Lue keskustelun säännöt.
Oletko hukannut vuosia elämästäsi johonkin täysin turhaan?
10.05.2015 |
Kaksi vuotta omasta elämästäni. Mielisairaus. Jälkeenpäin koko asia tuntuu tyhmältä, miten sellaiseen saattoi sortua. Itkettää. Todella vaikea käsitellä sitä, että kaksi vuotta nuoruudestani meni täysin hukkaan.
Kommentit (136)
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 19:19"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 19:17"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 18:49"]edes elinikäisiä ystäviä tai aviomies opiskeluajoilta?
[/quote]
Tällä kommentilla osoititkin hyväsydämisyytesi.
"Olisit edes miehen saanut!"
[/quote]
Haluatko tarkentaa?
[/quote]
Mitä tarkentamista tuossa nyt on? Oletko tosiaan valmis sanomaan päin naamaa noin jollekin, joka on esim. opiskellut ahkerasti 4-5 vuotta saadakseen työpaikan? Miksi yleensä asetat työpaikan ja ystävät vastakkain olettaen, että jompi kumpi pitää saada?
Syyllistätkö niitäkin, joilla työ on, muttei ystäviä tai kumppania? Väitteesihän sisältää ajatuksen, että niiden saaminen pitäisi olla itsestäänselvää. Että "VÄHINTÄÄN ystävä pitää saada". Opiskeupaikan ensisijainen tarkoitus on kuitenkin tutkinnon ja sitä kautta työpaikan saaminen. Ystävät opiskelujen kautta ovat kiva lisä, mutta eivät tutkintovaatimuksiin kuuluva asia, josta ihmisiä pitäisi arvostella.
Oletko muuten katsellut ympärillesi ja yrittänyt ystävystyä kaikkien niiden kanssa, jotka näyttävät yksinäisiltä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kokeilkaa vaikka tätä.
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 18:49"]
Mun mielestä silloin itsekin tekee jotain väärin, jos sanoo tuhlanneensa aikaa opiskeluun. Vaikka ala ei työllistäisikään. Elämää pitäisi elää opiskelijanakin ja jos tutkinnosta ei jää käteen mitään hyötyä, niin edes elinikäisiä ystäviä tai aviomies opiskeluajoilta? Muistot vaihto-opiskelusta? Ei niillä tietenkään saa leipää pöytään, mutta sitten pitää keksiä jotain muuta.
[/quote]
Ei mulle jäänyt ainakaan mitään noista. Sitävastoin päädyin tuolla koulutuksella hetkeksi työpaikkaan, jossa tapasin sittemmin väkivaltaiseksi osoittautuneen narsistimiehen, jota pakenin vuosia henkeni uhalla (ja tavallaan pakenen yhä). Olen katkonut kaikki siteet, ihan kaikki, entiseen elämääni ja opiskeluvuosiini ja entiseen yliopistokoulutukseeni ja hyvä niin. Niitä aikoja en mitenkään kaipaa.
Nettipeleihin. Olihan siinä hyvätkin hetkensä kyllä.
Olen hukannut monia kauniita päiviä krapulassa maaten. Satoja varmasti. Olen vasta 25v, eli minulla on vielä toivoa. Joka päivä arvon, haenko apua ja jotain jolla pakosti pääsisi alkoholista irti, vaikka se ei olekaan vienyt minulta esimerkiksi miestä, asuntoa tai työtä. Se silti on suuressa osassa elämääni, ja en haluaisi asian olevan niin. Kaikki ryypätyt päivät ovat roskakorissa, ja en koskaan saa niitä takaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yliopisto-opiskeluun, ja mielenkiintoinen twisti tässä asiassa on se, että olen oman alani töissä, ja ollut jo vuosikausia. Silti koin, etten oppinut mitään alaan liittyvää yliopistossa, vaan kaiken on saanut opetella ihan itse ja oma-aloitteisesti. Sen turhempaa ajan- ja rahanhaaskausta ei varmasti olekaan kuin humanistiset opinnot.
Ja kyllä, voin myös sanoa, etten oppinut yliopistossa ajattelemaan yhtään sen fiksummin tai analyyttisemmin kuin ajattelin jo ennen yliopisto-opintoja. Hirveä kyynisyys iski kylläkin aika pian kaiken sen turhan höperryksen parissa, jota jouduin opiskelemaan saadakseni tutkinnon, jolla sitten on tehty aivan erilaisia töitä, joista suoriutuisi mikä hyvänsä ihmisapina parin viikon perehdytyksellä. Ja niiltä minun kollegani enimmäkseen vaikuttavatkin, ehkä minä myös, mutten vaan sitä itse tajua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 19:25"]
Mikä ihme teitä kaikkia vaivaa? Kaikista kokemuksista voi oppia ja siksi mikään aika ei voi olla hukattua. On täysin asennekysymys, jos heittäytyy uhriksi ja kieltäytyy ottamaan vastaan elämän tarjoamaa opetusta.
[/quote]
Olet toisaalta oikeassa, että kaikki tulisi ottaa opettavaisina kokemuksina. Mutta kun se elämäm_kolu nyt ei yksinkertaisesti ihan aikuisten oikeasti riitä.
On eri asia uhriutua jollekin traumalle tai tapahtumalle, kuin avoimesti olla vittuuntunut siitä.
Lukioon kolme vuotta ja paskaan suhteeseen toiset kolme vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tein kaksi vuotta liki palkatta töitä. Esimuehen mukaan minulle piti maksaa kuin harjoittelijalle.
Voi jumalauta.
Haaskannut itsekunnioitukseni liikaan panemiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 20:29"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 19:25"]
Mikä ihme teitä kaikkia vaivaa? Kaikista kokemuksista voi oppia ja siksi mikään aika ei voi olla hukattua. On täysin asennekysymys, jos heittäytyy uhriksi ja kieltäytyy ottamaan vastaan elämän tarjoamaa opetusta.
[/quote]
Olet toisaalta oikeassa, että kaikki tulisi ottaa opettavaisina kokemuksina. Mutta kun se elämäm_kolu nyt ei yksinkertaisesti ihan aikuisten oikeasti riitä.
On eri asia uhriutua jollekin traumalle tai tapahtumalle, kuin avoimesti olla vittuuntunut siitä.
[/quote]
Mihin se ei muka riitä? Kysymyshän on pelkästään sun odotuksistasi ja kuvitelmistasi, että elämän pitäisi mennä jonkun kaavan mukaan. Ei se aina mene. Ja jos katkeroidut ja jäät surkuttelemaan "väärin" mennyttä elämääsi ja hukattua aikaasi, niin mitä sä siitä hyödyt? Tosiasioiden kieltäminen ja menneen murehtiminen on pahinta ajanhukkaa ja silkkaa typeryyttä.
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 20:45"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 20:29"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 19:25"]
Mikä ihme teitä kaikkia vaivaa? Kaikista kokemuksista voi oppia ja siksi mikään aika ei voi olla hukattua. On täysin asennekysymys, jos heittäytyy uhriksi ja kieltäytyy ottamaan vastaan elämän tarjoamaa opetusta.
[/quote]
Olet toisaalta oikeassa, että kaikki tulisi ottaa opettavaisina kokemuksina. Mutta kun se elämäm_kolu nyt ei yksinkertaisesti ihan aikuisten oikeasti riitä.
On eri asia uhriutua jollekin traumalle tai tapahtumalle, kuin avoimesti olla vittuuntunut siitä.
[/quote]
Mihin se ei muka riitä? Kysymyshän on pelkästään sun odotuksistasi ja kuvitelmistasi, että elämän pitäisi mennä jonkun kaavan mukaan. Ei se aina mene. Ja jos katkeroidut ja jäät surkuttelemaan "väärin" mennyttä elämääsi ja hukattua aikaasi, niin mitä sä siitä hyödyt? Tosiasioiden kieltäminen ja menneen murehtiminen on pahinta ajanhukkaa ja silkkaa typeryyttä.
[/quote]
Joo, aina voi jäädä glorifoimaan sitä elämänkoulua himaan samalla, kun nostaa sossutukia, jotka v**** koko ajan pienenvät, koska kultalusikkaporvaripaskat!!!!!!!!!!!11
Sisältö jatkuu mainoksen alla
VAROITUS, KAUHISTUTTAVA VASTAUS TULOSSA.
Välillä ajattelen (ihan kamala edes myöntää) että olen tuhlannut elämästäni 4 vuotta lapseeni joka menehtyi syöpään kymmenisen vuotta sitten. Joku kumma osa minusta ajattelee että täysin turhaan olen valvonut yöt ja kestänyt kiukuttelut koska lopulta menetin lapseni. Ja se menetys muutti mua niin paljon etten ikinä pysty olemaan enää aidosti onnellinen. Joten välillä sitä pohtii että oliko se sen arvoista? Vaikka tiedän että oli. 100% sen arvoista. Mutta silti se tuntuu niin tuhlaukselta.
Saa tuomita!
Narsistin puolisona 12 vuotta ja sen jälkeen edelleen hänen kiusaamisensa kohteena...
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 19:19"][quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 18:39"]
Kusipäiseen mieheen 8 vuotta ja paskaan työpaikkaan kymmenen vuotta and counting..
[/quote]
Vaikutat itse kusipäältä, anteeksi rehellisyyteni
[/quote]
Vittu että voi olla sekopäistä porukkaa...
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 20:48"]
VAROITUS, KAUHISTUTTAVA VASTAUS TULOSSA. Välillä ajattelen (ihan kamala edes myöntää) että olen tuhlannut elämästäni 4 vuotta lapseeni joka menehtyi syöpään kymmenisen vuotta sitten. Joku kumma osa minusta ajattelee että täysin turhaan olen valvonut yöt ja kestänyt kiukuttelut koska lopulta menetin lapseni. Ja se menetys muutti mua niin paljon etten ikinä pysty olemaan enää aidosti onnellinen. Joten välillä sitä pohtii että oliko se sen arvoista? Vaikka tiedän että oli. 100% sen arvoista. Mutta silti se tuntuu niin tuhlaukselta. Saa tuomita!
[/quote]
En minä ainakaan tuomitse. En voi millään tasolla ymmärtää tunteitasi aidosti, mutta voin kuvitella, ja ymmärrän kyllä pointtisi tässä.
<3
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 20:50"]
[quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 19:19"][quote author="Vierailija" time="10.05.2015 klo 18:39"] Kusipäiseen mieheen 8 vuotta ja paskaan työpaikkaan kymmenen vuotta and counting.. [/quote] Vaikutat itse kusipäältä, anteeksi rehellisyyteni [/quote] Vittu että voi olla sekopäistä porukkaa...
[/quote]
Älä muuta virka, Vittu
Tääkin varmaan kuulostaa kamalalta, mutta jälkeenpäin ajatellen tuhlasin nuoruuteni parhaat vuodet tylsässä parisuhteessa. Parisuhde ei sinänsä ollut huono, mitään hakkaamisia, pettämisiä tms. ei ollut, mutta mun osalta rakkaus vaan kuihtui about ekan vuoden jälkeen. Olin vaan tottumuksessa suhteessa ja mies oli ihan rakastunut. En vaan viitsinyt jättää.
Noina aikoina mun elämässä tapahtui paljon: aloitin uuden koulun, montaa uutta työpaikkaa, tutustuin kymmeniin ja kymmeniin uusiin ihmisiin. Oon monta kertaa leikitellyt ajatuksella, että mitä jos vaikka elämäni mies oli joku vanha opiskelututtu mutten vaan parisuhteen takia tehnyt lähempää tuttavuutta. Esim. koulussa nimittäin oli ihan älyttömän hauskoja, mukavia ja hyvännäköisiä tyyppejä.
Mutta turha voivotella, opinpahan ainakin tuon jälkeen puhumaan suoraan jos suhteessa mättää. Tuon exän kanssa emme ole enää tekemisissä, meillä ei nimittäin oikeasti ole mitään yhteistä.
Masennukseen, opiskeluihin, parisuhteisiin, ystävyyssuhteisiin... Minkähän takia se elämän oppi tuntuu aina olevan: Älä yritä. Älä toivo. Ei kannata.
Ja tähän voi sitten positiiviset humblebraggaajat vastata: "Se on kuule ihan asenteesta kiinni. Sait kuitenkin opiskeluista paljon sivistävää tietoa, ja ystävistä ja parisuhteista sinulle jäi ikuiset muistot." (Vituttaako kun ehdin ensi?)