Oletko hukannut vuosia elämästäsi johonkin täysin turhaan?

Big Hugs!

En ole tuhlannut. Täysillä eteenpäin... Nyt kyllä hieman jarruttaa Se, e

[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 00:42"]En ole tuhlannut. Täysillä eteenpäin... Nyt kyllä hieman jarruttaa Se, e
[/quote]
...jatkuu: että en oikein tiedä mitä seuraavaksi tekisin. Jotain sellaista "mainittavaa"

opiskelu, lapset, vakkariduuni, talon rakennus ja volvot oli kondiksessa jo 27-vuotiaana. Siitä on jo vuosia.

Vihaan ja katkeruuteen, siihen olen tuhlannut koko elämäni. Ja siihen, että olen väkisin yrittänyt pitää sukulaisia lapseni elämässä. Se aika meni todellakin hukkaan. 

Opiskelu ei ole koskaan turhaa, sitä en kadu. Sen jälkeen elämästäni olisin voinut tehdä monta erilaista päätöstä.

Kotona istuminen.

Olen käyttänyt vuosikaudet siihen, että olen hokenut pääni sisällä ja joskus ääneenkin itselleni ja muillekin, että olen aivan kelvoton ja turha ihminen ja ruma enkä tule koskaan saamaan parisuhdetta tai töitä tai millään muullakaan tavalla menestymään elämässä,. Näiden vuosien aikana olen myös luopunut monista harrastuksistani siksi, koska niitä on ollut mielestäni aivan turha harrastaa, koska en kuitenkaan tule ikinä olemaan niissä paras ja ihailtu. En ole myöskään uskaltanut tehdä monia asioita siksi, koska pelkään toisten reaktioita ja epäonnistumista hirveästi.

Nyt tuntuu monien vuosien jälkeen, että tämä masennuskausi alkaa ehkä hellittää. Ehkä se on jonkinlaista aikuistumista, en tiedä, tai ehkä nyt vain on hyvä kausi ja masennus taas iskee myöhemmin. Minulla ei ole koskaan diagnosoitu masennusta, mutta osittain tämä johtunee siitä, etten ole halunnut kovin vakavissani hakeutua hoitoon, koska en halua lääkitystä. Ehkä tämänkin voisi ajatella tuhlaukseksi, mutta enää en halua syyttää itseäni. Elämä on nyt ja tässä - aina se ei ole mukavaa, aina ei jaksa olla menossa ja touhuta, mutta itsesyytöksiin en halua enää jäädä rypemään liian pitkiksi ajoiksi.

Olen vähitellen elvyttänyt vanhoja harrastuksiani ja toisaalta pyrkinyt myös hyväksymään sen, että perusluonteeltani en ole yhtä aktiivinen ja spontaani kuin ihailemani henkilöt. Mutta ehkä minulle riittää se, että aina silloin tällöin ylitän itseni, ja muutoin voi arki olla tasaisempaakin.

Pitkähkö vuodatus, mutta haluan muistuttaa teitä muitakin, että kyynisyydestä voi yrittää oppia edes hiukan päästämään irti! Se on vaikeaa, koska ainakin minusta tuntuu että kyynisyys on niin paljon aidompaa ja todenmukaisempaa kuin positiivisuus -- olen aina väittänyt (ja olen sitä mieltä edelleen pitkälti) että olen enemmän realisti kuin pessimisti. Mutta jos ajattelutapa torppaa oman etenemisen ja aiheuttaa pelkkiä negatiivisia tunteita, kannattaa siitä luopua edes osittain. Maailma ehkä pysyy julmana silti, mutta sitä ei tarvitse hyväksyä eikä imeä omaan sisäiseenkin maailmaansa.

Lisäyksenä vielä: ei, en ole edelleenkään saanut parisuhdetta, töitä tai mitään muutakaan kummoista menestystä. Toivon, että niitäkin vielä saan elämääni vedettyä, mutta niitä "aktiivisesti odotellessa" en kuitenkaan halua enää jumiutua siihen ajatuskehään, että elämästäni puuttuisi jotain jonka vuoksi en voisi nauttia mistään muustakaan.

-133

Ison asuntolainan maksuun tuhlasin liikaa aikaa. Ei olisi pitänyt ostaa asuntoa.

Wowiin. Ja masennukseen, mutta se oli tavallaan vääjäämätön asia, joka oli käytävä läpi.

[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 00:53"]

[quote author="Vierailija" time="13.05.2015 klo 00:42"]En ole tuhlannut. Täysillä eteenpäin... Nyt kyllä hieman jarruttaa Se, e [/quote] ...jatkuu: että en oikein tiedä mitä seuraavaksi tekisin. Jotain sellaista "mainittavaa" opiskelu, lapset, vakkariduuni, talon rakennus ja volvot oli kondiksessa jo 27-vuotiaana. Siitä on jo vuosia.

[/quote]

Minusta olis ollut karmaisevaa ja ahdistavaa, jos olisin ollut noin pallo jalassa tuossa iässä. :D Haaveet oli kaukana mistään talonrakentamisista tai lapsista. Opiskelut oli hoidettu, mutta matkustelin paljon ja työskentelin ulkomailla.

Valitsin väärän alan. Tiesin jo alusta asti että se on väärä, oli monta muuta mielessä, mutta vanhemmat painostivat valitsemaan juuri tämän, ja tyhmänä kuuntelin. Masennuin opiskeluaikana, jotenkin pinnistelin kuitenkin opinnot loppuun - huonoin arvosanoin - ja nyt teen edelleen yli 10 vuotta opintojen aloittamisen jälkeen yhä töitä alalla. Ei ole mitään haaveita. Koitan vaan selviytyä päivä kerrallaan. Vihaan tällä hetkellä työtäni, mutta en oikein tiedä mihin vaihtaisin. Monen muun alan suhteen juna meni jo. Rahaa kuitenkin on, pitäisi kai olla tyytyväinen.

[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 18:35"]

Joo, opiskeluun. Tuhlasin kuusi vuotta elämästäni opiskeluun päätyäkseni työttömäksi. Tähän olisi päässyt muutenkin. Nyt on tutkinto vanhentunut ja ikääkin liikaa. Onneksi on hyvätuloinen mies ja silloin tällöin hanttihommia mutta se opiskelu, ihan meni hukkaan.

[/quote] Mitä opiskelit? 

Olen elämäni aikani viettänyt varmaankin useamman vuoden, ehkä yhteensä jopa kolme vuotta (siis puhdas peliaika yhteenlaskettuna) tietokoneella pelejä pelaten. Joku voisi väittää turhaksi, itse olen tykännyt, nyttemmin tosin hiipunut innostus hieman.

[quote author="Vierailija" time="11.05.2015 klo 21:42"]

Olen elämäni aikani viettänyt varmaankin useamman vuoden, ehkä yhteensä jopa kolme vuotta (siis puhdas peliaika yhteenlaskettuna) tietokoneella pelejä pelaten. Joku voisi väittää turhaksi, itse olen tykännyt, nyttemmin tosin hiipunut innostus hieman.

[/quote]

Tämän lisäksi katsonut muutama tuhat tuntia, kun muut pelaavat. :D

Tuntuu että koko elämä on ollut pelkkiä vääriä uravalintoja ja koskaan en ole onnellinen. Mies sentään on ihana ja fiksu, eikä rahattomuudesta ole vuosiin tarvinut kärsiä. Siitä olen kiitollinen.