Mummin kodista hävisivät vanhat tavarat, ja jyskistä tilalle??

[quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 10:17"]

"Oli ostettu "mummille uutta" sanoi täti.. Liinavaatekaapista kaikki vanhat pellavapyyhkeet ja mummin lakanat hävinneet. Tilalle hoppyhallin kirjavia rättejä."

Todennäköisesti et kuitenkaan ap. elänyt mummon arjessa tai käynyt siellä usein, vaan elät jossakin pikkutytön muistoissa pellavapyyhkeistä ja lakanoista.

Ettei vain mummo olisi ihan itse käyttänyt liinavaatteensa loppuun, sillä kokemuksesta tiedän, ettei nekään ole ikuisia, kyllä liinavaatteiden ikä on maksimissaan n. 20-30-vuotta ja ihmisiän aikana ne joudutaan uusimaan moneen kertaan, myös mummosi, oli ne kuinka käsinkudottuja tai ehkä juuri siksi, koska luonnonmateriaalit syövät ihan itse itsensä, vaikka niitä ei käytetä. Just korjailen mummoni virkkaamaa sänkypeittoa, joka on n. 30-vuotta vanha ja kyllä lanka on jo haperoa, vaikka peitto on ollut vähällä käytöllä.

Olen aina ihmetellyt, miksi ihmisen kuoleman jälkeen tavarat nousevat arvoon arvaamattomaan ja muistoja halutaan sieltä ja täältä, mutta ihmisen eläessä mummoilta ei juuri muistoja haluta, mummojen ja läheisten ostamat hää-,syntymä-, joululahjat jne. ovat harvoin mieleisiä, vaan ne menevät suoraan roskikseen ja kirpparille ja lahjat haukutaan keskustelupalstalla, mitä sontaa ihmiset nyt lahjaksi antavat. Ettet  vain sinäkin olisi viskannut mummon antamat lahjat roskikseen hänen eläessään?

Vaikka lahjoista ei aina pitäisikään, niin jotkut kannattaisi niistä säilyttää, ainakin jos ne ovat rakkaalta, ettei ihmisen kuoltua tarvitse kinuta "muistoja", onhan lahja osoitus ystävyydestä ja rakkaudesta, jonka arvo mitataan, kun ihminen ei ole enää keskuudessamme, mutta sen avulla muistot elävät ja säilyvät. 

[/quote]

Tässä on myös se pointti, mitä moni ei huomaa. Kun mummi haluaa vihdoin ostaa moderneja huonekaluja ja helppohoitoisia lakanoita ja jopa uusia vaatteita itselleen, se on kaikki sukulaisten perinnöstä pois. Esim. meitä kaksi äitimme lasta kannustaa äitiä tuhlaamaan ja tuomaan iloa elämäänsä "kirjavilla räteillä". Meidän mielestä äiti saa nauttia uusista väreistä ja moderneista asioista, eikä niistä iänikuisista 100 vuotta vanhojen pitsilakanoiden pitsien silittämisestä.

Mutta sitten meiltä löytyy yksi neutraali sisarus, joka kyttää äidin ostoja. Mutta se yksi on pahin. Äiti ei saisi ostaa mitään, vaan elää isän muistoissa kituuttaen vanhoissa rytkyissä ja vanhojen tavaroiden keskellä. Koska jokainen euro, minkä äiti laittaa nykyaikaisen "kirjavan rätin" ostamiseen ja uuden lastulevyisen kirjahyllyn ostoon (ja uskalsipa ostaa jopa uuden telkkarin ja lukulampun, eikä enää öljylampun valossa kudo sukkaa illan virikkeeksi), on tulevasta perinnöstä pois.

Mitään uutta ei saisi äiti laittaa, saati matkustella. Vaan pitäisi elää mausoleumissa palvomassa isän muistoa isän perintöhuonekalujen keskellä silittämässä isän äidin virkkaamia lakanapitsejä. Onneksi äitimme on kapinallinen ja haluaa elää viimeiset vuotensa juuri niin kuin on halunnut ja haluaa päästä irti aina vihaamistaan anoppinsa lakanoista yms.

Kerätkää niitä muistoja yhdessäolosta silloin, kun ihminen on elossa. Älkää itsekö kuoleman jälkeen tavaroiden keskellä, ettei teillä ole muistoa. Vaikka miten päin sen kääntää, niin se on ahneutta.

Viettäkää aikaa rakkaidenne kanssa, niin opitte heidät tuntemaan ja ymmärrätte, miksi he ehkä haluavat ostaa vaikka uusia huonekaluja. Kaukaa on niin helppo huudella, jos ei ole aikaa viettänyt ihmisen kanssa. Tavara kelpaisi nyt muistoksi, kun ei ole muistoja hommannut yhdessäolemisella.

"Mummi kuoli, kaunis vanha talo pohjanmaalla oli hänen ja papan yhteinen kotitalo vuosikymmeniä. Sinne he muuttivat nuorena pariskuntana ja kasvattivat perheensä. Mummi pysyti papan kuoltua asumaan pitkään talossaan eikä hänen onneksi tarvinnut kunnan vuodeosastolla elää vuosikaupalla kuolemaa odottaen. Voimat meni nopeasti ja hän lähti papan luo. Nyt oli paskamainen yllätys mennä käymään vanhalla talolla, kun ehditiin. Nimittäin kaikki vanhat talonpoikais-huonekalut, arkut, kaapit ja penkit oli häipynyeet. TIlalle jostian jyskistä lastulevykuraa. Oli ostettu "mummille uutta" sanoi täti.. Liinavaatekaapista kaikki vanhat pellavapyyhkeet ja mummin lakanat hävinneet. Tilalle hoppyhallin kirjavia rättejä"

Oisko kannattanut käydä mummon luona, kiireistäsi huolimatta, ettei olisi tullut yllätyksenä, kun mummi kuitenkin eli vielä pitkään omassa kodissaan. Ei kait nyt noin kiire voi olla, vaikka asuisi miten kaukana.

Ehkä mummosi olisi antanut sinulle ne "muistot" jo eläessään, jos sinä olisit antanut hänelle vastapalveluksen eli aikaasi ja rakkautta, myös mummot vieraantuvat lapsenlapsistaan jos ei pidetä yhteyttä eikä heillä ole mummolle aikaa.

Minua kauhistuttaa se päivä kun kummini kuolee. Lapseton pariskunta ruotsissa, joka on testamentannut omaisuutensa minulle ja veljelleni. Miehellä yksi siskoa, joka on isoäitini johon kenelläkään ei ole yhteyttä, vaimolla kaksi siskoa jotka jo nyt syövät heidät elävältä. Yhtä läheisiä sukulaisia meidän kanssa, on kuusi muuta. Kukaan ei vain tiedä tästä testamentistä.

Komppaan sitä yhtä vastausta tässä ketjussa, että oikeudenmukaisinta olisi mennä katsomaan sitä irtaimistoa yhdessä. Siis kaikki perilliset sopisivat keskenään kaikille sopivan ajan, jolloin yhdessä mennään sinne vainajan kämppään katsomaan, mitä siellä on, ja mitä kukakin sieltä tahtoo itselleen. Jaettaisiin sovussa se irtaimisto, niin ei tulisi kellekään yllätyksiä ja epäluuloja.

[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 17:26"]

[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 17:09"]

Vähän samalla tavalla kävi mun ukin kuollessa. Hänellä oli kaksi lasta, minun äitini ja veljensä. Veljellä on kaksi lasta ja meitä on taas kolme sisarusta. Ukin kuollessa olimme kaikki serkukset nuoria aikuisia eli joko jo omillaan asuvia tai muutaman vuoden kuluttua itsenäistyviä. Äitini ja veljensä päättivät, että myyvät talon ja me serkukset saadaan ottaa irtaimistosta kaikki, mikä meille kelpasi, kun kaikilla kuitenkin on paljon tarvetta huonekaluille ja muulle kodin irtaimistolle.

Ukilla oli paljon hyvin sekalaista tavaraa, josta suurin osa oli melkein kaatopaikkatavaraa, mutta seassa oli myös ihan kaunista ja hyväkuntoista antiikkia. Äitini veljen perhe kuitenkin asui ukin kanssa samalla paikkakunnalla ja me viiden tunnin ajomatkan päässä. He siis kävivät heti hakemassa talosta kaikki parhaat päältä. Sinne meni kahdelle serkulle kaikki käyttökelpoiset kodinkoneet, antiikkilipastot ja -tuolit. Kaikki paremmat astiat ja kalliimmat matot.

Kun me saavuttiin paikanpäälle seisottiin kirjaimellisesti siellä haisevien sohvien ja kellastuneiden liinavaatteiden keskellä miettimässä, mitä sieltä kehtaakaan viedä kotiin ja mikä poltetaan takapihalla. Mun veli otti lopulta yhden yöpöydän ja yhden kahvipurkin. Minä löysin yhden keramiikkaruukun ja navetasta arkun, jonka pohja oli lahonnut pois, mutta josta kuitenkin sain ihan käyttökelpoisen vähän kunnostamalla. Mun sisko taas taisi ottaa vain jonkun vanhan ompelukoneen koristeeksi.

Ei edes kuviteltu, että pitäisi erikseen mainita jostain reilusta jakamisesta kaikkien kesken vaan oletettiin sen olevan itsestään selvää kaikille. Eikä me jaksettu alkaa nillittämään asiasta tai kantamaan kaunaa, kaikki ollaan kyllä selvitty ihan hyvin ilman niitäkin tavaroita. Mutta kyllä tosiaan perinnönjako tuo ihmisistä esiin piirteitä, joita ei koskaan olisi arvannut siellä olevan.

[/quote]

Jos ajattelee asian juridista puolta, niin tehän ette olleet perijöitä vaan äitisi ja veljensä. He antoivat teidän ottaa heille kuuluvasta omaisuudesta osan, joten syytä äitiäsi äläkä serkkujasi siitä, että teille ei jäänyt mitään. Äitisi olisi pitänyt valvoa omaa etuaan!

[/quote]

Ja kun ajatellaan asian moraalista puolta, niin serkkujen olisi pitänyt ajatella muita myös. Todella törkeää käytöstä aloittajan serkuilta.

[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 11:38"]

[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 11:20"]

Ahneita paskiaisia. Mun äiti kieltäytyi ottamasta oman äitinsä perintöä vastaan , sanoen ettei halua mitään muuta kuin vaikka sormuksen muistoksi äidistään. Sisarukset oli sen verran ahneita, ettei äitini saannut edes sitä sormusta , vaikka saivat jo mun äidinkin osuusen perinnöstä.

[/quote]

Tuota, jos äitisi luopui perinnöstä, sen olisi pitänyt siirtyä hänen perillisilleen eli sinulle ja mahdollisille sisaruksillesi. Vai luovuitko sinäkin?

[/quote]

Täsmälleen näin. Meillä äiti, mummo ja eno olivat ehtineet sopia, että perintö menee enolle, koska äiti sai testamentilla isovanhempiensa talon (hoiti mummoaan ja tämä syynä). Mutta äitini kuolikin ennen mummoa ja se, että perintö meni enolle, ei ollutkaan enää sopimuskysymys, koska oli alaikäisiä lastenlastenlapsia, joiden puolesta ei perinnöstä voinut luopua. Niinpä annoimme osuutemme enolle lahjana, ja hän joutui maksamaan isommat verot. Kyse ei ollut kovin isoista summista jaettuna moneen ja eno puolestaan oli huolehtinut mummostamme, koska yrittäjä-äitini ei oikein ehtinyt eikä ollut äitinsä kanssa edes kovin läheinen, joten suostuimme tähän. Laki tuli kuitenkin vastaan eikä voitu tehtyä kuten oli aiemmin sovittu. Eikä se äidin luopuminenkaan olisi onnistunut lastenlasten takia pelkällä sopimuksella. He eivät vain tunteneet lakia. 

[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 21:11"]

[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 20:49"]

[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 17:26"]

[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 17:09"]

Vähän samalla tavalla kävi mun ukin kuollessa. Hänellä oli kaksi lasta, minun äitini ja veljensä. Veljellä on kaksi lasta ja meitä on taas kolme sisarusta. Ukin kuollessa olimme kaikki serkukset nuoria aikuisia eli joko jo omillaan asuvia tai muutaman vuoden kuluttua itsenäistyviä. Äitini ja veljensä päättivät, että myyvät talon ja me serkukset saadaan ottaa irtaimistosta kaikki, mikä meille kelpasi, kun kaikilla kuitenkin on paljon tarvetta huonekaluille ja muulle kodin irtaimistolle.

Ukilla oli paljon hyvin sekalaista tavaraa, josta suurin osa oli melkein kaatopaikkatavaraa, mutta seassa oli myös ihan kaunista ja hyväkuntoista antiikkia. Äitini veljen perhe kuitenkin asui ukin kanssa samalla paikkakunnalla ja me viiden tunnin ajomatkan päässä. He siis kävivät heti hakemassa talosta kaikki parhaat päältä. Sinne meni kahdelle serkulle kaikki käyttökelpoiset kodinkoneet, antiikkilipastot ja -tuolit. Kaikki paremmat astiat ja kalliimmat matot.

Kun me saavuttiin paikanpäälle seisottiin kirjaimellisesti siellä haisevien sohvien ja kellastuneiden liinavaatteiden keskellä miettimässä, mitä sieltä kehtaakaan viedä kotiin ja mikä poltetaan takapihalla. Mun veli otti lopulta yhden yöpöydän ja yhden kahvipurkin. Minä löysin yhden keramiikkaruukun ja navetasta arkun, jonka pohja oli lahonnut pois, mutta josta kuitenkin sain ihan käyttökelpoisen vähän kunnostamalla. Mun sisko taas taisi ottaa vain jonkun vanhan ompelukoneen koristeeksi.

Ei edes kuviteltu, että pitäisi erikseen mainita jostain reilusta jakamisesta kaikkien kesken vaan oletettiin sen olevan itsestään selvää kaikille. Eikä me jaksettu alkaa nillittämään asiasta tai kantamaan kaunaa, kaikki ollaan kyllä selvitty ihan hyvin ilman niitäkin tavaroita. Mutta kyllä tosiaan perinnönjako tuo ihmisistä esiin piirteitä, joita ei koskaan olisi arvannut siellä olevan.

[/quote]

Jos ajattelee asian juridista puolta, niin tehän ette olleet perijöitä vaan äitisi ja veljensä. He antoivat teidän ottaa heille kuuluvasta omaisuudesta osan, joten syytä äitiäsi äläkä serkkujasi siitä, että teille ei jäänyt mitään. Äitisi olisi pitänyt valvoa omaa etuaan!

[/quote]

Ei se nyt ihan noin mene, kyllä se jako on tehtävä lain mukaan niin että kaikki perilliset sen hyväksyy. Tuollainen että mennään ja viedään tavaraa omin luvin muille ilmoittamatta on pesän kavallus. Ei kenenkään tarvi pitää vahtia yötä päivää ettei muut perilliset vaan vie hänen osuuttaan. Perinnönjako ei mene niin että nopein vie mitä haluaa ja muut mitä jää. Normaalille ihmiselle on oletus, että tuossa tilanteessa mennään yhdessä sinne mummon/papan kotiin ja yhdessä päätetään mitä kukakin saa. Sä ilmeisesti kuulut näihin tämän ketjun ahneisiin, jotka painaa tukka putkella vainajan kotiin ja tyhjentää sen ennenkuin perittävä on edes ehtinyt kylmetä. Ja ilmoittaa sitten muille, että olisitte valvoneet etujanne. Harmi vaan kun se ei oikeasti mene noin.

[/quote]

Lapsenlapset eivät ole perijöitä, jos lapset ovat hengissä. Tuossa äiti ja veljensä sopivat, että myyvät kämpän ja ennen sitä lapsenlapset (eivät siis perijät) ottavat, mitä käyttötavaraa irtaimistosta haluavat. Puolet irtaimesta oli enon, puolet äidin ja jos enon lapset veivät puolet, niin se on voi voi. Äidin olisi pitänyt olla siellä pitämässä puoliaan, koska hän siitä irtaimesta osuutensa omisti, eivät hänen lapsensa. Jos ei irtainta luetteloiti perunkirjoituksessa, niin oletusarvoisesti puolet irtaimen arvosta oli enon, loput äidin => eno voi sanoa lapsilleen, että hakekaa pois, hänhän siitä osansa omisti. Tuossa ei ollut kyseessä mikään kavallus, koska oli sovittu, että lapsenlapset voivat käydä ottamassa, mitä haluavat.

[/quote]

Oli miten oli, mutta oikein se ei mennyt. Sen nyt vähäjärkinenkin ymmärtää. 

[quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 10:25"]

Mä odotan että miehen mummi kuolee, hänellä on muhkea omaisuus ja mieheni on hänen suosikki lapsenlapsi. Mummi itse on pihi kuin mikä, joten ei ole apuja häneltä herunut. Meillä pienet lapset ja talous tiukalla. Mummin kuolema toisi mukavan pesämunan meille. Mun puolella on vaan köyhiä ihmisiä, joten siksikin toi perintö houkuttaa. Haukkukaa vaan ahneeksi, sitä mä taidan olla, myös totaalisen kyllästynyt tähän köyhyyteen.

[/quote]

Mummin kuoleman lisäksi pitää odottaa vielä sen mummin lapsen kuolema, jonka miehesi perii. Ei miehelle mummin lapsenlapsena ilman testamenttia mitään perintöä tule, jos hänen äitinsä / isänsä eli se mummin rintaperillinen on elossa.

[quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 19:45"]

[quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 10:25"]

Mä odotan että miehen mummi kuolee, hänellä on muhkea omaisuus ja mieheni on hänen suosikki lapsenlapsi. Mummi itse on pihi kuin mikä, joten ei ole apuja häneltä herunut. Meillä pienet lapset ja talous tiukalla. Mummin kuolema toisi mukavan pesämunan meille. Mun puolella on vaan köyhiä ihmisiä, joten siksikin toi perintö houkuttaa. Haukkukaa vaan ahneeksi, sitä mä taidan olla, myös totaalisen kyllästynyt tähän köyhyyteen.

[/quote]

Mummin kuoleman lisäksi pitää odottaa vielä sen mummin lapsen kuolema, jonka miehesi perii. Ei miehelle mummin lapsenlapsena ilman testamenttia mitään perintöä tule, jos hänen äitinsä / isänsä eli se mummin rintaperillinen on elossa.

[/quote]

Näin on, sekä se miehen äiti tai isä saa tehdä omaisuudella mitä haluaa, mikään ei velvoita jättämään perintöä jälkeensä. Eli jos miehen vanhempi vanhemman sisaruksia on elossa, ei mies ole perillinen eikä omaa mitään oikeutta mihinkään osaan perinnöstä. Jos miehen vanhempi on kuollut, hän perii sitten vanhemman osuuden yhdessä muiden lastenlasten kanssa, mutta mahdolliset vanhemmat osuuteensa. Näillä kaikilla on lakiosaoikeus vaikka testamentti olisikin. Ei ne vanhat ihmiset oikein tajua virallista testamenttia tehdä ja testamenttiasioissa suullinen ei ole pätevä. Testamentissa määrämuotoisuus on erittäin tarkkaa. 

[quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 19:54"]

[quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 19:45"]

[quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 10:25"]

Mä odotan että miehen mummi kuolee, hänellä on muhkea omaisuus ja mieheni on hänen suosikki lapsenlapsi. Mummi itse on pihi kuin mikä, joten ei ole apuja häneltä herunut. Meillä pienet lapset ja talous tiukalla. Mummin kuolema toisi mukavan pesämunan meille. Mun puolella on vaan köyhiä ihmisiä, joten siksikin toi perintö houkuttaa. Haukkukaa vaan ahneeksi, sitä mä taidan olla, myös totaalisen kyllästynyt tähän köyhyyteen.

[/quote]

Mummin kuoleman lisäksi pitää odottaa vielä sen mummin lapsen kuolema, jonka miehesi perii. Ei miehelle mummin lapsenlapsena ilman testamenttia mitään perintöä tule, jos hänen äitinsä / isänsä eli se mummin rintaperillinen on elossa.

[/quote]

Näin on, sekä se miehen äiti tai isä saa tehdä omaisuudella mitä haluaa, mikään ei velvoita jättämään perintöä jälkeensä. Eli jos miehen vanhempi vanhemman sisaruksia on elossa, ei mies ole perillinen eikä omaa mitään oikeutta mihinkään osaan perinnöstä. Jos miehen vanhempi on kuollut, hän perii sitten vanhemman osuuden yhdessä muiden lastenlasten kanssa, mutta mahdolliset vanhemmat osuuteensa. Näillä kaikilla on lakiosaoikeus vaikka testamentti olisikin. Ei ne vanhat ihmiset oikein tajua virallista testamenttia tehdä ja testamenttiasioissa suullinen ei ole pätevä. Testamentissa määrämuotoisuus on erittäin tarkkaa. 

[/quote]

Vanhemman elossa oleva sisarukset piti kirjoittaa tuon boldatun tilalle. 

Kyllä ihmismieli on kummallinen.

Mummojen pitäisi säilyttää eliniän, sata vuotta vanhat pellavalakanat, kirstut, huonekalut, astiat, jotka olivat hänen nuoruudesa ja elää kaiken uuden ulkopuolella, jotta lastenlapset saisivat ne aikanaa jakaa ja riidellä.

Mutta mitä tekevät ap. ja hänen kaltaisensa. Käsi sydämelle. Oletteko itse säilyttäneet kaikki omistamanne tavarat, mitä elinaikananne olette tähän menessä saaneet tai hankkineet, jotta voitte itse aikanaan antaa ne lastenlapsillenne tai heidän lapsilleen ja muistot teidän nuoruusvuosilta säilysi tulevilla sukupolvilla ja vältyttäisiin tulevaisuudessa mielipahalta, kun halutaan mummon nuoruusvuosilta muistoja.

 Tuskin. Luulen, suurimman osan teidänkin tavaroista päätyneen kaatopaikalle tai kierrätykseen tai sitten tavara on tullut tiensä päähän. Kulunut puhki tai  rikki. Nykyään tavaran elinkaari on vielä paljon lyhyempi ja jopa käyttökelpoista ja hyvää tavaraa heitetään pois, toisin kuin ennen, jolloin oli kaikesta pulaa, eikä edes rahalla saanut. Nyt kun kaupat pursuavat tavaraa, niin totta kait mummotkin haluavat itselleen uutta, eikä elää ikivanhojen romujen joukossa.

Hyvä ap. Tuohan on meidän mummojen elämää, eikä siihen lupaa tarvita lapsilta, saati lastenlapsilta, vanhat romut kiertoo ja Jyskistä tilalle, mitä niitä jälkipolville riesaksi, kun  pahoittavat mielensä joululahjoista, vaikka olisi kuinka huippu designiä.

Mummot ovat pitkän elämänsä aikana oivaltaneet, että elämästä kannattaa ottaa kaikki ilo irti, sillä seuraavaa kertaa ei todennäköisesti enää tule, vaan on elettävä kuin viimeistä päivää - kokeiltava kaikkea mahdollista, miltä mikin tuntuu ja maistuu, eikä ainakaan juuttua paikalleen tai hidastella, sitähän te nuoret koko ajan toitotatte, vaan elämstä on otettava kaikki onni, elämykset ja seikkailut. Turhaan  ap. syytät sukulaisia,  saattahan olla, että mummo on elänyt vain tässä ajassa ja ympäristössä ja viisana halunnut kokea kaikkea mahdollista, mitä pitkän elämän aikana voi tehdä.

Kyllä mummonkin mieli piristyy kun postista tulee uusi Ikean tai Jyskin katalogi, voi sitä ilo ja riemua, mitä kaikkea siellä on ja huomasin taas kerran, että lähes kaikki menee vaihtoon. Entistä pellolle ja uutta sisälle. Tiedätkö ap. miten ihanaa se onkin asua erilaisissa asunnoissa ja sisustaa eri tavalla.  Vanhoissa romuissa on ihan erilainen tunnelma, kuin Ikean mööpeleissä. Ja mitkä värit liinavaatteissa, verrattuna niihin ikivanhoihin pellavaan.

Tietäisitpä, kun tytär läväytti minulle netstä huippu hyvän vaatesivuston ja kannusti katsomaan ihan sillä silmällä, tästä en kyllä hiisku pihille pojalleni, saati rahan ahneelle miniälleni, sillä se on vain äiti-tytär juttuja kun tuhlaa rahojani, kun eivät kuitenkaan niitä hautaan pistä.

"Kerätkää niitä muistoja yhdessäolosta silloin, kun ihminen on elossa. Älkää itsekö kuoleman jälkeen tavaroiden keskellä, ettei teillä ole muistoa. Vaikka miten päin sen kääntää, niin se on ahneutta.

Viettäkää aikaa rakkaidenne kanssa, niin opitte heidät tuntemaan ja ymmärrätte, miksi he ehkä haluavat ostaa vaikka uusia huonekaluja. Kaukaa on niin helppo huudella, jos ei ole aikaa viettänyt ihmisen kanssa. Tavara kelpaisi nyt muistoksi, kun ei ole muistoja hommannut yhdessäolemisella."

Juuri näin. Tavarat kyllä kelpaavat muistoksi, mutta miten olisi ihan elävä muisto mummosta - yhdessä vietetty aika, kokemukset, jaettu ilo jne. niistä mummokin olisi ollut paljon iloisempi, kuin antamaastaan muistoesineestä.

Jaaha. Meillä ainakin mummon tavarat ja huonekalut menivät kaatopaikalle, näin ollen ei tuollaisia ongelmia/riitoja tullut ja parempi niin!

Minä olen pyytänyt mummini eläessä mummin ulkovarastoon hylkäämiä ikivanhoja puisia huonekaluja, siis sohvan ja keinutuolin, ja rempannut ne omaan käyttöön. Olen kysynyt tädeiltä ja äidiltäni luvan ennen kuin olen edes kysynyt mummilta. Kaikille on sopinut, ovat olleet hyvillään kun joku viitsii nähdä vaivaa ja ottaa käyttöön vanhaa tavaraa.

Olen myös käynyt mummin eläessä paljon kylässä hänen luonaan. Ei tarvitse sitten mummin kuoltua miettiä, että joku tavara olisi kiva muisto, kun on niitä muistoja muutenkin yhdessäolosta mummin kanssa. Esimerkiksi klapikoppa, jonka ostin markkkinoilta, joilla kävin yhdessä mummin kanssa.

Isovanhempasi perilliset kyllä saavat jakaa tavarat keskenään.

Eiköhän irtain omaisuus kannata jakaa perunkirjoituksen jälkeen. Siinä vaiheessa olisi kannattanut ilmaista asian mitä tavaroista ehkä itselleen perinnöksi haluaisi. Kenen omistuksessa talo on?

Ahneita paskiaisia. Mun äiti kieltäytyi ottamasta oman äitinsä perintöä vastaan , sanoen ettei halua mitään muuta kuin vaikka sormuksen muistoksi äidistään. Sisarukset oli sen verran ahneita, ettei äitini saannut edes sitä sormusta , vaikka saivat jo mun äidinkin osuusen perinnöstä.

Meillä oli vastaava tilanne. Täti kuoli, ja perikuntaan kuulumattomat sukulaiset kävivät ryöstämässä kämpän. Jopa pakastin oli tyhjennetty, "otettiin marjat meidän lapsille". Kaikki vähänkin arvokas lähti mukaan. Rikosilmoitus jäi tekemättä, olimme kuin puulla päähän lyötyjä,miten näin voi tapahtua.