Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ovatko ihmiset hyvän tekemisen arvoisia?
13.05.2015 |
Tuhannen taalan kysymys otsikossa, jota olen pyörittänyt jo vuoden mielessä. Joskus uskon siihen, joskus en. Tärkeä se on mm. siksi, että se vaikuttaa suoraan ammatinvalintaani. Opiskelen sosiaalityöntekijäksi, mutta en tiedä olisiko sitten pitänyt valita oikeustiede. Opiskelen myös psykologiaa ja suunnitelmissa olisi kouluttautua joskus vielä psykoterapeutiksi, mutta en sittenkään tiedä onko minusta tähän.
Henkilöhistoriani tukee toisenlaista olettamusta ja ei maailma näytä ainakaan hyvään suuntaan olevan menossa. Silti olen halunnut olla optimisti ja uskoa siihen, että työlläni (vapaaehtoistöilläkin) on väliä ja että voisin olla hyvä siinä. Olenko kuitenkin idealisti, joka tulee pettymään pahasti? Olisiko pitänyt vain ottaa jokin hyvin palkattu paperin pyörittely-työ ja välttyä siltä, ettei joudu taistelemaan kyynisyyttä vastaan? Vai palkitseeko auttamistyö oikeasti? Voihan sama kysymys koskea hoitoalaakin, opettajia jne.
Vakuuttakaa minut siitä, että ihmiset ovat hyvän tekemisen arvoisia nyt ja aina, jos voitte :).
Kommentit (44)
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 20:48"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 20:42"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 20:32"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 20:25"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 20:03"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 19:56"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 19:51"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 19:49"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 19:46"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 19:42"]
En suosittele auttamistyötä, jos vaatimuksesi asiakkaillesi on, että he ovat auttamisesi arvoisia. Koska asiakkaasi tulevat olemaan hyvin erilaisia, laidasta laitaan, tyytyväisiä ja tyytymättömiä, kiitollisia ja kiittämättömiä, puhdassydämisiä ja murhamiehiä.
[/quote]
En tarkoittanut auttamisen arvoisia, vaan sen arvoisia että olen sydämelläni mukana. Teen kyllä kaikki työni täydellisesti. Pelkään vain että jäädyn tässä työssä sisältä. Ylipäänsä ihmisten kanssa saa olla vähän varuillaan nykyään.
Ap
[/quote]
No millaisia heidän sitten pitäisi olla? Jotain esimerkkejä?
[/quote]
Millaisia ihmisten nyt yleensä pitäisi olla - hyvän uskomisen arvoisia. Ilman sitä auttamistyötä on paha tehdä muuta kuin rahasta. Ap
[/quote]
Tuo on täysin ympäripyöreä ilmaisu. Haluat siis uskoa, että ihmiset ovat hyviä? Vai haluat uskoa, että ihmiset uskovat hyvään? Vai jotain muuta?
[/quote]
Täysin selkeä ilmaisu. Uskoa työssä tarvitaan ja suoraan sanottuna en lähtökohtaisesti pidä ihmisiä sen arvoisina. Ilkeitä kyllä osataan olla ja kiittämättömiä. Sekä harvemmin kyetään oikeasti ottamaan vastuuta itsestään. Ei kukaan jaksa sellaista. Sama koskee hoitotyötäkin. Toisaalta voin hakeutua sellaiseen paikkaan työhön, jossa ei tarvitse niin tietoisesti kamppailla tämän kysymyksen kanssa.
Ap
[/quote]
Mä luulen, että sovit paremmin jollekin muulle alalle kuin hoitoalalle. Suurin osa ihmisistä ei ole mitenkään erityisen hyviä. Mutta se ei tarkoita, että he olsiivat erityisen pahojakaan. Hoitoalalla hoidat potilastasi ihan riippumatta siitä, onko tämä Äiti Teresa vai Adolf Hitler. Et saa palkintoa siitä, millainen hoitamasi potilas on vaan siitä, miten hyvin onnistut työssäsi. Mä olen sairaanhoitaja ja kaikista palkitsevimmat potilaat ovat olleet juuri niitä, jotka ovat olleet hoitoon tullessaan ja hoitonsa aikana vaikeita, tyytymättömiä, vaativia ja suoraan sanottuna kusipäisiä, mutta saamansa hoidon jälkeen ovat olleet tyytyväisiä saamaansa hoitoon ja todenneet, että tämä heidän alunperin ihan paskaksi laitokseksi haukkumansa sairaala onkin ihan huippuhieno paikka.
Potilaiden hätää, tuskaa ja ahdistusta ei pidäkään kantaa harteillaan. On osattava pitää erossa ammattiminä ja yksityisminä. Se, mitä ehkä pidät kyynisyytenä, voi olla myös täysin tervettä ammatillisuutta ja taitoa olla sekoittamatta omia tunteita potilaan tunteisiin ja potilaan kohtaloon.
[/quote]
Ok, kiitos rehellisyydestä. Suurin osa ihmisistä ei ole mitenkään erityisen hyviä.
Olen ollut hoitoalalla, mutta silloinkin ollut enemmän teoreettisesti kiinnostunut. Ja rakastanut työskennellä yksin. Teen kyllä työn kuin työn hyvin, koska olen perfektionisti, mutta en jaksa jumittaa ihmisten kanssa, tai kasvattaa heitä. Neuvonantajan rooli on ollut minulle ominainen pienestä asti ja olen etsinyt siihen sopivaa työtä, jossa ei iskisi toivottomuuden tunne.
Olen ollut myös aina kovin auttamishaluinen, mutta pitkän päälle se on ollut kuluttavaa, koska en itse saa siitä tarpeeksi. Jotkut ihmiset ovat tämän suhteen kuin pohjaton kaivo, eikä mitään edistystä välttämättä koskaan tapahdu. Ja minä myös haluan kehittyä työni mukana.
Ap
[/quote]
Tuossa tapauksessa en suosittele sinulle hoitoalaa yleensä ja kaikista vähiten psykoterapeutiksi ryhtymistä. Siinä työssä kun suurin osa asiakkaistasi on kokenut elämässään jotain hyvin pahaa. Henkistä ja fyysistä väkivaltaa, seksuaalista hyväksikäyttöä, suoranaista julmuuttakin, joka on voinut alkaa jo lapsuudessa. Ihmiset, joiden elämä on pääasiassa ollut kuin aurinkoinen kesäaamu Muumilaaksossa, eivät tarvitse psykoterapeuttia. Psykoterapeuttina et myöskään voi antaa omia ohjeita kuin vain sen verran, miten potilaasi VOISI toimia pystyäkseen käsittelemään elämässään tapahtuneet asiat. Potilas kuitenkin itse päättää, noudattaako neuvoasi vai ei. Hyvin, hyvin usein psykoterapista ei edes ole potilaalle apua. Varsinkaan, jos potilas taloudellisen tilanteensa, päihdeongelmiensa tai jonkun muun syyn vuoksi jättää lääkkeensäkin syömättä.
Jos auttamistyötä kaipaat, niin lääkärin homma voisi sopia sinulle parhaiten. Tosin siinäkin olet vain antamassa neuvoja ja potilas itse päättää, noudattaako neuvojasi vai tuleeko kenties tänne AV:lle kysymään parempia neuvoja. Ja toimii mahdollisesti ihan päinvastoin kuin olet neuvonut. Jos kuitenkin päättäisit ryhtyä lääkäriksi, niin joku kirurgin tai anestesialääkärin homma voisi olla hyvä. Niissä duuneissa potilas on useimmiten ihan hiljaa ja sinä päätät, mitä tehdään.
[/quote]
No suoraan sanoen ajatusten kanssa on helppo työskennellä. Ideoita voin jakaa vaikka kuinka paljon. Mutta jatkuva empaattisena oleminen voisi olla kuluttavaa. Osaan kyllä sparrata ihmisiä. En vain jaksa, jolleivät he yritä itse yhtään. Psykoterapeutin työn koen lähtökohtaisesti paljon helpommaksi kuin hoitotyön tai sosiaalityön. Olen myös itse kokenut pahoja asioita elämässä, joten nuo mainitsemasi asiat eivät hätkähdytä minua yhtään. Sen sijaan jatkuvan valittamisen kuunteleminen voisi olla rankkaa. Olen myös lukenut sen verran paljon kirjallisuutta, että kokisin meneväni hukkaan työssä, jossa en voi puhua toisen kanssa mitään. En ymmärrä miten se voisi palkita tarpeeksi. Haluan työskennellä olennaisten, perimmäisten asioiden äärellä ja liitän siihen ihmisten autenttisten elämäntarinoiden kuulemisen.
Ap
[/quote]
Entäs joku tutkijan homma?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 20:50"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 20:48"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 20:42"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 20:32"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 20:25"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 20:03"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 19:56"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 19:51"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 19:49"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 19:46"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 19:42"]
En suosittele auttamistyötä, jos vaatimuksesi asiakkaillesi on, että he ovat auttamisesi arvoisia. Koska asiakkaasi tulevat olemaan hyvin erilaisia, laidasta laitaan, tyytyväisiä ja tyytymättömiä, kiitollisia ja kiittämättömiä, puhdassydämisiä ja murhamiehiä.
[/quote]
En tarkoittanut auttamisen arvoisia, vaan sen arvoisia että olen sydämelläni mukana. Teen kyllä kaikki työni täydellisesti. Pelkään vain että jäädyn tässä työssä sisältä. Ylipäänsä ihmisten kanssa saa olla vähän varuillaan nykyään.
Ap
[/quote]
No millaisia heidän sitten pitäisi olla? Jotain esimerkkejä?
[/quote]
Millaisia ihmisten nyt yleensä pitäisi olla - hyvän uskomisen arvoisia. Ilman sitä auttamistyötä on paha tehdä muuta kuin rahasta. Ap
[/quote]
Tuo on täysin ympäripyöreä ilmaisu. Haluat siis uskoa, että ihmiset ovat hyviä? Vai haluat uskoa, että ihmiset uskovat hyvään? Vai jotain muuta?
[/quote]
Täysin selkeä ilmaisu. Uskoa työssä tarvitaan ja suoraan sanottuna en lähtökohtaisesti pidä ihmisiä sen arvoisina. Ilkeitä kyllä osataan olla ja kiittämättömiä. Sekä harvemmin kyetään oikeasti ottamaan vastuuta itsestään. Ei kukaan jaksa sellaista. Sama koskee hoitotyötäkin. Toisaalta voin hakeutua sellaiseen paikkaan työhön, jossa ei tarvitse niin tietoisesti kamppailla tämän kysymyksen kanssa.
Ap
[/quote]
Mä luulen, että sovit paremmin jollekin muulle alalle kuin hoitoalalle. Suurin osa ihmisistä ei ole mitenkään erityisen hyviä. Mutta se ei tarkoita, että he olsiivat erityisen pahojakaan. Hoitoalalla hoidat potilastasi ihan riippumatta siitä, onko tämä Äiti Teresa vai Adolf Hitler. Et saa palkintoa siitä, millainen hoitamasi potilas on vaan siitä, miten hyvin onnistut työssäsi. Mä olen sairaanhoitaja ja kaikista palkitsevimmat potilaat ovat olleet juuri niitä, jotka ovat olleet hoitoon tullessaan ja hoitonsa aikana vaikeita, tyytymättömiä, vaativia ja suoraan sanottuna kusipäisiä, mutta saamansa hoidon jälkeen ovat olleet tyytyväisiä saamaansa hoitoon ja todenneet, että tämä heidän alunperin ihan paskaksi laitokseksi haukkumansa sairaala onkin ihan huippuhieno paikka.
Potilaiden hätää, tuskaa ja ahdistusta ei pidäkään kantaa harteillaan. On osattava pitää erossa ammattiminä ja yksityisminä. Se, mitä ehkä pidät kyynisyytenä, voi olla myös täysin tervettä ammatillisuutta ja taitoa olla sekoittamatta omia tunteita potilaan tunteisiin ja potilaan kohtaloon.
[/quote]
Ok, kiitos rehellisyydestä. Suurin osa ihmisistä ei ole mitenkään erityisen hyviä.
Olen ollut hoitoalalla, mutta silloinkin ollut enemmän teoreettisesti kiinnostunut. Ja rakastanut työskennellä yksin. Teen kyllä työn kuin työn hyvin, koska olen perfektionisti, mutta en jaksa jumittaa ihmisten kanssa, tai kasvattaa heitä. Neuvonantajan rooli on ollut minulle ominainen pienestä asti ja olen etsinyt siihen sopivaa työtä, jossa ei iskisi toivottomuuden tunne.
Olen ollut myös aina kovin auttamishaluinen, mutta pitkän päälle se on ollut kuluttavaa, koska en itse saa siitä tarpeeksi. Jotkut ihmiset ovat tämän suhteen kuin pohjaton kaivo, eikä mitään edistystä välttämättä koskaan tapahdu. Ja minä myös haluan kehittyä työni mukana.
Ap
[/quote]
Tuossa tapauksessa en suosittele sinulle hoitoalaa yleensä ja kaikista vähiten psykoterapeutiksi ryhtymistä. Siinä työssä kun suurin osa asiakkaistasi on kokenut elämässään jotain hyvin pahaa. Henkistä ja fyysistä väkivaltaa, seksuaalista hyväksikäyttöä, suoranaista julmuuttakin, joka on voinut alkaa jo lapsuudessa. Ihmiset, joiden elämä on pääasiassa ollut kuin aurinkoinen kesäaamu Muumilaaksossa, eivät tarvitse psykoterapeuttia. Psykoterapeuttina et myöskään voi antaa omia ohjeita kuin vain sen verran, miten potilaasi VOISI toimia pystyäkseen käsittelemään elämässään tapahtuneet asiat. Potilas kuitenkin itse päättää, noudattaako neuvoasi vai ei. Hyvin, hyvin usein psykoterapista ei edes ole potilaalle apua. Varsinkaan, jos potilas taloudellisen tilanteensa, päihdeongelmiensa tai jonkun muun syyn vuoksi jättää lääkkeensäkin syömättä.
Jos auttamistyötä kaipaat, niin lääkärin homma voisi sopia sinulle parhaiten. Tosin siinäkin olet vain antamassa neuvoja ja potilas itse päättää, noudattaako neuvojasi vai tuleeko kenties tänne AV:lle kysymään parempia neuvoja. Ja toimii mahdollisesti ihan päinvastoin kuin olet neuvonut. Jos kuitenkin päättäisit ryhtyä lääkäriksi, niin joku kirurgin tai anestesialääkärin homma voisi olla hyvä. Niissä duuneissa potilas on useimmiten ihan hiljaa ja sinä päätät, mitä tehdään.
[/quote]
No suoraan sanoen ajatusten kanssa on helppo työskennellä. Ideoita voin jakaa vaikka kuinka paljon. Mutta jatkuva empaattisena oleminen voisi olla kuluttavaa. Osaan kyllä sparrata ihmisiä. En vain jaksa, jolleivät he yritä itse yhtään. Psykoterapeutin työn koen lähtökohtaisesti paljon helpommaksi kuin hoitotyön tai sosiaalityön. Olen myös itse kokenut pahoja asioita elämässä, joten nuo mainitsemasi asiat eivät hätkähdytä minua yhtään. Sen sijaan jatkuvan valittamisen kuunteleminen voisi olla rankkaa. Olen myös lukenut sen verran paljon kirjallisuutta, että kokisin meneväni hukkaan työssä, jossa en voi puhua toisen kanssa mitään. En ymmärrä miten se voisi palkita tarpeeksi. Haluan työskennellä olennaisten, perimmäisten asioiden äärellä ja liitän siihen ihmisten autenttisten elämäntarinoiden kuulemisen.
Ap
[/quote]
Entäs joku tutkijan homma?
[/quote]
Olen parempi puhuja kuin kirjoittaja. Sosiaalityöstä mietin kyllä joskus väitöskirjaa. Mielenkiintoinen ala tutkittavaksi. Haluaisin myös vaikuttaa jotenkin.
Jos Suomessa ihmisoikeusjuristille löytyisi työtä, olisin sen valinnut. Muu oikeustiede ei kiinnosta eli kyllä ihmisyys kaikesta huolimatta kiinnostaa eniten.
Ap
Oikeasti lue vaikka sitä tähtitiedettä. Voit tehdä työtä yksin, mutta takuulla löytyy tilanteita, joissa pääset neuvonantajan rooliin ja auttamaan muita työssään, varsinkin jos olet hyvä omalla alallasi. Mutta koska työn pääasiallinen sisältö ei ole sitä, et joudu "jumittamaan" ihmisten kanssa ja turhaudu, jos auttaminen ei aina toimi.
Tai se palasi voi olla melkein mitä tahansa asiantuntija työtä. Lähes kaikessa työelämässä tarvitaan kollegoiden apua ja eri ammattien sisällä niitä osaavia ja neuvomishalukkaita asiantuntijoita. Kirjanpitäjänä, palkanlaskijoina, insinööreinä, ohjelmistosuunnittelijoina, sihteereinä, meteorologeina jne. Etsi sinua muuten kiinnostava ala ja hakeudu sen sisällä tehtäviin, joissa voit toteuttaa neuvonantajanrooliasi osana muuta työtä. Niin se ei rasita sinua liikaa ja motivaatiosi ei ole niin voimakkaasti riippuvainen toisten ihmisten toimista. Kun työsi ei ole vain auttamista ja onnistumisesi ei ole kiinni heidän onnistumisestaan, pystyt kohauttamaan olkiasi jatkamaan helpommin niinä hetkinä, kun apu menee hukkaan.
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 20:59"]
Oikeasti lue vaikka sitä tähtitiedettä. Voit tehdä työtä yksin, mutta takuulla löytyy tilanteita, joissa pääset neuvonantajan rooliin ja auttamaan muita työssään, varsinkin jos olet hyvä omalla alallasi. Mutta koska työn pääasiallinen sisältö ei ole sitä, et joudu "jumittamaan" ihmisten kanssa ja turhaudu, jos auttaminen ei aina toimi.
Tai se palasi voi olla melkein mitä tahansa asiantuntija työtä. Lähes kaikessa työelämässä tarvitaan kollegoiden apua ja eri ammattien sisällä niitä osaavia ja neuvomishalukkaita asiantuntijoita. Kirjanpitäjänä, palkanlaskijoina, insinööreinä, ohjelmistosuunnittelijoina, sihteereinä, meteorologeina jne. Etsi sinua muuten kiinnostava ala ja hakeudu sen sisällä tehtäviin, joissa voit toteuttaa neuvonantajanrooliasi osana muuta työtä. Niin se ei rasita sinua liikaa ja motivaatiosi ei ole niin voimakkaasti riippuvainen toisten ihmisten toimista. Kun työsi ei ole vain auttamista ja onnistumisesi ei ole kiinni heidän onnistumisestaan, pystyt kohauttamaan olkiasi jatkamaan helpommin niinä hetkinä, kun apu menee hukkaan.
[/quote]
Pitäisi yrittää työllistyäkin lama-Suomessa.
Ap
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 20:53"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 20:50"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 20:48"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 20:42"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 20:32"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 20:25"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 20:03"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 19:56"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 19:51"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 19:49"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 19:46"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 19:42"]
En suosittele auttamistyötä, jos vaatimuksesi asiakkaillesi on, että he ovat auttamisesi arvoisia. Koska asiakkaasi tulevat olemaan hyvin erilaisia, laidasta laitaan, tyytyväisiä ja tyytymättömiä, kiitollisia ja kiittämättömiä, puhdassydämisiä ja murhamiehiä.
[/quote]
En tarkoittanut auttamisen arvoisia, vaan sen arvoisia että olen sydämelläni mukana. Teen kyllä kaikki työni täydellisesti. Pelkään vain että jäädyn tässä työssä sisältä. Ylipäänsä ihmisten kanssa saa olla vähän varuillaan nykyään.
Ap
[/quote]
No millaisia heidän sitten pitäisi olla? Jotain esimerkkejä?
[/quote]
Millaisia ihmisten nyt yleensä pitäisi olla - hyvän uskomisen arvoisia. Ilman sitä auttamistyötä on paha tehdä muuta kuin rahasta. Ap
[/quote]
Tuo on täysin ympäripyöreä ilmaisu. Haluat siis uskoa, että ihmiset ovat hyviä? Vai haluat uskoa, että ihmiset uskovat hyvään? Vai jotain muuta?
[/quote]
Täysin selkeä ilmaisu. Uskoa työssä tarvitaan ja suoraan sanottuna en lähtökohtaisesti pidä ihmisiä sen arvoisina. Ilkeitä kyllä osataan olla ja kiittämättömiä. Sekä harvemmin kyetään oikeasti ottamaan vastuuta itsestään. Ei kukaan jaksa sellaista. Sama koskee hoitotyötäkin. Toisaalta voin hakeutua sellaiseen paikkaan työhön, jossa ei tarvitse niin tietoisesti kamppailla tämän kysymyksen kanssa.
Ap
[/quote]
Mä luulen, että sovit paremmin jollekin muulle alalle kuin hoitoalalle. Suurin osa ihmisistä ei ole mitenkään erityisen hyviä. Mutta se ei tarkoita, että he olsiivat erityisen pahojakaan. Hoitoalalla hoidat potilastasi ihan riippumatta siitä, onko tämä Äiti Teresa vai Adolf Hitler. Et saa palkintoa siitä, millainen hoitamasi potilas on vaan siitä, miten hyvin onnistut työssäsi. Mä olen sairaanhoitaja ja kaikista palkitsevimmat potilaat ovat olleet juuri niitä, jotka ovat olleet hoitoon tullessaan ja hoitonsa aikana vaikeita, tyytymättömiä, vaativia ja suoraan sanottuna kusipäisiä, mutta saamansa hoidon jälkeen ovat olleet tyytyväisiä saamaansa hoitoon ja todenneet, että tämä heidän alunperin ihan paskaksi laitokseksi haukkumansa sairaala onkin ihan huippuhieno paikka.
Potilaiden hätää, tuskaa ja ahdistusta ei pidäkään kantaa harteillaan. On osattava pitää erossa ammattiminä ja yksityisminä. Se, mitä ehkä pidät kyynisyytenä, voi olla myös täysin tervettä ammatillisuutta ja taitoa olla sekoittamatta omia tunteita potilaan tunteisiin ja potilaan kohtaloon.
[/quote]
Ok, kiitos rehellisyydestä. Suurin osa ihmisistä ei ole mitenkään erityisen hyviä.
Olen ollut hoitoalalla, mutta silloinkin ollut enemmän teoreettisesti kiinnostunut. Ja rakastanut työskennellä yksin. Teen kyllä työn kuin työn hyvin, koska olen perfektionisti, mutta en jaksa jumittaa ihmisten kanssa, tai kasvattaa heitä. Neuvonantajan rooli on ollut minulle ominainen pienestä asti ja olen etsinyt siihen sopivaa työtä, jossa ei iskisi toivottomuuden tunne.
Olen ollut myös aina kovin auttamishaluinen, mutta pitkän päälle se on ollut kuluttavaa, koska en itse saa siitä tarpeeksi. Jotkut ihmiset ovat tämän suhteen kuin pohjaton kaivo, eikä mitään edistystä välttämättä koskaan tapahdu. Ja minä myös haluan kehittyä työni mukana.
Ap
[/quote]
Tuossa tapauksessa en suosittele sinulle hoitoalaa yleensä ja kaikista vähiten psykoterapeutiksi ryhtymistä. Siinä työssä kun suurin osa asiakkaistasi on kokenut elämässään jotain hyvin pahaa. Henkistä ja fyysistä väkivaltaa, seksuaalista hyväksikäyttöä, suoranaista julmuuttakin, joka on voinut alkaa jo lapsuudessa. Ihmiset, joiden elämä on pääasiassa ollut kuin aurinkoinen kesäaamu Muumilaaksossa, eivät tarvitse psykoterapeuttia. Psykoterapeuttina et myöskään voi antaa omia ohjeita kuin vain sen verran, miten potilaasi VOISI toimia pystyäkseen käsittelemään elämässään tapahtuneet asiat. Potilas kuitenkin itse päättää, noudattaako neuvoasi vai ei. Hyvin, hyvin usein psykoterapista ei edes ole potilaalle apua. Varsinkaan, jos potilas taloudellisen tilanteensa, päihdeongelmiensa tai jonkun muun syyn vuoksi jättää lääkkeensäkin syömättä.
Jos auttamistyötä kaipaat, niin lääkärin homma voisi sopia sinulle parhaiten. Tosin siinäkin olet vain antamassa neuvoja ja potilas itse päättää, noudattaako neuvojasi vai tuleeko kenties tänne AV:lle kysymään parempia neuvoja. Ja toimii mahdollisesti ihan päinvastoin kuin olet neuvonut. Jos kuitenkin päättäisit ryhtyä lääkäriksi, niin joku kirurgin tai anestesialääkärin homma voisi olla hyvä. Niissä duuneissa potilas on useimmiten ihan hiljaa ja sinä päätät, mitä tehdään.
[/quote]
No suoraan sanoen ajatusten kanssa on helppo työskennellä. Ideoita voin jakaa vaikka kuinka paljon. Mutta jatkuva empaattisena oleminen voisi olla kuluttavaa. Osaan kyllä sparrata ihmisiä. En vain jaksa, jolleivät he yritä itse yhtään. Psykoterapeutin työn koen lähtökohtaisesti paljon helpommaksi kuin hoitotyön tai sosiaalityön. Olen myös itse kokenut pahoja asioita elämässä, joten nuo mainitsemasi asiat eivät hätkähdytä minua yhtään. Sen sijaan jatkuvan valittamisen kuunteleminen voisi olla rankkaa. Olen myös lukenut sen verran paljon kirjallisuutta, että kokisin meneväni hukkaan työssä, jossa en voi puhua toisen kanssa mitään. En ymmärrä miten se voisi palkita tarpeeksi. Haluan työskennellä olennaisten, perimmäisten asioiden äärellä ja liitän siihen ihmisten autenttisten elämäntarinoiden kuulemisen.
Ap
[/quote]
Entäs joku tutkijan homma?
[/quote]
Olen parempi puhuja kuin kirjoittaja. Sosiaalityöstä mietin kyllä joskus väitöskirjaa. Mielenkiintoinen ala tutkittavaksi. Haluaisin myös vaikuttaa jotenkin.
Jos Suomessa ihmisoikeusjuristille löytyisi työtä, olisin sen valinnut. Muu oikeustiede ei kiinnosta eli kyllä ihmisyys kaikesta huolimatta kiinnostaa eniten.
Ap
[/quote]
Tuo on kyllä aika hankala tilanne. Sosiaalipuolella taitaa olla varsin tavallista, että valtaosa sen piirissä olevista autettavista ei koskaan pääse tilanteestaan eroon. Joko omaa syytään tai olosuhteiden vuoksi. Tai vaikka hetkellisesti pääsisikin, ovat kuitenkin jossain vaiheessa samassa jamassa. En ole koskaan selvittänyt, minkä verran on olemassa sosiaalityön vaikuttavuudesta tehtyjä tutkimuksia ts kuinka suuri osa eri sosiaalityön palvelujen käyttäjistä todellakin pääsee saamansa palvelun tai palveluiden avulla pois palvelujen piiristä. Voihan olla, että vaikuttavuus on suurempi kuin mitä mutu-tuntumalta kuvittelisi.
Tuosta sparraamisesta tuli mieleeni, että onhan sitten olemassa kaikenlaisia työssäjaksamiseen liittyviä juttuja. Siis sellaisia, jotka työnantaja järjestää työntekijöilleen. Tosin en tiedä, miten työllistyy aikana, jolloin itsensä loppuunpolttaneiden tilalle on oven takana jonossa tulossa uusia työntekijöitä. Eli vieläkö yritykset järjestävät tällaisia juttuja, en tiedä.
Vielä tuli mieleeni yksi hoitoalan homma, joka saattaisi sopia sulle. Eli jollekin yksityiselle lääkäriasemalle työterveyshoitajaksi. Saat puhua ja neuvoa, kuunnella asiakkaasi elämäntarinoitakin ja valtaosa asiakkaistasi on kuitenkin sellaisia, joita oma terveys edes jossain määrin ihan oikeasti kiinnostaa. Sparraustaidoillasi saattaisit hyvinkin saada laiskahkon ylipainoisen asiakkaasi laihduttamaan, tupakoijan ainakin yrittämään tupakasta luopumista jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ihmiset ole auttamisen arvoisia. MUTTA mikä on vaihtoehto? Mun mielestä joka ikisen ihmisen sisäsyntyinen potentiaalinen kusipäisyys on tavallaan pakko hyväksyä koska muutakaan keinoa ei ole. Ota ap hetkestä kiinni. Joku kirjoitti tuolla että ihmisisllä on hyviä ja huonoja päiviä ja viikkoja ja vuosia ja vuosikymmeniä. Tässä hetkessä voit tehdä jollekin hyvää, siellä vastaanottohuoneessa, kantoi se minuutin tai vuosikymmenen. Näin mä olen ajatellut että muuta konstia ei ole elää tässä maailmassa idealistilla. Olen jopa heittänyt pois sen idean että jokin kehitys kohti parempaa pitäisi tapahtua. Se voi tapahtua ja seuraavassa hetkessä holocaust. Ehkä jossain tuhansien vuosien persperktiivissä ihminen voi kehittyä ja ollanhan me kehityttykin. Mutta ei yhden ihmisen elämän perspektiivissä, siinä voi asiat mennä hyvin tai täysin päin persettä.
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 21:05"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 20:53"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 20:50"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 20:48"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 20:42"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 20:32"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 20:25"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 20:03"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 19:56"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 19:51"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 19:49"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 19:46"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 19:42"]
En suosittele auttamistyötä, jos vaatimuksesi asiakkaillesi on, että he ovat auttamisesi arvoisia. Koska asiakkaasi tulevat olemaan hyvin erilaisia, laidasta laitaan, tyytyväisiä ja tyytymättömiä, kiitollisia ja kiittämättömiä, puhdassydämisiä ja murhamiehiä.
[/quote]
En tarkoittanut auttamisen arvoisia, vaan sen arvoisia että olen sydämelläni mukana. Teen kyllä kaikki työni täydellisesti. Pelkään vain että jäädyn tässä työssä sisältä. Ylipäänsä ihmisten kanssa saa olla vähän varuillaan nykyään.
Ap
[/quote]
No millaisia heidän sitten pitäisi olla? Jotain esimerkkejä?
[/quote]
Millaisia ihmisten nyt yleensä pitäisi olla - hyvän uskomisen arvoisia. Ilman sitä auttamistyötä on paha tehdä muuta kuin rahasta. Ap
[/quote]
Tuo on täysin ympäripyöreä ilmaisu. Haluat siis uskoa, että ihmiset ovat hyviä? Vai haluat uskoa, että ihmiset uskovat hyvään? Vai jotain muuta?
[/quote]
Täysin selkeä ilmaisu. Uskoa työssä tarvitaan ja suoraan sanottuna en lähtökohtaisesti pidä ihmisiä sen arvoisina. Ilkeitä kyllä osataan olla ja kiittämättömiä. Sekä harvemmin kyetään oikeasti ottamaan vastuuta itsestään. Ei kukaan jaksa sellaista. Sama koskee hoitotyötäkin. Toisaalta voin hakeutua sellaiseen paikkaan työhön, jossa ei tarvitse niin tietoisesti kamppailla tämän kysymyksen kanssa.
Ap
[/quote]
Mä luulen, että sovit paremmin jollekin muulle alalle kuin hoitoalalle. Suurin osa ihmisistä ei ole mitenkään erityisen hyviä. Mutta se ei tarkoita, että he olsiivat erityisen pahojakaan. Hoitoalalla hoidat potilastasi ihan riippumatta siitä, onko tämä Äiti Teresa vai Adolf Hitler. Et saa palkintoa siitä, millainen hoitamasi potilas on vaan siitä, miten hyvin onnistut työssäsi. Mä olen sairaanhoitaja ja kaikista palkitsevimmat potilaat ovat olleet juuri niitä, jotka ovat olleet hoitoon tullessaan ja hoitonsa aikana vaikeita, tyytymättömiä, vaativia ja suoraan sanottuna kusipäisiä, mutta saamansa hoidon jälkeen ovat olleet tyytyväisiä saamaansa hoitoon ja todenneet, että tämä heidän alunperin ihan paskaksi laitokseksi haukkumansa sairaala onkin ihan huippuhieno paikka.
Potilaiden hätää, tuskaa ja ahdistusta ei pidäkään kantaa harteillaan. On osattava pitää erossa ammattiminä ja yksityisminä. Se, mitä ehkä pidät kyynisyytenä, voi olla myös täysin tervettä ammatillisuutta ja taitoa olla sekoittamatta omia tunteita potilaan tunteisiin ja potilaan kohtaloon.
[/quote]
Ok, kiitos rehellisyydestä. Suurin osa ihmisistä ei ole mitenkään erityisen hyviä.
Olen ollut hoitoalalla, mutta silloinkin ollut enemmän teoreettisesti kiinnostunut. Ja rakastanut työskennellä yksin. Teen kyllä työn kuin työn hyvin, koska olen perfektionisti, mutta en jaksa jumittaa ihmisten kanssa, tai kasvattaa heitä. Neuvonantajan rooli on ollut minulle ominainen pienestä asti ja olen etsinyt siihen sopivaa työtä, jossa ei iskisi toivottomuuden tunne.
Olen ollut myös aina kovin auttamishaluinen, mutta pitkän päälle se on ollut kuluttavaa, koska en itse saa siitä tarpeeksi. Jotkut ihmiset ovat tämän suhteen kuin pohjaton kaivo, eikä mitään edistystä välttämättä koskaan tapahdu. Ja minä myös haluan kehittyä työni mukana.
Ap
[/quote]
Tuossa tapauksessa en suosittele sinulle hoitoalaa yleensä ja kaikista vähiten psykoterapeutiksi ryhtymistä. Siinä työssä kun suurin osa asiakkaistasi on kokenut elämässään jotain hyvin pahaa. Henkistä ja fyysistä väkivaltaa, seksuaalista hyväksikäyttöä, suoranaista julmuuttakin, joka on voinut alkaa jo lapsuudessa. Ihmiset, joiden elämä on pääasiassa ollut kuin aurinkoinen kesäaamu Muumilaaksossa, eivät tarvitse psykoterapeuttia. Psykoterapeuttina et myöskään voi antaa omia ohjeita kuin vain sen verran, miten potilaasi VOISI toimia pystyäkseen käsittelemään elämässään tapahtuneet asiat. Potilas kuitenkin itse päättää, noudattaako neuvoasi vai ei. Hyvin, hyvin usein psykoterapista ei edes ole potilaalle apua. Varsinkaan, jos potilas taloudellisen tilanteensa, päihdeongelmiensa tai jonkun muun syyn vuoksi jättää lääkkeensäkin syömättä.
Jos auttamistyötä kaipaat, niin lääkärin homma voisi sopia sinulle parhaiten. Tosin siinäkin olet vain antamassa neuvoja ja potilas itse päättää, noudattaako neuvojasi vai tuleeko kenties tänne AV:lle kysymään parempia neuvoja. Ja toimii mahdollisesti ihan päinvastoin kuin olet neuvonut. Jos kuitenkin päättäisit ryhtyä lääkäriksi, niin joku kirurgin tai anestesialääkärin homma voisi olla hyvä. Niissä duuneissa potilas on useimmiten ihan hiljaa ja sinä päätät, mitä tehdään.
[/quote]
No suoraan sanoen ajatusten kanssa on helppo työskennellä. Ideoita voin jakaa vaikka kuinka paljon. Mutta jatkuva empaattisena oleminen voisi olla kuluttavaa. Osaan kyllä sparrata ihmisiä. En vain jaksa, jolleivät he yritä itse yhtään. Psykoterapeutin työn koen lähtökohtaisesti paljon helpommaksi kuin hoitotyön tai sosiaalityön. Olen myös itse kokenut pahoja asioita elämässä, joten nuo mainitsemasi asiat eivät hätkähdytä minua yhtään. Sen sijaan jatkuvan valittamisen kuunteleminen voisi olla rankkaa. Olen myös lukenut sen verran paljon kirjallisuutta, että kokisin meneväni hukkaan työssä, jossa en voi puhua toisen kanssa mitään. En ymmärrä miten se voisi palkita tarpeeksi. Haluan työskennellä olennaisten, perimmäisten asioiden äärellä ja liitän siihen ihmisten autenttisten elämäntarinoiden kuulemisen.
Ap
[/quote]
Entäs joku tutkijan homma?
[/quote]
Olen parempi puhuja kuin kirjoittaja. Sosiaalityöstä mietin kyllä joskus väitöskirjaa. Mielenkiintoinen ala tutkittavaksi. Haluaisin myös vaikuttaa jotenkin.
Jos Suomessa ihmisoikeusjuristille löytyisi työtä, olisin sen valinnut. Muu oikeustiede ei kiinnosta eli kyllä ihmisyys kaikesta huolimatta kiinnostaa eniten.
Ap
[/quote]
Tuo on kyllä aika hankala tilanne. Sosiaalipuolella taitaa olla varsin tavallista, että valtaosa sen piirissä olevista autettavista ei koskaan pääse tilanteestaan eroon. Joko omaa syytään tai olosuhteiden vuoksi. Tai vaikka hetkellisesti pääsisikin, ovat kuitenkin jossain vaiheessa samassa jamassa. En ole koskaan selvittänyt, minkä verran on olemassa sosiaalityön vaikuttavuudesta tehtyjä tutkimuksia ts kuinka suuri osa eri sosiaalityön palvelujen käyttäjistä todellakin pääsee saamansa palvelun tai palveluiden avulla pois palvelujen piiristä. Voihan olla, että vaikuttavuus on suurempi kuin mitä mutu-tuntumalta kuvittelisi.
Tuosta sparraamisesta tuli mieleeni, että onhan sitten olemassa kaikenlaisia työssäjaksamiseen liittyviä juttuja. Siis sellaisia, jotka työnantaja järjestää työntekijöilleen. Tosin en tiedä, miten työllistyy aikana, jolloin itsensä loppuunpolttaneiden tilalle on oven takana jonossa tulossa uusia työntekijöitä. Eli vieläkö yritykset järjestävät tällaisia juttuja, en tiedä.
Vielä tuli mieleeni yksi hoitoalan homma, joka saattaisi sopia sulle. Eli jollekin yksityiselle lääkäriasemalle työterveyshoitajaksi. Saat puhua ja neuvoa, kuunnella asiakkaasi elämäntarinoitakin ja valtaosa asiakkaistasi on kuitenkin sellaisia, joita oma terveys edes jossain määrin ihan oikeasti kiinnostaa. Sparraustaidoillasi saattaisit hyvinkin saada laiskahkon ylipainoisen asiakkaasi laihduttamaan, tupakoijan ainakin yrittämään tupakasta luopumista jne.
[/quote]
Näillä näkymin olisin ryhtymässä sairaalasossuksi. Käsittääkseni mukava homma. Sairaalapsykologikin olisi ihan ok, mutta taitavat olls neuropsykologeja nykyään.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 21:08"]
Ei ihmiset ole auttamisen arvoisia. MUTTA mikä on vaihtoehto? Mun mielestä joka ikisen ihmisen sisäsyntyinen potentiaalinen kusipäisyys on tavallaan pakko hyväksyä koska muutakaan keinoa ei ole. Ota ap hetkestä kiinni. Joku kirjoitti tuolla että ihmisisllä on hyviä ja huonoja päiviä ja viikkoja ja vuosia ja vuosikymmeniä. Tässä hetkessä voit tehdä jollekin hyvää, siellä vastaanottohuoneessa, kantoi se minuutin tai vuosikymmenen. Näin mä olen ajatellut että muuta konstia ei ole elää tässä maailmassa idealistilla. Olen jopa heittänyt pois sen idean että jokin kehitys kohti parempaa pitäisi tapahtua. Se voi tapahtua ja seuraavassa hetkessä holocaust. Ehkä jossain tuhansien vuosien persperktiivissä ihminen voi kehittyä ja ollanhan me kehityttykin. Mutta ei yhden ihmisen elämän perspektiivissä, siinä voi asiat mennä hyvin tai täysin päin persettä.
[/quote]
Näin olen itsekin toiveikkaimmillani ajatellut. Hyvin kirjoitettu. Toisaalta tunnen kyllä sisimmässäni, etten ole ihmisrakas. SPR:n kurssilla olin vastavalmistuneen psykologin pari ja huomasin kyllä, että hän välitti muista aivan eri tavalla kuin minä. Sama koski kurssilla olleita hoitajia, jotka olivat aivan eri tavalla suuntautuneita toisiin ihmisiin kuin minä.
Autan kyllä mielelläni, mutta se oikea luonne taitaa puuttua. Tai en tiedä. Asennekaan se ei voi olla, koska siihen voisin itse selkeästi vaikuttaa.
Lääkäriksi rahkeet eivät valitettavasti riitä. En osaa laskea, enkä osaa kemiaa enkä fysiikkaa.
Ap
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 21:08"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 21:05"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 20:53"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 20:50"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 20:48"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 20:42"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 20:32"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 20:25"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 20:03"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 19:56"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 19:51"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 19:49"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 19:46"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 19:42"]
En suosittele auttamistyötä, jos vaatimuksesi asiakkaillesi on, että he ovat auttamisesi arvoisia. Koska asiakkaasi tulevat olemaan hyvin erilaisia, laidasta laitaan, tyytyväisiä ja tyytymättömiä, kiitollisia ja kiittämättömiä, puhdassydämisiä ja murhamiehiä.
[/quote]
En tarkoittanut auttamisen arvoisia, vaan sen arvoisia että olen sydämelläni mukana. Teen kyllä kaikki työni täydellisesti. Pelkään vain että jäädyn tässä työssä sisältä. Ylipäänsä ihmisten kanssa saa olla vähän varuillaan nykyään.
Ap
[/quote]
No millaisia heidän sitten pitäisi olla? Jotain esimerkkejä?
[/quote]
Millaisia ihmisten nyt yleensä pitäisi olla - hyvän uskomisen arvoisia. Ilman sitä auttamistyötä on paha tehdä muuta kuin rahasta. Ap
[/quote]
Tuo on täysin ympäripyöreä ilmaisu. Haluat siis uskoa, että ihmiset ovat hyviä? Vai haluat uskoa, että ihmiset uskovat hyvään? Vai jotain muuta?
[/quote]
Täysin selkeä ilmaisu. Uskoa työssä tarvitaan ja suoraan sanottuna en lähtökohtaisesti pidä ihmisiä sen arvoisina. Ilkeitä kyllä osataan olla ja kiittämättömiä. Sekä harvemmin kyetään oikeasti ottamaan vastuuta itsestään. Ei kukaan jaksa sellaista. Sama koskee hoitotyötäkin. Toisaalta voin hakeutua sellaiseen paikkaan työhön, jossa ei tarvitse niin tietoisesti kamppailla tämän kysymyksen kanssa.
Ap
[/quote]
Mä luulen, että sovit paremmin jollekin muulle alalle kuin hoitoalalle. Suurin osa ihmisistä ei ole mitenkään erityisen hyviä. Mutta se ei tarkoita, että he olsiivat erityisen pahojakaan. Hoitoalalla hoidat potilastasi ihan riippumatta siitä, onko tämä Äiti Teresa vai Adolf Hitler. Et saa palkintoa siitä, millainen hoitamasi potilas on vaan siitä, miten hyvin onnistut työssäsi. Mä olen sairaanhoitaja ja kaikista palkitsevimmat potilaat ovat olleet juuri niitä, jotka ovat olleet hoitoon tullessaan ja hoitonsa aikana vaikeita, tyytymättömiä, vaativia ja suoraan sanottuna kusipäisiä, mutta saamansa hoidon jälkeen ovat olleet tyytyväisiä saamaansa hoitoon ja todenneet, että tämä heidän alunperin ihan paskaksi laitokseksi haukkumansa sairaala onkin ihan huippuhieno paikka.
Potilaiden hätää, tuskaa ja ahdistusta ei pidäkään kantaa harteillaan. On osattava pitää erossa ammattiminä ja yksityisminä. Se, mitä ehkä pidät kyynisyytenä, voi olla myös täysin tervettä ammatillisuutta ja taitoa olla sekoittamatta omia tunteita potilaan tunteisiin ja potilaan kohtaloon.
[/quote]
Ok, kiitos rehellisyydestä. Suurin osa ihmisistä ei ole mitenkään erityisen hyviä.
Olen ollut hoitoalalla, mutta silloinkin ollut enemmän teoreettisesti kiinnostunut. Ja rakastanut työskennellä yksin. Teen kyllä työn kuin työn hyvin, koska olen perfektionisti, mutta en jaksa jumittaa ihmisten kanssa, tai kasvattaa heitä. Neuvonantajan rooli on ollut minulle ominainen pienestä asti ja olen etsinyt siihen sopivaa työtä, jossa ei iskisi toivottomuuden tunne.
Olen ollut myös aina kovin auttamishaluinen, mutta pitkän päälle se on ollut kuluttavaa, koska en itse saa siitä tarpeeksi. Jotkut ihmiset ovat tämän suhteen kuin pohjaton kaivo, eikä mitään edistystä välttämättä koskaan tapahdu. Ja minä myös haluan kehittyä työni mukana.
Ap
[/quote]
Tuossa tapauksessa en suosittele sinulle hoitoalaa yleensä ja kaikista vähiten psykoterapeutiksi ryhtymistä. Siinä työssä kun suurin osa asiakkaistasi on kokenut elämässään jotain hyvin pahaa. Henkistä ja fyysistä väkivaltaa, seksuaalista hyväksikäyttöä, suoranaista julmuuttakin, joka on voinut alkaa jo lapsuudessa. Ihmiset, joiden elämä on pääasiassa ollut kuin aurinkoinen kesäaamu Muumilaaksossa, eivät tarvitse psykoterapeuttia. Psykoterapeuttina et myöskään voi antaa omia ohjeita kuin vain sen verran, miten potilaasi VOISI toimia pystyäkseen käsittelemään elämässään tapahtuneet asiat. Potilas kuitenkin itse päättää, noudattaako neuvoasi vai ei. Hyvin, hyvin usein psykoterapista ei edes ole potilaalle apua. Varsinkaan, jos potilas taloudellisen tilanteensa, päihdeongelmiensa tai jonkun muun syyn vuoksi jättää lääkkeensäkin syömättä.
Jos auttamistyötä kaipaat, niin lääkärin homma voisi sopia sinulle parhaiten. Tosin siinäkin olet vain antamassa neuvoja ja potilas itse päättää, noudattaako neuvojasi vai tuleeko kenties tänne AV:lle kysymään parempia neuvoja. Ja toimii mahdollisesti ihan päinvastoin kuin olet neuvonut. Jos kuitenkin päättäisit ryhtyä lääkäriksi, niin joku kirurgin tai anestesialääkärin homma voisi olla hyvä. Niissä duuneissa potilas on useimmiten ihan hiljaa ja sinä päätät, mitä tehdään.
[/quote]
No suoraan sanoen ajatusten kanssa on helppo työskennellä. Ideoita voin jakaa vaikka kuinka paljon. Mutta jatkuva empaattisena oleminen voisi olla kuluttavaa. Osaan kyllä sparrata ihmisiä. En vain jaksa, jolleivät he yritä itse yhtään. Psykoterapeutin työn koen lähtökohtaisesti paljon helpommaksi kuin hoitotyön tai sosiaalityön. Olen myös itse kokenut pahoja asioita elämässä, joten nuo mainitsemasi asiat eivät hätkähdytä minua yhtään. Sen sijaan jatkuvan valittamisen kuunteleminen voisi olla rankkaa. Olen myös lukenut sen verran paljon kirjallisuutta, että kokisin meneväni hukkaan työssä, jossa en voi puhua toisen kanssa mitään. En ymmärrä miten se voisi palkita tarpeeksi. Haluan työskennellä olennaisten, perimmäisten asioiden äärellä ja liitän siihen ihmisten autenttisten elämäntarinoiden kuulemisen.
Ap
[/quote]
Entäs joku tutkijan homma?
[/quote]
Olen parempi puhuja kuin kirjoittaja. Sosiaalityöstä mietin kyllä joskus väitöskirjaa. Mielenkiintoinen ala tutkittavaksi. Haluaisin myös vaikuttaa jotenkin.
Jos Suomessa ihmisoikeusjuristille löytyisi työtä, olisin sen valinnut. Muu oikeustiede ei kiinnosta eli kyllä ihmisyys kaikesta huolimatta kiinnostaa eniten.
Ap
[/quote]
Tuo on kyllä aika hankala tilanne. Sosiaalipuolella taitaa olla varsin tavallista, että valtaosa sen piirissä olevista autettavista ei koskaan pääse tilanteestaan eroon. Joko omaa syytään tai olosuhteiden vuoksi. Tai vaikka hetkellisesti pääsisikin, ovat kuitenkin jossain vaiheessa samassa jamassa. En ole koskaan selvittänyt, minkä verran on olemassa sosiaalityön vaikuttavuudesta tehtyjä tutkimuksia ts kuinka suuri osa eri sosiaalityön palvelujen käyttäjistä todellakin pääsee saamansa palvelun tai palveluiden avulla pois palvelujen piiristä. Voihan olla, että vaikuttavuus on suurempi kuin mitä mutu-tuntumalta kuvittelisi.
Tuosta sparraamisesta tuli mieleeni, että onhan sitten olemassa kaikenlaisia työssäjaksamiseen liittyviä juttuja. Siis sellaisia, jotka työnantaja järjestää työntekijöilleen. Tosin en tiedä, miten työllistyy aikana, jolloin itsensä loppuunpolttaneiden tilalle on oven takana jonossa tulossa uusia työntekijöitä. Eli vieläkö yritykset järjestävät tällaisia juttuja, en tiedä.
Vielä tuli mieleeni yksi hoitoalan homma, joka saattaisi sopia sulle. Eli jollekin yksityiselle lääkäriasemalle työterveyshoitajaksi. Saat puhua ja neuvoa, kuunnella asiakkaasi elämäntarinoitakin ja valtaosa asiakkaistasi on kuitenkin sellaisia, joita oma terveys edes jossain määrin ihan oikeasti kiinnostaa. Sparraustaidoillasi saattaisit hyvinkin saada laiskahkon ylipainoisen asiakkaasi laihduttamaan, tupakoijan ainakin yrittämään tupakasta luopumista jne.
[/quote]
Näillä näkymin olisin ryhtymässä sairaalasossuksi. Käsittääkseni mukava homma. Sairaalapsykologikin olisi ihan ok, mutta taitavat olls neuropsykologeja nykyään.
Ap
[/quote]
Sairaalasossun tehtävä on pääasiassa asiakkaan asioiden selvittämistä ja järjestämistä. Käytännön asioiden eli että kotona on tarvittavat palvelut ja apuvälineet, sairaalalaskun saa maksettua, laitospaikan järjestämistä, jos kotiuttaminen ei ole enää mahdollista jne. Mahdollisuudet kehittyä työssään eivät ole mitenkään hyvät, koska kaikki mitä voit tehdä, perustuu ihan siihen, millaisia palveluita yhteiskunnalla sillä hetkellä on tarjolla. Eli vaikka sulla olisi loistavia ideoita, ne tyssää siihen, ettei potilaan kotikunnalla ole varaa tai halua moisia kustantaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 21:13"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 21:08"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 21:05"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 20:53"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 20:50"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 20:48"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 20:42"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 20:32"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 20:25"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 20:03"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 19:56"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 19:51"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 19:49"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 19:46"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 19:42"]
En suosittele auttamistyötä, jos vaatimuksesi asiakkaillesi on, että he ovat auttamisesi arvoisia. Koska asiakkaasi tulevat olemaan hyvin erilaisia, laidasta laitaan, tyytyväisiä ja tyytymättömiä, kiitollisia ja kiittämättömiä, puhdassydämisiä ja murhamiehiä.
[/quote]
En tarkoittanut auttamisen arvoisia, vaan sen arvoisia että olen sydämelläni mukana. Teen kyllä kaikki työni täydellisesti. Pelkään vain että jäädyn tässä työssä sisältä. Ylipäänsä ihmisten kanssa saa olla vähän varuillaan nykyään.
Ap
[/quote]
No millaisia heidän sitten pitäisi olla? Jotain esimerkkejä?
[/quote]
Millaisia ihmisten nyt yleensä pitäisi olla - hyvän uskomisen arvoisia. Ilman sitä auttamistyötä on paha tehdä muuta kuin rahasta. Ap
[/quote]
Tuo on täysin ympäripyöreä ilmaisu. Haluat siis uskoa, että ihmiset ovat hyviä? Vai haluat uskoa, että ihmiset uskovat hyvään? Vai jotain muuta?
[/quote]
Täysin selkeä ilmaisu. Uskoa työssä tarvitaan ja suoraan sanottuna en lähtökohtaisesti pidä ihmisiä sen arvoisina. Ilkeitä kyllä osataan olla ja kiittämättömiä. Sekä harvemmin kyetään oikeasti ottamaan vastuuta itsestään. Ei kukaan jaksa sellaista. Sama koskee hoitotyötäkin. Toisaalta voin hakeutua sellaiseen paikkaan työhön, jossa ei tarvitse niin tietoisesti kamppailla tämän kysymyksen kanssa.
Ap
[/quote]
Mä luulen, että sovit paremmin jollekin muulle alalle kuin hoitoalalle. Suurin osa ihmisistä ei ole mitenkään erityisen hyviä. Mutta se ei tarkoita, että he olsiivat erityisen pahojakaan. Hoitoalalla hoidat potilastasi ihan riippumatta siitä, onko tämä Äiti Teresa vai Adolf Hitler. Et saa palkintoa siitä, millainen hoitamasi potilas on vaan siitä, miten hyvin onnistut työssäsi. Mä olen sairaanhoitaja ja kaikista palkitsevimmat potilaat ovat olleet juuri niitä, jotka ovat olleet hoitoon tullessaan ja hoitonsa aikana vaikeita, tyytymättömiä, vaativia ja suoraan sanottuna kusipäisiä, mutta saamansa hoidon jälkeen ovat olleet tyytyväisiä saamaansa hoitoon ja todenneet, että tämä heidän alunperin ihan paskaksi laitokseksi haukkumansa sairaala onkin ihan huippuhieno paikka.
Potilaiden hätää, tuskaa ja ahdistusta ei pidäkään kantaa harteillaan. On osattava pitää erossa ammattiminä ja yksityisminä. Se, mitä ehkä pidät kyynisyytenä, voi olla myös täysin tervettä ammatillisuutta ja taitoa olla sekoittamatta omia tunteita potilaan tunteisiin ja potilaan kohtaloon.
[/quote]
Ok, kiitos rehellisyydestä. Suurin osa ihmisistä ei ole mitenkään erityisen hyviä.
Olen ollut hoitoalalla, mutta silloinkin ollut enemmän teoreettisesti kiinnostunut. Ja rakastanut työskennellä yksin. Teen kyllä työn kuin työn hyvin, koska olen perfektionisti, mutta en jaksa jumittaa ihmisten kanssa, tai kasvattaa heitä. Neuvonantajan rooli on ollut minulle ominainen pienestä asti ja olen etsinyt siihen sopivaa työtä, jossa ei iskisi toivottomuuden tunne.
Olen ollut myös aina kovin auttamishaluinen, mutta pitkän päälle se on ollut kuluttavaa, koska en itse saa siitä tarpeeksi. Jotkut ihmiset ovat tämän suhteen kuin pohjaton kaivo, eikä mitään edistystä välttämättä koskaan tapahdu. Ja minä myös haluan kehittyä työni mukana.
Ap
[/quote]
Tuossa tapauksessa en suosittele sinulle hoitoalaa yleensä ja kaikista vähiten psykoterapeutiksi ryhtymistä. Siinä työssä kun suurin osa asiakkaistasi on kokenut elämässään jotain hyvin pahaa. Henkistä ja fyysistä väkivaltaa, seksuaalista hyväksikäyttöä, suoranaista julmuuttakin, joka on voinut alkaa jo lapsuudessa. Ihmiset, joiden elämä on pääasiassa ollut kuin aurinkoinen kesäaamu Muumilaaksossa, eivät tarvitse psykoterapeuttia. Psykoterapeuttina et myöskään voi antaa omia ohjeita kuin vain sen verran, miten potilaasi VOISI toimia pystyäkseen käsittelemään elämässään tapahtuneet asiat. Potilas kuitenkin itse päättää, noudattaako neuvoasi vai ei. Hyvin, hyvin usein psykoterapista ei edes ole potilaalle apua. Varsinkaan, jos potilas taloudellisen tilanteensa, päihdeongelmiensa tai jonkun muun syyn vuoksi jättää lääkkeensäkin syömättä.
Jos auttamistyötä kaipaat, niin lääkärin homma voisi sopia sinulle parhaiten. Tosin siinäkin olet vain antamassa neuvoja ja potilas itse päättää, noudattaako neuvojasi vai tuleeko kenties tänne AV:lle kysymään parempia neuvoja. Ja toimii mahdollisesti ihan päinvastoin kuin olet neuvonut. Jos kuitenkin päättäisit ryhtyä lääkäriksi, niin joku kirurgin tai anestesialääkärin homma voisi olla hyvä. Niissä duuneissa potilas on useimmiten ihan hiljaa ja sinä päätät, mitä tehdään.
[/quote]
No suoraan sanoen ajatusten kanssa on helppo työskennellä. Ideoita voin jakaa vaikka kuinka paljon. Mutta jatkuva empaattisena oleminen voisi olla kuluttavaa. Osaan kyllä sparrata ihmisiä. En vain jaksa, jolleivät he yritä itse yhtään. Psykoterapeutin työn koen lähtökohtaisesti paljon helpommaksi kuin hoitotyön tai sosiaalityön. Olen myös itse kokenut pahoja asioita elämässä, joten nuo mainitsemasi asiat eivät hätkähdytä minua yhtään. Sen sijaan jatkuvan valittamisen kuunteleminen voisi olla rankkaa. Olen myös lukenut sen verran paljon kirjallisuutta, että kokisin meneväni hukkaan työssä, jossa en voi puhua toisen kanssa mitään. En ymmärrä miten se voisi palkita tarpeeksi. Haluan työskennellä olennaisten, perimmäisten asioiden äärellä ja liitän siihen ihmisten autenttisten elämäntarinoiden kuulemisen.
Ap
[/quote]
Entäs joku tutkijan homma?
[/quote]
Olen parempi puhuja kuin kirjoittaja. Sosiaalityöstä mietin kyllä joskus väitöskirjaa. Mielenkiintoinen ala tutkittavaksi. Haluaisin myös vaikuttaa jotenkin.
Jos Suomessa ihmisoikeusjuristille löytyisi työtä, olisin sen valinnut. Muu oikeustiede ei kiinnosta eli kyllä ihmisyys kaikesta huolimatta kiinnostaa eniten.
Ap
[/quote]
Tuo on kyllä aika hankala tilanne. Sosiaalipuolella taitaa olla varsin tavallista, että valtaosa sen piirissä olevista autettavista ei koskaan pääse tilanteestaan eroon. Joko omaa syytään tai olosuhteiden vuoksi. Tai vaikka hetkellisesti pääsisikin, ovat kuitenkin jossain vaiheessa samassa jamassa. En ole koskaan selvittänyt, minkä verran on olemassa sosiaalityön vaikuttavuudesta tehtyjä tutkimuksia ts kuinka suuri osa eri sosiaalityön palvelujen käyttäjistä todellakin pääsee saamansa palvelun tai palveluiden avulla pois palvelujen piiristä. Voihan olla, että vaikuttavuus on suurempi kuin mitä mutu-tuntumalta kuvittelisi.
Tuosta sparraamisesta tuli mieleeni, että onhan sitten olemassa kaikenlaisia työssäjaksamiseen liittyviä juttuja. Siis sellaisia, jotka työnantaja järjestää työntekijöilleen. Tosin en tiedä, miten työllistyy aikana, jolloin itsensä loppuunpolttaneiden tilalle on oven takana jonossa tulossa uusia työntekijöitä. Eli vieläkö yritykset järjestävät tällaisia juttuja, en tiedä.
Vielä tuli mieleeni yksi hoitoalan homma, joka saattaisi sopia sulle. Eli jollekin yksityiselle lääkäriasemalle työterveyshoitajaksi. Saat puhua ja neuvoa, kuunnella asiakkaasi elämäntarinoitakin ja valtaosa asiakkaistasi on kuitenkin sellaisia, joita oma terveys edes jossain määrin ihan oikeasti kiinnostaa. Sparraustaidoillasi saattaisit hyvinkin saada laiskahkon ylipainoisen asiakkaasi laihduttamaan, tupakoijan ainakin yrittämään tupakasta luopumista jne.
[/quote]
Näillä näkymin olisin ryhtymässä sairaalasossuksi. Käsittääkseni mukava homma. Sairaalapsykologikin olisi ihan ok, mutta taitavat olls neuropsykologeja nykyään.
Ap
[/quote]
Sairaalasossun tehtävä on pääasiassa asiakkaan asioiden selvittämistä ja järjestämistä. Käytännön asioiden eli että kotona on tarvittavat palvelut ja apuvälineet, sairaalalaskun saa maksettua, laitospaikan järjestämistä, jos kotiuttaminen ei ole enää mahdollista jne. Mahdollisuudet kehittyä työssään eivät ole mitenkään hyvät, koska kaikki mitä voit tehdä, perustuu ihan siihen, millaisia palveluita yhteiskunnalla sillä hetkellä on tarjolla. Eli vaikka sulla olisi loistavia ideoita, ne tyssää siihen, ettei potilaan kotikunnalla ole varaa tai halua moisia kustantaa.
[/quote]
Huh, huh. Toivon että edes keskustelut asiakkaiden kanssa sekä toimintaympäristö kehittävät.
Tuo kuntien säästötarve kyllä pistää kiukuksi.
Ap
Onneksi jumitan tässä vasta sosiaalityön perusopintojen kanssa. Sisäinen vastustus päällä eikä harjoittelussakaan sujunut hyvin.
Mutta en tiedä mitä muutakaan tekisin. Suomessa ei ole enää kauheasti työllistäviä töitä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 21:16"]
Huh, huh. Toivon että edes keskustelut asiakkaiden kanssa sekä toimintaympäristö kehittävät.
Tuo kuntien säästötarve kyllä pistää kiukuksi.
Ap
[/quote]
Lyhennän vähän keskustelua.... joo, mitä olen tuota sairaalasossujen työtä seurannut, niin heidän kätensä on aika sidotut. Ts voivat järjestää potilaille vain niitä palveluita, joita on olemassa ja joihin potilaan kotikunta on valmis antamaan rahat. Sairaalasossun tehtäviin ei yleensä kuulu potilaan asioiden ja ongelmien ratkaiseminen pidemmällä tähtäimellä vaan lähinnä kotiuttamiseen liittyvät asiat. Potilasta tapaa ehkä pari kertaa ja se siinä. Toki työssään oppii ja siinä mielessä voi kehittyä, mutta mietin vaan, että vastaako sellainen kehittyminen sitten kuitenkaan sitä, mitä työltäsi toivot? Tai kuinka nopeasti työssäsi turhaudut, kun tiedät, miten potilaan parhaaksi voisi toimia, mutta siihen ei ole rahaa. Mua ainakin joskus turhauttaa, kun hyviä ideoita saa toteuttaa vain silloin, jos ne eivät maksa mitään. Vuosien varrella innovatiivisuus kyllä karisee ja tehdään töitä niissä puitteissa kuin on mahdollista.
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 21:28"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 21:16"]
Huh, huh. Toivon että edes keskustelut asiakkaiden kanssa sekä toimintaympäristö kehittävät.
Tuo kuntien säästötarve kyllä pistää kiukuksi.
Ap
[/quote]
Lyhennän vähän keskustelua.... joo, mitä olen tuota sairaalasossujen työtä seurannut, niin heidän kätensä on aika sidotut. Ts voivat järjestää potilaille vain niitä palveluita, joita on olemassa ja joihin potilaan kotikunta on valmis antamaan rahat. Sairaalasossun tehtäviin ei yleensä kuulu potilaan asioiden ja ongelmien ratkaiseminen pidemmällä tähtäimellä vaan lähinnä kotiuttamiseen liittyvät asiat. Potilasta tapaa ehkä pari kertaa ja se siinä. Toki työssään oppii ja siinä mielessä voi kehittyä, mutta mietin vaan, että vastaako sellainen kehittyminen sitten kuitenkaan sitä, mitä työltäsi toivot? Tai kuinka nopeasti työssäsi turhaudut, kun tiedät, miten potilaan parhaaksi voisi toimia, mutta siihen ei ole rahaa. Mua ainakin joskus turhauttaa, kun hyviä ideoita saa toteuttaa vain silloin, jos ne eivät maksa mitään. Vuosien varrella innovatiivisuus kyllä karisee ja tehdään töitä niissä puitteissa kuin on mahdollista.
[/quote]
Kyllä itsensä kehittäminen on minulle kaikki kaikessa ja en koskaan ajatellut työskenteleväni muualla kuin sairaalassa. Tylsistyminen on suuri ongelmani ja rutiininomainen työ ei sovi minulle. Tarvitsen vaihtelua.
Saat sairaalasossun työn kuulostamaan järkyttävältä. Luulin että siinä olisi enemmän "sielunhoitoa".
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten olisi joku työ, joka on tärkeää ihmisille, mutta jossa et ole suoraan potilaiden kanssa tekemisissä? Ainakaan niin paljoa? Olisin ehdottanut sairaala fyysikon työtä, mutta jos olet huono fysiikassa yms. se ei tietty ole sopiva. Mutta työn tyypiltä voisi olla sopiva: Elintärkeä tehtävä, pitää huolta, että ihmiset saavat mm. syöpähoitoja ja tutkimuksia ja varmasti pieni perfektionismikin on työssä hyväksi. Mutta samalla et jumita ihmisten kanssa, etkä turhaudu, jos joku potilas on inhottava ääliö, kun et heitä näe. Voit keskittyä ajatuksissasi ajattelemaan kaikkia niitä hyviä tyyppejä joita autat. Ja kollegoiden kanssa varmasti pääsee välillä auttamaan ja neuvomaan työkavereita. Löytyisikö jotain saman tyyppistä tehtävää, johon koulutus olisi sinulle sopivampi?
Tai miten olisi hammashoitaja? Tai joku työtehtävä firmassa, joka tekee esim. sairaalavälineitä tai lääkkeitä? Esimerkiksi lääkkeiden käyttöohjeiden kirjoittaminen on hyvin tärkeää ihmisten terveyden kannalta ja auttaa ihmisiä, vaikkei se ensimmäiseksi auttamistyöstä tulekaan mieleen.
Maailmassa on paljon työtehtäviä, joissa on ns. perusasioiden äärellä ja voi auttaa ihmisiä ja jopa olla osallisena pelastamassa ihmishenkiä, vaikka ei olisi varsinaisessa hoitotyössä ollenkaan eikä ehkä koskaan näkispotilaita.ta
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 21:32"]
Miten olisi joku työ, joka on tärkeää ihmisille, mutta jossa et ole suoraan potilaiden kanssa tekemisissä? Ainakaan niin paljoa? Olisin ehdottanut sairaala fyysikon työtä, mutta jos olet huono fysiikassa yms. se ei tietty ole sopiva. Mutta työn tyypiltä voisi olla sopiva: Elintärkeä tehtävä, pitää huolta, että ihmiset saavat mm. syöpähoitoja ja tutkimuksia ja varmasti pieni perfektionismikin on työssä hyväksi. Mutta samalla et jumita ihmisten kanssa, etkä turhaudu, jos joku potilas on inhottava ääliö, kun et heitä näe. Voit keskittyä ajatuksissasi ajattelemaan kaikkia niitä hyviä tyyppejä joita autat. Ja kollegoiden kanssa varmasti pääsee välillä auttamaan ja neuvomaan työkavereita. Löytyisikö jotain saman tyyppistä tehtävää, johon koulutus olisi sinulle sopivampi?
Tai miten olisi hammashoitaja? Tai joku työtehtävä firmassa, joka tekee esim. sairaalavälineitä tai lääkkeitä? Esimerkiksi lääkkeiden käyttöohjeiden kirjoittaminen on hyvin tärkeää ihmisten terveyden kannalta ja auttaa ihmisiä, vaikkei se ensimmäiseksi auttamistyöstä tulekaan mieleen.
Maailmassa on paljon työtehtäviä, joissa on ns. perusasioiden äärellä ja voi auttaa ihmisiä ja jopa olla osallisena pelastamassa ihmishenkiä, vaikka ei olisi varsinaisessa hoitotyössä ollenkaan eikä ehkä koskaan näkispotilaita.ta
[/quote]
En koe voivani vaikuttaa tarpeeksi noiden töiden kautta, enkä kehittyväni psykologisesti ihmisenä. Kiitos kuitenkin. Yritän myös tehdä työkokemuksestani ja koulutuksestani harmonista pakettia. Että siis tukisivat toisiaan.
Ap
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 21:31"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 21:28"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 21:16"]
Huh, huh. Toivon että edes keskustelut asiakkaiden kanssa sekä toimintaympäristö kehittävät.
Tuo kuntien säästötarve kyllä pistää kiukuksi.
Ap
[/quote]
Lyhennän vähän keskustelua.... joo, mitä olen tuota sairaalasossujen työtä seurannut, niin heidän kätensä on aika sidotut. Ts voivat järjestää potilaille vain niitä palveluita, joita on olemassa ja joihin potilaan kotikunta on valmis antamaan rahat. Sairaalasossun tehtäviin ei yleensä kuulu potilaan asioiden ja ongelmien ratkaiseminen pidemmällä tähtäimellä vaan lähinnä kotiuttamiseen liittyvät asiat. Potilasta tapaa ehkä pari kertaa ja se siinä. Toki työssään oppii ja siinä mielessä voi kehittyä, mutta mietin vaan, että vastaako sellainen kehittyminen sitten kuitenkaan sitä, mitä työltäsi toivot? Tai kuinka nopeasti työssäsi turhaudut, kun tiedät, miten potilaan parhaaksi voisi toimia, mutta siihen ei ole rahaa. Mua ainakin joskus turhauttaa, kun hyviä ideoita saa toteuttaa vain silloin, jos ne eivät maksa mitään. Vuosien varrella innovatiivisuus kyllä karisee ja tehdään töitä niissä puitteissa kuin on mahdollista.
[/quote]
Kyllä itsensä kehittäminen on minulle kaikki kaikessa ja en koskaan ajatellut työskenteleväni muualla kuin sairaalassa. Tylsistyminen on suuri ongelmani ja rutiininomainen työ ei sovi minulle. Tarvitsen vaihtelua.
Saat sairaalasossun työn kuulostamaan järkyttävältä. Luulin että siinä olisi enemmän "sielunhoitoa".
Ap
[/quote]
"Sielunhoitoa" varten sairaaloissa on sairaalapastorit ja psykologit. Sairaalasossun pääasiallinen tehtävä on olla potilaalle neuvonantajana sosiaalipalvelujen käytössä ja Kela-asioissa. Tarvittaessa joko avustaa tai tekee potilaan puolesta näiden palveluiden hankkimiseen liittyviä asioita.
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 21:41"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 21:31"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 21:28"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 21:16"]
Huh, huh. Toivon että edes keskustelut asiakkaiden kanssa sekä toimintaympäristö kehittävät.
Tuo kuntien säästötarve kyllä pistää kiukuksi.
Ap
[/quote]
Lyhennän vähän keskustelua.... joo, mitä olen tuota sairaalasossujen työtä seurannut, niin heidän kätensä on aika sidotut. Ts voivat järjestää potilaille vain niitä palveluita, joita on olemassa ja joihin potilaan kotikunta on valmis antamaan rahat. Sairaalasossun tehtäviin ei yleensä kuulu potilaan asioiden ja ongelmien ratkaiseminen pidemmällä tähtäimellä vaan lähinnä kotiuttamiseen liittyvät asiat. Potilasta tapaa ehkä pari kertaa ja se siinä. Toki työssään oppii ja siinä mielessä voi kehittyä, mutta mietin vaan, että vastaako sellainen kehittyminen sitten kuitenkaan sitä, mitä työltäsi toivot? Tai kuinka nopeasti työssäsi turhaudut, kun tiedät, miten potilaan parhaaksi voisi toimia, mutta siihen ei ole rahaa. Mua ainakin joskus turhauttaa, kun hyviä ideoita saa toteuttaa vain silloin, jos ne eivät maksa mitään. Vuosien varrella innovatiivisuus kyllä karisee ja tehdään töitä niissä puitteissa kuin on mahdollista.
[/quote]
Kyllä itsensä kehittäminen on minulle kaikki kaikessa ja en koskaan ajatellut työskenteleväni muualla kuin sairaalassa. Tylsistyminen on suuri ongelmani ja rutiininomainen työ ei sovi minulle. Tarvitsen vaihtelua.
Saat sairaalasossun työn kuulostamaan järkyttävältä. Luulin että siinä olisi enemmän "sielunhoitoa".
Ap
[/quote]
"Sielunhoitoa" varten sairaaloissa on sairaalapastorit ja psykologit. Sairaalasossun pääasiallinen tehtävä on olla potilaalle neuvonantajana sosiaalipalvelujen käytössä ja Kela-asioissa. Tarvittaessa joko avustaa tai tekee potilaan puolesta näiden palveluiden hankkimiseen liittyviä asioita.
[/quote]
Onhan olemassa psykososiaalista sosiaalityötä? Ehkä se sitten? Ei huvita olla missään ennalta-arvattavassa työssä.
Ap
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 21:45"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 21:41"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 21:31"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 21:28"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 21:16"]
Huh, huh. Toivon että edes keskustelut asiakkaiden kanssa sekä toimintaympäristö kehittävät.
Tuo kuntien säästötarve kyllä pistää kiukuksi.
Ap
[/quote]
Lyhennän vähän keskustelua.... joo, mitä olen tuota sairaalasossujen työtä seurannut, niin heidän kätensä on aika sidotut. Ts voivat järjestää potilaille vain niitä palveluita, joita on olemassa ja joihin potilaan kotikunta on valmis antamaan rahat. Sairaalasossun tehtäviin ei yleensä kuulu potilaan asioiden ja ongelmien ratkaiseminen pidemmällä tähtäimellä vaan lähinnä kotiuttamiseen liittyvät asiat. Potilasta tapaa ehkä pari kertaa ja se siinä. Toki työssään oppii ja siinä mielessä voi kehittyä, mutta mietin vaan, että vastaako sellainen kehittyminen sitten kuitenkaan sitä, mitä työltäsi toivot? Tai kuinka nopeasti työssäsi turhaudut, kun tiedät, miten potilaan parhaaksi voisi toimia, mutta siihen ei ole rahaa. Mua ainakin joskus turhauttaa, kun hyviä ideoita saa toteuttaa vain silloin, jos ne eivät maksa mitään. Vuosien varrella innovatiivisuus kyllä karisee ja tehdään töitä niissä puitteissa kuin on mahdollista.
[/quote]
Kyllä itsensä kehittäminen on minulle kaikki kaikessa ja en koskaan ajatellut työskenteleväni muualla kuin sairaalassa. Tylsistyminen on suuri ongelmani ja rutiininomainen työ ei sovi minulle. Tarvitsen vaihtelua.
Saat sairaalasossun työn kuulostamaan järkyttävältä. Luulin että siinä olisi enemmän "sielunhoitoa".
Ap
[/quote]
"Sielunhoitoa" varten sairaaloissa on sairaalapastorit ja psykologit. Sairaalasossun pääasiallinen tehtävä on olla potilaalle neuvonantajana sosiaalipalvelujen käytössä ja Kela-asioissa. Tarvittaessa joko avustaa tai tekee potilaan puolesta näiden palveluiden hankkimiseen liittyviä asioita.
[/quote]
Onhan olemassa psykososiaalista sosiaalityötä? Ehkä se sitten? Ei huvita olla missään ennalta-arvattavassa työssä.
Ap
[/quote]
Piti käydä tsekkaamassa, mitä psykososiaalisella sosiaalityöllä tarkoitetaan :D Joo, ei ehkä onnistu sairaalasossun työssä tuo. Mites lastensuojelu tai perhetyö? Mikä koulutus koulukuraattoreilla on? Vai onko kouluissa enää edes koulukuraattoreja?
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 21:54"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 21:45"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 21:41"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 21:31"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 21:28"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 21:16"]
Huh, huh. Toivon että edes keskustelut asiakkaiden kanssa sekä toimintaympäristö kehittävät.
Tuo kuntien säästötarve kyllä pistää kiukuksi.
Ap
[/quote]
Lyhennän vähän keskustelua.... joo, mitä olen tuota sairaalasossujen työtä seurannut, niin heidän kätensä on aika sidotut. Ts voivat järjestää potilaille vain niitä palveluita, joita on olemassa ja joihin potilaan kotikunta on valmis antamaan rahat. Sairaalasossun tehtäviin ei yleensä kuulu potilaan asioiden ja ongelmien ratkaiseminen pidemmällä tähtäimellä vaan lähinnä kotiuttamiseen liittyvät asiat. Potilasta tapaa ehkä pari kertaa ja se siinä. Toki työssään oppii ja siinä mielessä voi kehittyä, mutta mietin vaan, että vastaako sellainen kehittyminen sitten kuitenkaan sitä, mitä työltäsi toivot? Tai kuinka nopeasti työssäsi turhaudut, kun tiedät, miten potilaan parhaaksi voisi toimia, mutta siihen ei ole rahaa. Mua ainakin joskus turhauttaa, kun hyviä ideoita saa toteuttaa vain silloin, jos ne eivät maksa mitään. Vuosien varrella innovatiivisuus kyllä karisee ja tehdään töitä niissä puitteissa kuin on mahdollista.
[/quote]
Kyllä itsensä kehittäminen on minulle kaikki kaikessa ja en koskaan ajatellut työskenteleväni muualla kuin sairaalassa. Tylsistyminen on suuri ongelmani ja rutiininomainen työ ei sovi minulle. Tarvitsen vaihtelua.
Saat sairaalasossun työn kuulostamaan järkyttävältä. Luulin että siinä olisi enemmän "sielunhoitoa".
Ap
[/quote]
"Sielunhoitoa" varten sairaaloissa on sairaalapastorit ja psykologit. Sairaalasossun pääasiallinen tehtävä on olla potilaalle neuvonantajana sosiaalipalvelujen käytössä ja Kela-asioissa. Tarvittaessa joko avustaa tai tekee potilaan puolesta näiden palveluiden hankkimiseen liittyviä asioita.
[/quote]
Onhan olemassa psykososiaalista sosiaalityötä? Ehkä se sitten? Ei huvita olla missään ennalta-arvattavassa työssä.
Ap
[/quote]
Piti käydä tsekkaamassa, mitä psykososiaalisella sosiaalityöllä tarkoitetaan :D Joo, ei ehkä onnistu sairaalasossun työssä tuo. Mites lastensuojelu tai perhetyö? Mikä koulutus koulukuraattoreilla on? Vai onko kouluissa enää edes koulukuraattoreja?
[/quote]
Olen aiemmalta koulutukseltani opettaja, joten koulukuraattoriksi varmaan pääsisi. Kaipa kuraattoreita vielä jossain on.
Ap
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 20:42"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 20:32"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 20:25"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 20:03"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 19:56"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 19:51"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 19:49"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 19:46"]
[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 19:42"]
En suosittele auttamistyötä, jos vaatimuksesi asiakkaillesi on, että he ovat auttamisesi arvoisia. Koska asiakkaasi tulevat olemaan hyvin erilaisia, laidasta laitaan, tyytyväisiä ja tyytymättömiä, kiitollisia ja kiittämättömiä, puhdassydämisiä ja murhamiehiä.
[/quote]
En tarkoittanut auttamisen arvoisia, vaan sen arvoisia että olen sydämelläni mukana. Teen kyllä kaikki työni täydellisesti. Pelkään vain että jäädyn tässä työssä sisältä. Ylipäänsä ihmisten kanssa saa olla vähän varuillaan nykyään.
Ap
[/quote]
No millaisia heidän sitten pitäisi olla? Jotain esimerkkejä?
[/quote]
Millaisia ihmisten nyt yleensä pitäisi olla - hyvän uskomisen arvoisia. Ilman sitä auttamistyötä on paha tehdä muuta kuin rahasta. Ap
[/quote]
Tuo on täysin ympäripyöreä ilmaisu. Haluat siis uskoa, että ihmiset ovat hyviä? Vai haluat uskoa, että ihmiset uskovat hyvään? Vai jotain muuta?
[/quote]
Täysin selkeä ilmaisu. Uskoa työssä tarvitaan ja suoraan sanottuna en lähtökohtaisesti pidä ihmisiä sen arvoisina. Ilkeitä kyllä osataan olla ja kiittämättömiä. Sekä harvemmin kyetään oikeasti ottamaan vastuuta itsestään. Ei kukaan jaksa sellaista. Sama koskee hoitotyötäkin. Toisaalta voin hakeutua sellaiseen paikkaan työhön, jossa ei tarvitse niin tietoisesti kamppailla tämän kysymyksen kanssa.
Ap
[/quote]
Mä luulen, että sovit paremmin jollekin muulle alalle kuin hoitoalalle. Suurin osa ihmisistä ei ole mitenkään erityisen hyviä. Mutta se ei tarkoita, että he olsiivat erityisen pahojakaan. Hoitoalalla hoidat potilastasi ihan riippumatta siitä, onko tämä Äiti Teresa vai Adolf Hitler. Et saa palkintoa siitä, millainen hoitamasi potilas on vaan siitä, miten hyvin onnistut työssäsi. Mä olen sairaanhoitaja ja kaikista palkitsevimmat potilaat ovat olleet juuri niitä, jotka ovat olleet hoitoon tullessaan ja hoitonsa aikana vaikeita, tyytymättömiä, vaativia ja suoraan sanottuna kusipäisiä, mutta saamansa hoidon jälkeen ovat olleet tyytyväisiä saamaansa hoitoon ja todenneet, että tämä heidän alunperin ihan paskaksi laitokseksi haukkumansa sairaala onkin ihan huippuhieno paikka.
Potilaiden hätää, tuskaa ja ahdistusta ei pidäkään kantaa harteillaan. On osattava pitää erossa ammattiminä ja yksityisminä. Se, mitä ehkä pidät kyynisyytenä, voi olla myös täysin tervettä ammatillisuutta ja taitoa olla sekoittamatta omia tunteita potilaan tunteisiin ja potilaan kohtaloon.
[/quote]
Ok, kiitos rehellisyydestä. Suurin osa ihmisistä ei ole mitenkään erityisen hyviä.
Olen ollut hoitoalalla, mutta silloinkin ollut enemmän teoreettisesti kiinnostunut. Ja rakastanut työskennellä yksin. Teen kyllä työn kuin työn hyvin, koska olen perfektionisti, mutta en jaksa jumittaa ihmisten kanssa, tai kasvattaa heitä. Neuvonantajan rooli on ollut minulle ominainen pienestä asti ja olen etsinyt siihen sopivaa työtä, jossa ei iskisi toivottomuuden tunne.
Olen ollut myös aina kovin auttamishaluinen, mutta pitkän päälle se on ollut kuluttavaa, koska en itse saa siitä tarpeeksi. Jotkut ihmiset ovat tämän suhteen kuin pohjaton kaivo, eikä mitään edistystä välttämättä koskaan tapahdu. Ja minä myös haluan kehittyä työni mukana.
Ap
[/quote]
Tuossa tapauksessa en suosittele sinulle hoitoalaa yleensä ja kaikista vähiten psykoterapeutiksi ryhtymistä. Siinä työssä kun suurin osa asiakkaistasi on kokenut elämässään jotain hyvin pahaa. Henkistä ja fyysistä väkivaltaa, seksuaalista hyväksikäyttöä, suoranaista julmuuttakin, joka on voinut alkaa jo lapsuudessa. Ihmiset, joiden elämä on pääasiassa ollut kuin aurinkoinen kesäaamu Muumilaaksossa, eivät tarvitse psykoterapeuttia. Psykoterapeuttina et myöskään voi antaa omia ohjeita kuin vain sen verran, miten potilaasi VOISI toimia pystyäkseen käsittelemään elämässään tapahtuneet asiat. Potilas kuitenkin itse päättää, noudattaako neuvoasi vai ei. Hyvin, hyvin usein psykoterapista ei edes ole potilaalle apua. Varsinkaan, jos potilas taloudellisen tilanteensa, päihdeongelmiensa tai jonkun muun syyn vuoksi jättää lääkkeensäkin syömättä.
Jos auttamistyötä kaipaat, niin lääkärin homma voisi sopia sinulle parhaiten. Tosin siinäkin olet vain antamassa neuvoja ja potilas itse päättää, noudattaako neuvojasi vai tuleeko kenties tänne AV:lle kysymään parempia neuvoja. Ja toimii mahdollisesti ihan päinvastoin kuin olet neuvonut. Jos kuitenkin päättäisit ryhtyä lääkäriksi, niin joku kirurgin tai anestesialääkärin homma voisi olla hyvä. Niissä duuneissa potilas on useimmiten ihan hiljaa ja sinä päätät, mitä tehdään.
[/quote]
No suoraan sanoen ajatusten kanssa on helppo työskennellä. Ideoita voin jakaa vaikka kuinka paljon. Mutta jatkuva empaattisena oleminen voisi olla kuluttavaa. Osaan kyllä sparrata ihmisiä. En vain jaksa, jolleivät he yritä itse yhtään. Psykoterapeutin työn koen lähtökohtaisesti paljon helpommaksi kuin hoitotyön tai sosiaalityön. Olen myös itse kokenut pahoja asioita elämässä, joten nuo mainitsemasi asiat eivät hätkähdytä minua yhtään. Sen sijaan jatkuvan valittamisen kuunteleminen voisi olla rankkaa. Olen myös lukenut sen verran paljon kirjallisuutta, että kokisin meneväni hukkaan työssä, jossa en voi puhua toisen kanssa mitään. En ymmärrä miten se voisi palkita tarpeeksi. Haluan työskennellä olennaisten, perimmäisten asioiden äärellä ja liitän siihen ihmisten autenttisten elämäntarinoiden kuulemisen.
Ap