Lue keskustelun säännöt.
Epätodellinen olo kylässä, kutsuttiinko mut vai tulinko väärään aikaan tms
Olet/olette perheesi kanssa kylässä, jonkun tutun kotiin kutsuttuna. Sulle tulee tunne, että tulitko väärään aikaan, vääränä päivänä, olitko ymmärtänyt jotain väärin. Isäntäväki tai siis pelkkä isäntä/emäntä kohtelee kuin olisit tullut häiritsemään, on kuin sua ei olisikaan, kuin kaduttaisi koko kylään kutsu tms. Olet kuin ilmaa, tai sulle ollaan töykeitä. Haluaisit lähteä heti kotiin, mutta et kehtaa oikein sitäkään tehdä. Tilanne on kiusallinen, hämmentävä. Onko kokemuksia? Mistä nämä ovat johtuneet, onko selvinnyt?
Olin tilanteessa, ja sanoin emännälle puhelimessa kotiin päästyäni: "Hei, jos me tultiin huonoon aikaan tai teille tuli jotain muuta, niin olisitte vaan peruneet tai sanoneet heti. En mä sellaisesta pahastu. Parempi perua koko tapaaminen kuin väkisin tavata."
Tähän emäntä: "No miten sä nyt tolleen otit itseesi, jos ei heti ollut kahvit ja kakut pöydässä!" Jotain tuollaista. Mitään tarjoilua ei siis missään vaiheessa ollut, mikä on aika ankeaa, ei edes lasillista vettä. Touhusi vain omiaan oman lapsensa kanssa ja minä ja leikkimään tullut lapseni istuimme sohvalla kahdestaan hämmentyneinä.
Emme menneet enää sinne, eikä muutenkaan pidetty yhteyttä. Kutsun olimme saaneet ja oikeaan aikaan tulleet heille, siitä ei ollut kyse.
Mutta hirveän vaivautunut olo koko ajan, kun kutsuja ei kertonut ollenkaan, mikä vaivasi ja miksi jätti meidät yksin.
Vastaavia kokemuksia?
Kommentit (1132)
Vierailija kirjoitti:
Kyllä! Kaveri kutsui kahville ja lupasi leipoa jotain. Kun menin sinne, pakeni het oven avattuaan istumaan sohvalle ja tuijotti telkkaa kuin jossain transsissa. Istuin vaivautuneena nojatuolissa ja koetin varovasti kysellä kahvia, vastaus olo tympääntynyt "joo kohta". Mitään ei tosiaankin ollut leiponut lupailustaan huolimatta ja se olisi ollut ok, seurustelemaan minä sinne menin enkä pullan perässä mutten ymmärtänyt tylyä käytöstä ja sitä, ettei voinut nousta edes kahvia laittamaan. Mitään mielenkiintoista ohjelmaa ei tv.stä tullut, vaan ns. kanavasurffasi. Tunnin päästä en kestänyt enää outoa tunnelmaa vaan ilmotin lähteväni, kaveri nosti vain olkapäitään. Olin bussissa kun laittoi viestin "Ai lähdit kotiin, luulin että tupakalle".
tää on sitä suomalaista vieraanvaraisuutta parhaimmillaan, olisiko tyypillä joku mielenterveysongelma eli kannattaa pysytellä kaukana. Itselläni naapuri yrittänyt tehdä tuttavuutta ja erehtynyt pari kertaa vähän terapeuttina toimimaankin eli kuuntelemaan vuodatusta milloin mistäkin. Mut sitten välillä saattaa alkaa nähdessä suunnilleen rähisemään tai on muuten todella töykeä..niin olen alkanut suosiolla vähän väistelemään, jos suinkin mahdollista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siskoni teki tätä ex-miehensä kanssa, menin kylään pidemmän matkan päästä( en jäänyt yöksi). Sitten alkoivat keskenään suunnittelemaan kauppalistaa tai siskoni saattoi kaivaa jonkun kirjan esiin ja alkaa lukemaan tai piirtelemään jotakin :D voihan sitä monin tavoin yrittää osoittaa olevansa "parempi". Avun tarpeessa minut muistetaan kyllä jännästi.
Osalla käytös menee vähän junttiudenkin piikkiin. Jos vieraita kutsutaan, pitäisi ymmärtää laittaa edes pientä tarjottavaa ja jutella mukavia.
Mulle kävi viime kesänä niin, että kaveri pyysi mua seuraksi mökilleen. Lähdin mielelläni mukaan. Lopputulos oli se, että hän vain makasi sohvalla ja katseli telkkaria. Minä hoidin ruoan laittamisen pöytään ja siivosin syömisen jälkeen vermeet pois, koska tällä kaverilla oli kiire takas makaamaan sohvalle telkkarin eteen.
Oli kyllä niin tylsä ja passiivinen viikonloppu. Hänellä kuulemma oli mukavaa, kun tulin mukaan. Ja kyse siis keski-ikäisestä naisesta. Toki tuollainen olisi mieheltäkin tökeröä käytöstä.
Ei tuo vaikuttanut meidän kaveruuteen mitenkään, paitsi päätin jättää mökkeilyt väliin hänen kanssaan, jos muita ei ole tulossa mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsi oli kutsuttu synttäreille klo 15, olimme paikalla 15.05 ja minä hätäilin, että anteeksi kun tuon Vilin myöhässä. Juhlittavan äiti oli pieruverkkareissa, juhlasankari jossain likaisissa housuissa ja äiti ihmetteli, että oliko siinä kutsussa todella klo 15. Oli, kutsu oli minulla mukana. Äiti totesi, että hän kyllä tarkoitti, että klo 16, mutta voihan Vili tulla siivoamaan heidän kanssaan.
Vastasin, että kiitos mutta ei kiitos, harmi, että se aika oli väärä. Meillä on kuitenkin sovittu meno jo klo 17, joten on varmaan parempi, että mennään kotiin ja toivotetaan onnea. Kortin lykkäsin päivänsankarille, pakettia en.
Loukkaannuit kyllä aika pienestä, kirjoitusvirheestä. Vahinkoja sattuu. Kyllä mäkin pidän verkkareita kotona jos luulen että vieraat tulee vasta tunnin päästä. Nainenhan oli ystävällinen kun oli valmis ottamaan lapsesi hoitoonsa vaikka kaikki oli kesken vielä ja siivottavaa vielä. Olisit ihan hyvin voinut jättää vilin sinne, olisi lapsesi ehtinyt edes vähän aikaa juhlia. Vai olisiko niin kauheeta jos pikku prinssi olisi vähän joutunut siivoamaan? Ja tylysti jätit lahjan antamatta lapselle jolla ei varmaan ollut vahinkoon mitään osaa, ja vaikka oliskin ollut lapsen kirjoittama kortti, niin kiva rangaista lasta kirjoitusvirheestä.
Oliko kirjoitusvirhe eksynyt vain yhteen kutsuun? Missä muut kutsutut olivat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei tuo vielä mitään, minua yksi tuttu kutsuu tasaisin väliajoin syömään ja joka kerta sanoo, että hei onko sun sittenkään nälkä, en oo nyt mitään jaksanutkaan laittaa, tilaisinko jotain… Siihen sanon, ei ole nälkä en tartte mitään ja tuttava siihen, että hyvä juttu, hänelläkään ei ole yhtään nälkä.😂😂 Pari kertaa menin retkuun ja maha tyhjänä menin kylään muka odottaen saavani ruokaa. No enää en edes odota ja syön kotona ennen kyläilyä. 😂 Tuttava tataa olla hieman pöpi.
Ystäväpariskunnan luo kutsuttiin saunomaan. Ensin menivät miehet, ja sitten tämä naispuolinen ilmoittaa että en minä nyt halua saunoa, mutta mene sinä vaan. No siellä minä yksin istuin...Tämä on itseasiassa toistunutkin, mutta heillä oli silloin lapset kotona ja sukulaistyttö heillä seurana - minä saunoin sitten heidän kanssaan.
Jatkan vielä edelliseen: Miehillämme oli yhteinen harrastus, joka vei heidät joka syksy yöksi toisaalle harrastuksen alkamisviikonloppuna. Tämä rouva pyysi minua luokseen yöksi tuolloin jo hyvissä ajoin, kun miehetkin menevät muualle... Kun aloin tästä kyselemään yksityiskohtia n vuorokautta ennen, olikin hänellä muita menoja/suunnitelmia. Vaikka meillä meni aina ihan kivasti yhdessä, eikä minkäänlaista eripuraa ollut enkä loukannut heitä, ajattelin että jos he eivät vaan tykkää minusta siten kuin ystävästä pidetään. Olin mieheni kautta tullut heidän tuttavapiiriinsä, minua ei pyydetty tyttärensä kummiksi vaikka mies pyydettiin. Muutettuamme eri paikkakunnalle, kun oltiin kotona käymässä ja lenkitin yksin koiraa, tämä miespuolinen ystävä tuli vastaan ja huikkasi tervehdyksen ja "sanohan Pasille (nimi muutettu) että tulee käymään." Ei siis että käykää kylässä...
Niin... On minunkin miehellä pari kaveria, joiden naisten kanssa en ole yhtään samalla aaltopituudella enkä halua viettää aikaa heidän kanssa. En tietenkään lupaile mitään yökyläilyjä tms. Parempi hoitaa niin, että mies tapaa noita kavereitaan ilman minua. Jos ollaan jossain oltu kaikki yhdessä, niin tottakai on kohteliaat ja asialliset välit, mutta en halua istua näiden parin naisen kanssa kiusallisessa hiljaisuudessa kahdestaan yötä myöden, kun miehet vaikka saunoo ja keskustelee omiaan.
Inhoan sitä kun mennään illanistujaisiin ja odotetaan että naisena vietän illan paikalla olevan ainoan toisen naisen kanssa miesten puhuessaan keskenään omia juttujaan.
Tulen kyllä toimeen kaikkien ihmisten kanssa ihan normaalisti, mutta en halua jumittua illaksi viihdyttämään täysin outoa naista jonka kanssa minulla ei ehkä ole mitään yhteistä ja jättää väliin kiinnostavimmat keskustelut miesten kanssa. Enkä ole mikään "not like other girls" -tapaus, minulla on paljon naispuolisia ystäviä myös joiden kanssa kiinnostuksenkohteet kohtaavat.
Miksi naisilta usein odotetaan tätä? Eihän kukaan odota miespuolisen rekkakuski-salimaken viihdyttävän illan vegaani-hippi-taiteilijamiestä vaan siksi että molemmat ovat miehiä?
Tietenkin odotetaan, onko noissa tilanteissa oikein muutakaan keinoa, ellei sitten mennä kaikki yhtäaikaa sinne saunaan tai mitä nyt sitten tehdäänkin.
Olen tuo edellisen viestin kirjoittaja. Olen tottunut että sosiaalisissa tilanteissa miehet ja naiset keskustelevat ihan iloisesti keskenään tai puuhailevat yhdessä aktiviteetteja mitä nyt ollaankin tekemässä. Saunassa nyt yleensä ollaan joko pariskunnittain tai sukupuolten mukaan saunavuorot, mutta eihän se saunominen koko iltaa kestä.
Tuollaiset tilanteet missä miehet ja naiset jakaantuvat omiksi porukoikseen ovat omissa piireissäni tosi harvinaisia ja yllättävät aina kun sellainen tulee vastaan.
Minä taas olen huomannut että vaikka miehet ja naiset aloittavat ja lopettavat illan yhdessä, yleensä jossain kohti tulee lyhyt vaihe, jossa ollaan sukupuolien mukaan ryhmissä ja puhutaan aiheista jotka vastakkaista sukupuolta eivät välttämättä niin kovasti kiinnosta. Ihan hauska ilmiö sinänsä.
Jep. Etenkin jos satut olla naisväen ainoa lapseton. Syystä tai toisesta lapaeton. Velalle kuivaa jorinaa mutta lapaettomuudesta kärsivälle todella piinaavaa.
Mieluummin kuuntelee miesten sekalaisia juttuja kun 6 h putkeen synnytystarinaa. Ja vanhemmalla iällä lastenlasten juttuja. Aaarghhh.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mullakin on joskus tullut tällainen epätoivottu olo, tosin silloin olen itse kysellyt että sopiiko tulla piipahtamaan. Ja sitten kun menen, niin talon väki vaan puuhailee jotain omiaan koko ajan ja itse istut katselemassa. Kyllä siinä tulee äkkiä kiire kotiin.
Kutsuit tavallaan itse itsesi. Mitä mieltä olette tästä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä aikanaan tapasi miehen kaverit olla yht'äkkiä oven takana kelloa soittamassa, viikonloppuina ravasivat edes takaisin, meille, baariin, takasin meille...periaatteessa en viitsinyt kieltääkään, kun iso talo oli. Välillä kämppä oli todella hurjan näköinen (mun standardeihin), mutta purin hammasta ja päätin, että aivan sama. En tosiaankaan laittanut heille tarjoamisia, en joskus tullut edes alakertaan, vaan lueskelin yläkerrassa.
Kerran sitten sunnuntaina siskonsa soitti, että tulevat miehen äidin kanssa yllättäen tuomaan jotain tms. en muista, miksi. No kämppähän oli siis sen näköinen kuin kuvitella saattaa, muutaman jätkän siellä pämpättyä vkonlopun.
"Yllättäen" nähtiin hampaiden välistä sihisevä mies, että etkö voi nyt yhtään siivota, ne on täällä vartin päästä. Minä nauroin helakan naurun ja vetäydyin takaisin yläkertaan. Ei kuulu mulle hänen kämppänsä tila eikä sukulaistensa yllätysvisiitti.
No tämä kummasti opetti, tänään meillä automaattisesti siistiytyy kämppä peruskuntoon ja tietysti eihän niitä nuoruuden bileitäkään enää pidetä. Ja molemmat myöntää, että yhteinen käsitys siisteydestä ja sen yhteinen ylläpito nostaa kummasti elämisen tasoa.
Tuli tästä mieleen, kun exäni oli järjestänyt kämpässämme miesten saunaillan ja minä olin sen aikaa muualla. Palasin sunnuntaina sitten aamupäivällä kotiin ja kämppä oli ihan pommi ja viina lemusi ja sohvalla nukkui 2 exän kaveria... Ex oli juuri herännyt ja oli vessassa pesemässä hampaitaan. Sain juuri kengät pois jalasta ja ovikello soi. Siellä oli exän äiti. Silmät suurina katsoi terassin ylipursuavaa tuhkakuppia, tyhjiä tölkkejä siellä täällä, märkiä pyyhkeitä lattioilla, tosiaan se ihan jäätävä lemu... Alkoi minulle ensin paasaamaan, että miksi on tällaista ja huhhuh, voi hyvänen aika sentään. Pyysin peremmälle ja sanoin, että syylliset on sisällä ja minä vasta tulin kotiin. Sisällä jatkui taivastelu ja alkoi vielä äidin ja pojan välinen riita, kun poika ei oikein krapulan vuoksi ollut juttutuulella.
Jälkeenpäin kuulin, että MINUA on haukuttu tästä epäsiisteydestä ja kuinka ME pidämme tuollaisia ruokottomia bileitä ja tuhotaan asuntoa. Ja kuulemma meillä oli aina niin sotkuista, kun minä en osannut huolehtia kodista :) joopa joo... En muutenkaan erityisemmin tuon miehen äidistä pitänyt eikä hän minusta.
Oma äitini aina haukkui veljeni vaimoa, että tämä ei osaa pitää kotia siistinä, vaikka hänen poikansa (eli siis veljeni) on niiiin siisti mies. Noh, kun vaimo muutti pois, niin nyt äitini käy veljelläni siivoamassa kerran viikossa...
:D
Miehet ei pärjää ilman äitiä tai vaimoa. Opetetaan kädettömiksi. Ruoka tai puhtaat kalsarit, mistä niitä saa…?
Ja sitten nuo vanhat äidit vielä käyvät aikuisilla pojillaan siivoamassa, tsiisus!
Sinkkuna pitkiä aikoja viettäneenä voin kertoa, että kyllä me miehet osaamme taloutta hoitaa kun haluamme. Silloin kun on nainen talossa niin asia vain helposti luisuu naisen niskoille.
Perhe on kaikille yhteinen asia ja rakas, kaikki voivat osallistua kodinhoitoon, siitä tulee hyvä ja onnellinen olo ja lapsetkin oppivat pikkuhiljaa.
Joku joskus sanoi että kun miehet taitaa kotitöitä myö, niin se on parasta e-leikkiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Omat tuttavani toivottavat aina, meidän pitäisi nähdä enemmän, tulkaa kyläilemään joskus, mennään joskus kahville/lounaalle heitoilla, ilman että se on oikea kutsu.
Jos olisi tällainen epä-kutsu, ja tuijottivat ikkunasta että ei helvetti miks noi tänään tuppaa tänne, äkkiä jotain kalsareiden päälle.
Tällaisen amerikkalaisen kulttuurin voi lopettaa heti, ettei ehdi juurtumaan. Kutsutaan vain silloin kun oikeasti halutaan joku kylään. Silloinkin ilmaistaan sovitaanko aika myöhemmin vai sopiiko ohikulkumatkalla.
Kerran oli nuorena, kun menin ystävän kotiin ja ystävän isä oli ilkee vaimolleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle kävi vuosia sitten sellainen ihmekutsu, että eräs varakas rouva kutsui mut heidän pihalleen poimimaan mustikoita (iso merenrantatontti). Siis itsellenu, ei hänelle. Tuli mukaan näyttämään missä on paljon. Hetken kuluttua hänelle tuli kuulemma kova päänsärky. Taisi olla krapula. Jätti mut poimimaan ittekseni. Oli outo olo. Poimin vähän ja lähdin talolle päin, huutelin että lähden nyt, kiitos vain!
En tajua koko kutsua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä aikanaan tapasi miehen kaverit olla yht'äkkiä oven takana kelloa soittamassa, viikonloppuina ravasivat edes takaisin, meille, baariin, takasin meille...periaatteessa en viitsinyt kieltääkään, kun iso talo oli. Välillä kämppä oli todella hurjan näköinen (mun standardeihin), mutta purin hammasta ja päätin, että aivan sama. En tosiaankaan laittanut heille tarjoamisia, en joskus tullut edes alakertaan, vaan lueskelin yläkerrassa.
Kerran sitten sunnuntaina siskonsa soitti, että tulevat miehen äidin kanssa yllättäen tuomaan jotain tms. en muista, miksi. No kämppähän oli siis sen näköinen kuin kuvitella saattaa, muutaman jätkän siellä pämpättyä vkonlopun.
"Yllättäen" nähtiin hampaiden välistä sihisevä mies, että etkö voi nyt yhtään siivota, ne on täällä vartin päästä. Minä nauroin helakan naurun ja vetäydyin takaisin yläkertaan. Ei kuulu mulle hänen kämppänsä tila eikä sukulaistensa yllätysvisiitti.
No tämä kummasti opetti, tänään meillä automaattisesti siistiytyy kämppä peruskuntoon ja tietysti eihän niitä nuoruuden bileitäkään enää pidetä. Ja molemmat myöntää, että yhteinen käsitys siisteydestä ja sen yhteinen ylläpito nostaa kummasti elämisen tasoa.
Tuli tästä mieleen, kun exäni oli järjestänyt kämpässämme miesten saunaillan ja minä olin sen aikaa muualla. Palasin sunnuntaina sitten aamupäivällä kotiin ja kämppä oli ihan pommi ja viina lemusi ja sohvalla nukkui 2 exän kaveria... Ex oli juuri herännyt ja oli vessassa pesemässä hampaitaan. Sain juuri kengät pois jalasta ja ovikello soi. Siellä oli exän äiti. Silmät suurina katsoi terassin ylipursuavaa tuhkakuppia, tyhjiä tölkkejä siellä täällä, märkiä pyyhkeitä lattioilla, tosiaan se ihan jäätävä lemu... Alkoi minulle ensin paasaamaan, että miksi on tällaista ja huhhuh, voi hyvänen aika sentään. Pyysin peremmälle ja sanoin, että syylliset on sisällä ja minä vasta tulin kotiin. Sisällä jatkui taivastelu ja alkoi vielä äidin ja pojan välinen riita, kun poika ei oikein krapulan vuoksi ollut juttutuulella.
Jälkeenpäin kuulin, että MINUA on haukuttu tästä epäsiisteydestä ja kuinka ME pidämme tuollaisia ruokottomia bileitä ja tuhotaan asuntoa. Ja kuulemma meillä oli aina niin sotkuista, kun minä en osannut huolehtia kodista :) joopa joo... En muutenkaan erityisemmin tuon miehen äidistä pitänyt eikä hän minusta.
Oma äitini aina haukkui veljeni vaimoa, että tämä ei osaa pitää kotia siistinä, vaikka hänen poikansa (eli siis veljeni) on niiiin siisti mies. Noh, kun vaimo muutti pois, niin nyt äitini käy veljelläni siivoamassa kerran viikossa...
:D
Miehet ei pärjää ilman äitiä tai vaimoa. Opetetaan kädettömiksi. Ruoka tai puhtaat kalsarit, mistä niitä saa…?
Ja sitten nuo vanhat äidit vielä käyvät aikuisilla pojillaan siivoamassa, tsiisus!
Sinkkuna pitkiä aikoja viettäneenä voin kertoa, että kyllä me miehet osaamme taloutta hoitaa kun haluamme. Silloin kun on nainen talossa niin asia vain helposti luisuu naisen niskoille.
Perhe on kaikille yhteinen asia ja rakas, kaikki voivat osallistua kodinhoitoon, siitä tulee hyvä ja onnellinen olo ja lapsetkin oppivat pikkuhiljaa.
Joku joskus sanoi että kun miehet taitaa kotitöitä myö, niin se on parasta e-leikkiä.
Se että kotityöt minesti luiskahtavat naisen vastuulle johtuu naisista. He omivat yhteisen kodin ja määräilevät, dominoivat sisätiloissa. Kaikki tehdään naisen ehdoilla ja harva asia mihen tekemänä kelpaa. Miehet sitten sopuisuuttaan antavat olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Veli kutsui perheensä luo kylään viikonlopuksi. Matkustin halki Suomen opiskelijabudjetillani. Veli haki minut asemalta ja sanoi "hei". Sen jälkeen ei koko viikonloppuna sanonut minulle sanaakaan ennen kuin vei minut takaisin asemalle ja sanoi taas "hei".
Mun veli on samanlainen hyvä että yhdenkäden sormilla laskettuna saa kiskaistua sanoja.
Palatakseni tuohon aloittajan viestiin, niin epätodellisuuden kokemuksia on. Nimittäin parhaasta ja vanhimmasta ystävästäni, joka paukautti naimisiin vähän yli parikymppisenä. Minä sen sijaan hilluin vapaalla lähes nelikymppiseksi, ja uusi menokaveri muodostui ystäväni nuoremmasta siskosta, jonka kanssa reissasimme vaikka ja missä ja pidimme muutenkin hauskaa ystäväni perustettua perheen.
Olin ja olen siis molempien siskojen ystävä. Kolme kertaa on kumminkin sattunut niin, että kun olen mennyt kutsuttuna tämän pikkusiskon luo perhejuhliin, joissa isosiskokin on puolisoineen paikalla, alkuperäinen ystäväni ei ole noteerannut minua tai perhettäni laisinkaan, ainoastaan juuri ja juuri tervehtinyt. Esim. pikkusiskon pojan rippijuhlissa hän miehineen asettautui istumaan pikkusiskon vanhojen sukulaisten pöytään ja seurusteli näiden kanssa koko juhlan ajan.
En ymmärrä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Häipyisin heti, en jaksa hetkeäkään outoa/käytöstaidottomia ihmisiä.
Et lähtisi, jos olisit ajanut 5 tuntia mökille joka on jossain huitsin nevadassa ja olisi ilta. Kyllä sinä sinne jäisit. Mutta seuraavana kesänä et enää menisi.
Mikä ihme riivaa ihmisiä jotka mankuvat mökilleen kylään joka vuosi, ja sitten pläräävät vaan tietokonettaan tai muuta?
Tietysti kyse on siipan suvusta. Omat sukulaiset ei ole mänttejä.
Vierailija kirjoitti:
Mulle kävi vuosia sitten sellainen ihmekutsu, että eräs varakas rouva kutsui mut heidän pihalleen poimimaan mustikoita (iso merenrantatontti). Siis itsellenu, ei hänelle. Tuli mukaan näyttämään missä on paljon. Hetken kuluttua hänelle tuli kuulemma kova päänsärky. Taisi olla krapula. Jätti mut poimimaan ittekseni. Oli outo olo. Poimin vähän ja lähdin talolle päin, huutelin että lähden nyt, kiitos vain!
En tajua koko kutsua.
Oletko mies? Halusiko r:va miestä ja "päänsäryn" saatuaam meni sinua jo vällyjen väliin odottamaan? Voi minkä tilaisuuden omaa autistisuuttasi missasit!
Vuosia sitten minulla oli suomalainen kaveri, joka oli muuttanut Helsingistä Pariisiin. Minä asuin tuolloin Helsingissä. Helsingissä lomaillessaan hän tavatessaan minut kutsui käymään luonaan Ranskassa joku päivä. Hän ihan onnessaan kertoi, miten haluaisi esitellä minulle Pariisia. Innostuin tästä kovasti, ja muutama kuukausi myöhemmin tiedustelin, voisiko silloin ja silloin tulla käymään. Sanoin, että voin majoittua hotellissa, koska kaveri asui pienessä yksiössä Pariisin keskustassa. En halunnut olla vaivaksi. Kaveri oli ihan onnessaan, että ihanaa, kun tulet. Kun siten nähtiin, niin hän käyttäytyi, aivan kuin ei olisi halunnut minun tulevan käymään ollenkaan. Aivan kuin olisin ollut joku taakka, joka oli pakko treffata ja pakko vielä kutsua kyläänkin, vaikka en ollut edes yösijaa vailla. Myöhemmin olen tajunnut, että tuo "kutsu" Pariisiin, ja halu esitellä minulle kaupunkia oli vain pelkkää merkityksetöntä sanahelinää. Ei hän koskaan halunnut sinne minua oikeasti. En ymmärrä tuollaisia ihmisiä. Miksi ei suoraan sanonut, että ei sovi. En minä olisi siitä suuttunut. Voi, Luoja.
Tunnistan itseni monesta tarinasta. Olen tuollainen epäsosiaalinen törppö, joka hyvä kun edes osaa tervehtiä vieraita tai emäntää ja isäntää. Vasta kävin häissä ja en tainnut hääparille sanoa mitään, en edes onnitella! :(
Oon saanut diagnoosit sosiaalisten tilanteiden pelkoon ja ahdistuneisuushäiriöön, mutta eipä diagnoosin saaminen mitään paranna, onpahan vain lisänimityksiä tälle törppöydelleni. Kolmen vuoden terapia on käyty ja olen kyllä kehittynyt paljon esim kaupassa asiointi tai myyjältä avun kysyminen onnistuu vaivatta.
Mutta sitten tuollaiset tilanteet kun menen kutsuttuna juhliin, niin en osaa käyttäytyä. En keksi mitään sanottavaa kenellekään, ahdistaa vaan ja sitten vetäydyn vaan omiin oloihin. Silloin kun minun pitäisi emännöidä niin se tuntuu kauhean vaikealta ja koko ajan minulla on kiusaantunut olo, enkä oikein tiedä, että mitäs minun nyt pitäisi tehdä ja sanoa. Onneksi mies on yleensä paikalla ja viihdyttää vieraita.
Vieraat yleensäkin ovat miehen tuttavia yleensä, minulla itselläni ei ole mitään tuttava- tai ystäväpiiriä, koska no olen tällainen omituinen, joka ei osaa olla sosiaalisissa tilanteissa. Vanhempieni ja sisarusteni kanssa osaan olla normaalisti ja tietty oman perheeni (mies+lapset) mutta kaikkien muiden ihmisten seura on minulle kauhean vaikeaa ja kyllähän se minua harmittaa. En haluaisi olla tälläinen, mutta minkäs teet. Luen edelleen self-help kirjoja aiheesta, mutta tällä hetkellä kehitykseni sosiaalisissa taidoissa junnaa paikallaan.
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan itseni monesta tarinasta. Olen tuollainen epäsosiaalinen törppö, joka hyvä kun edes osaa tervehtiä vieraita tai emäntää ja isäntää. Vasta kävin häissä ja en tainnut hääparille sanoa mitään, en edes onnitella! :(
Oon saanut diagnoosit sosiaalisten tilanteiden pelkoon ja ahdistuneisuushäiriöön, mutta eipä diagnoosin saaminen mitään paranna, onpahan vain lisänimityksiä tälle törppöydelleni. Kolmen vuoden terapia on käyty ja olen kyllä kehittynyt paljon esim kaupassa asiointi tai myyjältä avun kysyminen onnistuu vaivatta.
Mutta sitten tuollaiset tilanteet kun menen kutsuttuna juhliin, niin en osaa käyttäytyä. En keksi mitään sanottavaa kenellekään, ahdistaa vaan ja sitten vetäydyn vaan omiin oloihin. Silloin kun minun pitäisi emännöidä niin se tuntuu kauhean vaikealta ja koko ajan minulla on kiusaantunut olo, enkä oikein tiedä, että mitäs minun nyt pitäisi tehdä ja sanoa. Onneksi mies on yleensä paikalla ja viihdyttää vieraita.
Vieraat yleensäkin ovat miehen tuttavia yleensä, minulla itselläni ei ole mitään tuttava- tai ystäväpiiriä, koska no olen tällainen omituinen, joka ei osaa olla sosiaalisissa tilanteissa. Vanhempieni ja sisarusteni kanssa osaan olla normaalisti ja tietty oman perheeni (mies+lapset) mutta kaikkien muiden ihmisten seura on minulle kauhean vaikeaa ja kyllähän se minua harmittaa. En haluaisi olla tälläinen, mutta minkäs teet. Luen edelleen self-help kirjoja aiheesta, mutta tällä hetkellä kehitykseni sosiaalisissa taidoissa junnaa paikallaan.
Tsemppiä sulle! En ole itsekään mikään sosiaalisten tilanteiden partaveitsi, mutta tsemppaamalla menen kuitenkin läpi juuri nuo muodolliset juhlat. Minä jopa koen ne vapaata seurustelua helpommaksi, koska niihin voi pitkälti käsikirjoittaa sanomisensa ennalta.
Oletko koskaan kokeillut siis oikeasti etukäteen miettiä, että mitä missäkin tilanteessa kannattaa/voisi sanoa? Vaikka jokusen vaihtoehdonkin?
Tärkeää on tietysti myös tuntea olonsa itsevarmaksi, ja sitäkin varmaan työstät self help -matskun kanssa, mutta sehän ei riitä, jos ei tositilanteessa sitten ole työkaluja toimia. Ja sosiaalisissa tilanteissa replat on hyviä.
Jos tulee vieraita, kannattaa miettiä mitä heiltä voisi kysellä. Ihmiset yleensä rakastaa puhua omista asioistaan (järjen rajoissa tietysti, ja utelematta liian henkilökohtaisia, tilanteesta riippuen...)
Minulle kävi noin ajokyydin suhteen. Tutustuin uuteen opiskelutoveriin, joka tarjosi minulle kyytiä toiselle paikkakunnalle eksänsä kyydissä. Exänsä oli myös ryhmäläiseni. Itse halusin myös maksaa kyydistä.
Pe koitti aika kyydille. Minä ja tuttava olimme iloisia. Tämä ex oli täysin myrtsinä vastassa. Autokyydin aikana minä olin takapenkillä, entinen pariskunta edessä. Juttelin lähinnä vain tuttavan kanssa. Ex näytti vihaiselle / vittuuntuneelle koko matkan.
Su tuttu kysyi milloin voisivat hakea mut ja kyyditä takaisin. Kiitin mutta sanoin meneväni junalla.
Kamalaa olla epätoivottu vieras, se kun tulee vielä ihan puskista! Päinvastainen tilanne kuin mitä odotti.
😅