Lue keskustelun säännöt.
Tahattomasti lapseton ei halua kuulla mitään lapsestani - onko tämä normaalia?
Ystäväni on tahattomasti lapseton. Pyrin olemaan ystävää kohtaan empaattinen eli en siis hiero hänen naamaansa tällaisia "voi kun lapseni on niin rakas <3" puheita, enkä myöskään valita lapsiarjesta. En koskaan lähetä lapsestani ystävälle kuvia tms. En tietenkään koskaan kysele häneltä, onko raskaana (ei kuulu tapoihini muutenkaan). Pyrin olemaan mahdollisimman sensitiivinen, en halua loukata. Ystävälle raskauteni oli jo kova paikka. Lapseni on pieni taapero ja olen hänen kanssaan vielä jonkin aikaa kotona hoitovapaalla ennen töihin palaamista. Minulla ei ole lapsen syntymän jälkeen oikein ollut "muuta elämää", kun olen ollut kotona lapsen kanssa ja vapaa-aikaa on ollut vähän. Koska olen lapsen kanssa lähes 24/7, ymmärrettävästi tekemäni asiat liittyvät lapseen.
Emme ole nähneet lapsen syntymän jälkeen ystävän kanssa. Pidämme kuitenkin säännöllisesti yhteyttä välimatkasta huolimatta. Ystäväni ei halua kuulla lapsestani mitään. Hän ei koskaan kysy mitään lapseeni liittyvää tai jos kerron jotain, niin on vain hiljaa, ei kommentoi tai vaihtaa aihetta. Jos vaikka sanon jotain ihan neutraalia "Käytiin tänään Emman kanssa neuvolassa/vaunulenkillä/leikkipuistossa", niin ei sano mitään. Kuulumisista keskustelu on mennyt lapsen syntymän jälkeen tosi vaikeaksi. Minä en oikeastaan voi kertoa mistään lapseen (ja samalla itseeni) liittyvästä tai jos kerron, niin ystävä ei kommentoi mitään. Minä kysyn ystävän kuulumisia, kuuntelen ja kommentoin niitä. Aika pitkälti puhumme hänen kuulumisistaan tai sitten jostain tosi pintapuolisesta. Keskustelusta on tullut omalta osaltani tosi yksinkertaista: en voi kertoa arjestani oikeastaan muuta, kuin että olenko lukenut jonkun uutisen/kirjan, mitä söin tänään ruoaksi tms, jos en voi mainita mitään lapseen liittyvää. Se nyt vaan on elämääni tällä hetkellä, että olen kotona pienen lapsen kanssa eikä minulla ole tällä hetkellä säännöllisiä harrastuksia/en ole töissä/elämässäni ei tapahdu mitään ihmeellisempää, koska pikkulapsiarki ja korona.
Onko tämä normaalia, että tahattomasti lapseton ei halua kuulla mitään lapsestani? Olenko kohtuuton, kun toivon, että saisin kertoa arkisia asioita elämästäni, johon nykyisin kuuluu lapsi? Yritin kerran jutella tästä tilanteesta ystäväni kanssa, mutta hän ei koe käyttäytyvänsä mitenkään poikkeuksellisesti eikä asia muuttunut mihinkään. Hän ei edelleenkään halua kuulla mitään lapsestani.
Ja kun joku kysyy, ymmärrän täysin, ettei kaikkia kiinnosta toisten lapset. En minä odota, että lapsestani keskusteltaisiin jatkuvasti. Toivon, että ystäväni voisi keskustella ihan normaalisti kanssani ja kommentoida minunkin kuulumisia. Jos sanon käyneeni Emman kanssa siellä neuvolassa, niin miksi ei voi vaikka kommentoida "Miten meni neuvolassa?/Toivottavasti kaikki meni hyvin." Tuollaisia kommentteja muut ystävät kysyisivät.
Kommentit (374)
Ap jossakin ketjun alkuvaiheilla (en jaksa enää kaivaa tuota viestiä lainattavaksi) mainitsi, ettei hän osaa enää puhua muusta kuin lapsesta, koska hoitovapaan takia hänen elämänsä on vain lapsi. Ei siis harrasta mitään, seuraa ajankohtaisia aiheita tai käy töissä, joten on vaikeaa puhua muusta kuin lapsesta.
Mielestäni tässä on ongelman ydin. Ap odottaa, että ystävän pitäisi olla kiinnostunut hänen lapsestaan, mutta ap taas ei ole oikein kiinnostunut myöskään ystävänsä asioista. Ystävä on saattanut havaita tämän, ja ehkä jonkinlaisena passiivis-aggressiivisena vastineena hän ei taas halua joustaa ja esittää olevansa kiinnostunut lapsesta. Lopputuloksena kumpikaan ei oikein saa ystävyydestä mitään, muttei myöskään uskalleta nostaa kissaa pöydälle.
En nyt siis sano, että asia on vain ap:n vika. Lapsettomuus on varmasti ap:n ystävälle erittäin kipeä aihe, mutta kyllä hänen pitäisi osata sanoa asiasta suoraan. Kyllä oikeassa ystävyydessä pitää pystyä sanomaan, jos jostain aiheesta puhuminen tekee vaikeaa. Sitten ap ja ystävä voivat yhdessä sopia, onko parempi ottaa etäisyyttä kuin vältellä lapsiaiheita loputtomiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tee ystäväsi kanssa sellaista josta kummatkin pidätte, ei lasta mukaan.
Terv. Ei lapseton
mun periaate oli jos ei lasta voi ottaa mukaan niin en lähde.
Kun olin lapsen kanssa kotona, niin halusin nimenomaan jutella muista asioista kuin lapsesta. En kuitenkaan telkkarisarjojen tapahtumista, mistä jotkut puhuu, kun ei itselle tapahdu. Onneksi asun kaupungissa, jossa jo valtuuston toimissa riittää päiviteltävää. Sää on aina hyvä puheenaihe. Naapureita voi haukkua ja juoruta tutuista. Sitten on nämä presidentit, urheilijat ja viihdetähdet. Onhan niitä aiheita. Mutta puhelimessa en ole ehtinyt puhua koko lapsen elinaikana, livenä ainoastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole tahattomasti lapseton, mutta miksi ihmeessä puhuisimme vauvoista tai lapsesta kaverini kanssa, jolla on lapsi? Miksi minä kysyisin lapsesta mitään??? Ei hänkään kysele akvaariokalojeni kuulumisia.
Miksi puhuisitte yhtään mistään? Joka asiastahan voi todeta, ettei minua kiinnosta sinun elämäsi.
Silloin ei kannata enään tavata.
Ystäväsi pitäisi nyt tajuta että lapsi kuuluu sinun elämääsi ja on osa sitä. Jos ei pysty sitä näkemään ei kuulemaan niin ystävyys on mennyttä tai ainakin tuhoon tuomittu. Kerro tämä asia hänelle vain selkeästi ja anna hänen tehdä asiasta päätös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä välttelin ystäväni lapsen näkemistä, kun olimme tulleet raskaaksi samassa kuussa (minä parin vuoden lapsettomuushoitojen jälkeen) ja minä sain keskenmenon. En vaan kestänyt nähdä ystävän lasta, kun koko ajan vaan ajattelin, että oma lapsi olisi saman ikäinen. Sain onneksi myöhemmin lapsen ja ystävyys palautui. En tiedä mitä muuten olisi käynyt.
Osa lapsettomista katkaisee välit perheellisiin ystäviinsä. Se on ihan ok. Jokainen saa itse päättää, miten on hyvä olla missäkin tilanteessa ja miten ei ole enää hyvä olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Musta on aivan kohtuutonta, että ei saisi puhua asioista, jotka ovat omassa elämässä hyvin merkittäviä. Se että minä olen (oikeasti siis olen) lapseton, ei tarkoita, että muiden pitäisi häivyttää elämästään minulle mahdollisesti kipeät osa-alueet. Itse olen aina ollut vaan onnellinen lisääntyvien puolesta enkä ole osannut olla millään tavalla kateellinen, kun ei heidän lapsensa ole multa pois. Mutta ymmärrän, että joku ei vaan pysty ajattelemaan samoin. Olen kyllä sitä mieltä, että tämän aloittajan ystävän pitäisi harkita ammattiauttajaa, koska onhan se tosi surullista, jos koko elämä menee yhtä asiaa murehtiessa eikö siitä pääse mitenkään yli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisitko kutsua ystäväsi vieraaksi teille? Tai ehkä menisitte yhdessä johonkin tapahtumaan, minne lapsesi tulisi kanssa? Ystävällesi on voinut syntyä todella ruusuinen kuva lapsiperhearjesta, mikä lisää hänen haluaan välttää kaikkea lapsiin liittyvää, koska hän haluaa välttää mm. kateuden ja katkeruuden tunteita.
Ystävä ei ole kiinnostunut näkemään minua ja lasta, tapaisi mieluiten vain minun kanssani. Ja kokisin tuon tapaamisen myös itse vaikeaksi, sillä jos ystävä ei halua edes puhua lapsestani, niin miten lapsen näkeminenkään onnistuisi?
Ap
Mutta onko nyt siis niin, että et saa lapsen isää olemaan lapsensa kanssa esim. kerran kuussa, jotta pääsisit vaikka kahville tämän ystäväsi kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielestäni ystäväsi käytös on ymmärrettävää, vaikkakin harmillista. Et voi mitenkään ymmärtää ystäväsi tuskaa, ja joka ikinen kerta kun puhut lapsestasi, läimäytät asian ystäväsi kasvoille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi jeesus miten pitkä aloitus.
En ole tahattomasti lapseton, mutta miksi ihmeessä puhuisimme vauvoista tai lapsesta kaverini kanssa, jolla on lapsi? Miksi minä kysyisin lapsesta mitään??? Ei hänkään kysele akvaariokalojeni kuulumisia.
Minä kyllä kysyn ystäviltäni heidän lemmikkiensä kuulumisista, ehkä olen sitten outo tässä asiassa?
Ap
Mäkin kysyn joskus lemmikkien kuulumisia, vaikka oikeasti ei voisi vähempää kiinnostaa 😝
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä jos ystäväsi ei ole kertonut sinulle aivan kaikkea. Mitä jos hänkin on todella toivonut lasta eikä saa tai on saanut keskenmenon ja tämä lapsi asia on siksi arka aihe. Eihän välttämättä tahallisesti tätä tee. Ehkä hän ei pysty käsittelemään tätä aihetta ja sulkeutuu.
Et voi tietää mitä ystäväsi kokee ellei hän itse kerro. Tässä tapauksessa voit puhua hänelle miltä sinusta tuntuu.
Kaikki ystävät eivät säily vanhuuteen asti. Ehkä nyt on se kohta jossa teidän tiet eroavat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Missä kohtaa se ymmärtäminen sitten saa riittää. Jos toinen vetää mykkäkoulua kun kerron omista tärkeistä asioistani, saisi se ystävä mennä.
Ne vuodet kun lapset on alle 5 tai jopa 10 vuotiaita meni aika kuplassa. Samalla kun lapset irtautui aikuisista, myös aikuiset irtautuu lapsista. Sitten on mukava kun on ystäviä. Lapset on kotona vain vähän aikaa.
on täysin normaalia. lakkaa kiusaamasta kaveriasi joutavilla kakara jutuilla. minä en pidä lapsista, vaikka muutaman olen tehnytkin. kauheita munapäitä ja muutenkin rumia ovat vieläkin yli 20 vuotiaina. tämän muistan heille aina kertoa jos häiritsevät rauhaani.
Vierailija kirjoitti:
on täysin normaalia. lakkaa kiusaamasta kaveriasi joutavilla kakara jutuilla. minä en pidä lapsista, vaikka muutaman olen tehnytkin. kauheita munapäitä ja muutenkin rumia ovat vieläkin yli 20 vuotiaina. tämän muistan heille aina kertoa jos häiritsevät rauhaani.
Tuon kirjoittanut se ruma munapää tässä on. Vihaa ihmisiä. Sulkeudu johonkin erämaakoppiin kun et pysty elämään normaalissa yhteiskunnassa.
Olin pitkään pois lapsellisten ystävien piiristä, kun se puheenaihe oli juurikin sitä lapsi sitä sun tätä. Alkuun siksi, että kaikki olivat varpaillaan kun tiesivät tilanteeni ettei sitä lasta vain tullut ja sittemmin siksi, kun en kokenut saavani mitään kiinnekohtaa noista vanhoista ystävistäni heidän pikkulapsi-arjessaan. Satunnaisesti sitten soiteltiin niitä näitä.
Nyt kun lapset sekä äidit ovat itsenäistyneet, niin nyt ollaan taas läheisemmin ystäviä ja tavataan usein, jutellaan kaikesta eikä ainoastaan lapsista. Kyllähän niistäkin jotain kuulee, mutta elämä ei ole enää niin kiinteästi lasten hallitsemaa.
Teillä ei ole mitään yhteistä enää. Antaisin sen suhteen hiipua ja hakisit lapsiperhe ystäviä jostain kerhoista esim. onko sielläpäin seurakunnalla mitään toimintaa lapsiperheille.
Minulla kävi samoin kun ystävät saivat lapsia niin ei ollut mitään yhteistä ja harrstuksetkin jos ovat ihan erilaisia niin sekin voi erottaa. Omat harrastuksenikin muuttuivat ihan täysin. Harvoilla ne samat ystävät pysyvät alusta loppuun asti.
Tiedän yhden jolla on lapsuuden ystävä vielä kuvioissa. Käyvät yhdessä kulttuuri tapahtumissa kun kummankaan miehet eivät lähde sellaisiin. Ihmettelin että ompa se hienoa että on samanhenkinen ystävä jonka kanssa käydä niissä. Tuskimpa he ilman tätä yhteistä harrastusta olisivatkaan enää ystäviä sillä muutenhan ne suhteet hiipuvat.
On se normaalia.
Joillekin on tosi kipeä paikka. Surussa on vaiheet jotka täytyy käydä läpi ja niin kauan kuin ystävällä on toivoa raskautumisesta, hän ei ole sitä surua käynyt vielä läpi, vaan on siellä keskellä. Asiaa ei ole käsitelty loppuun.
Minä olen tahattomasti lapseton, ja silloin kun tilanne oli se että olimme lapsettomia ja lähipiirikin tiesi, ei kukaan kuitenkaan varonut ympärillä. Asia ei ollut minulle äärettömän kipeä, onneksi. En onneksi potenut suurta vauvakuumetta tai itkenyt itseäni uneen tms.
Monesti eri tilanteissa ajattelin, että onneksi asia ei ole minulle niin kipeä, tai menisi välit tuonkin ihmisen kanssa poikki / olisin jo alkanut itkemään / olisi pakko poistua paikalta.
En tiedä miksi se on niin vaikeaa kuvitella itsensä toisen asemaan. Ei hienotunteisuus maksa mitään. Lasta voi varmasti hehkuttaa vaikka kymmenelle muullekin ihmiselle, onko pakko hehkuttaa "ihanaa kotiäidin arkea" tai miten rankkaa on lastenhoito, juuri sille tahattomasti lapsettomalle?
Lapsettoman on varmasti myös vaikea kysyä tarkemmin mistään, kuulumisista, jos ja kun ei ole kokemusta vauva-arjesta tai kehitysvaiheista jne.
Meistä tuli sittemmin sijaisperhe. Rakastan näitä meidän ihania ja koen olevani etuoikeutettu, että saamme heitä hoitaa.
Mutta "biologinen lapsettomuus" ei ole vieläkään sellainen asia josta nyt vaikka vitsailisin. Jonkunlainen arpi siitä jää vaikka ei äärettömän kipeä asia ollutkaan.