Työkaveri suuttui, kun istuin lounaalla "hänen paikallaan"
Istuin eilen siihen kohtaa ruokapöytää, missä eräs työkaveri tapaa istua, koska jonkun tavarat olivat siinä missä minä yleensä istun. Työkaveri ei aina syö samaan aikaan, eikä nytkään tullut keittiöön ennenkuin olin jo hetken aikaa syönyt. Palloili siinä hämmentyneenä hetken ja kysyi: "Missä sä istut?" Vastasin tyynesti: "Tässä." Ja jatkoin syömistä.
.
Sen jälkeen on vain tuhissut ja puhissut, tiuskinut ja kettuillut. Oli heitellyt mun lounasboksitkin kuivauskaapista pitkin keittiötä.
.
Miksi, oi miksi pitää ihmisten käyttäytyä näin??
Kommentit (117)
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 12:31"]Minusta et tehnyt mitään väärää. Kahvihuone on yhteistä tilaa ja kukin valitsee paikkansa vapaana olevista.
Kuitenkin vaikuttaa, että työkaveri pahoitti mielensä ja että sinä olet teistä kahdesta se fiksumpi osapuoli, niin olisiko järkevää, että pahoittelisit tapahtunutta, kun seuraavan kerran näette. Asia painaa varmasti teidän molempien mieltä ja kuitenkin laiha sopu on varmasti työpaikan ilmapiirin kannalta mukavampi, kuin jatkuva kina ja kyräily. Noinkin pienestä jutusta voi pitkän päälle kasvaa iso harmitus.
Eli voisitko ottaa asian puheeksi kun näette seuraavan kerran. Voisitko sanoa esim. jotain tyyliin, olen pahoillani kun tuli sanottua niin topakasti viime viikolla siitä ruokapöytäjutusta. En ymärtänyt, että sinulle lempipaikallasi istuminen on noin tärkeä juttu. (eli älä pahoittele sitä, että istuit "hänen paikalleen" (paikkahan ei ole hänen) vaan mielipahaa ja sanomisiasi.)
[/quote]
Ööö... Taitaa muuten mennä elämässä hyvin jos kovin mieltä painaa joku ruokatunnilla valittu paikka. Mitä puhumista tuossa nyt on, nopeat syö hitaat eikä niitä paikkoja ole kellekään nimetty. Tiuskikoon vanha ämmä aikansa, jos ap nyt menee pyytelemään anteeksi, hän myöntää olleensa väärässä mitä hän ei ole
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 13:19"]
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 13:12"]
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 13:00"]Ap esittää tahallaan tyhmää? Aina on olemassa toinen vaihtoehto näpäyttämisille: kohteliaisuuden ja ystävällisyyden tie. [/quote] Seisaalteen syöminen siltä varalta, että ainoan vapaan paikan "omistaja" tulisi paikalle? Anteeksi näpäytys.
[/quote]
Sulla olis kehityskeskustelun paikka äitimuorisi kanssa.
Olisit voinut sanoa, että voi anteeksi, istun näköjään sinun lempipaikallasi kun oma lempparini oli varattu, olen pahoillani!
* Antaa luunapin *
[/quote]
Luunapit eivät kuulu hyvään kasvatukseen.
Ap voi, muttei ole velvoitettu pyytämään anteeksi sitä, että istuu ainoalle vapaalle olevalle paikalle kun ei edes istuessaan tiedä, ehtiikö syödä jo ennen kuin tämä paikan 'haltija' tulee ruokailemaan.
Tuon paikankinuajan sen sijaan pitäisi pyytää anteeksi omaa lapsellista käytöstään (suuttuminen + tavaroiden heittely).
Olen ollut esimiehenä ja on muuten ihan järkyttävää, kun joutuu tällaiseen tilanteeseen välikädeksi ja komentamaan aikuista ihmistä pyytämään toiselta anteeksi käytöstään. Huokaus.
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 13:19"][quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 13:12"]
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 13:00"]Ap esittää tahallaan tyhmää? Aina on olemassa toinen vaihtoehto näpäyttämisille: kohteliaisuuden ja ystävällisyyden tie. [/quote] Seisaalteen syöminen siltä varalta, että ainoan vapaan paikan "omistaja" tulisi paikalle? Anteeksi näpäytys.
[/quote]
Sulla olis kehityskeskustelun paikka äitimuorisi kanssa.
Olisit voinut sanoa, että voi anteeksi, istun näköjään sinun lempipaikallasi kun oma lempparini oli varattu, olen pahoillani!
* Antaa luunapin *
[/quote]
En ole ap, ja pahoitteluni että äitisi kasvatti sinua luunapeilla.
Ei kai niitä paikkoja ollut mitenkään korvamerkitty kenellekään ja oli vaan sattumaa että työkaveri tuli samaan aikaan keittiöön. Mielestäni parempi olla tukematta tuollaista epäkohteliaisuutta.
Osta dildo sille, varmaan rauhottuu.
Mun työkaveri on merkinnyt kahvihuoneessa yhen tuolin nauhalla. KYLLÄ. Se on ainoa tuoli viidestä samanlaisesta, joka ei käy hänen selkäänsä.
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 13:22"][quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 12:31"]Minusta et tehnyt mitään väärää. Kahvihuone on yhteistä tilaa ja kukin valitsee paikkansa vapaana olevista.
Kuitenkin vaikuttaa, että työkaveri pahoitti mielensä ja että sinä olet teistä kahdesta se fiksumpi osapuoli, niin olisiko järkevää, että pahoittelisit tapahtunutta, kun seuraavan kerran näette. Asia painaa varmasti teidän molempien mieltä ja kuitenkin laiha sopu on varmasti työpaikan ilmapiirin kannalta mukavampi, kuin jatkuva kina ja kyräily. Noinkin pienestä jutusta voi pitkän päälle kasvaa iso harmitus.
Eli voisitko ottaa asian puheeksi kun näette seuraavan kerran. Voisitko sanoa esim. jotain tyyliin, olen pahoillani kun tuli sanottua niin topakasti viime viikolla siitä ruokapöytäjutusta. En ymärtänyt, että sinulle lempipaikallasi istuminen on noin tärkeä juttu. (eli älä pahoittele sitä, että istuit "hänen paikalleen" (paikkahan ei ole hänen) vaan mielipahaa ja sanomisiasi.)
[/quote]
Ööö... Taitaa muuten mennä elämässä hyvin jos kovin mieltä painaa joku ruokatunnilla valittu paikka. Mitä puhumista tuossa nyt on, nopeat syö hitaat eikä niitä paikkoja ole kellekään nimetty. Tiuskikoon vanha ämmä aikansa, jos ap nyt menee pyytelemään anteeksi, hän myöntää olleensa väärässä mitä hän ei ole
[/quote]
Olen samaa mieltä. Kohtahan sitä saa alkaa pyytelemään anteeksi kaikkea, olemassaoloaankin. Ap
Aha, tarina onkin nyt muuttunut jo niin, että ap istui ainoalla vapaalla paikalla :D
Olin juuri 6 viikkoa kestäneessä työharjoittelussa. Menin tavalliseen tapaani syömään eväitä kahvihuoneeseen. Olin aloittanut jo aterioinnin, ruoka edessä, juomalasi ja aterimet vieressä... Kunnes viereen tulee minua tuijottelemaan joku nainen (ei ollut onneksi työkaverini) ja katsoin häneen kysyvästi. Hän tokaisee "se on minun paikka, istun aina siinä. Siirrytkö?" Ihmettelin mielessäni... Kukaan ei ollut sanonut mitään tällaisista nimetyistä paikoista ja olin nähnyt kyseisellä paikalla istuvan milloin kenenkin. No, ajattelin ettei tämä ole sellainen asia mistä haluan taistella. Hymyilin ja sanoin "joo, mikä ettei". Siirsin tavarani viereiselle paikalle ja istuin alas. Edelleen nainen tuijottaa minua ja sanoo "siinä on sirpan paikka, me aina istutaan vierekkäin. Siirrytkö?" Katsoin naista ja melkein purskahdin nauruun. Lähdin sitten koko kahvihuoneesta :D Että joo, näitä naurettavuuksia löytyy...
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 13:34"]
Mun työkaveri on merkinnyt kahvihuoneessa yhen tuolin nauhalla. KYLLÄ. Se on ainoa tuoli viidestä samanlaisesta, joka ei käy hänen selkäänsä.
[/quote]
Ellei teillä ole seisomatyö, hänen selälle voisi tehdä ihan hyvää seisoa kahvitauot.
Hitto että porukka on sekaisin työpaikoillaan. Onneksi ei tarvitse käydä enää duunissa.
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 13:34"]Mun työkaveri on merkinnyt kahvihuoneessa yhen tuolin nauhalla. KYLLÄ. Se on ainoa tuoli viidestä samanlaisesta, joka ei käy hänen selkäänsä.
[/quote]
Ja te suostutte pokkuroimaan luulosairasta? Mitäs jos narun siirtää toiseen penkkiin, huomaisikohan..?
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 14:02"]Hitto että porukka on sekaisin työpaikoillaan. Onneksi ei tarvitse käydä enää duunissa.
[/quote]
Kaikilla ei oo varaa olla käymättä. Jonkun täytyy maksaa se sunkin kotonaolo.
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 14:03"][quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 13:34"]Mun työkaveri on merkinnyt kahvihuoneessa yhen tuolin nauhalla. KYLLÄ. Se on ainoa tuoli viidestä samanlaisesta, joka ei käy hänen selkäänsä.
[/quote]
Ja te suostutte pokkuroimaan luulosairasta? Mitäs jos narun siirtää toiseen penkkiin, huomaisikohan..?
[/quote]
Joo, kokeilkaahan! Tuu sit kertoo et miten meni.
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 14:12"]
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 14:02"]Hitto että porukka on sekaisin työpaikoillaan. Onneksi ei tarvitse käydä enää duunissa. [/quote] Kaikilla ei oo varaa olla käymättä. Jonkun täytyy maksaa se sunkin kotonaolo.
[/quote]
Sanoiko tuon kommentin kirjoittaja niin? Ei kaikkien kotonaoloa yhteiskunta kustanna.
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 13:44"]Olin juuri 6 viikkoa kestäneessä työharjoittelussa. Menin tavalliseen tapaani syömään eväitä kahvihuoneeseen. Olin aloittanut jo aterioinnin, ruoka edessä, juomalasi ja aterimet vieressä... Kunnes viereen tulee minua tuijottelemaan joku nainen (ei ollut onneksi työkaverini) ja katsoin häneen kysyvästi. Hän tokaisee "se on minun paikka, istun aina siinä. Siirrytkö?" Ihmettelin mielessäni... Kukaan ei ollut sanonut mitään tällaisista nimetyistä paikoista ja olin nähnyt kyseisellä paikalla istuvan milloin kenenkin. No, ajattelin ettei tämä ole sellainen asia mistä haluan taistella. Hymyilin ja sanoin "joo, mikä ettei". Siirsin tavarani viereiselle paikalle ja istuin alas. Edelleen nainen tuijottaa minua ja sanoo "siinä on sirpan paikka, me aina istutaan vierekkäin. Siirrytkö?" Katsoin naista ja melkein purskahdin nauruun. Lähdin sitten koko kahvihuoneesta :D Että joo, näitä naurettavuuksia löytyy...
[/quote]
Haha ei her vetti :D oon ap puolella
Onko ap:lla tänään vapaapäivä,vai heeeeelvetin pitkä tauko,kun tänne joutaa kirjoitella..? ;) Alkuperäiseen aiheeseen.. Typerä työkaveri sulla. Jos siinä missä istuit,ei lue hänen nimeään,niin paikka ei ole hänen. So simple.
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 14:14"]
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 14:12"]
[quote author="Vierailija" time="28.05.2015 klo 14:02"]Hitto että porukka on sekaisin työpaikoillaan. Onneksi ei tarvitse käydä enää duunissa. [/quote] Kaikilla ei oo varaa olla käymättä. Jonkun täytyy maksaa se sunkin kotonaolo.
[/quote]
Sanoiko tuon kommentin kirjoittaja niin? Ei kaikkien kotonaoloa yhteiskunta kustanna.
[/quote]
En tosiaankaan sanonut. Minun ei tarvitse enää käydä töissä sen takia, että muutama vuosi sitten sain sellaisen perinnön, että työnteot loppuivat siihen. Ja hyvä niin! Aloinkin olemaan kurkkua myöten täynnä vastaavanlaisia työpaikkanahisteluja ja ärsyttäviä työ"kavereita".
Mikään ei näköjään muutu. Ollaan niin 2015 ja ihmiset on aivan yhtä juntteja kuin silloin, kun itse olin nuori ja nälkäinen uusi työntekijä. Vanhat, ruosteenraiskaamat käppänät jakso vittuilla ja märmättää milloin mistäkin niin, että yhtenä kauniina päivänä pistin yhden 50-kympin ylittäneen ämmänrohjon parkumaan oikein kunnolla. Olen vieläkin ylpeä teostani.