Suomessa on perheitä, joissa eletään kahta eri elintasoa

Vierailija kirjoitti:

Tässä keskustelussa ohjeistettu tulojen kysyminen ei toimi oikeassa elämässä. Kysyin viikonloppuna treffeille naisen tuloja niin hän suuttui ja kiljui kuinka asia ei minulle kuulu millään tavalla ja ei halua nähdä minua enää koskaan.

Tuohan oli juuri todiste siitä, että toimii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä keskustelussa ohjeistettu tulojen kysyminen ei toimi oikeassa elämässä. Kysyin viikonloppuna treffeille naisen tuloja niin hän suuttui ja kiljui kuinka asia ei minulle kuulu millään tavalla ja ei halua nähdä minua enää koskaan.

Tuohan oli juuri todiste siitä, että toimii.

Tuo raivokohtaus ei kyllä minulle kertonut mitään naisen tuloista, vai tarkoittiko tuo sitä että ne on niin pienet että suhde ei olisi toiminut muutenkaan?

Minä elätin kotiäidin lähes 20 vuotta, ostin autot jne.

Kun ero tuli, hänen mielestään hän oli itse maksanut oman autonsa (maksoi 5000 euroa 27000 euron autosta johon meni mun vanha Mersu vaihdossa).

Noh, rahaahan se vaan on. Mutta osoitti kyllä sen ettei hänellä ollut mitään käsitystä paljon perheen elättäminen maksaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä keskustelussa ohjeistettu tulojen kysyminen ei toimi oikeassa elämässä. Kysyin viikonloppuna treffeille naisen tuloja niin hän suuttui ja kiljui kuinka asia ei minulle kuulu millään tavalla ja ei halua nähdä minua enää koskaan.

Tuohan oli juuri todiste siitä, että toimii.

Tuo raivokohtaus ei kyllä minulle kertonut mitään naisen tuloista, vai tarkoittiko tuo sitä että ne on niin pienet että suhde ei olisi toiminut muutenkaan?

Se ei kerro naisen tuloista, se kertoo siitä että suhteenne rahaan on niin erilainen ettei suhde olisi toiminut muutenkaan. Tai sitten olit vaan tökerö ja tahditon, tai nainen muutenkin epävakaa (kuka saa raivarin ja alkaa kiljua vaikka toinen olisikin tökerö?), joten ehkä säästyit paljolta harmilta kun asia tuli selväksi jo alkuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettei vaan yhtään hetkeä kukaan parisuhteessa joudu osallistumaan isommalla osuudella. Kun se nyt näkyy monella olevan se ykkösprioriteetti.

Täällä sotketaan iloistesti tilapäiset häiriötilanteet, "miljardööri ja siivooja"-suhteet ym. spesiaalikeissin spesiaalikeissit.

Yleisempi taitaa kuitenkin olla tilanne esim. 5000eur brutto ja 2500eur brutto, eli mitä sitten lieneekään progressiivisten verojen jälkeen: 2900eur ja 2000eur? Näissä sitten tuo KROONISESTI VUOSIKYMMENET vähemmän tienaava terve aikuinen pyrkii elämään parempituloisen rahoilla leveämmässä asunnossa kuin mihin hänellä on varaa ja pahimmillaan pyrkii kontrolloimaan talouden varallisuutta kuin omaansa, vaikka ei tuo sinne kuin murusia.

Jälkimmäistä esimerkkiäni pidän tyyppiesimerkkinä loisimisesta, en sitä että toista autetaan sairauden/työttömyyden tms. aikana.

 

Ja mikä tällaisessa sitten olisi ratkaisu? Molemmilla saattaa olla ihan samantasoinen koulutus, mutta jostain syystä tässä yhteiskunnassa toisen työtä vain arvostetaan enemmän ja se näkyy palkassa. Esim amk insinööri ja sairaanhoitaja ovat ihan yhtä koulutettuja, mutta eri palkkaisia. Pitääkö se sairaanhoitajan olla antamatta pildeä sille opistoinssille ja olla alkamatta suhteeseen vai mikä olisi se ratkaisu?

Minä näen asian näin: jos halutaan elää perheenä, molemmat aikuiset antavat perheen eteen panoksensa omien kykyjensä mukaan. Sekä taloudellisesti että ajallisesti. Perhe kannattaa perustaa semmoisen kanssa, jonka kanssa arki toimii ja ollaan suht samoilla linjoilla sekä rahankäytöstä että kotitöiden jaosta. Kannattaa myös miettiä jo etukäteen mahdollisia skenaarioita siitä, miten toimitaan jos työmäärä lisääntyy tai tulot kasvaa tai pienenee radikaalisti. Ilman muuta isotuloisempi maksaa menoista isomman osuuden, mutta pienituloisempi maksaa myös omien kykyjensä mukaan, ja molemmille jää ainakin jonkun verran rahaa ihan omiin hupeihin. Samoin ajankäytön kanssa, se joka on enemmän kotona tekee enemmän kotitöitä (lapsia kotona hoitavan tärkein työ on tosin lasten hoito, ja hän tekee päivän mittaan sen mitä ehtii ja jaksaa ja loput yhdessä), mutta molemmille pitää riittää myös ihan omaa vapaa-aikaa suht reilulla jaolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä keskustelussa ohjeistettu tulojen kysyminen ei toimi oikeassa elämässä. Kysyin viikonloppuna treffeille naisen tuloja niin hän suuttui ja kiljui kuinka asia ei minulle kuulu millään tavalla ja ei halua nähdä minua enää koskaan.

Tuohan oli juuri todiste siitä, että toimii.

Tuo raivokohtaus ei kyllä minulle kertonut mitään naisen tuloista, vai tarkoittiko tuo sitä että ne on niin pienet että suhde ei olisi toiminut muutenkaan?

Kumpi sinulle on suhteessa tärkeämpää, naisen luonne vai tulot? En tosin itsekään olisi palkkaani sanonut yhdellekään miehelle ensimmäisillä treffeillä, mutta koulutuksen ja ammatin olisi voinut kertoa. Silti minulla ei ole tapana kiljua julkisella paikalla enkä kiljuvia naisiakaan ole nähnyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä keskustelussa ohjeistettu tulojen kysyminen ei toimi oikeassa elämässä. Kysyin viikonloppuna treffeille naisen tuloja niin hän suuttui ja kiljui kuinka asia ei minulle kuulu millään tavalla ja ei halua nähdä minua enää koskaan.

Tuohan oli juuri todiste siitä, että toimii.

Tuo raivokohtaus ei kyllä minulle kertonut mitään naisen tuloista, vai tarkoittiko tuo sitä että ne on niin pienet että suhde ei olisi toiminut muutenkaan?

Kumpi sinulle on suhteessa tärkeämpää, naisen luonne vai tulot? En tosin itsekään olisi palkkaani sanonut yhdellekään miehelle ensimmäisillä treffeillä, mutta koulutuksen ja ammatin olisi voinut kertoa. Silti minulla ei ole tapana kiljua julkisella paikalla enkä kiljuvia naisiakaan ole nähnyt.

Niin monen kertaan tässä keskustelussa on tullut esille että miehen pitää katsoa tuloja jos ei halua olla köyhemmän naisen elättäjä. Tuo luonne olisi kyllä viimeistään lopettanut suhteen alun.

Usko tai älä mutta julkisilla paikoilla kiljuvia naisia on yllättävän paljon vaikka sitä et halua uskoa.

Toivottavasti sinä et ole niitä jotka tässä keskustelussa on sanonut että miehen pitää selvittää tulot että ei pariudu vähemmän tienaavan naisen kanssa kun maksut menevät 50/50 kaikessa

Meillä exä oli tarkka että koko talous menee prikulleen tasan. Hän tienaa 2000e ja minä 2600e, bruttona. Eli oltiin molemmat ihan surkeapalkkaisia mutta en olis itse saanut pitää sitä paria sataa nettona itse... Noilla tuloilla olis ollut vaan parempi että omat tulot, sillä yritin elää säästeliäästi ja laittaa kuukausittain vähän rahastoon mutta vaikeaa se on kun toinen elää kädestä suuhun, omasta tahdosta.

Jos sitoudutaan parisuhteeseen eli perustetaan yhteinen koti ja hankitaan yhteiset lapset, niin ei siinä voi elää kahden eri tulotason elämää. Kämppikset on asia erikseen.

Avioehdon voi tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettei vaan yhtään hetkeä kukaan parisuhteessa joudu osallistumaan isommalla osuudella. Kun se nyt näkyy monella olevan se ykkösprioriteetti.

Täällä sotketaan iloistesti tilapäiset häiriötilanteet, "miljardööri ja siivooja"-suhteet ym. spesiaalikeissin spesiaalikeissit.

Yleisempi taitaa kuitenkin olla tilanne esim. 5000eur brutto ja 2500eur brutto, eli mitä sitten lieneekään progressiivisten verojen jälkeen: 2900eur ja 2000eur? Näissä sitten tuo KROONISESTI VUOSIKYMMENET vähemmän tienaava terve aikuinen pyrkii elämään parempituloisen rahoilla leveämmässä asunnossa kuin mihin hänellä on varaa ja pahimmillaan pyrkii kontrolloimaan talouden varallisuutta kuin omaansa, vaikka ei tuo sinne kuin murusia.

Jälkimmäistä esimerkkiäni pidän tyyppiesimerkkinä loisimisesta, en sitä että toista autetaan sairauden/työttömyyden tms. aikana.

 

Ja mikä tällaisessa sitten olisi ratkaisu? Molemmilla saattaa olla ihan samantasoinen koulutus, mutta jostain syystä tässä yhteiskunnassa toisen työtä vain arvostetaan enemmän ja se näkyy palkassa. Esim amk insinööri ja sairaanhoitaja ovat ihan yhtä koulutettuja, mutta eri palkkaisia. Pitääkö se sairaanhoitajan olla antamatta pildeä sille opistoinssille ja olla alkamatta suhteeseen vai mikä olisi se ratkaisu?

Eletään sairaanhoitajan tulojen mahdollistaman elintason mukaan? Miksi se ei kelpaa? Miksi on pakko saada kumppanin siivellä isompi kämppä kuin mihin on varaa? Jos haluaa elää ylemmän keskiluokan elämää, niin miksi ylipäänsä kouluttautuu sairaanhoitajaksi eikä esim. lääkäriksi tai juristiksi? Tai vaikka, öö, insinööriksi?

Ei ole ihme, että Suomessa on niin paljon avio/avoeroja ja mielenterveysongelmia. Uskomattoman monelle tuntuu sitoutuminen suhteeseen olevan täysin vieras käsite. Ei haluta yhteistä perhettä, kotia, kaikki vaan minä, minä, minä...

Ei oikeassa parisuhteessa eletä toisen siivellä, vaan yhdessä päätetään ja sovitaan asioista. Tuleehan se jo seurustelun aikana selväksi, mitä toinen työkseen tekee. Ja kun yhteen muutetaan, niin täytyyhän silloin sopia, miten kulut jaetaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä keskustelussa ohjeistettu tulojen kysyminen ei toimi oikeassa elämässä. Kysyin viikonloppuna treffeille naisen tuloja niin hän suuttui ja kiljui kuinka asia ei minulle kuulu millään tavalla ja ei halua nähdä minua enää koskaan.

Tuohan oli juuri todiste siitä, että toimii.

Tuo raivokohtaus ei kyllä minulle kertonut mitään naisen tuloista, vai tarkoittiko tuo sitä että ne on niin pienet että suhde ei olisi toiminut muutenkaan?

Kumpi sinulle on suhteessa tärkeämpää, naisen luonne vai tulot? En tosin itsekään olisi palkkaani sanonut yhdellekään miehelle ensimmäisillä treffeillä, mutta koulutuksen ja ammatin olisi voinut kertoa. Silti minulla ei ole tapana kiljua julkisella paikalla enkä kiljuvia naisiakaan ole nähnyt.

Niin monen kertaan tässä keskustelussa on tullut esille että miehen pitää katsoa tuloja jos ei halua olla köyhemmän naisen elättäjä. Tuo luonne olisi kyllä viimeistään lopettanut suhteen alun.

Usko tai älä mutta julkisilla paikoilla kiljuvia naisia on yllättävän paljon vaikka sitä et halua uskoa.

Toivottavasti sinä et ole niitä jotka tässä keskustelussa on sanonut että miehen pitää selvittää tulot että ei pariudu vähemmän tienaavan naisen kanssa kun maksut menevät 50/50 kaikessa

Minulla ei ollut tuloja ollenkaan kun rupesin seurustelemaan tulevan mieheni kanssa. Hoitovapaata lukuunottamatta menot on laitettu puoliksi. Minä päätän, mitkä ovat yhteisiä menoja ja mitkä ei, hyvin on toiminut.

Mies muuten kysyi heti alkuun mitä teen työkseni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä keskustelussa ohjeistettu tulojen kysyminen ei toimi oikeassa elämässä. Kysyin viikonloppuna treffeille naisen tuloja niin hän suuttui ja kiljui kuinka asia ei minulle kuulu millään tavalla ja ei halua nähdä minua enää koskaan.

Tuohan oli juuri todiste siitä, että toimii.

Tuo raivokohtaus ei kyllä minulle kertonut mitään naisen tuloista, vai tarkoittiko tuo sitä että ne on niin pienet että suhde ei olisi toiminut muutenkaan?

Kumpi sinulle on suhteessa tärkeämpää, naisen luonne vai tulot? En tosin itsekään olisi palkkaani sanonut yhdellekään miehelle ensimmäisillä treffeillä, mutta koulutuksen ja ammatin olisi voinut kertoa. Silti minulla ei ole tapana kiljua julkisella paikalla enkä kiljuvia naisiakaan ole nähnyt.

Niin monen kertaan tässä keskustelussa on tullut esille että miehen pitää katsoa tuloja jos ei halua olla köyhemmän naisen elättäjä. Tuo luonne olisi kyllä viimeistään lopettanut suhteen alun.

Usko tai älä mutta julkisilla paikoilla kiljuvia naisia on yllättävän paljon vaikka sitä et halua uskoa.

Toivottavasti sinä et ole niitä jotka tässä keskustelussa on sanonut että miehen pitää selvittää tulot että ei pariudu vähemmän tienaavan naisen kanssa kun maksut menevät 50/50 kaikessa

Ensitreffeistä on parisuhteeseen vielä pitkä matka. Tuloista ei ole tapana puhua ensitapaamisella. Seurustelun aikana käy kyllä ilmi toisen suhtautuminen rahaan ja siinä kohtaa, kun aletaan miettiä sitoutumista avo- tai avioliittoon, on aika käydä keskustelut rahasta ja maksamisesta ja asumisesta jne.

eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä keskustelussa ohjeistettu tulojen kysyminen ei toimi oikeassa elämässä. Kysyin viikonloppuna treffeille naisen tuloja niin hän suuttui ja kiljui kuinka asia ei minulle kuulu millään tavalla ja ei halua nähdä minua enää koskaan.

Tuohan oli juuri todiste siitä, että toimii.

Tuo raivokohtaus ei kyllä minulle kertonut mitään naisen tuloista, vai tarkoittiko tuo sitä että ne on niin pienet että suhde ei olisi toiminut muutenkaan?

Kumpi sinulle on suhteessa tärkeämpää, naisen luonne vai tulot? En tosin itsekään olisi palkkaani sanonut yhdellekään miehelle ensimmäisillä treffeillä, mutta koulutuksen ja ammatin olisi voinut kertoa. Silti minulla ei ole tapana kiljua julkisella paikalla enkä kiljuvia naisiakaan ole nähnyt.

Niin monen kertaan tässä keskustelussa on tullut esille että miehen pitää katsoa tuloja jos ei halua olla köyhemmän naisen elättäjä. Tuo luonne olisi kyllä viimeistään lopettanut suhteen alun.

Usko tai älä mutta julkisilla paikoilla kiljuvia naisia on yllättävän paljon vaikka sitä et halua uskoa.

Toivottavasti sinä et ole niitä jotka tässä keskustelussa on sanonut että miehen pitää selvittää tulot että ei pariudu vähemmän tienaavan naisen kanssa kun maksut menevät 50/50 kaikessa

Minulla ei ollut tuloja ollenkaan kun rupesin seurustelemaan tulevan mieheni kanssa. Hoitovapaata lukuunottamatta menot on laitettu puoliksi. Minä päätän, mitkä ovat yhteisiä menoja ja mitkä ei, hyvin on toiminut.

Mies muuten kysyi heti alkuun mitä teen työkseni.

En ole koskaan ollut treffeillä, joilla ei olisi puolin ja toisin kysytty hyvin pian, mitä molemmat tekevät työkseen. Ja usein sitä kysytään muutenkin uusiin ihmisiin tutustuttaessa.

eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettei vaan yhtään hetkeä kukaan parisuhteessa joudu osallistumaan isommalla osuudella. Kun se nyt näkyy monella olevan se ykkösprioriteetti.

Täällä sotketaan iloistesti tilapäiset häiriötilanteet, "miljardööri ja siivooja"-suhteet ym. spesiaalikeissin spesiaalikeissit.

Yleisempi taitaa kuitenkin olla tilanne esim. 5000eur brutto ja 2500eur brutto, eli mitä sitten lieneekään progressiivisten verojen jälkeen: 2900eur ja 2000eur? Näissä sitten tuo KROONISESTI VUOSIKYMMENET vähemmän tienaava terve aikuinen pyrkii elämään parempituloisen rahoilla leveämmässä asunnossa kuin mihin hänellä on varaa ja pahimmillaan pyrkii kontrolloimaan talouden varallisuutta kuin omaansa, vaikka ei tuo sinne kuin murusia.

Jälkimmäistä esimerkkiäni pidän tyyppiesimerkkinä loisimisesta, en sitä että toista autetaan sairauden/työttömyyden tms. aikana.

 

Ja mikä tällaisessa sitten olisi ratkaisu? Molemmilla saattaa olla ihan samantasoinen koulutus, mutta jostain syystä tässä yhteiskunnassa toisen työtä vain arvostetaan enemmän ja se näkyy palkassa. Esim amk insinööri ja sairaanhoitaja ovat ihan yhtä koulutettuja, mutta eri palkkaisia. Pitääkö se sairaanhoitajan olla antamatta pildeä sille opistoinssille ja olla alkamatta suhteeseen vai mikä olisi se ratkaisu?

Eletään sairaanhoitajan tulojen mahdollistaman elintason mukaan? Miksi se ei kelpaa? Miksi on pakko saada kumppanin siivellä isompi kämppä kuin mihin on varaa? Jos haluaa elää ylemmän keskiluokan elämää, niin miksi ylipäänsä kouluttautuu sairaanhoitajaksi eikä esim. lääkäriksi tai juristiksi? Tai vaikka, öö, insinööriksi?

Jos sinä itse haluat elää loppuelämäsi sairaanhoitajan elintasolla kunnan vuokrakolmiossa, vaikka voittaisit lotossa, niin siitä vaan. Ei muuta kuin sairaanhoitajaa iskemään. Esität hänelle köyhää. Salattu miljoonaomaisuus selviää vasta kuolemasi jälkeen. Sitä ennen lapsesi syövät punalaputettuja elintarvikkeita ja viettävät kesälomansa kotipihassaan. Eipähän nainen ainakaan rakastu sinussa muuhun kuin uskomattoman upeaan luonteeseesi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettei vaan yhtään hetkeä kukaan parisuhteessa joudu osallistumaan isommalla osuudella. Kun se nyt näkyy monella olevan se ykkösprioriteetti.

Täällä sotketaan iloistesti tilapäiset häiriötilanteet, "miljardööri ja siivooja"-suhteet ym. spesiaalikeissin spesiaalikeissit.

Yleisempi taitaa kuitenkin olla tilanne esim. 5000eur brutto ja 2500eur brutto, eli mitä sitten lieneekään progressiivisten verojen jälkeen: 2900eur ja 2000eur? Näissä sitten tuo KROONISESTI VUOSIKYMMENET vähemmän tienaava terve aikuinen pyrkii elämään parempituloisen rahoilla leveämmässä asunnossa kuin mihin hänellä on varaa ja pahimmillaan pyrkii kontrolloimaan talouden varallisuutta kuin omaansa, vaikka ei tuo sinne kuin murusia.

Jälkimmäistä esimerkkiäni pidän tyyppiesimerkkinä loisimisesta, en sitä että toista autetaan sairauden/työttömyyden tms. aikana.

 

Siis toinen tienaa 900 euroa enemmän kuussa kuin toinen. Ja tämä vähemmän tienaava sanoo, että muutetaan 500 euroa kalliimpaan asuntoon, koska meillä on lapsiakin. Ja tämä on sitten hirveää loisimista? 

Kyllä, on totta, ettei köyhemmällä olisi varaa asua tuossa viissataa euroa kalliimmassa kämpässä. Mutta ilman puolisoa hän ei ehkä edes tarvitsisi ylimääräistä huonetta. 

Mitä sitten tapahtuu? Tämä paremmin tienaava puoliso kuolee vuosikymmenten pihtailun päätteeksi ja köyhempi perii hänen tilillään olevat rahat. Hän on itsepintaisesti pitänyt niistä kiinni mutta niistä ei ole ollut kenellekään, myöskään hänelle itselleen, mitään iloa. 

Jo pelkästään kahden aikuisen taloudessa asumalla saa sen ylimääräisen huoneen, koska isommat asunnot on suhteessa halvempia. Esim. Pk-seudulla yksiötkin on helposti liki tonnin, ja kun tämä tuplataan niin saa jo varsin tilavan perheasunnon ihan pelkästään kahden yksiön hinnalla. Jos pienituloinen vaatii 500 euroa kalliimman asunnon kuin mihin hänellä on varaa, niin puhutaan jo yli 2000 kuussa maksavasta kämpästä, ja se ei ole enää mikään "yksi ylimääräinen huone" vaan melkoinen lukaali. Moni tuttuni maksaa omakotitalostakin n. 1500 kuussa lainaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettei vaan yhtään hetkeä kukaan parisuhteessa joudu osallistumaan isommalla osuudella. Kun se nyt näkyy monella olevan se ykkösprioriteetti.

Täällä sotketaan iloistesti tilapäiset häiriötilanteet, "miljardööri ja siivooja"-suhteet ym. spesiaalikeissin spesiaalikeissit.

Yleisempi taitaa kuitenkin olla tilanne esim. 5000eur brutto ja 2500eur brutto, eli mitä sitten lieneekään progressiivisten verojen jälkeen: 2900eur ja 2000eur? Näissä sitten tuo KROONISESTI VUOSIKYMMENET vähemmän tienaava terve aikuinen pyrkii elämään parempituloisen rahoilla leveämmässä asunnossa kuin mihin hänellä on varaa ja pahimmillaan pyrkii kontrolloimaan talouden varallisuutta kuin omaansa, vaikka ei tuo sinne kuin murusia.

Jälkimmäistä esimerkkiäni pidän tyyppiesimerkkinä loisimisesta, en sitä että toista autetaan sairauden/työttömyyden tms. aikana.

 

Ja mikä tällaisessa sitten olisi ratkaisu? Molemmilla saattaa olla ihan samantasoinen koulutus, mutta jostain syystä tässä yhteiskunnassa toisen työtä vain arvostetaan enemmän ja se näkyy palkassa. Esim amk insinööri ja sairaanhoitaja ovat ihan yhtä koulutettuja, mutta eri palkkaisia. Pitääkö se sairaanhoitajan olla antamatta pildeä sille opistoinssille ja olla alkamatta suhteeseen vai mikä olisi se ratkaisu?

Eletään sairaanhoitajan tulojen mahdollistaman elintason mukaan? Miksi se ei kelpaa? Miksi on pakko saada kumppanin siivellä isompi kämppä kuin mihin on varaa? Jos haluaa elää ylemmän keskiluokan elämää, niin miksi ylipäänsä kouluttautuu sairaanhoitajaksi eikä esim. lääkäriksi tai juristiksi? Tai vaikka, öö, insinööriksi?

Jos sinä itse haluat elää loppuelämäsi sairaanhoitajan elintasolla kunnan vuokrakolmiossa, vaikka voittaisit lotossa, niin siitä vaan. Ei muuta kuin sairaanhoitajaa iskemään. Esität hänelle köyhää. Salattu miljoonaomaisuus selviää vasta kuolemasi jälkeen. Sitä ennen lapsesi syövät punalaputettuja elintarvikkeita ja viettävät kesälomansa kotipihassaan. Eipähän nainen ainakaan rakastu sinussa muuhun kuin uskomattoman upeaan luonteeseesi. 

Mitä tämä höpinä vuokrakolmioista on? Kyllä kahden sairaanhoitajan tuloillakin saa omistuskämpän. Kenties ensin kerrostalosta ja sitten myöhemmin vaihdetaan rivariin. Ihan normaali tapa joka kelpaa useimmille taviksille. Miksi pitää ehdoin tahdoin kouluttautua matalapalkka-alalle, jos haluaa elää kuin kroisos?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettei vaan yhtään hetkeä kukaan parisuhteessa joudu osallistumaan isommalla osuudella. Kun se nyt näkyy monella olevan se ykkösprioriteetti.

Täällä sotketaan iloistesti tilapäiset häiriötilanteet, "miljardööri ja siivooja"-suhteet ym. spesiaalikeissin spesiaalikeissit.

Yleisempi taitaa kuitenkin olla tilanne esim. 5000eur brutto ja 2500eur brutto, eli mitä sitten lieneekään progressiivisten verojen jälkeen: 2900eur ja 2000eur? Näissä sitten tuo KROONISESTI VUOSIKYMMENET vähemmän tienaava terve aikuinen pyrkii elämään parempituloisen rahoilla leveämmässä asunnossa kuin mihin hänellä on varaa ja pahimmillaan pyrkii kontrolloimaan talouden varallisuutta kuin omaansa, vaikka ei tuo sinne kuin murusia.

Jälkimmäistä esimerkkiäni pidän tyyppiesimerkkinä loisimisesta, en sitä että toista autetaan sairauden/työttömyyden tms. aikana.

 

Ja mikä tällaisessa sitten olisi ratkaisu? Molemmilla saattaa olla ihan samantasoinen koulutus, mutta jostain syystä tässä yhteiskunnassa toisen työtä vain arvostetaan enemmän ja se näkyy palkassa. Esim amk insinööri ja sairaanhoitaja ovat ihan yhtä koulutettuja, mutta eri palkkaisia. Pitääkö se sairaanhoitajan olla antamatta pildeä sille opistoinssille ja olla alkamatta suhteeseen vai mikä olisi se ratkaisu?

Eletään sairaanhoitajan tulojen mahdollistaman elintason mukaan? Miksi se ei kelpaa? Miksi on pakko saada kumppanin siivellä isompi kämppä kuin mihin on varaa? Jos haluaa elää ylemmän keskiluokan elämää, niin miksi ylipäänsä kouluttautuu sairaanhoitajaksi eikä esim. lääkäriksi tai juristiksi? Tai vaikka, öö, insinööriksi?

Ok. Mutta mihin se toinen sitten perheellisenä sitä rahaa oikein säästää? Kun ei asuntoon voi muka satsata? Mikä on sitten luvallista? On se aika kummallista, että asunto valitaan alimman palkatun mukaan. Kompromissi ei oikein tyydytä kumpaakaan, mutta kun "oikeudenmukaisuus".

Toiselle jää joka kuukausi säästöön ja vuosittain pitkä sentti. Mitä sillä rahalla ylipäätäån sitten ostetaan kun pienempipalkattu ei saa ikinä hyötyä niistä rahoista?

Oletetaan, että tämä kuvitteellinen pariskunta on naimisissa kuolemaansa saakka ja koskaan näitsäästettyjä rahoja ei ole käytetty perheen saatikka pienempituloisen hyväksi.

No, perikunta saa tai valtio elle lapsia tai testamenttia.

Kun minä juuri käsitän niin, että kun on suurempi palkka niin silloin juuri on mahdollisuus hiukan mukavampaan elämään kuin ihan keskituloisena tms.

Mutta näköjään kun menee parisuhteeseen tai perustaa perheen niin silloin mukavaa elämää ei missään nimessä voi viettää. Ellei kumppani ole tasan samanpalkkainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettei vaan yhtään hetkeä kukaan parisuhteessa joudu osallistumaan isommalla osuudella. Kun se nyt näkyy monella olevan se ykkösprioriteetti.

Täällä sotketaan iloistesti tilapäiset häiriötilanteet, "miljardööri ja siivooja"-suhteet ym. spesiaalikeissin spesiaalikeissit.

Yleisempi taitaa kuitenkin olla tilanne esim. 5000eur brutto ja 2500eur brutto, eli mitä sitten lieneekään progressiivisten verojen jälkeen: 2900eur ja 2000eur? Näissä sitten tuo KROONISESTI VUOSIKYMMENET vähemmän tienaava terve aikuinen pyrkii elämään parempituloisen rahoilla leveämmässä asunnossa kuin mihin hänellä on varaa ja pahimmillaan pyrkii kontrolloimaan talouden varallisuutta kuin omaansa, vaikka ei tuo sinne kuin murusia.

Jälkimmäistä esimerkkiäni pidän tyyppiesimerkkinä loisimisesta, en sitä että toista autetaan sairauden/työttömyyden tms. aikana.

 

Ja mikä tällaisessa sitten olisi ratkaisu? Molemmilla saattaa olla ihan samantasoinen koulutus, mutta jostain syystä tässä yhteiskunnassa toisen työtä vain arvostetaan enemmän ja se näkyy palkassa. Esim amk insinööri ja sairaanhoitaja ovat ihan yhtä koulutettuja, mutta eri palkkaisia. Pitääkö se sairaanhoitajan olla antamatta pildeä sille opistoinssille ja olla alkamatta suhteeseen vai mikä olisi se ratkaisu?

Eletään sairaanhoitajan tulojen mahdollistaman elintason mukaan? Miksi se ei kelpaa? Miksi on pakko saada kumppanin siivellä isompi kämppä kuin mihin on varaa? Jos haluaa elää ylemmän keskiluokan elämää, niin miksi ylipäänsä kouluttautuu sairaanhoitajaksi eikä esim. lääkäriksi tai juristiksi? Tai vaikka, öö, insinööriksi?

Koska se insinööri yleensä haluaisi elää sellaisella elintasolla jonka hänen tulonsa mahdollistaa. Ja toinen joutuu sitten elämään kädestä suuhun maksaakseen puolet siitä, viimeistään jos/kun tulee lapsia.