2 vuotta koronaa - mitä sinulta on jäänyt tekemättä?
Nyt kun katsot taaksepäin, mitkä on isoimpia/tärkeimpiä asioita mitkä on koronan takia jääneet toteuttamatta omassa elämässäsi? Mitä tänä aikana olisi suunnitelmiesi mukaan pitänyt tapahtua jos koko pandemiaa ei olisi tullutkaan?
Kommentit (563)
Mun ehdoton valopilkku on se että toteutin pitkäaikaisen haaveeni hiusten kasvattamiswsta.
Kaikilla oli koronan takia etätöissä bad hair.
Nyt on jo yli harteiden.
Itse mietin miten käy lasten uimataidolle, täällä on peruttu eskarin ja koulujen uinnit ja muutenkin hallit ollu auki on-off. Me ollaan kyllä itse luonnonvesissä uita paljon, mutta osalle lapsista nuo koulun uimaopetukset on ainut kosketus veteen.
Yhteinen loppuelämä mieheni kanssa. Opettelen elämään leskenä.
Ei yhtään mitään.
No jossain reissussa oltaisiin puolison kanssa varmaan käyty ulkomailla, mutta korvattiin se kotimaanmatkalla.
Korona on tuonut elämääni lähes pelkkiä hyviä asioita. Etätyöt ovat parasta ikinä ja etäkoulustakin on paljon hyvää sanottavaa.
Aika monta matkaa, matkustelu on asia josta olen aina nauttinut kovasti ja se ollut jopa syy käydä töissä. Ennen koronaa matkustettiin perheenä paljon ja sieltä on ihania muistoja.
Ei se nyt niin paljon kuitenkaan ole loppujen lopuksi haitannut. Kotonakin on ollut ihan kiva olla.
Mä oon käynyt lomamatkoilla, ravintolassa, baarissa, kesällä festareilla, häissä, rippijuhlilla, synttäreillä, sukulaisilla… ei ole paljoa jäänyt välistä, paitsi ihan 2020 alkuvuodesta. Etätöissä oon kyllä ollut. Ei ole tarttunut korona ainakaan oireellisena minuun. Rokotukset on.
Vierailija kirjoitti:
Itse mietin miten käy lasten uimataidolle, täällä on peruttu eskarin ja koulujen uinnit ja muutenkin hallit ollu auki on-off. Me ollaan kyllä itse luonnonvesissä uita paljon, mutta osalle lapsista nuo koulun uimaopetukset on ainut kosketus veteen.
Meidän lapsi on ainakin uinut uimaseuran uimakouluissa viimeisen vuoden. Kerran oli tauolla pari viikkoa… hyvin ne on pyörinyt. Ei asuta Uudellamaalla.
Muutama ulkomaan matka. Eniten harmittaa perhejuhlien väliin jääminen ja lapsen armeijan valatilaisuuden siirtyminen livestremiin.
Lapsen puolesta surettaa kun ennen oltiin aktiivisia ja käytiin usein uimiksella ja hoplopissa jne., ja nykyään ei enää missään. 5-vuotias lapsi muistaa vielä ja haikailee noita menoja :(
Joku ulkomaan matka varmaan olisi tänä aikana tullut tehtyä ilman koronaa. Ja vanhojen tanssit jäi näkemättä. Positiivinen asia on että väliin on jäänyt myös aika monta aamua ja iltaa työmatkaruuhkissa.
Ei yhtään mitään. No ok, salilla on jäänyt muutaman kerran käymättä.
Orpo toivoo hallitukselta selkeitä päätöksiä ja viestintää sekä koronapassin muuttamista rokotepassiksi.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000008529896.html
Petteri Orpo vain toteuttaa Euroopan komission suunnitelmaa rokotepassista. Asiakirja siis päivitetty viimeksi 2019 ja siellä lukee että rokotepassi EU:n kansalaisille 2022.
https://ec.europa.eu/health/sites/default/files/vaccination/docs/2019-2…
Vieläkö ihmiset jaksaa uskoa tähän näytelmään?
Ruotsissa jo vapaaehtoiset ottaa mikosiruja ihon alle joissa rokotepassi ja maksuominaisuus samassa.
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/06321389-6b34-493a-b038-a31310ac1b6a
Vierailija kirjoitti:
Rammsteinin ja Elton Johnin keikat jäi väliin. Veetuttaa etenkin tuo Elton John koska en ole häntä livenä nähnyt. Rammsteinin olen kerran jo nähnyt, mutta oltaisiin menty Viroon keikalle. Ei ole menty laivalle tai lennetty mihinkään ulkomaille.
Monta kuukautta sai jännittää onnistuuko lukion vanhojentanssit ja onneksi ne saatiin pidettyä toukokuussa. Nyt sitten jännitetään onko penkkareita ja abiristeilyä.
Samat keikat missattu täällä. Keikkalippuja on toistakymmentä käyttämättä ja yksi festarimatka ulkomaille on peruttu kahtena vuotena peräkkäin. Pitäisi kohta alkaa kysellä rahoja takaisin.
Yksi reissu jäi toteutumatta, mutta muutoin ei mitään ole jäänyt väliin. Itseasiassa on perheenä tehty enemmän kuin aiemmin, koska etätyöt ja etäkoulu on sen mahdollistanut.
useampi TURHA kauppareissu on jäänyt tekemättä....voihan sitä viikon tarpeet ostaa kerrallakin. Tämä jää käytäntöön vaikka korona loppuisi NYT.
Matkat, lapsen teatteriesitys ja vanhojen tanssit.
Eniten harmittaa lapsen synttärit. Kunnon kaverisynttäreitä ei ole ollut kahteen vuoteen. Tänä keväänä järjestään, vaikka mikä olisi.
Matkoja ja risteilyjä on jäänyt väliin muutama. Anoppia en ole nähnyt kuin kerran. Ja siis se on surullista. Facetime ei korvaa tapaamista.
Oot sitten eristäytynyt kunnolla. Kaikkia näitä on ajoittain pystynyt tekemään.