Suomessa on perheitä, joissa eletään kahta eri elintasoa

Mitä se kahden elintason eläminen sitten tarkoittaa? Samassa asunnossa varmaan yleensä asutaan ja samoja ruokia jääkaapista syödään. Jos paremmin tienaavalla puolisolla on kalliimpi auto, niin onko se sitä kamalaa taloudellista hyväksikäyttöä? Miksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettei vaan yhtään hetkeä kukaan parisuhteessa joudu osallistumaan isommalla osuudella. Kun se nyt näkyy monella olevan se ykkösprioriteetti.

Täällä sotketaan iloistesti tilapäiset häiriötilanteet, "miljardööri ja siivooja"-suhteet ym. spesiaalikeissin spesiaalikeissit.

Yleisempi taitaa kuitenkin olla tilanne esim. 5000eur brutto ja 2500eur brutto, eli mitä sitten lieneekään progressiivisten verojen jälkeen: 2900eur ja 2000eur? Näissä sitten tuo KROONISESTI VUOSIKYMMENET vähemmän tienaava terve aikuinen pyrkii elämään parempituloisen rahoilla leveämmässä asunnossa kuin mihin hänellä on varaa ja pahimmillaan pyrkii kontrolloimaan talouden varallisuutta kuin omaansa, vaikka ei tuo sinne kuin murusia.

Jälkimmäistä esimerkkiäni pidän tyyppiesimerkkinä loisimisesta, en sitä että toista autetaan sairauden/työttömyyden tms. aikana.

 

Ja mikä tällaisessa sitten olisi ratkaisu? Molemmilla saattaa olla ihan samantasoinen koulutus, mutta jostain syystä tässä yhteiskunnassa toisen työtä vain arvostetaan enemmän ja se näkyy palkassa. Esim amk insinööri ja sairaanhoitaja ovat ihan yhtä koulutettuja, mutta eri palkkaisia. Pitääkö se sairaanhoitajan olla antamatta pildeä sille opistoinssille ja olla alkamatta suhteeseen vai mikä olisi se ratkaisu?

Eletään sairaanhoitajan tulojen mahdollistaman elintason mukaan? Miksi se ei kelpaa? Miksi on pakko saada kumppanin siivellä isompi kämppä kuin mihin on varaa? Jos haluaa elää ylemmän keskiluokan elämää, niin miksi ylipäänsä kouluttautuu sairaanhoitajaksi eikä esim. lääkäriksi tai juristiksi? Tai vaikka, öö, insinööriksi?

Koska se insinööri yleensä haluaisi elää sellaisella elintasolla jonka hänen tulonsa mahdollistaa. Ja toinen joutuu sitten elämään kädestä suuhun maksaakseen puolet siitä, viimeistään jos/kun tulee lapsia.

Yleensä ja yleensä. Tietysti jos maksetaan 50-50 niin pienempituloinen määrää elintason. Jos ei kelpaa niin insinööri on hyvä ja maksaa enemmän. Sitä en sen sijaan ymmärrä, että se sairaanhoitajaksi kouluttautunut itse odottaa parempaa elintasoa kuin palkkansa mahdollistaa. Miksei tätä ole alanvalinnassa huomioitu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettei vaan yhtään hetkeä kukaan parisuhteessa joudu osallistumaan isommalla osuudella. Kun se nyt näkyy monella olevan se ykkösprioriteetti.

Täällä sotketaan iloistesti tilapäiset häiriötilanteet, "miljardööri ja siivooja"-suhteet ym. spesiaalikeissin spesiaalikeissit.

Yleisempi taitaa kuitenkin olla tilanne esim. 5000eur brutto ja 2500eur brutto, eli mitä sitten lieneekään progressiivisten verojen jälkeen: 2900eur ja 2000eur? Näissä sitten tuo KROONISESTI VUOSIKYMMENET vähemmän tienaava terve aikuinen pyrkii elämään parempituloisen rahoilla leveämmässä asunnossa kuin mihin hänellä on varaa ja pahimmillaan pyrkii kontrolloimaan talouden varallisuutta kuin omaansa, vaikka ei tuo sinne kuin murusia.

Jälkimmäistä esimerkkiäni pidän tyyppiesimerkkinä loisimisesta, en sitä että toista autetaan sairauden/työttömyyden tms. aikana.

 

Miten niin pyrkii? Eikö se asunnon hankinta ole yhteisesti sovittava asia? Ei kai se pienituloisempi yksin sitä asuntoa osta? Jos sulle on ongelma, että pienempituloinen tuo talouteen vähemmän rahaa, kannattaisiko siitä mainita jo siinä asunnon hankintavaiheessa? Jos se, että maksaa enemmän jostain kun tienaa enemmän ei ole ongelma tälle ihmiselle itselleen, miksi se on ongelma sulle?

Vierailija kirjoitti:

Mitä se kahden elintason eläminen sitten tarkoittaa? Samassa asunnossa varmaan yleensä asutaan ja samoja ruokia jääkaapista syödään. Jos paremmin tienaavalla puolisolla on kalliimpi auto, niin onko se sitä kamalaa taloudellista hyväksikäyttöä? Miksi?

Tai jos minä juon kavereiden kanssa ulkoillessani samppanjaa ja puoliso olutta. Onko tämä nyt niin hirveän väärin. Entä jos puoliso ei edes tykkää samppanjasta?

Vierailija kirjoitti:

Mitä se kahden elintason eläminen sitten tarkoittaa? Samassa asunnossa varmaan yleensä asutaan ja samoja ruokia jääkaapista syödään. Jos paremmin tienaavalla puolisolla on kalliimpi auto, niin onko se sitä kamalaa taloudellista hyväksikäyttöä? Miksi?

Ei, kyse ei ole autosta. Vaan siitä että toisella menee kaikki rahat siihen asuntoon ja ruokiin ja muuhun pakolliseen. Toinen harrastaa vapaa-ajallaan kalliita juttuja, käy kavereitten kanssa reissussa ja ostelee mitä huvittaa. Toinen kulkee vanhoissa kirppisvaatteissa, leikkaa hiuksensa itse eikä voi käydä edes kahvilla kavereitten kanssa, kun ei ole rahaa. Kärjistetty esimerkki, mutta tätä se tarkoittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taloudellista väkivaltaahan tuo on.

Paitsi jos nainen on se, joka tienaa enemmän. Siinä tapauksessa se on oikein ja voimaannuttavaa.

Oli se mies tai nainen parempituloinen, niin molempien tulee olla suhteessa hyvä olla.

Jos jompikumpi haluaa pitää yllä eriarvoisuutta tai haluua, että toisen pitää elää heikommin ja elää eritasoista elämää parisuhteessa niin silloin on olemassa myös muita ongelmia kuin se raha. Rahalla ja eri elintasolla on helppo nostaa itseään ja alistaa toista. Mutta taustalla on silloin jo alkujaan halu, että suhteessa toinen on alempana ja hallittavissa. Raha on vain se eräs ja helpoin hallintakeino. Voi olla myös mukana silti muitakin hallintaan ja toisen nöyryyttämiseen liittyviä asioita. Ja usein niin onkin.

Tätä eivät tunnusta tai halua olla tietävinäänkään, jotka puhuvat halveksivasti loisista, lokeista, eläteistä, minun rahani, minä saan päättää, mimäminäminä...yök.

Johan tuo käytetty ilmaisutapa kertoo paljon.

Jos toinen tienaa vaikka juuri nyt sen 4000€ ja toinen on työtön, niin eihän siinä ole mitään järkeä että se työtön sanelee sen elintason ja toinen maksaa. Sitten varmaan paras ratkaisu on pitää se peruselämä mahdollisimman hyvin molempien tulotasolle sopivana. En minä ainakaan kehtaisi loisia toisen lompakolla ja vaatia jotain asioita, mihin mulla itsellä ei ole varaa. 

Hyvinpä sisäistit kirjoittamani. DDD ihan kuin pukille puhuisi.

Miten, kun ihan luin, että kirjoiti, että "MINÄ en ainakaan kehtaisi LOISIA toisen lompakolla"?

Eli olet sitä mieltä, että jos sinä olisit se työtön, niin eläisit eri elintasoa suosiolla? Vai niin, että molemmat eläisitte heikommalla elintasolla, koska sinä olet parisuhteessa se työtön? Vaikka olisi varaa parempaankin?

Tai toisinpäin. Olisit se paremmintienaava, mutta tyytyisit työttömän mahdollistamaan elintasoon, vaikka olisi varaa parempaankin?

Asuisitte mahdollisimman edullisessa vuokrayksiössä sivummalla ilman autoa tms. Vaikka voisitte elää väljemmin ja autoakin olisi varaa pitää. Jne.

Vain sen takia kun toinen olisi pienituloinen niiin sitten molemmat elävät alhaisen elintason kukista elämää.

Ettei vaan tounen missään nimessä LOISI TOISEN KUKKAROLLA.

Onhan se loisimista, jos itsellä ei ole varaa ja silti vaatii hienoa autoa, hienoa asuntoa ja ravintolaillallisia. Mutta väännetään vielä rautalangasta: jos se parisuhteen varakkaampi osapuoli on halukas tähän järjestelyyn, niin eihän siinä ole siinä tapauksessa mitään pahaa. Ja katsohan, viesti täysin ilman kirjoitusvirheitä. Kokeilepa sinäkin. Mutta yritä ensin saada raivoltasi se veri kiertämään aivoihin asti. 

Ja sitten takaisin todellisuuteen, kuinka moni pienituloinen VAATII näitä asioita paremmin tienaavalta? Toivoo ehkä välillä pääsevänsä ravintolaan ja toivoo ja haaveilee ehkä isommasta kämpästä, mutta että ihan vaatii? Aika monesti autot ja asunnot on ihan käytännön sanelemia juttuja.

Miksi isommasta asunnosta haaveilija ei tee mitään tekoja haaveensa toteuttamiseksi?

Kaikki haaveet ei ole realistisia. Eikä kaikki haaveet ole toteuttamista varten. Ja pariskunta kai toteuttaa asioita yhdessä? Ei kai asunnon päivittäminen ole sellainen asia, jonka toinen vain yhtäkkiä toteuttaa?

Vai oletko sitä mieltä, että jos puoliso haluaa alkaa opiskelemaan parempaa ammattia, että tienaa enemmän, se ei vaikuta sinuun mitenkään?

Tässä hieman ihmetyttää, että miksi ihmessä sellainen ihminen, joka noin hysteerisesti pelkää, että muut (omaa perhettä myöten) hyötyvät hänen rahoistaan edes hankkii perhettä itselleen. 

Juttu kuulosti kammottavalta, ollaan yhdessä mutta mitään ei jaeta.

Itse olen päätynyt ratkaisuun seurustella vain suunnilleen oman tulotasoisteni kanssa. Tein menneisyydessä sen virheen, että seurustelin paljon vähätuloisemman miehen kanssa vakavasti ja asuimmekin yhdessä. Minulle oli täysin selvää, että kun vakavasti seurustellaan useampia vuosia, niin myös tuetaan toista. En halunnut tehdä tuloerostamme numeroa, ja kustansinkin vähin äänin monia asumismenojen ym joihin miehellä ei ollut varaa vuosien ajan isoja summia. Halusin näin jälkiviisastellen pitää elintasoni, että rakastamani miehen. Vuosien kuluessa mies kuitenkin muuttui teinimäisen vaativaksi, sokeutuen kuinka paljon laitoin suhteeseemme joka muutti käsitystäni panoksestani suhteeseen - tukemisen halu muuttui kulujen laskentaa ”tämänkin minä maksan”. Hän alkoi kohdella minua kuin äitinään, joka antaa hänelle kaikkensa. Eipä siis ihme, että suhteelle tuli loppu. Opin myös, että kaikki mitä elämässään antaa on annettava odottamatta vastapalvelusta jos ei reilusta lainasta ole kyse. Muuten katkeruus ottaa vallan. Se vain pitää miettiä tarkkaan ennen rahan antamista, että olenko valmis ns unohtamaan tämän tulevaisuudessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se kahden elintason eläminen sitten tarkoittaa? Samassa asunnossa varmaan yleensä asutaan ja samoja ruokia jääkaapista syödään. Jos paremmin tienaavalla puolisolla on kalliimpi auto, niin onko se sitä kamalaa taloudellista hyväksikäyttöä? Miksi?

Ei, kyse ei ole autosta. Vaan siitä että toisella menee kaikki rahat siihen asuntoon ja ruokiin ja muuhun pakolliseen. Toinen harrastaa vapaa-ajallaan kalliita juttuja, käy kavereitten kanssa reissussa ja ostelee mitä huvittaa. Toinen kulkee vanhoissa kirppisvaatteissa, leikkaa hiuksensa itse eikä voi käydä edes kahvilla kavereitten kanssa, kun ei ole rahaa. Kärjistetty esimerkki, mutta tätä se tarkoittaa.

Mutta eihän tuollaista tilannetta tule, jos elintaso on valittu sen pienituloisemman mukaan kuten täällä on toitotettu. Vaan asumiskulut on sellaiset, että niiden jälkeen jää vielä rahaa ruokaan ja vaatteisiin ja satunnaisiin huvituksiinkin. Esim. tuolla 2000 vs 2900 nettopalkkaskenaariolla on ihan mahdollista saada mukava peruselämä.

(Sitäpaitsi mikä vika niissä kirppisvaatteissa ja tukan itse leikkaamisessa on. Tunnen hyvätuloisiakin jotka tekee niin ja kaiken kukkuraksi ostaa punalappuruokaa.)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettei vaan yhtään hetkeä kukaan parisuhteessa joudu osallistumaan isommalla osuudella. Kun se nyt näkyy monella olevan se ykkösprioriteetti.

Täällä sotketaan iloistesti tilapäiset häiriötilanteet, "miljardööri ja siivooja"-suhteet ym. spesiaalikeissin spesiaalikeissit.

Yleisempi taitaa kuitenkin olla tilanne esim. 5000eur brutto ja 2500eur brutto, eli mitä sitten lieneekään progressiivisten verojen jälkeen: 2900eur ja 2000eur? Näissä sitten tuo KROONISESTI VUOSIKYMMENET vähemmän tienaava terve aikuinen pyrkii elämään parempituloisen rahoilla leveämmässä asunnossa kuin mihin hänellä on varaa ja pahimmillaan pyrkii kontrolloimaan talouden varallisuutta kuin omaansa, vaikka ei tuo sinne kuin murusia.

Jälkimmäistä esimerkkiäni pidän tyyppiesimerkkinä loisimisesta, en sitä että toista autetaan sairauden/työttömyyden tms. aikana.

 

Ja mikä tällaisessa sitten olisi ratkaisu? Molemmilla saattaa olla ihan samantasoinen koulutus, mutta jostain syystä tässä yhteiskunnassa toisen työtä vain arvostetaan enemmän ja se näkyy palkassa. Esim amk insinööri ja sairaanhoitaja ovat ihan yhtä koulutettuja, mutta eri palkkaisia. Pitääkö se sairaanhoitajan olla antamatta pildeä sille opistoinssille ja olla alkamatta suhteeseen vai mikä olisi se ratkaisu?

Eletään sairaanhoitajan tulojen mahdollistaman elintason mukaan? Miksi se ei kelpaa? Miksi on pakko saada kumppanin siivellä isompi kämppä kuin mihin on varaa? Jos haluaa elää ylemmän keskiluokan elämää, niin miksi ylipäänsä kouluttautuu sairaanhoitajaksi eikä esim. lääkäriksi tai juristiksi? Tai vaikka, öö, insinööriksi?

Koska se insinööri yleensä haluaisi elää sellaisella elintasolla jonka hänen tulonsa mahdollistaa. Ja toinen joutuu sitten elämään kädestä suuhun maksaakseen puolet siitä, viimeistään jos/kun tulee lapsia.

Yleensä ja yleensä. Tietysti jos maksetaan 50-50 niin pienempituloinen määrää elintason. Jos ei kelpaa niin insinööri on hyvä ja maksaa enemmän. Sitä en sen sijaan ymmärrä, että se sairaanhoitajaksi kouluttautunut itse odottaa parempaa elintasoa kuin palkkansa mahdollistaa. Miksei tätä ole alanvalinnassa huomioitu?

Kuka on sanonut että sairaanhoitaja odottaisi parempaa elintasoa? Ainoa mitä on odotettu on, että enemmän tienaava maksaisi hieman suuremman osan yhteisistä menoista koska voi. Ei se mitään hirveän suurta elintasohyppyä vielä tee, kyllä verotus pitää huolen siitä ettei insinöörin nettopalkka ole hirvittävän paljon suurempi kuin sairaanhoitajan. Ainakin jos sairaanhoitaja voi tehdä vuorotyötä, eikä pidä lasten hoidon takia vaihtaa päivätyöhön.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se kahden elintason eläminen sitten tarkoittaa? Samassa asunnossa varmaan yleensä asutaan ja samoja ruokia jääkaapista syödään. Jos paremmin tienaavalla puolisolla on kalliimpi auto, niin onko se sitä kamalaa taloudellista hyväksikäyttöä? Miksi?

Ei, kyse ei ole autosta. Vaan siitä että toisella menee kaikki rahat siihen asuntoon ja ruokiin ja muuhun pakolliseen. Toinen harrastaa vapaa-ajallaan kalliita juttuja, käy kavereitten kanssa reissussa ja ostelee mitä huvittaa. Toinen kulkee vanhoissa kirppisvaatteissa, leikkaa hiuksensa itse eikä voi käydä edes kahvilla kavereitten kanssa, kun ei ole rahaa. Kärjistetty esimerkki, mutta tätä se tarkoittaa.

Mutta eihän tuollaista tilannetta tule, jos elintaso on valittu sen pienituloisemman mukaan kuten täällä on toitotettu. Vaan asumiskulut on sellaiset, että niiden jälkeen jää vielä rahaa ruokaan ja vaatteisiin ja satunnaisiin huvituksiinkin. Esim. tuolla 2000 vs 2900 nettopalkkaskenaariolla on ihan mahdollista saada mukava peruselämä.

(Sitäpaitsi mikä vika niissä kirppisvaatteissa ja tukan itse leikkaamisessa on. Tunnen hyvätuloisiakin jotka tekee niin ja kaiken kukkuraksi ostaa punalappuruokaa.)

Vaan moniko paremmin ansaitseva viitsii leikkiä köyhempää kuin on, kun tietää, että omat tulot riittäisivät parempaankin ?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettei vaan yhtään hetkeä kukaan parisuhteessa joudu osallistumaan isommalla osuudella. Kun se nyt näkyy monella olevan se ykkösprioriteetti.

Täällä sotketaan iloistesti tilapäiset häiriötilanteet, "miljardööri ja siivooja"-suhteet ym. spesiaalikeissin spesiaalikeissit.

Yleisempi taitaa kuitenkin olla tilanne esim. 5000eur brutto ja 2500eur brutto, eli mitä sitten lieneekään progressiivisten verojen jälkeen: 2900eur ja 2000eur? Näissä sitten tuo KROONISESTI VUOSIKYMMENET vähemmän tienaava terve aikuinen pyrkii elämään parempituloisen rahoilla leveämmässä asunnossa kuin mihin hänellä on varaa ja pahimmillaan pyrkii kontrolloimaan talouden varallisuutta kuin omaansa, vaikka ei tuo sinne kuin murusia.

Jälkimmäistä esimerkkiäni pidän tyyppiesimerkkinä loisimisesta, en sitä että toista autetaan sairauden/työttömyyden tms. aikana.

 

Ja mikä tällaisessa sitten olisi ratkaisu? Molemmilla saattaa olla ihan samantasoinen koulutus, mutta jostain syystä tässä yhteiskunnassa toisen työtä vain arvostetaan enemmän ja se näkyy palkassa. Esim amk insinööri ja sairaanhoitaja ovat ihan yhtä koulutettuja, mutta eri palkkaisia. Pitääkö se sairaanhoitajan olla antamatta pildeä sille opistoinssille ja olla alkamatta suhteeseen vai mikä olisi se ratkaisu?

Eletään sairaanhoitajan tulojen mahdollistaman elintason mukaan? Miksi se ei kelpaa? Miksi on pakko saada kumppanin siivellä isompi kämppä kuin mihin on varaa? Jos haluaa elää ylemmän keskiluokan elämää, niin miksi ylipäänsä kouluttautuu sairaanhoitajaksi eikä esim. lääkäriksi tai juristiksi? Tai vaikka, öö, insinööriksi?

Koska se insinööri yleensä haluaisi elää sellaisella elintasolla jonka hänen tulonsa mahdollistaa. Ja toinen joutuu sitten elämään kädestä suuhun maksaakseen puolet siitä, viimeistään jos/kun tulee lapsia.

Yleensä ja yleensä. Tietysti jos maksetaan 50-50 niin pienempituloinen määrää elintason. Jos ei kelpaa niin insinööri on hyvä ja maksaa enemmän. Sitä en sen sijaan ymmärrä, että se sairaanhoitajaksi kouluttautunut itse odottaa parempaa elintasoa kuin palkkansa mahdollistaa. Miksei tätä ole alanvalinnassa huomioitu?

Mistä ajatus, että odottaisi?

Mä olen kouluttautunut, mutta en siksi, että tienaisin välttämättä enemmän. Olen kouluttautunut siksi, että voin tehdä sellaista työtä joka oikeasti kiinnostaa ja palkka nyt on mitä on sen seurauksena. Mutta en odota, että rikkaampi puoliso nostaisi mun elintasoa. Odotan, että eletään siten, että mulla riittää rahaa myös omiin juttuihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se kahden elintason eläminen sitten tarkoittaa? Samassa asunnossa varmaan yleensä asutaan ja samoja ruokia jääkaapista syödään. Jos paremmin tienaavalla puolisolla on kalliimpi auto, niin onko se sitä kamalaa taloudellista hyväksikäyttöä? Miksi?

Ei, kyse ei ole autosta. Vaan siitä että toisella menee kaikki rahat siihen asuntoon ja ruokiin ja muuhun pakolliseen. Toinen harrastaa vapaa-ajallaan kalliita juttuja, käy kavereitten kanssa reissussa ja ostelee mitä huvittaa. Toinen kulkee vanhoissa kirppisvaatteissa, leikkaa hiuksensa itse eikä voi käydä edes kahvilla kavereitten kanssa, kun ei ole rahaa. Kärjistetty esimerkki, mutta tätä se tarkoittaa.

Mutta eihän tuollaista tilannetta tule, jos elintaso on valittu sen pienituloisemman mukaan kuten täällä on toitotettu. Vaan asumiskulut on sellaiset, että niiden jälkeen jää vielä rahaa ruokaan ja vaatteisiin ja satunnaisiin huvituksiinkin. Esim. tuolla 2000 vs 2900 nettopalkkaskenaariolla on ihan mahdollista saada mukava peruselämä.

(Sitäpaitsi mikä vika niissä kirppisvaatteissa ja tukan itse leikkaamisessa on. Tunnen hyvätuloisiakin jotka tekee niin ja kaiken kukkuraksi ostaa punalappuruokaa.)

Oikeestiko teistä se 2000 ja 2900 palkkaero on oikeasti mitenkään edes asia? Minusta molemmat tienaa ihan yhtä paljon ja kannattaisi lopettaa ajan ja kivan haaskaaminen moisen pikkurahaeron vatvomiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se kahden elintason eläminen sitten tarkoittaa? Samassa asunnossa varmaan yleensä asutaan ja samoja ruokia jääkaapista syödään. Jos paremmin tienaavalla puolisolla on kalliimpi auto, niin onko se sitä kamalaa taloudellista hyväksikäyttöä? Miksi?

Ei, kyse ei ole autosta. Vaan siitä että toisella menee kaikki rahat siihen asuntoon ja ruokiin ja muuhun pakolliseen. Toinen harrastaa vapaa-ajallaan kalliita juttuja, käy kavereitten kanssa reissussa ja ostelee mitä huvittaa. Toinen kulkee vanhoissa kirppisvaatteissa, leikkaa hiuksensa itse eikä voi käydä edes kahvilla kavereitten kanssa, kun ei ole rahaa. Kärjistetty esimerkki, mutta tätä se tarkoittaa.

Mutta eihän tuollaista tilannetta tule, jos elintaso on valittu sen pienituloisemman mukaan kuten täällä on toitotettu. Vaan asumiskulut on sellaiset, että niiden jälkeen jää vielä rahaa ruokaan ja vaatteisiin ja satunnaisiin huvituksiinkin. Esim. tuolla 2000 vs 2900 nettopalkkaskenaariolla on ihan mahdollista saada mukava peruselämä.

(Sitäpaitsi mikä vika niissä kirppisvaatteissa ja tukan itse leikkaamisessa on. Tunnen hyvätuloisiakin jotka tekee niin ja kaiken kukkuraksi ostaa punalappuruokaa.)

Vaan moniko paremmin ansaitseva viitsii leikkiä köyhempää kuin on, kun tietää, että omat tulot riittäisivät parempaankin ?

En ainakaan minä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettei vaan yhtään hetkeä kukaan parisuhteessa joudu osallistumaan isommalla osuudella. Kun se nyt näkyy monella olevan se ykkösprioriteetti.

Täällä sotketaan iloistesti tilapäiset häiriötilanteet, "miljardööri ja siivooja"-suhteet ym. spesiaalikeissin spesiaalikeissit.

Yleisempi taitaa kuitenkin olla tilanne esim. 5000eur brutto ja 2500eur brutto, eli mitä sitten lieneekään progressiivisten verojen jälkeen: 2900eur ja 2000eur? Näissä sitten tuo KROONISESTI VUOSIKYMMENET vähemmän tienaava terve aikuinen pyrkii elämään parempituloisen rahoilla leveämmässä asunnossa kuin mihin hänellä on varaa ja pahimmillaan pyrkii kontrolloimaan talouden varallisuutta kuin omaansa, vaikka ei tuo sinne kuin murusia.

Jälkimmäistä esimerkkiäni pidän tyyppiesimerkkinä loisimisesta, en sitä että toista autetaan sairauden/työttömyyden tms. aikana.

 

Ja mikä tällaisessa sitten olisi ratkaisu? Molemmilla saattaa olla ihan samantasoinen koulutus, mutta jostain syystä tässä yhteiskunnassa toisen työtä vain arvostetaan enemmän ja se näkyy palkassa. Esim amk insinööri ja sairaanhoitaja ovat ihan yhtä koulutettuja, mutta eri palkkaisia. Pitääkö se sairaanhoitajan olla antamatta pildeä sille opistoinssille ja olla alkamatta suhteeseen vai mikä olisi se ratkaisu?

Eletään sairaanhoitajan tulojen mahdollistaman elintason mukaan? Miksi se ei kelpaa? Miksi on pakko saada kumppanin siivellä isompi kämppä kuin mihin on varaa? Jos haluaa elää ylemmän keskiluokan elämää, niin miksi ylipäänsä kouluttautuu sairaanhoitajaksi eikä esim. lääkäriksi tai juristiksi? Tai vaikka, öö, insinööriksi?

Koska se insinööri yleensä haluaisi elää sellaisella elintasolla jonka hänen tulonsa mahdollistaa. Ja toinen joutuu sitten elämään kädestä suuhun maksaakseen puolet siitä, viimeistään jos/kun tulee lapsia.

Yleensä ja yleensä. Tietysti jos maksetaan 50-50 niin pienempituloinen määrää elintason. Jos ei kelpaa niin insinööri on hyvä ja maksaa enemmän. Sitä en sen sijaan ymmärrä, että se sairaanhoitajaksi kouluttautunut itse odottaa parempaa elintasoa kuin palkkansa mahdollistaa. Miksei tätä ole alanvalinnassa huomioitu?

Kuka on sanonut että sairaanhoitaja odottaisi parempaa elintasoa? Ainoa mitä on odotettu on, että enemmän tienaava maksaisi hieman suuremman osan yhteisistä menoista koska voi. Ei se mitään hirveän suurta elintasohyppyä vielä tee, kyllä verotus pitää huolen siitä ettei insinöörin nettopalkka ole hirvittävän paljon suurempi kuin sairaanhoitajan. Ainakin jos sairaanhoitaja voi tehdä vuorotyötä, eikä pidä lasten hoidon takia vaihtaa päivätyöhön.

No tietysti hän vaatii parempaa elintasoa, jos hän vaatii että hänen palkallaan pitää saada enemmän kuin sillä normaalisti saisi. Siis parempi kämppä, kalliimpaa ruokaa, enemmän rahaa säästöön. Sitähän se käytännössä on, jos vaatii kumppania maksamaan enemmän asiasta jota molemmat käyttää saman verran. Vaadit puolikasta 1400 euron kämpästä muttet haluaisi maksaa siitä kuin 500 euroa. Tai satasen ruokakassista, mutta et halua maksaa kuin neljä kymppiä. Tai tonnin matkaa mutta et halua maksaa kuin 700.

Ja kahdellahan samantuloisellahan on joka tapauksessa parempi elintaso kuin yksin asuessa. Sille sairaanhoitajalle ei siis riitä edes sitä itse valittua elintasoa hieman parempi elintaso, vaan pitäisi olla vielä enemmän. Ei riitä asua yksiön hinnalla kolmiossa tai pienessä rivarissa, vaan pitäisi olla yli sata neliötä ja uusi. Muuten suhde on ihan p*ska.

Eikä siinä ole mitään vikaa että haluaa enemmän ja parempaa ja hienompaa. En vaan edelleenkään tajua, miksei sitä voi huomioida alanvalinnassa ettei tulotason mahdollistama elintaso riitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se kahden elintason eläminen sitten tarkoittaa? Samassa asunnossa varmaan yleensä asutaan ja samoja ruokia jääkaapista syödään. Jos paremmin tienaavalla puolisolla on kalliimpi auto, niin onko se sitä kamalaa taloudellista hyväksikäyttöä? Miksi?

Ei, kyse ei ole autosta. Vaan siitä että toisella menee kaikki rahat siihen asuntoon ja ruokiin ja muuhun pakolliseen. Toinen harrastaa vapaa-ajallaan kalliita juttuja, käy kavereitten kanssa reissussa ja ostelee mitä huvittaa. Toinen kulkee vanhoissa kirppisvaatteissa, leikkaa hiuksensa itse eikä voi käydä edes kahvilla kavereitten kanssa, kun ei ole rahaa. Kärjistetty esimerkki, mutta tätä se tarkoittaa.

Mutta eihän tuollaista tilannetta tule, jos elintaso on valittu sen pienituloisemman mukaan kuten täällä on toitotettu. Vaan asumiskulut on sellaiset, että niiden jälkeen jää vielä rahaa ruokaan ja vaatteisiin ja satunnaisiin huvituksiinkin. Esim. tuolla 2000 vs 2900 nettopalkkaskenaariolla on ihan mahdollista saada mukava peruselämä.

(Sitäpaitsi mikä vika niissä kirppisvaatteissa ja tukan itse leikkaamisessa on. Tunnen hyvätuloisiakin jotka tekee niin ja kaiken kukkuraksi ostaa punalappuruokaa.)

Oikeestiko teistä se 2000 ja 2900 palkkaero on oikeasti mitenkään edes asia? Minusta molemmat tienaa ihan yhtä paljon ja kannattaisi lopettaa ajan ja kivan haaskaaminen moisen pikkurahaeron vatvomiseen.

Samaa mieltä, tienaa saman verran ja ihan hyvin voivat maksaa perusjutut puoliksi. Molemmat sitten hienosäätää omia menojaan sen mukaan mitä jää.

Täytyy todeta, että minua näissä jutuista ei niinkään häiritse se tuloero, vaan monessa näkyy selkeästi se asenne, että se enemmän ansaitseva pitää vähemmän ansaitsevaa puolisoaan jotenkin itseään huonompana, jolle voi sitten v*****lla esimerkiksi esittelemällä kalliita ostoksia "hähä köyhä, sulla ei olekaan varaa tällaiseen" -tyyliin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se kahden elintason eläminen sitten tarkoittaa? Samassa asunnossa varmaan yleensä asutaan ja samoja ruokia jääkaapista syödään. Jos paremmin tienaavalla puolisolla on kalliimpi auto, niin onko se sitä kamalaa taloudellista hyväksikäyttöä? Miksi?

Ei, kyse ei ole autosta. Vaan siitä että toisella menee kaikki rahat siihen asuntoon ja ruokiin ja muuhun pakolliseen. Toinen harrastaa vapaa-ajallaan kalliita juttuja, käy kavereitten kanssa reissussa ja ostelee mitä huvittaa. Toinen kulkee vanhoissa kirppisvaatteissa, leikkaa hiuksensa itse eikä voi käydä edes kahvilla kavereitten kanssa, kun ei ole rahaa. Kärjistetty esimerkki, mutta tätä se tarkoittaa.

Mutta eihän tuollaista tilannetta tule, jos elintaso on valittu sen pienituloisemman mukaan kuten täällä on toitotettu. Vaan asumiskulut on sellaiset, että niiden jälkeen jää vielä rahaa ruokaan ja vaatteisiin ja satunnaisiin huvituksiinkin. Esim. tuolla 2000 vs 2900 nettopalkkaskenaariolla on ihan mahdollista saada mukava peruselämä.

(Sitäpaitsi mikä vika niissä kirppisvaatteissa ja tukan itse leikkaamisessa on. Tunnen hyvätuloisiakin jotka tekee niin ja kaiken kukkuraksi ostaa punalappuruokaa.)

Vaan moniko paremmin ansaitseva viitsii leikkiä köyhempää kuin on, kun tietää, että omat tulot riittäisivät parempaankin ?

Tämähän se yleensä on ongelmana. Köyhemmälle riittäisi oma elintaso ihan hyvin, itsehän on alansa valinnut, jos toinen ei ehdottelisi liian kallista tekemistä tai asumista. Ja kyllähän se oikeasti alkaa pidemmän päälle v*tuttaa jos toinen käyttää rahaa itseensä antamatta toiselle mitään, yhdessä köyhäily olisi helpompaa.

Vierailija kirjoitti:

Tässä hieman ihmetyttää, että miksi ihmessä sellainen ihminen, joka noin hysteerisesti pelkää, että muut (omaa perhettä myöten) hyötyvät hänen rahoistaan edes hankkii perhettä itselleen. 

Hysteerisesti pelkäämisen keksit ihan itse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettei vaan yhtään hetkeä kukaan parisuhteessa joudu osallistumaan isommalla osuudella. Kun se nyt näkyy monella olevan se ykkösprioriteetti.

Täällä sotketaan iloistesti tilapäiset häiriötilanteet, "miljardööri ja siivooja"-suhteet ym. spesiaalikeissin spesiaalikeissit.

Yleisempi taitaa kuitenkin olla tilanne esim. 5000eur brutto ja 2500eur brutto, eli mitä sitten lieneekään progressiivisten verojen jälkeen: 2900eur ja 2000eur? Näissä sitten tuo KROONISESTI VUOSIKYMMENET vähemmän tienaava terve aikuinen pyrkii elämään parempituloisen rahoilla leveämmässä asunnossa kuin mihin hänellä on varaa ja pahimmillaan pyrkii kontrolloimaan talouden varallisuutta kuin omaansa, vaikka ei tuo sinne kuin murusia.

Jälkimmäistä esimerkkiäni pidän tyyppiesimerkkinä loisimisesta, en sitä että toista autetaan sairauden/työttömyyden tms. aikana.

 

Ja mikä tällaisessa sitten olisi ratkaisu? Molemmilla saattaa olla ihan samantasoinen koulutus, mutta jostain syystä tässä yhteiskunnassa toisen työtä vain arvostetaan enemmän ja se näkyy palkassa. Esim amk insinööri ja sairaanhoitaja ovat ihan yhtä koulutettuja, mutta eri palkkaisia. Pitääkö se sairaanhoitajan olla antamatta pildeä sille opistoinssille ja olla alkamatta suhteeseen vai mikä olisi se ratkaisu?

Eletään sairaanhoitajan tulojen mahdollistaman elintason mukaan? Miksi se ei kelpaa? Miksi on pakko saada kumppanin siivellä isompi kämppä kuin mihin on varaa? Jos haluaa elää ylemmän keskiluokan elämää, niin miksi ylipäänsä kouluttautuu sairaanhoitajaksi eikä esim. lääkäriksi tai juristiksi? Tai vaikka, öö, insinööriksi?

Koska se insinööri yleensä haluaisi elää sellaisella elintasolla jonka hänen tulonsa mahdollistaa. Ja toinen joutuu sitten elämään kädestä suuhun maksaakseen puolet siitä, viimeistään jos/kun tulee lapsia.

Yleensä ja yleensä. Tietysti jos maksetaan 50-50 niin pienempituloinen määrää elintason. Jos ei kelpaa niin insinööri on hyvä ja maksaa enemmän. Sitä en sen sijaan ymmärrä, että se sairaanhoitajaksi kouluttautunut itse odottaa parempaa elintasoa kuin palkkansa mahdollistaa. Miksei tätä ole alanvalinnassa huomioitu?

Kuka on sanonut että sairaanhoitaja odottaisi parempaa elintasoa? Ainoa mitä on odotettu on, että enemmän tienaava maksaisi hieman suuremman osan yhteisistä menoista koska voi. Ei se mitään hirveän suurta elintasohyppyä vielä tee, kyllä verotus pitää huolen siitä ettei insinöörin nettopalkka ole hirvittävän paljon suurempi kuin sairaanhoitajan. Ainakin jos sairaanhoitaja voi tehdä vuorotyötä, eikä pidä lasten hoidon takia vaihtaa päivätyöhön.

No tietysti hän vaatii parempaa elintasoa, jos hän vaatii että hänen palkallaan pitää saada enemmän kuin sillä normaalisti saisi. Siis parempi kämppä, kalliimpaa ruokaa, enemmän rahaa säästöön. Sitähän se käytännössä on, jos vaatii kumppania maksamaan enemmän asiasta jota molemmat käyttää saman verran. Vaadit puolikasta 1400 euron kämpästä muttet haluaisi maksaa siitä kuin 500 euroa. Tai satasen ruokakassista, mutta et halua maksaa kuin neljä kymppiä. Tai tonnin matkaa mutta et halua maksaa kuin 700.

Ja kahdellahan samantuloisellahan on joka tapauksessa parempi elintaso kuin yksin asuessa. Sille sairaanhoitajalle ei siis riitä edes sitä itse valittua elintasoa hieman parempi elintaso, vaan pitäisi olla vielä enemmän. Ei riitä asua yksiön hinnalla kolmiossa tai pienessä rivarissa, vaan pitäisi olla yli sata neliötä ja uusi. Muuten suhde on ihan p*ska.

Eikä siinä ole mitään vikaa että haluaa enemmän ja parempaa ja hienompaa. En vaan edelleenkään tajua, miksei sitä voi huomioida alanvalinnassa ettei tulotason mahdollistama elintaso riitä.

Ja kuinka moneen tosielämän Sari sairaanhoitajaan olet törmännyt, joka VAATII näitä asioita? Että PITÄÄ olla reissua, parempaa ruokaa ja isompaa asuntoa paremmalta alueelta. Mä en ole törmännyt yhteenkään, tosin en elä elämääni instagramissa enkä reality-tvssä.

Se, että kalliimpi kämppä on yksi vaihtoehto, jota voi punnita ei ole vielä vaatimista.