Lue keskustelun säännöt.
Oletko hukannut vuosia elämästäsi johonkin täysin turhaan?
10.05.2015 |
Kaksi vuotta omasta elämästäni. Mielisairaus. Jälkeenpäin koko asia tuntuu tyhmältä, miten sellaiseen saattoi sortua. Itkettää. Todella vaikea käsitellä sitä, että kaksi vuotta nuoruudestani meni täysin hukkaan.
Kommentit (136)
Ihania vastauksia. Näistä kyllä näkee suomalaisten suhtautumisen omaan yhteiskuntaansa ja elämäänsä. Onhan tämä ihan paskaa, niin opiskelu, työnteko kuin monet ihmissuhteetkin, mutta eihän niille kukaan viitsi tai pysty mitään tekemään. Haaskataan vaan elämämme turhissa koulutuksissa, paskoissa ihmissuhteissa ja vielä paskemmissa duuneissa. Hyvä Suomi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 20:05"]
Masennukseen, opiskeluihin, parisuhteisiin, ystävyyssuhteisiin... Minkähän takia se elämän oppi tuntuu aina olevan: Älä yritä. Älä toivo. Ei kannata.
Ja tähän voi sitten positiiviset humblebraggaajat vastata: "Se on kuule ihan asenteesta kiinni. Sait kuitenkin opiskeluista paljon sivistävää tietoa, ja ystävistä ja parisuhteista sinulle jäi ikuiset muistot." (Vituttaako kun ehdin ensi?)
[/quote]
No mitä sä olet yrittänyt ja toivonut, mitkä on niin pahasti pieleen meneet? Muuttaa toisia ihmisiä, mutta et itseäsi?
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 20:47"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 20:45"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 20:29"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 19:25"]
Mikä ihme teitä kaikkia vaivaa? Kaikista kokemuksista voi oppia ja siksi mikään aika ei voi olla hukattua. On täysin asennekysymys, jos heittäytyy uhriksi ja kieltäytyy ottamaan vastaan elämän tarjoamaa opetusta.
[/quote]
Olet toisaalta oikeassa, että kaikki tulisi ottaa opettavaisina kokemuksina. Mutta kun se elämäm_kolu nyt ei yksinkertaisesti ihan aikuisten oikeasti riitä.
On eri asia uhriutua jollekin traumalle tai tapahtumalle, kuin avoimesti olla vittuuntunut siitä.
[/quote]
Mihin se ei muka riitä? Kysymyshän on pelkästään sun odotuksistasi ja kuvitelmistasi, että elämän pitäisi mennä jonkun kaavan mukaan. Ei se aina mene. Ja jos katkeroidut ja jäät surkuttelemaan "väärin" mennyttä elämääsi ja hukattua aikaasi, niin mitä sä siitä hyödyt? Tosiasioiden kieltäminen ja menneen murehtiminen on pahinta ajanhukkaa ja silkkaa typeryyttä.
[/quote]
Joo, aina voi jäädä glorifoimaan sitä elämänkoulua himaan samalla, kun nostaa sossutukia, jotka v**** koko ajan pienenvät, koska kultalusikkaporvaripaskat!!!!!!!!!!!11
[/quote]
Ja voi myös miettiä kummalla on kivempaa, sillä joka pystyy ottamaan elämän elämänä, tai sinun kaltaisellasi ikimarttyyrilla.
Ps. tuet ei ole aikoihin pienentyneet, vaan nousseet.
Kuinka paljon onkaan mennyt aikaa tällä palstalla roikkumiseen...aika turhaa.
5 vuotta mieheen jonka kanssa piti mennä naimisiin ja hankkia lapsia, mutta ukko osoittautui lopulta valehtelijaksi ja mitään ei siis jäänyt käteen. Nyt alkaa olla jo kiire/myöhäistä lasten saamisen kannalta. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, opiskeluun. Tuhlasin kuusi vuotta elämästäni opiskeluun päätyäkseni työttömäksi. Tähän olisi päässyt muutenkin. Nyt on tutkinto vanhentunut ja ikääkin liikaa. Onneksi on hyvätuloinen mies ja silloin tällöin hanttihommia mutta se opiskelu, ihan meni hukkaan.
Lukioon. Joskin vain kolme vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kusipäiseen mieheen 8 vuotta ja paskaan työpaikkaan kymmenen vuotta and counting..
Ammattikoulun kokkilinja 3v -tyhjän olisi saanut tekemättäkin:/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sortua mielisairauteen? Erikoinen ajatus. Itse olen sitä mieltää että ne, jotka eivät ole koskaan sairastaneet masennusta, eivät ymmärrä elämästä juuri paljoakaan. Itse asiassa olet onnekas kun sulle suotiin mahdollisuus kokea ja oppia ymmärtämään elämää syvemmin kuin muut.
Kyllä olen, opiskeluun. Opiskelin ammattiin, jonka oikeasti luulin työllistävän. Kesiksi riitti aina alaa liippavia hommia ja tämän piti olla ns. tulevaisuuden ala. Loppuvaiheessa aloin ymmärtää, etten ehkä saakaan työtä tältä alalta, minkä vuoksi valmistuminen venyi. Se vituttaa eniten, oma typeryys että jäin kirjoille roikkumaan ja tavallaan välivaiheeseen elämässä. Mulla meni monta vuotta siinä räpeltäessä. Ja sillä tutkintopaperilla vois oikeasti pyyhkiä persettä, siitä ei ole mitään hyötyä. Pelkkää nuorten ihmisten kusetusta, että tuon alan koulutusta järjestetään tuossa laajuudessa.
Nyt opiskelen uudelleen, hoitajaksi. Opiskelut on ihan jees, työ on ihan jees, mutta ei tän ikäisenä (30 +) halua enää opiskella, vaan tehdä työtä ja tienata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Opiskelemalla yliopistotutkinnon ja työttömäksi jäin. Fiksu jos olisin ollut olisin tehnyt niinkuin mieheni ja peruskoulun jälkeen aloittanut suoraan paskaduuneista. Nyt hän on pomona isossa yrityksessä ja elättää minuakin..Ikää alle 30v. Samoin moni muu tuttu joka kävi korkeintaa ammattikoulun.
Juu olen, suurin osa nuoruudesta meni pilalle diagnosoimattoman paniikkihäiriön vuoksi. Minua pidettiin vaan perushankalana teininä, joka kärsi psykosomaattisista oireista.
Sitten valitsin amk:ssa väärän suuntautumisalan, sellaisen jonka piti sinkauttaa työelämään jo opisakeluaikana. Paskanvitut. Paloin tuolloin loppuun ja itkin opettajalleni että hyppään kohta sillalta alas. Ope ei ollut moksiskaan. Ko. linjalla opiskeltiin kaikenlaista turhaa ja kotiläksyjä annettiin jumalaton kasa, niin että yksityiselämä kärsi. Päivät koululla venyivät myös joskus iltaan. Lopulta vanhempani raahasivat minut hoitoon.
Nyt olen työttömänä, mutta opiskelen. Minulla on aika paskat luokkakaverit, minulle on täräytetty suoraan että olen jo liian vanha opiskelija (25 v.) ja kun valmistun ensi vuonna niin kukaan ei halua ottaa mua töihin koska olen vanhus. Luokkatoverini ovat itse 35-55 v. ämmiä. Opiskelen ihan työllistävää alaa (ei hoitolala) ja tulevaisuuden näkymäni ovat toisaalta toiveikkaat. Mutta toisaalta se huono itsetunto nostaa päätään ja ajattelen tuhlaavani aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Masennukseen 8 vuotta ja opiskeluun 10 vuotta.
Yhdeksän vuotta yliopistoon. Ala ei työllistä, tajusin sen about parin vuoden jälkeen, mutta sisulla tarvoin loppuun ja motivattiopulan kanssa siihen meni pieni ikuisuus.
Yliopistotutkintoon tuhlasin melkein kymmenen vuotta. Työttömäksi olisin päärryt ilmankin.
Mun mielestä silloin itsekin tekee jotain väärin, jos sanoo tuhlanneensa aikaa opiskeluun. Vaikka ala ei työllistäisikään. Elämää pitäisi elää opiskelijanakin ja jos tutkinnosta ei jää käteen mitään hyötyä, niin edes elinikäisiä ystäviä tai aviomies opiskeluajoilta? Muistot vaihto-opiskelusta? Ei niillä tietenkään saa leipää pöytään, mutta sitten pitää keksiä jotain muuta.
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 18:40"]
Sortua mielisairauteen? Erikoinen ajatus. Itse olen sitä mieltää että ne, jotka eivät ole koskaan sairastaneet masennusta, eivät ymmärrä elämästä juuri paljoakaan. Itse asiassa olet onnekas kun sulle suotiin mahdollisuus kokea ja oppia ymmärtämään elämää syvemmin kuin muut.
[/quote]
Ei tunnu siltä. Olen oppinut ainoastaan sen että jäin jumiin täysin älyttömään ajatuskehään joka olisi voinut rikkoutua milloin tahansa kunhan olisin vain kyennyt kyseenalaistamaan sen. Mitään en koe oppineeni uutta. Tunnen itseni tyhmäksi ja surulliseksi koska menetin kaksi vuotta.
Masennukseen tuhraantui nuorena useampi vuosi ja nyt on tuhrautunut jo pari vuotta työttömyyteen.
Astrologiaan. En nyt varsinaisesti "hukannut" mutta uskonut siihen, että niillä taivaankappaleiden liikkeillä olisi jotain yhteyttä omaan elämääni. Monenlaista karttaa ja kuvausta tullut tehtyä ja luettua. Ja totta kai niistä oli tunnistavinaan omaa elämäänsä. Tilasin jopa henkilökohtaisen viisivuotisennusteen, joka sai vihdoin silmäni avautumaan.
Täyttä humpuukia koko astrologia. Tulkinta epämääräistä ja laveaa. Harmittaa vaan, kun siihen jaksoi uskoa niin monta vuotta, niin jollain tapaa elämään jäi tyhjä aukko. Ja joo onhan tää noloa. Onneks kukaan ei harrastuksestani tiennyt :)