Olen ihan loppu lapsiin liittyvään metatyöhön

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän vanhemmuuden vaatimukset ovat muuttuneet huimasti: olen 48 vuotta ja meillä oli hyvä ja kunnollinen virkamiesperhe. Muistini mukaan vanhempani kävivät kerran vanhempainillassa, siinä oli heidän osallistumisensa koko koulunkäyntiini. Terveys- ja hammastarkastukset aakkosjärjestyksessä hoidimme itse kouluajalla, ja opettaja sanoi milloin piti mennä ja minne. Meillä oli reissuvihko, johon kirjattiin kokeiden päivämäärät ja pari kertaa vuodessa joku retki. Harrastuksiin mentiin, jos mentiin, itsenäisesti. En siis sano, että tämä oli oikein ja hyvää, mutta yritän vain kuvata millaista elämä oli.

Omat lapseni olivat pieniä 15-16 vuotta sitten. Jo silloin meno oli aivan toisenlaista: päiväkotiin piti olla keräämässä milloin mitäkin kippoa ja kuppia askartelumateriaaliksi, oli vasu-kokouksia keskellä päivää ja kaikenlaisia esityksiä ja osallistumisia taas keskellä päivää, joihin vanhempien odotettiin ilman muuta tulevan. 

Koulun alkaessa näiden lisäksi pukkasi wilma-viestejä taajaan tahtiin "opiskelumateriaalit puuttuvat: vihko unohtunut", suurin osa sellaista, etten vanhempana olisi asiaan voinut vaikuttaa, ja mielestäni opettaja ja koululainen olisivat voineet keskenään hoitaa tuommoiset pienet tilanteet. Wilma oli jonkinlainen loputon syntilista, johon kirjattiin lapsien kaikki pienetkin stiplut ja varmistettiin, että nämä virheet taatusti muistetaan.

Sekä päiväkodissa että koulussa itsestäänselvästi oletettiin, että kyllähän vanhemmat nyt pääsevät kesken työpäivän klo 12.15 paikan päälle keskustelemaan milloin mistäkin suunnitelmasta. Tämä ihmetytti minua suuresti.

Siihen vielä päälle varainkeräykset luokkaretkiin sekä kouluprojektit, esitykset, retket, vierailut yms mihin piti kirjoitella suostumuksia sekä hommata ja huolehtia aina jotkut varusteet mukaan. Oppilailla oli miljoona tehtäväkopiota, koska opet ilmeisesti tykkäsivät kopioida. Ja taas wilma viuhui, kun oli kopiot hukassa. 

Harrastuksiin liittyvistä velvoitteista ja odotuksista en edes viitsi kirjoittaa. Huh huh.

Ilmeisesti ajat ja vaatimukset vanhemmille ja lapsille ovat vaan menneet tästä hullummiksi, joten en yhtään ihmettele, että ap on tiukilla. 

Onpa erikoinen suhtautuminen. Itse olen ainoastaan helpottunut, että vanhempana tiedän lasteni asioista, kun se arki siellä koulussa niin vahvasti pyörii. On minullakin kolme lasta, joista kaksi kouluikäisiä ja kun tosiaan muistaa omaa lapsuutta, niin ei se niin ruusuista ollut. Ei vanhemmilla ollut mitään tietoa, mitä koulumaailmassa tapahtui. Meidänkin koulu oli ihan oma maailmansa, sekopäinen sirkus. Nykyään koulu ja koti tekevät yhteistyötä - hyvä niin!

Nyt et ehkä ihan ymmärtänyt pointtiani. Totta kai minäkin haluan tietää miten lapsellani koulussa menee, mutta minusta ihan kaikista pienistä risahduksista ei tarvitse tiedottaa. Pienet unohdukset yms kuuluvat normaaliin elämään, mutta wilman kautta pistetään kovin paljon aikaa ensinnäkin näiden kirjaamiseen (opettajat) ja lukemiseen (vanhemmat) sekä mahdolliseen jälkiselvittelyyn (vanhemmat ja lapset). Sen sijaan, että opettaja ja lapsi kävisivät unohduksen läpi keskenään ja se olisi sillä selvä. Tietysti, jos lapsi unohtelee jatkuvasti niin siitä pitää sitten vanhempienkin tietää. 

Hei, Wilma ei ole niinkään mikään vikalista lapsesta vanhemmille vaan opettajan työkalu jonka avulla hän tarkistaa arvosanoja antaessaan jokaisen kohdalle tekemänsä merkinnät. Näin ainakin itse toimin. Ei näitä muuten muista, opetan viikossa yli 250 lasta. Wilmaan tehdyt merkinnät näkyvät helposti sekä itselleni ja usein on hyvä laittaa ne myös vanhemmille näkyviin jos tulee kyselyä lapsen asioista kodin suunnasta. Tämä on siis kaikkia hyödyttävä työkalu.

Vierailija kirjoitti:

Turussa on hoitoajat suunniteltava erikseen. Matkaa hammaslääkäriin Turussa on se 5km.

Ja EI, en valinnut tätä elämää. Vaan toinen huoltaja sairastui vakaan masennukseen kun lapset olivat jo tehty. Lisäksi 70v. hyväkuntoiset isovanhemmat dementoituivat muutamassa vuodessa. Näistä asioista olin täysin tietämätön lapsilukua suunnitellessani.

Oliskohan se nyt kuitenkin niin, että ne lasten wilma-viestit (Turku on muuten edistyksellinen kaupunki kun siellä pkodissakin on Wilma käytössä) EI OLE se syy miksi olet loppu? Olisi varmaan järkevää laittaa nyt asiat tärkeysjärjestykseen: se sun masentunut puolisosi on AIKUINEN ihminen, hänen pitää ottaa itse vastuu omasta elämästään. Ja niille dementoituneille vanhemmille kaupunki kyllä järjestää apua, jos suoraan sanot, että sinä et repeä. Pakkohan se on, jos muitakaan auttajia ei ole. Eli sun prioriteetti on ne lapset ja sinä itse. Ei kukaan muu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin päiväkotiin pitää ilmoittaa hoitoajat joka päivä? Kuinka usein oikein on valokuvauksia tai hammastarkastuksia?

Nykyään varmaan kaikkiin.

Eri

Multa ei oo kyselty kun sen yhen kerran kun lapset alotti hoidossa, että onko kokopäiväsiä.

Saan viedä lapset koska vaan puol seiskasta eteenpäin ja hakea viiteen mennessä (kuulemma ilmotuksella sais olla puol kuuteen).

Ainut toive on toisen lapsen ryhmästä tullu, että jos haluaa aamiaista niin ois hyvä olla kasilta, mutta ei sitäkään tarvi erikseen ilmottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nuohan ovat ihan normi juttuja. Miksi otat noin raskaasti. En mä ota. Iskäx3

Sun muijasihan nuo tekee ja taatusti ottaa raskaasti.

Ei tee... Ihan tosi paljon mä itse ja yhdessä... Mistä kulunut väite että äidit tekevät nämä?

Niin, teette yhdessä. Yksin vastuussa oleminen on raskaampaa, varsinkin jos on puoliso, mutta se ei kuitenkaan auta. Ilmeisesti monessa perheessä nämä jää äidille, en kyllä ymmärrä itsekään miksi äidit suostuu siihen (ap:n tilanne jossa mies on masentunut on eri asia). Meilläkin isä tekee osansa enkä koe näitä kuormittaviksi, kun ei yksin tarvitse hoitaa kaikkea.

Naiset kyllä osaa tehdä kaikista asiosita elämää suurempia meta-asioita. Kerran oli mainittu jopa nuohoojan tilaaminen näihin valtaviin metatöihin. Lapsiperheen arki on monta kertaa helpompaa kuin töissä, joten en noista voi mitään isoa sterssiä ottaa.

Ja ennen kuin ehditte kommentoimaan, niin hoidan käytännössä kaikki lastemme harrastus ja kouluasiat. Vaimolle ei ole edes Wilman sovellusta puhelimessa. 

Vierailija kirjoitti:

Kaffepulla kirjoitti:

Ihmiset vaativat julkista terveydenhoitoa ja lapsille pitäisi olla sitä ja tätä palvelua. Sitten kun niitä on, valitetaan että on liian rankkaa vielä lapsia.

Olen entinen neuvolan Th. Aika paljon varaillaan aikoja ja jätetään tulematta neuvolaan ja esim. puheterapeutille. Niistä ei voi edes lähettää laskua perään, koska ilmaiset neuvolapalvelut.

Mun puolesta kaikki lasten kunnalliset palvelut voitaisiin lakkauttaa. Maksakaa itse sitten jos ei kelpaa. Niille verorahoille olisi ihan varmasti muutakin käyttöä.

Minä taas olen keskellä päivää lähtenyt töistä, ajanut lapsen koululle, sieltä ajanut hammashoitolaan sovitulle ajalle ja istunut kaksi tuntia kuullakseni että hammaslääkäri lähti kotiin.

Ai kauhee, voi hirvee!!! Just ku Sinun Korkeutesi saapui paikalle, päätti lähtee... Varmaan teki tahalleen tai pahuuttaan. Ties vaikka läheinen henkitoreissaan, tai pahassa pulassa, mut että kehtasi SiNuT jättää istumaan. Miten kehtaski?!

Sitähän ne hammaslääkärit tekee. Lähtee vaan kotiin, kun sattuu huvittamaan.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on 3 erityislasta. Kaikki tuo tavallinen säätö plus lisänä vielä tutkimukset, lääkärit, palaverit kouluun, päiväkotiin ja polille, terapiat, lääkekokeilut, muut sairaudet, arjessa jatkuva huomioonottaminen eri tarpeisiin, lääkityksen antamiset ja mitähän vielä. Lisäksi jatkuva päivystys päällä milloin joku lapsista täytyy hakea kesken päivän. Plus lisänä nyt tämä koronan tuoma lisäsäätö melkein kaikkeen toimintaan. Kotona myös paljon arjessa ”kuntouttavaa” toimitaa, ohjeita eri tahoilta mitä kokeilla ja erikoisen paljon erilaista touhuamista lasten kanssa. Arki on siis hyvin tarkkaan mietittyä ja ohjattua. Vapaa aika, mitä se on?

Ap. ymmärrän että on raskasta mutta voisi olla raskaampaakin. Vinkkinä voin antaa että koulun kanssa voi sopia asioista. Minä ilmoitin opettajille että vastailen viesteihin vain kerran viikossa (pe) joten jos on akuuttia niin soitto kotiin. Näin vähennän kuormitusta arjessa, avaan Wilman vain perjantaisin. Päiväkotiin ilmoitan työajat heti kun ne tiedän, siitä ei tule säätöä.

Kaikki menot yritän saada sovittua heti aamuun, tämä on haaste joka ei yleensä onnistu joten menot tuntuu ajoittuvan keskelle päivää.

Lasten asioiden hoitoon on mennyt parhaimmillaan 20 viikossa. Voin sanoa että käy ihan työstä.

Luokassani on 29 oppilasta. Missään tapauksessa en voisi sopia kenenkään kanssa että minun pitäisi heille erikseen soittaa asioista jotka muiden perheiden kanssa hoidetaan Wilman kautta. Onnettomuustilanteet ym erikseen mutta mikään kouluarkeen liittyvä asia, kiirellinenkään, ei ikävä kyllä ole mahdollista tulla hoidetuksi tuollaisella erikoispalvelulla yhden perheen osalta.

Vierailija kirjoitti:

... 

Koulun alkaessa näiden lisäksi pukkasi wilma-viestejä taajaan tahtiin "opiskelumateriaalit puuttuvat: vihko unohtunut", suurin osa sellaista, etten vanhempana olisi asiaan voinut vaikuttaa, ja mielestäni opettaja ja koululainen olisivat voineet keskenään hoitaa tuommoiset pienet tilanteet. Wilma oli jonkinlainen loputon syntilista, johon kirjattiin lapsien kaikki pienetkin stiplut ja varmistettiin, että nämä virheet taatusti muistetaan.

.... 

Kyllä se on vahemman vastuulla kasvattaa lapset siten, että he tekevät kouluasiansa kunnolla. Sääliksi käy nykyisiä opettajia, kun vanhemmat ovat tuollaisia.

Melkoista lässytystä taas. Nämä metamammat eivät pärjäisi kovinkaan pitkään missään sellaisissa työtehtävsissä, jotka vaativat oikeasti asioiden hallintaa.

Täältä sympatiat ap:lle. Jos olisi vain ne koulu-ja päiväkotiasiat, ei olisi ongelmia. Mutta työasiat siihen päälle ja rikkonaiset yöt niin muisti ei vain riitä. Olen totaaliyksinhuoltaja ja tuntuu että paketti on hajoamassa. En muista asioita ja stressaannun arjen kuormittavuudesta.

Kyllä meillä on joka viikko wilmassa jotain muistettavaa. On teemapäiviä, vanhempainiltoja, uintia, luistelua, pulkkamäkeen yms. Iltapäiväkerhosta tulee omat viestinsä, samoin harrastuksista ja lapset saa synttärikutsuja. Kyllä minä ne hoidan, koska pikkukoululaiset tarvitsevat vielä äidin apua mutta kuormitus on kova.

Vau. 30 viestiä viikossa. Kyllä on hurjaa. Kuinka tuollaisesta voi selvitä. 

Vierailija kirjoitti:

Aina täällä muut mammat jaksavat kiillottaa mitaleitaan ja muistutella kuinka erinomaisia ovat kun mikään ei tunnu rankalta ja erityislapsiakin oli ainakin 12 ja sen lisäksi vaikka mitä muuta ekstras.

Onko se oikeasti teiltä pois, jos jollain onkin rankkaa? Auttaako häntä (tai teitä) se toisten mollaaminen ja kritisointi? Mitä saavutatte sillä, että haukutte jo valmiiksi väsynyttä kanssaäitiä? Kylläpä ap nyt ottaa itseään niskasta kiinni ja kaikki sujuu leikiten, niinkö? Empatiaa ette kyllä ole ehtineet opetella, se on selvää.

Miten olisi mieluummin tällainen viesti? "En tunnista itseäni noissa, mutta harmi että koet sen rankkana. Tsemppiä, kyllä asiat aina jollain tavalla järjestyy!"

En haukkunut tietääkseni, olen tuo jolla 3 eritystä. Tiedän tasantarkkaan miltä tuo kuormittuminen tuntuu. Ja kun siinä ei ole kaikki, kuten hänkin kertoi miehestään ja vanhemmistaan. Tuollaiset jaksot elämässä on todella rankkoja, epävarmoja ja jopa lamaannuttavia.

Itse elin elämää kun lapset oli jo tehnyt, mies sairastui työuupumukseen, menetettiin koti ja rahat, saattohoidin äitini, lastani kohtaa tehtiin rikos, sairastuin itse vakavasti. Noina aikoina se yksi Wilma-viestikin saattoi olla liikaa. Viimeisillä voimillaan piti huolehtia asioista joilla ei ollut oikeasti mitään merkitystä.

Nykyään muut asiat on Ok, lasten asiat työllistää ja kuormittaa paljon. Olen hoitanut yksin lasten asiat niin pitkään ettei mies oikein pysty edes hyvällä tahdollakaan hyppäämään kelkkaan. Arjen kannalta helpompaa kun yksi pitää kaiken sormissaan ja säätää. Toisella on sitten muut velvollisuudet isommalti.

Kyllä minä ymmärrän apta ja toivon hänelle kaikkea hyvää.

Lisäksi on muuten mainittava että harva opettaja ja muut tahot joiden kanssa joutuu olemaan tekemisissä näkee kokonaiskuvaa. Itseäni helpotti vaikeimpana aikana kun kerroin pääpiirteittäin tilannetta niin sain hirveästi joustoa ja ymmärrystä. Karsittiin kaikki turha, yhdistettiin käyntejä ja palavereja ja tehtiin koosteita. Opettaja jopa lähetti tulostettavan listan moneksi kuukaudeksi mihin varautua milloinkin, helpotti ihan mielettömästi arkea.

Vierailija kirjoitti:

Ap taitaa olla sellainen mamma, joka haluaa olla se, joka pitää langat käsissään ja hoitaa kaiken. Sitten urputtaa, kun on niin raskasta... Jos kotoa löytyy se lasten toinen vanhempi, niin ihan yhtälailla myös hänelle noita velvollisuuksia vai eikö hän osaa tarpeeksi hyvin?

Mutta kun mies ei suostu tekemään niitä juttuja niin minkäs teet. Sano nyt vielä että kyllä MEIDÄN TERO ON ÄIDIN PIKKU APULAINEN. No, kaikkien miehet ei ole. Nih.

Voi olla, että menee vägän ohi metatyöaiheen... itse syntynyt 90-luvulla ja aina suhtautunut lapsiin hirveän positiivisesti. Mulla oli ihanat ja rakastavat vanhemmat ja olin heidän hartaasti toivomansa esikoinen. Jokin voimakas hoivavietti mulle myös periytyi ja muistan jo lapsena haaveilleeni omista lapsista ja lasten kanssa puuhaamisesta ja heidän hoitamisestaan. Katselin äidin lastenhoito-oppaiden sivuilta ihania pikkuvauvoja ja pikkusisarusten syntyminen oli aivan mieletöntä. Ajattelin, että nauttisin äitiydestä. Omien lasten kanssa en niin hirveästi nauttinutkaan monista asioista ja vasta viime aikoina olen alkanut ymmärtää miksen. Iltasatujen lukeminen, kuulostaa ihanalta lukea omalle lapselle... mutta kun joka paikassa kysytään "luetko lapselle? Paljonko luet lapselle? Lapselle pitää lukea, on PAKKO lukea, jotta sanavarasto kehittyy. Lapsille ei lueta tarpeeksi. Luetko sinä lapselle tarpeeksi? Luultavasti et"... siinä menee vähän se fiilis. Koskee monta muutakin asiaa, mut nyt tuli kiire niin jää kesken, moikka!

Vierailija kirjoitti:

Itse en edes jaksa joka päivä lujea wilmaviestejä. Nykysi pitää kaikkibite hoitaa vielä koululaisen rokotus täytyy kun ei ollut koulussa sillon kun pistivät siellä niitä. Poikki kiitos tästä alotteesta

On tainnut oppitunnit jäädä väliin ainakin kirjoittamisen oppitunneilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän vanhemmuuden vaatimukset ovat muuttuneet huimasti: olen 48 vuotta ja meillä oli hyvä ja kunnollinen virkamiesperhe. Muistini mukaan vanhempani kävivät kerran vanhempainillassa, siinä oli heidän osallistumisensa koko koulunkäyntiini. Terveys- ja hammastarkastukset aakkosjärjestyksessä hoidimme itse kouluajalla, ja opettaja sanoi milloin piti mennä ja minne. Meillä oli reissuvihko, johon kirjattiin kokeiden päivämäärät ja pari kertaa vuodessa joku retki. Harrastuksiin mentiin, jos mentiin, itsenäisesti. En siis sano, että tämä oli oikein ja hyvää, mutta yritän vain kuvata millaista elämä oli.

Omat lapseni olivat pieniä 15-16 vuotta sitten. Jo silloin meno oli aivan toisenlaista: päiväkotiin piti olla keräämässä milloin mitäkin kippoa ja kuppia askartelumateriaaliksi, oli vasu-kokouksia keskellä päivää ja kaikenlaisia esityksiä ja osallistumisia taas keskellä päivää, joihin vanhempien odotettiin ilman muuta tulevan. 

Koulun alkaessa näiden lisäksi pukkasi wilma-viestejä taajaan tahtiin "opiskelumateriaalit puuttuvat: vihko unohtunut", suurin osa sellaista, etten vanhempana olisi asiaan voinut vaikuttaa, ja mielestäni opettaja ja koululainen olisivat voineet keskenään hoitaa tuommoiset pienet tilanteet. Wilma oli jonkinlainen loputon syntilista, johon kirjattiin lapsien kaikki pienetkin stiplut ja varmistettiin, että nämä virheet taatusti muistetaan.

Sekä päiväkodissa että koulussa itsestäänselvästi oletettiin, että kyllähän vanhemmat nyt pääsevät kesken työpäivän klo 12.15 paikan päälle keskustelemaan milloin mistäkin suunnitelmasta. Tämä ihmetytti minua suuresti.

Siihen vielä päälle varainkeräykset luokkaretkiin sekä kouluprojektit, esitykset, retket, vierailut yms mihin piti kirjoitella suostumuksia sekä hommata ja huolehtia aina jotkut varusteet mukaan. Oppilailla oli miljoona tehtäväkopiota, koska opet ilmeisesti tykkäsivät kopioida. Ja taas wilma viuhui, kun oli kopiot hukassa. 

Harrastuksiin liittyvistä velvoitteista ja odotuksista en edes viitsi kirjoittaa. Huh huh.

Ilmeisesti ajat ja vaatimukset vanhemmille ja lapsille ovat vaan menneet tästä hullummiksi, joten en yhtään ihmettele, että ap on tiukilla. 

Onpa erikoinen suhtautuminen. Itse olen ainoastaan helpottunut, että vanhempana tiedän lasteni asioista, kun se arki siellä koulussa niin vahvasti pyörii. On minullakin kolme lasta, joista kaksi kouluikäisiä ja kun tosiaan muistaa omaa lapsuutta, niin ei se niin ruusuista ollut. Ei vanhemmilla ollut mitään tietoa, mitä koulumaailmassa tapahtui. Meidänkin koulu oli ihan oma maailmansa, sekopäinen sirkus. Nykyään koulu ja koti tekevät yhteistyötä - hyvä niin!

Nyt et ehkä ihan ymmärtänyt pointtiani. Totta kai minäkin haluan tietää miten lapsellani koulussa menee, mutta minusta ihan kaikista pienistä risahduksista ei tarvitse tiedottaa. Pienet unohdukset yms kuuluvat normaaliin elämään, mutta wilman kautta pistetään kovin paljon aikaa ensinnäkin näiden kirjaamiseen (opettajat) ja lukemiseen (vanhemmat) sekä mahdolliseen jälkiselvittelyyn (vanhemmat ja lapset). Sen sijaan, että opettaja ja lapsi kävisivät unohduksen läpi keskenään ja se olisi sillä selvä. Tietysti, jos lapsi unohtelee jatkuvasti niin siitä pitää sitten vanhempienkin tietää. 

Hei, Wilma ei ole niinkään mikään vikalista lapsesta vanhemmille vaan opettajan työkalu jonka avulla hän tarkistaa arvosanoja antaessaan jokaisen kohdalle tekemänsä merkinnät. Näin ainakin itse toimin. Ei näitä muuten muista, opetan viikossa yli 250 lasta. Wilmaan tehdyt merkinnät näkyvät helposti sekä itselleni ja usein on hyvä laittaa ne myös vanhemmille näkyviin jos tulee kyselyä lapsen asioista kodin suunnasta. Tämä on siis kaikkia hyödyttävä työkalu.

On se vanhempanakin helpompaa, kun voi hahmottaa paremmin kokonaisuutta lapsen käytöksessä. Jos huomaa, että alkaa olla unohtelua ja levottomuutta koulussa sen lisäksi mitä kotona näkee, niin voi pysähtyä miettimään, että onko lapsi esim. stressaantunut tai kuormittunut jostain. Lasta näkee niin lyhyen ajan kotona, kun on paljon harrastuksiakin.

Mutta ymmärrän, että lasten näkökulmasta tuo voi tuntua aikamoiselta kyttäämiseltä. Siksi olen vähän hellittänyt, mitä isommaksi ovat kasvaneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina täällä muut mammat jaksavat kiillottaa mitaleitaan ja muistutella kuinka erinomaisia ovat kun mikään ei tunnu rankalta ja erityislapsiakin oli ainakin 12 ja sen lisäksi vaikka mitä muuta ekstras.

Onko se oikeasti teiltä pois, jos jollain onkin rankkaa? Auttaako häntä (tai teitä) se toisten mollaaminen ja kritisointi? Mitä saavutatte sillä, että haukutte jo valmiiksi väsynyttä kanssaäitiä? Kylläpä ap nyt ottaa itseään niskasta kiinni ja kaikki sujuu leikiten, niinkö? Empatiaa ette kyllä ole ehtineet opetella, se on selvää.

Miten olisi mieluummin tällainen viesti? "En tunnista itseäni noissa, mutta harmi että koet sen rankkana. Tsemppiä, kyllä asiat aina jollain tavalla järjestyy!"

En haukkunut tietääkseni, olen tuo jolla 3 eritystä. Tiedän tasantarkkaan miltä tuo kuormittuminen tuntuu. Ja kun siinä ei ole kaikki, kuten hänkin kertoi miehestään ja vanhemmistaan. Tuollaiset jaksot elämässä on todella rankkoja, epävarmoja ja jopa lamaannuttavia.

Itse elin elämää kun lapset oli jo tehnyt, mies sairastui työuupumukseen, menetettiin koti ja rahat, saattohoidin äitini, lastani kohtaa tehtiin rikos, sairastuin itse vakavasti. Noina aikoina se yksi Wilma-viestikin saattoi olla liikaa. Viimeisillä voimillaan piti huolehtia asioista joilla ei ollut oikeasti mitään merkitystä.

Nykyään muut asiat on Ok, lasten asiat työllistää ja kuormittaa paljon. Olen hoitanut yksin lasten asiat niin pitkään ettei mies oikein pysty edes hyvällä tahdollakaan hyppäämään kelkkaan. Arjen kannalta helpompaa kun yksi pitää kaiken sormissaan ja säätää. Toisella on sitten muut velvollisuudet isommalti.

Kyllä minä ymmärrän apta ja toivon hänelle kaikkea hyvää.

Lisäksi on muuten mainittava että harva opettaja ja muut tahot joiden kanssa joutuu olemaan tekemisissä näkee kokonaiskuvaa. Itseäni helpotti vaikeimpana aikana kun kerroin pääpiirteittäin tilannetta niin sain hirveästi joustoa ja ymmärrystä. Karsittiin kaikki turha, yhdistettiin käyntejä ja palavereja ja tehtiin koosteita. Opettaja jopa lähetti tulostettavan listan moneksi kuukaudeksi mihin varautua milloinkin, helpotti ihan mielettömästi arkea.

En tarkoittanut sinua, ymmärrän tilanteesi oikein hyvin! Oikeasti toivon sinulle tsemppiä ja jaksamista! Tarkoitin viestilläni näitä "Kyllä minä hoidin 14 lasta ihan yksin ja puolella oli erityistarpeita ja Wilma on huuhaata ja nykyajan mammat vaan valittaa turhasta ja on pullamössöä nyyh"-kommentteja. Täysin turhaa haukkua ja mollata apta tai muita äitejä, se ei auta ketään. Aina yhtä harmi, ettei naiset voi tukea toisiaan enemmän, vaan tärkeintä on saada itselleen hyvä olo toisia haukkumalla.

Niin, kyllä minä sinänsä pidän Wilmaa hyvänä juttuna, haluan kyllä tietää mitä siellä koulussa tapahtuu. Ja huomattavasti kivempi tiedotuskanava se on kuin ne kymmenet hukkaan menevät lippulappuset mitä päiväkotiaikaan tuli. En ota henkilökohtaisena moitteena jos joskus on merkintä unohtuneesta vihkosta tms enkä ajattele että minun pitäisi tehdä asialle jotain, jos niitä alkaa tulla usein niin sitten asiaan pitää tietysti puuttua.

Se on kyllä totta että ajat on todellakin muuttuneet sitten oman lapsuuteni. Onneksi minulla on osallistuva puoliso ja ymmärtäväinen pomo, joten nämä ei aiheuta suurta stressiä ja säätöä.

Vierailija kirjoitti:

Lapsen kuskaaminen hammaslääkäriin? 2000-l alussa kyllä itse pyöräilin alle 10-vuotiaana itse hammaslääkäriin, joka sijaitsi kaupungin toisella laidalla. Vai onko lääkäri jossain toisessa kaupungissa tai lapsi tyyliin 5? Ottaako lasten toinen huoltaja osaa tuohon karuselliin? Jos ei, niin käske ottamaan.

Todennäköisesti lapsi eksyisi matkalla, kun se hammashoitola voi olla millä puolelle kaupunkia vaan, viimeksi tarjottiin aikaa n. 10 km:n päähän, täysin outoon kaupunginosaan. Tämän hetkisellä kelillä tosi harva pyöräilisi. Lasta en edes päästäisi ydinkeskustaan pyöräilemään, tuonne pitäisi ajaa sen läpi. Yksi kerta mies oli lapsen kanssa väärässä hammashoitolassa, kun luuli sen olevan sama kuin edellisellä kerralla, onneksi oikea paikka oli vain kilometrin päässä, niin ehtivät sinne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on 3 erityislasta. Kaikki tuo tavallinen säätö plus lisänä vielä tutkimukset, lääkärit, palaverit kouluun, päiväkotiin ja polille, terapiat, lääkekokeilut, muut sairaudet, arjessa jatkuva huomioonottaminen eri tarpeisiin, lääkityksen antamiset ja mitähän vielä. Lisäksi jatkuva päivystys päällä milloin joku lapsista täytyy hakea kesken päivän. Plus lisänä nyt tämä koronan tuoma lisäsäätö melkein kaikkeen toimintaan. Kotona myös paljon arjessa ”kuntouttavaa” toimitaa, ohjeita eri tahoilta mitä kokeilla ja erikoisen paljon erilaista touhuamista lasten kanssa. Arki on siis hyvin tarkkaan mietittyä ja ohjattua. Vapaa aika, mitä se on?

Ap. ymmärrän että on raskasta mutta voisi olla raskaampaakin. Vinkkinä voin antaa että koulun kanssa voi sopia asioista. Minä ilmoitin opettajille että vastailen viesteihin vain kerran viikossa (pe) joten jos on akuuttia niin soitto kotiin. Näin vähennän kuormitusta arjessa, avaan Wilman vain perjantaisin. Päiväkotiin ilmoitan työajat heti kun ne tiedän, siitä ei tule säätöä.

Kaikki menot yritän saada sovittua heti aamuun, tämä on haaste joka ei yleensä onnistu joten menot tuntuu ajoittuvan keskelle päivää.

Lasten asioiden hoitoon on mennyt parhaimmillaan 20 viikossa. Voin sanoa että käy ihan työstä.

Luokassani on 29 oppilasta. Missään tapauksessa en voisi sopia kenenkään kanssa että minun pitäisi heille erikseen soittaa asioista jotka muiden perheiden kanssa hoidetaan Wilman kautta. Onnettomuustilanteet ym erikseen mutta mikään kouluarkeen liittyvä asia, kiirellinenkään, ei ikävä kyllä ole mahdollista tulla hoidetuksi tuollaisella erikoispalvelulla yhden perheen osalta.

Opettajan kanssa on sovittu että soittaa jos on jotain akuuttia. 2 kertaa on kahden vuoden aikana soittanut, muut asiat on hoituneet ihan kerran viikossa wilman kautta viestitellen.

Yksi puhelu koski päivää joka lapsella oli ollut erikoisen hankala, halusi kertoa siitä ja kysellä mikä voisi olla. Tämä oli alkuviikosta joten ymmärrettävästi halusi puhua asiasta aiemmin kuin odottaa että vastaan viestiin perjantaina.

Erityisopettaja tietää myös että yksi lapsistani tarvitsee valmistautua asioihin, soitti että seuraavana päivänä on yllätysohjelmaa joka selvisi hänellekin vasta.

Muutaman viestin puhelimeen on laittanut jos lapsella on kirja kadonnut.

Että tuskin opettaja näistä nyt kovin kuormittuu ja kokee että on jotain erikoispalveluja. Omaa työntänsähän hän helpottaa näillä.