Lue keskustelun säännöt.
Oppilaiden heikko lukutaito näkyy jo koulujen arjessa: ”Oppilaat kysyvät tavallisten sanojen merkitystä”
12.01.2022 |
Opettajat kertovat HS:n kyselyssä, että ongelmia ja puutteita on peruslukutaidossa ja luetun ymmärtämisessä.
Opettajat ovat laajasti huolissaan lasten ja nuorten lukutaidosta ja sen eriytymisestä. Tämä käy ilmi Helsingin Sanomien viimeviikkoisesta verkkokyselystä, johon vastasi yli 200 opettajaa.
Opettajat raportoivat ongelmista ja puutteista paitsi peruslukutaidossa myös luetun ymmärtämisessä.
Edes tuttuja sanoja, ilmauksia ja niiden merkityksiä ei välttämättä tunneta, ja sanavarasto on usein suppea. Niinpä lukeminen on työlästä ja hidasta: yhden sivun lukemiseen voi mennä pitkä tovi, eikä tekstistä ole välttämättä sisäistetty mitään.
”Oppilaiden sanavarasto on pienentynyt. Nykyisin joudun miettimään, mitä sanoja käytän opettaessa, jotta tulisin ymmärretyksi. Oppilaat kysyvät tavallisten sanojen merkitystä tunnilla, esim. huveta, jylhä. Oppilaat myös valittavat luettavien tekstien (kirjan kappale) olevan liian pitkiä”, kertoo yläkoulun opettaja Järvenpäästä.
Moni kertoo myös, että keskittymiskyky on usein huono tai miltei olematon.
Moni oppilas kerskuu sillä, ettei ole koskaan lukenut yhtään kokonaista kirjaa, kertoo osa opettajista.
Osalla oppilaista intoa riittää, mutta moni opettaja kertoo kyselyssä, että oppilailta puuttuu pitkäjänteisyyttä ja rutiini, joita lukeminen ja sen opettelu vaativat.
”Kaunokirjallisuuden itsenäinen lukeminen on vaikeaa, vastenmielistä ja jopa mahdotonta”, kertoo opettaja Helsingin alakoulusta.
”Kirjan lukemisen konsepti on tuntematon: aloitetaan ensimmäiseltä sivulta ja luetaan jokainen sana, rivi ja sivu loppuun asti. Tämä on uutta ja ekan sivun jälkeen tylsää.”
Koko juttu: https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000008515893.html
Kommentit (739)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pysähdyin oikein miettimään, voiko Suomessa olla ainuttakaan lasta, joka ei tietäisi, mikä on esimerkiksi tuo 421:n mainitsema kaktus.
Minun lapseni ei ainakaan tiennyt, vaikka hänelle oli luettu päivittäin. Jos ei kotona ole kaktuksia tai Lucky Luke kuulu lukemistoon, niin eipä se juuri vastaan tule.
Muistaakseni kaktus tuli 4-vuotisneuvolassa, siellähän ne laajat testit ovat.
T. 421, jostakin syystä paljon alapeukkuja saanut.
Meillä kaktus löytyy jostain vauvojen katselukirjasta. Kaktuksia näkee myös mm. kasvitieteellisessä puutarhassa ja muissa vastaavissa paikoissa, jos kotoa ei löydy.
Meillä on hyllyllinen lasten kirjoja, mutta ei tule mieleen yhtään, joissa olisi kaktusta. Eikä sen puoleen ole kaupungissa kasvitieteellistä puutarhaakaan.
Niin kuin sanottu, tämä ei ole iso asia. Osoitus vain siitä, että jokainen sana pitää oppia jossakin tilanteessa, ja tällaisia aukkokohtia löytyy jokaiselta, vaikka miten paljon lapselle luettaisiin.
-421.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
432 aineenopettajaopiskelija, totta kaikki tuo, mitä kerroit. Todellakin surullista. Jopa ahdistavaa!
Aina joskus Suomessa on näitä aikuiskoulutuksen skandaaleja, joissa taivastellaan, miten kaikki koulutuksen kurssit reputtanut tai alimmalla arvosanalla läpäissyt henkilö on silti saanut pätevyyden ja työpaikan myötä vastuuta, jota ei pysty kantamaan. Vain joistakin raha- ja koulutuspoliittisista syistä hänet on päästetty systeemistä läpi työelämään, jotta tutkinto- ja työllistymisluvut pysyisivät hyvinä. Työelämässä tällaiset ihmiset voivat olla jopa hengenvaarallisia muille, ja on epäreilua, että he ovat päässeet ohituskaistaa samoihin tehtäviin aidosti pätevien kollegojen rinnalle.
Entä koulumaailmassa? Ei varsinaisia skandaaleja vaan pikemminkin huojentunutta huokailua, että tämäkin vielä 18-vuotiaana lukutaidoton pelle saatiin avustetusti ulos putkesta ja pois meidän harteilta, kun rimaa madallettiin. Aivan järjettömän kokoiset palkattujen asiantuntijoiden tiimit työskentelevät sen eteen, että joku yksi piittaamaton jonne saadaan lavastettua "koulun käyneeksi suomalaisnuoreksi".
Kaikki tuntemani opot sekä nuoret opet ovat burnoutissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko se tosipaikka siis mielestäsi koe? Minusta se on elämä.
Meinaatko, että jos kokeessa ei tiedä jotain kysyttyä asiaa, niin sen tietää maagisesti kuitenkin jossain "elämässä"?
Tarkoitan, että elävässä elämässä elävän elämän keinoilla saattaa onnistua sellainenkin asia, joka ei kokeessa päästä ulos tule.
Saattaa ja saattaa. Mutta miten testaat tuollaista?
Ei sitä mitenkään voi testata, mutta koulu voi antaa välineitä kuitenkin.
Ryhmätöillä, tiedonetsintäharjoituksilla ja tietokoneohjelmiin tutustumalla annetaan nimenomaan näitä välineitä. Että sitten aikuisena ei tarvitse lannistua jos vastaus ei pulpahda päästä.
Vierailija kirjoitti:
Olen opintojeni loppusuoralla ja olen tällä hetkellä aineenopettajaopinnoissa. Mitä pidemmälle edetään opinnoissa, sitä vihaisemmaksi olen tullut siitä, että koko Suomen opintojärjestelmä on ajettu niin pohjalle ja alas että hävettää.
Amiksessa osaamisvaatimus äidinkielen ja kirjallisuuden osalta on tällä hetkellä se, että läpi pääsee sillä, että kykenee tekemään jonkunlaisen tekstin opettajan avustuksella - käytännössä niin, että opettaja sanelee tekstin ja oppilas kirjoittaa sen. Yhtä ainutta reklamaatiosähköpostia kirjoitetaan 12 (!!) tuntia ja silti siihen ei suuri osa oppilaista kykene. Kirjallisuuden opetus on rakennettu sen varaan, että luetaan lyhyitä yksittäisiä virkkeitä eri kirjoista. Ei siis enää edes tähdätä siihen, että nuoret lukisivat kokonaisen kirjan - miksi siis lukisivat?
No, amiksessa tämä on jotenkin vielä perusteltavissa. Mutta sama touhu on valunut myös lukion puolelle. Harjoittelussa tuli selväksi, että Tuntemattoman sotilaan lukeminen voi hyvin tarkoittaa myös elokuvan katsomista, koska kirja on liian vaikealukuinen suurimmalle osalle. Tuotetut esseet aiheesta kuin aiheesta ovat hirveää kuraa. Jo virkkeen aloittaminen isolla kirjaimella on jonkinlainen saavutus. Esseet kirjoitetaan koneella, mutta silti pisimmilläänkin on kohtuullista odottaa jotain max 200 sanaa per oppilas. Mitään ei saa siis vaatia eikä odottaa näiltä someajan kasvateilta ja sitten ihmetellään, miksi taso laskee. Oppilaat notkuvat netissä vapaa-ajalla ja tunnilla ja puhutaan tietoteknisesti taitavasta sukupolvesta, mutta silti heistä suurin osa tarvitsee kädestä pitäen opastaa erinäisille oppimisalustoille ja apua tarvitaan aivan kaikessa alkaen siitä, miten Moodleen kirjaudutaan sisään. Erityisen palkitsevaa on käyttää tähän samaan rumbaan joka tunnin alussa aikaa se ensimmäinen vartti. Samat naamat ovat kykenemättömiä kirjoittamaan omaa salasanaansa koko kolmivuotisen lukiotaipaleensa ajan. Ohjeistuksia ei koskaan ymmärrettävä kerrasta, koska jopa ”huippulukion” oppilaat kiekuvat ”mä en ymmärrä” jo kauan ennen kuin mitään ohjeistuksia on edes saatettu loppuun.
Oppilailla ei siis ole mitään keskittymiskykyä eikä heiltä ei voi odottaa eikä vaatia mitään. Todella, todella surullista.
Kiitos realistisesta kuvauksesta. Tässä kommenttiketjussa huomaa, ettei suurella osalla kommentoijista ole harmainta hajuakaan miten heikko tilanne nyt on. Ihmetellään vaan miksi sana kirnu pitäisi osata. Kirnu ei ole se ongelma vaan ne paljon tavallisemmat sanat, joita nuoret eivät enää hallitse. Heikoimmat yhdeksäsluokkalaiset kotimaiset nuoret osaavat vähemmän sanoja, kuin parhaat yhdeksäsluokkalaiset.
Tulevaisuudessa tarvitaan valtavan paljon henkilökohtaisia avustajia, jotka tekevät näille osaamattomille nuorille kaikki paperityöt ja hakemukset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen opintojeni loppusuoralla ja olen tällä hetkellä aineenopettajaopinnoissa. Mitä pidemmälle edetään opinnoissa, sitä vihaisemmaksi olen tullut siitä, että koko Suomen opintojärjestelmä on ajettu niin pohjalle ja alas että hävettää.
Amiksessa osaamisvaatimus äidinkielen ja kirjallisuuden osalta on tällä hetkellä se, että läpi pääsee sillä, että kykenee tekemään jonkunlaisen tekstin opettajan avustuksella - käytännössä niin, että opettaja sanelee tekstin ja oppilas kirjoittaa sen. Yhtä ainutta reklamaatiosähköpostia kirjoitetaan 12 (!!) tuntia ja silti siihen ei suuri osa oppilaista kykene. Kirjallisuuden opetus on rakennettu sen varaan, että luetaan lyhyitä yksittäisiä virkkeitä eri kirjoista. Ei siis enää edes tähdätä siihen, että nuoret lukisivat kokonaisen kirjan - miksi siis lukisivat?
No, amiksessa tämä on jotenkin vielä perusteltavissa. Mutta sama touhu on valunut myös lukion puolelle. Harjoittelussa tuli selväksi, että Tuntemattoman sotilaan lukeminen voi hyvin tarkoittaa myös elokuvan katsomista, koska kirja on liian vaikealukuinen suurimmalle osalle. Tuotetut esseet aiheesta kuin aiheesta ovat hirveää kuraa. Jo virkkeen aloittaminen isolla kirjaimella on jonkinlainen saavutus. Esseet kirjoitetaan koneella, mutta silti pisimmilläänkin on kohtuullista odottaa jotain max 200 sanaa per oppilas. Mitään ei saa siis vaatia eikä odottaa näiltä someajan kasvateilta ja sitten ihmetellään, miksi taso laskee. Oppilaat notkuvat netissä vapaa-ajalla ja tunnilla ja puhutaan tietoteknisesti taitavasta sukupolvesta, mutta silti heistä suurin osa tarvitsee kädestä pitäen opastaa erinäisille oppimisalustoille ja apua tarvitaan aivan kaikessa alkaen siitä, miten Moodleen kirjaudutaan sisään. Erityisen palkitsevaa on käyttää tähän samaan rumbaan joka tunnin alussa aikaa se ensimmäinen vartti. Samat naamat ovat kykenemättömiä kirjoittamaan omaa salasanaansa koko kolmivuotisen lukiotaipaleensa ajan. Ohjeistuksia ei koskaan ymmärrettävä kerrasta, koska jopa ”huippulukion” oppilaat kiekuvat ”mä en ymmärrä” jo kauan ennen kuin mitään ohjeistuksia on edes saatettu loppuun.
Oppilailla ei siis ole mitään keskittymiskykyä eikä heiltä ei voi odottaa eikä vaatia mitään. Todella, todella surullista.
Jos olet ollut vain harjoittelussa lukiossa, mistä tiedät, että samat naamat ovat kykenemättömiä kirjoittamaan salasanaa koko lukioajan?
Jos opettaa kolmannen vuoden abeja, käy aiheesta keskustelua ohjaavan opettajan kanssa ja lisäksi sijaistaa samassa koulussa opintojen ohella aktiivisesti samoja naamoja vuodesta toiseen..?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sivuhuomiona pakko todeta tähän sanojen ymmärtämiseen: Täytän tänä vuonna 30, oon korkeasti koulutettu ja olen läpi ikäny lukenut tosi paljon. Välillä lainaan mun huomattavasti vanhemmalta velipuolelta hänen vanhoja ns. klassikkokirjoja esim Taru Sormusten herrasta, Dyyni, jne. Ne on sellaisia älyttömän vanhoja painoksia enkä läheskään aina ymmärrä kirjoissa käytettyä sanastoa, vaikka suomeksi onkin käännetty :D En tiedä, mitä ne perussanat on, mitä nuoriso ei nykyään ymmärrä, mutta vähän soisin armoa siltä osin - sanasto muuttuu nyt nopeammin kuin koskaan. Ilmiöön on kuitenkin syytä kiinnittää huomiota ehdottomasti.
En ole alan ammattilainen, joten ihan vilpittömästi pohdiskelen nyt ääneen. Mitä mieltä ihmiset on sarjakuvien lukemisesta? Lähipiirissäni on yksi taiteellisesti lahjakas ja tosi visuaalinen nuori. Myös aika nokkela keskustelija. Tiedän, että hänelle on luettu lapsena paljon ja hän myös tosi usein edelleen tykkää osallistua kuuntelemaan, kun nuoremmille sisaruksille luetaan iltasatuja. Hän ei kuitenkaan ole hirveän innostunut lukemaan kirjoja, mutta nauttii sarjakuvista huomattavasti. Mielikuvitustahan kuvitetut teokset eivät samalla tavalla tue, eikä sitä perinteistä lukemisen mallia, mutta onko sarjakuvien lukeminen ihan ajanhukkaa vai onko siitä edes jotain hyötyä?
Kiinnostaa myös kuulla ajatuksia siitä, miten lasta voi kannustaa lukemaan sittenkin, kun iltasadut ei enää ole niin kiinnostavia :D Omasta lapsuudesta muistan, että äiti luki mulle Harry Potteria iltasaduksi vielä, vaikka olisin osannut itsekin jo lukea - onko juju siis vaan siinä, että löytää lapsia kiinnostavia tarinoita ja saa ne koukuttumaan lukemiseen sitä kautta? :D
Tätä minäkin mietin. Juu, nykynuori ei tunnista sanoja mattopiiska, talikko ja kirnu, mutta eipä entisaikojen ihmiset tienneet, mikä on käyttöliittymä, kryptovaluutta ja tubettaja.
Eiväthän he voineet millään tietää sanoja joita ei silloin ollut vielä olemassakaan.
Me voimme kuitenkin tietää nekin sanat joita ennen oli käytössä.
Sitäpaitsi kyllähän esim. tuota talikkoa käytetään vielä nykyäänkin esim. puutarhatöissä, eikä tuon mattopiiskankaan käytön arvaaminen (ihan sanojen 'matto' + 'piiskaaminen' perusteella) luulisi niin kovin vaikeaa olevan. Kirnuja taas voi nähdä esim. jossain vanhan maalaiselämää kuvaavissa tauluissa tai kirjojen (vaikka jopa satukirjojen ) kuvituksissa. Ja NETISTÄHÄN tieto sitä löytyy heti, jos ei tiedä. (Englanniksi se on muuten *CHURN*..)
Noita mattopiiska ja kirnu sanoja ei tiedä juuri kukaan oppilaista. Näitä ope ei ihmettele, kun näiden sanojen tietämättömyys on normaalia. Nyt tarkoitetaan paljon tavallisempia sanoja, joita ei osata. Esimerkiksi niemi, lahti tai salmi ovat hyvin monille teineillä käsittämättömiä käsitteitä.
Autistinen lapseni (teini) ei ymmärrä mitä eroa on joella, järvellä, merellä. Ymmärtää että ne kaikki ovat vettä, mutta ei ymmärrä eroa. Lahti ja salmi ovat vielä vaikeampia hänelle.
Onkohan hän ollut konkreettisesti esim. melomassa joella, laivaristeilyllä merellä, soutanut pienellä järvellä tms? Pelkästään karttojen ja kuvien avulla voikin olla vaikea hahmottaa.
Asumme merenrannalla. Isovanhempien kesämökki on järvenrannalla. Kyllä hän erilaisia vesiä on nähnyt.
En tiedä miksi hän ei niitä ymmärrä. Ehkä vain hahmottaa ne jotenkin eri tavalla kuin muut. Saattaa ajatella niiden kaikkien olevan yhtä ja samaa, sillä erilaiset vesistöt ovat yhteydessä toisiinsa. Saattaa olla kyse siitäkin että ei osaa tarkalleen (ihan millimetrin tarkkuudella) hahmottaa missä esim joki päättyy ja meri alkaa.
Siis heikoimmat ysit osaavat sanoja vähemmän, kuin parhaat parhaat ekaluokkalaiset piti kirjoittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen opintojeni loppusuoralla ja olen tällä hetkellä aineenopettajaopinnoissa. Mitä pidemmälle edetään opinnoissa, sitä vihaisemmaksi olen tullut siitä, että koko Suomen opintojärjestelmä on ajettu niin pohjalle ja alas että hävettää.
Amiksessa osaamisvaatimus äidinkielen ja kirjallisuuden osalta on tällä hetkellä se, että läpi pääsee sillä, että kykenee tekemään jonkunlaisen tekstin opettajan avustuksella - käytännössä niin, että opettaja sanelee tekstin ja oppilas kirjoittaa sen. Yhtä ainutta reklamaatiosähköpostia kirjoitetaan 12 (!!) tuntia ja silti siihen ei suuri osa oppilaista kykene. Kirjallisuuden opetus on rakennettu sen varaan, että luetaan lyhyitä yksittäisiä virkkeitä eri kirjoista. Ei siis enää edes tähdätä siihen, että nuoret lukisivat kokonaisen kirjan - miksi siis lukisivat?
No, amiksessa tämä on jotenkin vielä perusteltavissa. Mutta sama touhu on valunut myös lukion puolelle. Harjoittelussa tuli selväksi, että Tuntemattoman sotilaan lukeminen voi hyvin tarkoittaa myös elokuvan katsomista, koska kirja on liian vaikealukuinen suurimmalle osalle. Tuotetut esseet aiheesta kuin aiheesta ovat hirveää kuraa. Jo virkkeen aloittaminen isolla kirjaimella on jonkinlainen saavutus. Esseet kirjoitetaan koneella, mutta silti pisimmilläänkin on kohtuullista odottaa jotain max 200 sanaa per oppilas. Mitään ei saa siis vaatia eikä odottaa näiltä someajan kasvateilta ja sitten ihmetellään, miksi taso laskee. Oppilaat notkuvat netissä vapaa-ajalla ja tunnilla ja puhutaan tietoteknisesti taitavasta sukupolvesta, mutta silti heistä suurin osa tarvitsee kädestä pitäen opastaa erinäisille oppimisalustoille ja apua tarvitaan aivan kaikessa alkaen siitä, miten Moodleen kirjaudutaan sisään. Erityisen palkitsevaa on käyttää tähän samaan rumbaan joka tunnin alussa aikaa se ensimmäinen vartti. Samat naamat ovat kykenemättömiä kirjoittamaan omaa salasanaansa koko kolmivuotisen lukiotaipaleensa ajan. Ohjeistuksia ei koskaan ymmärrettävä kerrasta, koska jopa ”huippulukion” oppilaat kiekuvat ”mä en ymmärrä” jo kauan ennen kuin mitään ohjeistuksia on edes saatettu loppuun.
Oppilailla ei siis ole mitään keskittymiskykyä eikä heiltä ei voi odottaa eikä vaatia mitään. Todella, todella surullista.
Kiitos realistisesta kuvauksesta. Tässä kommenttiketjussa huomaa, ettei suurella osalla kommentoijista ole harmainta hajuakaan miten heikko tilanne nyt on. Ihmetellään vaan miksi sana kirnu pitäisi osata. Kirnu ei ole se ongelma vaan ne paljon tavallisemmat sanat, joita nuoret eivät enää hallitse. Heikoimmat yhdeksäsluokkalaiset kotimaiset nuoret osaavat vähemmän sanoja, kuin parhaat yhdeksäsluokkalaiset.
Tulevaisuudessa tarvitaan valtavan paljon henkilökohtaisia avustajia, jotka tekevät näille osaamattomille nuorille kaikki paperityöt ja hakemukset.
Sinänsähän tässä ei ole mitään uutta. Kun olin lapsi, isäni teki veroilmoitukset koko kylän jyväjemmareille. Isäni oli keskikoulun käynyt maanviljelijä, joka oli pienestä saakka tykännyt lukemisesta. Hän tavasi kaikki pienellä printatut ohjeet, katsoi kuitit läpi ja laski luvut taskulaskimella (sellaisia sentään jo oli) ja sitten vain nimmarit isännältä.
Toki olisi kaunis ajatus, että peruskoulun ja sähköisten palveluiden myötä lomakkeiden täyttämisestä olisi tullut peruskauraa kaikille. Mutta ihmiset olivat ja ovat erilaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen opintojeni loppusuoralla ja olen tällä hetkellä aineenopettajaopinnoissa. Mitä pidemmälle edetään opinnoissa, sitä vihaisemmaksi olen tullut siitä, että koko Suomen opintojärjestelmä on ajettu niin pohjalle ja alas että hävettää.
Amiksessa osaamisvaatimus äidinkielen ja kirjallisuuden osalta on tällä hetkellä se, että läpi pääsee sillä, että kykenee tekemään jonkunlaisen tekstin opettajan avustuksella - käytännössä niin, että opettaja sanelee tekstin ja oppilas kirjoittaa sen. Yhtä ainutta reklamaatiosähköpostia kirjoitetaan 12 (!!) tuntia ja silti siihen ei suuri osa oppilaista kykene. Kirjallisuuden opetus on rakennettu sen varaan, että luetaan lyhyitä yksittäisiä virkkeitä eri kirjoista. Ei siis enää edes tähdätä siihen, että nuoret lukisivat kokonaisen kirjan - miksi siis lukisivat?
No, amiksessa tämä on jotenkin vielä perusteltavissa. Mutta sama touhu on valunut myös lukion puolelle. Harjoittelussa tuli selväksi, että Tuntemattoman sotilaan lukeminen voi hyvin tarkoittaa myös elokuvan katsomista, koska kirja on liian vaikealukuinen suurimmalle osalle. Tuotetut esseet aiheesta kuin aiheesta ovat hirveää kuraa. Jo virkkeen aloittaminen isolla kirjaimella on jonkinlainen saavutus. Esseet kirjoitetaan koneella, mutta silti pisimmilläänkin on kohtuullista odottaa jotain max 200 sanaa per oppilas. Mitään ei saa siis vaatia eikä odottaa näiltä someajan kasvateilta ja sitten ihmetellään, miksi taso laskee. Oppilaat notkuvat netissä vapaa-ajalla ja tunnilla ja puhutaan tietoteknisesti taitavasta sukupolvesta, mutta silti heistä suurin osa tarvitsee kädestä pitäen opastaa erinäisille oppimisalustoille ja apua tarvitaan aivan kaikessa alkaen siitä, miten Moodleen kirjaudutaan sisään. Erityisen palkitsevaa on käyttää tähän samaan rumbaan joka tunnin alussa aikaa se ensimmäinen vartti. Samat naamat ovat kykenemättömiä kirjoittamaan omaa salasanaansa koko kolmivuotisen lukiotaipaleensa ajan. Ohjeistuksia ei koskaan ymmärrettävä kerrasta, koska jopa ”huippulukion” oppilaat kiekuvat ”mä en ymmärrä” jo kauan ennen kuin mitään ohjeistuksia on edes saatettu loppuun.
Oppilailla ei siis ole mitään keskittymiskykyä eikä heiltä ei voi odottaa eikä vaatia mitään. Todella, todella surullista.
Kiitos realistisesta kuvauksesta. Tässä kommenttiketjussa huomaa, ettei suurella osalla kommentoijista ole harmainta hajuakaan miten heikko tilanne nyt on. Ihmetellään vaan miksi sana kirnu pitäisi osata. Kirnu ei ole se ongelma vaan ne paljon tavallisemmat sanat, joita nuoret eivät enää hallitse. Heikoimmat yhdeksäsluokkalaiset kotimaiset nuoret osaavat vähemmän sanoja, kuin parhaat yhdeksäsluokkalaiset.
Tulevaisuudessa tarvitaan valtavan paljon henkilökohtaisia avustajia, jotka tekevät näille osaamattomille nuorille kaikki paperityöt ja hakemukset.
Kun kävin koulua 80-luvulla, luokallani oli muutama poika, jotka ei oppineet ikinä kunnolla lukemaan. Kun piti lukea ääneen, he saattoivat lukea ensimmäisen tavun ja arvailivat sanan loppua. Kaikki vain nauroivat opettajaa myöten. Mitään tukiopetusta ei muistaakseni ollut.
Jälkeenpäin olen miettinyt, oliko kyse vain diagnosoimatta jääneistä lukivaikeuksista. Tuohon aikaan ainakin meillä opettajakin osallistui huonosti lukevien pilkkaamiseen. Vähän kummastuttaa menneiden aikojen haikailu näissä asioissa.
Nuo huonosti lukevat kävivät ammattikoulun ja ovat tietääkseni työelämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen opintojeni loppusuoralla ja olen tällä hetkellä aineenopettajaopinnoissa. Mitä pidemmälle edetään opinnoissa, sitä vihaisemmaksi olen tullut siitä, että koko Suomen opintojärjestelmä on ajettu niin pohjalle ja alas että hävettää.
Amiksessa osaamisvaatimus äidinkielen ja kirjallisuuden osalta on tällä hetkellä se, että läpi pääsee sillä, että kykenee tekemään jonkunlaisen tekstin opettajan avustuksella - käytännössä niin, että opettaja sanelee tekstin ja oppilas kirjoittaa sen. Yhtä ainutta reklamaatiosähköpostia kirjoitetaan 12 (!!) tuntia ja silti siihen ei suuri osa oppilaista kykene. Kirjallisuuden opetus on rakennettu sen varaan, että luetaan lyhyitä yksittäisiä virkkeitä eri kirjoista. Ei siis enää edes tähdätä siihen, että nuoret lukisivat kokonaisen kirjan - miksi siis lukisivat?
No, amiksessa tämä on jotenkin vielä perusteltavissa. Mutta sama touhu on valunut myös lukion puolelle. Harjoittelussa tuli selväksi, että Tuntemattoman sotilaan lukeminen voi hyvin tarkoittaa myös elokuvan katsomista, koska kirja on liian vaikealukuinen suurimmalle osalle. Tuotetut esseet aiheesta kuin aiheesta ovat hirveää kuraa. Jo virkkeen aloittaminen isolla kirjaimella on jonkinlainen saavutus. Esseet kirjoitetaan koneella, mutta silti pisimmilläänkin on kohtuullista odottaa jotain max 200 sanaa per oppilas. Mitään ei saa siis vaatia eikä odottaa näiltä someajan kasvateilta ja sitten ihmetellään, miksi taso laskee. Oppilaat notkuvat netissä vapaa-ajalla ja tunnilla ja puhutaan tietoteknisesti taitavasta sukupolvesta, mutta silti heistä suurin osa tarvitsee kädestä pitäen opastaa erinäisille oppimisalustoille ja apua tarvitaan aivan kaikessa alkaen siitä, miten Moodleen kirjaudutaan sisään. Erityisen palkitsevaa on käyttää tähän samaan rumbaan joka tunnin alussa aikaa se ensimmäinen vartti. Samat naamat ovat kykenemättömiä kirjoittamaan omaa salasanaansa koko kolmivuotisen lukiotaipaleensa ajan. Ohjeistuksia ei koskaan ymmärrettävä kerrasta, koska jopa ”huippulukion” oppilaat kiekuvat ”mä en ymmärrä” jo kauan ennen kuin mitään ohjeistuksia on edes saatettu loppuun.
Oppilailla ei siis ole mitään keskittymiskykyä eikä heiltä ei voi odottaa eikä vaatia mitään. Todella, todella surullista.
Kiitos realistisesta kuvauksesta. Tässä kommenttiketjussa huomaa, ettei suurella osalla kommentoijista ole harmainta hajuakaan miten heikko tilanne nyt on. Ihmetellään vaan miksi sana kirnu pitäisi osata. Kirnu ei ole se ongelma vaan ne paljon tavallisemmat sanat, joita nuoret eivät enää hallitse. Heikoimmat yhdeksäsluokkalaiset kotimaiset nuoret osaavat vähemmän sanoja, kuin parhaat yhdeksäsluokkalaiset.
Tulevaisuudessa tarvitaan valtavan paljon henkilökohtaisia avustajia, jotka tekevät näille osaamattomille nuorille kaikki paperityöt ja hakemukset.
Kun kävin koulua 80-luvulla, luokallani oli muutama poika, jotka ei oppineet ikinä kunnolla lukemaan. Kun piti lukea ääneen, he saattoivat lukea ensimmäisen tavun ja arvailivat sanan loppua. Kaikki vain nauroivat opettajaa myöten. Mitään tukiopetusta ei muistaakseni ollut.
Jälkeenpäin olen miettinyt, oliko kyse vain diagnosoimatta jääneistä lukivaikeuksista. Tuohon aikaan ainakin meillä opettajakin osallistui huonosti lukevien pilkkaamiseen. Vähän kummastuttaa menneiden aikojen haikailu näissä asioissa.
Nuo huonosti lukevat kävivät ammattikoulun ja ovat tietääkseni työelämässä.
Kukaan tuskin haikailee noihin aikoihin takaisin. Ongelma onkin nyt se, että nuo lopputekstin arvailijat eivät ole enää vähemmistö vaan enemmistö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen opintojeni loppusuoralla ja olen tällä hetkellä aineenopettajaopinnoissa. Mitä pidemmälle edetään opinnoissa, sitä vihaisemmaksi olen tullut siitä, että koko Suomen opintojärjestelmä on ajettu niin pohjalle ja alas että hävettää.
Amiksessa osaamisvaatimus äidinkielen ja kirjallisuuden osalta on tällä hetkellä se, että läpi pääsee sillä, että kykenee tekemään jonkunlaisen tekstin opettajan avustuksella - käytännössä niin, että opettaja sanelee tekstin ja oppilas kirjoittaa sen. Yhtä ainutta reklamaatiosähköpostia kirjoitetaan 12 (!!) tuntia ja silti siihen ei suuri osa oppilaista kykene. Kirjallisuuden opetus on rakennettu sen varaan, että luetaan lyhyitä yksittäisiä virkkeitä eri kirjoista. Ei siis enää edes tähdätä siihen, että nuoret lukisivat kokonaisen kirjan - miksi siis lukisivat?
No, amiksessa tämä on jotenkin vielä perusteltavissa. Mutta sama touhu on valunut myös lukion puolelle. Harjoittelussa tuli selväksi, että Tuntemattoman sotilaan lukeminen voi hyvin tarkoittaa myös elokuvan katsomista, koska kirja on liian vaikealukuinen suurimmalle osalle. Tuotetut esseet aiheesta kuin aiheesta ovat hirveää kuraa. Jo virkkeen aloittaminen isolla kirjaimella on jonkinlainen saavutus. Esseet kirjoitetaan koneella, mutta silti pisimmilläänkin on kohtuullista odottaa jotain max 200 sanaa per oppilas. Mitään ei saa siis vaatia eikä odottaa näiltä someajan kasvateilta ja sitten ihmetellään, miksi taso laskee. Oppilaat notkuvat netissä vapaa-ajalla ja tunnilla ja puhutaan tietoteknisesti taitavasta sukupolvesta, mutta silti heistä suurin osa tarvitsee kädestä pitäen opastaa erinäisille oppimisalustoille ja apua tarvitaan aivan kaikessa alkaen siitä, miten Moodleen kirjaudutaan sisään. Erityisen palkitsevaa on käyttää tähän samaan rumbaan joka tunnin alussa aikaa se ensimmäinen vartti. Samat naamat ovat kykenemättömiä kirjoittamaan omaa salasanaansa koko kolmivuotisen lukiotaipaleensa ajan. Ohjeistuksia ei koskaan ymmärrettävä kerrasta, koska jopa ”huippulukion” oppilaat kiekuvat ”mä en ymmärrä” jo kauan ennen kuin mitään ohjeistuksia on edes saatettu loppuun.
Oppilailla ei siis ole mitään keskittymiskykyä eikä heiltä ei voi odottaa eikä vaatia mitään. Todella, todella surullista.
Kiitos realistisesta kuvauksesta. Tässä kommenttiketjussa huomaa, ettei suurella osalla kommentoijista ole harmainta hajuakaan miten heikko tilanne nyt on. Ihmetellään vaan miksi sana kirnu pitäisi osata. Kirnu ei ole se ongelma vaan ne paljon tavallisemmat sanat, joita nuoret eivät enää hallitse. Heikoimmat yhdeksäsluokkalaiset kotimaiset nuoret osaavat vähemmän sanoja, kuin parhaat yhdeksäsluokkalaiset.
Tulevaisuudessa tarvitaan valtavan paljon henkilökohtaisia avustajia, jotka tekevät näille osaamattomille nuorille kaikki paperityöt ja hakemukset.
Kun kävin koulua 80-luvulla, luokallani oli muutama poika, jotka ei oppineet ikinä kunnolla lukemaan. Kun piti lukea ääneen, he saattoivat lukea ensimmäisen tavun ja arvailivat sanan loppua. Kaikki vain nauroivat opettajaa myöten. Mitään tukiopetusta ei muistaakseni ollut.
Jälkeenpäin olen miettinyt, oliko kyse vain diagnosoimatta jääneistä lukivaikeuksista. Tuohon aikaan ainakin meillä opettajakin osallistui huonosti lukevien pilkkaamiseen. Vähän kummastuttaa menneiden aikojen haikailu näissä asioissa.
Nuo huonosti lukevat kävivät ammattikoulun ja ovat tietääkseni työelämässä.
Kukaan tuskin haikailee noihin aikoihin takaisin. Ongelma onkin nyt se, että nuo lopputekstin arvailijat eivät ole enää vähemmistö vaan enemmistö.
Tämähän on täyttä pötyä. Suomalaisten lasten lukutaito on edelleen maailman kärkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen opintojeni loppusuoralla ja olen tällä hetkellä aineenopettajaopinnoissa. Mitä pidemmälle edetään opinnoissa, sitä vihaisemmaksi olen tullut siitä, että koko Suomen opintojärjestelmä on ajettu niin pohjalle ja alas että hävettää.
Amiksessa osaamisvaatimus äidinkielen ja kirjallisuuden osalta on tällä hetkellä se, että läpi pääsee sillä, että kykenee tekemään jonkunlaisen tekstin opettajan avustuksella - käytännössä niin, että opettaja sanelee tekstin ja oppilas kirjoittaa sen. Yhtä ainutta reklamaatiosähköpostia kirjoitetaan 12 (!!) tuntia ja silti siihen ei suuri osa oppilaista kykene. Kirjallisuuden opetus on rakennettu sen varaan, että luetaan lyhyitä yksittäisiä virkkeitä eri kirjoista. Ei siis enää edes tähdätä siihen, että nuoret lukisivat kokonaisen kirjan - miksi siis lukisivat?
No, amiksessa tämä on jotenkin vielä perusteltavissa. Mutta sama touhu on valunut myös lukion puolelle. Harjoittelussa tuli selväksi, että Tuntemattoman sotilaan lukeminen voi hyvin tarkoittaa myös elokuvan katsomista, koska kirja on liian vaikealukuinen suurimmalle osalle. Tuotetut esseet aiheesta kuin aiheesta ovat hirveää kuraa. Jo virkkeen aloittaminen isolla kirjaimella on jonkinlainen saavutus. Esseet kirjoitetaan koneella, mutta silti pisimmilläänkin on kohtuullista odottaa jotain max 200 sanaa per oppilas. Mitään ei saa siis vaatia eikä odottaa näiltä someajan kasvateilta ja sitten ihmetellään, miksi taso laskee. Oppilaat notkuvat netissä vapaa-ajalla ja tunnilla ja puhutaan tietoteknisesti taitavasta sukupolvesta, mutta silti heistä suurin osa tarvitsee kädestä pitäen opastaa erinäisille oppimisalustoille ja apua tarvitaan aivan kaikessa alkaen siitä, miten Moodleen kirjaudutaan sisään. Erityisen palkitsevaa on käyttää tähän samaan rumbaan joka tunnin alussa aikaa se ensimmäinen vartti. Samat naamat ovat kykenemättömiä kirjoittamaan omaa salasanaansa koko kolmivuotisen lukiotaipaleensa ajan. Ohjeistuksia ei koskaan ymmärrettävä kerrasta, koska jopa ”huippulukion” oppilaat kiekuvat ”mä en ymmärrä” jo kauan ennen kuin mitään ohjeistuksia on edes saatettu loppuun.
Oppilailla ei siis ole mitään keskittymiskykyä eikä heiltä ei voi odottaa eikä vaatia mitään. Todella, todella surullista.
Kiitos realistisesta kuvauksesta. Tässä kommenttiketjussa huomaa, ettei suurella osalla kommentoijista ole harmainta hajuakaan miten heikko tilanne nyt on. Ihmetellään vaan miksi sana kirnu pitäisi osata. Kirnu ei ole se ongelma vaan ne paljon tavallisemmat sanat, joita nuoret eivät enää hallitse. Heikoimmat yhdeksäsluokkalaiset kotimaiset nuoret osaavat vähemmän sanoja, kuin parhaat yhdeksäsluokkalaiset.
Tulevaisuudessa tarvitaan valtavan paljon henkilökohtaisia avustajia, jotka tekevät näille osaamattomille nuorille kaikki paperityöt ja hakemukset.
Kun kävin koulua 80-luvulla, luokallani oli muutama poika, jotka ei oppineet ikinä kunnolla lukemaan. Kun piti lukea ääneen, he saattoivat lukea ensimmäisen tavun ja arvailivat sanan loppua. Kaikki vain nauroivat opettajaa myöten. Mitään tukiopetusta ei muistaakseni ollut.
Jälkeenpäin olen miettinyt, oliko kyse vain diagnosoimatta jääneistä lukivaikeuksista. Tuohon aikaan ainakin meillä opettajakin osallistui huonosti lukevien pilkkaamiseen. Vähän kummastuttaa menneiden aikojen haikailu näissä asioissa.
Nuo huonosti lukevat kävivät ammattikoulun ja ovat tietääkseni työelämässä.
Kukaan tuskin haikailee noihin aikoihin takaisin. Ongelma onkin nyt se, että nuo lopputekstin arvailijat eivät ole enää vähemmistö vaan enemmistö.
Tämähän on täyttä pötyä. Suomalaisten lasten lukutaito on edelleen maailman kärkeä.
Oletko käynyt koulussa milloin viimeksi? Jokaisessa luokassa on lauma sellaisia nuoria, joille esimerkiksi puolen sivun mittainen teksti on liian pitkä. Vaikka he kirjaimet osaisivat, eivät he tuosta tekstistä ymmärrä välttämättä mitään.
Lukutaito ja tekstien ymmärtäminen on romahdusmaisesti heikentynyt viimeisen viiden vuoden aikana. Samaa on varmaan tapahtunut muuallakin, joten Suomen sija ei ole vielä romahtanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen opintojeni loppusuoralla ja olen tällä hetkellä aineenopettajaopinnoissa. Mitä pidemmälle edetään opinnoissa, sitä vihaisemmaksi olen tullut siitä, että koko Suomen opintojärjestelmä on ajettu niin pohjalle ja alas että hävettää.
Amiksessa osaamisvaatimus äidinkielen ja kirjallisuuden osalta on tällä hetkellä se, että läpi pääsee sillä, että kykenee tekemään jonkunlaisen tekstin opettajan avustuksella - käytännössä niin, että opettaja sanelee tekstin ja oppilas kirjoittaa sen. Yhtä ainutta reklamaatiosähköpostia kirjoitetaan 12 (!!) tuntia ja silti siihen ei suuri osa oppilaista kykene. Kirjallisuuden opetus on rakennettu sen varaan, että luetaan lyhyitä yksittäisiä virkkeitä eri kirjoista. Ei siis enää edes tähdätä siihen, että nuoret lukisivat kokonaisen kirjan - miksi siis lukisivat?
No, amiksessa tämä on jotenkin vielä perusteltavissa. Mutta sama touhu on valunut myös lukion puolelle. Harjoittelussa tuli selväksi, että Tuntemattoman sotilaan lukeminen voi hyvin tarkoittaa myös elokuvan katsomista, koska kirja on liian vaikealukuinen suurimmalle osalle. Tuotetut esseet aiheesta kuin aiheesta ovat hirveää kuraa. Jo virkkeen aloittaminen isolla kirjaimella on jonkinlainen saavutus. Esseet kirjoitetaan koneella, mutta silti pisimmilläänkin on kohtuullista odottaa jotain max 200 sanaa per oppilas. Mitään ei saa siis vaatia eikä odottaa näiltä someajan kasvateilta ja sitten ihmetellään, miksi taso laskee. Oppilaat notkuvat netissä vapaa-ajalla ja tunnilla ja puhutaan tietoteknisesti taitavasta sukupolvesta, mutta silti heistä suurin osa tarvitsee kädestä pitäen opastaa erinäisille oppimisalustoille ja apua tarvitaan aivan kaikessa alkaen siitä, miten Moodleen kirjaudutaan sisään. Erityisen palkitsevaa on käyttää tähän samaan rumbaan joka tunnin alussa aikaa se ensimmäinen vartti. Samat naamat ovat kykenemättömiä kirjoittamaan omaa salasanaansa koko kolmivuotisen lukiotaipaleensa ajan. Ohjeistuksia ei koskaan ymmärrettävä kerrasta, koska jopa ”huippulukion” oppilaat kiekuvat ”mä en ymmärrä” jo kauan ennen kuin mitään ohjeistuksia on edes saatettu loppuun.
Oppilailla ei siis ole mitään keskittymiskykyä eikä heiltä ei voi odottaa eikä vaatia mitään. Todella, todella surullista.
Kiitos realistisesta kuvauksesta. Tässä kommenttiketjussa huomaa, ettei suurella osalla kommentoijista ole harmainta hajuakaan miten heikko tilanne nyt on. Ihmetellään vaan miksi sana kirnu pitäisi osata. Kirnu ei ole se ongelma vaan ne paljon tavallisemmat sanat, joita nuoret eivät enää hallitse. Heikoimmat yhdeksäsluokkalaiset kotimaiset nuoret osaavat vähemmän sanoja, kuin parhaat yhdeksäsluokkalaiset.
Tulevaisuudessa tarvitaan valtavan paljon henkilökohtaisia avustajia, jotka tekevät näille osaamattomille nuorille kaikki paperityöt ja hakemukset.
Kun kävin koulua 80-luvulla, luokallani oli muutama poika, jotka ei oppineet ikinä kunnolla lukemaan. Kun piti lukea ääneen, he saattoivat lukea ensimmäisen tavun ja arvailivat sanan loppua. Kaikki vain nauroivat opettajaa myöten. Mitään tukiopetusta ei muistaakseni ollut.
Jälkeenpäin olen miettinyt, oliko kyse vain diagnosoimatta jääneistä lukivaikeuksista. Tuohon aikaan ainakin meillä opettajakin osallistui huonosti lukevien pilkkaamiseen. Vähän kummastuttaa menneiden aikojen haikailu näissä asioissa.
Nuo huonosti lukevat kävivät ammattikoulun ja ovat tietääkseni työelämässä.
Sama muistikuva minulla. Olen pienehköltä kyläkoululta (alle 100 oppilasta) eikä sieltä koskaan ketään lähetetty apukouluun. En tiedä, oliko ehkä vähän kunniakysymyskin opettajille. Näitä arvaamalla lukijoita oli kyllä vielä kuutosluokallakin useita, ja muistan hyvin ne piinaavat hiljaisuudet ja opettajan tylyn äänen: ”Seuraava”.
Hyvin he sitten pärjäsivät, koska teollisuudessa oli töitä paikkakunnalla. Eli jollakin tavalla koulunkin tulokset riippuvat siitä, millainen yhteiskunta ympärillä on ja miten talous jaksaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
xxxl koko kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuon Hesarin jutun olivat monet kommentoijat ymmärtäneet niin, että siinä puhuttaisiin muualta muuttaneiden lapsista. Heikko sanavarasto on nykyään ihan kotimaisten pellavapäiden ongelma. Ainakin omassa koulussani heikoimpien 30 oppilaan joukossa on pelkkiä kotimaista taustaa olevia nuoria.
Tässä vielä esimerkki: Yläkoululaiset tekivät kyselyä. Heistä suuri osa ei tiennyt mitä tarkoittaa kysymys "syötkö paljon eineksiä?".
Se voi riippua myös millä kielellä kysyit-))?
Olen huomannut että omistani yksi taitaa puhua paremmin englantia kuin suomea. Tuntikausia pelejä kasvattaa enkun sanavarastoa ja pelit on todella voimakkaita muokkaamaan nuorta. Olisikin hauska tietää moniko esim ajattelee aika-ajoin englanniksi?
Ei yksikään. Eikä yksikään ilmaise itseään paremmin englanniksi. Noloa kun aikuinen menee mukaan teinien kuvitelmiin.
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän isolle joukolle näyttää olevan vaikea myöntää, että ihan kantislapsillakin voi olla lukemisvaikeuksia. Sen sijaan että yritetään löytää siihen ratkaisuja, valitetaan maamulapsista. Tän aiheen keskustelut on oikeasti aika turhia, kun suuri osa keskustelusta on eriasteista öyhötystä.
Sinähän sitä öyhötystä tänne tuot, tulit oikein paniikissa pätemään ettei kukaan vaan ottaisi MAAMULAPSIA esille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen opintojeni loppusuoralla ja olen tällä hetkellä aineenopettajaopinnoissa. Mitä pidemmälle edetään opinnoissa, sitä vihaisemmaksi olen tullut siitä, että koko Suomen opintojärjestelmä on ajettu niin pohjalle ja alas että hävettää.
Amiksessa osaamisvaatimus äidinkielen ja kirjallisuuden osalta on tällä hetkellä se, että läpi pääsee sillä, että kykenee tekemään jonkunlaisen tekstin opettajan avustuksella - käytännössä niin, että opettaja sanelee tekstin ja oppilas kirjoittaa sen. Yhtä ainutta reklamaatiosähköpostia kirjoitetaan 12 (!!) tuntia ja silti siihen ei suuri osa oppilaista kykene. Kirjallisuuden opetus on rakennettu sen varaan, että luetaan lyhyitä yksittäisiä virkkeitä eri kirjoista. Ei siis enää edes tähdätä siihen, että nuoret lukisivat kokonaisen kirjan - miksi siis lukisivat?
No, amiksessa tämä on jotenkin vielä perusteltavissa. Mutta sama touhu on valunut myös lukion puolelle. Harjoittelussa tuli selväksi, että Tuntemattoman sotilaan lukeminen voi hyvin tarkoittaa myös elokuvan katsomista, koska kirja on liian vaikealukuinen suurimmalle osalle. Tuotetut esseet aiheesta kuin aiheesta ovat hirveää kuraa. Jo virkkeen aloittaminen isolla kirjaimella on jonkinlainen saavutus. Esseet kirjoitetaan koneella, mutta silti pisimmilläänkin on kohtuullista odottaa jotain max 200 sanaa per oppilas. Mitään ei saa siis vaatia eikä odottaa näiltä someajan kasvateilta ja sitten ihmetellään, miksi taso laskee. Oppilaat notkuvat netissä vapaa-ajalla ja tunnilla ja puhutaan tietoteknisesti taitavasta sukupolvesta, mutta silti heistä suurin osa tarvitsee kädestä pitäen opastaa erinäisille oppimisalustoille ja apua tarvitaan aivan kaikessa alkaen siitä, miten Moodleen kirjaudutaan sisään. Erityisen palkitsevaa on käyttää tähän samaan rumbaan joka tunnin alussa aikaa se ensimmäinen vartti. Samat naamat ovat kykenemättömiä kirjoittamaan omaa salasanaansa koko kolmivuotisen lukiotaipaleensa ajan. Ohjeistuksia ei koskaan ymmärrettävä kerrasta, koska jopa ”huippulukion” oppilaat kiekuvat ”mä en ymmärrä” jo kauan ennen kuin mitään ohjeistuksia on edes saatettu loppuun.
Oppilailla ei siis ole mitään keskittymiskykyä eikä heiltä ei voi odottaa eikä vaatia mitään. Todella, todella surullista.
Kiitos realistisesta kuvauksesta. Tässä kommenttiketjussa huomaa, ettei suurella osalla kommentoijista ole harmainta hajuakaan miten heikko tilanne nyt on. Ihmetellään vaan miksi sana kirnu pitäisi osata. Kirnu ei ole se ongelma vaan ne paljon tavallisemmat sanat, joita nuoret eivät enää hallitse. Heikoimmat yhdeksäsluokkalaiset kotimaiset nuoret osaavat vähemmän sanoja, kuin parhaat yhdeksäsluokkalaiset.
Tulevaisuudessa tarvitaan valtavan paljon henkilökohtaisia avustajia, jotka tekevät näille osaamattomille nuorille kaikki paperityöt ja hakemukset.
Kun kävin koulua 80-luvulla, luokallani oli muutama poika, jotka ei oppineet ikinä kunnolla lukemaan. Kun piti lukea ääneen, he saattoivat lukea ensimmäisen tavun ja arvailivat sanan loppua. Kaikki vain nauroivat opettajaa myöten. Mitään tukiopetusta ei muistaakseni ollut.
Jälkeenpäin olen miettinyt, oliko kyse vain diagnosoimatta jääneistä lukivaikeuksista. Tuohon aikaan ainakin meillä opettajakin osallistui huonosti lukevien pilkkaamiseen. Vähän kummastuttaa menneiden aikojen haikailu näissä asioissa.
Nuo huonosti lukevat kävivät ammattikoulun ja ovat tietääkseni työelämässä.
Kukaan tuskin haikailee noihin aikoihin takaisin. Ongelma onkin nyt se, että nuo lopputekstin arvailijat eivät ole enää vähemmistö vaan enemmistö.
Tämähän on täyttä pötyä. Suomalaisten lasten lukutaito on edelleen maailman kärkeä.
Suomalaiset lapset osaavat osa kyllä ihan lukeakin, mutta nämä osaajatkaan eivät ymmärrä lukemaansa eivätkä jaksa keskittyä yrittämiseen. Aivot ovat liian tottuneet nopeaan, visuaaliseen ja vaivattomaan tapaan nähdä kaikki suoraan ruudulta. Tekstin tulkintakin on nykyisin pääosin meemien ja kuvien tulkintaa, koska kokonainen teksti on liian raskas pala suurimmalle osalle. Jos on työskennellyt opettajana useamman kymmenen vuotta niin ei tule huudeltua täällä vanhentunutta faktaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen opintojeni loppusuoralla ja olen tällä hetkellä aineenopettajaopinnoissa. Mitä pidemmälle edetään opinnoissa, sitä vihaisemmaksi olen tullut siitä, että koko Suomen opintojärjestelmä on ajettu niin pohjalle ja alas että hävettää.
Amiksessa osaamisvaatimus äidinkielen ja kirjallisuuden osalta on tällä hetkellä se, että läpi pääsee sillä, että kykenee tekemään jonkunlaisen tekstin opettajan avustuksella - käytännössä niin, että opettaja sanelee tekstin ja oppilas kirjoittaa sen. Yhtä ainutta reklamaatiosähköpostia kirjoitetaan 12 (!!) tuntia ja silti siihen ei suuri osa oppilaista kykene. Kirjallisuuden opetus on rakennettu sen varaan, että luetaan lyhyitä yksittäisiä virkkeitä eri kirjoista. Ei siis enää edes tähdätä siihen, että nuoret lukisivat kokonaisen kirjan - miksi siis lukisivat?
No, amiksessa tämä on jotenkin vielä perusteltavissa. Mutta sama touhu on valunut myös lukion puolelle. Harjoittelussa tuli selväksi, että Tuntemattoman sotilaan lukeminen voi hyvin tarkoittaa myös elokuvan katsomista, koska kirja on liian vaikealukuinen suurimmalle osalle. Tuotetut esseet aiheesta kuin aiheesta ovat hirveää kuraa. Jo virkkeen aloittaminen isolla kirjaimella on jonkinlainen saavutus. Esseet kirjoitetaan koneella, mutta silti pisimmilläänkin on kohtuullista odottaa jotain max 200 sanaa per oppilas. Mitään ei saa siis vaatia eikä odottaa näiltä someajan kasvateilta ja sitten ihmetellään, miksi taso laskee. Oppilaat notkuvat netissä vapaa-ajalla ja tunnilla ja puhutaan tietoteknisesti taitavasta sukupolvesta, mutta silti heistä suurin osa tarvitsee kädestä pitäen opastaa erinäisille oppimisalustoille ja apua tarvitaan aivan kaikessa alkaen siitä, miten Moodleen kirjaudutaan sisään. Erityisen palkitsevaa on käyttää tähän samaan rumbaan joka tunnin alussa aikaa se ensimmäinen vartti. Samat naamat ovat kykenemättömiä kirjoittamaan omaa salasanaansa koko kolmivuotisen lukiotaipaleensa ajan. Ohjeistuksia ei koskaan ymmärrettävä kerrasta, koska jopa ”huippulukion” oppilaat kiekuvat ”mä en ymmärrä” jo kauan ennen kuin mitään ohjeistuksia on edes saatettu loppuun.
Oppilailla ei siis ole mitään keskittymiskykyä eikä heiltä ei voi odottaa eikä vaatia mitään. Todella, todella surullista.
Kiitos realistisesta kuvauksesta. Tässä kommenttiketjussa huomaa, ettei suurella osalla kommentoijista ole harmainta hajuakaan miten heikko tilanne nyt on. Ihmetellään vaan miksi sana kirnu pitäisi osata. Kirnu ei ole se ongelma vaan ne paljon tavallisemmat sanat, joita nuoret eivät enää hallitse. Heikoimmat yhdeksäsluokkalaiset kotimaiset nuoret osaavat vähemmän sanoja, kuin parhaat yhdeksäsluokkalaiset.
Tulevaisuudessa tarvitaan valtavan paljon henkilökohtaisia avustajia, jotka tekevät näille osaamattomille nuorille kaikki paperityöt ja hakemukset.
Kun kävin koulua 80-luvulla, luokallani oli muutama poika, jotka ei oppineet ikinä kunnolla lukemaan. Kun piti lukea ääneen, he saattoivat lukea ensimmäisen tavun ja arvailivat sanan loppua. Kaikki vain nauroivat opettajaa myöten. Mitään tukiopetusta ei muistaakseni ollut.
Jälkeenpäin olen miettinyt, oliko kyse vain diagnosoimatta jääneistä lukivaikeuksista. Tuohon aikaan ainakin meillä opettajakin osallistui huonosti lukevien pilkkaamiseen. Vähän kummastuttaa menneiden aikojen haikailu näissä asioissa.
Nuo huonosti lukevat kävivät ammattikoulun ja ovat tietääkseni työelämässä.
Meidän luokalla oli myös pari tuollaista ja näin aikuisena olen ihan varma, että heillä oli lukihäiriö. Meillä oli vastavalmistunut opettaja, jonka olisi pitänyt saada viimeisimmät opit yliopistosta, mutta ilmeisesti lukihäiriöstä ei 80-luvulla puhuttu vielä mitään. Heidät oli jätetty luokalle ekalla luokalla, mutta eihän se lukihäiriötä paranna.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sivuhuomiona pakko todeta tähän sanojen ymmärtämiseen: Täytän tänä vuonna 30, oon korkeasti koulutettu ja olen läpi ikäny lukenut tosi paljon. Välillä lainaan mun huomattavasti vanhemmalta velipuolelta hänen vanhoja ns. klassikkokirjoja esim Taru Sormusten herrasta, Dyyni, jne. Ne on sellaisia älyttömän vanhoja painoksia enkä läheskään aina ymmärrä kirjoissa käytettyä sanastoa, vaikka suomeksi onkin käännetty :D En tiedä, mitä ne perussanat on, mitä nuoriso ei nykyään ymmärrä, mutta vähän soisin armoa siltä osin - sanasto muuttuu nyt nopeammin kuin koskaan. Ilmiöön on kuitenkin syytä kiinnittää huomiota ehdottomasti.
En ole alan ammattilainen, joten ihan vilpittömästi pohdiskelen nyt ääneen. Mitä mieltä ihmiset on sarjakuvien lukemisesta? Lähipiirissäni on yksi taiteellisesti lahjakas ja tosi visuaalinen nuori. Myös aika nokkela keskustelija. Tiedän, että hänelle on luettu lapsena paljon ja hän myös tosi usein edelleen tykkää osallistua kuuntelemaan, kun nuoremmille sisaruksille luetaan iltasatuja. Hän ei kuitenkaan ole hirveän innostunut lukemaan kirjoja, mutta nauttii sarjakuvista huomattavasti. Mielikuvitustahan kuvitetut teokset eivät samalla tavalla tue, eikä sitä perinteistä lukemisen mallia, mutta onko sarjakuvien lukeminen ihan ajanhukkaa vai onko siitä edes jotain hyötyä?
Kiinnostaa myös kuulla ajatuksia siitä, miten lasta voi kannustaa lukemaan sittenkin, kun iltasadut ei enää ole niin kiinnostavia :D Omasta lapsuudesta muistan, että äiti luki mulle Harry Potteria iltasaduksi vielä, vaikka olisin osannut itsekin jo lukea - onko juju siis vaan siinä, että löytää lapsia kiinnostavia tarinoita ja saa ne koukuttumaan lukemiseen sitä kautta? :D
Tätä minäkin mietin. Juu, nykynuori ei tunnista sanoja mattopiiska, talikko ja kirnu, mutta eipä entisaikojen ihmiset tienneet, mikä on käyttöliittymä, kryptovaluutta ja tubettaja.
Eiväthän he voineet millään tietää sanoja joita ei silloin ollut vielä olemassakaan.
Me voimme kuitenkin tietää nekin sanat joita ennen oli käytössä.
Sitäpaitsi kyllähän esim. tuota talikkoa käytetään vielä nykyäänkin esim. puutarhatöissä, eikä tuon mattopiiskankaan käytön arvaaminen (ihan sanojen 'matto' + 'piiskaaminen' perusteella) luulisi niin kovin vaikeaa olevan. Kirnuja taas voi nähdä esim. jossain vanhan maalaiselämää kuvaavissa tauluissa tai kirjojen (vaikka jopa satukirjojen ) kuvituksissa. Ja NETISTÄHÄN tieto sitä löytyy heti, jos ei tiedä. (Englanniksi se on muuten *CHURN*..)
Noita mattopiiska ja kirnu sanoja ei tiedä juuri kukaan oppilaista. Näitä ope ei ihmettele, kun näiden sanojen tietämättömyys on normaalia. Nyt tarkoitetaan paljon tavallisempia sanoja, joita ei osata. Esimerkiksi niemi, lahti tai salmi ovat hyvin monille teineillä käsittämättömiä käsitteitä.
No sitten on kyllä vaikeuksia jo peruskoulun maantiedonkin tunnilla, jos ei noita tiedä .
(Ja entäs sitten kun nuo sanat tulevat esille englannintunnilla ?) Tuollaisten oppilaiden kohdalla olisi jo syytä keskustella ihan vakavasti jostain äidinkielen apuopetuksen tarpeesta
dsf kirjoitti:
Tämä on tulosta tästä hienosta nykysysteemistä.
Historiassa ei opetella enää vuosilukuja ja tapahtumia, vaan jotain "isoja kokonaisuuksia", eli käytännössä ei mitään. Mitään ei opetella ulkoa, koska kaiken voi tarvittaessa katsoa Googlesta ja YouTubesta.
Voisi kuvitella, että edes tietotekniset taidot ovat nykynuorilla hallussa, kun kaiket päivät pläräillään tabletteja ja puhelimia, vaan ei. Nykynuorille esimerkiksi tietokoneen tiedostojärjestelmä on täysin utopistinen juttu. Jos kysyy, että mihin tallensit sen tiedoston, niin heillä ei ole mitään käryä menikö se johonkin pilvipalveluun vai koneen kovalevylle.
Ei historiasta voida kertoa tai tietää oikeastaan mitään tarkkaa kun se elää ja muuttuu koko ajan sitä mukaan kun tutkijat löytävät ja paljastavat historiasta jotain uutta.
Edelleen sarjakuvia ja viihteellistä lukemistoa paheksutaan ja aivan syyttä. Sarjakuvat ja kevyempi lukemisto kehittävät lukutaitoa, kielen tajua ja sanavarastoa.