Epätodellinen olo kylässä, kutsuttiinko mut vai tulinko väärään aikaan tms

Vierailija kirjoitti:

Minut kerran kutsuttiin käymään erään perheen luona, siis todella kutsuttiin käymään tiettynä päivänä tiettyyn aikaan. Minä sitten menin heille ja minulla oli viemisiä heille, esimerkiksi kahvipaketti, keksejä ja suklaata. Perheen lapset, jotka olivat jo vähintään esiteini-ikäisiä söivät keksit ja suklaat heti hyvällä halulla, mutta minulle ei tarjottu mitään, vaikka vanhemmatkin ottivat niitä. Muutenkin he vain viettivät aikaa räpläten puhelimia ja katsoen televisiota, eivätkä kiinnittäneet minuun mitään huomiota. Vastasivat lyhyesti kun sanoin jotain, mutta eivät edes katsoneet minuun. Lopulta minä sitten vain lähdin ja he jäivät sinne kuin eivät olisi edes huomanneet mitään, vaikka vielä ovella sanoin, että oli kiva käydä.

Sinä olit niille Wolt-kuski.

Meidät kutsuttiin kylään oikein virallisesti. Vaimoni ei tuntenut heitä vielä kovin hyvin. Menimme sovittuna aikana hyvin pukeutuneena, he tulivat ovessa vastaan karmit ryskyen parhaimpiinsa pukeutuneena ja huikkasivat mennessään,vahtikaa lapsia. Kolme pientä lasta eikä meillä ollut kokemusta lasten hoidosta. Tulivat melko myöhään kotiin, Mies kysyi jo ovella, onko lapset käyneet iltapesulla mistä meillä ei ollut hajuakaan.Että tällainen "vierailu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on koettu. Yhden kerran, mutta sekin kerta palaa aina vaan mieleen, vaikka siitäkin on jo yli 10 vuotta.

Lähtökohtana oli, että tuttavapariskunta pyytämällä pyysi minua kylään isoon lomahuoneistoonsa, kun sattui olemaan lähellä mieheni vuosittaista messumatkakaupunkia.

Tulisit nyt kun olisitte sitten kumpikin täällä ja voitaisiin sitten vaikka lähteä yhdessä risteilemään Miamista.

Kun tarpeeksi monta vuotta olivat kutsuneet sanoi mieheni, että olisi noloa, jos emme nyt joskus ottaisi ystävällistä kutsua vastaan.

Oli kyllä jo ennen sinne menoa sellainen ilkeä tunne vatsanpohjassa.

Mutta kun kerta mieskin oli sitä mieltä, että sinne vaan, niin melkeinpä pakotin itseni mukaan matkalle.

Ei olisi oikein ollut rahaakaan tuhlattavaksi, mutta se on taas toinen juttu.

Kyselin vielä, olisiko toiveita Suomesta. Ja niitähän oli. Matkalaukku oli täynnä lakua ja suklaata ja pyysivät vielä kolme juuri sinä syksynä ilmestynyttä elämäkertaa tuliaiseksi (ne ovat muuten tosi kalliita vasta ilmestyneinä)  - ai joo, ja voisitko tuoda vielä kaikki naistenlehdet mukanasi. Ja Tekniikan maailman ja Suomen Kuvalehtden. Voi niitä olla useammaltakin viikolta. Ja tietenkin viimeiset Iltalehti ja Iltasanomat.

Sitten soittivat vielä edellisenä päivänä että sopisiko kuitenkin että tilaat itsellesi kuljetuksen lentokentältä kun lentokin tulee vasta yhdeksältä illalla. Emme viitsisi lähteä ajamaan pimeällä.

No sitten olinkin perillä. 

Illalla vielä kysyttiin mitä olin ajatellut tekeväni seuraavana päivänä, he kun ovat tottuneet lähtemään kahdestaan koko aamupäivän kestävälle kävelylle.

Toivotin hyvää aamupäivää ja sanoin että ehkä nukun tai sitten menen kävelemään rannalle.

No parempi että menet rannalle kun emme me jätä vieraita yksin kotiin.

Jättivät sitten yksin rannalle.

Olin siellä kaksi yötä ja sanoin, että siirryn nyt hotelliin, kun on muita treffejä (joita ei ollut, mutta alkoi tuntua inhottavalta).

Halusivat sitten kuitenkin vielä viedä minut paikkakunnan kalliiseen ravintolaan. Kutsuivat mukaan poikansa (joka ei asunut heidän kanssaan) ja ruokailun aikana selvisi, että minun tulee maksaa lasku.

Kiitokseksi siitä, että olin saanut yöpyä heillä.

Vaikken itseäni ollut sinne kutsunutkaan.

Tämä oli elämäni kalleimpia matkoja ja epämiellyttävyydessään huippua.

Kesti hetken, ennenkuin sain kerrottua kaikki yksityiskohdat miehelleni, joka ihmetteli, miksen ollut enää näiden kivojen tuttujen luona.

Tulee mieleen, että avaisin suuni jo tällä elämäkokemuksella. Nuorempana olisin niellyt kitkerää kalkkia, mutta en suostuisi enää tuollaiseen kohteluun.

Kalkki on juoma-astia, katkera kalkki viittaa sen sisältöön.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun olin lapsi, mentiin perheenä - sovittuna aikana, sovittuna päivänä - kylään äidin nuoruuden kaverin luokse, parin sadan kilometrin päähän. Aika oli ihan selkeästi sovittu, moneen kertaan varmistettu, kaveri oli vierailusta ilmeisen innoissaan, oli itse kutsunut katsomaan uutta kotiaan. No, kun saavuttiin paikalle, siellä ei ollut ketään kotona. Tai ainakaan kukaan ei tullut ovelle avaamaan. Autoakaan ei ollut pihassa. Ajateltiin, että ehkä tämä perhe oli lähtenyt pikaisesti hakemaan kaupasta jotain, tms. joten odoteltiin siellä pitkä tovi. Ketään ei ilmestynyt paikalle. Lopulta lähdettiin ravintolan kautta kotiinpäin ajamaan. Tämä oli aikana ennen kännyköitä, 90-luvun alussa, joten ei voitu tekstailla ja soitellakaan kyseiselle kaverille. Äiti kävi kyllä muistaakseni jostakin naapurista kysymässä, ovatko he tietoisia, onko tässä talossa kaikki ok kun eivät ole paikalla vaikka piti olla.

Omituisemmaksi juttu kävi vielä jälkeenpäin, kun kaveri katkaisi välit äitiini ilman mitään selitystä. Siis ei ollut kyse siitä, että kaveri olisi jotenkin selittämättömästi kad o n nut maan päältä; yhteisten tuttavien mukaan hänellä meni ihan hyvin, ja on tietääkseni edelleenkin el o s sa. Eikä ole kyse siitä, että äitini olisi jotenkin suuttunut turhasta reissusta. Kuulin itse vieressä, kun äiti yritti ihmeissään soitella illalla kaverille, että onko kaikki ok. Mies vastasi puhelimeen, nainen ei suostunut tulemaan puhelimeen. Äiti yritti vielä monta kertaa soittaa myöhemmin ja lähetti kaverille kirjeenkin. Ei mitään vastausta. Lopulta äitini luovutti. Kyllä sen tajuaa, kun ei toinen halua enää pitää yhteyttä.

En kyllä ole ikinä keksinyt, mitä tuossa oikein tapahtui.

Veikkaan että tässä tais olla aikuisilla menneet sängyt vähän sekaisin jossain kohtaa.

Jos ymmärrän oikein, mitä vihjaat, niin muuten ymmärrettävä teoria, mutta tämä olisi ollut ensimmäinen kerta kun kukaan meistä - äitini mukaanlukien - olisi tavannut kaverin uuden miehen, jonka kanssa oli siis muuttanut tuohon uuteen taloon. Kaveri asui ennen tätä monen sadan kilometrin päässä pääkaupunkiseudulla, ja äitini kanssa olivat olleet tiiviisti puhelimitse yhteyksissä, mutta eivät tavanneet pitkään aikaan. Lapsia naisella oli edellisestä avioliitosta, mutta nykyinen mies oli tuore.

No jos se mies oli puhelimessa kuitenkin silloin illalla, niin miten ei hänkään voinut mitään sanoa, että mitä siinä oli tapahtunut.  Kai se äiti nyt siltäkin yritti kysyä.  

Joku väärinkäsitys on täytynyt tulla väliin.  

Totta kai. Mutta suurin mysteeri tässä on, missä talon väki ylipäätään oli, kun tulimme sovittuna aikana kyläilemään.

Ja miksi kaikki oli vielä ok, kun äitini ja kaverinsa puhuivat edellisiltana puhelimessa.

Ainoa mikä itselleni tuli aikoinaan mieleen, että kenties äiti sanoi tietämättään tuossa viimeisessä puhelussa jotain, mikä pahoitti kaverin mielen. Mutta se ei silti selitä, miksi talo vaikutti olevan tyhjillään sen sijaan, että kaveri olisi vaikka sitten laittanut miehensä soittamaan, että älkää vaivautuko tulemaan.

Toinen juttu, mikä on myöhemmin tullut mieleen, oli että kenties perheessä oli tapahtunut vierailun päivänä jotain, mitä tuo kaveri häpesi, ja myöhemmin nolotti sen verran että oli vain helpompaa olla kohtaamatta enää äitiäni. Tämä tuli siitä mieleen, että yksi tuttava käyttäytyi vähän samalla tavalla saatuaan mustan silmän mieheltään.

Ei nyt ihan varsinaisesti liity aiheeseen, mutta saman tyyppinen tilanne. Olin nuorena jossain kesätapahtumassa yksin. Se oli minulle OK juuri sillä hetkellä.

Siihen tuli sitten joku täti-ihminen, äidin kaveri tai jotain. Hän pyysi minut mukaansa. Hän meni tapaamaan jotain toista täti-ihmistä, jota kehui kovasti, kuinka ihana ihminen on kyseessä. Tapasimme sitten tämän "ihanan ihmisen". Minut ehkä juuri ja juuri esiteltiin, ja sitten nämä täti-ihmiset keskustelivat keskenään jostain, mistä minä en mitään tajunnut, eikä kiinnostanut. Ilmaisin, että olen lähdössä siitä pois. "No älä nyt mihinkään lähde." Sävy erittäin käskevä. Tylsyys kasvoi kasvamistaan. Vaivihkaa sitten siirryin niin, ettei tämä minut mukaansa pyytänyt täti-ihminen nähnyt minua, ja siitä sitten häivyin mitään sanomatta.

Vierailija kirjoitti:

Meidät kutsuttiin kylään oikein virallisesti. Vaimoni ei tuntenut heitä vielä kovin hyvin. Menimme sovittuna aikana hyvin pukeutuneena, he tulivat ovessa vastaan karmit ryskyen parhaimpiinsa pukeutuneena ja huikkasivat mennessään,vahtikaa lapsia. Kolme pientä lasta eikä meillä ollut kokemusta lasten hoidosta. Tulivat melko myöhään kotiin, Mies kysyi jo ovella, onko lapset käyneet iltapesulla mistä meillä ei ollut hajuakaan.Että tällainen "vierailu.

LaSu paikalle ja itse kotiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meidät kutsuttiin kylään oikein virallisesti. Vaimoni ei tuntenut heitä vielä kovin hyvin. Menimme sovittuna aikana hyvin pukeutuneena, he tulivat ovessa vastaan karmit ryskyen parhaimpiinsa pukeutuneena ja huikkasivat mennessään,vahtikaa lapsia. Kolme pientä lasta eikä meillä ollut kokemusta lasten hoidosta. Tulivat melko myöhään kotiin, Mies kysyi jo ovella, onko lapset käyneet iltapesulla mistä meillä ei ollut hajuakaan.Että tällainen "vierailu.

LaSu paikalle ja itse kotiin.

Ehdottomasti! Aivan järkyttävä kokemus, varmasti myös lapsille - elleivät sitten jo olleet tottuneet tuollaiseen.

Vierailija kirjoitti:

Minut kerran kutsuttiin käymään erään perheen luona, siis todella kutsuttiin käymään tiettynä päivänä tiettyyn aikaan. Minä sitten menin heille ja minulla oli viemisiä heille, esimerkiksi kahvipaketti, keksejä ja suklaata. Perheen lapset, jotka olivat jo vähintään esiteini-ikäisiä söivät keksit ja suklaat heti hyvällä halulla, mutta minulle ei tarjottu mitään, vaikka vanhemmatkin ottivat niitä. Muutenkin he vain viettivät aikaa räpläten puhelimia ja katsoen televisiota, eivätkä kiinnittäneet minuun mitään huomiota. Vastasivat lyhyesti kun sanoin jotain, mutta eivät edes katsoneet minuun. Lopulta minä sitten vain lähdin ja he jäivät sinne kuin eivät olisi edes huomanneet mitään, vaikka vielä ovella sanoin, että oli kiva käydä.

Toivottavasti katkaisit yhteydenpidon tällaisiin "ystäviin". Myös moni muu tänne kirjoittanut on toivottavasti tehnyt saman ratkaisun. Minä en ole koskaan kokenut ihan tällaista -.lähimmäksi tulee se kerta, kun työkaveri kutsui kotiinsa illalliselle, jonka päätteeksi esitettiin lasku. Se ei ollut suuri, mutta älytön juttu joka tapauksessa. Enkä todellakaan ole pyytänyt häntä vastavierailulle. Mutta ymmärrän, että on todella vaikea avata suunsa ja sanoa sitä, mitä ajattelee sellaisessa tilanteessa, kun ykskaks joutuu kohtaamaan jotain, mikä poikkeaa täysin normaalista ihmisten välisestä kanssakäymisestä. Koska outoja tyyppejä tuntuu olevan paljon, olisiko niin, että joillakin ihmisillä aivot ovat keskimääräistä enemmän solmussa tai jotain?

"Koska outoja tyyppejä tuntuu olevan paljon, olisiko niin, että joillakin ihmisillä aivot ovat keskimääräistä enemmän solmussa tai jotain?"

EI! Vain niiltä puuttuu aivot kokonaan. 

Mun veljen luo mennessä on aina sellaista. Mennään kutsuttuina, mutta isäntäväellä on aina jotain kesken, esim. toinen aikuisista pihatöissä ja toinen eteisessä lähdössä ruokakaupalle. Tai sitten siellä on muitakin vieraita, yleensä kälyn sukulaisia, ja heidän kanssaan jutut kesken (eikä siis kyseessä mitkään juhlat tms. että voisi odottaa paikalla olevan enemmän porukkaa). Sitten ne istutaan siellä vähän hölmistyneinä aikamme ja poistutaan.

Aika paljon on ihmisiä kenellä kaiken pitää pyöriä oman navan ympärillä.

Saattavat olla kiinnostuneemman olosia sinusta silloin, kun tarvitsevat sinulta jotain tai ovat seuraa vailla jonnekin.

Kaverini kutsui kylään ja olisi ollut kiva rupatella ihan niitä näitä, tuijotti hiljaa leffaa ja koitin vähän avata keskustelua niin tiuski jotain vastaukseksi.

Sitten minulle sattui todella merkittävä elämäntapahtuma, josta olisin halunnut jakaa fiiliksiä,niin silloinkin hiljensi minut ja vähätteli tuota aihetta.

Laitoin viestin perään, että jäi huono maku koko näkemisestä ja olisin halunnut puhua ko aiheesta. Vastasi ettei aihe ole hänelle enää ajankohtainen.

Päätin, etten kerro sille enää mitään.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on ollut jo vuosia tällainen olo, kun vierailen vanhempieni luona. Vaikka kuinka kerron etukäteen, että ollaan tulossa viikonloppuna, niin ikinä ei ole mitään varattu jääkaappiin ja vanhemmat painuvat omiin  hommiinsa meistä mitään piittaamatta. Kiva ajaa lasten kanssa kolmen tunnin automatka ja perille päästyä todeta, että jääkaapissa ei ole oikein mitään ruokaa ja mummo ilmoittaa lähtevänsä tässä kohta jumppaan. Ei käydä kovin usein, kun ei ole millään lailla tervetullut olo. 

Siis ilmoitat vaan, että tuutte? Et kysy sopiiko?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tuo vielä mitään, minua yksi tuttu kutsuu tasaisin väliajoin syömään ja joka kerta sanoo, että hei onko sun sittenkään nälkä, en oo nyt mitään jaksanutkaan laittaa, tilaisinko jotain… Siihen sanon, ei ole nälkä en tartte mitään ja tuttava siihen, että hyvä juttu, hänelläkään ei ole yhtään nälkä.😂😂 Pari kertaa menin retkuun ja maha tyhjänä menin kylään muka odottaen saavani ruokaa. No enää en edes odota ja syön kotona ennen kyläilyä. 😂 Tuttava tataa olla hieman pöpi.

Ystäväpariskunnan luo kutsuttiin saunomaan. Ensin menivät miehet, ja sitten tämä naispuolinen ilmoittaa että en minä nyt halua saunoa, mutta mene sinä vaan. No siellä minä yksin istuin...Tämä on itseasiassa toistunutkin, mutta heillä oli silloin lapset kotona ja sukulaistyttö heillä seurana - minä saunoin sitten heidän kanssaan.

Jatkan vielä edelliseen: Miehillämme oli yhteinen harrastus, joka vei heidät joka syksy yöksi toisaalle harrastuksen alkamisviikonloppuna. Tämä rouva pyysi minua luokseen yöksi tuolloin jo hyvissä ajoin, kun miehetkin menevät muualle... Kun aloin tästä kyselemään yksityiskohtia n vuorokautta ennen, olikin hänellä muita menoja/suunnitelmia. Vaikka meillä meni aina ihan kivasti yhdessä, eikä minkäänlaista eripuraa ollut enkä loukannut heitä, ajattelin että jos he eivät vaan tykkää minusta siten kuin ystävästä pidetään. Olin mieheni kautta tullut heidän tuttavapiiriinsä, minua ei pyydetty tyttärensä kummiksi vaikka mies pyydettiin. Muutettuamme eri paikkakunnalle, kun oltiin kotona käymässä ja lenkitin yksin koiraa, tämä miespuolinen ystävä tuli vastaan ja huikkasi tervehdyksen ja "sanohan Pasille (nimi muutettu) että tulee käymään." Ei siis että käykää kylässä...

Niin... On minunkin miehellä pari kaveria, joiden naisten kanssa en ole yhtään samalla aaltopituudella enkä halua viettää aikaa heidän kanssa. En tietenkään lupaile mitään yökyläilyjä tms. Parempi hoitaa niin, että mies tapaa noita kavereitaan ilman minua. Jos ollaan jossain oltu kaikki yhdessä, niin tottakai on kohteliaat ja asialliset välit, mutta en halua istua näiden parin naisen kanssa kiusallisessa hiljaisuudessa kahdestaan yötä myöden, kun miehet vaikka saunoo ja keskustelee omiaan.

Inhoan sitä kun mennään illanistujaisiin ja odotetaan että naisena vietän illan paikalla olevan ainoan toisen naisen kanssa miesten puhuessaan keskenään omia juttujaan.

Tulen kyllä toimeen kaikkien ihmisten kanssa ihan normaalisti, mutta en halua jumittua illaksi viihdyttämään täysin outoa naista jonka kanssa minulla ei ehkä ole mitään yhteistä ja jättää väliin kiinnostavimmat keskustelut miesten kanssa. Enkä ole mikään "not like other girls" -tapaus, minulla on paljon naispuolisia ystäviä myös joiden kanssa kiinnostuksenkohteet kohtaavat.

Miksi naisilta usein odotetaan tätä? Eihän kukaan odota miespuolisen rekkakuski-salimaken viihdyttävän illan vegaani-hippi-taiteilijamiestä vaan siksi että molemmat ovat miehiä?

Tietenkin odotetaan, onko noissa tilanteissa oikein muutakaan keinoa, ellei sitten mennä kaikki yhtäaikaa sinne saunaan tai mitä nyt sitten tehdäänkin.

No mä oon ollut joskus kylässä niin, et saunottiin vuorotellen pariskunnittain.

Tässä ihanasti korostuu taas naisen statistin rooli miehen elämässä.

Enempi se musta korostuu silloin, jos miehet saunoisi keskenään ja joutua jotain miehen kaverin random-vaimoa viihdyttämään. Tossa kun saunotaan pariskunnittain puolisoa ei jätetä viihdyttäjän rooliin, vaan mies ottaa vastuun siitä seurustelusta isäntäväen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnistan itseni monesta tarinasta. Olen tuollainen epäsosiaalinen törppö, joka hyvä kun edes osaa tervehtiä vieraita tai emäntää ja isäntää. Vasta kävin häissä ja en tainnut hääparille sanoa mitään, en edes onnitella! :(

Oon saanut diagnoosit sosiaalisten tilanteiden pelkoon ja ahdistuneisuushäiriöön, mutta eipä diagnoosin saaminen mitään paranna, onpahan vain lisänimityksiä tälle törppöydelleni. Kolmen vuoden terapia on käyty ja olen kyllä kehittynyt paljon esim kaupassa asiointi tai myyjältä avun kysyminen onnistuu vaivatta.

Mutta sitten tuollaiset tilanteet kun menen kutsuttuna juhliin, niin en osaa käyttäytyä. En keksi mitään sanottavaa kenellekään, ahdistaa vaan ja sitten vetäydyn vaan omiin oloihin. Silloin kun minun pitäisi emännöidä niin se tuntuu kauhean vaikealta ja koko ajan minulla on kiusaantunut olo, enkä oikein tiedä, että mitäs minun nyt pitäisi tehdä ja sanoa. Onneksi mies on yleensä paikalla ja viihdyttää vieraita.

Vieraat yleensäkin ovat miehen tuttavia yleensä, minulla itselläni ei ole mitään tuttava- tai ystäväpiiriä, koska no olen tällainen omituinen, joka ei osaa olla sosiaalisissa tilanteissa. Vanhempieni ja sisarusteni kanssa osaan olla normaalisti ja tietty oman perheeni (mies+lapset) mutta kaikkien muiden ihmisten seura on minulle kauhean vaikeaa ja kyllähän se minua harmittaa. En haluaisi olla tälläinen, mutta minkäs teet. Luen edelleen self-help kirjoja aiheesta, mutta tällä hetkellä kehitykseni sosiaalisissa taidoissa junnaa paikallaan.

Näitä sosiaalisia tilanteita varten voi opetella ihan niin kuin olet ilmeisesti terapian tukemana ja sieltä saaduilla vinkeillä opetellut asioimaan kaupassa jne.

Kylään mennessä tai kun teille tulee vieraita, niin tervehditään. Hymy ja ystävällinen nyökkäys ja "hei, mukava tavata" riittävät oikein hyvin. Kättele, jos toinen tarjoaa kättä. Mieti valmiiksi muutama puheenaihe. Vältä politiikkaa, uskontoa tms suuria tunteita aiheuttavia aiheita. Voi kysyä ihan vaikka, että mitäs teille kuuluu, oletteko lomat jo pitäneet, mitä teitte kesälomalla, on ollut tosi lämmin elokuu - tykkäättekö helteistä tms. Lapsista ja lemmikeistä saa aina puhuttavaa. Minkä ikäisiä, missä koulussa / päiväkodissa, onko viihtynyt... Kysyt, kuuntelet vastauksen ja sitten kerrot lyhyesti muutamalla lauseella, mitä itse olet tehnyt kesällä / mitä mieltä olet helteistä / minkälainen koira teillä on... Jos kyseisistä ihmisistä tietää jotakin etukäteen, niin aina voi kysellä harrastuksista, työstä...

Vaikka olisi kuinka ujo ja ties mitä sosiaalisia ahdistuksia, niin mielestäni tällaiset asiat ovat aikuiselle ihmiselle opeteltavissa olevia. Vaatii hiukan ennakointia ja harjoittelua, eikä varmaan koskaan mitään superpuheliasta seurapiiriliehujaa tule, mutta ihan tavallisen suomalaisen tasolle pääsee kyllä helposti.

Minkä ikäsiä/missä koulussa /päiväkodissa?

Ja sit ois ihan tönkkönä vastausten kanssa, kun ei mitään hajua, onko Touhula päiväkoti vai koulu ja minkä ikösinä ne penskat minnekin menee. 🤣

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on ollut jo vuosia tällainen olo, kun vierailen vanhempieni luona. Vaikka kuinka kerron etukäteen, että ollaan tulossa viikonloppuna, niin ikinä ei ole mitään varattu jääkaappiin ja vanhemmat painuvat omiin  hommiinsa meistä mitään piittaamatta. Kiva ajaa lasten kanssa kolmen tunnin automatka ja perille päästyä todeta, että jääkaapissa ei ole oikein mitään ruokaa ja mummo ilmoittaa lähtevänsä tässä kohta jumppaan. Ei käydä kovin usein, kun ei ole millään lailla tervetullut olo. 

Siis ilmoitat vaan, että tuutte? Et kysy sopiiko?

Matka on pitkä, se kolmen tunnin ajomatka. Äidin kanssa kun soitellaan, niin kysyy aina, että milloin olisitte tulossa tänne päin. Toisinaan sitten saan järjestettyä niin, että no, ensi viikonloppuna voisi sopia. Aina sanovat, että mukavaa kun tuutte, tervetuloa. Mutta eivät silti mitenkään varaudu vierailuumme, eivätkä halua esim. tehdä yhdessä mitään. 

Ketä noi ihmiset siis oli, sun ystäviä? Jos mä meen ystäville, ni ei mennä sohvalle vaan ystäväni perässä, vaikka laittais pyykkiä tai muuta. Tarjoan apua ja yhdessä laitetaan, tai jos on helpompaa laittaa itse, niin sitten seison vieressä ja höpötetään samalla.

Sukulaisen puoliso on vakavissaan aikonut pyytää osallistumaan sähkölaskuun, jos heillä aikoo yöpyä. Myönnettäköön että sähkön hinta on korkea, ja kallistunee vain, mutta eipä ole silti tullut mieleen periä vierailta rahaa ruuasta, majoituksesta, sähköstä tai mistään muustakaan.

Äitini on outo emäntä :D Hän ei pysähdy hetkeksikään juttelemaan vaan siivoaa tai nyppii pihaa. Jos istuu niin katsoo ohjelmiaan ja silloin ei saa puhua. Kerran lähdin vaan menemään ja 2h lähdöstäni vasta huomasi sen

Meillä on käynyt useasti erikoisia erään tuttavaperheen kanssa. Meidät on esim kutsuttu kylään kunnes pihalla meille on selvinnyt ettemme voikaan mennä kylään. Lapset ovat olleet ihmeissään ja pettyneitä. Samoin isäntäväki tai toinen heistä saattaa tehdä kyläillessämme omiaan, esim olla koko päivän poissa naapurissa. Paljon muitakin tällaisia, joita olemme katsoneet läpi sormien koska kuitenkin pidämme heistä ja olemme tunteneet hyvin pitkään. Toisaalta ovat selvästi herkkiä kritiikille, joten pidämme vain vähemmän yhteyksiä, mutta emme halua katkaista välejä.

mieheni sanoi ennen.että aina pitää olla ns vierasvara. ja taatusti on  . pakastin on keksitty.eipä mulla koskaan ole tyhjä kahvipöytä.terveisiä hänelle pilven reunalle.