Lue keskustelun säännöt.
Epätodellinen olo kylässä, kutsuttiinko mut vai tulinko väärään aikaan tms
Olet/olette perheesi kanssa kylässä, jonkun tutun kotiin kutsuttuna. Sulle tulee tunne, että tulitko väärään aikaan, vääränä päivänä, olitko ymmärtänyt jotain väärin. Isäntäväki tai siis pelkkä isäntä/emäntä kohtelee kuin olisit tullut häiritsemään, on kuin sua ei olisikaan, kuin kaduttaisi koko kylään kutsu tms. Olet kuin ilmaa, tai sulle ollaan töykeitä. Haluaisit lähteä heti kotiin, mutta et kehtaa oikein sitäkään tehdä. Tilanne on kiusallinen, hämmentävä. Onko kokemuksia? Mistä nämä ovat johtuneet, onko selvinnyt?
Olin tilanteessa, ja sanoin emännälle puhelimessa kotiin päästyäni: "Hei, jos me tultiin huonoon aikaan tai teille tuli jotain muuta, niin olisitte vaan peruneet tai sanoneet heti. En mä sellaisesta pahastu. Parempi perua koko tapaaminen kuin väkisin tavata."
Tähän emäntä: "No miten sä nyt tolleen otit itseesi, jos ei heti ollut kahvit ja kakut pöydässä!" Jotain tuollaista. Mitään tarjoilua ei siis missään vaiheessa ollut, mikä on aika ankeaa, ei edes lasillista vettä. Touhusi vain omiaan oman lapsensa kanssa ja minä ja leikkimään tullut lapseni istuimme sohvalla kahdestaan hämmentyneinä.
Emme menneet enää sinne, eikä muutenkaan pidetty yhteyttä. Kutsun olimme saaneet ja oikeaan aikaan tulleet heille, siitä ei ollut kyse.
Mutta hirveän vaivautunut olo koko ajan, kun kutsuja ei kertonut ollenkaan, mikä vaivasi ja miksi jätti meidät yksin.
Vastaavia kokemuksia?
Kommentit (1132)
Oli mitä oli, niin joka tapauksessa tosi tökeröä jättää jo kädessä valmiina ollut lahja antamatta lapselle, jolla ei ollut osaa eikä arpaa äitinsä mokailussa. Ei olisi minun elämänpiirissäni mikään "arkipäiväinen pettymys" vaan todella omituista, junttia ja epäoikeudenmukaista käytöstä. Ei mikään maailmanloppu, mutta lapsellista käytöstä aikuiselta ja ihan turhaa harmia lapselle.
Minulla on oikein fiksu ja tasapainoinen lapsi ja meillä on lämpimät välit, en tiedä miten olisi jos olisin isänä ollut niin kieroutunut, että olisin järjestellyt hänelle pettymyksiä pitkin matkaa "koulutusmielessä". kuulostaa ajatuksenakin narsistiselta.
En tiedä mitä omat vanhempasi ovat tehneet, että katselet maailmaa tuolla tavoin ja toivon totisesti että itselläsi ei ole lapsia.[/quote]
Mene nyt hullu akka ottamaan lääkkees, jauhanu sivukaupalla tuota samaa paskaa. Hoitoon koko eukko täältä vaahtoamasta tuota hulluuttaan. [/quote]
Samaa mieltä! Paitsi eikös se ollut joku ukko, joka tätä jauhoi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
/Kuten sanottu, niitä pettymyksiä tulee ihan luonnostaan ja niitä käsitellään sitä mukaa, joten synttärilahjoilla kouluttaminen ei ole se oikea tapa tervepäisellä aikuisella. En ole ikinä kuullutkaan että joku vanhempi tarkoituksella järjestää pettymyksiä lapselle. Paitsi tietysti olemalla tuollainen sairas vanhempi. Meneepähän kersa kunnolla kieroon loppuiäksi./
Väännetäänpä nyt oikein rautalangasta. Mistään kostostahan tuossa ei ollut kysymys. Eikä lapsen äiti jättänyt lasta ilman lahjaa, vaan lapsen kaverin äiti. Tuossa tuli siis aivan tavallinen, arkipäiväinen pettymys, joka on loistava tilaisuus vanhemmalle käsitellä pettymystä lapsen kanssa. Itse tunnut olevan kyllä erittäin kaukana tervepäisestä. Juuri sinunlaisesi kasvattavat lapsista täysiä k****päitä, kaikki mulle heti tänne. Tee palvelus yhteiskunnalle, äläkä koskaan hanki lapsia!!!
Millaisissa piireissä on "aivan tavallista arkipäivää" jättää antamatta jo naaman edessä heiluteltu lahja siksi että perheessä joku muu käyttäytyy huonosti?
Vierailija kirjoitti:
Vähän aiheen vierestä mutta mulla on kaveri jolla oli tapana soitella eikä koskaan kysynyt sopiiko jutella, vaan luuria käteen ja vuodattamaan asioitaan, usein joku draama päällä. Kun soittelin sitten vuorostani joskus itse, hänellä oli huono hetki puhua, aivan joka ikinen kerta vastasi kärttyisästi että on huono hetki. Oikeasti vuoden verran ainakin. Lopetin harvat soitteluni. Hän edelleen jatkoi soittamista hänelle sopivaan aikaan eikä koskaan kysynyt onko hyvä aika puhua. Lakkasin vastaamasta ja laitoin myöhemmin viestiä että niin olit soitellut. Silloin oli tietenkin jo huono aika minkä hän ilmaisi kärttyisästi viestissään. :D molemmilla lapsia ja kiireinen elämä, mutta vain toisen aika arvokasta...
Minullakin on ollut pari tällaista kaveria, onneksi vanhemmiten kasvatin selkärangan ja osasin jättää nämä pois kaveripiiristäni.
Erästä kuuntelin jälleen tunnin hänen valittaessa (pääasiassa itseaiheutuista) ongelmistaan, kuten pettävästä aviomiehestä sekä omasta poikaystävästään (eli petti itsekin, mutta sehän oli tietysti aivan eri asia). Kun tunnin kuuntelun jälkeen aloin kertomaan hieman omia kuulumisiani, hänelle tuli kiire ruokkimaan koirat ja lopetti puhelun kesken lauseeni :D Tässä kohtaa onneksi hitaammallakin naksahti päässä ja en vastannut enää kertaakaan hänen puheluihinsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo vielä mitään, minua yksi tuttu kutsuu tasaisin väliajoin syömään ja joka kerta sanoo, että hei onko sun sittenkään nälkä, en oo nyt mitään jaksanutkaan laittaa, tilaisinko jotain… Siihen sanon, ei ole nälkä en tartte mitään ja tuttava siihen, että hyvä juttu, hänelläkään ei ole yhtään nälkä.😂😂 Pari kertaa menin retkuun ja maha tyhjänä menin kylään muka odottaen saavani ruokaa. No enää en edes odota ja syön kotona ennen kyläilyä. 😂 Tuttava tataa olla hieman pöpi.
Ystäväpariskunnan luo kutsuttiin saunomaan. Ensin menivät miehet, ja sitten tämä naispuolinen ilmoittaa että en minä nyt halua saunoa, mutta mene sinä vaan. No siellä minä yksin istuin...Tämä on itseasiassa toistunutkin, mutta heillä oli silloin lapset kotona ja sukulaistyttö heillä seurana - minä saunoin sitten heidän kanssaan.
Jatkan vielä edelliseen: Miehillämme oli yhteinen harrastus, joka vei heidät joka syksy yöksi toisaalle harrastuksen alkamisviikonloppuna. Tämä rouva pyysi minua luokseen yöksi tuolloin jo hyvissä ajoin, kun miehetkin menevät muualle... Kun aloin tästä kyselemään yksityiskohtia n vuorokautta ennen, olikin hänellä muita menoja/suunnitelmia. Vaikka meillä meni aina ihan kivasti yhdessä, eikä minkäänlaista eripuraa ollut enkä loukannut heitä, ajattelin että jos he eivät vaan tykkää minusta siten kuin ystävästä pidetään. Olin mieheni kautta tullut heidän tuttavapiiriinsä, minua ei pyydetty tyttärensä kummiksi vaikka mies pyydettiin. Muutettuamme eri paikkakunnalle, kun oltiin kotona käymässä ja lenkitin yksin koiraa, tämä miespuolinen ystävä tuli vastaan ja huikkasi tervehdyksen ja "sanohan Pasille (nimi muutettu) että tulee käymään." Ei siis että käykää kylässä...
Niin... On minunkin miehellä pari kaveria, joiden naisten kanssa en ole yhtään samalla aaltopituudella enkä halua viettää aikaa heidän kanssa. En tietenkään lupaile mitään yökyläilyjä tms. Parempi hoitaa niin, että mies tapaa noita kavereitaan ilman minua. Jos ollaan jossain oltu kaikki yhdessä, niin tottakai on kohteliaat ja asialliset välit, mutta en halua istua näiden parin naisen kanssa kiusallisessa hiljaisuudessa kahdestaan yötä myöden, kun miehet vaikka saunoo ja keskustelee omiaan.
Inhoan sitä kun mennään illanistujaisiin ja odotetaan että naisena vietän illan paikalla olevan ainoan toisen naisen kanssa miesten puhuessaan keskenään omia juttujaan.
Tulen kyllä toimeen kaikkien ihmisten kanssa ihan normaalisti, mutta en halua jumittua illaksi viihdyttämään täysin outoa naista jonka kanssa minulla ei ehkä ole mitään yhteistä ja jättää väliin kiinnostavimmat keskustelut miesten kanssa. Enkä ole mikään "not like other girls" -tapaus, minulla on paljon naispuolisia ystäviä myös joiden kanssa kiinnostuksenkohteet kohtaavat.
Miksi naisilta usein odotetaan tätä? Eihän kukaan odota miespuolisen rekkakuski-salimaken viihdyttävän illan vegaani-hippi-taiteilijamiestä vaan siksi että molemmat ovat miehiä?
Tietenkin odotetaan, onko noissa tilanteissa oikein muutakaan keinoa, ellei sitten mennä kaikki yhtäaikaa sinne saunaan tai mitä nyt sitten tehdäänkin.
Olen tuo edellisen viestin kirjoittaja. Olen tottunut että sosiaalisissa tilanteissa miehet ja naiset keskustelevat ihan iloisesti keskenään tai puuhailevat yhdessä aktiviteetteja mitä nyt ollaankin tekemässä. Saunassa nyt yleensä ollaan joko pariskunnittain tai sukupuolten mukaan saunavuorot, mutta eihän se saunominen koko iltaa kestä.
Tuollaiset tilanteet missä miehet ja naiset jakaantuvat omiksi porukoikseen ovat omissa piireissäni tosi harvinaisia ja yllättävät aina kun sellainen tulee vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Oli mitä oli, niin joka tapauksessa tosi tökeröä jättää jo kädessä valmiina ollut lahja antamatta lapselle, jolla ei ollut osaa eikä arpaa äitinsä mokailussa. Ei olisi minun elämänpiirissäni mikään "arkipäiväinen pettymys" vaan todella omituista, junttia ja epäoikeudenmukaista käytöstä. Ei mikään maailmanloppu, mutta lapsellista käytöstä aikuiselta ja ihan turhaa harmia lapselle.
Minulla on oikein fiksu ja tasapainoinen lapsi ja meillä on lämpimät välit, en tiedä miten olisi jos olisin isänä ollut niin kieroutunut, että olisin järjestellyt hänelle pettymyksiä pitkin matkaa "koulutusmielessä". kuulostaa ajatuksenakin narsistiselta.En tiedä mitä omat vanhempasi ovat tehneet, että katselet maailmaa tuolla tavoin ja toivon totisesti että itselläsi ei ole lapsia.
Mene nyt hullu akka ottamaan lääkkees, jauhanu sivukaupalla tuota samaa paskaa. Hoitoon koko eukko täältä vaahtoamasta tuota hulluuttaan.
Samaa mieltä! Paitsi eikös se ollut joku ukko, joka tätä jauhoi?
Ukko olen joo, mutta en minä yksinäni tässä väittele joten en ymmärrä mitä hullua tässä nyt on. Ilmeisesti se, etten hyväksy huonoja käytöstapoja lapsia kohtaan. Hulluja taidatte ämmät olla kaikki, se alkaa tässä käydä selväksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo vielä mitään, minua yksi tuttu kutsuu tasaisin väliajoin syömään ja joka kerta sanoo, että hei onko sun sittenkään nälkä, en oo nyt mitään jaksanutkaan laittaa, tilaisinko jotain… Siihen sanon, ei ole nälkä en tartte mitään ja tuttava siihen, että hyvä juttu, hänelläkään ei ole yhtään nälkä.😂😂 Pari kertaa menin retkuun ja maha tyhjänä menin kylään muka odottaen saavani ruokaa. No enää en edes odota ja syön kotona ennen kyläilyä. 😂 Tuttava tataa olla hieman pöpi.
Ystäväpariskunnan luo kutsuttiin saunomaan. Ensin menivät miehet, ja sitten tämä naispuolinen ilmoittaa että en minä nyt halua saunoa, mutta mene sinä vaan. No siellä minä yksin istuin...Tämä on itseasiassa toistunutkin, mutta heillä oli silloin lapset kotona ja sukulaistyttö heillä seurana - minä saunoin sitten heidän kanssaan.
Jatkan vielä edelliseen: Miehillämme oli yhteinen harrastus, joka vei heidät joka syksy yöksi toisaalle harrastuksen alkamisviikonloppuna. Tämä rouva pyysi minua luokseen yöksi tuolloin jo hyvissä ajoin, kun miehetkin menevät muualle... Kun aloin tästä kyselemään yksityiskohtia n vuorokautta ennen, olikin hänellä muita menoja/suunnitelmia. Vaikka meillä meni aina ihan kivasti yhdessä, eikä minkäänlaista eripuraa ollut enkä loukannut heitä, ajattelin että jos he eivät vaan tykkää minusta siten kuin ystävästä pidetään. Olin mieheni kautta tullut heidän tuttavapiiriinsä, minua ei pyydetty tyttärensä kummiksi vaikka mies pyydettiin. Muutettuamme eri paikkakunnalle, kun oltiin kotona käymässä ja lenkitin yksin koiraa, tämä miespuolinen ystävä tuli vastaan ja huikkasi tervehdyksen ja "sanohan Pasille (nimi muutettu) että tulee käymään." Ei siis että käykää kylässä...
Niin... On minunkin miehellä pari kaveria, joiden naisten kanssa en ole yhtään samalla aaltopituudella enkä halua viettää aikaa heidän kanssa. En tietenkään lupaile mitään yökyläilyjä tms. Parempi hoitaa niin, että mies tapaa noita kavereitaan ilman minua. Jos ollaan jossain oltu kaikki yhdessä, niin tottakai on kohteliaat ja asialliset välit, mutta en halua istua näiden parin naisen kanssa kiusallisessa hiljaisuudessa kahdestaan yötä myöden, kun miehet vaikka saunoo ja keskustelee omiaan.
Inhoan sitä kun mennään illanistujaisiin ja odotetaan että naisena vietän illan paikalla olevan ainoan toisen naisen kanssa miesten puhuessaan keskenään omia juttujaan.
Tulen kyllä toimeen kaikkien ihmisten kanssa ihan normaalisti, mutta en halua jumittua illaksi viihdyttämään täysin outoa naista jonka kanssa minulla ei ehkä ole mitään yhteistä ja jättää väliin kiinnostavimmat keskustelut miesten kanssa. Enkä ole mikään "not like other girls" -tapaus, minulla on paljon naispuolisia ystäviä myös joiden kanssa kiinnostuksenkohteet kohtaavat.
Miksi naisilta usein odotetaan tätä? Eihän kukaan odota miespuolisen rekkakuski-salimaken viihdyttävän illan vegaani-hippi-taiteilijamiestä vaan siksi että molemmat ovat miehiä?
Tietenkin odotetaan, onko noissa tilanteissa oikein muutakaan keinoa, ellei sitten mennä kaikki yhtäaikaa sinne saunaan tai mitä nyt sitten tehdäänkin.
Olen tuo edellisen viestin kirjoittaja. Olen tottunut että sosiaalisissa tilanteissa miehet ja naiset keskustelevat ihan iloisesti keskenään tai puuhailevat yhdessä aktiviteetteja mitä nyt ollaankin tekemässä. Saunassa nyt yleensä ollaan joko pariskunnittain tai sukupuolten mukaan saunavuorot, mutta eihän se saunominen koko iltaa kestä.
Tuollaiset tilanteet missä miehet ja naiset jakaantuvat omiksi porukoikseen ovat omissa piireissäni tosi harvinaisia ja yllättävät aina kun sellainen tulee vastaan.
Minä taas olen huomannut että vaikka miehet ja naiset aloittavat ja lopettavat illan yhdessä, yleensä jossain kohti tulee lyhyt vaihe, jossa ollaan sukupuolien mukaan ryhmissä ja puhutaan aiheista jotka vastakkaista sukupuolta eivät välttämättä niin kovasti kiinnosta. Ihan hauska ilmiö sinänsä.
Vierailija kirjoitti:
Näytteleminen on vaikea laji. Siksi en sitä ole harrastanut koskaan. Sanon mitä ajattelen ja lähden pois jos siltä tuntuu. Helppo elää eikä jää luurankoja kaappiin. Vai jääkö.
Minä kyllä jätän hienotunteisuudesta sanomatta jotain asioita mitä tulee mieleen jos ne saattavat loukata kuulijaa.
Yksi luokkakaveri oli tällainen kaikkien asioiden suoraansanoja. Toinen luokkakaveri sai kauan haaveilemaan koiranpennun niin tämä yksi alkoi vouhkata kuinka tuo rotu on ruma ja huono ja hän ei sellaista huolisi ikinä.
Valitettavasti näitä reteitä suoraanpuhujia on paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun olin lapsi, mentiin perheenä - sovittuna aikana, sovittuna päivänä - kylään äidin nuoruuden kaverin luokse, parin sadan kilometrin päähän. Aika oli ihan selkeästi sovittu, moneen kertaan varmistettu, kaveri oli vierailusta ilmeisen innoissaan, oli itse kutsunut katsomaan uutta kotiaan. No, kun saavuttiin paikalle, siellä ei ollut ketään kotona. Tai ainakaan kukaan ei tullut ovelle avaamaan. Autoakaan ei ollut pihassa. Ajateltiin, että ehkä tämä perhe oli lähtenyt pikaisesti hakemaan kaupasta jotain, tms. joten odoteltiin siellä pitkä tovi. Ketään ei ilmestynyt paikalle. Lopulta lähdettiin ravintolan kautta kotiinpäin ajamaan. Tämä oli aikana ennen kännyköitä, 90-luvun alussa, joten ei voitu tekstailla ja soitellakaan kyseiselle kaverille. Äiti kävi kyllä muistaakseni jostakin naapurista kysymässä, ovatko he tietoisia, onko tässä talossa kaikki ok kun eivät ole paikalla vaikka piti olla.
Omituisemmaksi juttu kävi vielä jälkeenpäin, kun kaveri katkaisi välit äitiini ilman mitään selitystä. Siis ei ollut kyse siitä, että kaveri olisi jotenkin selittämättömästi kad o n nut maan päältä; yhteisten tuttavien mukaan hänellä meni ihan hyvin, ja on tietääkseni edelleenkin el o s sa. Eikä ole kyse siitä, että äitini olisi jotenkin suuttunut turhasta reissusta. Kuulin itse vieressä, kun äiti yritti ihmeissään soitella illalla kaverille, että onko kaikki ok. Mies vastasi puhelimeen, nainen ei suostunut tulemaan puhelimeen. Äiti yritti vielä monta kertaa soittaa myöhemmin ja lähetti kaverille kirjeenkin. Ei mitään vastausta. Lopulta äitini luovutti. Kyllä sen tajuaa, kun ei toinen halua enää pitää yhteyttä.
En kyllä ole ikinä keksinyt, mitä tuossa oikein tapahtui.
Vierailija kirjoitti:
Kun olin lapsi, mentiin perheenä - sovittuna aikana, sovittuna päivänä - kylään äidin nuoruuden kaverin luokse, parin sadan kilometrin päähän. Aika oli ihan selkeästi sovittu, moneen kertaan varmistettu, kaveri oli vierailusta ilmeisen innoissaan, oli itse kutsunut katsomaan uutta kotiaan. No, kun saavuttiin paikalle, siellä ei ollut ketään kotona. Tai ainakaan kukaan ei tullut ovelle avaamaan. Autoakaan ei ollut pihassa. Ajateltiin, että ehkä tämä perhe oli lähtenyt pikaisesti hakemaan kaupasta jotain, tms. joten odoteltiin siellä pitkä tovi. Ketään ei ilmestynyt paikalle. Lopulta lähdettiin ravintolan kautta kotiinpäin ajamaan. Tämä oli aikana ennen kännyköitä, 90-luvun alussa, joten ei voitu tekstailla ja soitellakaan kyseiselle kaverille. Äiti kävi kyllä muistaakseni jostakin naapurista kysymässä, ovatko he tietoisia, onko tässä talossa kaikki ok kun eivät ole paikalla vaikka piti olla.
Omituisemmaksi juttu kävi vielä jälkeenpäin, kun kaveri katkaisi välit äitiini ilman mitään selitystä. Siis ei ollut kyse siitä, että kaveri olisi jotenkin selittämättömästi kad o n nut maan päältä; yhteisten tuttavien mukaan hänellä meni ihan hyvin, ja on tietääkseni edelleenkin el o s sa. Eikä ole kyse siitä, että äitini olisi jotenkin suuttunut turhasta reissusta. Kuulin itse vieressä, kun äiti yritti ihmeissään soitella illalla kaverille, että onko kaikki ok. Mies vastasi puhelimeen, nainen ei suostunut tulemaan puhelimeen. Äiti yritti vielä monta kertaa soittaa myöhemmin ja lähetti kaverille kirjeenkin. Ei mitään vastausta. Lopulta äitini luovutti. Kyllä sen tajuaa, kun ei toinen halua enää pitää yhteyttä.
En kyllä ole ikinä keksinyt, mitä tuossa oikein tapahtui.
(Sori jos tämä on jo täällä! Kirjoitin tuon viestin monta viikkoa sitten, ärsyynnyin siitä ettei viesti meinannut mennä millään läpi, ja ikkuna unohtui auki. Ajattelin sitten kokeilla uudelleen. Nyt toimii :D)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun olin lapsi, mentiin perheenä - sovittuna aikana, sovittuna päivänä - kylään äidin nuoruuden kaverin luokse, parin sadan kilometrin päähän. Aika oli ihan selkeästi sovittu, moneen kertaan varmistettu, kaveri oli vierailusta ilmeisen innoissaan, oli itse kutsunut katsomaan uutta kotiaan. No, kun saavuttiin paikalle, siellä ei ollut ketään kotona. Tai ainakaan kukaan ei tullut ovelle avaamaan. Autoakaan ei ollut pihassa. Ajateltiin, että ehkä tämä perhe oli lähtenyt pikaisesti hakemaan kaupasta jotain, tms. joten odoteltiin siellä pitkä tovi. Ketään ei ilmestynyt paikalle. Lopulta lähdettiin ravintolan kautta kotiinpäin ajamaan. Tämä oli aikana ennen kännyköitä, 90-luvun alussa, joten ei voitu tekstailla ja soitellakaan kyseiselle kaverille. Äiti kävi kyllä muistaakseni jostakin naapurista kysymässä, ovatko he tietoisia, onko tässä talossa kaikki ok kun eivät ole paikalla vaikka piti olla.
Omituisemmaksi juttu kävi vielä jälkeenpäin, kun kaveri katkaisi välit äitiini ilman mitään selitystä. Siis ei ollut kyse siitä, että kaveri olisi jotenkin selittämättömästi kad o n nut maan päältä; yhteisten tuttavien mukaan hänellä meni ihan hyvin, ja on tietääkseni edelleenkin el o s sa. Eikä ole kyse siitä, että äitini olisi jotenkin suuttunut turhasta reissusta. Kuulin itse vieressä, kun äiti yritti ihmeissään soitella illalla kaverille, että onko kaikki ok. Mies vastasi puhelimeen, nainen ei suostunut tulemaan puhelimeen. Äiti yritti vielä monta kertaa soittaa myöhemmin ja lähetti kaverille kirjeenkin. Ei mitään vastausta. Lopulta äitini luovutti. Kyllä sen tajuaa, kun ei toinen halua enää pitää yhteyttä.
En kyllä ole ikinä keksinyt, mitä tuossa oikein tapahtui.
Jospa ne tuli uskoon ja ette kelvanneet tai joku puhunut pahaa
Vierailija kirjoitti:
Kun olin lapsi, mentiin perheenä - sovittuna aikana, sovittuna päivänä - kylään äidin nuoruuden kaverin luokse, parin sadan kilometrin päähän. Aika oli ihan selkeästi sovittu, moneen kertaan varmistettu, kaveri oli vierailusta ilmeisen innoissaan, oli itse kutsunut katsomaan uutta kotiaan. No, kun saavuttiin paikalle, siellä ei ollut ketään kotona. Tai ainakaan kukaan ei tullut ovelle avaamaan. Autoakaan ei ollut pihassa. Ajateltiin, että ehkä tämä perhe oli lähtenyt pikaisesti hakemaan kaupasta jotain, tms. joten odoteltiin siellä pitkä tovi. Ketään ei ilmestynyt paikalle. Lopulta lähdettiin ravintolan kautta kotiinpäin ajamaan. Tämä oli aikana ennen kännyköitä, 90-luvun alussa, joten ei voitu tekstailla ja soitellakaan kyseiselle kaverille. Äiti kävi kyllä muistaakseni jostakin naapurista kysymässä, ovatko he tietoisia, onko tässä talossa kaikki ok kun eivät ole paikalla vaikka piti olla.
Omituisemmaksi juttu kävi vielä jälkeenpäin, kun kaveri katkaisi välit äitiini ilman mitään selitystä. Siis ei ollut kyse siitä, että kaveri olisi jotenkin selittämättömästi kad o n nut maan päältä; yhteisten tuttavien mukaan hänellä meni ihan hyvin, ja on tietääkseni edelleenkin el o s sa. Eikä ole kyse siitä, että äitini olisi jotenkin suuttunut turhasta reissusta. Kuulin itse vieressä, kun äiti yritti ihmeissään soitella illalla kaverille, että onko kaikki ok. Mies vastasi puhelimeen, nainen ei suostunut tulemaan puhelimeen. Äiti yritti vielä monta kertaa soittaa myöhemmin ja lähetti kaverille kirjeenkin. Ei mitään vastausta. Lopulta äitini luovutti. Kyllä sen tajuaa, kun ei toinen halua enää pitää yhteyttä.
En kyllä ole ikinä keksinyt, mitä tuossa oikein tapahtui.
Ehkä sen äitisi kaverin mies oli puhunut äidistäsi "liian" ihastelevaan sävyyn, ja tämä kaveri oli siitä vetänyt herneen kunnolla nenuunsa. Tai sitten äitisi oli (tahtomattaan) onnistunut suututtamaan kaverinsa juuri ennen vierailuanne. Olisi kuitenkin tietysti ollut asiallista sanoa suoraan, että nyt ette voikaan tulla, ennen kuin ehditte lähteä matkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oliko "kutsu" tyyliin olis kiva nähdä joku kerta, kun olette täällä päin liikkeellä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla sellainen kokemus, kun asuin lähellä kauppaa, että ystävä vuosikymmenien ajalta saattoi tulla ennen kauppareissua kylään. Hän asuin kävelymatkan päässä ja tuli usein koiransa kanssa. Jätti koiran hetkeksi hoivaani, kävi kaupassa, haki koiran ja meni kotiinsa. Ei tässä mitään. Nämä oli tosi kivoja tapaamisia ja koirakin kiltti. Juteltiin ja muisteltiin vanhoja, keitin aina pullakahvit. Tosi kivaa siis. Hän sitten aina sanoi, että tule vuorostasi joskus hänellä käymään. Itselläni on liikuntarajoite, joten en koskaan hänellä käynyt, asui kerrostalossa ylimmässä kerroksessa, ei hissiä. Olisi ollut kolmet portaat ja portaat minulle vaikeat. Vuoden kului. Molemmille meille tuli ikää ja hänkin sairastui reumaan. Muutti sitten samassa kerrostalossa alimipaan kerrokseen. Sitten vain yksi kerta hänen jo pitempään siinä alimmassa kerroksessa maantasalla asuessa tuli mieleeni, että poikeanpa hänen luonaan, kun niin monet vuodet on kutsunu, että nyt minulla ei ole siinä portaittäa, pääsen omin avuin pimpottamaan ovikelloa ja kylään. Menin, soitin ovikelloa. Hän avaa oven ja todella hämmästyneenä katsoo minua: "Ai sinä. No joo, minulla käy kyllä tosi paljon ystäviä kylässä, että miksipä et sinäkin tosiaan voisi käydä." Kävin juomassa kahvit. Oli vaivautunut tunnelma. Tämän jälkeen hän ei enää käynyt. Ehkä hän ei sitten ollutkaan sellainen oikea ystävä, vaan käytti minua lähinnä koiravahtina ja ilmaispullakahvin tarjoaja kauppareissuillaan.
Miehelläni on kavereita, joilla on tapana ilmoittaa miehelleni, että tulee käymään. Omituista on, että silloin minunkin pitäisi olla kuitenkin aina pitämässä seuraa, vaikka kyse on mieheni kaverista.
En ymmärrä miksi. Eikö ne voisi keskenään seurustella mitä seurustelevat? Mieheni ei ole myöskään mikään vammanen, että osaa ihan itse keittää kahvit ja järjestää tarjottavat.
Rasittavaa, kun jos sovin itse omien ystävien kanssa tapaamisia, niin silloin voin itse vaikuttaa siihen, että milloin minulle tulee vieraita. Miehen kanssa ne tulee kun haluavat, vaikka meillä saattaa olla sotkuista tms. olen itse sairaana, enkä haluaisi tavata ketään. Silloin saatan olla kyllä tympeä ja painua vaikka kirjastoon kesken kaiken.
Mulla on vähän toisenlainen kokemus - itse siis isäntänä ja outo äiti vieraana.
Eräs äiti halusi kovasti sopia leikkitreffit meille, että lapset pääsisivät yhdessä leikkimään. Lapset olivat päiväkoti-ikäisiä. Sanoin lapsen olevan tervetullut milloin vain, että sovitaan päivämäärä. Äiti sanoi ettei uskalla päästää lasta yksin, että hänkin tulisi lapsen kanssa. Voi paska - ajattelin, sillä inhoan vieraiden kanssa small talkia ja tämän äidin kanssa en oikein päässyt yhteiselle taajudelle. Sovittiin kuitenkin päivä milloin tulisivat kylään. Keitin kahvit ja laitoin pullaa pöytään. Kun äiti ja lapsi saapuivat, painelivat he yhdessä lapseni huoneeseen leikkimään ja oma lapseni jäi eteiseen kirjaimellisesti silmät pyöreinä kaverin vilahtaessa ohi. Menin lasten huoneen ovelle ja yritin saada omaa lastani mukaan leikkiin, mutta äiti istui lastenhuoneen lattialla leikkimässä oman lapsensa kanssa. Oma lapseni totesi hetken päästä että hän lähtee mieluummin pullalle. Niin menin oman lapseni kanssa pullalle ja äiti lapsensa kanssa leikkivät huoneessa noin tunnin, kunnes ilmoittivat lähtevänsä. Äiti totesi että harmi kun leikeistä ei tullut mitään, mutta hänen lapsensa on niin mahdottoman ujo että on vaikea leikkiä muiden lasten kanssa. En virkannut tuohon mitään- päiväkodissa näillä lapsilla oli aina hyvät leikit yhdessä. Monesti yritti äiti uudestaan kyläillä ehdottaa, lopulta sanoin suoraan että josko leikkitreffit olisi heidän luonaan ensi kerralla, mutta kutsua ei kuulunut.
Vierailija kirjoitti:
Mun ystävä piti tuparit joita suunnitteli pitkään. Sovittiin että ovat nyyttärityyliset ja voin tuoda sipsiä ja karkkia, emäntä itse sanoi että tarjoaa pizzaa tms. kunnon syötävää. Noh, juhlissa sitten iski pöytään minun tuomat herkut, pizzat söi sitten itse meidän vieraiden lähdettyä. Oli vähän epäkohteliasta ja huvittavaa mielestäni, että pitää juhlat, mutta ei tarjoa itse mitään vaan ulkoistaa tarjoilut vieraille :D
En ole varma oonko jo kirjoittanut tähän ketjuun vastaavaa, mutta siis kaverilla oli 4-kymppiset ja hän piti ne ruotsinlaivalla. Huvittavinta oli, että ihan itse maksettiin hytit, buffeet, aamiaiset ja muut. Lahjat kyllä otti iloisena vastaan... ihan käsittämätöntä ja se onkin jäänyt meidän legendaksi 'pidetääs synttärit ja vieraat maksaa kaikki ruoat' ::D
Veli kutsui perheensä luo kylään viikonlopuksi. Matkustin halki Suomen opiskelijabudjetillani. Veli haki minut asemalta ja sanoi "hei". Sen jälkeen ei koko viikonloppuna sanonut minulle sanaakaan ennen kuin vei minut takaisin asemalle ja sanoi taas "hei".
On kokemusta. En oo tuppautunut kylään itse, vaan on moneen kertaan kutsuttu ja kun menee sovittuna aikana ei isäntäväkeä oikeastaan kiinnosta pitää seuraa. Toinen tekee omiaan, eikä muutenkaan paljon puhele ja toinen sanoo suoraan ettei oikeastaan jaksa pitää seuraa ja poistuu, jättää vaan kokkauskäskyn että tota halutaan.
Meidät pyydettiin painokkaasti miehen sukulaisten mökille huitsin nevadaan.
Hirveästi meitä kuulemma odotettiin. Sit se mies istui mykkänä räpläämässä tietsikkaansa, kummallisesti perhe sattui syömään juuri silloin kun me ei oltu paikalla. Välillä kysyin mieheltäni että pyysikö ne meidät oikeasti tänne? - Joo, kyllä.
Tyypillistä oli että sit kun viikonloppu oli lusittu ja alettiin valmistautua viiden tunnin kotimatkaan, isäntäväki inspiroitui "mennäänkö hei veneellä ajelemaan?"
"Nyt on myöhäistä, me ollaan lähdössä pois."
"Ai jaa".
Kuvio oli tympeä ja omituinen. Vuoden aikana ehti unohtaa millaista siellä on. Opittiin viemään ruokaa reilusti mukana. Ne otettiin kiinnostuneena vastaan ja pantiin kaappeihin. Suurimman osan söivät itse.
Lopulta homma kärjistyi niin räikeäksi että sanoin että mä en enää tule. Saat mennä yksinäsi jos haluat, sun sukulaisia ne on. Mutta siitä tuli ihmettelyä ja murhetta vanhemman väen taholta.
En ole ikinä nähnyt moisia kitupiikkejä moukkia. Olen tottunut siihen että vieraita kestitään. Nämäkin kyllä söivät sujuvasti kun tulivat itse kylään. Ei tarvii enää näitä nähdä eikä kiinnosta pätkän vertaa miten elävät.
Tässä ei todellakaan ole kaikki, mutta antaa olla. Jos kyseinen perhe tämän lukee niin luultavasti tunnistavat itsensä jo tästäkin. Tai mistä mä tiedän - ehkä tämä on aivan tavallinen esimerkki keskisavolaisesta käytöksestä?