Näky jota et koskaan unohda

Vierailija kirjoitti:

Isäni sammuneena nojatuoliin, ja kakkakokkare lattialla.

Kuollut äitini arkussa.

Siis oliko nämä molemmat samaan aikaan olohuoneessa??????

Vuosia sitten olin hetken siivoojana Porvoon pääskytien koululla. Mieleeni ikuisesti jäänyt yläasteelainen poika, joka istui yksin hämärässä ruokalassa pää painuksissa juuri saaneena toruja käytöksestään rehtorilta. Itse en uskaltanut reagoida asiaan. Pojan paha olo tuntui täyttävän koko tyhjän ruokalan. Pojasta selvästi huomasi, että asiat oli huonosti eikä aikuiset ymmärtäneet auttaa, vaikka oireilu oli silmiinpistävän voimakasta. Toivon kyseisellä pojalla olevan elämän nykyään parempaa.

Näin kerjäläisen ulkomailla, jolta oli amputoitu kädet ja jalat. Otti sydämestä. 😞

Naapurin ilme kun muutin pois ja kerroin syyksi sen, että voitin lotossa eikä enää tarvitse asua vuokralla.  Jos ihminen voi kuolla kateudesta niin silloin oli lähellä :D

Vieraan miehen(pojan) paljas hanuri pomppimassa mun tyttöystävän jalkojen välissä, näin ikkunasta, en soittanut ovikelloa vaan käännyin pois. Olisivat voineet edes verhot laittaa kiinni ja valot pois.

Esperin vanhusten huoneet.

Kattoon asti roskia, ulostetta, toukkia, lintuja. Hoitajat eivät edes ilmoittaneet kellekkään tästä.

Toisessa vanhus oli monta viikkoa liukastellut vanhassa ulosteessa ja pissassa.

Se eläinten ja toukkien määrä näissä vanhuskodeissa on jotain mitä en tuu koskaan unohtamaan!

Keittiöpöytä aivan mustana kärpäsistä.

Käsienheiluttaja Lahden keskustassa 1990-luvun loppupuolella, 1996 ja siitä muutama vuosi eteenpäin. Se oli sellainen keski-ikäinen ukko, jolla oli jotain mielenterveysongelmia. Se pyöri vuosia siinä keskustassa, mm. kauppakeskus Trion edessä ja heilutteli käsiään hullunlailla. Välillä liikkui kävellen, välillä fillarilla. Ensin oli kuin kuka tahansa kaduntallaaja, kunnes sitten yhtäkkiä sillä naksahti ja se alkoi heiluttamaan käsiään ja liikehtimään oudosti. Tuolloin kävin paljon keskustassa, ja tämä näky on jäänyt hyvin mieleen. Tunsin sekä sääliä että myötähäpeää tuota ukkoa kohtaan.

Mentiin velejn kanssa isää katsomaan, oltiin edellispäivänä käyty siivoamassa hänen tykönä. Jouduttiin huoltomieheltä pyytään avain kun isä ei tullutkaan ovelle. Isä istui makkariin lattialla, oli ollut varmaan koko yön en tuntenut kunnolla hänen pulssia veli soitti ambulannsin ja suostutteli hänet lähteen heidän mukaan.

Isän ilme, ennen rappukäytävään menoa, tiesin että oli viimeinen kerta kun kunnolla vaihdetaan sanoja. Viimeinen matka.

Sairaala teho osastolla, nenämaha letku josta tulee ulos minun edellispäivänä kehittämät mustat kahvit. Isän iho on kanan lihalla ja viileä, lämpöpeittpksan ei auta.

Viimeisen kerran kävin sydän teholla katsomassa, pari sanaa pystyi sanomaan. 2 päivää myöhemmin minulle soitettiin että iskä rakas on kuollut.

Rakas mummoni viimeisinä hetkinään sairaalassa letkuissa, kalpeana ja pienenä. Kuoli seuraavana aamuna.

Perheemme koira jäi 16-vuotiaana äitini auton alle kotipihassa. Ehdin kotiin vähän ennen kuin eläinlääkäri tuli lopettamaan sen, koira viimeisillä voimillaan nosti päätään ja heilutti hieman häntäänsä minut nähdessään.

Kuoleva veli, kun elvytys ei enää tehonnut. Kuoleman syynä massiivinen infarkti. Oli vielä nuori mies. Olin nähnyt ennenkin vainajia, mutta en koskaan ketään kuoleman hetkellä. Järisyttävä kokemus.

Siskon vauvan pieni arkku kirkon alttarilla ja se kun isänsä kantoi hautaan. En enää koskaan halua kokea sitä:(

Kuollut mies Siwan parkkipaikalla.

Oma isoisäni makasi menehtyneenä sohvalla, oli saanut sairaskohtauksen ja kuollut siihen. Muistan tuon näyn, vaikka olin alle 4-vuotias. Eikä siis tarkoituksella näytetty minulle vainajaa, vaan mentiin vanhempien kanssa sisälle taloon ja sitten he vasta huomasivat, ettei kaikki olekaan kunnossa.

Mieheni ruumis kylppärissämme :'(( Oli maannut viikon kylppärin lattialla.. Tästä on 10v ja muistan sen kuin eilisen.

Auton eteen kuin tyhjästä ilmestynyt hirvi. Kolaus vain kävi ja auto ajautui vastaantulevien kaistalle jossa auto tulossa vastaan. Kuskin oli pakko ohjata ulos tieltä. Sitten laitoin silmät kiinni ja toivoin, ettei törmätä ja lähdetä pyörimään. Ojan kautta päädyttiin metsän puolelle, mutta kukaan ei edes loukkaantunut. Hirvi jäi kitumaan ja lopetettiin.

Syöpään kuollut äitini sairaalassa. Makasi ihan keltaisena.

Äitini, joka vilkutti hymyillen sairaalan ikkunasta kun lähdimme osastolta kotiin tyttäriemme kanssa. Ihmettelin, miksi äiti vilkuttaa ja vilkuttaa, vilkutti vielä peruutuspeilistä katsottuna kun kaarsimme autolla pihasta.

Seuraavana yönä hän kuoli täysin yllättäen leikkauskomplikaatioihin. Olen varma että äiti tiesi kuolevansa, vaikka kukaan muu - ei lääkärit , ei me - osannut aavistaa. Hän halusi, että viimeinen kuva on kaunis ja lämmin, ilman kuoleman tuskaa.

Kuuden vuoden jälkeenkin tuo kuva sekä itkettää, että antaa lohtua ja voimaa.

Ei yhtään niin dramaattinen kuin monella täällä. 1990-luvun puolivälissä, 23-vuotissyntymäpäiväni aamuna näin elämäni ensimmäisen merikotkan, ne olivat silloin harvinaisia. Se kaarteli elokuisena aamuyönä merisumun päällä, auringon noustessa horisontista kohti kirkasta sinistä taivasta joka paljastui sumun takaa. Kaunein luontokokemus, mitä koskaan olen kokenut.

Kun löysin paperilapun keskeltä olohuoneen lattiaa,paljastui ukon hostellikuitiksi.Oli ollut vieraissa naisissa.

Kun enkeli/joku hyvyys tuli kylään,valon muodossa ja huone täyttyi valolla nurkasta nurkkaan.

Vierailija kirjoitti:

Kun löysin paperilapun keskeltä olohuoneen lattiaa,paljastui ukon hostellikuitiksi.Oli ollut vieraissa naisissa.

Kun enkeli/joku hyvyys tuli kylään,valon muodossa ja huone täyttyi valolla nurkasta nurkkaan.

Siis niin,että ulkona oli yö,sisällä valoisaa kuin päivällä.

Ensimmäisenä kolaripaikalla, kun oli ollut nokkakolari. Missä on toinen auto? Tätä kuljettajaa, en pysty enää auttamaan. Ei hyötyä ensiavusta, voinko lähteä etsimään toista autoa? Pakko mennä. Toinen auto pitkällä ojassa, pakko saada ulos, ensiapua. Hengittää, luojan kiitos. Kunpa ambulanssi tulisi jo. 

Filmi pyörii edelleen päässä. Edes ammatti ei ollut valmistanut onnettomuuspaikkaan. Joskus miettii, että olisiko voinut tehdä enemmän, vaikka järki ja muut paikalla olijat sanoivat, että en olisi pystynyt pelastamaan kuljettajaa.