Oletko hukannut vuosia elämästäsi johonkin täysin turhaan?

Lukio, sairastuin siellä krooniseen migreeniin

Olen opiskellut pitkään, minulla on kaksi yliopistotutkintoa. Niihin molempiin meni aikansa, mutta en kadu niitä ollenkaan. Mielenkiintoisia kursseja, ulkomaanvaihtoa, pitkiä kahvitteluja kavereiden kanssa, bileitä. Muistelen kaiholla.

Nyt olen työelämässä. Se on perseestä. Alalla kova kilpailu, joten koko ajan pitää olla todistamassa pätevyyttään ja ennen kaikkea sitä, että on tarpeellinen Firmalle. Duunia tehdään niska limassa, ja pelko perseessä. Saan toki rahaa, mutta mitään ei jaksa tehdä töiden lisäksi. Elän elämäni huonointa aikaa. 

Opiskelin yliopistossa alalla, joka on monien mielestä "hörhöilyä". Voi sinänsä ollakin, riippuu, kuinka vakavasti opinnot ottaa. Minä otin opintoni hyvin vakavasti. Puursin h*lvetin lailla, tein 6 vuoden aikana opintoviikkoja kahden maisteritutkinnon edestä. Gradu + yhtä laaja sivuainelaudatur, 5 kpl laajoja seminaaritöitä. Samaan aikaan kaverini sai nippa nappa sen yhden ainoan proseminaarin, josta siis tuli kandintyö. Hän käytti aikansa juhlimiseen, matkailuun, ystäviin ja muuhun kivaan. Itse puursin opintojen lisäksi vielä oman alan kesätöitä.

Palkaksi sain kyllä omalta alaltani töitä. En valmistumisen jälkeen ollut päivääkään työttömänä. Eniten riipii se, että nyt maisteriksi valmistuva kaverini (yli 10 vuotta "opintoja") tulee pääsemään korkeakouluharjoittelun ja sitä kautta poikineen gradutoimeksiannon myötä vakituiseen työhön lähettämättä yhtään työhakemusta. Pahinta minusta on se, että itse menetin kiinnostukseni alaan itseni repimisen myötä, ja siitä huolimatta tämä kaveri pääsee heti kättelyssä parempaan duuniin kuin minä, joka tein kaksinkertaisen määrän opintoja ja hankin samassa ajassa vielä 5 vuotta työkokemusta. OK, teen töitä ja saan palkkaa, mutta katkeralta tuntuu.

Tämä jos mikä tuntuu oman elämän haaskaukselta.

[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 22:37"]

Ihania vastauksia. Näistä kyllä näkee suomalaisten suhtautumisen omaan yhteiskuntaansa ja elämäänsä. Onhan tämä ihan paskaa, niin opiskelu, työnteko kuin monet ihmissuhteetkin, mutta eihän niille kukaan viitsi tai pysty mitään tekemään. Haaskataan vaan elämämme turhissa koulutuksissa, paskoissa ihmissuhteissa ja vielä paskemmissa duuneissa. Hyvä Suomi!

[/quote]

Ok. Tosin esim. minä en aikanaan tajunnut ihmissuhteeni olevan paska, luulin eläväni suurtakin rakkaustarinaa. Koulutustakaan en tajunnut turhaksi opiskeluaikana. Tällä hetkellä toki teen kaikkeni muuttaakseni nykyisen tilanteeni, mutta en vaan kelpaa töihin. Pitää ilmeisesti tuhlata lisää elämäänsä turhaksi osoittatuvaan koulutukseen.

t: 86

3 vuotta seurusteluun täysääliön kanssa. En taida olla itsekään penaalin terävin kynä kun monta vuotta jaksoin roikkua vaikka järjellä olisi pitänyt tajuta 2 kk seurustelun kohdalla että paskaa tulee ja paljon...

[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 09:05"]

Opiskelin yliopistossa alalla, joka on monien mielestä "hörhöilyä". Voi sinänsä ollakin, riippuu, kuinka vakavasti opinnot ottaa. Minä otin opintoni hyvin vakavasti. Puursin h*lvetin lailla, tein 6 vuoden aikana opintoviikkoja kahden maisteritutkinnon edestä. Gradu + yhtä laaja sivuainelaudatur, 5 kpl laajoja seminaaritöitä. Samaan aikaan kaverini sai nippa nappa sen yhden ainoan proseminaarin, josta siis tuli kandintyö. Hän käytti aikansa juhlimiseen, matkailuun, ystäviin ja muuhun kivaan. Itse puursin opintojen lisäksi vielä oman alan kesätöitä.

Palkaksi sain kyllä omalta alaltani töitä. En valmistumisen jälkeen ollut päivääkään työttömänä. Eniten riipii se, että nyt maisteriksi valmistuva kaverini (yli 10 vuotta "opintoja") tulee pääsemään korkeakouluharjoittelun ja sitä kautta poikineen gradutoimeksiannon myötä vakituiseen työhön lähettämättä yhtään työhakemusta. Pahinta minusta on se, että itse menetin kiinnostukseni alaan itseni repimisen myötä, ja siitä huolimatta tämä kaveri pääsee heti kättelyssä parempaan duuniin kuin minä, joka tein kaksinkertaisen määrän opintoja ja hankin samassa ajassa vielä 5 vuotta työkokemusta. OK, teen töitä ja saan palkkaa, mutta katkeralta tuntuu.

Tämä jos mikä tuntuu oman elämän haaskaukselta.

[/quote]

Tuosta olisi ehkä opiksi otettavaa... :-) Oma valintasi, otatko opiksi vai jatkatko katkerana olemista. Jos pipo on liian tiukalla, yleensä käy juuri noin. Relaa ja nauti elämästä ja siitä mikä sinulla on. Aina jollain on parempi tuuri ja se ei ole sinulta pois. Kateus on turhaa.

[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 09:13"]

[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 22:37"]

Ihania vastauksia. Näistä kyllä näkee suomalaisten suhtautumisen omaan yhteiskuntaansa ja elämäänsä. Onhan tämä ihan paskaa, niin opiskelu, työnteko kuin monet ihmissuhteetkin, mutta eihän niille kukaan viitsi tai pysty mitään tekemään. Haaskataan vaan elämämme turhissa koulutuksissa, paskoissa ihmissuhteissa ja vielä paskemmissa duuneissa. Hyvä Suomi!

[/quote]

Ok. Tosin esim. minä en aikanaan tajunnut ihmissuhteeni olevan paska, luulin eläväni suurtakin rakkaustarinaa. Koulutustakaan en tajunnut turhaksi opiskeluaikana. Tällä hetkellä toki teen kaikkeni muuttaakseni nykyisen tilanteeni, mutta en vaan kelpaa töihin. Pitää ilmeisesti tuhlata lisää elämäänsä turhaksi osoittatuvaan koulutukseen.

t: 86

[/quote]

Sori, tarkoitan t: 82 :D

[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 06:37"]

[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 22:37"]

Ihania vastauksia. Näistä kyllä näkee suomalaisten suhtautumisen omaan yhteiskuntaansa ja elämäänsä. Onhan tämä ihan paskaa, niin opiskelu, työnteko kuin monet ihmissuhteetkin, mutta eihän niille kukaan viitsi tai pysty mitään tekemään. Haaskataan vaan elämämme turhissa koulutuksissa, paskoissa ihmissuhteissa ja vielä paskemmissa duuneissa. Hyvä Suomi!

[/quote]

Meinaatko ettei esmes kreikkalaista työtöntä vituta tällä hetkellä, jos ei löydä töitä? Tai jos elää huonossa parisuhteessa?  

[/quote]

Tietenkin vituttaa, mutta sen kreikkalaisen ei ihan todella ole tarvinnut opiskella älyttömiä tutkintoja päästäkseen töihin sitten kun pääsee. Kreikassa saa esim. ravintoloissa ja hotelleissa aivan loistavaa palvelua, vaikka yhdelläkään henkilökunnan jäsenellä ei ole minkäänlaista alan koulutusta, vaan kaikki työtaidot on työssä opittuja.

Aineenopettajankoulutus. VMP. Onneksi siihen tuli hassattua vain vuosi, mutta se tuntui vähintään vuosikymmeneltä.

Toivoin neljä vuotta toista lasta, mies ei vielä halunnut ja itkin aina vaan. Sitten päästiin yrittämään ja minulla oli ennenaikaiset vaihdevuodet, eli ei onnistunut. Olisinpa ollut murehtimatta noin montaa vuotta kun ei ollut mitään mahista kuitenkaan!

[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 20:58"]

Olen opiskellut pitkään, minulla on kaksi yliopistotutkintoa. Niihin molempiin meni aikansa, mutta en kadu niitä ollenkaan. Mielenkiintoisia kursseja, ulkomaanvaihtoa, pitkiä kahvitteluja kavereiden kanssa, bileitä. Muistelen kaiholla.

Nyt olen työelämässä. Se on perseestä. Alalla kova kilpailu, joten koko ajan pitää olla todistamassa pätevyyttään ja ennen kaikkea sitä, että on tarpeellinen Firmalle. Duunia tehdään niska limassa, ja pelko perseessä. Saan toki rahaa, mutta mitään ei jaksa tehdä töiden lisäksi. Elän elämäni huonointa aikaa. 

[/quote]

Jokainen on vastuussa oman elämänsä onnellisuudesta. Jos et ole onnelinen mikset muuta elämääsi? ja vastaukseksi ei käy että et uskalla irtisanoutua koska et löydä uusia töitä koska se ei ole totta.

[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 20:48"]VAROITUS, KAUHISTUTTAVA VASTAUS TULOSSA.
Välillä ajattelen (ihan kamala edes myöntää) että olen tuhlannut elämästäni 4 vuotta lapseeni joka menehtyi syöpään kymmenisen vuotta sitten. Joku kumma osa minusta ajattelee että täysin turhaan olen valvonut yöt ja kestänyt kiukuttelut koska lopulta menetin lapseni. Ja se menetys muutti mua niin paljon etten ikinä pysty olemaan enää aidosti onnellinen. Joten välillä sitä pohtii että oliko se sen arvoista? Vaikka tiedän että oli. 100% sen arvoista. Mutta silti se tuntuu niin tuhlaukselta.
Saa tuomita!
[/quote]

Minä tavallaan ymmärrän sinua, vaikka en olekaan kokenut omassa elämässäni mitään vastaavaa. Ihmisillä on erilaisia tapoja suhtautua elämään ja sen tuomiin haasteisiin/vaikeuksiin. On pessimistejä, opitimisteja, niitä jotka haluvat löytää huonoistakin kokemuksista jotain hyvää "se mikä ei tapa, se vahvistaa"-tyyppejä, ja toisinaan myös niitä joiden on todella vaikeaa hyväksyä elämän raadollisuutta. Mutta täytyy muistaa, että mitään oikeeta tai väärää tapaa suhtautua elämään ei ole olemassa! Sinä olet sinä ja sinulla on oikeus tuntea niin kuin tunnet. Turhautuminen on inhimillistä. On kuitenkin muistettava, että kukaan ei selviä tästä elämästä ilman arpia, toisten haavat ovat vain isompia ja syvempiä kuin toisten ja vaativat enemmän aikaa parantua. Voimia sinulle!

[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 09:22"]

[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 06:37"]

[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 22:37"]

Ihania vastauksia. Näistä kyllä näkee suomalaisten suhtautumisen omaan yhteiskuntaansa ja elämäänsä. Onhan tämä ihan paskaa, niin opiskelu, työnteko kuin monet ihmissuhteetkin, mutta eihän niille kukaan viitsi tai pysty mitään tekemään. Haaskataan vaan elämämme turhissa koulutuksissa, paskoissa ihmissuhteissa ja vielä paskemmissa duuneissa. Hyvä Suomi!

[/quote]

Meinaatko ettei esmes kreikkalaista työtöntä vituta tällä hetkellä, jos ei löydä töitä? Tai jos elää huonossa parisuhteessa?  

[/quote]

Tietenkin vituttaa, mutta sen kreikkalaisen ei ihan todella ole tarvinnut opiskella älyttömiä tutkintoja päästäkseen töihin sitten kun pääsee. Kreikassa saa esim. ravintoloissa ja hotelleissa aivan loistavaa palvelua, vaikka yhdelläkään henkilökunnan jäsenellä ei ole minkäänlaista alan koulutusta, vaan kaikki työtaidot on työssä opittuja.

[/quote]

No eipä suomalaisilla tarjoilijoillakaan ole maisterin papereita. 

Itseä kaduttaa turha stressaaminen asioista joihin ei ole voinut vaikuttaa sen kummemmin. Mitään kauheeta ei ole ikinä tapahtunut ja kaikki vaikeatkin tilanteet olen hanskannut suhteellisen hyvin. Vakivirankin sain yliopiston jälkeen vaikka oli helvetin huonot arvosanat todistuksessa ja 0 % alan työkokemusta. :D Kolme kuukautta joutui olemaan työttömänä valmistumisen jälkeen ja se oli tosi vapauttavaa ja ihanaa aikaa opiskelujen jälkeen. 

[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 09:38"]

[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 09:22"]

[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 06:37"]

[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 22:37"]

Ihania vastauksia. Näistä kyllä näkee suomalaisten suhtautumisen omaan yhteiskuntaansa ja elämäänsä. Onhan tämä ihan paskaa, niin opiskelu, työnteko kuin monet ihmissuhteetkin, mutta eihän niille kukaan viitsi tai pysty mitään tekemään. Haaskataan vaan elämämme turhissa koulutuksissa, paskoissa ihmissuhteissa ja vielä paskemmissa duuneissa. Hyvä Suomi!

[/quote]

Meinaatko ettei esmes kreikkalaista työtöntä vituta tällä hetkellä, jos ei löydä töitä? Tai jos elää huonossa parisuhteessa?  

[/quote]

Tietenkin vituttaa, mutta sen kreikkalaisen ei ihan todella ole tarvinnut opiskella älyttömiä tutkintoja päästäkseen töihin sitten kun pääsee. Kreikassa saa esim. ravintoloissa ja hotelleissa aivan loistavaa palvelua, vaikka yhdelläkään henkilökunnan jäsenellä ei ole minkäänlaista alan koulutusta, vaan kaikki työtaidot on työssä opittuja.

[/quote]

No eipä suomalaisilla tarjoilijoillakaan ole maisterin papereita. 

[/quote]

Yleensä on. Tosin toiselta alalta, ja lisäksi parin vuoden haistapaskakoulutus nimenomaan tarjoilijaksi. Se onkin niin vaativa työ, että kyllä siihen pitää muutama vuosi opiskella.

Uskovaisuuteen hukkasin 30 vuotta. Tulin uskoon 10-vuotiaana ja menin helluntaiseurakuntaan kasteella 13-vuotiaana. Siitä eteenpäin elämäni oli ikäisilleni melko erikoista. Keskityin rukoukseen ja hiljaisuuteen ja Jumalalle omistautumiseen, siinä missä muut elivät normaalia nuorten elämää.

Olin vakuuttunut, ja minulle profetoitiinkin, että minulla on joku selkeä hengellinen tehtävä. Siksi en niin välittänyt esim. opiskeluista, koska se ammatti olisi vain välivaihe, kunnes kutsumus hengelliseen työhön tulisi. Myöskään puolisoa tai perhettä en halunnut, koska koin että hengellisen tehtäväni takia minun pitää olla vain Kristuksen morsian, vain Jumalan valtakunnan asioille omistautunut. Seurustelun tai avioliiton tai perheen koin häiritsevän rukouselämääni ja hartauttani joten tietoisesti kieltäydyin sellaisesta. 

35 ikävuoden paikkeilla alkoi tulla toivottomuus, että ei sitä hengellistä tehtävää taida ollakaan tulossa. Inhosin työtäni, jonka olin valinnut kuvitellen että ei sitä tarvi tehdä kuin ehkä jokunen vuosi. Olin yksinäinen ja mulla ei ollut mitään mitä muilla oli (perhe, omistusasunto jne tavalliset). Jumalan olemassaolo tai välittäminen alkoi epäilyttää. Nelikymppisenä uskalsin lopulta tietoisesti luopua uskosta, ja olipa se kamalaa huomata että koko nuoruus on mennyt hukkaan. Olin antanut elämäni laivan peräsimen Jumalalle, mutta kukaan Jumala ei koskaan tullut elämääni ohjaamaan, ja lopulta tajusin että olin käytännössä antanut elämäni vain ajelehtia, koska mitään sellaista Jumalaa ei ole johon uskoin.

Olen hukannut lapseni elämästä ikävuodet 14-17 pitkien ulkomaan työreissujen takia. Niille yritän loppua, mutta milloin se onnistuu... jää nähtäväksi. Takaisin ei niitä vuosia saa, mutta yritän olla hyvä vanhempi koko ajan ja jatkossa, kun työtilanne muuttuu.

[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 18:35"]

Joo, opiskeluun. Tuhlasin kuusi vuotta elämästäni opiskeluun päätyäkseni työttömäksi. Tähän olisi päässyt muutenkin. Nyt on tutkinto vanhentunut ja ikääkin liikaa. Onneksi on hyvätuloinen mies ja silloin tällöin hanttihommia mutta se opiskelu, ihan meni hukkaan.

[/quote]

Sama. Paitsi ettei ole miestä. Tuhlasin nimittäin 10 vuotta elämästäni suhteeseen, jonka lopuksi paljastui, että olin elänyt ihan harhassa, toinen oli valehdellut alusta asti tunteistaan. Perhe piti perustaa, mutta sitä lykättiin vuosi toisensa jälkeen, aina jostain syystä. Mutta hälytyskellot eivät soineet. Nyt alan olla jo liian vanha hankkimaan lapsia. Olen perheetön ja uraton. Ja kyllä todellakin näin akateemisena pitkäaikaistyöttömänä vituttaa, että tulin hankkineeksi maisterin paperit, joilla voisi pyyhkiä perseensä, ja samaan aikaan amikset ostavat hulppeita omakotitaloja. Kutsukaa sitä sitten katkeruudeksi, jos siitä tulee parempi mieli.

Hukkaan tämä elämä on mennyt ihan kokonaan. Mitään ei mukaansa saa...

Kulutun vuosia yliopistotutkintoon, joka ei työllistä ja vuosia tuhoon tuomittuun parisuhteeseen. Yhteensä 15 vuotta. Pitkään olin katkera. Nyt olen päässyt yli ja eteenpäin. Ajattelen, että se oli elämääni silloin ja elin sitä niillä kyvyillä ja valmiuksilla, joita minulla oli silloin.