Lue keskustelun säännöt.
Mummin kodista hävisivät vanhat tavarat, ja jyskistä tilalle??
22.05.2015 |
Mummi kuoli, kaunis vanha talo pohjanmaalla oli hänen ja papan yhteinen kotitalo vuosikymmeniä. Sinne he muuttivat nuorena pariskuntana ja kasvattivat perheensä.
Mummi pysyti papan kuoltua asumaan pitkään talossaan eikä hänen onneksi tarvinnut kunnan vuodeosastolla elää vuosikaupalla kuolemaa odottaen. Voimat meni nopeasti ja hän lähti papan luo.
Nyt oli paskamainen yllätys mennä käymään vanhalla talolla, kun ehditiin. Nimittäin kaikki vanhat talonpoikais-huonekalut, arkut, kaapit ja penkit oli häipynyeet. TIlalle jostian jyskistä lastulevykuraa. Oli ostettu "mummille uutta" sanoi täti..
Liinavaatekaapista kaikki vanhat pellavapyyhkeet ja mummin lakanat hävinneet. Tilalle hoppyhallin kirjavia rättejä.
Vanhat astiat taikinatiinut ja voipurkit; poissa.
Tädit asuu seudulla, pojilla ahneet vaimot. Kaikki viety ja teeskennellään, että voi voi kun harvoin nähdään. Ei meinannut tulla tieto hautajaisista millään perille. "Ai, mää luulin että teille on jo ilmoitettu". Oli hyvää aikaa kantaa loputkin kamat parempaan talteen.
Olisin halunnut jotain muistoja isäni lapsuudesta. Mummi oli rakas ja jotain oliisn hänestäkin halunnut saada muistoksi. Ja ei, joku kuttaperkka eteisin peili-apupöytä-yhdistelmä ei ole semmoinen asia.
Kiitos suku. Teillä on omakotitalot, ja traktoreita ja kuorma-autoja pihat täynnä. Vielä piti mummin muistot viedä varmaan talteen.
Kommentit (105)
Meillä kävi samoin. Isovanhempieni kuollessa tätini jakoivat heidän perintönsä keskenään ja me, kuolleen sisaruksen lapset, jäimme osattomiksi. Pesä oli niin pieni, ettei asiasta kannattanut alkaa tappelemaan. Osaa tädeistä on myöhemmin kaduttanut ja ovat pyytäneet anteeksi ja yrittäneet selitellä. Tyyliin, etteivät muka tienneet meidän jäävän ilman. Aivan sama, ei kiinnosta pitää yhteyksiä moisiin sukulaisiin. Muutama tonni perintöä ja siitäkin pitää osa kavaltaa itselleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut vastaavassa tilanteessa kuin ap. mutta rintaperillesenä ja minusta tässäkin tapauksessa olisi ollut oikeudenmukaista ap. ajatella perinnön kohtuullistamista, jos olet asunut kaukana ja vain harvoin olet edes tavannut mummoasi.
Minulle oli itsestään selvää kohtuullistaa perinnönjako, kun itse asuin tuhansien kilometrien päässä ja veljeni hoiti puolestani vanhempien asiat kuolemaan saakka, niin kuin ap. tapauksessa, koska tädit asuvat samalla paikkakunnalla, niin todennäköisesti he ovat auttaneet mummoa arkisissa asioissa ja talon hoidossa. Vanha ihminen tarvitsee paljon ulkopuolista apua, selviytyäkseen arkisista asioista ja vanhuksella on turva, jos apua tarvitsee. Meilläkin oli metsät ja maat myyty, mutta kiinteistön ja irtaimiston arvo korvasi muutaman vuoden hoitokustannukset ja siksi tein lahjakirjan veljelleni ja näin luovuin perinnöstä, koska minusta se oli oikeudenmukaista, sillä ihan samalla tavalla minä kuin ap. olisi ollut velvollinen huolehtimaan mummon hyvinvoinnista ja turvasta viimeisinä elinvuosina, koska olisi vienyt rahaa ja aikaa.
[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 17:26"]
[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 17:09"]
Vähän samalla tavalla kävi mun ukin kuollessa. Hänellä oli kaksi lasta, minun äitini ja veljensä. Veljellä on kaksi lasta ja meitä on taas kolme sisarusta. Ukin kuollessa olimme kaikki serkukset nuoria aikuisia eli joko jo omillaan asuvia tai muutaman vuoden kuluttua itsenäistyviä. Äitini ja veljensä päättivät, että myyvät talon ja me serkukset saadaan ottaa irtaimistosta kaikki, mikä meille kelpasi, kun kaikilla kuitenkin on paljon tarvetta huonekaluille ja muulle kodin irtaimistolle.
Ukilla oli paljon hyvin sekalaista tavaraa, josta suurin osa oli melkein kaatopaikkatavaraa, mutta seassa oli myös ihan kaunista ja hyväkuntoista antiikkia. Äitini veljen perhe kuitenkin asui ukin kanssa samalla paikkakunnalla ja me viiden tunnin ajomatkan päässä. He siis kävivät heti hakemassa talosta kaikki parhaat päältä. Sinne meni kahdelle serkulle kaikki käyttökelpoiset kodinkoneet, antiikkilipastot ja -tuolit. Kaikki paremmat astiat ja kalliimmat matot.
Kun me saavuttiin paikanpäälle seisottiin kirjaimellisesti siellä haisevien sohvien ja kellastuneiden liinavaatteiden keskellä miettimässä, mitä sieltä kehtaakaan viedä kotiin ja mikä poltetaan takapihalla. Mun veli otti lopulta yhden yöpöydän ja yhden kahvipurkin. Minä löysin yhden keramiikkaruukun ja navetasta arkun, jonka pohja oli lahonnut pois, mutta josta kuitenkin sain ihan käyttökelpoisen vähän kunnostamalla. Mun sisko taas taisi ottaa vain jonkun vanhan ompelukoneen koristeeksi.
Ei edes kuviteltu, että pitäisi erikseen mainita jostain reilusta jakamisesta kaikkien kesken vaan oletettiin sen olevan itsestään selvää kaikille. Eikä me jaksettu alkaa nillittämään asiasta tai kantamaan kaunaa, kaikki ollaan kyllä selvitty ihan hyvin ilman niitäkin tavaroita. Mutta kyllä tosiaan perinnönjako tuo ihmisistä esiin piirteitä, joita ei koskaan olisi arvannut siellä olevan.
[/quote]
Jos ajattelee asian juridista puolta, niin tehän ette olleet perijöitä vaan äitisi ja veljensä. He antoivat teidän ottaa heille kuuluvasta omaisuudesta osan, joten syytä äitiäsi äläkä serkkujasi siitä, että teille ei jäänyt mitään. Äitisi olisi pitänyt valvoa omaa etuaan!
[/quote]
Ei se nyt ihan noin mene, kyllä se jako on tehtävä lain mukaan niin että kaikki perilliset sen hyväksyy. Tuollainen että mennään ja viedään tavaraa omin luvin muille ilmoittamatta on pesän kavallus. Ei kenenkään tarvi pitää vahtia yötä päivää ettei muut perilliset vaan vie hänen osuuttaan. Perinnönjako ei mene niin että nopein vie mitä haluaa ja muut mitä jää. Normaalille ihmiselle on oletus, että tuossa tilanteessa mennään yhdessä sinne mummon/papan kotiin ja yhdessä päätetään mitä kukakin saa. Sä ilmeisesti kuulut näihin tämän ketjun ahneisiin, jotka painaa tukka putkella vainajan kotiin ja tyhjentää sen ennenkuin perittävä on edes ehtinyt kylmetä. Ja ilmoittaa sitten muille, että olisitte valvoneet etujanne. Harmi vaan kun se ei oikeasti mene noin.
[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 12:02"]
No joo onpas taas vastauksia. Mun mielestä törkeetä. Aplle ois voitu antaa joku pieni muisto mummosta. Vaikka muutamat nimikoidut lakanat. Kumma, miten porukka täällä näkee aina ne negat kaikessa.
[/quote]
Äitini on 87v vanha ja vielä haluaa shoppailla itselleen uutta. On jakanut meille lapsille vanhaa tavaraa ja pannut myyntiin, mitä emme ole huolineet.
Ja kyllä, äitini ei ole holhouksessa ja hänellä on oikeus ostaa uusia huonekaluja itselleen ja lahjoittaa vanhoja lakanoitaan ja esim. vanhan sukuraamatun minulle, kun niin halusi.
Jos joku sisareni lapsista tulisi huutamaan, että miksi mummin puusohva on vaihdettu mukavaan nahkasohvaan, niin olisin kyllä äimänkäkenä, että mitä se hänelle kuuluu. Hän ei ole ollut hoitamassa mummia, kuten me olemme äitiämme hoitaneet.
Mä ajattelen niin että jos ap ei ole mummun elinaikana käynyt tämän talossa ja huomannut kalusteiden vaihtumista niin eipä se mummu niin rakas sitten ollutkaan.
Oma mummuni arvasi hyvin ahneet tyttärensä ja minulle antoi pikkuhiljaa elämänsä aikana kaikenlaista kun halusi että nimenomaan minä saan ne. Olin ainoa joka kävi häntä katsomassa vuosien aikana ihan vaan juttelemassa enkä syyllistämässä ja utelemassa. Hän sitten tyttäriltään salaa antoi minulle tavaroita ja osti kaikenlaista, ei paljon mutta jotakin. Siitä syntyi sen helvetinaikainen häly ja minua syytettiin mummun hyväksikäyttämisestä kun mummu sitten kupsahti. Yhtäkään esinettä ja kalustetta en ole nähnyt joihin mummu oli kirjoittanut kuulakärkikynällä mun nimen. Tiedän että ne on jaettu ihan muille tyypeille. Mua ei harmita, nauran vaan ja niin mummukin varmasti siellä pilvenreunalla. En ole ollut sukulaisteni kanssa sen jälkeen tekemisissä ja missasin koko perintöriidankin kun en mennyt hautajaisiin. Kuulin vaan että siellä oli tapeltu:*) Kyllä ne mummut tietää kuka niistä oikeasti välittää ja ehkä ap.n mummu tosiaan halusi modernia tavaraa kotiin. Jyskistä ja hobbarista saa halvalla:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 20:49"]
[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 17:26"]
[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 17:09"]
Vähän samalla tavalla kävi mun ukin kuollessa. Hänellä oli kaksi lasta, minun äitini ja veljensä. Veljellä on kaksi lasta ja meitä on taas kolme sisarusta. Ukin kuollessa olimme kaikki serkukset nuoria aikuisia eli joko jo omillaan asuvia tai muutaman vuoden kuluttua itsenäistyviä. Äitini ja veljensä päättivät, että myyvät talon ja me serkukset saadaan ottaa irtaimistosta kaikki, mikä meille kelpasi, kun kaikilla kuitenkin on paljon tarvetta huonekaluille ja muulle kodin irtaimistolle.
Ukilla oli paljon hyvin sekalaista tavaraa, josta suurin osa oli melkein kaatopaikkatavaraa, mutta seassa oli myös ihan kaunista ja hyväkuntoista antiikkia. Äitini veljen perhe kuitenkin asui ukin kanssa samalla paikkakunnalla ja me viiden tunnin ajomatkan päässä. He siis kävivät heti hakemassa talosta kaikki parhaat päältä. Sinne meni kahdelle serkulle kaikki käyttökelpoiset kodinkoneet, antiikkilipastot ja -tuolit. Kaikki paremmat astiat ja kalliimmat matot.
Kun me saavuttiin paikanpäälle seisottiin kirjaimellisesti siellä haisevien sohvien ja kellastuneiden liinavaatteiden keskellä miettimässä, mitä sieltä kehtaakaan viedä kotiin ja mikä poltetaan takapihalla. Mun veli otti lopulta yhden yöpöydän ja yhden kahvipurkin. Minä löysin yhden keramiikkaruukun ja navetasta arkun, jonka pohja oli lahonnut pois, mutta josta kuitenkin sain ihan käyttökelpoisen vähän kunnostamalla. Mun sisko taas taisi ottaa vain jonkun vanhan ompelukoneen koristeeksi.
Ei edes kuviteltu, että pitäisi erikseen mainita jostain reilusta jakamisesta kaikkien kesken vaan oletettiin sen olevan itsestään selvää kaikille. Eikä me jaksettu alkaa nillittämään asiasta tai kantamaan kaunaa, kaikki ollaan kyllä selvitty ihan hyvin ilman niitäkin tavaroita. Mutta kyllä tosiaan perinnönjako tuo ihmisistä esiin piirteitä, joita ei koskaan olisi arvannut siellä olevan.
[/quote]
Jos ajattelee asian juridista puolta, niin tehän ette olleet perijöitä vaan äitisi ja veljensä. He antoivat teidän ottaa heille kuuluvasta omaisuudesta osan, joten syytä äitiäsi äläkä serkkujasi siitä, että teille ei jäänyt mitään. Äitisi olisi pitänyt valvoa omaa etuaan!
[/quote]
Ei se nyt ihan noin mene, kyllä se jako on tehtävä lain mukaan niin että kaikki perilliset sen hyväksyy. Tuollainen että mennään ja viedään tavaraa omin luvin muille ilmoittamatta on pesän kavallus. Ei kenenkään tarvi pitää vahtia yötä päivää ettei muut perilliset vaan vie hänen osuuttaan. Perinnönjako ei mene niin että nopein vie mitä haluaa ja muut mitä jää. Normaalille ihmiselle on oletus, että tuossa tilanteessa mennään yhdessä sinne mummon/papan kotiin ja yhdessä päätetään mitä kukakin saa. Sä ilmeisesti kuulut näihin tämän ketjun ahneisiin, jotka painaa tukka putkella vainajan kotiin ja tyhjentää sen ennenkuin perittävä on edes ehtinyt kylmetä. Ja ilmoittaa sitten muille, että olisitte valvoneet etujanne. Harmi vaan kun se ei oikeasti mene noin.
[/quote]
Lapsenlapset eivät ole perijöitä, jos lapset ovat hengissä. Tuossa äiti ja veljensä sopivat, että myyvät kämpän ja ennen sitä lapsenlapset (eivät siis perijät) ottavat, mitä käyttötavaraa irtaimistosta haluavat. Puolet irtaimesta oli enon, puolet äidin ja jos enon lapset veivät puolet, niin se on voi voi. Äidin olisi pitänyt olla siellä pitämässä puoliaan, koska hän siitä irtaimesta osuutensa omisti, eivät hänen lapsensa. Jos ei irtainta luetteloiti perunkirjoituksessa, niin oletusarvoisesti puolet irtaimen arvosta oli enon, loput äidin => eno voi sanoa lapsilleen, että hakekaa pois, hänhän siitä osansa omisti. Tuossa ei ollut kyseessä mikään kavallus, koska oli sovittu, että lapsenlapset voivat käydä ottamassa, mitä haluavat.
[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 14:36"]Olen kuolleen isäni osalta kyllä mummin perillinen, samassa asemassa kuin isäni siskot ja velijet. Olisin tosiaan halunnut jotain muistoa. Vastauksista päätellen tämä on vain ahneutta mun osalta. Metsä ja maat on jaettu jo.
Mummin eläessä tavarat vaihtui uudempaan, en tiedä mumiin tahdosta niinkään vaan muutaman tädin.
Tunnen sukuni kyllä aika hyvin, ja asia on mennyt juuri niinkuin kirjoitin. Ja olen kyllä ollut yhteydessä ja nähnyt mummia vuosien ajan, ja vielä ihan viine vuosinakin. Mutta kun asuu pääkaupungissa, niin ei voi ihan joka viikko matkustaa pohjanmaalle keskelle peltoja.
Sukuun en aio olla yhteyksisa. Ihan kuin se olisi jotenkin minun syyni ja viaksi laskettava, että isäni kuoli suht. nuorena.
[/quote]
Ap, luulen, etteivät ihmiset ymmärtäneet, että olit todella perijän asemassa. Et kertonut aloituksessa, että isäsi on kuollut. Minusta sinua on kohdeltu väärin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minuakin ärsyttää meillä tuo sama. Vanhempani myyvät kaiken arvokkaan nyt pois. Halpa ja huono jää. "Täytyy saada tilaa kaappeihin,"
.
Siis isovanhemmiltani perityn myyvät. Lähinnä äitini, joka on aina kateuksissaan vihannut niitä suvun arvoesineitä. Isäni on ji niin taantunut, ettei puolusta niitä.
.
Myisivät edes mulle, mutta ei. Kuulemma roinasta eroon ja tekevät muka jälkipolville hyvän työn.
[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 12:15"]
[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 11:54"]
[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 11:48"]
Jos ymmärsin aloituksen oikein, niin tässä mummin vanhaa arvokasta omaisuutta oli vaihdettu uuteen arvottomaan jo mummin elinaikana. Perillisille jäi siis vain ne Jyskin ja Hobbyhallin tusinakamat ja sukulaiset, mummin arvokkaat huonekalut ja liinavaatteet ovat hävinneet ap:n tietämättä jo aikaisemmin. Vanhat ihmiset eivät aina tajua, miten arvokkaita tavaroita heillä saattaa olla ja sen vuoksi suostuvat siihen, että arvokas huonekalu, astia tms vaihdetaan uuteen, mutta arvottomaan.
[/quote]
Ehkä asian takana on myös käytännöllisyys? Vanhat huonekalut ja ties mitkä taikinatiinut vievät paljon tilaa ja niissä voi olla koukeroa ja uloketta, jotka hankaloittavat liikkumista. Samoin pellavalakanan hoitaminen ja pesu on hieman poikkeavaa modernista peruslakanasta, jonka voi vain heittää koneeseen. Eikä myöskään kärsi niin pahasti, jos ikäihminen hieman "vuotaa".
Niin, että miksi niitä talonpoikaiskaluja olisi pitänyt säilyttää viimeiseen hengenvetoon saakka mummilla, ja vasta sitten vaihtaa omistajaa, joka tuskin olisi ollut ap, vaan ne tädit jokatapauksessa.
[/quote]
Haha... mistään käytännöllisyydestä ei varmasti ole kyse. Ja tottahan aloittaja on aivan yhtä lailla sukua mummilleen vanhempansa kautta, olkoonkin ettei tätä perillistä enää ole.
Kyllä tässä on selvästi oman käden oikeudesta kyse. On vuosien varrella tyhjennetty kaikessa hiljaisuudessa mummon kotia ja tuotu edullisia huonekaluja tilalle.
Ap, menepäs kylään tädeillesi ja sedillesi. Voit kokea yllätyksen!
Eikö tässä voi tehdä vielä jälkikäteen sellaista, että kaikki alunperin mummon kotiin kuuluneet tavarat listataan ja niiden omistusoikeus mietitään uudelleen. Voi olla, että siellä on joku mummon omasta tahdostaan antamakin, mutta luultavasti suurin osa on sellaisia, jotka on melkein ilman lupaa kannettu tuvasta ulos.
[/quote]
Eläissään saa tehdä tavaroillaan ihan mitä tahtoo! Ap:lla ei ole mitään oikeutta vaatia listaa tavaroista, jotka mummolassa oli joskus 1990-luvun alussa ja sitten syynätä sukulaisten koteja niitä etsien ja omakseen vaatien. Kuolinpesällä on se irtaimisto, joka mummin kuolinhetkellä oli olemassa, vaikka ap:n mielestä siellä on väärää roinaa. Mummilla on ollut oikeus ostaa Jyskistä lastulevyä ja oikeus antaa piironkeja lapsilleen ja lastenlapsilleen ilman, että ap saa oikeutta osuutta itselleen vaatia. Jonkun senkin hinnaksi arvioidaan muutama kymppi, ei tule vielä edes lahjavero vastaan.
Olisi aika hurjaa, jos omat lapseni menisivät mummolaan ja ilmoittaisivat, että isovanhemmilla ei ole oikeutta myydä keinutuoliaan, koska se on heille tärkeä. Siinä jäisi mummi vaille kivaa kulmasohvaa, kun tuleva perikunta päättäisi, mitä huonekaluja vanhuksilla saa olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvin samanlainen tarina kuin tämän päivän lehdessä.
[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 14:36"]
Olen kuolleen isäni osalta kyllä mummin perillinen, samassa asemassa kuin isäni siskot ja velijet. Olisin tosiaan halunnut jotain muistoa. Vastauksista päätellen tämä on vain ahneutta mun osalta. Metsä ja maat on jaettu jo. Mummin eläessä tavarat vaihtui uudempaan, en tiedä mumiin tahdosta niinkään vaan muutaman tädin. Tunnen sukuni kyllä aika hyvin, ja asia on mennyt juuri niinkuin kirjoitin. Ja olen kyllä ollut yhteydessä ja nähnyt mummia vuosien ajan, ja vielä ihan viine vuosinakin. Mutta kun asuu pääkaupungissa, niin ei voi ihan joka viikko matkustaa pohjanmaalle keskelle peltoja. Sukuun en aio olla yhteyksisa. Ihan kuin se olisi jotenkin minun syyni ja viaksi laskettava, että isäni kuoli suht. nuorena.
[/quote]
Mutta et nähtävästi käynyt siellä edes kerran kuukaudessa, jos koti oli yllättäen vaihtunut lastulevyhelvetiksi? Mieti - jos olisit ollut yhtä paljon yhteydessä isoäitiisi kuin muukin suku, niin ehkä hän olisi halunnut muistaa sinua jotenkin. Nyt jäit etäiseksi, et käynyt siivousapuna jne., joten mistä se mummi tiesi, että oikeasti välität? Montako joulua laitoit isoäidillesi, miten usein kuljetit kirkkoon?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vedä niitä kaikkia perseeseen! Älä anna niiden nöyryyttää sinua!
[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 14:36"]
Olen kuolleen isäni osalta kyllä mummin perillinen, samassa asemassa kuin isäni siskot ja velijet. Olisin tosiaan halunnut jotain muistoa. Vastauksista päätellen tämä on vain ahneutta mun osalta. Metsä ja maat on jaettu jo. Mummin eläessä tavarat vaihtui uudempaan, en tiedä mumiin tahdosta niinkään vaan muutaman tädin. Tunnen sukuni kyllä aika hyvin, ja asia on mennyt juuri niinkuin kirjoitin. Ja olen kyllä ollut yhteydessä ja nähnyt mummia vuosien ajan, ja vielä ihan viine vuosinakin. Mutta kun asuu pääkaupungissa, niin ei voi ihan joka viikko matkustaa pohjanmaalle keskelle peltoja. Sukuun en aio olla yhteyksisa. Ihan kuin se olisi jotenkin minun syyni ja viaksi laskettava, että isäni kuoli suht. nuorena.
[/quote]
Sinne pääkaupunkiinko ne talonpoikaiskalusteet olisi pitänyt raijata? Miksi ne eivät voi mennä tädeille ja heidän lapsilleen, varsinkin jos heillä vaikka oli tarvetta ja tilaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 12:28"]
Kyllä minun mummi ja pappa ovat pikkuhiljaa vaihtaneet vanhoja ja raskaita kalusteita uusiin ja yksinkertaisiin. Ja mitä ei lapset tai lapsenlapset ole kysyttäessä ottaneet, on myyty pois.
Ja mistäs se selvitetään, mitkä on annettu pois ja mitkä luvatta viety? Soitetaan paikalle meedio selvittämään asiaa ja viedään sitten todistajien läsnäollessa tapahtuneen kanavoinnin kautta mummilta saatu lausunto oikeuden eteen?[/quote]
Ei tarvita meediota, jos ovat olleet ns. järjissään, eli ei ole määrätty edunvalvontaa. Kuka tahansa saa lahjoittaa omaisuuttaa ihan mihin tahansa. Jokaisesta rukista ja muusta lahjaksi tai muistoksi annetusta olisi oltava joku dokumentti. Vaikka sitten mummonäidin testamentti, jossa joku tietty esine annetaan aina "perheen vanhimmalle tyttärelle", kuten minun perintörukkini. Vaikeaksi homma menee, jos samaa rukkia omistelee useampi, jolle se on todistettavasti luvattu tai annettu. 35 voisi pyytää vaikka mummoa kirjoittamaan kirjeen, jolla lupaa rukin juuri hänelle, niin olet vahvoilla jos sitä havittelee joku muukin, ehkä vain rahallisen arvon takia.
[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 16:21"]
[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 12:28"]
Kyllä minun mummi ja pappa ovat pikkuhiljaa vaihtaneet vanhoja ja raskaita kalusteita uusiin ja yksinkertaisiin. Ja mitä ei lapset tai lapsenlapset ole kysyttäessä ottaneet, on myyty pois.
Ja mistäs se selvitetään, mitkä on annettu pois ja mitkä luvatta viety? Soitetaan paikalle meedio selvittämään asiaa ja viedään sitten todistajien läsnäollessa tapahtuneen kanavoinnin kautta mummilta saatu lausunto oikeuden eteen?[/quote]
Ei tarvita meediota, jos ovat olleet ns. järjissään, eli ei ole määrätty edunvalvontaa. Kuka tahansa saa lahjoittaa omaisuuttaa ihan mihin tahansa. Jokaisesta rukista ja muusta lahjaksi tai muistoksi annetusta olisi oltava joku dokumentti. Vaikka sitten mummonäidin testamentti, jossa joku tietty esine annetaan aina "perheen vanhimmalle tyttärelle", kuten minun perintörukkini. Vaikeaksi homma menee, jos samaa rukkia omistelee useampi, jolle se on todistettavasti luvattu tai annettu. 35 voisi pyytää vaikka mummoa kirjoittamaan kirjeen, jolla lupaa rukin juuri hänelle, niin olet vahvoilla jos sitä havittelee joku muukin, ehkä vain rahallisen arvon takia.
[/quote]
Tähänkö on menty, että mummot eivät saa antaa mitään omistamaansa lapsille tai lapsenlapsille ilman kuittia?
Ohis. Mutta sitä on paha haukkua muita ahneudesta, jos itse himoitsee myös niitä tavaroita. Rintaperilliset jakavat ensin keskenään irtaimiston. Usein niissä jaoissa ei toteudu oikeudenmukaisuus. Usein painaa myös tunnearvot. Järkevä ihminen itse jakaa tavaransa ennen lähtöään ja ne joille jotain tulee, olkoon tyytyväisiä osuuteensa.
[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 11:41"][quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 11:34"]
No mutta eikö mummosi lapsilla ollut oikeus niihin? En nyt oikein ole näistä asioista perillä, mutta eikö lapsilla ole etuoikeus lapsenlapsiin nähden?
[/quote]
Nokun ne mummin lapset ovat hakeneet tavarat ahneuttaan, mutta ap olisi vain jalosti vienyt kotiinsa mitä mahtuu ilman itsekkyyden pisaraakaan sielussaan.
[/quote]
Hahahaaaaaaaaaaah! Niin varmaan....
Voi olla, että mummo on jakanut kamat just niille joille ne halusi antaa
[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 16:38"]
Voi olla, että mummo on jakanut kamat just niille joille ne halusi antaa
[/quote]
Niin, ei se mene niin, että mummin pitää antaa tavara etäiselle lapsenlapselle, joka haluaa "muiston" hänestä. Eiköhän ap saa riihikuivaa rahaa mielen parantamiseksi.
Olen 54v ja olen hävittänyt jo osan niistä lakanoista, joita saimme häälahjaksi. Tuleekohan joku lapsenlapsista itsemään, että30 vuoden päästä kaapista ei löydy enää niitä lakanoita, joita mummi sai lahjaksi v. 1987
Olen kuolleen isäni osalta kyllä mummin perillinen, samassa asemassa kuin isäni siskot ja velijet. Olisin tosiaan halunnut jotain muistoa. Vastauksista päätellen tämä on vain ahneutta mun osalta. Metsä ja maat on jaettu jo.
Mummin eläessä tavarat vaihtui uudempaan, en tiedä mumiin tahdosta niinkään vaan muutaman tädin.
Tunnen sukuni kyllä aika hyvin, ja asia on mennyt juuri niinkuin kirjoitin. Ja olen kyllä ollut yhteydessä ja nähnyt mummia vuosien ajan, ja vielä ihan viine vuosinakin. Mutta kun asuu pääkaupungissa, niin ei voi ihan joka viikko matkustaa pohjanmaalle keskelle peltoja.
Sukuun en aio olla yhteyksisa. Ihan kuin se olisi jotenkin minun syyni ja viaksi laskettava, että isäni kuoli suht. nuorena.