänä töissä ympäripyöreitä päiviä, missä pumpulissa nuoret naiset nykyään kasvaa, onhan itsestään selvää, että lasten kanssa oma aika rajoittuu, maalaisjärkeä mukaan, kohta tulee aika eivät tule pyytämälläkään syliin.

Niinpä.

Lempeää vanhemmuutta kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en kyllä uskaltanut jättää omiani hetkeksikään. Hyvä kun vauvan nukkuessa maltoin itse nukkua kun piti tuijottaa että eihän se nyt kierähdä naamalleen ja tukehdu tmv. Se suojeluvietti oli niin valtavan vahva, että untakin piti ”kuunnella”.

Suihkuun otin mukaan, samoin vessassa istui sylissä. Tavaramerkkini olikin mikrosta ja eri tasoilta löytyviä kylmiä täysiä teemukeja, joita toiveikkaina olin ehtinyt valmistaa, mutten juuri koskaan juoda. Sitten vein mikroon ja lämmitin, mutten taaskaan ehtinyt juoda 😅.

Ihan normaaleja koululaisia lapsistani kasvoi, vaikka minussa vauvan myötä heräsi leijonaäiti. Se vauva vaan oli niin suurta ja ihmeellistä ettei siitä saanut eikä halunnut silmiään irrottaa. Eikä itkua vaan pystynyt kuuntelemaan, se sattui fyysisesti. Oman vauvan saamisen jälkeen muidenkin vauvojen itkut herätti ahdistusta ja painetta rintoihin. Se oli hämmentävää.

Kai se kaikki vahtiminen oli myös suurta menettämisen pelkoa, joka lapsen synnyttyä vanhemmalla herää.

Samaistun suhun vahvasti. En mäkään voi kuunnella vauvan itkua sillä asenteella että suihkussa nyt vain on pakko käydä ja siellä oottelet. Keksin kyllä sit aina keinoja ottaa vauvan mukaan. Istuu edelleen mun sylissä välillä pöntöllä kun juuri heränneenä kaipaa syliä. Sit kun on kunnolla herännyt, taapertaa leikkimässä itsekseen tai isoveljen kanssa leikkii. 

Vauva-aika ja nyt taaperoaika on ihanaa pääosin. Raskasta mutta ihanaa. Tehokkaampikin voisin olla mutta jään katselemaan pikkuistani usein ihan vain siksi että on niin ihmeellisen suloinen.  Annan nukahtaa rinnalle. Nukun vauvan kanssa päikkärit. Oman unilämpimän tuoksuvan pikkuiseni vieressä <3

Ihmisen lapsi kasvaa niin nopsaa että varsinkin nyt tokan ja vikan kohdalla olen valinnut nauttia tästä ajasta. Olkoon tukka vähän likainen. Kun isompi on koulussa, me pikkuisen kanssa vietetään hidasta elämää kotona. Kohta tämäkin vuosi on takanapäin, mun pikkuinen aloittaa päivähoidon, elämänrytmi kiihtyy sinne motarille taas ja tää aika on enää muistoja. 

Tosi tavallista näkyy olevan se pelko että vauva pitää alusta asti totuttaa johonkin tai muuten se toimii tavalla x lopun ikää. Mut ei se niin ole. Lapsi on oppimiskykyinen. Kehitys etenee huimaa vauhtia, ja on tärkeää osata huomioida vauvan kehitys ajallaan eikä stressata joustamattomasti siitä että vauva ja lapsi tottuu johonkin ellei sitä opeta siitä pois tarmokkaasti. 

Kehityspsykologian kurssi ois hyvä kaikille vanhemmiksi tuleville. Vauvoilla ja lapsilla on irtaantumis- ja lähentymisvaiheita useita vauva- ja pikkulapsiaikana ja teininä ja ihminen kasvaa psyykkisesti terveeksi jos vanhempi osa lukea lasta ja mennä niiden mukaan. Kun vauva ja lapsi saa sen turvan ja läheisyyden minkä kaipaa, se saa siitä työkaluja ponnistaa seuraavassa irtaantumisvaiheessa ihan itse taas hiukan kauemmas, itsenäisemmäksi, vanhemmistaan. 

Älä liikaa luota kehityspsykaan.

Mieti, jos teoriat (kaikki niistä) on väärässä.

Aloituksen otsikko on humpuukkia.

Vierailija kirjoitti:

Vauvan kanssa minusta oli helppoa. Suihkussa kävin iltaisin, kun mies oli kotona. Vauva istui tyytyväisenä sitterissä, jos laitoin ruokaa jne.

Kävelevän täystuhotaaperon kanssa puolestaan on juuri niin, ettei joskus ehdi tekemään mitään, edes harjaamaan omia hampaita. Tänään sain vaatteet itselleni päälle kahdelta, kun takana oli harvinaisen kaoottinen aamupäivä.

Myönnän, että välillä lasken päiviä päiväkodin aloitukseen.

Meilläkin oli helppo vauva, joka tyytyväisenä olla pötkötteli missä vaan ihmettelemässä. Kunnes se sai jalat alleen ja kasvatti oman tahdon, jolloin siitä helposta vauvasta kuoriutui aivan joka paikkaan ehtivä täystuho, joka sai itkupotkuraivareita monta kertaa päivässä kun ei hommat mennyt niinkuin hän halusi. Se aika kesti pari vuotta, nyt se on huikean hauska tyyppi joka pursuaa tarmoa ja mielikuvitusta, mutta osaa jo käyttää sen energian pitkiin, mielikuvituksekkaisiin leikkeihin eikä pelkkään sotkemiseen ja hermotkin hänellä menee vain muutaman kerran päivässä.

Meillä molemmat lapset ovat olleet vauvoina sellaisia, etteivät hereillä ollessaan juuri itsekseen viihtyneet eivätkä kauaa jaksaneet sitterissäkään tyytyväisenä tillitellä. Toiset ovat hyväntuulisempia ja toiset vieläkin tyytymättömämpiä.

Nukkuivat kyllä hyvät päikkäri ja silloin ehti vaikka mitä; laittaa ruuan, syödä, käydä suihkussa ja muuta mitä mitä halusi tehdä rauhassa.

Vauvan hereillä ollessakin kaikki onnistui. Laitoin vauvan sitteriin kylppärissä kun kävin suihkussa. Ihan sama vaikka vauva olisi tyytymättömyyttään kitissyt, joskus pitää vain tehdä asioita ja ei siinä suihkutellessa nyt monta minuuttia mene. Rintareppu oli kätevä ja vapautti molemmat kädet ja yksikätisenäkin oppi kokkaamaan ja tekemään monta asiaa.

Sitten kun isä on kotona, ehtii taas tekemään asioita, käymään vaikka omilla asioilla.

Eli hyvin onnistuu, mutta vaatii ehkä vähän suunnittelua mihin aikaa päivästä mitäkin pystyy tekemään.

Vauvat ovat erilaisia.

Aina on äitejä, jotka kehuu omaa äitiyttään. Vauva huutaa, jos on huutaakseen.

Meillä ässä oli bb sitteri. Loistava !

Ja kaukalo ei ole sama asia

Vierailija kirjoitti:

Ei ole normaalia, että vauva on 24/7 kiinni äidissä. Älä opeta vauvaa, että nukahtaa vain tissille tai syliin. Pienet vauvat nukkuvat todella paljon, hyvin ehdit tehdä normaaleja toimia sillä aikaa. Ja toki myös vauvan hereilläkin ollessa.

Jos itse on kokematon vauvan hoitaja (minä olin) niin jännittää ja odottaa että milloinka vauva herää eikä siksi pysty tekemään yhtään mitään kun vauva nukkuu.

En ollut edes vaippaa vaihtanut ennen oman lapsen saamista🙈

Ei varmaankaan kaikki kokemattomat äidit ole tämmöisiä, mutta jälkiviisaus on paras viisaus: relaa, kyllä se vauva hoituu.

Kyllä ja ei. Mutta tilanteisiin löytyy myös toimivia konsteja kuten vauva sitterissä mukaan kylppäriin suihkun ajaksi, valmisruoat / kokkaaminen pakastimeen, kantoliina, mikä kenelläkin toimii. Vaiheet ovat myös erilaisia, eikä mikään niistä kestä ikuisesti. Älä turhaan stressaa etukäteen. Onnea tulevasta perheenlisäyksestä!