Miksi noissa nuorten mielenterveyttä käsittelevissä jutuissa on aina sellaisia virkeän ja siistin näköisiä nuoria?

Vierailija kirjoitti:

Itsekin ihmettelen, kun haastateltava masentunut kertoo olonsa olevan niin kauhea, että pääsee juuri ja juuri sängystä ylös, mutta kuitenkin hän näyttää freesimmältä kuin työssäkäyvä meikäläinen.

Nuoruus auttaa näyttämään freesiltä, vointi voi silti olla todella huono.

Niinno, ei sitä ruminta versiota itsestään halua yleensä näyttää kellekään. Olen kotona paskaisissa samoissa vaatteissa viikon putkeen, en käy suihkussa kunnes pää kutisee sietämättömästi, tukka menee lähes rastoille jne. Mutta sitten, jos on ns. pakko poistua kotoa, niin yritän saada itseni ihmisen näköiseksi. Siinä auttaa masennuksen vastavoima, eli ahdistus: täytyy piilottaa tämä oma hirviömäisyys. Yllättävän hyvin saa siistittyä itseä onkimalla kaapista jotain puhdasta, repimällä hiuksia sen verran auki, että laittaa nutturalle ja peseytymällä lavuaarin ääressä ja kostean pyyhkeen avulla.

Vierailija kirjoitti:

Koska nuoret ovat sellaisia. Nuorilla psyykkiset ongelmat eivät näy päällepäin. Itse olin nuorena nuorten psykiatrisella osastolla, ja päällepäin ne kaikista sairaimmatkin nuoret olivat ihan normaaleja. Aikuisten osastolla sitten oli niitäkin, joista sairaus näkyy.

Miten normaalia sitten joku raajojensa viiltely on? Tai itsensä lähes hengiltä laihduttaminen?

Kyllä nuoret voi olla sekä itsetuhoisia että psykoottisia ja vahvasti lääkittyinä osastolla.

Sairaus voi näkyä aika nopeasti kun vähän enemmän puhelee. Tai siinä ettei toinen inahdakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä ap:n kanssa. Kaikenlaiset ruuhkasuomen kultalusikka suussaan syntyneet taideopiskelijat uhriutuu kilvan mediassa, milloin mistäkin. Samaan aikaan jossain kainuussa syrjäytyneet ja mielenterveysongelmaiset nuoret miehet vetävät itsensä oksaan killumaan, tai ajavat kallioleikkaukseen, eikä ketään kiinnosta.

Mielenterveysongelmia ei kuule kiinnosta, onko syntynyt kultalusikka suussa. Hienoa, että nämä nuoret ovat osanneet hakea apua, eivätkä ole syrjäytyneet.

Ja taas mennään. "...ovat osanneet...". Ne muut luuseritko joutavat tappamaan itsensä, kun eivät ole yhtä fiksuja?

Kannattaisi nyt ihan ensialkuun tulla pois sieltä Kainuusta tai vastaavasta. Sitten jos vielä isommalla kylällä masentaa niin sitten hakemaan apua. Monella se mieli voisi piristyä kun pääsee pois pienistä piireistä.

#62 jatkaa…

Niin ja kuten moni on miettinyt, niin nuorena on helpompi piilottaa huono oli. Jos ei ole päihdeongelmaa tai merkittävää ylipainoa tms., niin ei 2-kymppisenä vielä naama pöhötä, iho ole kalmainen tai hiukset kuivaa säkkyrää.

Itse olin tuon ikäisenä aivan osastokunnossa, mutta sinnittelin äidin asunnossa olevassa huoneessani, joka täyttyi roskista, likaisista vaatteista ja astioista. Oli vain kapea polku sängyltä tietokoneelle ja ovelle. Ikkunaan olin teipannut mustan lakanan. Kädet ja reidet olivat täynnä viiltojälkiä, jotka peitin vaatteilla. Yritin tappaa itseni monta kertaa. Mutta SILTI minut pystyi myös lyhyissä työpätkissä näkemään mm. jakkupuvussa, ison yrityksen aulassa asiakaspalvelussa - näin jälkikäteenkin kuvia katsoessa oikein asiallisen ja siistin näköisenä. Siinä on vähän niin kuin kaksi persoonaa… ja se ”kulissiminä” vie niin paljon energiaa, että oikeastaan syöksee pahempaan masennukseen.

Semmoset varmaan ampuisi aivot pellolle aika nopeaan jos saisi aseen. siis jos kyllästynyt elämiseen.

Tarpeeksi syvällä olevat tuskin hakee enää apua tai jopa torjuvat sen vihamielisesti.

Voi hygieeniastaan ja ulkonäöstään huolehtivatkin kärsiä pahoista mt-ongelmista.  Minusta on hyvä, että osoitetaan, ettei mielenterveysongelmat välttämättä näy ulospäin. Moni masentunut hymyilee ja peittää masennuksensa.

Vierailija kirjoitti:

Ei pidä käsittää väärin, mutta olen sitä mieltä että mitä siistimmän näköisiä nuoria, sitä enemmän ongelmaa vähätellään. Ero terapiassa ulkonäköpaineista lörpöttelyn ja suljetun osaston psykoottisen potilaan pakkolääkinnän välillä on aika iso. Ikinä ei näy noita jälkimmäisiä, tai heiltä ei kysellä mitään.

Joo, kyllä nuo terapeutin kanssa lörpöttelevät trendipellet ärsyttävät. On niin helvetin muodikasta käydä jossain terapiassa ja kertoa joka käänteessä. Minä käyn terapiassa, minä käyn terapiassa...

Ei hitto te olette tyhmiä ja pahantahtoisia pieniä ihmispaskakikkareita. Vai että pitäisi teille viihteeksi järjestää joku freak show.

Joko täällä mielenterveysongelmaisetkin tappelee siitä että kuka on edustavin?

Mielenterveysongelmaiset saavat muita huonompaa palvelua sairaanhoidossa fyysisiin vaivoihin. Tätä on tutkittu. Itse olen masentunut, mutta minua on aina hoidettu hyvin, ei ole valittamista, mutta masentuneena vanhempana olen joutunut kohtaamaan ennakkoluuloja, jopa niin, että se on vaikuttanut tulevaisuuteeni ja elämänvalintoihini. Lapseni on oireillut pitkään masennusta ja hänellä on ollut oireilua pienestä asti, hyvin voimakkaita raivokohtauksia, omaehtoisuutta syömisongelmia. Ne on kaikki kuitattu mun masennuksella ja meidän elämäntspahtumilla. Vasta lapsen ollessa osastolla mun huoleni otettiin vakavasti ja lapsi sai autismidiagnoosin. Viisi vuotta valui hukkaan ja syytin koko ajan itseäni lapsen ongelmista. En ole enää työkuntoinen olen uupunut ja uuvutettu täysin.

No tämähän on ihan tyypillistä. Toisten ääni kuuluu ja toisten ei. Narkkareista ja kodittomista puhuvat mediassa lähinnä ihmiset, jotka eivät ole koskaan henkilökohtaisesti tunteneet yhtäkään.

Oikeasti syrjäytyneet kököttää kotonaan suoltamassa someen paskaa tai hakkaamassa tietsikkapelejä. Niitä ei löydy haastateltavaksi.

Jokaisella julkkiksella näyttää olevan masennus tai vastaava saavat terapiat ja kaiken avun. Sitten oikeasti psykoosista kärsivä itsemurhaan yrittänyt jätetään omanonnensa nojaan. Kyllä ois kirveelle töitä mielenterveyspuolen kuntoon saattamisessa.

Oikeastiko kuvittelet ap, että ihminen, joka sillä hetkellä pyrkii selviytymään yksinkertaisimmistakin päivän toimista, kuten vaikka sängystä nousemisesta ja siitä, että saa syötyä jotakin, olisi valmis antaaman haastatteluja voinnistaan? Tai että psykoottiselta tai itsetuhoiselta ihmiseltä voisi saada hyvän haastattelun, jota tämä ihminen ei tule katumaan kunhan tokenee tilastaan? On hyvin epäeettistä ja moraalitonta hyödyntää "viihteeksi", tai edes vilpittömästi, muiden vaikeimpia hetkiä.

Toisekseen, ne huonosti jaksavat ihmiset voivat edelleen jaksaa ylläpitää hyvää hygieniaa ja varmasti panostavat niin paljon kuin voivat jos johonkin haastatteluun ovat menossa. Nuorilla on myös kovat ulkonäköpaineet ja vaikka jaksaminen olisi heikkoa, niin moni laittaa itsensä silti nätiksi jos on lähtemässä johonkin, jotta tämä pahoinvointi ei näy päällepäin. Nuoret, jotka eivät jaksa huolehtia itsestään, eivät varmaan ole haastatteluistakaan innostuneita. Olen itse tehnyt mielenterveystyötä ja moni vakavasti sairas on panostanut tapaamiseen sen verran, että kehtaa astua ulos ovesta. Monella on myös sellainen asenne, että ihan sama vaikka tekisi mieli tehdä itselleen jotain pahaa, niin paskaisena ei kuitenkaan kuljeta muiden nähden mainostamassa omaa "epäonnistumista".

Kolmanneksi, haastatteluissa on varmaan virkeän ja siistin näköisiä nuoria, koska nämä nuoret ovat valmistautuneet kertomaan mielenterveyden ongelmistaan, jotka eivät näy päällepäin. Juurikin tuollainen kuvitelma, ettei näillä ihmisillä voi olla ongelmia tai että ne ovat vain huomionhakua on se syy, miksi he ylipäätään avautuvat voinnistaan. Heitä ei selvästikään oteta vakavasti ja heidän ongelmiaan vähätellään, koska he ovat nuoria ja kauniita ja ehkä myös menestyvät opinnoissaan. Mielenterveysongemia ei kiinnosta, miten kaunis tai nuori tai menestyvä joku on.