Miten äitisi suhtautuu, jos otat esille jonkun lapsuutesi epäkohdan?

No minun äitini harmitteli kun ei ottanut meitä koskaan kokkaamaan tai ruuanlaittoon ja en ole koskaan oikein oppinut leipomaan. Minua itseäni ei haittaa pätkääkään.

Suuttuu ja heittäytyy marttyyriksi.

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 16:49"]

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 16:35"]

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 16:30"]

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 16:24"][quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 16:17"][quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 16:03"] Mun äiti nostaa esille omat kamalat kokemuksensa eli sen, miten heitin ruokia seinälle tai miten kiusasin naapurin lapsia ja hän sai sitä hävetä. Jokaista minun kokemaani vääryyttä kohti hänellä on kaksi sellaista, joista saattaa minua syyllistää. Jos kysyn, miksi hän ei antanut minun mennä discoon 14v iässä, saan vastakysymyksen, että miksi samassa iässä tuhosin sohvan kaatamalla sen päälle kloriittia ja miksi leikkelin kaikkien pikkusiskon barbit kaljuiksi. Keskustele siinä sitten asiallisesti, kun toinen vetää koko ajan mukaan ihan epäolennaisia asioita ja muistoja, jotka haluan unohtaa. [/quote] Äitisi toimii ihan järkevästi. Tehkää toisille kuten toivotte ihmisten tekevän heille. Sinä syydät äitisi silmille hänen tekemiään vanhoja virheitä, ja äiti vastaa samalla mitalla, kertoo sinulle sinun tekemiäsi häntä stressanneita ja rasittaneita virheitä.  [/quote] jaa. eikö asioista saa puhua. [/quote] Toki saa. Mutta miksi sinä saisit "unohtaa" lapsuudessa onat nolot muistosi mutta silti äitisi pitäisi omia virheitään käydä läpi sinun käskystäsi

[/quote]

Koska toinen oli tapahtumien aikaan lapsi ja toinen se vastuullinen aikuinen.

[/quote]

Aikuinen ymmärtää että vain itse voi vaikuttaa itseensä. Jos toinen aikuinen - olkoonkin sitten vaikka vanhempi - ei anna sinulle sitä vastausta jonka haluat, pitää mennä itseen ja elää sen pettymyksen kanssa.

[/quote]

Väärin. Terapeutit eivät tosiaan suosittele toimintatapaasi kenellekään. Sinun tehtäväsi on puhua, puhua ja puhua. Käsitellä uudelleen ja uudelleen näitä vaikeita asioita. Vain sillä tavalla voit työstää ne vaivaamasta mieltäsi, tulemasta painajaisiisi ja vaikuttamasta omaan äitiyteesi ja seuraavin sukupolviin. Äidin tunteet ovat sivuseikka tässä prosessissa. Tekee sille äidillekin ihan hyvää käydä läpi tekojaan.

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 16:52"]Tuo menkkajuttu on niin pimeetä. Miksi oli niin vaikee ostaa niitä helvetin siteitä??? Samalla kun itelleen ostaa?
[/quote]

Niinpä. Mun äiti piilotti omat siteensä vaatekaappiinsa etten niitä löytäisi. Itse käytin vessapaperia tai askartelin muovipusseista ja kankaasta/pumpulista "siteitä". En ole kyennyt koskaan kysymään syytä tälle. Menkat, kuten kaikki muukin naisen elämään liittyvät asiat vaiettiin täysin. Menkkoja ei yksinkertaisesti ollut olemassa.

Kamalia äitejä teilläkin ollut. Omanikin surkea. Teki pahoja asioita, oli heikkohermoinen. Maailmassa on oikeasti mieletön määrä huonoja äitejä. Niin vajavaiset ihmiset lisääntyvät. Traumat siirtyvät sukupolvilta toisille.

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 16:58"][quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 16:49"]

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 16:35"]

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 16:30"]

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 16:24"][quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 16:17"][quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 16:03"] Mun äiti nostaa esille omat kamalat kokemuksensa eli sen, miten heitin ruokia seinälle tai miten kiusasin naapurin lapsia ja hän sai sitä hävetä. Jokaista minun kokemaani vääryyttä kohti hänellä on kaksi sellaista, joista saattaa minua syyllistää. Jos kysyn, miksi hän ei antanut minun mennä discoon 14v iässä, saan vastakysymyksen, että miksi samassa iässä tuhosin sohvan kaatamalla sen päälle kloriittia ja miksi leikkelin kaikkien pikkusiskon barbit kaljuiksi. Keskustele siinä sitten asiallisesti, kun toinen vetää koko ajan mukaan ihan epäolennaisia asioita ja muistoja, jotka haluan unohtaa. [/quote] Äitisi toimii ihan järkevästi. Tehkää toisille kuten toivotte ihmisten tekevän heille. Sinä syydät äitisi silmille hänen tekemiään vanhoja virheitä, ja äiti vastaa samalla mitalla, kertoo sinulle sinun tekemiäsi häntä stressanneita ja rasittaneita virheitä.  [/quote] jaa. eikö asioista saa puhua. [/quote] Toki saa. Mutta miksi sinä saisit "unohtaa" lapsuudessa onat nolot muistosi mutta silti äitisi pitäisi omia virheitään käydä läpi sinun käskystäsi

[/quote]

Koska toinen oli tapahtumien aikaan lapsi ja toinen se vastuullinen aikuinen.

[/quote]

Aikuinen ymmärtää että vain itse voi vaikuttaa itseensä. Jos toinen aikuinen - olkoonkin sitten vaikka vanhempi - ei anna sinulle sitä vastausta jonka haluat, pitää mennä itseen ja elää sen pettymyksen kanssa.

[/quote]

Väärin. Terapeutit eivät tosiaan suosittele toimintatapaasi kenellekään. Sinun tehtäväsi on puhua, puhua ja puhua. Käsitellä uudelleen ja uudelleen näitä vaikeita asioita. Vain sillä tavalla voit työstää ne vaivaamasta mieltäsi, tulemasta painajaisiisi ja vaikuttamasta omaan äitiyteesi ja seuraavin sukupolviin. Äidin tunteet ovat sivuseikka tässä prosessissa. Tekee sille äidillekin ihan hyvää käydä läpi tekojaan.
[/quote]

Sinä olet kohta se äiti

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 16:56"][quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 16:50"]

Aikuinen vs lapsi? Ei ihan suoraan verrattavia keskenään.

[/quote]

Paska on jo housuissa jos aikuisena keskustelet aikuisen vanhempasi kanssa. Olisi tietysti hienoa jos kaikki osaisivat myöntää omat vajavuutensa, mutta kuka muukaan täällä mitään avoimesti tunnustaa?

Vai oletko itse siinä iässä että voit vielä leilliä lasta vanhempiesi kanssa?
[/quote]
Tilanteessa johon haluan selvyyden, oli aikuinen äitini vs lapsi eli minä. Miksi äiti teki niin kuin teki. Miksi onniin helvetin vaikeaa saada vastaus. Sanoisi vaikka ettei tiedä jos ei kerta osaa mitään sanoa, mutta suuttuminen on naurettavaa. Äiti voi olla vanhempi ihminen jo, mutta voisi sitä silti ottaa sen verran vastuuta että sanoo miksi löi lastaan.

Haukkuu minut imbesilliksi tai paskaiseksi huoraksi jos mainitsen vähänkin jotain negatiivista hänen äitiydestään tai muusta ja kehottaa katsomaan peiliin, jos joku ei mennyt lapsuudessa ihan putkeen. Kaikki on kuulemma minun syytäni ja olin kuulemma pelkkä iso riesa, paljon pahempi kuin veljeni. Kerran kävi äiti juovuspäiten minuun käsiksi, hakkasi päätäni seinään ja heitti asunnostaan ulos kun asian otin puheeksi. Että sellaista meillä.

Siitä voi olla onnellinen, että tiedostamme itse kaltoinkohtelun, että se oli väärin! Ja ettemme tue sitä alistuen sekä vaieten. Tärkeätä on, että katkaisemme kierteen.

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 15:44"]

Kuka oikeasti haluaisi kuunnella vuosien takaisista virheistään? Mitä sinä haluat hänen tekevän, pyytävän anteeksi? Entä jos hän kokee tehneensä parhaansa, tai ei mielestään ole toiminut edes väärin?

[/quote]

Kun minä olen pari kertaa kysynyt äidiltäni, miksi hän teki asian x suhteen näin ja asian y suhteen noin, minä odotin saavani jonkinlaisen selityksen. Ajattelin, että voimme jutella asioista. Mutta ei, äiti veti hirveän marttyyrikohtauksen ja parkui, kun hän on ollut niin huono äiti ja blaablaa. En minä mitään anteeksipyyntöä odottanut, halusin vain kuulla äidin kannan asiaan. Mitä väärää siinä on?

Omat lapset ovat jo parikymppisiä ja heille olen monta kertaa sanonut, että kysykää, jos haluatte tietää jotain lapsuudestanne. Olen muistellut heidän kanssaan lapsuuttaan ja kyllä meillä kaikilla on vähän erilainen näkemys. Olen kertonut lapsille, miten he oppivat nauramaan, ryöminään, kävelemään ja mitä nokkeluuksia he ovat sanoneet. Asiat unohtuvat, jos niistä ei kerro.

Ja miksikö näin? Oma äiti ei ole osannut kertoa juuri mitään minun lapsuudestani, muistan lähinnä selkäsaunat ja sen, miten äiti milloinkin on hävennyt minua. Jos kysyin, äiti sujuvasti rupesi muistelemaan omaa lapsuuttaan ja siitä minä tiedän joka halvatun mäenlaskureissun. On minulla vuotta vanhempi sisarus, mutta hän sanoo, että ei muista lapsuudesta mitään. Minulla on menneisyydessä aika iso musta aukko, johon olisin halunnut tietoa.

Minun vanhempani käyttivät alkoholia.Äidille muistelin kerran miten pelotti kun hän jätti minut yöksi yksin ja makasi sammuneena eteisessä.Hän sanoi vain että älä puhu siitä. Isäni mokaili vielä pahemmin mutta hänkin hokee ettö "jokainen mokaa". Rajansa silläkin kuitenkin. Itse en traumojeni takia käytä alkoholia yhtään.

Miksi ihminen ei halua keskustella tekemistään virheistä. Myös äidit ovat ihmisiä ja samat syyt heilläkin on kieltäytyä puhumasta asioista kuin kellä tahansa muullakin ihmisellä.

Syyllisyyttä on monesti vaikea itsessään myönttän. On helpompi kieltää asia ja ohittaa kuin käsitellä se. Vanha ihminen voi myös kokoea vuosikymmeniä sitten tapahtuneiden asioiden käsittelyn turhauttavana. Ihmisen mieli on myös rakennettu niin että toisinaan asiat jotka on jo aikoinaan haluttu kieltää unohtuvat todellisuudessakin kokonaan. On hyvin vaikea keskustella asioista joita ei muista.

Anteeksianto on kuitenkin mahdollista vaikka siihen ei toinen kyenisi. On mahdollista antaa anteeksi esim. äidille vaikka äiti itse ei kykenisi antamaan anteeksi tai edes käsittelemään syyllisyyttään.

Anteeksi annosta lisää esim. http://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/mika_vikana/anteeksi_antaminen_antaa_voimaa

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 16:58"]

Väärin. Terapeutit eivät tosiaan suosittele toimintatapaasi kenellekään. Sinun tehtäväsi on puhua, puhua ja puhua. Käsitellä uudelleen ja uudelleen näitä vaikeita asioita. Vain sillä tavalla voit työstää ne vaivaamasta mieltäsi, tulemasta painajaisiisi ja vaikuttamasta omaan äitiyteesi ja seuraavin sukupolviin. Äidin tunteet ovat sivuseikka tässä prosessissa. Tekee sille äidillekin ihan hyvää käydä läpi tekojaan.

[/quote]

"Omaa päätään ei kannata takoa seinään", jos äiti ei halua keskustella aiheesta ja keskustelusta ei ole mitään hyötyä kannattaa keskustella asiasta jonkun toisen kanssa. Ihanteellista varmasti olisi jos asianomainen itse pystyisi analysoimaan ja keskustelemaan virheistään, mutta... me emme aina elä maailmassa jossa asiat menisi niin kuin ne menisi parhaiten tai että ihmisit toimisivat siten kuin meidän mielestä heidän kuuluisi tai olisi hyvä toimia.

Ei reagoi enää mitenkään, haudasta se on aika vaikeaa. Mutta silloin kun hän vielä eli, huomautin joskus joistain jutuista, seurauksena oli vähättely, mitätöinti, suuttuminen. "Luulet vaan", "Turhaa puhetta", "Älä höpäjä" jne. Oli esim. ihan turha selittää, että me ihmiset näemme kaikki menneet tapahtumat eri tavoin ja että me myös koemme samankin tapahtuman kukin omalla tavallamme. Kun tämän käsitin, lopetin puheet, koska koin koko homman hedelmättömäksi. Harmittaa vain, että sain kotoa huonon mallin eli asioista, varsinkaan hankalammista ei keskustella, vaan ne lakaistaan maton alle. Siinä on ollut minulle aikamoinen opinkappale ja kesken on vieläkin.

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 16:22"]

Todella epäkypsästi. Toteaa mm. että mene psykiatrille yms. Ja täytyy korostaa että mulla ei tietääksen ole mitään isompia traumoja, mutta olen halunnut joistakin asioista häneltä kysyä, jotta olisi helpompi ymmärtää.

Äitini oli parikymppinen minut saadessaan ja ajattelin aina, etten itse koskaan tee noin nuorena lapsia. Sain esikoiseni 35- vuotiaana ja ainakaan omien lasteni ei tarvitse samoista asioista tulla kyselemään minulta. Muista kyllä varmaankin.. :)

[/quote]

Hah, minuakin on kehoitettu hakeutumaan hoitoon tai psykiatrille ties kuinka monta kertaa. Se oikeasti satuttaa koska minulla on ollut vakava masennus ja syömishäiriö.  Äiti ei (tietääkseni) ole koskaan kärsinyt mielenterveysongelmista eikä minun ongelmiani koskaan ole täysin ymmärtänyt.

Tuon psykiatrin hokemisen kuitenkin lopetti kun sanoin että mielelläni menisin psykoterapiaan jos hän sen minulle kustantaa... Suhteemme on helpottanut kun olen tajunnut millaisista lähtökohdista äiti itse tulee, hänellä on hyvin etäinen ja vaikea suhde omaan äitiinsä. Meillä sentään ihan rakkaudellinen suhde vaikka välillä tulee noita yhteentörmäyksiäkin.

Itse olen kypsynyt anteeksiantoselityksiin, koko sanan merkitys tuntuu olevan uudelleen improvisoitu. Anteeksi pyydetään ja anteeksi annetaan. Niitä tarkoitetaan, asiat selvitetään ja elämä jatkuu paremmissa merkeissä.

Toinen, mitä en ymmärrä, kun ihminen tekee pahaa toiselle, pyydetään anteeksi vain jumalalta, mutta ei siltä kenelle tehty pahaa.

Mun äiti oli sairaanhoitaja ja kerran työpuolesta kohtasi 14v tytön, jolle tehtiin abortti. Tämähän tietty tarkoittaa, ettei tyttöjä saa päästää ulos alle 18 vuotiaana eikä oikeestaan sittenkään. Äiti epäili mua kaikesta, eikä nähnyt että olin todella ujo ja arka enkä todellakaan sellsinen joka ekana juo viinaa ja juoksee poikien perässä. Muttakun se yksi tyttö teki niin!

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 16:58"]

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 16:49"]

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 16:35"]

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 16:30"]

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 16:24"][quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 16:17"][quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 16:03"] Mun äiti nostaa esille omat kamalat kokemuksensa eli sen, miten heitin ruokia seinälle tai miten kiusasin naapurin lapsia ja hän sai sitä hävetä. Jokaista minun kokemaani vääryyttä kohti hänellä on kaksi sellaista, joista saattaa minua syyllistää. Jos kysyn, miksi hän ei antanut minun mennä discoon 14v iässä, saan vastakysymyksen, että miksi samassa iässä tuhosin sohvan kaatamalla sen päälle kloriittia ja miksi leikkelin kaikkien pikkusiskon barbit kaljuiksi. Keskustele siinä sitten asiallisesti, kun toinen vetää koko ajan mukaan ihan epäolennaisia asioita ja muistoja, jotka haluan unohtaa. [/quote] Äitisi toimii ihan järkevästi. Tehkää toisille kuten toivotte ihmisten tekevän heille. Sinä syydät äitisi silmille hänen tekemiään vanhoja virheitä, ja äiti vastaa samalla mitalla, kertoo sinulle sinun tekemiäsi häntä stressanneita ja rasittaneita virheitä.  [/quote] jaa. eikö asioista saa puhua. [/quote] Toki saa. Mutta miksi sinä saisit "unohtaa" lapsuudessa onat nolot muistosi mutta silti äitisi pitäisi omia virheitään käydä läpi sinun käskystäsi

[/quote]

Koska toinen oli tapahtumien aikaan lapsi ja toinen se vastuullinen aikuinen.

[/quote]

Aikuinen ymmärtää että vain itse voi vaikuttaa itseensä. Jos toinen aikuinen - olkoonkin sitten vaikka vanhempi - ei anna sinulle sitä vastausta jonka haluat, pitää mennä itseen ja elää sen pettymyksen kanssa.

[/quote]

Väärin. Terapeutit eivät tosiaan suosittele toimintatapaasi kenellekään. Sinun tehtäväsi on puhua, puhua ja puhua. Käsitellä uudelleen ja uudelleen näitä vaikeita asioita. Vain sillä tavalla voit työstää ne vaivaamasta mieltäsi, tulemasta painajaisiisi ja vaikuttamasta omaan äitiyteesi ja seuraavin sukupolviin. Äidin tunteet ovat sivuseikka tässä prosessissa. Tekee sille äidillekin ihan hyvää käydä läpi tekojaan.

[/quote]

Vain omaan itseen voi vaikuttaa.

Jos vanhempi ei yrityksistä huolimatta anna vastauksia kysymyksiin, täytyy keksiä muita keinoja selvitä tilanteesta. Terve ihminen ei jää hakkaamaan päätään seinään vaikka se seinä olisikin oma äiti.

Toki voidaan puhua vaikka maailman tappiin asti siitä mitä ihmisten _pitäisi_ tehdä, mutta käytännössä elämä harvemmin menee niin kuin sen _pitäisi_ mennä.

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 16:35"][quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 16:24"]

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 16:17"][quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 16:03"] Mun äiti nostaa esille omat kamalat kokemuksensa eli sen, miten heitin ruokia seinälle tai miten kiusasin naapurin lapsia ja hän sai sitä hävetä. Jokaista minun kokemaani vääryyttä kohti hänellä on kaksi sellaista, joista saattaa minua syyllistää. Jos kysyn, miksi hän ei antanut minun mennä discoon 14v iässä, saan vastakysymyksen, että miksi samassa iässä tuhosin sohvan kaatamalla sen päälle kloriittia ja miksi leikkelin kaikkien pikkusiskon barbit kaljuiksi. Keskustele siinä sitten asiallisesti, kun toinen vetää koko ajan mukaan ihan epäolennaisia asioita ja muistoja, jotka haluan unohtaa. [/quote] Äitisi toimii ihan järkevästi. Tehkää toisille kuten toivotte ihmisten tekevän heille. Sinä syydät äitisi silmille hänen tekemiään vanhoja virheitä, ja äiti vastaa samalla mitalla, kertoo sinulle sinun tekemiäsi häntä stressanneita ja rasittaneita virheitä.  [/quote] jaa. eikö asioista saa puhua.

[/quote]

Vaikea kysymys. Periaatteessa saa, mutta me ihmiset olemme vajavaisia ja meillä on erilaisia arkoja paikkoja ja häpeäntunteita ja muuta. Aika usein me joudumme jatkamaan elämäämme tehtyämme virheitä niin, että vaan työnnämme virheiden ajattelun menneisyyteen ja jatkamme, emme elämän pyörteissä ehdi/jaksa käsitellä niitä sen enempää. Ei se mukavalta silloin tunnu jos joskus aikojen päästä kaivetaan esille niitä vanhoja asioita joista on vaivalla aikanaan jotenkin päästy yli. 

Itse pidän aina ohjenuorana ensimmäisenä ihmistä. Voin puhua tuollaisista asioista, jos se ei tunnu satuttavan tai vaivaavan äitiä. Jos taas tuntuu että se vaivaa, niin en kiusaa häntä kaivamalla hänen menneitä virheitään piinaamaan häntä. En minä itsekään pitäisi siitä jos vaikka joku ystäväni nostaisi virheitäni joita olen tehnyt ehkä 10 vuotta sitten uudestaan taas pöydälle.
[/quote]

Eikö se, jolla on kurjat kokemukset lapsuudestaan, ole myös ihminen? Hänellä voi olla vähintään yhtä suuri tarve kysyä lapsuudestaan kuin äidillä vaieta siitä. Miksi pitäisi kunnioittaa vain äidin tarpeita?

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 17:57"]

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 16:35"][quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 16:24"] [quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 16:17"][quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 16:03"] Mun äiti nostaa esille omat kamalat kokemuksensa eli sen, miten heitin ruokia seinälle tai miten kiusasin naapurin lapsia ja hän sai sitä hävetä. Jokaista minun kokemaani vääryyttä kohti hänellä on kaksi sellaista, joista saattaa minua syyllistää. Jos kysyn, miksi hän ei antanut minun mennä discoon 14v iässä, saan vastakysymyksen, että miksi samassa iässä tuhosin sohvan kaatamalla sen päälle kloriittia ja miksi leikkelin kaikkien pikkusiskon barbit kaljuiksi. Keskustele siinä sitten asiallisesti, kun toinen vetää koko ajan mukaan ihan epäolennaisia asioita ja muistoja, jotka haluan unohtaa. [/quote] Äitisi toimii ihan järkevästi. Tehkää toisille kuten toivotte ihmisten tekevän heille. Sinä syydät äitisi silmille hänen tekemiään vanhoja virheitä, ja äiti vastaa samalla mitalla, kertoo sinulle sinun tekemiäsi häntä stressanneita ja rasittaneita virheitä.  [/quote] jaa. eikö asioista saa puhua. [/quote] Vaikea kysymys. Periaatteessa saa, mutta me ihmiset olemme vajavaisia ja meillä on erilaisia arkoja paikkoja ja häpeäntunteita ja muuta. Aika usein me joudumme jatkamaan elämäämme tehtyämme virheitä niin, että vaan työnnämme virheiden ajattelun menneisyyteen ja jatkamme, emme elämän pyörteissä ehdi/jaksa käsitellä niitä sen enempää. Ei se mukavalta silloin tunnu jos joskus aikojen päästä kaivetaan esille niitä vanhoja asioita joista on vaivalla aikanaan jotenkin päästy yli.  Itse pidän aina ohjenuorana ensimmäisenä ihmistä. Voin puhua tuollaisista asioista, jos se ei tunnu satuttavan tai vaivaavan äitiä. Jos taas tuntuu että se vaivaa, niin en kiusaa häntä kaivamalla hänen menneitä virheitään piinaamaan häntä. En minä itsekään pitäisi siitä jos vaikka joku ystäväni nostaisi virheitäni joita olen tehnyt ehkä 10 vuotta sitten uudestaan taas pöydälle. [/quote] Eikö se, jolla on kurjat kokemukset lapsuudestaan, ole myös ihminen? Hänellä voi olla vähintään yhtä suuri tarve kysyä lapsuudestaan kuin äidillä vaieta siitä. Miksi pitäisi kunnioittaa vain äidin tarpeita?

[/quote]

Sen kus kysyt, mutta sitten knu vastaukset harmittavat sinua ihan yhtä perinpohjaisesti kuin aiemminkin, niin voit mennä itseesi ja miettiä, että mitä kyselyllä saavutit.