Lue keskustelun säännöt.
Mummin kodista hävisivät vanhat tavarat, ja jyskistä tilalle??
22.05.2015 |
Mummi kuoli, kaunis vanha talo pohjanmaalla oli hänen ja papan yhteinen kotitalo vuosikymmeniä. Sinne he muuttivat nuorena pariskuntana ja kasvattivat perheensä.
Mummi pysyti papan kuoltua asumaan pitkään talossaan eikä hänen onneksi tarvinnut kunnan vuodeosastolla elää vuosikaupalla kuolemaa odottaen. Voimat meni nopeasti ja hän lähti papan luo.
Nyt oli paskamainen yllätys mennä käymään vanhalla talolla, kun ehditiin. Nimittäin kaikki vanhat talonpoikais-huonekalut, arkut, kaapit ja penkit oli häipynyeet. TIlalle jostian jyskistä lastulevykuraa. Oli ostettu "mummille uutta" sanoi täti..
Liinavaatekaapista kaikki vanhat pellavapyyhkeet ja mummin lakanat hävinneet. Tilalle hoppyhallin kirjavia rättejä.
Vanhat astiat taikinatiinut ja voipurkit; poissa.
Tädit asuu seudulla, pojilla ahneet vaimot. Kaikki viety ja teeskennellään, että voi voi kun harvoin nähdään. Ei meinannut tulla tieto hautajaisista millään perille. "Ai, mää luulin että teille on jo ilmoitettu". Oli hyvää aikaa kantaa loputkin kamat parempaan talteen.
Olisin halunnut jotain muistoja isäni lapsuudesta. Mummi oli rakas ja jotain oliisn hänestäkin halunnut saada muistoksi. Ja ei, joku kuttaperkka eteisin peili-apupöytä-yhdistelmä ei ole semmoinen asia.
Kiitos suku. Teillä on omakotitalot, ja traktoreita ja kuorma-autoja pihat täynnä. Vielä piti mummin muistot viedä varmaan talteen.
Kommentit (105)
[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 17:09"]
Vähän samalla tavalla kävi mun ukin kuollessa. Hänellä oli kaksi lasta, minun äitini ja veljensä. Veljellä on kaksi lasta ja meitä on taas kolme sisarusta. Ukin kuollessa olimme kaikki serkukset nuoria aikuisia eli joko jo omillaan asuvia tai muutaman vuoden kuluttua itsenäistyviä. Äitini ja veljensä päättivät, että myyvät talon ja me serkukset saadaan ottaa irtaimistosta kaikki, mikä meille kelpasi, kun kaikilla kuitenkin on paljon tarvetta huonekaluille ja muulle kodin irtaimistolle.
Ukilla oli paljon hyvin sekalaista tavaraa, josta suurin osa oli melkein kaatopaikkatavaraa, mutta seassa oli myös ihan kaunista ja hyväkuntoista antiikkia. Äitini veljen perhe kuitenkin asui ukin kanssa samalla paikkakunnalla ja me viiden tunnin ajomatkan päässä. He siis kävivät heti hakemassa talosta kaikki parhaat päältä. Sinne meni kahdelle serkulle kaikki käyttökelpoiset kodinkoneet, antiikkilipastot ja -tuolit. Kaikki paremmat astiat ja kalliimmat matot.
Kun me saavuttiin paikanpäälle seisottiin kirjaimellisesti siellä haisevien sohvien ja kellastuneiden liinavaatteiden keskellä miettimässä, mitä sieltä kehtaakaan viedä kotiin ja mikä poltetaan takapihalla. Mun veli otti lopulta yhden yöpöydän ja yhden kahvipurkin. Minä löysin yhden keramiikkaruukun ja navetasta arkun, jonka pohja oli lahonnut pois, mutta josta kuitenkin sain ihan käyttökelpoisen vähän kunnostamalla. Mun sisko taas taisi ottaa vain jonkun vanhan ompelukoneen koristeeksi.
Ei edes kuviteltu, että pitäisi erikseen mainita jostain reilusta jakamisesta kaikkien kesken vaan oletettiin sen olevan itsestään selvää kaikille. Eikä me jaksettu alkaa nillittämään asiasta tai kantamaan kaunaa, kaikki ollaan kyllä selvitty ihan hyvin ilman niitäkin tavaroita. Mutta kyllä tosiaan perinnönjako tuo ihmisistä esiin piirteitä, joita ei koskaan olisi arvannut siellä olevan.
[/quote]
Jos ajattelee asian juridista puolta, niin tehän ette olleet perijöitä vaan äitisi ja veljensä. He antoivat teidän ottaa heille kuuluvasta omaisuudesta osan, joten syytä äitiäsi äläkä serkkujasi siitä, että teille ei jäänyt mitään. Äitisi olisi pitänyt valvoa omaa etuaan!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 11:43"]
[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 11:40"]Ap:nko sieltä olisi pitänyt saada parhaat tavarat hakea? Kyllä voi ihminen olla ahne. Ei pelkästään ap vaan kaikki tässäkin ketjussa olleet esimerkit. Jumalauta, onneks mulla ei ole sisaruksia! Hyvä kun ruumiit kylmenee kun on jo kämppä tyhjennetty. Aika surullista. Itkettäis ellei jopa naurattais. [/quote] No meidän miehen sukulaiset jo odottelevat rahan kiilto silmissä mieheni mummon perintöä. puhuvat toisinaan ihan kahvipöydässä kuka ottaa mitäkin, mitä se mummo ei missään nimessä saa myydä eläessään pois yms.. Ja tämä mummeli on vielä elämänsä kunnossa!
[/quote]
NO mä en tajua miten joku tuollaista kuuntelee. Jos mun lapset puhelisi tuollaisia, niin ihan varmasti myisin tai testamenttaisin jonnekin muualle juuri ne asiat, mitä on ahnehdittu.
[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 17:26"]
[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 17:09"]
Vähän samalla tavalla kävi mun ukin kuollessa...
[/quote]
Jos ajattelee asian juridista puolta, niin tehän ette olleet perijöitä vaan äitisi ja veljensä. He antoivat teidän ottaa heille kuuluvasta omaisuudesta osan, joten syytä äitiäsi äläkä serkkujasi siitä, että teille ei jäänyt mitään. Äitisi olisi pitänyt valvoa omaa etuaan!
[/quote]
En mä syytä ketään yhtään mistään. Totesinpahan vaan, että opin paljon uutta ihmisistä tuolloin. En todellakaan jaksa alkaa riitelemään joidenkin kaukana asuvien serkkujen saati äitini kanssa tavaroista, joita en koskaan ollut osannut kaivata, ja joita ilman olen pärjännyt ihan loistavasti.
[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 17:09"]
Mutta kyllä tosiaan perinnönjako tuo ihmisistä esiin piirteitä, joita ei koskaan olisi arvannut siellä olevan.
[/quote]
Eikä muuten vaan perinnönjako. Ihmisistä tulee ihan pimeitä puolia esiin, kun mitä tahansa "ilmaista" tavaraa on jaossa.
Vähän samalla tavalla kävi mun ukin kuollessa. Hänellä oli kaksi lasta, minun äitini ja veljensä. Veljellä on kaksi lasta ja meitä on taas kolme sisarusta. Ukin kuollessa olimme kaikki serkukset nuoria aikuisia eli joko jo omillaan asuvia tai muutaman vuoden kuluttua itsenäistyviä. Äitini ja veljensä päättivät, että myyvät talon ja me serkukset saadaan ottaa irtaimistosta kaikki, mikä meille kelpasi, kun kaikilla kuitenkin on paljon tarvetta huonekaluille ja muulle kodin irtaimistolle.
Ukilla oli paljon hyvin sekalaista tavaraa, josta suurin osa oli melkein kaatopaikkatavaraa, mutta seassa oli myös ihan kaunista ja hyväkuntoista antiikkia. Äitini veljen perhe kuitenkin asui ukin kanssa samalla paikkakunnalla ja me viiden tunnin ajomatkan päässä. He siis kävivät heti hakemassa talosta kaikki parhaat päältä. Sinne meni kahdelle serkulle kaikki käyttökelpoiset kodinkoneet, antiikkilipastot ja -tuolit. Kaikki paremmat astiat ja kalliimmat matot.
Kun me saavuttiin paikanpäälle seisottiin kirjaimellisesti siellä haisevien sohvien ja kellastuneiden liinavaatteiden keskellä miettimässä, mitä sieltä kehtaakaan viedä kotiin ja mikä poltetaan takapihalla. Mun veli otti lopulta yhden yöpöydän ja yhden kahvipurkin. Minä löysin yhden keramiikkaruukun ja navetasta arkun, jonka pohja oli lahonnut pois, mutta josta kuitenkin sain ihan käyttökelpoisen vähän kunnostamalla. Mun sisko taas taisi ottaa vain jonkun vanhan ompelukoneen koristeeksi.
Ei edes kuviteltu, että pitäisi erikseen mainita jostain reilusta jakamisesta kaikkien kesken vaan oletettiin sen olevan itsestään selvää kaikille. Eikä me jaksettu alkaa nillittämään asiasta tai kantamaan kaunaa, kaikki ollaan kyllä selvitty ihan hyvin ilman niitäkin tavaroita. Mutta kyllä tosiaan perinnönjako tuo ihmisistä esiin piirteitä, joita ei koskaan olisi arvannut siellä olevan.