Miten sitä itsetuntoa sitten saisi paremmaksi?

[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 21:22"]

[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 20:16"][quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 20:06"] Ei elämässä tarvitse olla mitään tai saavuttaa mitään ylimääräistä. Elämä on jo itsessään saavutus. Jos onnistuu nauttimaan joistai

Kiitos mukavasta viestistä. Tuossa on vain se ongelma, että miten sitä oppisi jättämään ilkeät ihmiset omaan arvoonsa, miten alkaa elää itseään varten, miten muuttaa ajattelutapaa, jota on noudattanut useita, jopa kymmeniä vuosia? Tähän saa usein vastaukseksi jotain sellaista että "se sinun on itse oivallettava". Helppohan se on tuolla lyödä... minä en ainakaan ole keksinyt vielä yhtään konkreettista keinoa päästää irti ajatuksistani. ap

Varmasti menee aikaa että asia etenee, ehkä vuosiakin. Minulla auttoi pitkällinen ajatustyö. Jotkut hyötyvät terapiasta jos sattuu kohdalle hyvä terapeutti. Se auttaa että ainakin tiedostaa omien riittämättömyyden tunteiden olevan valheellisia, vaikka ei vielä pääsisikään tunteesta kokonaan irti. Siitä lähtee tie ylös. Kaikki mitä ihminen tekee on vain sarja tapahtumia, meidän oma päämme antaa niille merkityksiä kuten "huono" tai "hyvä". Eli täytyy pikkuhiljaa pyrkiä ulkoistamaan asiat pois omasta itsestä. Se että heitän palloa "huonosti" ei tarkoita että olen ihmisenä "huono". Tuo "huono" on myös suhteellinen käsite. jos haluaa oppia heittämään pitemmälle niin voi harjoitella, ja jos ei niin sitten ei harjoittele. Koira on hyvä esimerkki fiksusta ajattelijasta: se on innoissaan kun heitän sille pallon, eikä arvota itse heittosuoritustani mitenkään. Voi olla tuottoisaa käydä vaikka kirjastossa ja lainata jokin psykologian opus joka ei ole liian tieteellistä kieltä. Itsetunnosta löytyy varmasti paljon helposti ymmärrettävää materiaalia. Kun hoksaa pikkuhiljaa miten ihmisen ajattelumallit toimivat, on helpompi päästä jumiutuneista käsityksistään eroon! Tsemppiä, se on täysin mahdollista! :)

Olen samaa mieltä. Itsetunto ja hyväksyntä vaatii työtä. Kun asioita pohtii ja ajttelee se synnyttää uusia hermoratoja aivoihin ja vahvistaa niitä tunteita ja ajatuksia. Sen takia ei auta muu kuin systemaattinen opiskelu. Ei se ole sen kummoisempaa kun historiankaan opiskelu, toimii ihan samalla periaatteella, joillain vaatii enemmän työtä kuin muilla. Mutta kirjat, harjotteet, pohdinnat ja terapia ovat kaikki hyviä ! Itsetunto on laaja-alainen osa, eihän historiaakaan ymmärrä kokonaan jos lukee pelkän antiikin kreikan historian. Pitää opetella ja yhdistellä laajalta alalta asioita kokonaisuudeksi ja ahaa elämys syntyy.

[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 21:22"]

[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 20:16"][quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 20:06"] Ei elämässä tarvitse olla mitään tai saavuttaa mitään ylimääräistä. Elämä on jo itsessään saavutus. Jos onnistuu nauttimaan joistai

Kiitos mukavasta viestistä. Tuossa on vain se ongelma, että miten sitä oppisi jättämään ilkeät ihmiset omaan arvoonsa, miten alkaa elää itseään varten, miten muuttaa ajattelutapaa, jota on noudattanut useita, jopa kymmeniä vuosia? Tähän saa usein vastaukseksi jotain sellaista että "se sinun on itse oivallettava". Helppohan se on tuolla lyödä... minä en ainakaan ole keksinyt vielä yhtään konkreettista keinoa päästää irti ajatuksistani. ap

Varmasti menee aikaa että asia etenee, ehkä vuosiakin. Minulla auttoi pitkällinen ajatustyö. Jotkut hyötyvät terapiasta jos sattuu kohdalle hyvä terapeutti. Se auttaa että ainakin tiedostaa omien riittämättömyyden tunteiden olevan valheellisia, vaikka ei vielä pääsisikään tunteesta kokonaan irti. Siitä lähtee tie ylös. Kaikki mitä ihminen tekee on vain sarja tapahtumia, meidän oma päämme antaa niille merkityksiä kuten "huono" tai "hyvä". Eli täytyy pikkuhiljaa pyrkiä ulkoistamaan asiat pois omasta itsestä. Se että heitän palloa "huonosti" ei tarkoita että olen ihmisenä "huono". Tuo "huono" on myös suhteellinen käsite. jos haluaa oppia heittämään pitemmälle niin voi harjoitella, ja jos ei niin sitten ei harjoittele. Koira on hyvä esimerkki fiksusta ajattelijasta: se on innoissaan kun heitän sille pallon, eikä arvota itse heittosuoritustani mitenkään. Voi olla tuottoisaa käydä vaikka kirjastossa ja lainata jokin psykologian opus joka ei ole liian tieteellistä kieltä. Itsetunnosta löytyy varmasti paljon helposti ymmärrettävää materiaalia. Kun hoksaa pikkuhiljaa miten ihmisen ajattelumallit toimivat, on helpompi päästä jumiutuneista käsityksistään eroon! Tsemppiä, se on täysin mahdollista! :)

Vaikeaa se tosiaan on... Pari kirjaa olen lukenutkin, ne olivat aika hyviä, mutta jotenkin niitä omia pinttyneitä ajatusmalleja on niin vaikea muokata kun siinä tilanteen keskellä aina päätyy reagoimaan kuten on tottunut. Esim. jos epäonnistun, niin ajattelen, että niinpä tietysti ja taas ja totta kai. Jos onnistun, niin ajattelen että se oli vain tuuria eikä oikeastaan merkitse mitään tai että enhän minä oikeastaan edes onnistunut, koska olisi pitänyt pystyä parempaan tai asia itsessään oli aivan mitätön. Jotenkin pitäisi oppia pois näistä tavoista, mutta en ole löytänyt vielä hyviä keinoja siihen.

Ehkä etsiskelen vielä uusia kirjojakin. Lukemisestakaan kun tuskin haittaa on.

ap

https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/Pages/default.aspx Löytyykö tältä sivustolta sulle jotain?

Minusta kuulostaa että olet jo tosi hyvällä tiellä! Olet oppinut tunnistamaan omia ajattelumallejasi ja tiedät niiden hankaloittavan elämääsi. Ihmisen mieli on vahva, senhän tietää jo siitä miten vaikkapa stressi laittaa ihmisen koko kehon koville. Sen takia pään kanssa pitääkin olla kärsivällinen, ja antaa itselleen aikaa oppia asioita pikkuhiljaa! Jossain vaiheessa huomaat päässeesi ihan huomaamatta harppauksia eteenpäin.

Hei, kiva että keskustelu jatkui täällä ja on tullut tosi hyviä viestejä :) En ala nyt kaikkiin vastaamaan, mutta luin kaikki viestit ja niissä oli mielenkiintoisia ajatuksia.

Kiitokset vielä sille, joka vinkkasi mielenterveystalo.fi -sivuston, kun konkreettisia vinkkejä kaipasin! Sinne on koottu paljon ihan tehtäviäkin ja esimerkkejä miten niitä voi tehdä. No osa ehkä liittyy aika paljon masennuksen hoitoon, mutta enpä voi väittää etteikö mullakin olisi masennusoireitakin ollut vuosikausien ajan... (juu terapiaa joku vinkkasi myös, olen käynytkin jonkin verran mutta siitä ei oikein ollut mulle apua, kun ei kemiat pelannut terapeutin kanssa).

Vaikeaa tosin edelleen tietty on uskoa, että pystyisin ajatusmaailmaani muuttamaan. Mutta minä aion nyt ainakin yrittää muutamia uudenlaisia juttuja, jos edes pientä apua oisi.

Muuten noista ulkonäköjutuista vielä: mulla on noi peiliharjoitukset kyllä jonkun verran auttanut. Itse olen tehnyt niin, että joka ilta ennen kuin käyn nukkumaan niin hymyilen peilikuvalleni. Olen tehnyt noin jo tosi kauan, ja vaikka edelleen monesti ajattelen että hitto olen ruma (ja kun ei esim. vastakkaista sukupuoltakaan vaikuta kiinnostavan niin tuntuu todelliseltakin...) niin on siitä peilikuvasta ainakin vähän siedettävämpi tullut. Sellainen että voin monesti käydä nukkumaan niin ettei ainakaan sitä tarvitse vatvoa!

ap

Itsetunto ei liity mitenkään siihen mitä saavuttaa tai millainen on. Se oletus on harha, jonka tajuaa vasta kun on saavuttanut kaiken sen minkä puutteen luuli aiheuttavan alemmuudentunnetta elämässä. Ei - aina kun saavutat jotain se tyhjyys sisällä ei täyty, vaan olet yhtä onneton kuin aiemminkin.

Mulla on sairaalloisen huono itsetunto. Olen nätti, menestynyt opinnoissani loistavasti erityisesti verrattaen lähtökohtiini (valmistun kohta yliopistosta), ollut hyvä töissä, kaikissa harrastuksissa mitä olen testannut, ihmiset viihtyvät seurassani ainakin hetken MUTTA:

Vihaan itseäni. Siis inhoan yli kaiken. Pidän itseäni rumana, paskana ihmisenä jolla ei ole mitään arvoa. Millään mitä saavutan ei ole samaa arvoa kuin muilla. Annan muiden kävellä mun ylitse, kohdella huonosti. Syvällisiä ihmissuhteita en pysty luomaan, koska tiedän että ihmiset jättää mut sillä sekunnilla kun ne oppii tuntemaan kunnolla. Yhdenkään miehen kanssa en ole ihmissuhdetta pystynyt luomaan samasta syystä.

Nyt kun alan olemaan reilusti yli 20-vuotias eikä rahaa terapiaan vielä ole olen alkanut itse tietoisesti kehittämään omaa ajattelua mm. hyväksymis- ja omistautumisterapian tekniikoiden avulla. Se on mieli, joka syöttää negatiivista kuvaa itsestä.

[quote author="Vierailija" time="06.05.2015 klo 01:28"]

Oman 20 vuoden kotiin eristäytymisen ja syrjäytymisen tuloksena, olen tullut siihen tulokseen, että itsetuntoa on vaikea kehittää muutoin kuin altistamalla itseään epämiellyttäville tilanteille.

[/quote]

Näin se vaan on! Miten sitä voi kokea onnistuvansa, jos ei koskaan edes yritä?

On oltava sinnikäs ja keksittävä uusia tapoja, jos vanha ei toimi. On kestettävä epävarmuutta. Vaikka työpaikasta oli täällä puhe. Esim. joululomalla olisin voinut valita vanhan työpaikkani tai uuden kurjan. Olisin päässyt kumpaankin paikkaan koko joululomaksi. Mutta olin päättänyt saada mieluista työtä, joka puskee mua eteenpäin. Otin kahdesta mielenkiintoisesta ja haastavasta paikasta muutamia sijaisuuksia ja päätin, että turvaudun vaikka opintolainaan, jos ei rahat riitä. Tämä poiki mulle huippukesätyön.  Ei ne hyvä itsetuntoisetkaan saa kaikkea sormia napsauttamalla.

Mä olen alkanut viime aikoina vasta kokea itseni hyvä itsetuntoiseksi. Mä olin ennen epävarma ja ahdistunut. Olen vaan päättänyt kehittää itseäni, tavoitella sitä mitä todella haluan.

Otan yleensä jonkun tavoitteen mitä toteutan arjessa. Aiemmin se oli opiskelupaikka (muutaman mutkan jälkeen hankittu, plan b, muutama vuosi siinä meni), harrastuksen löytäminen ja siinä pysyminen, sitten tuo työpaikka. Nyt mulla on tavoitteena muistaa kiittää ja kehua muita. Mun on vaikea näyttää positiivisia tunteita spontaanisti ja vastaanottaa tuttavallisuutta. Tämän takia musta saa aika ylimielisen kuvan, vaikka olen vain hitaastilämpeävä ja ujo. Tätä kautta haluan saada itsestäni helposti lähestyttävän ja mukavan oloisen. Nyt mä huomaan, että joka kerta tuntuu helpommalta tommoset tilanteet, kun niitä harjoittelee oma-aloitteisesti. Ihan vaan sellasia, että vaatekaupassa kiitin hyvästä palvelusta, hississä yks mies painoi mun puolesta nappia, kun salikassista päätteli mihin kerrokseen olen menossa. Molemmat katsahtivat yllättyneinä lämpimästä kiitoksesta, toinen kommentoikin että harvoin ihmiset kiittää. Edelleenkin mun on vaikea suhtautua yllättäviin sosialisiin tilanteisiin, jossa siis joku tulee todella tuttavallisesti juttelemaan ja mä en koe häntä mun kaveriksi tai tutuksi. Eilen salilla törmäsin yhteen ohjaajaan käytävällä ja tää alko mulle kovasti höpöttämään ja kysyi onko mulla uus paita ja hiukset värjätty. Menin jotenkin ihan lukkoon ja jotain sopersin vaikeena. Sain sitten koottua itseni ja lopulta se hetki meni kai ihan ok. Tai jos ei mennyt niin voi voi. :D

En mä tiedä miks mä nyt näitä näin kovasti tänne kirjoittelen. Ehkä siksi, kun jotenkin ymmärrän teitä huonoitsetuntoisia niin hyvin, mutta nyt kokenut niin valtavasti onnistumisia itseni kanssa, että haluan jakaa näitä kokemuksia.

Tsemppiä kaikille huonoitsetuntoisille, älkää jääkö rypemään siihen suohon. Elämä on paljon kivempaa kun ylittää itsensä!

[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 21:33"]

https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/Pages/default.aspx Löytyykö tältä sivustolta sulle jotain?

[/quote]

Oho, onpa laaja sivusto. Täytyypä laittaa kirjanmerkkeihin ja perehtyä paremmalla ajalla, kohtapuoliin pitää tästä av:ltakin poistua :)

ap

[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 19:21"]

http://i.imgur.com/6CvBVyn.jpg

http://i.imgur.com/ZhaQHV2.jpg

[/quote]

Putin voisi kyllä joskus kirjoittaa jonkin self-help -oppaan. Radikaaleimpia nousuja ihmiskunnan historiassa.

http://xoxol.org/putin/gollum/sobchak-dominates-putin-04.jpg

vs. 

http://blogs.r.ftdata.co.uk/photo-diary/files/2013/09/PB2191262.jpg

Kokaiini. ...Sori, en voinut vastustaa. Sinänsä toimisi juuri tähän vaivaan, mutta toisi uusia tullessaan, joten ei.

Itsetuntoni on aivan surkea. Ollut pienestä lapsesta saakka. Koen itseni ikuisesti ulkopuoliseksi heittiöksi, joka on kyvytön, tyhmä ja liian heikkohermoinen selviytymään normaalielämästä. Olen 30-vuotias ja aloitin eilen ensimmäisen useamman kuukauden mittaisen työsuhteeni. Istun toimistossa epäuskoisena, hymyilen kaikille mutten uskalla erityisemmin jutella muille kuin minut palkanneelle esimiehelle, pelkään kuollakseni että minusta aletaan puhua pahaa ja että tyrin. Välillä kuvittelen itseeni kohdistuvaa raakaa väkivaltaa. Se helpottaa hetkellisesti. Olen täysi heittopussi. Annan ihmisten kävellä ylitseni, koska en halua joutua konfliktiin. Joskus rohkaistun ja yritän puolustaa jotain minulle tärkeää, mutta silloinkin vaikutan vain lattialle unohtuneelta vinkulelulta.

Tämä on kauheaa, ihan oikeasti. Olen aloittanut terapian ja todella toivon, että siitä on jotain apua. Osa minusta on tosin jo varautunut elämään nuorena kissamummoutuneen erakon elämää. Ei se niin huono elämä olisi välttämättä.

Ap luepa aloituskirjoituksesti. Vastasit omaan kysymykseesi jo siinä... " jos tuntee olevansa huono, tyhmä ja lahjaton...", "miten pääsisi niistä myrkyllisistä ajattelutavoista eroon..."

Keskeistä ei ole se minkälainen olet, tai mitä muut ajattelevat sinusta --- vaan kuten vanha osuva sanonta menee "Kuka sen kissan hännän nostaa, ellei kissa itse". Sun pitää vaan ruveta hyväksymään itsesi ihmisenä. Lopeta hyväksynnän etsiminen muilta ihmisiltä ja koita miellyttää itseäsi.

Sen sijaan että toistat negatiivisia ajatuksia itsestäsi ja täytät tajuntasi niillä, sun pitää napsauttaa kielteiset ajatukset heti alkuunsa, ja korvata ne myönteisillä. Tässä pätee se vanha totuus, että jos sulla on sielussasi kaksi sutta, paha ja kiltti susi, kumpi säilyy hengissä, kumpi kuolee?

Vastaus on: se susi, jota sinä syötät. Ja sinä syötät nyt sitä sitä pahaa sutta, joka repii sinua kappaleiksi.

Hyvien fiilisten etsintään ei sun tarvitse olla mikään missi tai nero tai maailman paras laulaja, kuule jokaiselle riittää ihan se että on ihminen. Jokaisella ihmisellä on oikeus olla olemassa ja tulla kohdelluksi inhimillisesti ihan itsensäkin toimesta.

Sun pitää riittää itsellesi ihan sellaisena kuin olet. Ulkonäköään ja tyyliään voi parantaa toki, mutta loppujen lopuksi ne ovat sitä varten että saat pinnallista ihailua muilta. Satsaa enemmänkin siihen, että kehität pidemmän ajan kuluessa luonnettasi, taitojasi ja älyäsi.

Ja ihan aluksi paranna omaa hyvinvointiasi ja elämäniloasi. Mikä antaa sinulle hyviä fiiliksiä? Sanotaan vaikkapa musiikki ja liikunta. Joten aina kun tulee ikäviä ajatuksia, katkaise ne, laita musiikki soimaan ja tanssi, tai lähde lenkille.

Ihmisten negatiiviisiin kommenteihin pitää keksiä vastakommentteja. Eli vaikket vastaa ihmisille suoraan, niin kun asia tulee ikävästi mieleesi kotona, puhise ja raivoa vaikka yksin ääneen ja keksi vastakommentteja. Pura negatiivisia tunteita vaikkapa 15 minuuttia, sitten katkaise ikävät ajatukset ja rupea tekemään jotain mukavaa. Älä jää jumiin ikävään oloon.

Tärkeintä on että sinä puolustat itseäsi edes oman pääsi sisällä. Jos joku haukkuu rumaksi, älä selittele että "juu määä nyt vaan olen tälläinen nysä jolla on perunanenä, voi minuuuyyh" vaan kommentoi mielessäsi tyypille tähän tyyliin: "Mikä toi tyyppi kuvittelee olevansa? Mitä mun ulkonäkö sille kuuluu? Mikä antaa luvan käyttäytyä kuin kalamuija torilla? Miksi mun pitäisi edes olla missi kun en ole edes missikisoihin ilmoittautunut? Okei, mun sääret on kuin tammet mutta entäs sitten, ei niillä ainakaan tuulessa kaadu, jne...."

Mutta jos rupeat selittelemään ja etsimään vikoja itseästi, sitten olet mennyt vihollisen puolelle ja pettänyt itsesi. Ihminen jolla on hyvä itsetunto on just sellainen, jolla on ns. munaa (munasarjaa) puolustaa itseään.

Minun on jotenkin vaikea uskoa, että nuo itsetuntoharjoitteet toimisivat. Kyllä varmaan niin kauan, kunnes jotain negatiivista taas tapahtuu. Millä tavoin joku peilin edessä itseään kauniiksi kehuminen parantaa itsetuntoa jos siihen ei todella usko? Samaa luokkaa kuin hokisi "hauki on kala". Toki uskon siihen, että ajan saatossa on mahdollista päästä negatiivisesta ajattelutavasta eroon, mutta pirusti se vaatii töitä. Varsinkin silloin jos sinä saat vain negatiivisia kokemuksia ympäristöstä. Miten esimerkiksi koskaan voisi pitää itseään kivana tyyppinä, jos saat kuulla muilta ihmisiltä olevasi surkea? Näitä kusipäitä kun tähän maailmaan mahtuu ihan liikaa. Sinä voit yrittää ajatella heidän olevan väärässä, mutta onko se todella se mitä ajattelet?

Mietitään esimerkiksi kiusattuja. En jaksa uskoa, että kenelläkään kiusatulla voi olla hyvä itsetunto.

Tehokkainta ilkeyksiin vastaamista mielestäni on mennä itse asiaan: "Tuo loukkaa mua, onko sulla jokin syy miksi haluat loukata mua?" "Puhut todella ilkeästi ja loukkaavasti".

Tuo tulee usein puskista ilkeilijöille koska odottavat hyökkäystä tai puolustusta johonkin riidan aiheeseen (olet läski tai huono tai tyhmä) ja hakevat näin riitaa ja eipäs-juupas-väittelyä. Kun puututkin suoraan siihen tosiasiaan että ilkeilijän puhe on loukkaavaa, hän joutuu oikeasti kohtaamaan asian. Riitaa ei tarvitse voittaa, koska riidoissa ei useinkaan ole mitään järkeä. Voit vain kasvaa itse ja samalla ehkä kasvattaa kiusaajaakin ripauksen. Usein kiusaajan toimet ovat nimittäin seurausta hänen omasta huonosta itsetunnostaan.

[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 22:05"]

Minun on jotenkin vaikea uskoa, että nuo itsetuntoharjoitteet toimisivat. Kyllä varmaan niin kauan, kunnes jotain negatiivista taas tapahtuu. Millä tavoin joku peilin edessä itseään kauniiksi kehuminen parantaa itsetuntoa jos siihen ei todella usko? Samaa luokkaa kuin hokisi "hauki on kala". Toki uskon siihen, että ajan saatossa on mahdollista päästä negatiivisesta ajattelutavasta eroon, mutta pirusti se vaatii töitä. Varsinkin silloin jos sinä saat vain negatiivisia kokemuksia ympäristöstä. Miten esimerkiksi koskaan voisi pitää itseään kivana tyyppinä, jos saat kuulla muilta ihmisiltä olevasi surkea? Näitä kusipäitä kun tähän maailmaan mahtuu ihan liikaa. Sinä voit yrittää ajatella heidän olevan väärässä, mutta onko se todella se mitä ajattelet?

Mietitään esimerkiksi kiusattuja. En jaksa uskoa, että kenelläkään kiusatulla voi olla hyvä itsetunto.

[/quote]

Näinhän se vähän tuppaa olemaan...

Minä olen ollut tietoinen ajattelutavoistani jo vuosikaudet. Olen tehnyt monenlaisia harjoitteita (en kaikkia, joten annan vielä mahdollisuuden uusillekin, ihan vaikka siksi koska ei niistä koskaan haittaakaan ole), mutta eivät ne pysy mielessä "tositilanteessa" tai ns. "huonompina kausina".

Minua kiusattiin koulussa ja myös harrastuksissa lapsena ja nuorena, ei siis aina edes samat ihmiset ja samat piirit, joten on hyvin vaikea uskoa etteikö juuri minussa olisi ollut jokin syy, miksi aina valikoiduin kiusaamisen kohteeksi.

ap

ps. no nyt pitää jo oikeasti poistua av:lta vaikka olisi kiva jäädä keskustelemaan... mutta jatkakaa toki, kun täällä muitakin samasta asiasta kärsiviä selvästi on!

"Tärkeintä on että sinä puolustat itseäsi edes oman pääsi sisällä. Jos joku haukkuu rumaksi, älä selittele että "juu määä nyt vaan olen tälläinen nysä jolla on perunanenä, voi minuuuyyh"

Tuo suomalainen "aitous" ja pain naamaa laukominen mita sylki suuhun on kylla niin kamalaa, minulle kelpaa kylla vahan pintapuolisemmat kaverit joilla sentaan on jonkinlainen filtteri mika on sopivaa ja mika ei.

Opi sanomaan naille totuudentorville ihan samalla tavalla suoraan etta ymmarratko miten rumasti sanoit? Jos et osaa mitaan kohteliampaa minulle sanoa niin ole hiljaa, arvostelusi ei kiinnosta.

Itse jouduin vuosien koulukiusaamisen jälkeen vuosia myöhemmin rakentamaan itseni tavallaan kokonaan uudestaan parikymppisenä ja listaan tähän nyt satunnaisessa järjestyksessä joitain juttuja ja ajatuksia joista oli minulle apua:

Itsevarmuus tai sen puute vaikuttaa siihen mitä teet tai minkälaisen kuvan annat ulospäin, mutta homma toimii myös toisin päin. Eli "Fake it till you make it!" Hankalissa tilanteissa negatiivisten asioiden vatvomisen sijaan voit miettiä "What would Macgyver do?" "Mitä minä tekisin JOS minulla olisi enemmän itseluottamusta" ja sitten vaan tehdä sen, ikäänkuin olisit joku muu. Pikkuhiljaa se tekeminen alkaa vaikuttaa siihen sisäiseen minään ja se tekeminenkin alkaa tulla luonnostaan.

Kun katsot peiliin, niin koita nähdä ne positiiviset jutut itsessäsi, äläkä takerru niihin negatiivisena pitämiisi. Hymyile! Tutkitusti feikattukin hymy vaikuttaa positiivisesti omaan mielialaan ja itseluottamukseen.

Haasta ja ylitä itsesi, älä muita. Aseta tavoitteita ja jaa ne sopiviin pieniin osatavotteisiin. Jos haluat juosta maratonin, niin se on se lopullinen tavoite, mutta seuraa mieluummin sitä, kuinka lenkkien pituudet kehittyy pikkuhiljaa kesän mittaan. Se 42km on se lopullinen palkinto, joskus myöhemmin. Jos kärsit korkeanpaikan kammosta, käy hyppäämässä benji tai laskuvarjohyppy. Jos vierastat esiintymistä, niin hankkiudu koulussa tai töissä tilanteisiin joissa niitä esiintymisiä tulee. Ja muista, et kilpaile muiden kanssa, vaan itsesi kanssa.

Liikunta, kaikenlainen liikunta, parantaa luonnostaan mielialaa ja itseluottamusta. Ja jälleen kerran on tärkeää, että vertaat itseäsi vain itseesi viime viikolla etkä muihin. Jos alat käymään salilla, niin mieti niitä omia pikkuhiljaa kehittyviä tuloksiasi, äläkä vertaile peilikuvaasi johonkin fitnesskissaan/kolliin. Jne. Kokeile rohkeasti eri lajeja, kunnes löytyy itsellesi sopivia. Työpaikan harrastelijasählyseurat ja vastaavat kannattaa hyödyntää, kunhan eivät ole kovin tosikkoja tai kilpailuhenkisiä. Kannustavassa seurassa joukkuelajien pelaaminen on nannaa itseluottamukselle. 

Mindfulness-meditaatio auttaa irtautumaan siitä itsensä ruoskimisen, asioiden ylianalysoinnin ja ahdistuksen kehästä mikä monella nakertaa itseluottamusta. Elä nyt, äläkä suunnittele eläväsi huomenna.

Harjoittele hankaliksi kokemisiasi tilanteita, vaikka niitä esiintymisiä, etukäteen. Arvioi jälkikäteen, mutta älä jää vatvomaan. Koita löytää ne asiat, missä onnistuit, niiden epäonnistuneiden lisäksi. 

Pitkä ja kivinen tiehän se itseluottamuksen tyhjästä rakentaminen on, mutta pieni pala kerrallaan se onnistuu. Itse olen nykyään äärettömän ylpeä siitä, että ihmisestä joka oli käytännössä 14-22 ikävuodet lähes mykkä, umpisulkeutunut ja täysin ulkopuolinen on nyt kolmekymppisenä kuoriutunut menestyvä, ihmisten kanssa mainiosti toimeentuleva ja muutenkin hyvin pärjäävä aikuinen ja kaiken vaivannäön jälkeen on tavallaan palkitsevaa, kun ne ihmiset joille on menneisyyttään raottanut päivittelevät että eivät olisi kyllä millään uskoneet.

Omaa itsetuntoa kohentaa työni, joka on aika vaikea, mutta kun saan kehuja ja kiitosta hyvin tehdystä työstä, se vaikuttaa itsetuntooni. Sanoisin myös, että kaikilla on jotain jossa ovat hyviä. Valitettavaa on, että suurimmaksi osaksi itsetuntomme pohjautuu lapsuuteen. Eli jos ei kokenut onnistumisia ei välttämättä myöhemminkään usko itseensä. Voi olla että ammattiapu olisi silloin parasta.

Olen ihan oikeasti kokeillut todella paljon todella monenlaisia harrastuksia. Erilaisia liikuntalajeja, taidetta, teatteria, käsitöitä, vaikka mitä! Musiikkia en, sillä musikaalinen en ole ollenkaan. Olen valitettavasti ollut kaikissa muissakin harrastuksissa aivan surkea tai korkeintaan kohtalainen, ei mitään suuria onnistumisen kokemuksia...

ap

Oletko hyva keittiossa? Mene jollekin aloittelijoiden kurssille, johan saat loistaa! Tai mene kurssille jossa saat hioa taitojasi viela paremmiksi. Ala haihattele taiteen ja tieteen opiskeluissa jos sinulla ei ole niihin kiinnostusta eika taipumusta.

[quote author="Vierailija" time="05.05.2015 klo 20:10"]

Pitää vaan sisäistää se, että on itseasiassa itsekkyyttä ajatella jatkuvasti mitä muut minusta ja minun tekemisistäni ja olemisistani ajattelevat? Kun ihmisellä on kovin huono itsetunto, niin hänen ajatuksensa pyörivät suoraan tai välillisesti hänessä itsessään.

[/quote]

Tuokin on taas sellainen hokema, jolla huonoitsetuntoiset polkevat itseään maahan ja perustelevat sen, miksi ovat liikaa toisille mieliksi. Kyllä ihminen saa ajatella itseään ihan niin paljon kuin haluaa ilman että se on mitään itsekkyyttä. Miten se muka on toisilta pois?

Mulla auttoi ainoastaan äitiys. Olen ikuisuuslaihduttaja, aina välillä onnistun kunnes repsahdan taas ja lihoan, se masensi, okei se masentaa kyllä vieläkin. En ole mikään erityisen hyvännäköinen, kroppa on enemmän mallia tynnyri kuin tiimalasi, ja mulla on aivan järjettömän iso nenä. En osaa mitään käsitöitä, en piirtää, maalata, en vaikka kuinka harjoittelisin. Myös kaikessa liikunnassa olen todella huono, koska olen kömpelö. Koulussa olin seiskan oppilas, koska olin laiska. Laiska olen vieläkin. Yleissivistykseni on kehno.

Mutta äitiys. Se on mun juttuni. Olen lasteni saamisen jälkeen käyttänyt koko elämäni heihin, ja miksi en, heidän kauttaan koen onnistumisen riemua. En enää jaksa miettiä, miksei musta tullut mitään. Mä yritän nyt antaa lapsilleni parhaan mahdollisen itsetunnon, ja paljon onnstumisen iloa.