Typerin asia jota pelkäsit lapsena?

Vierailija kirjoitti:

Äidin sisko keräili hienoja posliininukkeja, ja niistä mielestään kauneimmat hän lahjoitti minulle. Ihana ele sinänsä, mutta äiti keksi että koska niitä ei oteta leikkeihin ne pitää laittaa esille. Hyllytilan puutteessa ne ripustettiin huoneeni seinälle, narulla kauloistaan. En ikinä nukkunut kasvot siihen seinään päin, enkä muutenkaan nukkunut hyvin.

Yhtään ei auttanut se kun kaverin veli luki sanomalehdestä että telkkarista tulee elokuva nimeltä "Tappajanuket".

Kiitti äiti.

Kamalaa!! 😵 Eiköhän äitisi jotenkaan tajunnut asian karmeutta? Etenkin sellaiset ns. hienot nuket on näin aikuisenkin näkökulmasta aika karmivia, voin vaan kuvitella miltä minusta olisi lapsena tuntunut...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se jonkun tuotantoyhtiön tunnari ohjelmien lopussa. Siinä kohosi höyryä tai savua ja nainen nauroi maanisesti. "Ahha-hahha-ha... Aa-hha"

Joo muistan nyt kun sanoit! Todella kammottava oli ainakin lapsen mielestä. Mikähän se oli? Liittyikö siihen jokin sormien napsautus ja savu vai sotkenko nyt tunnarit?

Munkin mieleen nousee sormien napsautus, mutta se ei kyllä ollut tuossa tunnarissa mielestäni vaan jossain toisessa karmivassa jutussa joka oli telkkarissa.

Katselin lapsena tosi paljon Disney piirettyjä. Pelkäsin tosi paljon Pienen Merenneidon Ursulaa ja näin siitä monesti painajaisia. Muistan kun ihan eka- ja tokaluokalla jne. en uskaltanut olla yksin kotona kun pelkäsin, että se on siellä :D sit meninkin päivähoitoon naapurin tädin luio. Myös Pahatar ja varsinkin se kohtaus Prinsessa Ruususessa oli ihan kauhea, jossa Ruusunen hypnotisoitui ja pisti sormensa siihen värttinään ja sen Pahattaren kasvot näkyi ennen sitä takan yllä. m31v :D

Sitä että imeydyn liukuportaisiin jos en nosta jalkaa ajoissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se jonkun tuotantoyhtiön tunnari ohjelmien lopussa. Siinä kohosi höyryä tai savua ja nainen nauroi maanisesti. "Ahha-hahha-ha... Aa-hha"

Joo muistan nyt kun sanoit! Todella kammottava oli ainakin lapsen mielestä. Mikähän se oli? Liittyikö siihen jokin sormien napsautus ja savu vai sotkenko nyt tunnarit?

Munkin mieleen nousee sormien napsautus, mutta se ei kyllä ollut tuossa tunnarissa mielestäni vaan jossain toisessa karmivassa jutussa joka oli telkkarissa.

Oisko ollut ohjelma nimeltä Pelottaako? Siinä ainakin joku sytytti tulitikun tunnarissa. Ei ihan sormien napsautus mutta...

Mun äiti pelotteli kuoliaaksi omalla hysteriallaan, että jos kosken vessanpytyn reunaan niin saan bakteereja joista tulee tauti. Kerran sitten kaverin kanssa ihan vain pelleiltiin lasten tapaan heidän kodin kylppärissä, kunnes pääni osui pytyn reunaan. Sain niin hirvittävän pelkokohtauksen että vanhempansa taluttivat kädestä kotiin. (Olin joku 4-5 -vuotias.)

Joo, mulla oli sairaat vanhemmat. Äiti hysteerinen mutta pahansuopa, ja isä joka pelotteli ilokseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äidin sisko keräili hienoja posliininukkeja, ja niistä mielestään kauneimmat hän lahjoitti minulle. Ihana ele sinänsä, mutta äiti keksi että koska niitä ei oteta leikkeihin ne pitää laittaa esille. Hyllytilan puutteessa ne ripustettiin huoneeni seinälle, narulla kauloistaan. En ikinä nukkunut kasvot siihen seinään päin, enkä muutenkaan nukkunut hyvin.

Yhtään ei auttanut se kun kaverin veli luki sanomalehdestä että telkkarista tulee elokuva nimeltä "Tappajanuket".

Kiitti äiti.

Kamalaa!! 😵 Eiköhän äitisi jotenkaan tajunnut asian karmeutta? Etenkin sellaiset ns. hienot nuket on näin aikuisenkin näkökulmasta aika karmivia, voin vaan kuvitella miltä minusta olisi lapsena tuntunut...

Ei tajunnut, eleli muutenkin omissa maailmoissaan. :D

Valokuvausta pelkäsin ihan hirveesti. 50- luvulla sedän kamerassa oli semmoinen "haitari". Kun se vedettiin auki, minä juoksin karkuun ja piiloon. Siksipä minusta ei lapsena kuvia olekaan. Samoin kun eka kerran näin uimarenkaan. Tää sama setä puhalsi siihen ilmaa ja minä luulin, että kohta kuvataan ja menin piiloon.

Se sormien napsautus ja liekki kämmenellä oli tv:n tietoiskun tunnari. Se naurava nainen taas oli jonku tuotantoyhtiön tms. tunnus. Broadcasters tai joku vastaava.

Joskus kun olin alle kouluikäinen, olimme usein iltapalalla keittiössä niin, että vain valot tiskialtaan takana olivat päällä. Siinä tavallisuudesta poikkeavassa valaistuksessa minua jostain syystä pelotti, että keittiön pöytä romahtaisi lattian läpi ja putoaisimme pyörävarastoon (joka ilmeisesti oli suunnilleen keittiömme alapuolella). En tiedä, mistä tämä pelko kumpusi. Koskaan päiväsaikaan ei moinen tullut mieleen.

Toinen pelottava oli se liukkaiden teiden varoitusmainos, jossa jokin tumma viittamies lakaisi autotietä.

Kun olin ekalla luokalla, luin jostain julisteesta yleisestä hälytysmerkistä. Siinä kerrottiin, miten pitäisi sen kuullessaan mennä sisätiloihin ja sulkea kaikki ikkunat ja sitten kuunnella radiosta lisäohjeita jne. Pelkäsin, että hälytysmerkki alkaisi kuulua, kun olen yksin kotona ennen vanhempien tuloa töistä enkä osaisi toimia oikein, ja jotain myrkkykaasua alkaisi virrata ikkunoista sisään ja vanhemmat tukehtuisivat autoonsa kotimatkalla ja ja ja...

Pelkäsin sellaisia vanhojen talojen hissejä. Tai oikeammin niiden hissikuiluja. Tiedätte varmaan sellaiset verkolla ympäröidyt muuten avonaiset hissikuilut mistä näkyy kaikki vaijerit sun muut. Itse asiassa ne on kammottavia edelleen.

Käkikelloa ja kärpäsiä.

Oletettu jätti peikko nukkumassa olohuoneen sohvan alla

Pelkäsin irrottaa sähkölaitteiden töpseleitä seinästä. Ja tää kesti pitkälle teini-ikään asti.

Olen myös aina kammoksunut reikäkuvioita...sille oli kai joku hieno fobianimikin?

Muumien jäärouvaa.

Mörön narina kuuluu vielä näin 35 vuotiaana joskus painajaisissa. Ja se Hopeanuolen karhukin on joskus niissä vieraana.

Salaisten kansioiden tunnaria pelkäsin.

Sateenvarjoa.

Kaatuneiden puiden juuria, eli jos puu on kaatunut niin että on ottanut juuret ja mullat yms mukaan.

Mökillä oli yksi kesä paljon kaatuneita puita, taisi olla se yksi myrskyinen kesä.

Mutta miksi pelkäsin niitä oli se että olin täysin vakuuttunut että niiden takana on karhun pesä, joka ikisen puun juurakon takana

Ulkohuussissa talvella pelotti, että kanki ottaa kiinni kankkuihin. Kesällä taas pelotti, että joku käärme siellä luikertelee ja haukkaa kankusta taikka sitten joku ötökkä puraisee tai pistää.

Joskus tosi pienenä pelkäsin tuubaa. Kun oltiin kuuntelemassa klassista konserttia äidin kanssa, "isotorvesta" piti keskustella etukäteen ja valmistautua siihen, että se on sitten siellä. En enää nyt aikuisena oikein tavoita sitä pelkoa, mutta ilmeisesti ihan vaan oletin että siitä voi kuulua pelottavan kova ääni. 

Isompana, tyyliin 5-vuotiaana, en uskaltanut vetää vessanpönttöä. Mun olisi ollut siis aika opetella vetäisemään se, mutta kun kokeilin se ei heti onnistunut, koska siihen tartti enemmän voimaa kuin olisin olettanut. En jotenkin uskaltanut voimalla vetäistä, kun ajattelin jotenkin että mitä jos vedin ja koko pönttö menee rikki ja tulee joku kakkavesionnettomuus. Äiti sitten veti varmaan muutaman viikon ajan vessan puolestani, vaikka olin jo oppinut pyyhkimäänkin itse, kunnes kyllästyi ja pakotti opettelemaan. 

Vierailija kirjoitti:

Kaatuneiden puiden juuria, eli jos puu on kaatunut niin että on ottanut juuret ja mullat yms mukaan.

Mökillä oli yksi kesä paljon kaatuneita puita, taisi olla se yksi myrskyinen kesä.

Mutta miksi pelkäsin niitä oli se että olin täysin vakuuttunut että niiden takana on karhun pesä, joka ikisen puun juurakon takana

Minäkin pelkäsin niitä, mutta en karhujen takia vaan siitä syystä että muutoin piilossa maan alla olevan näkeminen oli jotenkin väärin ja järkyttävää.