Mummin kodista hävisivät vanhat tavarat, ja jyskistä tilalle??

No, ehkäpä ap ei juuri tavannut mummia viime vuosina ennen kuolemaa, jos kerran huonekalujen vaihtuminen tuli täytenä yllätyksenä.

[quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 15:57"]

No, ehkäpä ap ei juuri tavannut mummia viime vuosina ennen kuolemaa, jos kerran huonekalujen vaihtuminen tuli täytenä yllätyksenä.

[/quote]

Näinpä, tokko niitä huonekaluja oli kerralla sinne vaihdettu. Miten kauan sitten ap kävit mummiasi katsomassa, entäs sinun isäsi, pitikö yhteyttä äitiinsä? Itselläni on nimittäin kokemus siitä, miten muut sisarukset "unohtavat" sen, että sen oman vanhuksen hoiva ja huolenpito on yhteisen vastuun kantamista. Meille tyttärille  jäi kaikki huolehtiminen äidistäni, veljeni eivät " ehtineet" edes joka kesä piipahtamaan. Autoin äitiäni myös taloudellisesti vuosia ja siitä kyllä kerroin sisaruksilleni, mutta he eivät koskaan tarjoutuneet osallistumaan mihinkään kuluihin. Mutta äidin kuoltua, oltiin kyllä tikkana paikalla saaliinjaolla ja ihmeteltiin sitä, kun tilillä ei ole enemmän rahaa. Äitini sai pientä eläkettä, ei siitä mitään säästöön jäänyt. Tämä ahneus jätti kyllä särön meidän sisarusten väleihin.

Kyllä mummolan pitää pysyä sellaisena, kuin se oli lapsuusmuistoissa. Mummin pellavalakanat..mmmmm..muistan niiden tuoksunkin. Ei mummilla ole minusta oikeutta uusia riemunkirjavia lakanoita ostaa ja muuttaa mummolan tunnelmaa. Mummin pitää pysyä loppuun asti mummona ja mummolan mummolana.

Eläessään mummilla on tietenkin oikeus tehdä tavaroilleen mitä haluaa, antaa kenelle haluaa ja ostaa tilalle mitä haluaa.

MUTTA jos on kyse arvokkaasta omaisuudesta, sen antaminen jollekin perillisistä katsotaan oletusarvoisesti ennakkoperinnöksi. Eli jos osa sisaruksista on saanut arvokkaita lahjoja vanhemmilta, se vähentää heidän perintöosuuttaan, kun vanhemmat ovat kuolleet. Jos ei ole erikseen määrätty toisin testamentissa tai muuten.  

Itsekin voisin jo tilata vanhemmiltani ennakkoperintöä pikkuhiljaa. Ei siitä perinnöstä ole minulle enää mitään ilo sitten kun heistä aika jättää. Paljon enemmän siitä olisi hyötyä nyt ja verojakaan ei tarvitse maksaa pienistä lahjoituksista.

[quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 16:42"]

Eläessään mummilla on tietenkin oikeus tehdä tavaroilleen mitä haluaa, antaa kenelle haluaa ja ostaa tilalle mitä haluaa.

MUTTA jos on kyse arvokkaasta omaisuudesta, sen antaminen jollekin perillisistä katsotaan oletusarvoisesti ennakkoperinnöksi. Eli jos osa sisaruksista on saanut arvokkaita lahjoja vanhemmilta, se vähentää heidän perintöosuuttaan, kun vanhemmat ovat kuolleet. Jos ei ole erikseen määrätty toisin testamentissa tai muuten.  

[/quote]

Onko mummo oikeasti tilivelvollinen joistain ikivanhoista pellavalakanoista lapsenlapsilleen.

Voi aikoja ja tapoja.

Itse hoidan äitiämme melko paljon. Hänen kauppa-ja lääkäriasiat, siivoukset, pihan hoidon yms.

Siskoni ei paljon hänen luonaan jouda käymään. Mutta sen tiedän, että äidin kuoleman jälkeen siskollani on lista äidin jokaisesta tavarasta ja syöksyy kyllä niitä varailemaan itselleen. Äitini on jotain salaa antanut minulle, koska tietää, että säästän ne suvussa, enkä myy, kuten siskoni tulee myymään kaiken, mitä irti saa äitini talosta.

[quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 16:42"]

Eläessään mummilla on tietenkin oikeus tehdä tavaroilleen mitä haluaa, antaa kenelle haluaa ja ostaa tilalle mitä haluaa.

MUTTA jos on kyse arvokkaasta omaisuudesta, sen antaminen jollekin perillisistä katsotaan oletusarvoisesti ennakkoperinnöksi. Eli jos osa sisaruksista on saanut arvokkaita lahjoja vanhemmilta, se vähentää heidän perintöosuuttaan, kun vanhemmat ovat kuolleet. Jos ei ole erikseen määrätty toisin testamentissa tai muuten.  

[/quote]

Mutta jos mummi onkin ne pellavalakanat vienyt kaatopaikalle ja keinutuolista on tehty polttopuita ja ikivanhat muut huonekalut on viety kierrätykseen. Kyllä mummi saa elinaikanaan edes omasta sisustuksestaan päättää, ilman, että perilliset on "muistoja" itkemässä itselleen rahanahneina.

Tämä ketju vahvistaa vain sitä, että pistän elämäni aikana kaiken sileäksi. Kun näkyy, että kuolleen enon lapsenlapsetkin itkevät, kun enon luota ei löytynyt kuin kellastuneita rääsyjä :DD

Ihan oikein ahneille sukulaisille. Kun ei muuten ole kymmeniin vuosiin käyty kylässä, ollaan penkomassa itselle "käyttökelpoista tavaraa"

[quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 16:42"]

Eläessään mummilla on tietenkin oikeus tehdä tavaroilleen mitä haluaa, antaa kenelle haluaa ja ostaa tilalle mitä haluaa.

MUTTA jos on kyse arvokkaasta omaisuudesta, sen antaminen jollekin perillisistä katsotaan oletusarvoisesti ennakkoperinnöksi. Eli jos osa sisaruksista on saanut arvokkaita lahjoja vanhemmilta, se vähentää heidän perintöosuuttaan, kun vanhemmat ovat kuolleet. Jos ei ole erikseen määrätty toisin testamentissa tai muuten.  

[/quote]

Varmaan ymmärrät, että puoli tusinaa pellavalakanoita ei vielä ole sellainen arvokas lahja, joka katsotaan ennakkoperinnöksi. Lahjalla tulee olla muutakin kuin tunnearvoa, että verottaja siitä kiinnostuu. Mummo saa antaa vaikka koko kotinsa irtaimiston yhdelle ainoalle perijälle ilman, että muut voivat siitä vetää hernettä nenään (oletus: mummolla taviskoti eikä sukukartanoa, normaali kotivakuutus, ei erikseen vakuutettuja arvokkaita tavaroita).

[quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 11:20"]

Komppaan sitä yhtä vastausta tässä ketjussa, että oikeudenmukaisinta olisi mennä katsomaan sitä irtaimistoa yhdessä. Siis kaikki perilliset sopisivat keskenään kaikille sopivan ajan, jolloin yhdessä mennään sinne vainajan kämppään katsomaan, mitä siellä on, ja mitä kukakin sieltä tahtoo itselleen. Jaettaisiin sovussa se irtaimisto, niin ei tulisi kellekään yllätyksiä ja epäluuloja.

[/quote]

Lapsenlapset ei ole perillisiä, jos lapset on elossa,

[quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 11:21"]

[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 17:26"]

[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 17:09"]

Vähän samalla tavalla kävi mun ukin kuollessa. Hänellä oli kaksi lasta, minun äitini ja veljensä. Veljellä on kaksi lasta ja meitä on taas kolme sisarusta. Ukin kuollessa olimme kaikki serkukset nuoria aikuisia eli joko jo omillaan asuvia tai muutaman vuoden kuluttua itsenäistyviä. Äitini ja veljensä päättivät, että myyvät talon ja me serkukset saadaan ottaa irtaimistosta kaikki, mikä meille kelpasi, kun kaikilla kuitenkin on paljon tarvetta huonekaluille ja muulle kodin irtaimistolle.

Ukilla oli paljon hyvin sekalaista tavaraa, josta suurin osa oli melkein kaatopaikkatavaraa, mutta seassa oli myös ihan kaunista ja hyväkuntoista antiikkia. Äitini veljen perhe kuitenkin asui ukin kanssa samalla paikkakunnalla ja me viiden tunnin ajomatkan päässä. He siis kävivät heti hakemassa talosta kaikki parhaat päältä. Sinne meni kahdelle serkulle kaikki käyttökelpoiset kodinkoneet, antiikkilipastot ja -tuolit. Kaikki paremmat astiat ja kalliimmat matot.

Kun me saavuttiin paikanpäälle seisottiin kirjaimellisesti siellä haisevien sohvien ja kellastuneiden liinavaatteiden keskellä miettimässä, mitä sieltä kehtaakaan viedä kotiin ja mikä poltetaan takapihalla. Mun veli otti lopulta yhden yöpöydän ja yhden kahvipurkin. Minä löysin yhden keramiikkaruukun ja navetasta arkun, jonka pohja oli lahonnut pois, mutta josta kuitenkin sain ihan käyttökelpoisen vähän kunnostamalla. Mun sisko taas taisi ottaa vain jonkun vanhan ompelukoneen koristeeksi.

Ei edes kuviteltu, että pitäisi erikseen mainita jostain reilusta jakamisesta kaikkien kesken vaan oletettiin sen olevan itsestään selvää kaikille. Eikä me jaksettu alkaa nillittämään asiasta tai kantamaan kaunaa, kaikki ollaan kyllä selvitty ihan hyvin ilman niitäkin tavaroita. Mutta kyllä tosiaan perinnönjako tuo ihmisistä esiin piirteitä, joita ei koskaan olisi arvannut siellä olevan.

[/quote]

Jos ajattelee asian juridista puolta, niin tehän ette olleet perijöitä vaan äitisi ja veljensä. He antoivat teidän ottaa heille kuuluvasta omaisuudesta osan, joten syytä äitiäsi äläkä serkkujasi siitä, että teille ei jäänyt mitään. Äitisi olisi pitänyt valvoa omaa etuaan!

[/quote]

Ja kun ajatellaan asian moraalista puolta, niin serkkujen olisi pitänyt ajatella muita myös. Todella törkeää käytöstä aloittajan serkuilta.

[/quote]

Perinnönjaossa ei ole moraalista puolta silloin, kun perillisten lapsista on kyse. On äidin ja veljensä asia sopia siitä, miten irtaimisto jaetaan ja jos äiti ei tähän kykene, saa veljen lapset ottaa veljen osuuden.

[quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 11:26"]

[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 21:11"]

[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 20:49"]

[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 17:26"]

[quote author="Vierailija" time="22.05.2015 klo 17:09"]

Vähän samalla tavalla kävi mun ukin kuollessa. Hänellä oli kaksi lasta, minun äitini ja veljensä. Veljellä on kaksi lasta ja meitä on taas kolme sisarusta. Ukin kuollessa olimme kaikki serkukset nuoria aikuisia eli joko jo omillaan asuvia tai muutaman vuoden kuluttua itsenäistyviä. Äitini ja veljensä päättivät, että myyvät talon ja me serkukset saadaan ottaa irtaimistosta kaikki, mikä meille kelpasi, kun kaikilla kuitenkin on paljon tarvetta huonekaluille ja muulle kodin irtaimistolle.

Ukilla oli paljon hyvin sekalaista tavaraa, josta suurin osa oli melkein kaatopaikkatavaraa, mutta seassa oli myös ihan kaunista ja hyväkuntoista antiikkia. Äitini veljen perhe kuitenkin asui ukin kanssa samalla paikkakunnalla ja me viiden tunnin ajomatkan päässä. He siis kävivät heti hakemassa talosta kaikki parhaat päältä. Sinne meni kahdelle serkulle kaikki käyttökelpoiset kodinkoneet, antiikkilipastot ja -tuolit. Kaikki paremmat astiat ja kalliimmat matot.

Kun me saavuttiin paikanpäälle seisottiin kirjaimellisesti siellä haisevien sohvien ja kellastuneiden liinavaatteiden keskellä miettimässä, mitä sieltä kehtaakaan viedä kotiin ja mikä poltetaan takapihalla. Mun veli otti lopulta yhden yöpöydän ja yhden kahvipurkin. Minä löysin yhden keramiikkaruukun ja navetasta arkun, jonka pohja oli lahonnut pois, mutta josta kuitenkin sain ihan käyttökelpoisen vähän kunnostamalla. Mun sisko taas taisi ottaa vain jonkun vanhan ompelukoneen koristeeksi.

Ei edes kuviteltu, että pitäisi erikseen mainita jostain reilusta jakamisesta kaikkien kesken vaan oletettiin sen olevan itsestään selvää kaikille. Eikä me jaksettu alkaa nillittämään asiasta tai kantamaan kaunaa, kaikki ollaan kyllä selvitty ihan hyvin ilman niitäkin tavaroita. Mutta kyllä tosiaan perinnönjako tuo ihmisistä esiin piirteitä, joita ei koskaan olisi arvannut siellä olevan.

[/quote]

Jos ajattelee asian juridista puolta, niin tehän ette olleet perijöitä vaan äitisi ja veljensä. He antoivat teidän ottaa heille kuuluvasta omaisuudesta osan, joten syytä äitiäsi äläkä serkkujasi siitä, että teille ei jäänyt mitään. Äitisi olisi pitänyt valvoa omaa etuaan!

[/quote]

Ei se nyt ihan noin mene, kyllä se jako on tehtävä lain mukaan niin että kaikki perilliset sen hyväksyy. Tuollainen että mennään ja viedään tavaraa omin luvin muille ilmoittamatta on pesän kavallus. Ei kenenkään tarvi pitää vahtia yötä päivää ettei muut perilliset vaan vie hänen osuuttaan. Perinnönjako ei mene niin että nopein vie mitä haluaa ja muut mitä jää. Normaalille ihmiselle on oletus, että tuossa tilanteessa mennään yhdessä sinne mummon/papan kotiin ja yhdessä päätetään mitä kukakin saa. Sä ilmeisesti kuulut näihin tämän ketjun ahneisiin, jotka painaa tukka putkella vainajan kotiin ja tyhjentää sen ennenkuin perittävä on edes ehtinyt kylmetä. Ja ilmoittaa sitten muille, että olisitte valvoneet etujanne. Harmi vaan kun se ei oikeasti mene noin.

[/quote]

Lapsenlapset eivät ole perijöitä, jos lapset ovat hengissä. Tuossa äiti ja veljensä sopivat, että myyvät kämpän ja ennen sitä lapsenlapset (eivät siis perijät) ottavat, mitä käyttötavaraa irtaimistosta haluavat. Puolet irtaimesta oli enon, puolet äidin ja jos enon lapset veivät puolet, niin se on voi voi. Äidin olisi pitänyt olla siellä pitämässä puoliaan, koska hän siitä irtaimesta osuutensa omisti, eivät hänen lapsensa. Jos ei irtainta luetteloiti perunkirjoituksessa, niin oletusarvoisesti puolet irtaimen arvosta oli enon, loput äidin => eno voi sanoa lapsilleen, että hakekaa pois, hänhän siitä osansa omisti. Tuossa ei ollut kyseessä mikään kavallus, koska oli sovittu, että lapsenlapset voivat käydä ottamassa, mitä haluavat.

[/quote]

Oli miten oli, mutta oikein se ei mennyt. Sen nyt vähäjärkinenkin ymmärtää. 

[/quote]

Vähäjärkinenkin tajuaa, että tuossa äiti ja veljensä sopivat, että lapsenlapset saavat käydä ottamassa irtaimistosta sen, mitä haluavat. Jostain syystä tämä valittaja ei halunnut ryhtyä toimeen välittömästi vaan vitkutti asiaa, jolloin serkut kävivät ottamassa isänsä osuuden irtaimistosta. Ei ole olemassa mitään ei-perillisiin kohdistuvaa velvollisuutta mennä samaan aikaan jakamaan tavaroita vaan irtaimiston omistajat saattoivat antaa yhtä lailla lapsilleen luvan tavaroita ottaa. Jos valittaja hidasteli, ei pidä syyttää serkkuja siitä, että nämä toimivat ripeämmin. Kannattaa muistaa, että irtaimiston omistusoikeus oli sekä äidillä että enolla, ei näiden lapsilla.

"Oli ostettu "mummille uutta" sanoi täti.. Liinavaatekaapista kaikki vanhat pellavapyyhkeet ja mummin lakanat hävinneet. Tilalle hoppyhallin kirjavia rättejä."

Todennäköisesti et kuitenkaan ap. elänyt mummon arjessa tai käynyt siellä usein, vaan elät jossakin pikkutytön muistoissa pellavapyyhkeistä ja lakanoista.

Ettei vain mummo olisi ihan itse käyttänyt liinavaatteensa loppuun, sillä kokemuksesta tiedän, ettei nekään ole ikuisia, kyllä liinavaatteiden ikä on maksimissaan n. 20-30-vuotta ja ihmisiän aikana ne joudutaan uusimaan moneen kertaan, myös mummosi, oli ne kuinka käsinkudottuja tai ehkä juuri siksi, koska luonnonmateriaalit syövät ihan itse itsensä, vaikka niitä ei käytetä. Just korjailen mummoni virkkaamaa sänkypeittoa, joka on n. 30-vuotta vanha ja kyllä lanka on jo haperoa, vaikka peitto on ollut vähällä käytöllä.

Olen aina ihmetellyt, miksi ihmisen kuoleman jälkeen tavarat nousevat arvoon arvaamattomaan ja muistoja halutaan sieltä ja täältä, mutta ihmisen eläessä mummoilta ei juuri muistoja haluta, mummojen ja läheisten ostamat hää-,syntymä-, joululahjat jne. ovat harvoin mieleisiä, vaan ne menevät suoraan roskikseen ja kirpparille ja lahjat haukutaan keskustelupalstalla, mitä sontaa ihmiset nyt lahjaksi antavat. Ettet  vain sinäkin olisi viskannut mummon antamat lahjat roskikseen hänen eläessään?

Vaikka lahjoista ei aina pitäisikään, niin jotkut kannattaisi niistä säilyttää, ainakin jos ne ovat rakkaalta, ettei ihmisen kuoltua tarvitse kinuta "muistoja", onhan lahja osoitus ystävyydestä ja rakkaudesta, jonka arvo mitataan, kun ihminen ei ole enää keskuudessamme, mutta sen avulla muistot elävät ja säilyvät. 

Mä odotan että miehen mummi kuolee, hänellä on muhkea omaisuus ja mieheni on hänen suosikki lapsenlapsi. Mummi itse on pihi kuin mikä, joten ei ole apuja häneltä herunut. Meillä pienet lapset ja talous tiukalla. Mummin kuolema toisi mukavan pesämunan meille. Mun puolella on vaan köyhiä ihmisiä, joten siksikin toi perintö houkuttaa. Haukkukaa vaan ahneeksi, sitä mä taidan olla, myös totaalisen kyllästynyt tähän köyhyyteen.

"Eläessään mummilla on tietenkin oikeus tehdä tavaroilleen mitä haluaa, antaa kenelle haluaa ja ostaa tilalle mitä haluaa.

MUTTA jos on kyse arvokkaasta omaisuudesta, sen antaminen jollekin perillisistä katsotaan oletusarvoisesti ennakkoperinnöksi. Eli jos osa sisaruksista on saanut arvokkaita lahjoja vanhemmilta, se vähentää heidän perintöosuuttaan, kun vanhemmat ovat kuolleet. Jos ei ole erikseen määrätty toisin testamentissa tai muuten. " 

Nyt tekisi sanoa rumasana, jota täällä mammat viljelevät, mutta....

Kaikkea sitä kuulee, kun kauan elää.  Että oikein tilivelvollinen ja katsotaan ennakkoperinnöksi. Niin kauan kun en ole holhouksenalaisena, annan kelle annan, eikä siihen muilla lapsilla ole mitään sanomista, ei edes perunkirjoitustilaisuudessa. Myös mummoilla on laissa annettu itsemääräämisoikeus, eikä sitä ahneet perilliset voi viedä pois.

Vaikka rintaperilliset ovat juridisesti samanarvoisia, minun oikeustajuni ja moraalini mukaan, ne eivät sitä aina ole. Jotkut lapset piipahtavat vain perhepäivällilsillä ja ainaisella kiirellä, eikä väliltkään aina ole niin hyvät mitä toivoisi, kun joku lapsista tai hänen puolisostaan tai lapsestaan saattaa auttaa mummia monissa arkisissa askareissa, antavat mummolle hoivaa ja turvaa. Kyllä mummon omatunto olisi koetuksella, jos kaikki lapset olisivat varallisuuden mukaan samanarvoisia, kun ne todellisuudessa sitä eivät ole.

"Voi olla, että mummo on jakanut kamat just niille joille ne halusi antaa

[/quote]

Niin, ei se mene niin, että mummin pitää antaa tavara etäiselle lapsenlapselle, joka haluaa "muiston" hänestä. Eiköhän ap saa riihikuivaa rahaa mielen parantamiseksi.

Olen 54v ja olen hävittänyt jo osan niistä lakanoista, joita saimme häälahjaksi. Tuleekohan joku lapsenlapsista itsemään, että30 vuoden päästä kaapista ei löydy enää niitä lakanoita, joita mummi sai lahjaksi v. 1987"

Ja eihän mitkään tavarat ole ikuisia, ne kuluvat käytössä, liinavaatteet menevät puhki ja riekaleiksi, astioita särkyy, vanhat huonekalutkin rapistuvat ja hajoavat liitoksistaan, ellei niitä määräajoin kunnosteta. Juuri vanhat huonekalut vaativat todella paljon työtä, jos niitä käytetään, ruuvit ja naulat löystyvät käytössä, liimat kuivuvat, maalit hilseilevät, puu elää vuodenaikojen mukaan jne. toisin kuin nykyiset lastulevyhuonekalut. Ja siksi määräaikaishuollot ovat tärkeitä, jos ne säilyvät vuosikymmeninä hyvänä.

Ja kuinkahan monesta huonekalusta ap. on pitänyt huolta ja kunnostanut vuosien aikana?

Ja vanhat talonpoikaishuonekalut ovat usein epämukavia ja etenkin vanhuksille, koska nykymittojen mukaan esim. sängyt ovat aivan liian lyhyitä ja matalia, samoin pöydät ja tuolit. Eihän niistä vanhus ei pääse edes istumaan tai pois ja siksi Jyskin ja Ikean huonekalut ovat vanhuksien mieleen, kun ne on mitoitettu nykynormien mukaan, eikä lämpötila vaihtelut juuri huonekalua hetkauta.

Vanhoilla esineillähän on se kuuluisa antiikki-arvo, joskus huomattava. Uusilla lastulevyhuonekaluilla on pahimmillaan jätteen arvo heti sen jälkeen kun ne on koottu koska niitä ei saa ehjänä kuskattua ulos huoneistosta.

[quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 19:06"]

"Eläessään mummilla on tietenkin oikeus tehdä tavaroilleen mitä haluaa, antaa kenelle haluaa ja ostaa tilalle mitä haluaa.

MUTTA jos on kyse arvokkaasta omaisuudesta, sen antaminen jollekin perillisistä katsotaan oletusarvoisesti ennakkoperinnöksi. Eli jos osa sisaruksista on saanut arvokkaita lahjoja vanhemmilta, se vähentää heidän perintöosuuttaan, kun vanhemmat ovat kuolleet. Jos ei ole erikseen määrätty toisin testamentissa tai muuten. " 

Nyt tekisi sanoa rumasana, jota täällä mammat viljelevät, mutta....

Kaikkea sitä kuulee, kun kauan elää.  Että oikein tilivelvollinen ja katsotaan ennakkoperinnöksi. Niin kauan kun en ole holhouksenalaisena, annan kelle annan, eikä siihen muilla lapsilla ole mitään sanomista, ei edes perunkirjoitustilaisuudessa. Myös mummoilla on laissa annettu itsemääräämisoikeus, eikä sitä ahneet perilliset voi viedä pois.

Vaikka rintaperilliset ovat juridisesti samanarvoisia, minun oikeustajuni ja moraalini mukaan, ne eivät sitä aina ole. Jotkut lapset piipahtavat vain perhepäivällilsillä ja ainaisella kiirellä, eikä väliltkään aina ole niin hyvät mitä toivoisi, kun joku lapsista tai hänen puolisostaan tai lapsestaan saattaa auttaa mummia monissa arkisissa askareissa, antavat mummolle hoivaa ja turvaa. Kyllä mummon omatunto olisi koetuksella, jos kaikki lapset olisivat varallisuuden mukaan samanarvoisia, kun ne todellisuudessa sitä eivät ole.

[/quote]

Näin ajattelen minäkin. Ymmärrän hyvin, että mummo on voinut antaa OMILLE lapsilleen pellavalakanansa ja vanhoja huonekalujaan, kun ovat asuneet lähellä ja käyneet useasti ja autelleet jopa niiden uusien huonekalujen ostossa. Mummo tuskin on ajatellut, että jossain toisella puolella maata on lapsenlapsi, jota ei ole näkynyt ja on heti kuoleman jälkeen laskemassa, että kaapista puuttu 12 kappaletta pellavalakanoita ja talonpoikaiskaapinkin mummo on antanut jollekin.

Mummolla on oikeus jakaa huonekalujaan, laatikoitaan, kattiloitaan yms OMILLE LAPSILLEEN elinaikana ilman, että perimysjärjestyksessä seuraava lapsenlapsi, jota ei ole vuosiin näkynyt, on vinkumassa itselleen näitä tavaroita.

"Vanhoilla esineillähän on se kuuluisa antiikki-arvo, joskus huomattava. Uusilla lastulevyhuonekaluilla on pahimmillaan jätteen arvo heti sen jälkeen kun ne on koottu koska niitä ei saa ehjänä kuskattua ulos huoneistosta."

Todellisuudessa  käytössä olevilla vanhoilla esineillä ei ole mitään antiikki-arvoa, jos niitä ei huolleta ja kunnossapidetä akojen saatossa. Ja se vasta kallista lystiä on.

Sain joskus perinnöksi 30-luvun pehmustetun keinutuolin, joka oli entisöity jo pari kolme kertaa aikaisemmin ja nyt on minun vuoroni, niin kyllä antiikille tulee hintaa, vaikka olin purkanut päällysteet ja toppaukset, niin entisöijät antoivat tarjouksia pelkän työnosuudeksi 700-950 euroon + kangas + toppaukset ja pari jousta eli kustannukset tulevat yhteensä lähes 1500 euroa. 

Vaikka antiikissa hinta nousee, mutta todellisuudessa ne menevät huoltoon ja kunnossapitoon, jos ne ovat käyttöesineitä eli arvonnousu on olematon, kun huomioi kustannukset. Tietysti tunnearvo säilyy.

[quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 17:20"]

[quote author="Vierailija" time="23.05.2015 klo 11:20"]

Komppaan sitä yhtä vastausta tässä ketjussa, että oikeudenmukaisinta olisi mennä katsomaan sitä irtaimistoa yhdessä. Siis kaikki perilliset sopisivat keskenään kaikille sopivan ajan, jolloin yhdessä mennään sinne vainajan kämppään katsomaan, mitä siellä on, ja mitä kukakin sieltä tahtoo itselleen. Jaettaisiin sovussa se irtaimisto, niin ei tulisi kellekään yllätyksiä ja epäluuloja.

[/quote]

Lapsenlapset ei ole perillisiä, jos lapset on elossa,

[/quote]

No kyllä on, jos sen lapsenlapsen vanhempi (eli yksi lapsista) on kuollut.