Epätodellinen olo kylässä, kutsuttiinko mut vai tulinko väärään aikaan tms

Vierailija kirjoitti:

Vuosia sitten  menin veljelleni kylään pitkän matkan takaa. Veljelläni oli jotain tärkeää kesken, eikä heti ehtinyt seurustelemaan  ja hänen avovaimonsa  oli sisällä. Sain istua sohvalla kauan ja kuunnella kun hän jutteli jonkun ystävänsä kanssa, joka oli tullut myös  kylään, ja minua ei huomioitu mitenkään . Ihmettelin  kun  olin kuitenkin  harvemmin vierailuilla, ehkä kerran  5 v aikana

No, ei sinä kauaa mennyt kun erosivat ja veljelläni  on nykyään loistava vaimo

Äitimmekään ei pitänyt tästä ex avokista, oli suhtautunut  äitiimme epäkunnioittavasti

Avovaimon syyksikö pistät, kun veli ei viiden vuoden vierailutauon jälkeen ehtinyt seurustelemaan?

Kaksi kertaa, kun olen itse kutsunut itseni sukulaisen luokse. En ole pölähtänyt mitenkään yllättäen paikalle, vaan vierailusta on sovittu ainakin vuorokausi etukäteen. Molemmilla kerroilla olen vienyt tarjottavaa kahvipöytään. Toisessa paikassa ei edes kahvia keitetty ja toisessa just tasan sen verran. Tässä jälkimmäisessä paikassa luulin, ettei pariskunnan toinen osapuoli ole edes paikalla, kun ei tullut tervehtimään, mutta ilmestyikin toisesta huoneesta juuri, kun olimme lähdössä. Tuli kyllä selväksi, ettei erityisesti kiinnosta tavata. Näistä kokemuksista muutama vuosi aikaa. Edelleen sukulaiset kyselevät, että kai te nyt kävitte tapaamassa sukulaista X, kun olitte paikkakunnalla. Juu, ei käyty.

Vierailija kirjoitti:

Sinä siis ihan tahallasi halusit ärsyttää?

Hienosti syyllistetty siellä.

Kuten sanoin, en muista mitenkään miten se peli toimi kun tästä on nyt vuosia aikaa. Sen kuitenkin muistan, että tilanne lautapelissä meni niin, että joko käytän "menetä vuoro"- kortin exään tai heitän sen suoraan poistopakkaan. Jotenkin kai toivoin exällä olevan sen verran tilannetajua, että ei olisi saanut lapsenomaista raivokohtausta lautapelin tähden ystävieni edessä. Niin vain kuitenkin raivostui, kieltäytyi pelaamasta, heitteli pelinappuloita kuin lapsi, meni sohvalle mököttämään ja jäin itse pöytään sanalla sanoen vaivaantuneena juttelemaan "ilmoja pidellyt"- tyyppisesti kavereilleni.

Yritin vielä korjata tilannetta keskustelemalla naisen kanssa, mutta kun lautapelistä raivoaminen jatkui niin suutuin itsekkin. Toki olisin voinut hoitaa tilanteen ignorettamalla naisen sohvalle ja läksiä kavereiden kanssa vaikka sitten sinne saunaan, mutta kun yhdessä oli kuitenkin tarkoitus istua iltaa niin halusin vielä yrittää keskustella aikuismaisesti. Ex ei halunnut.

Vierailija kirjoitti:

Voisiko Ap olla mahdollista, että heti vierailulle mentyänne satuit sanomaan jotain sellaista, mistä emäntä möksähti, vaikket itse edes huomannut sanoneesi mitään loukkaavaa?

Mulle kävi tässä kerran esim. niin, että kun meillä oli kylässä ystäväni, joka on pikkuhiljaa tarkoituksella kasvattanut pitempiä hiuksia, niin satuin heittämään,  että hän voisi tasata hiustensa latvoja - niissä oli "kieleke" keskellä selkää ja laidoilta hiukset olivat lyhyemmät. Vaihdoin siinä jo toiseen puheenaiheeseen, kun huomasin jäätävän hiljaisuuden. Sitten hän tiuski minulle jotain ympäripyöreää ja lähti tiehensä. Mun täytyi kelata jonkin aikaa, ennen kuin tajusin, että kyse saattoi olla tuosta hiusasiasta. Minulla on pitkät hiukset ja ilmeisesti hän oli kokenut, että en halua hänen saavan kasvatettua yhtä pitkiä hiuksia, vaikka en tosiaankaan ollut ajatellut niin! Koska olemme hyviä ystäviä, soitin hänelle heti ja kysyin suoraan, oliko kyse ollut tuosta. Kyllä oli!! Saimme sovittua ja asialle on virnuiltu monesti sittemmin :D

No on aika moukkamaista kommentoida toisen ulkonäköä tuohon tyyliin ilman että kysytään mielipidettä.

Vierailija kirjoitti:

Kaksi kertaa, kun olen itse kutsunut itseni sukulaisen luokse. En ole pölähtänyt mitenkään yllättäen paikalle, vaan vierailusta on sovittu ainakin vuorokausi etukäteen. Molemmilla kerroilla olen vienyt tarjottavaa kahvipöytään. Toisessa paikassa ei edes kahvia keitetty ja toisessa just tasan sen verran. Tässä jälkimmäisessä paikassa luulin, ettei pariskunnan toinen osapuoli ole edes paikalla, kun ei tullut tervehtimään, mutta ilmestyikin toisesta huoneesta juuri, kun olimme lähdössä. Tuli kyllä selväksi, ettei erityisesti kiinnosta tavata. Näistä kokemuksista muutama vuosi aikaa. Edelleen sukulaiset kyselevät, että kai te nyt kävitte tapaamassa sukulaista X, kun olitte paikkakunnalla. Juu, ei käyty.

Näillä molemmilla tapauksilla kauppa parinsadan metrin päässä joten luulisi päivän, parin varoajalla yhden kahvipaketin ehtiä hakemassa. Reilumpaa olisi kieltäytyä tapaamisesta jonkun tekosyyn varjolla. Olisi mukavampaa molemmille osapuolille.

Vierailija kirjoitti:

Ihanan terapeuttinen ketju! Siis muillekin on käynyt samoin kavereidensa kanssa!

En ole enää muutamaan vuoteen ollut yhteydessä erään ystäväni kanssa. Olemme myös puolin toisin kummeja lapsillemme. Usean vuoden ajan oltiin hyviä ystäviä, kyläiltiin tiiviisti ja kävimme pienillä viikonloppureissuillakin yhdessä.

Sitten viimeisinä vuosina jotain tapahtui. Hänen käytöksensä alkoi pikku hiljaa muuttua. Alkoi tulla välinpitämättömäksi minua kohtaan. Pieniä juttuja kuten ennen tuli aina ovelle ottamaan vastaan ja jutteli iloisesti. Viimeisinä tapaamiskertoina oli vaan jossain keittiössä eikä edes tervehtinyt kun tultiin. Siivoili kylppärissä kun me istuttiin olohuoneessa juttelemassa hänen miehensä kanssa. Miehensä oli aina samalla tavalla ystävällinen, mutta ystäväni käyttäytyi kuun ei olisi vähempää kiinnostaa seurani. Menin kuitenkin aina kutsuttuna, mutta viimeisinä kertoina tuli olo, että mitä ihmettä tapahtuu. Menin ystäväni luo sinne keittiöön tai kodinhoitohuoneeseen ja yritin viritellä juttua ja ystäväni töksäytteli vastauksia. Meillä käydessään puhui vähän enemmän, mutta oli aina tosi totinen eikä iloinen jutteleva kuten ennen.

Aloin siinä miettimään olisiko hänellä jotain masennusta tai miehen kanssa ongelmia, pitäisiköhän kysyä asiasta. Mutta sitten kummipoikani synttäreillä huomasin, että minä olinkin se ongelma. Kun heille tuli muita vieraita niin ystäväni meni heitä ovelle vastaan, jutteli eläväisesti, hymyili ja nauroi. Olin aivan ihmeissäni! Tämä oli se entinen hyvä ystäväni! Jotenkin ajan kuluessa käytös oli muuttunut hitaasti, etten edes hoksannut miten radikaalisti se oli muuttunut.

En sitten tiedä miksi ystäväni halusi kuitenkin aina välillä nähdä ja kutsui kylään. Olikohan vaan kyse siitä, ettei kehdannut olla näkemättä kun oltiin kummeja lapsille? Tai tuliko minusta jotenkin ”vanha ja ei niin tärkeä kaveri”, joka nyt vain roikkui siinä mukana, mutta josta hän ei niin enää välittänyt?

Tämä on vaivannut minua nyt tässä viime aikoina. En edes tiedä miten hänet kohtaisin jos törmättäisiin vaikkapa kaupassa. Olisi kyllä tosi vaivaantunutta. Kumpikaan ei ole ottanut nyt mitään yhteyttä pariin vuoteen. Odottaako hän, että soitan/viestittelen hänelle? Mutta ei hänkään yritä ottaa minkäänlaista yhteyttä minuun. Outo tilanne, joka vaivaa mieltäni aina välillä.

Ehkä olit kummina ostanut lapselle liian vähän lahjoja, tai ei tarpeeksi hyviä lahjoja ystäväsi mielestä. Mulle kävi näin. En ollut tajunnut, että kummina ”pitää” olla lahja-automaatti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisiko Ap olla mahdollista, että heti vierailulle mentyänne satuit sanomaan jotain sellaista, mistä emäntä möksähti, vaikket itse edes huomannut sanoneesi mitään loukkaavaa?

Mulle kävi tässä kerran esim. niin, että kun meillä oli kylässä ystäväni, joka on pikkuhiljaa tarkoituksella kasvattanut pitempiä hiuksia, niin satuin heittämään,  että hän voisi tasata hiustensa latvoja - niissä oli "kieleke" keskellä selkää ja laidoilta hiukset olivat lyhyemmät. Vaihdoin siinä jo toiseen puheenaiheeseen, kun huomasin jäätävän hiljaisuuden. Sitten hän tiuski minulle jotain ympäripyöreää ja lähti tiehensä. Mun täytyi kelata jonkin aikaa, ennen kuin tajusin, että kyse saattoi olla tuosta hiusasiasta. Minulla on pitkät hiukset ja ilmeisesti hän oli kokenut, että en halua hänen saavan kasvatettua yhtä pitkiä hiuksia, vaikka en tosiaankaan ollut ajatellut niin! Koska olemme hyviä ystäviä, soitin hänelle heti ja kysyin suoraan, oliko kyse ollut tuosta. Kyllä oli!! Saimme sovittua ja asialle on virnuiltu monesti sittemmin :D

No on aika moukkamaista kommentoida toisen ulkonäköä tuohon tyyliin ilman että kysytään mielipidettä.

No sori, laitoin tämän toiseen kertaan kun ensimmäisen kerran ilmoitti että on jäänyt sensorin hampaisiin. Nyt se kuitenkin oli ilmestynyt tuonne väliin?!!?

Minä olen mielisairas ja kuljen ilman maskia edelleen.

On ihanaa kun ei tarvitse välittää mistään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olimme aika nuoria ja silloisen kumppanini kaverit eivät pitäneet minusta.

Toin joihinkin juhliin tuliaisiksi viinipullon, tarjolla oli muutakin juotavaa.

Odotin, että niistä (avatuista) viineistä olisi saanut lasillisen, isäntä avasi myös minun tuomani pullon.

Velmuili siinä vaan, että punaviinin pitää antaa hapettua.. pitää antaa hapettua..

Ei sitten suostunut antamaan minulle lasillista, vaikka pöydällä oli avattuja pulloja vieraita varten.

Eksäni sähisi korvanjuuressa, että tossa vieressä on alepa!!! Hae omat juomat!!!

Sanoin kyllä siihen, että olisin sen tuomani viinin voinut ihan itsellänikin pitää.

Ihan outoa porukkaa ja kiusallinen tunnelma. En jatkossa enää osallistunut tämän porukan juhliin ja kuulemma aina ihmettelivät että olis nyt kiva et se "Laurakin" tulis et missäs se on!

Just tuota en tajua, että on joku ihminen kenestä selkeestikään ei pidetä, niin sitten silti kutsutaan ja ihmetellään kun ei tule paikalle.

Ei ole pakko kutsua ketään, ketä ei halua.

Vähän sama kokemus itselläni yhden exän kavereiden bileissä. Vietiin viemisinä viinipullo ja jotain suklaata. Siinä katselin, kun talon isäntä tarjoili erilaisia drinksuja ja antoi silloiselle miehellenikin, muttei minulle. Eikä ollut kyse siitä, että tarjoili vaan miehille, kun naisillekin kiikutti laseja. Ehkä olin typerä, kun en saanut suutani auki, että tekisitkö minullekin, mutta en vaan kehdannut, kun muille tarjottiin ihan pyytämättä. Muutenkin sain noissa karkeloissa istuskella itsekseni ja jos menin tekemään tuttavuutta, niin ei minulle sen kummemmin puhuttu ja tyyliin haluttiin minut pois läheltä, että saadaan juoruta ja supista insidejuttujaan. Exäni ei tehnyt elettäkään, että olisi ottanut minua mukaan mihinkään keskusteluihin, vaan ramppasi muiden miesten kanssa tupakalla ja saunomassa.

Ikävä tilanne ollut :( Meillä kumpikin kutsuu vain omat kaverinsa, ei heidän puolisojaan, jos kaverinsa kanssa haluaa saunoa, tai viettää iltaa. toinen meistä voi sitten osallistua, tai olla osallistumatta.

Tämä siksi, että en halua nakittua viihdyttämään minulle tuntematonta, mahdollisesti jopa todella tylsää miehen kaverin kumppania koko illaksi.

Vaikka miten muka ollaan kaikki siinä yhdessä, niin kyllä se vain lopulta aina niin menee että miehillä, jotka ovat kavereita keskenään on omat jutut, ja saunaankin menevät kahdetaan, ja siitä sitten jäähylle, ja taas saunaan, ja tätä pakostakin kestää aika kauan, kun oikein ajan kanssa löylytellään! Me naiset sitten värkkäämme pikkupurtavaa, ja juttelemme resepteistä tai muusta mikä kiinostaa tätä miehen kaverin puolisoa, (mutta ei minua) koska olen kuitenkin se vierailun emäntä, niin on kohteliasta ottaa puoliso hyvin huomioon. 

Nuo ovat minulle niin raskaita illanviettoja että olen kieltäytynyt. Jotain napinaa on ollut että miksei miehen kaverin naista kutsuta, että paikalla olemme sitten mies, miehen kaveri, ja minä, mutta muut naiset ei saa tulla.  Puolestani saa tulla, mutta minä en välttämättä ole paikalla, ja silloin miehillä on ikävämpää, kun eivät saa puida vain kaverijuttujaan kun kukaan ei viihdytä tätä kaverin puolisoa :D

Välillä järjestämme illanvittoja niin että miehen tietyn kaveriporukan miehet ja jokaisen puoliso kutsutaan mukaan, ja osasta näitä naisia on tullut minulle kavereita, he ovat asia erikseen. 

Sori ot, mutta ymmärrän sinua paremmin kuin hyvin. Mulle on ollut ihan ok tehdä tuttavuutta miehen kavereiden puolisoiden kanssa (olipas vaikeasti sanottu), ja osan kanssa ollaan ystävystytty. Osan kanssa taas ei vain oikein lähde, vaikka miten yrittäisi. Nuokin ihmiset on olleet ihan mukavia ja asiallisia, mutta on tuntunut, että pitkän päälle ei vain juteltavaa löydy. Ja eihän niitä tahdo löytyä, jos ei juuri yhteisiä ajatuksia, kiinnostuksenkohteita tai muuta yhdistävää tekijää ole. Vaikka molemmilla olisi lapsia, ei lapsistakaan ihan loputtomasti pysty väkisin vääntämään jutun aiheita, ja itse en jaksa kovinkaan pitkään juuri tuollaista väkisin jonkun kanssa olemista. Ennemmin teen jotain muuta.

Useinhan se menee just noissa illanvietoissa sillä kaavalla, että miehet saunoo ja naiset kokkailee. Hoitaa ehkä lapsetkin. Jos siinä pyörii joku jota nyt vain muodon vuoksi on viihdytettävä, niin en kyllä jaksaisi.

Yksi kaveripariskunta kävi meillä, ja nainen aloitti joka kerta juttunsa tyylillä: "Minä en koskaan voisi asua tällaisessa paikassa" (siis maaseudulla), "Minä en koskaan voisi tehdä lapsia noin suurella ikäerolla". Tai jos ei siinä kommentoinut jotain asiaa, niin viimeistään kotiin päästyään oli kommentoinut lukuisia asioita miehelleen, joka jostain syystä juoruili ne kaikki miehelleni. Tuli vähän omituinen fiilis. En minä itsekään tekisi kaikkia asioita niin kuin joku toinen, mutta en myöskään näe kommentoida niitä kenellekään tuolla tavoin. En myöskään arvostaisi, jos mieheni kertoisi sanomisiani tuolla lailla eteenpäin, ja tästä onkin ollut puhetta.

Tuolle samalle pariskunnalle minä valintoineni ja harrastuksineni tunnuin olevan jonkinlainen vitsailun kohde.

Facebookia luettiin kuin suurtakin vitsikirjaa ja soiteltiin miehelleni naureskellen. (Kyse oli siis ihan normaaleista päivityksistä: kerroin esimerkiksi meidän käyneen katsomassa hääpaikkaa, joka piti varata reilu vuosi ennen häitä. Tämä oli pariskunnan mielestä suuri vitsi, ja minä vähän pöpi, kun olin raahannut miehen mukaan jo vuotta ennen. Hahahaa! Eikö olekin ratkiriemukas juttu?)

Että joo, kiitos mutta ei kiitos.

Miehelle olenkin sanonut, että voi kyllä mennä sinne kylään ja voi kutsua kaverinsa (vaikka vaimoineen ja lapsineen) kylään, mutta itse en ole kiinnostunut näistä em. syistä. Käytän mieluummin aikani johonkin muuhun.

Vierailija kirjoitti:

Kaksi kertaa, kun olen itse kutsunut itseni sukulaisen luokse. En ole pölähtänyt mitenkään yllättäen paikalle, vaan vierailusta on sovittu ainakin vuorokausi etukäteen. Molemmilla kerroilla olen vienyt tarjottavaa kahvipöytään. Toisessa paikassa ei edes kahvia keitetty ja toisessa just tasan sen verran. Tässä jälkimmäisessä paikassa luulin, ettei pariskunnan toinen osapuoli ole edes paikalla, kun ei tullut tervehtimään, mutta ilmestyikin toisesta huoneesta juuri, kun olimme lähdössä. Tuli kyllä selväksi, ettei erityisesti kiinnosta tavata. Näistä kokemuksista muutama vuosi aikaa. Edelleen sukulaiset kyselevät, että kai te nyt kävitte tapaamassa sukulaista X, kun olitte paikkakunnalla. Juu, ei käyty.

Uskokaa jo: ette voi muiden sukulaisten kanssa päättää, että ollessanne paikkakunnalla menette tapaamaan omalla ilmoituksella, kutsutte itsenne kylään, muille sukulaisille.

Mun äiti jankkaa aina, että nyt kun olet kotosalla, niin soitapas tädilles ja käy siellä, käy siellä, kai sä nyt siellä käyt. Mä aina huokaisen takaisin, että ei, en mene. Me tavataan tädin kanssa usein ravintolassa, kun hän tulee mun asuinkaupunkiin tai kesällä heidän terassilla tms, mutta täti EI tykkää mistään kahvitteluvierailuista kotonaan. Siihen on monta syytä, jos kaikkia tiedänkään, mutta se on fine.

Eli ihan voi sukulaisille vastata, että eivät varmaan itsekään välitä vieraista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mullakin on joskus tullut tällainen epätoivottu olo, tosin silloin olen itse kysellyt että sopiiko tulla piipahtamaan. Ja sitten kun menen, niin talon väki vaan puuhailee jotain omiaan koko ajan ja itse istut katselemassa. Kyllä siinä tulee äkkiä kiire kotiin.

Mun yks kaveri tekee tuota. Vastaa väkisin siihen puhelimeen kun soitan, eli ei jostain syystä voi olla vaikka vastaamatta, jos ei halua kanssani puhua, töksäyttää melko ikävään sävyyn että sopii tulla piipahtamaan kahvilla. Esitän asiani aina ensin, että olisin tulossa käymään, JOS se hänelle sopii, toisin kuin moni muu, joka soittaa ja kysyy että "missä oot"? Tuohon kun vastaa että kotona, niin jaa, no olen kohta siinä, tulen kahville.

Asiaan, sittenkun menen kahville niin hän on naama nurinpäin kun olisi tässä vähän kaikenlaista. Yrittää siis töykeydellään saada minut lähtemään mahdollisimman nopeasti sen sijaan että vastaisi puhelimeen ystävällisesti että tänään ei sovi, katsellaan joku toinen kerta.

Miksi ylipäätään kutsut itsesi kylään kaverillesi? Etenkin kun se ei selkeästikään ole hänelle mieluista. Olet oikeassa, että tapasi kutsua itsesi kylään on fiksumpi kuin niiden jotka vain ilmoittavat olevansa tulossa, mutta parasta olisi antaa kaverisi itse kutsua sinut jos siltä tuntuu, ei sinun tarvitse kysellä voitko tulla, etenkään kun hän ei ilmeisesti vain kehtaa kieltää. Pyydä itse hänet luoksesi kylään jos tuntuu että haluat tavata. Jos ei vastakutsua koskaan kuulu, niin siitä voi tehdä omat johtopäätöksensä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaksi kertaa, kun olen itse kutsunut itseni sukulaisen luokse. En ole pölähtänyt mitenkään yllättäen paikalle, vaan vierailusta on sovittu ainakin vuorokausi etukäteen. Molemmilla kerroilla olen vienyt tarjottavaa kahvipöytään. Toisessa paikassa ei edes kahvia keitetty ja toisessa just tasan sen verran. Tässä jälkimmäisessä paikassa luulin, ettei pariskunnan toinen osapuoli ole edes paikalla, kun ei tullut tervehtimään, mutta ilmestyikin toisesta huoneesta juuri, kun olimme lähdössä. Tuli kyllä selväksi, ettei erityisesti kiinnosta tavata. Näistä kokemuksista muutama vuosi aikaa. Edelleen sukulaiset kyselevät, että kai te nyt kävitte tapaamassa sukulaista X, kun olitte paikkakunnalla. Juu, ei käyty.

Uskokaa jo: ette voi muiden sukulaisten kanssa päättää, että ollessanne paikkakunnalla menette tapaamaan omalla ilmoituksella, kutsutte itsenne kylään, muille sukulaisille.

Mun äiti jankkaa aina, että nyt kun olet kotosalla, niin soitapas tädilles ja käy siellä, käy siellä, kai sä nyt siellä käyt. Mä aina huokaisen takaisin, että ei, en mene. Me tavataan tädin kanssa usein ravintolassa, kun hän tulee mun asuinkaupunkiin tai kesällä heidän terassilla tms, mutta täti EI tykkää mistään kahvitteluvierailuista kotonaan. Siihen on monta syytä, jos kaikkia tiedänkään, mutta se on fine.

Eli ihan voi sukulaisille vastata, että eivät varmaan itsekään välitä vieraista.

Sukulainen voi varmaan itsekin vastata kyläilyehdotykseen, jos se on vastenmielistä, että olisi kiva tavata, mutta sopiiko, että nähdään lounaalla ravintolassa / kahvilassa. En itsekään halua väkisin kenellekään tupata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaksi kertaa, kun olen itse kutsunut itseni sukulaisen luokse. En ole pölähtänyt mitenkään yllättäen paikalle, vaan vierailusta on sovittu ainakin vuorokausi etukäteen. Molemmilla kerroilla olen vienyt tarjottavaa kahvipöytään. Toisessa paikassa ei edes kahvia keitetty ja toisessa just tasan sen verran. Tässä jälkimmäisessä paikassa luulin, ettei pariskunnan toinen osapuoli ole edes paikalla, kun ei tullut tervehtimään, mutta ilmestyikin toisesta huoneesta juuri, kun olimme lähdössä. Tuli kyllä selväksi, ettei erityisesti kiinnosta tavata. Näistä kokemuksista muutama vuosi aikaa. Edelleen sukulaiset kyselevät, että kai te nyt kävitte tapaamassa sukulaista X, kun olitte paikkakunnalla. Juu, ei käyty.

Uskokaa jo: ette voi muiden sukulaisten kanssa päättää, että ollessanne paikkakunnalla menette tapaamaan omalla ilmoituksella, kutsutte itsenne kylään, muille sukulaisille.

Mun äiti jankkaa aina, että nyt kun olet kotosalla, niin soitapas tädilles ja käy siellä, käy siellä, kai sä nyt siellä käyt. Mä aina huokaisen takaisin, että ei, en mene. Me tavataan tädin kanssa usein ravintolassa, kun hän tulee mun asuinkaupunkiin tai kesällä heidän terassilla tms, mutta täti EI tykkää mistään kahvitteluvierailuista kotonaan. Siihen on monta syytä, jos kaikkia tiedänkään, mutta se on fine.

Eli ihan voi sukulaisille vastata, että eivät varmaan itsekään välitä vieraista.

Sukulainen voi varmaan itsekin vastata kyläilyehdotykseen, jos se on vastenmielistä, että olisi kiva tavata, mutta sopiiko, että nähdään lounaalla ravintolassa / kahvilassa. En itsekään halua väkisin kenellekään tupata.

Tämähän se onkin, kun nähtävästi eivät kehtaa! Olen aika varma, että jos soittelisin tädilleni, että olen paikkakunnalla niin voiko tulla, tuskin hän kieltäisi. Keittäisi varmaan ne kahvitkin. Ja tietää, että äitini sitten jälkeen päin kyselee, että niin kävihän se X teilläkin, minä sille sanoin...jaada jaada. Eli sanomaton sääntö, että kyllähän sitä nyt sukulaisissa käydään, se on se normi, josta pidetään vieraskoreasti kiinni. 

Eikä oteta vinkistä vaarin, kuten nyt siitä, että kahveja ei keitetä tms. Mulle riitti, kun täti kerran vain sanoi, että ei ole kahvittelijaihmisiä niin katkaisimme tuon perinteen.

Ongelmahan onkin se, että suomalaiset ei jostain syystä kehtaa puhua suoraan, minkä verran ja minkälaista seurustelua haluavat, mutta kumma kyllä kehtaavat sitten olla ihan ilkeitä noiden osoitteluiden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaksi kertaa, kun olen itse kutsunut itseni sukulaisen luokse. En ole pölähtänyt mitenkään yllättäen paikalle, vaan vierailusta on sovittu ainakin vuorokausi etukäteen. Molemmilla kerroilla olen vienyt tarjottavaa kahvipöytään. Toisessa paikassa ei edes kahvia keitetty ja toisessa just tasan sen verran. Tässä jälkimmäisessä paikassa luulin, ettei pariskunnan toinen osapuoli ole edes paikalla, kun ei tullut tervehtimään, mutta ilmestyikin toisesta huoneesta juuri, kun olimme lähdössä. Tuli kyllä selväksi, ettei erityisesti kiinnosta tavata. Näistä kokemuksista muutama vuosi aikaa. Edelleen sukulaiset kyselevät, että kai te nyt kävitte tapaamassa sukulaista X, kun olitte paikkakunnalla. Juu, ei käyty.

Uskokaa jo: ette voi muiden sukulaisten kanssa päättää, että ollessanne paikkakunnalla menette tapaamaan omalla ilmoituksella, kutsutte itsenne kylään, muille sukulaisille.

Mun äiti jankkaa aina, että nyt kun olet kotosalla, niin soitapas tädilles ja käy siellä, käy siellä, kai sä nyt siellä käyt. Mä aina huokaisen takaisin, että ei, en mene. Me tavataan tädin kanssa usein ravintolassa, kun hän tulee mun asuinkaupunkiin tai kesällä heidän terassilla tms, mutta täti EI tykkää mistään kahvitteluvierailuista kotonaan. Siihen on monta syytä, jos kaikkia tiedänkään, mutta se on fine.

Eli ihan voi sukulaisille vastata, että eivät varmaan itsekään välitä vieraista.

Sukulainen voi varmaan itsekin vastata kyläilyehdotykseen, jos se on vastenmielistä, että olisi kiva tavata, mutta sopiiko, että nähdään lounaalla ravintolassa / kahvilassa. En itsekään halua väkisin kenellekään tupata.

Tämähän se onkin, kun nähtävästi eivät kehtaa! Olen aika varma, että jos soittelisin tädilleni, että olen paikkakunnalla niin voiko tulla, tuskin hän kieltäisi. Keittäisi varmaan ne kahvitkin. Ja tietää, että äitini sitten jälkeen päin kyselee, että niin kävihän se X teilläkin, minä sille sanoin...jaada jaada. Eli sanomaton sääntö, että kyllähän sitä nyt sukulaisissa käydään, se on se normi, josta pidetään vieraskoreasti kiinni. 

Eikä oteta vinkistä vaarin, kuten nyt siitä, että kahveja ei keitetä tms. Mulle riitti, kun täti kerran vain sanoi, että ei ole kahvittelijaihmisiä niin katkaisimme tuon perinteen.

Ongelmahan onkin se, että suomalaiset ei jostain syystä kehtaa puhua suoraan, minkä verran ja minkälaista seurustelua haluavat, mutta kumma kyllä kehtaavat sitten olla ihan ilkeitä noiden osoitteluiden kanssa.

Niin, se on joskus vaikea tietää, kumpi loukkaa enemmän, se että ollaan paikkakunnalla, mutta ei käydä kylässä vai se, että ollaan paikkakunnalla ja ehdotetaan tapaamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaksi kertaa, kun olen itse kutsunut itseni sukulaisen luokse. En ole pölähtänyt mitenkään yllättäen paikalle, vaan vierailusta on sovittu ainakin vuorokausi etukäteen. Molemmilla kerroilla olen vienyt tarjottavaa kahvipöytään. Toisessa paikassa ei edes kahvia keitetty ja toisessa just tasan sen verran. Tässä jälkimmäisessä paikassa luulin, ettei pariskunnan toinen osapuoli ole edes paikalla, kun ei tullut tervehtimään, mutta ilmestyikin toisesta huoneesta juuri, kun olimme lähdössä. Tuli kyllä selväksi, ettei erityisesti kiinnosta tavata. Näistä kokemuksista muutama vuosi aikaa. Edelleen sukulaiset kyselevät, että kai te nyt kävitte tapaamassa sukulaista X, kun olitte paikkakunnalla. Juu, ei käyty.

Uskokaa jo: ette voi muiden sukulaisten kanssa päättää, että ollessanne paikkakunnalla menette tapaamaan omalla ilmoituksella, kutsutte itsenne kylään, muille sukulaisille.

Mun äiti jankkaa aina, että nyt kun olet kotosalla, niin soitapas tädilles ja käy siellä, käy siellä, kai sä nyt siellä käyt. Mä aina huokaisen takaisin, että ei, en mene. Me tavataan tädin kanssa usein ravintolassa, kun hän tulee mun asuinkaupunkiin tai kesällä heidän terassilla tms, mutta täti EI tykkää mistään kahvitteluvierailuista kotonaan. Siihen on monta syytä, jos kaikkia tiedänkään, mutta se on fine.

Eli ihan voi sukulaisille vastata, että eivät varmaan itsekään välitä vieraista.

Sukulainen voi varmaan itsekin vastata kyläilyehdotykseen, jos se on vastenmielistä, että olisi kiva tavata, mutta sopiiko, että nähdään lounaalla ravintolassa / kahvilassa. En itsekään halua väkisin kenellekään tupata.

Tämähän se onkin, kun nähtävästi eivät kehtaa! Olen aika varma, että jos soittelisin tädilleni, että olen paikkakunnalla niin voiko tulla, tuskin hän kieltäisi. Keittäisi varmaan ne kahvitkin. Ja tietää, että äitini sitten jälkeen päin kyselee, että niin kävihän se X teilläkin, minä sille sanoin...jaada jaada. Eli sanomaton sääntö, että kyllähän sitä nyt sukulaisissa käydään, se on se normi, josta pidetään vieraskoreasti kiinni. 

Eikä oteta vinkistä vaarin, kuten nyt siitä, että kahveja ei keitetä tms. Mulle riitti, kun täti kerran vain sanoi, että ei ole kahvittelijaihmisiä niin katkaisimme tuon perinteen.

Ongelmahan onkin se, että suomalaiset ei jostain syystä kehtaa puhua suoraan, minkä verran ja minkälaista seurustelua haluavat, mutta kumma kyllä kehtaavat sitten olla ihan ilkeitä noiden osoitteluiden kanssa.

Mikä siinä onkin niin vaikeaa, kyllä mäkin otan vieraat vastaan vaikka ei huvittaisi, mutta en mä kyllä heille sitä näytä. 

Jos en kehtaa kertoa, että ei käy niin en kyllä kehtaa tylyttääkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaksi kertaa, kun olen itse kutsunut itseni sukulaisen luokse. En ole pölähtänyt mitenkään yllättäen paikalle, vaan vierailusta on sovittu ainakin vuorokausi etukäteen. Molemmilla kerroilla olen vienyt tarjottavaa kahvipöytään. Toisessa paikassa ei edes kahvia keitetty ja toisessa just tasan sen verran. Tässä jälkimmäisessä paikassa luulin, ettei pariskunnan toinen osapuoli ole edes paikalla, kun ei tullut tervehtimään, mutta ilmestyikin toisesta huoneesta juuri, kun olimme lähdössä. Tuli kyllä selväksi, ettei erityisesti kiinnosta tavata. Näistä kokemuksista muutama vuosi aikaa. Edelleen sukulaiset kyselevät, että kai te nyt kävitte tapaamassa sukulaista X, kun olitte paikkakunnalla. Juu, ei käyty.

Uskokaa jo: ette voi muiden sukulaisten kanssa päättää, että ollessanne paikkakunnalla menette tapaamaan omalla ilmoituksella, kutsutte itsenne kylään, muille sukulaisille.

Mun äiti jankkaa aina, että nyt kun olet kotosalla, niin soitapas tädilles ja käy siellä, käy siellä, kai sä nyt siellä käyt. Mä aina huokaisen takaisin, että ei, en mene. Me tavataan tädin kanssa usein ravintolassa, kun hän tulee mun asuinkaupunkiin tai kesällä heidän terassilla tms, mutta täti EI tykkää mistään kahvitteluvierailuista kotonaan. Siihen on monta syytä, jos kaikkia tiedänkään, mutta se on fine.

Eli ihan voi sukulaisille vastata, että eivät varmaan itsekään välitä vieraista.

Sukulainen voi varmaan itsekin vastata kyläilyehdotykseen, jos se on vastenmielistä, että olisi kiva tavata, mutta sopiiko, että nähdään lounaalla ravintolassa / kahvilassa. En itsekään halua väkisin kenellekään tupata.

Tämähän se onkin, kun nähtävästi eivät kehtaa! Olen aika varma, että jos soittelisin tädilleni, että olen paikkakunnalla niin voiko tulla, tuskin hän kieltäisi. Keittäisi varmaan ne kahvitkin. Ja tietää, että äitini sitten jälkeen päin kyselee, että niin kävihän se X teilläkin, minä sille sanoin...jaada jaada. Eli sanomaton sääntö, että kyllähän sitä nyt sukulaisissa käydään, se on se normi, josta pidetään vieraskoreasti kiinni. 

Eikä oteta vinkistä vaarin, kuten nyt siitä, että kahveja ei keitetä tms. Mulle riitti, kun täti kerran vain sanoi, että ei ole kahvittelijaihmisiä niin katkaisimme tuon perinteen.

Ongelmahan onkin se, että suomalaiset ei jostain syystä kehtaa puhua suoraan, minkä verran ja minkälaista seurustelua haluavat, mutta kumma kyllä kehtaavat sitten olla ihan ilkeitä noiden osoitteluiden kanssa.

Niin, se on joskus vaikea tietää, kumpi loukkaa enemmän, se että ollaan paikkakunnalla, mutta ei käydä kylässä vai se, että ollaan paikkakunnalla ja ehdotetaan tapaamista.

Eri, mutta eiköhän jonkunlainen vinkki ole, jos kahvia ei keitetä tai toinen ei ilmesty edes paikalle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaksi kertaa, kun olen itse kutsunut itseni sukulaisen luokse. En ole pölähtänyt mitenkään yllättäen paikalle, vaan vierailusta on sovittu ainakin vuorokausi etukäteen. Molemmilla kerroilla olen vienyt tarjottavaa kahvipöytään. Toisessa paikassa ei edes kahvia keitetty ja toisessa just tasan sen verran. Tässä jälkimmäisessä paikassa luulin, ettei pariskunnan toinen osapuoli ole edes paikalla, kun ei tullut tervehtimään, mutta ilmestyikin toisesta huoneesta juuri, kun olimme lähdössä. Tuli kyllä selväksi, ettei erityisesti kiinnosta tavata. Näistä kokemuksista muutama vuosi aikaa. Edelleen sukulaiset kyselevät, että kai te nyt kävitte tapaamassa sukulaista X, kun olitte paikkakunnalla. Juu, ei käyty.

Uskokaa jo: ette voi muiden sukulaisten kanssa päättää, että ollessanne paikkakunnalla menette tapaamaan omalla ilmoituksella, kutsutte itsenne kylään, muille sukulaisille.

Mun äiti jankkaa aina, että nyt kun olet kotosalla, niin soitapas tädilles ja käy siellä, käy siellä, kai sä nyt siellä käyt. Mä aina huokaisen takaisin, että ei, en mene. Me tavataan tädin kanssa usein ravintolassa, kun hän tulee mun asuinkaupunkiin tai kesällä heidän terassilla tms, mutta täti EI tykkää mistään kahvitteluvierailuista kotonaan. Siihen on monta syytä, jos kaikkia tiedänkään, mutta se on fine.

Eli ihan voi sukulaisille vastata, että eivät varmaan itsekään välitä vieraista.

Sukulainen voi varmaan itsekin vastata kyläilyehdotykseen, jos se on vastenmielistä, että olisi kiva tavata, mutta sopiiko, että nähdään lounaalla ravintolassa / kahvilassa. En itsekään halua väkisin kenellekään tupata.

Tämähän se onkin, kun nähtävästi eivät kehtaa! Olen aika varma, että jos soittelisin tädilleni, että olen paikkakunnalla niin voiko tulla, tuskin hän kieltäisi. Keittäisi varmaan ne kahvitkin. Ja tietää, että äitini sitten jälkeen päin kyselee, että niin kävihän se X teilläkin, minä sille sanoin...jaada jaada. Eli sanomaton sääntö, että kyllähän sitä nyt sukulaisissa käydään, se on se normi, josta pidetään vieraskoreasti kiinni. 

Eikä oteta vinkistä vaarin, kuten nyt siitä, että kahveja ei keitetä tms. Mulle riitti, kun täti kerran vain sanoi, että ei ole kahvittelijaihmisiä niin katkaisimme tuon perinteen.

Ongelmahan onkin se, että suomalaiset ei jostain syystä kehtaa puhua suoraan, minkä verran ja minkälaista seurustelua haluavat, mutta kumma kyllä kehtaavat sitten olla ihan ilkeitä noiden osoitteluiden kanssa.

Niin, se on joskus vaikea tietää, kumpi loukkaa enemmän, se että ollaan paikkakunnalla, mutta ei käydä kylässä vai se, että ollaan paikkakunnalla ja ehdotetaan tapaamista.

Jotenkin tämä kyllä summaa koko surullisuuden. Edes sukulaisten kanssa ei voida puhua suoraan, vaan molemmat suorittaa jotain, minkä luulee kuuluvan asiaan ja molemmille jää paha mieli ja väleistä tulee ahdistuneet ja hankalat.8

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olimme aika nuoria ja silloisen kumppanini kaverit eivät pitäneet minusta.

Toin joihinkin juhliin tuliaisiksi viinipullon, tarjolla oli muutakin juotavaa.

Odotin, että niistä (avatuista) viineistä olisi saanut lasillisen, isäntä avasi myös minun tuomani pullon.

Velmuili siinä vaan, että punaviinin pitää antaa hapettua.. pitää antaa hapettua..

Ei sitten suostunut antamaan minulle lasillista, vaikka pöydällä oli avattuja pulloja vieraita varten.

Eksäni sähisi korvanjuuressa, että tossa vieressä on alepa!!! Hae omat juomat!!!

Sanoin kyllä siihen, että olisin sen tuomani viinin voinut ihan itsellänikin pitää.

Ihan outoa porukkaa ja kiusallinen tunnelma. En jatkossa enää osallistunut tämän porukan juhliin ja kuulemma aina ihmettelivät että olis nyt kiva et se "Laurakin" tulis et missäs se on!

Just tuota en tajua, että on joku ihminen kenestä selkeestikään ei pidetä, niin sitten silti kutsutaan ja ihmetellään kun ei tule paikalle.

Ei ole pakko kutsua ketään, ketä ei halua.

Vähän sama kokemus itselläni yhden exän kavereiden bileissä. Vietiin viemisinä viinipullo ja jotain suklaata. Siinä katselin, kun talon isäntä tarjoili erilaisia drinksuja ja antoi silloiselle miehellenikin, muttei minulle. Eikä ollut kyse siitä, että tarjoili vaan miehille, kun naisillekin kiikutti laseja. Ehkä olin typerä, kun en saanut suutani auki, että tekisitkö minullekin, mutta en vaan kehdannut, kun muille tarjottiin ihan pyytämättä. Muutenkin sain noissa karkeloissa istuskella itsekseni ja jos menin tekemään tuttavuutta, niin ei minulle sen kummemmin puhuttu ja tyyliin haluttiin minut pois läheltä, että saadaan juoruta ja supista insidejuttujaan. Exäni ei tehnyt elettäkään, että olisi ottanut minua mukaan mihinkään keskusteluihin, vaan ramppasi muiden miesten kanssa tupakalla ja saunomassa.

Ikävä tilanne ollut :( Meillä kumpikin kutsuu vain omat kaverinsa, ei heidän puolisojaan, jos kaverinsa kanssa haluaa saunoa, tai viettää iltaa. toinen meistä voi sitten osallistua, tai olla osallistumatta.

Tämä siksi, että en halua nakittua viihdyttämään minulle tuntematonta, mahdollisesti jopa todella tylsää miehen kaverin kumppania koko illaksi.

Vaikka miten muka ollaan kaikki siinä yhdessä, niin kyllä se vain lopulta aina niin menee että miehillä, jotka ovat kavereita keskenään on omat jutut, ja saunaankin menevät kahdetaan, ja siitä sitten jäähylle, ja taas saunaan, ja tätä pakostakin kestää aika kauan, kun oikein ajan kanssa löylytellään! Me naiset sitten värkkäämme pikkupurtavaa, ja juttelemme resepteistä tai muusta mikä kiinostaa tätä miehen kaverin puolisoa, (mutta ei minua) koska olen kuitenkin se vierailun emäntä, niin on kohteliasta ottaa puoliso hyvin huomioon. 

Nuo ovat minulle niin raskaita illanviettoja että olen kieltäytynyt. Jotain napinaa on ollut että miksei miehen kaverin naista kutsuta, että paikalla olemme sitten mies, miehen kaveri, ja minä, mutta muut naiset ei saa tulla.  Puolestani saa tulla, mutta minä en välttämättä ole paikalla, ja silloin miehillä on ikävämpää, kun eivät saa puida vain kaverijuttujaan kun kukaan ei viihdytä tätä kaverin puolisoa :D

Välillä järjestämme illanvittoja niin että miehen tietyn kaveriporukan miehet ja jokaisen puoliso kutsutaan mukaan, ja osasta näitä naisia on tullut minulle kavereita, he ovat asia erikseen. 

Joo jos tuo saunahomma sisältyy kuvatulla tavalla iltaan niin en mene. Nimittäin jos se rouva on täydin eri planeetalta kuin mä.

Annahan olla kun nuo lisääntyy. Rouva hoitaa lasta kokoajan ja sä siinä haukottelet kun herrat saunoo uutta piiri mestaruutta ajallisesti. Ei todellakaan ole kiire pois kuunteleen naisten ja lapsen asioita. Näitä miehiä kutsutaan sovinistiksi.

Apua olenkohan mä tuo sisko... voisin olla. Vähän menee eri tavalla sukulaisuuskuviot mutta muuten täsmää. Tuo miehen hekottelu olkkarissa kun ite on tehnyt aivan kaiken ja siinä vaiheessa kun on vieraat tulleet ja lapset roikkuu puntissa siellä keittiössä missä hiki virraten puurtaa niin mies, hän tosiaan hekottaa olkkarissa kädet niskan takana ja jalat reteästi levällään. Totesin jossain vaiheessa saman kuin sinä että vihaan tätä asetelmaa ja haluan lopettaa kaikki vierailut meillä. Mulla menee tyyliin viikko kun se lössi tulee passattavaksi. Eka suunnittelu, siivous, kaupasta kaikki tarjoilujen raahaamiset, niiden laitto, samana päivänä kattaus, viimeistelysiivous, kaikki esillepano, lapset kirkuu ja sotkee perässä, väki ryntää sisään ja om kaaosta, äkkiä loput ruuat esille, hiki virtaa ja lapsi rääkyy jalassa. Kukaan ei tietenkään auta tai katso lasten perään tai osoita olevansa lapsista edes kiinnostunut. Keskenään räpätetään vaikka olisi sen lapsen synttärit. Ja mies, se hekottaa olohuoneessa sukulaistensa kanssa ja ainoa lause jonka kuulen illan aikana oli kivahdus Mitä sä oot noin kireenä. No mieti sitä. Luojan kiitos korona lopetti tämän hulluuden. Ei ikinä enää. Vihasin sitä roolia yli kaiken. Kiitos korona että tämä on nyt loppu.

Vierailija kirjoitti:

Minä en oikein tiedä mistä se johtuu, mutta joka kerta, kun mennään miehen siskon luo esimerkiksi lapsen synttäreille, kutsuttuna joulupöytään tms., niin on todella vaivautunut tunnelma ja tulee todella sellainen epätoivottu olo. Ollaan oltu jo vuosia yhdessä eikä koskaan ole ollut mitään riitoja ja mieheni ja siskonsa kyllä ovat paljonkin tekemisissä ja hyvissä väleissä. Sitten, kun sinne mennään on sisko otsa kurtussa, tiuskii lapsille, ei halua keskustella... Toisaalta olen ymmärtänyt, ettei heillä ehkä mene kovin hyvin miehensä kanssa ja hänelle kaatuu aina se suurin vastuu kaikesta, kun miehensä vaan nauraa hekottaa olohuoneessa eikä seuraa yhtään mitä lapsensa tekevät eikä ole edes keittiössä apuna. Etenkin, jos miehensä äiti on siellä paikalla, niin tunnelma on sähköinen.

Eli sinänsä siis kyllä ymmärrän, että siskoa saattaa ihan aidosti v*****aa, mutta en tiedä olisiko sitten vaan helpompaa, etteivät sitten kutsuisi vieraita, jos se on niin vastenmielistä eikä se tunnu yhtään luontevalta ja mukavalta...

Vierailija kirjoitti:

Apua olenkohan mä tuo sisko... voisin olla. Vähän menee eri tavalla sukulaisuuskuviot mutta muuten täsmää. Tuo miehen hekottelu olkkarissa kun ite on tehnyt aivan kaiken ja siinä vaiheessa kun on vieraat tulleet ja lapset roikkuu puntissa siellä keittiössä missä hiki virraten puurtaa niin mies, hän tosiaan hekottaa olkkarissa kädet niskan takana ja jalat reteästi levällään. Totesin jossain vaiheessa saman kuin sinä että vihaan tätä asetelmaa ja haluan lopettaa kaikki vierailut meillä. Mulla menee tyyliin viikko kun se lössi tulee passattavaksi. Eka suunnittelu, siivous, kaupasta kaikki tarjoilujen raahaamiset, niiden laitto, samana päivänä kattaus, viimeistelysiivous, kaikki esillepano, lapset kirkuu ja sotkee perässä, väki ryntää sisään ja om kaaosta, äkkiä loput ruuat esille, hiki virtaa ja lapsi rääkyy jalassa. Kukaan ei tietenkään auta tai katso lasten perään tai osoita olevansa lapsista edes kiinnostunut. Keskenään räpätetään vaikka olisi sen lapsen synttärit. Ja mies, se hekottaa olohuoneessa sukulaistensa kanssa ja ainoa lause jonka kuulen illan aikana oli kivahdus Mitä sä oot noin kireenä. No mieti sitä. Luojan kiitos korona lopetti tämän hulluuden. Ei ikinä enää. Vihasin sitä roolia yli kaiken. Kiitos korona että tämä on nyt loppu.

Vierailija kirjoitti:

Minä en oikein tiedä mistä se johtuu, mutta joka kerta, kun mennään miehen siskon luo esimerkiksi lapsen synttäreille, kutsuttuna joulupöytään tms., niin on todella vaivautunut tunnelma ja tulee todella sellainen epätoivottu olo. Ollaan oltu jo vuosia yhdessä eikä koskaan ole ollut mitään riitoja ja mieheni ja siskonsa kyllä ovat paljonkin tekemisissä ja hyvissä väleissä. Sitten, kun sinne mennään on sisko otsa kurtussa, tiuskii lapsille, ei halua keskustella... Toisaalta olen ymmärtänyt, ettei heillä ehkä mene kovin hyvin miehensä kanssa ja hänelle kaatuu aina se suurin vastuu kaikesta, kun miehensä vaan nauraa hekottaa olohuoneessa eikä seuraa yhtään mitä lapsensa tekevät eikä ole edes keittiössä apuna. Etenkin, jos miehensä äiti on siellä paikalla, niin tunnelma on sähköinen.

Eli sinänsä siis kyllä ymmärrän, että siskoa saattaa ihan aidosti v*****aa, mutta en tiedä olisiko sitten vaan helpompaa, etteivät sitten kutsuisi vieraita, jos se on niin vastenmielistä eikä se tunnu yhtään luontevalta ja mukavalta...

Mä olen myös tyytyväinen ettei tätä ole. Mun mies on vasta lapsiluvun kasvaessa havahtunut siihen, että ei vain toimi noin. Tosin edelleen kyläilytilanteet tahtoo olla sitä, että miehet keskustelee ja juttelee, ja minä sen toisen perheenäidin kanssa hoidan lapsia = emme pääse keskustelemaan lainkaan.