Lue keskustelun säännöt.
Oppilaiden heikko lukutaito näkyy jo koulujen arjessa: ”Oppilaat kysyvät tavallisten sanojen merkitystä”
12.01.2022 |
Opettajat kertovat HS:n kyselyssä, että ongelmia ja puutteita on peruslukutaidossa ja luetun ymmärtämisessä.
Opettajat ovat laajasti huolissaan lasten ja nuorten lukutaidosta ja sen eriytymisestä. Tämä käy ilmi Helsingin Sanomien viimeviikkoisesta verkkokyselystä, johon vastasi yli 200 opettajaa.
Opettajat raportoivat ongelmista ja puutteista paitsi peruslukutaidossa myös luetun ymmärtämisessä.
Edes tuttuja sanoja, ilmauksia ja niiden merkityksiä ei välttämättä tunneta, ja sanavarasto on usein suppea. Niinpä lukeminen on työlästä ja hidasta: yhden sivun lukemiseen voi mennä pitkä tovi, eikä tekstistä ole välttämättä sisäistetty mitään.
”Oppilaiden sanavarasto on pienentynyt. Nykyisin joudun miettimään, mitä sanoja käytän opettaessa, jotta tulisin ymmärretyksi. Oppilaat kysyvät tavallisten sanojen merkitystä tunnilla, esim. huveta, jylhä. Oppilaat myös valittavat luettavien tekstien (kirjan kappale) olevan liian pitkiä”, kertoo yläkoulun opettaja Järvenpäästä.
Moni kertoo myös, että keskittymiskyky on usein huono tai miltei olematon.
Moni oppilas kerskuu sillä, ettei ole koskaan lukenut yhtään kokonaista kirjaa, kertoo osa opettajista.
Osalla oppilaista intoa riittää, mutta moni opettaja kertoo kyselyssä, että oppilailta puuttuu pitkäjänteisyyttä ja rutiini, joita lukeminen ja sen opettelu vaativat.
”Kaunokirjallisuuden itsenäinen lukeminen on vaikeaa, vastenmielistä ja jopa mahdotonta”, kertoo opettaja Helsingin alakoulusta.
”Kirjan lukemisen konsepti on tuntematon: aloitetaan ensimmäiseltä sivulta ja luetaan jokainen sana, rivi ja sivu loppuun asti. Tämä on uutta ja ekan sivun jälkeen tylsää.”
Koko juttu: https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000008515893.html
Kommentit (739)
Englantia voi kyllä osata hyvinkin, vaikkei olisi ikinä edes tutustunut mihinkään tietokonepeleihin ja niiden pelaamiseen .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
xxxl koko kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuon Hesarin jutun olivat monet kommentoijat ymmärtäneet niin, että siinä puhuttaisiin muualta muuttaneiden lapsista. Heikko sanavarasto on nykyään ihan kotimaisten pellavapäiden ongelma. Ainakin omassa koulussani heikoimpien 30 oppilaan joukossa on pelkkiä kotimaista taustaa olevia nuoria.
Tässä vielä esimerkki: Yläkoululaiset tekivät kyselyä. Heistä suuri osa ei tiennyt mitä tarkoittaa kysymys "syötkö paljon eineksiä?".
Se voi riippua myös millä kielellä kysyit-))?
Olen huomannut että omistani yksi taitaa puhua paremmin englantia kuin suomea. Tuntikausia pelejä kasvattaa enkun sanavarastoa ja pelit on todella voimakkaita muokkaamaan nuorta. Olisikin hauska tietää moniko esim ajattelee aika-ajoin englanniksi?
Ei yksikään. Eikä yksikään ilmaise itseään paremmin englanniksi. Noloa kun aikuinen menee mukaan teinien kuvitelmiin.
Juuri näin.
Olen työni vuoksi kuullut lukemattoman määrän väitteitä siitä, että sejase ei ole oppinut enkuntunneilla mitään, vaan kaikki on peräisin peleistä ja ajattelukin sujuu englanniksi.
Pelit ovat hieno tapa oppia, mutta hereillä oleminen muutamalla sadalla enkuntunnilla aktiivisten pelaamisvuosien aikana on myös saattanut "hieman" luoda sitä pohjaa, jolle peleissä kielitaitoa rakennetaan.
Englanniksi ajattelevaa, suomea äidinkielenään puhuvaa ihmistä en ole vielä tavannut. Ajatteleminen on muutenkin niin monella tavalla määrittelyä keskustelun taustaksi kaipaava juttu, että harvoin ryhdyn siitä kinastelemaan. Sen totean, että jollen varta vasten pue mietteitäni sanoiksi jotain tarkoitusta, esimerkiksi oppimista, varten, en ajattele millään kielellä.
Tällaisia huomioita olen tehnyt neljännesvuosisadan mittaisen enkunammattilaisuuteni ja kielitaidon tason testaajan urani aikana.
No minä olen sellainen - siis äidinkieleltäni suomenkielinen, mutta ajattelen, tunnen ja mm. uneksin englanniksi. Sisäinen monologini ei siis koskaan ole suomeksi.
Mutta muutinkin Suomesta vuonna 2002 ja sen jälkeen olen elänyt elämääni englanniksi, ja vaikka en koskaan väittäisikään saavuttaneeni oikeasti äidinkielen tason englannin kielessä, paikalliset eivät minua natiivista erota (ja minä oikoluen heidän tekstinsä :D) eli hyvin korkealla tasolla mennään. Teininä toki en vielä tällainen ollut.
Pojallani oli tyttöystävä(normi suomalainen) jonka kotona ei koskaan keskusteltu ja hänen mielestä meillä oli mukavaa, kun juteltiin asioista. Täytyy kertoa, että tyttö oli todella yksinkertainen ja tyhmä, mutta yritin kovasti kertoa erilaisista aiheista ja hän myös kyseli neuvoja mitkä eivät kaikki menneet perille huolimatta selityksistä. Yhtä yksinkertaisia lapsia löytyi muitakin pihapiiristä. Kotona katsotaan vain telkkaria ja kännykkää. Meillä oli TV kiinni päivät, mutta nyt yksin asuessa olen netissä aivan liikaa ja sen kyllä huomaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen opintojeni loppusuoralla ja olen tällä hetkellä aineenopettajaopinnoissa. Mitä pidemmälle edetään opinnoissa, sitä vihaisemmaksi olen tullut siitä, että koko Suomen opintojärjestelmä on ajettu niin pohjalle ja alas että hävettää.
Amiksessa osaamisvaatimus äidinkielen ja kirjallisuuden osalta on tällä hetkellä se, että läpi pääsee sillä, että kykenee tekemään jonkunlaisen tekstin opettajan avustuksella - käytännössä niin, että opettaja sanelee tekstin ja oppilas kirjoittaa sen. Yhtä ainutta reklamaatiosähköpostia kirjoitetaan 12 (!!) tuntia ja silti siihen ei suuri osa oppilaista kykene. Kirjallisuuden opetus on rakennettu sen varaan, että luetaan lyhyitä yksittäisiä virkkeitä eri kirjoista. Ei siis enää edes tähdätä siihen, että nuoret lukisivat kokonaisen kirjan - miksi siis lukisivat?
No, amiksessa tämä on jotenkin vielä perusteltavissa. Mutta sama touhu on valunut myös lukion puolelle. Harjoittelussa tuli selväksi, että Tuntemattoman sotilaan lukeminen voi hyvin tarkoittaa myös elokuvan katsomista, koska kirja on liian vaikealukuinen suurimmalle osalle. Tuotetut esseet aiheesta kuin aiheesta ovat hirveää kuraa. Jo virkkeen aloittaminen isolla kirjaimella on jonkinlainen saavutus. Esseet kirjoitetaan koneella, mutta silti pisimmilläänkin on kohtuullista odottaa jotain max 200 sanaa per oppilas. Mitään ei saa siis vaatia eikä odottaa näiltä someajan kasvateilta ja sitten ihmetellään, miksi taso laskee. Oppilaat notkuvat netissä vapaa-ajalla ja tunnilla ja puhutaan tietoteknisesti taitavasta sukupolvesta, mutta silti heistä suurin osa tarvitsee kädestä pitäen opastaa erinäisille oppimisalustoille ja apua tarvitaan aivan kaikessa alkaen siitä, miten Moodleen kirjaudutaan sisään. Erityisen palkitsevaa on käyttää tähän samaan rumbaan joka tunnin alussa aikaa se ensimmäinen vartti. Samat naamat ovat kykenemättömiä kirjoittamaan omaa salasanaansa koko kolmivuotisen lukiotaipaleensa ajan. Ohjeistuksia ei koskaan ymmärrettävä kerrasta, koska jopa ”huippulukion” oppilaat kiekuvat ”mä en ymmärrä” jo kauan ennen kuin mitään ohjeistuksia on edes saatettu loppuun.
Oppilailla ei siis ole mitään keskittymiskykyä eikä heiltä ei voi odottaa eikä vaatia mitään. Todella, todella surullista.
Kiitos realistisesta kuvauksesta. Tässä kommenttiketjussa huomaa, ettei suurella osalla kommentoijista ole harmainta hajuakaan miten heikko tilanne nyt on. Ihmetellään vaan miksi sana kirnu pitäisi osata. Kirnu ei ole se ongelma vaan ne paljon tavallisemmat sanat, joita nuoret eivät enää hallitse. Heikoimmat yhdeksäsluokkalaiset kotimaiset nuoret osaavat vähemmän sanoja, kuin parhaat yhdeksäsluokkalaiset.
Tulevaisuudessa tarvitaan valtavan paljon henkilökohtaisia avustajia, jotka tekevät näille osaamattomille nuorille kaikki paperityöt ja hakemukset.
Yliopistoissa ihmisten lopputyöt meinaavat venyä kun oppilaat eivät osaa käyttää tekstinkäsittelyohjelmaa. Tällaista diginatiivia meiltä pukkaa.
Luin nuorena Edgar Alan Poen romaania muinaisenglanniksi.
Poikaystävälläni oli jättimäinen englanti/englanti sanakirja.
Aina kun tuli outo sana , etsin merkityksen sanakirjasta.
Olin tuolloin pitkäaikaistyötön joten aikaa oli.
Olin nuori ja nätti..mutta en päässyt edes Lindexillä haastattelua pitemmälle.
En päässyt myöskään yliopistoon opiskelemaan englantia.
Pääsykoekirja valaisi mukavasti kielen kehitystä.
Ei oppi ojaan kaada.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
432 aineenopettajaopiskelija, totta kaikki tuo, mitä kerroit. Todellakin surullista. Jopa ahdistavaa!
Aina joskus Suomessa on näitä aikuiskoulutuksen skandaaleja, joissa taivastellaan, miten kaikki koulutuksen kurssit reputtanut tai alimmalla arvosanalla läpäissyt henkilö on silti saanut pätevyyden ja työpaikan myötä vastuuta, jota ei pysty kantamaan. Vain joistakin raha- ja koulutuspoliittisista syistä hänet on päästetty systeemistä läpi työelämään, jotta tutkinto- ja työllistymisluvut pysyisivät hyvinä. Työelämässä tällaiset ihmiset voivat olla jopa hengenvaarallisia muille, ja on epäreilua, että he ovat päässeet ohituskaistaa samoihin tehtäviin aidosti pätevien kollegojen rinnalle.
Entä koulumaailmassa? Ei varsinaisia skandaaleja vaan pikemminkin huojentunutta huokailua, että tämäkin vielä 18-vuotiaana lukutaidoton pelle saatiin avustetusti ulos putkesta ja pois meidän harteilta, kun rimaa madallettiin. Aivan järjettömän kokoiset palkattujen asiantuntijoiden tiimit työskentelevät sen eteen, että joku yksi piittaamaton jonne saadaan lavastettua "koulun käyneeksi suomalaisnuoreksi".
Kaikki tuntemani opot sekä nuoret opet ovat burnoutissa.
Oli myös aika hätkähdyttävä kokemus lukea Hesarista siitä, millaista apua on tarjolla heikosti lukeville lukiolaisille. Artikkelissa ei siis käsitelty sitä, miten on mahdollista päästä lukioon heikosti lukevana. Milloin tällaisesta tuli normaalia?
Yliopistossa, humanistinen tiedekunta vieläpä, jo aikoinaan 1990-luvulla oli kaikille pakollinen äidinkielen eli suomen kielen kurssi, jolla käytännössä kerrattiin lukion kurssit eli jo ylppäreissä osoitettu oppineisuus. Siitä huolimatta osa opiskelutovereista veti alta riman 1/3 - ja humanistisissa oppiainessa kirjallinen ilmaisu tosiaan nivoutuu erityisen vahvasti tieteelliseen ajattelukykyyn. Ihmetytti, että millä lihaksilla nämä välttävät olivat edes päässeet sisälle yliopistoon. Varmaa on, että jos peruskoulun ja lukion jälkeen ei edelleenkään osannut omaa äidinkieltään hyvä+ tasolla, niin eihän sitä yliopiston yksi pakollinen äidinkielenkurssi enää pystynyt korjaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Luin nuorena Edgar Alan Poen romaania muinaisenglanniksi.
Poikaystävälläni oli jättimäinen englanti/englanti sanakirja.
Aina kun tuli outo sana , etsin merkityksen sanakirjasta.
Olin tuolloin pitkäaikaistyötön joten aikaa oli.
Olin nuori ja nätti..mutta en päässyt edes Lindexillä haastattelua pitemmälle.
En päässyt myöskään yliopistoon opiskelemaan englantia.
Pääsykoekirja valaisi mukavasti kielen kehitystä.
Ei oppi ojaan kaada.
Oletpa ty.hmä..tyhmät ei pääse töihin eikä opiskelemaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hmp kirjoitti:
Pojallani oli tyttöystävä(normi suomalainen) jonka kotona ei koskaan keskusteltu ja hänen mielestä meillä oli mukavaa, kun juteltiin asioista. Täytyy kertoa, että tyttö oli todella yksinkertainen ja tyhmä, mutta yritin kovasti kertoa erilaisista aiheista ja hän myös kyseli neuvoja mitkä eivät kaikki menneet perille huolimatta selityksistä. Yhtä yksinkertaisia lapsia löytyi muitakin pihapiiristä. Kotona katsotaan vain telkkaria ja kännykkää. Meillä oli TV kiinni päivät, mutta nyt yksin asuessa olen netissä aivan liikaa ja sen kyllä huomaa.
Kohta sulla on yksinkertaisia lapsenlapsia:)
Vierailija kirjoitti:
Vastahan Uusi Testamentti käänettiin vuonna 2020 "nykykielelle" kun havaittiin että aikuiset suomalaiset tunsi vain noin joka kolmannen Raamatun 1992 käännöksessä käytetyistä sanoista. Katsottiin että tarvittiin uusi käännös koska Suomen kansa oli vieraantunut suurimmasta osasta aiemmassa käännöksessä käytetyistä sanoista.
Tämä!
Kun radiosta on Iltahartaudessa maanantaisin kuunnellut tuota uusinta suomennosta, niin ei sitä oikein ymmärrä. Ei kyllä ymmärtänyt oikeastaan tuosta 1992-versiostakaan. Tuossa 1938-versiossa jo on paremmin meidän (perheemme, sukulaistemme, tuttaviemme) käyttämää kieltä, mutta luentavinta on kuitenkin 1859-vuoden Raamattu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttavani lukioikäinen nuori ei tiennyt minkä kokoisia lehmät ovat. Hän arveli niiden olevan noin kissan kokoisia. Tuttavani kertoi tästä tyytyväisenä kertoen, miten hyvin nuori pärjää vaikka tietoa puuttuukin. Nuori oli kasvanut ihan pullossa pelkässä pelimaailmassa.
Vierailija kirjoitti:
Luin nuorena Edgar Alan Poen romaania muinaisenglanniksi.
Poikaystävälläni oli jättimäinen englanti/englanti sanakirja.
Aina kun tuli outo sana , etsin merkityksen sanakirjasta.
Olin tuolloin pitkäaikaistyötön joten aikaa oli.
Olin nuori ja nätti..mutta en päässyt edes Lindexillä haastattelua pitemmälle.
En päässyt myöskään yliopistoon opiskelemaan englantia.
Pääsykoekirja valaisi mukavasti kielen kehitystä.
Ei oppi ojaan kaada.
Edgar Allan Poe eli 1800-luvulla, eikä silloin kyllä puhuttu ,eikä kirjoitettu mitään 'muinaisenglantia' .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sivuhuomiona pakko todeta tähän sanojen ymmärtämiseen: Täytän tänä vuonna 30, oon korkeasti koulutettu ja olen läpi ikäny lukenut tosi paljon. Välillä lainaan mun huomattavasti vanhemmalta velipuolelta hänen vanhoja ns. klassikkokirjoja esim Taru Sormusten herrasta, Dyyni, jne. Ne on sellaisia älyttömän vanhoja painoksia enkä läheskään aina ymmärrä kirjoissa käytettyä sanastoa, vaikka suomeksi onkin käännetty :D En tiedä, mitä ne perussanat on, mitä nuoriso ei nykyään ymmärrä, mutta vähän soisin armoa siltä osin - sanasto muuttuu nyt nopeammin kuin koskaan. Ilmiöön on kuitenkin syytä kiinnittää huomiota ehdottomasti.
En ole alan ammattilainen, joten ihan vilpittömästi pohdiskelen nyt ääneen. Mitä mieltä ihmiset on sarjakuvien lukemisesta? Lähipiirissäni on yksi taiteellisesti lahjakas ja tosi visuaalinen nuori. Myös aika nokkela keskustelija. Tiedän, että hänelle on luettu lapsena paljon ja hän myös tosi usein edelleen tykkää osallistua kuuntelemaan, kun nuoremmille sisaruksille luetaan iltasatuja. Hän ei kuitenkaan ole hirveän innostunut lukemaan kirjoja, mutta nauttii sarjakuvista huomattavasti. Mielikuvitustahan kuvitetut teokset eivät samalla tavalla tue, eikä sitä perinteistä lukemisen mallia, mutta onko sarjakuvien lukeminen ihan ajanhukkaa vai onko siitä edes jotain hyötyä?
Kiinnostaa myös kuulla ajatuksia siitä, miten lasta voi kannustaa lukemaan sittenkin, kun iltasadut ei enää ole niin kiinnostavia :D Omasta lapsuudesta muistan, että äiti luki mulle Harry Potteria iltasaduksi vielä, vaikka olisin osannut itsekin jo lukea - onko juju siis vaan siinä, että löytää lapsia kiinnostavia tarinoita ja saa ne koukuttumaan lukemiseen sitä kautta? :D
Tätä minäkin mietin. Juu, nykynuori ei tunnista sanoja mattopiiska, talikko ja kirnu, mutta eipä entisaikojen ihmiset tienneet, mikä on käyttöliittymä, kryptovaluutta ja tubettaja.
Eiväthän he voineet millään tietää sanoja joita ei silloin ollut vielä olemassakaan.
Me voimme kuitenkin tietää nekin sanat joita ennen oli käytössä.
Sitäpaitsi kyllähän esim. tuota talikkoa käytetään vielä nykyäänkin esim. puutarhatöissä, eikä tuon mattopiiskankaan käytön arvaaminen (ihan sanojen 'matto' + 'piiskaaminen' perusteella) luulisi niin kovin vaikeaa olevan. Kirnuja taas voi nähdä esim. jossain vanhan maalaiselämää kuvaavissa tauluissa tai kirjojen (vaikka jopa satukirjojen ) kuvituksissa. Ja NETISTÄHÄN tieto sitä löytyy heti, jos ei tiedä. (Englanniksi se on muuten *CHURN*..)
Noita mattopiiska ja kirnu sanoja ei tiedä juuri kukaan oppilaista. Näitä ope ei ihmettele, kun näiden sanojen tietämättömyys on normaalia. Nyt tarkoitetaan paljon tavallisempia sanoja, joita ei osata. Esimerkiksi niemi, lahti tai salmi ovat hyvin monille teineillä käsittämättömiä käsitteitä.
Eikö lapsille enää lueta Koiramäkeä? Meidän lapset ainakin tykkää siitä. Siitä oppii vanhan ajan maataloussanaston perusjutut kuten lyhde, sirppi, kirnu, päre jne.
Minä olen nelikymppinen, eli parhaiten koulutettua ikäluokkaa. Opin lukemaan nelivuotiaana ja olen aina lukenut tosi paljon, lapsena lukeminen oli tärkein harrastukseni. Silti sirppi ja sen käyttötarkoitus oli pitkään minulle aivan hämärän peitossa, vaikka niitä esiintyi siihen aikaan lipuissakin. Kuunsirpin tiesin kyllä.
Kun minulle selitettiin sirpin käyttö, muistan protestoineeni kovasti ja selittäneeni, että eikös se ole viikate. Omat lapseni tietävät sirpin juurikin noiden Koiramäkien ansiosta.
Tämän vuodatuksen tarkoituksena oli kertoa, että vaikka lukisi paljon, jokin yksittäinen sana voi jäädä pimentoon, ja tästä ei pitäisi vetää liian suuria johtopäätöksiä. Neuvolassa testattiin ainakin joitakin vuosia sitten lasten sanavarastoa sellaisella sanalla kuin ”kaktus”. Luulenpa että harvempi taapero tuntee kaktusta nykyään, kun muodissa ovat peikonlehdet ja fiikukset.
Jos on aikauinen, niin kai sitä nyt jo on itsekin niittänyt!? Ja kai sitä nyt, hyvä ihminen, sentään tietää, leikkaako sirpillä vai niittääkö viikatteella.
Vierailija kirjoitti:
Tuttavani lukioikäinen nuori ei tiennyt minkä kokoisia lehmät ovat. Hän arveli niiden olevan noin kissan kokoisia. Tuttavani kertoi tästä tyytyväisenä kertoen, miten hyvin nuori pärjää vaikka tietoa puuttuukin. Nuori oli kasvanut ihan pullossa pelkässä pelimaailmassa.
Entisajan ihmiset tiesivät, minkä kokoinen oli lehmä, mutteivät tienneet mitä näytti leijona. Siksi Agricolan piti raamatunkäännöksessään puhua jalopeurasta.
Kunhan nykyajan nuoret oppisivat sen verran kieltä, että selviytyvät arjesta ja pystyisivät olemaan hyödyllisiä yhteiskunnan jäseniä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sivuhuomiona pakko todeta tähän sanojen ymmärtämiseen: Täytän tänä vuonna 30, oon korkeasti koulutettu ja olen läpi ikäny lukenut tosi paljon. Välillä lainaan mun huomattavasti vanhemmalta velipuolelta hänen vanhoja ns. klassikkokirjoja esim Taru Sormusten herrasta, Dyyni, jne. Ne on sellaisia älyttömän vanhoja painoksia enkä läheskään aina ymmärrä kirjoissa käytettyä sanastoa, vaikka suomeksi onkin käännetty :D En tiedä, mitä ne perussanat on, mitä nuoriso ei nykyään ymmärrä, mutta vähän soisin armoa siltä osin - sanasto muuttuu nyt nopeammin kuin koskaan. Ilmiöön on kuitenkin syytä kiinnittää huomiota ehdottomasti.
En ole alan ammattilainen, joten ihan vilpittömästi pohdiskelen nyt ääneen. Mitä mieltä ihmiset on sarjakuvien lukemisesta? Lähipiirissäni on yksi taiteellisesti lahjakas ja tosi visuaalinen nuori. Myös aika nokkela keskustelija. Tiedän, että hänelle on luettu lapsena paljon ja hän myös tosi usein edelleen tykkää osallistua kuuntelemaan, kun nuoremmille sisaruksille luetaan iltasatuja. Hän ei kuitenkaan ole hirveän innostunut lukemaan kirjoja, mutta nauttii sarjakuvista huomattavasti. Mielikuvitustahan kuvitetut teokset eivät samalla tavalla tue, eikä sitä perinteistä lukemisen mallia, mutta onko sarjakuvien lukeminen ihan ajanhukkaa vai onko siitä edes jotain hyötyä?
Kiinnostaa myös kuulla ajatuksia siitä, miten lasta voi kannustaa lukemaan sittenkin, kun iltasadut ei enää ole niin kiinnostavia :D Omasta lapsuudesta muistan, että äiti luki mulle Harry Potteria iltasaduksi vielä, vaikka olisin osannut itsekin jo lukea - onko juju siis vaan siinä, että löytää lapsia kiinnostavia tarinoita ja saa ne koukuttumaan lukemiseen sitä kautta? :D
Tätä minäkin mietin. Juu, nykynuori ei tunnista sanoja mattopiiska, talikko ja kirnu, mutta eipä entisaikojen ihmiset tienneet, mikä on käyttöliittymä, kryptovaluutta ja tubettaja.
Eiväthän he voineet millään tietää sanoja joita ei silloin ollut vielä olemassakaan.
Me voimme kuitenkin tietää nekin sanat joita ennen oli käytössä.
Sitäpaitsi kyllähän esim. tuota talikkoa käytetään vielä nykyäänkin esim. puutarhatöissä, eikä tuon mattopiiskankaan käytön arvaaminen (ihan sanojen 'matto' + 'piiskaaminen' perusteella) luulisi niin kovin vaikeaa olevan. Kirnuja taas voi nähdä esim. jossain vanhan maalaiselämää kuvaavissa tauluissa tai kirjojen (vaikka jopa satukirjojen ) kuvituksissa. Ja NETISTÄHÄN tieto sitä löytyy heti, jos ei tiedä. (Englanniksi se on muuten *CHURN*..)
Noita mattopiiska ja kirnu sanoja ei tiedä juuri kukaan oppilaista. Näitä ope ei ihmettele, kun näiden sanojen tietämättömyys on normaalia. Nyt tarkoitetaan paljon tavallisempia sanoja, joita ei osata. Esimerkiksi niemi, lahti tai salmi ovat hyvin monille teineillä käsittämättömiä käsitteitä.
Eikö lapsille enää lueta Koiramäkeä? Meidän lapset ainakin tykkää siitä. Siitä oppii vanhan ajan maataloussanaston perusjutut kuten lyhde, sirppi, kirnu, päre jne.
Minä olen nelikymppinen, eli parhaiten koulutettua ikäluokkaa. Opin lukemaan nelivuotiaana ja olen aina lukenut tosi paljon, lapsena lukeminen oli tärkein harrastukseni. Silti sirppi ja sen käyttötarkoitus oli pitkään minulle aivan hämärän peitossa, vaikka niitä esiintyi siihen aikaan lipuissakin. Kuunsirpin tiesin kyllä.
Kun minulle selitettiin sirpin käyttö, muistan protestoineeni kovasti ja selittäneeni, että eikös se ole viikate. Omat lapseni tietävät sirpin juurikin noiden Koiramäkien ansiosta.
Tämän vuodatuksen tarkoituksena oli kertoa, että vaikka lukisi paljon, jokin yksittäinen sana voi jäädä pimentoon, ja tästä ei pitäisi vetää liian suuria johtopäätöksiä. Neuvolassa testattiin ainakin joitakin vuosia sitten lasten sanavarastoa sellaisella sanalla kuin ”kaktus”. Luulenpa että harvempi taapero tuntee kaktusta nykyään, kun muodissa ovat peikonlehdet ja fiikukset.
Jos on aikauinen, niin kai sitä nyt jo on itsekin niittänyt!? Ja kai sitä nyt, hyvä ihminen, sentään tietää, leikkaako sirpillä vai niittääkö viikatteella.
Hyvänen aika, meillä kyllä leikattiin vilja leikkuupuimurilla. Viikatteella siistittiin ojanvarsia.
-Se, joka ei osannut sirppi-sanaa lapsena.
Kerran juna-asemalla eräs tyttö kysyi minulta, milloin menee seuraava juna Helsinkiin. Laituritaulu oli vieressä, ja osoitin sitä. Hän kertoi, ettei osannut lukea. En uskonut. Oli ehkä noin 15-vuotias. Luulin, että vain pilailee kustannuksellani. Tätä ketjua lukiessani tajusin, että ehkä hän ei ihan oikeasti ymmärtänyt, mitä digitaalisessa taulussa sanottiin, vaikka siinä seuraava juna näkyi ihan selkeästi.
Huono on suomen kielen taito tuossa Hs:n julkaisussakin: moni että-lause olisi voitu ilmaista sujuvamminkin, esim: "...moni opettaja kertoo, että oppilailta puuttuu..." = ...moni opettaja kertoo oppilailta puuttuvan... Näitä "että" sivulauseita viljellään joka paikassa. Varsinkin tv- sarjojen ja elokuvien käännöksissä, pahimmillaan jopa neljä-viisi "että" sivulausetta peräkkäin, kun sujuvimmillaan ei olisi tarvinnut yhtäkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin nuorena Edgar Alan Poen romaania muinaisenglanniksi.
Poikaystävälläni oli jättimäinen englanti/englanti sanakirja.
Aina kun tuli outo sana , etsin merkityksen sanakirjasta.
Olin tuolloin pitkäaikaistyötön joten aikaa oli.
Olin nuori ja nätti..mutta en päässyt edes Lindexillä haastattelua pitemmälle.
En päässyt myöskään yliopistoon opiskelemaan englantia.
Pääsykoekirja valaisi mukavasti kielen kehitystä.
Ei oppi ojaan kaada.
Edgar Allan Poe eli 1800-luvulla, eikä silloin kyllä puhuttu ,eikä kirjoitettu mitään 'muinaisenglantia' .
Osa Poen runoista on käännetty muinaisenglanniksi. Kaiketi englantilaista se on hauskaa.
Jo tuotakin että nuorille pitää lähettää kuvaa kun osata viestistä hahmottaa mistä on kyse mikä alkaa olla jo heille arkipäivää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuttavani lukioikäinen nuori ei tiennyt minkä kokoisia lehmät ovat. Hän arveli niiden olevan noin kissan kokoisia. Tuttavani kertoi tästä tyytyväisenä kertoen, miten hyvin nuori pärjää vaikka tietoa puuttuukin. Nuori oli kasvanut ihan pullossa pelkässä pelimaailmassa.
Entisajan ihmiset tiesivät, minkä kokoinen oli lehmä, mutteivät tienneet mitä näytti leijona. Siksi Agricolan piti raamatunkäännöksessään puhua jalopeurasta.
Kunhan nykyajan nuoret oppisivat sen verran kieltä, että selviytyvät arjesta ja pystyisivät olemaan hyödyllisiä yhteiskunnan jäseniä.
Jalopeura tunnetaan sanana ennen Agricolaa ja tarkoitti vielä pitkääkin sen jälkeen suurikokoista hirvieläintä. Sekaannus tuli siitä että kun Agricola etsi leijonalle suomenkielistä nimitystä niin hän lainasi sen leijonan eli jalopeuran tähtikuviolta tietämättään että suomalaiset näkivät tähtikuviossa hirven leijonan sijaan. Agricola kun tunsi vain ns. Latinalaisen tähtitaivaan ja suomalainen tähtitaivas Väinämöisen virsuineen oli hänelle tuntematon.
Anteeksi, että käytän sinua esimerkkinä, mutta juuri tämä on se ongelma. Ei se, ettei tiedä jotain - kukaan ei tiedä kaikkea. Kyse on siitä, että vaikka tietoa on tarjolla enemmän kuin koskaan ennen, sitä tietoa ei osata etsiä eikä luettua tekstiä ymmärretä. Jos kirjoittaa Googleen "Mitä tarkoittaa abi", saa vastauksen sekunnissa. Haluaisin ihan aidosti tietää, miksi sinä et tehnyt niin? Etkö edes hakenut tietoa vai et ymmärtänyt vastausta? Tämä ei siis millään tavalla sinua vastaan, yritän vain käsittää miksi.