Kelan hallituksella on keskiviikkona kriisikokous toimistolle pakottamisesta
Kommentit (8)
No tämähän ei johdu siitä että ihmiset eivät halua työpaikalleen, vaan siitä että ensin on sallittu etätyö, sitten on suljettu toimipisteitä sillä varjolla kun ollaan nyt etänä ja nyt pitäisi sitten kuitenkin lähteä takaisin lähitöihin jonnekin kahdensadan kilometrin päähän lähimmälle toimipisteelle.
Onhan se kriisi, kun toimistolla ei ole kaikille pöytää ja tuolia, osa joutuu tekemään töitä läppäri polvilla kahvihuoneessa. Kun huono ergonomia yhdistetään järjettömään johtamiseen, saadaan huono lopputulos. Ei se auta mitään, että 50 työntekijää kohti on yksi säädettävä työtuoli.
Onhan työnantajalla toki oikeus päättää missä työskentely tapahtuu. Mutta aika mielivaltaiselta tuo toimistolle pakottaminen tuntuu, kun ei siihen ole mitään järkeviä perusteluita.
Vierailija kirjoitti:
No tämähän ei johdu siitä että ihmiset eivät halua työpaikalleen, vaan siitä että ensin on sallittu etätyö, sitten on suljettu toimipisteitä sillä varjolla kun ollaan nyt etänä ja nyt pitäisi sitten kuitenkin lähteä takaisin lähitöihin jonnekin kahdensadan kilometrin päähän lähimmälle toimipisteelle.
Niin, HUS:issa tehtiin ihan samalla tavalla. Osa ei lähtenyt töihin pitkän matkan päähän ja heidät irtisanottiin. Mutta hoitoalalla tuon vielä jotenkin ymmärtää, kun esimerkiksi kätilö ei kovin paljon voi etätyötä tehdä. Tai ainakaan vielä ei olla menty sellaisiin etäsynnytyksiin, että kätilö olisi mukana etäyhteydellä. Tulevaisuudestahan ei tiedä.
Järkätäänkö tää kriisikokous teamsissa vai zoomissa?

Hus:issa oli vaan älytön tyyli esim. kesäisin pitää auki jotain syrjäsairaalaa eikä helsingin keskustan sairaaloita. Kiva joutua kuukaudeksi tai pariksi duuniin jonnekin lohjalle jos loppuvuoden olet vaikka keskustan kirurgisessa tms.
Mun tuttavan duunista laitettiin kaikki korona-aikaan etätöihin ja sen jälkeen siellä on ollut tosi sekavaa menoa. Osa joutui takaisin toimistolle, jotkut ovat edelleen etänä. Osa on sekä etänä että toimistolla, mutt päivien määrä vaihtelee eri ihmisillä. On paljon kateutta ja katkeruutta kun ei saa itselleen sopivinta työtapaa vaan pomo määrää työntekijän toiveista välittämättä.
Kauheeta kun työntekijä ei saa päättää missä työskentelee .