Synnytys ilman kipulääkkeitä

Synnytin ilokaasun voimin, ja joskus koen, etten kehtaa ottaa osaa synnytyskeskusteluihin, koska synnytykseni oli niin nopea ja helppo. Muistan toki supistuskivut ja ponnistamisen, joka tuntui jopa vähän pelottavalta, mutta koska kaikki meni sujuvasti, ei jäänyt kammoa. Vauva oli virkeä ja kävelin omin jaloin osastolle.

Jos synnyttäisin uudestaan, en edelleenkään haluaisi epiduraalia, ellei olisi aivan pakko. Ajatus neulan työntämisestä selkään olisi yhä painajaiseni, koska vältyin siltä.

Huh. Mua sattuu pelkästään sen levittimen käyttö gynen tarkastuksessa. Siis JÄRJETTÖMÄSTI. Kyyneleet nousee silmiin ja tekisi mieli huutaa suoraa kurkkua.

Joo, en aio koskaan saada lapsia.

Minä pelkäsin epiduraalia enemmän kuin synnytystä. Kolmesti synnytin meditaation avulla. Onneksi kaikki meni hyvin, enkä joutunut kohtaamaan pelkoani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pelkään kans selkäytimen ronkkimista. Toki en siedä edes hampaan paikkausta ilman puudutusta. Mutta en usko että synnytyskivut tulevat vihlomalla, eikä niitä voi verrata hermosärkyyn.

ap

Kaksi lasta synnyttäneenä voin tietenkin kertoa vain omista tuntemuksistani. Supistukset eivät tehneet lainkaan kipeää muuten, mutta kohdunsuussa tuntui kuin sinne olisi hitaasti työnnetty erittäin tylsää, sahanteräistä puukkoa. 

Muistaakseni pyysin kahden tuollaisen puukkosupistuksen jälkeen epiduraalia ja sain sen. Minulle on tehty myös juurihoito hampaaseen, ja vaikka se tehtiin puudutuksessa myös, mieluummin synnyttäisin lisää lapsia hyvin puudutettuna kuin menisin kaivattamaan hampaastani hermoa pois.

En tajua, miksi te fiksut nuoret naiset haluatte synnyttää mahdollisimman kivuliaasti. Ei siinä ole mitään autuasta, kun röörin kudokset hitaasti repeilevät ja antavat periksi.

En ole nuori, mutta halusin tuntea, että olen tilanteen tasalla. Epiduraali teki avuttomaksi. Sitä en ymmärrä, miksi toisten valinnoista pitää puhua halventavasti. Se, että ei halua kivunlievitysta, ei ole keltään pois, se vaikuttaa ainoastaan itseen. Kukaan tuskin kuvittelee synnytyksen olevan millään tasolla autuasta, mutta ihmisillä on erilaisai tapoja käsitellä kipua, ja kivun sietämisessä auttaa esim. jooga- ja meditaatiotausta, koska se, että osaa rentouttaa itsensä, lievittää kipua. Aika pienellä harjoittelulla saa jo tuloksia, mä ihan ovensuukeskustelussa neuvoin jotain perusrentoutusjuttuja miehen siskolle, ja hän sanoi myöhemmin, että niistä oli ollut synnytyksessä paljon apua.

Koittappa kuule rentoutumisharjoituksia siinä kohtaan, kun luulet että olet kuolemassa. Ja vaikka epiduraali teki sun olos avuttomaksi, niin kyllä voin kertoa, että se kipu tekee myös avuttomaksi. Olen ehkä hiukan katkera ihmisille joilla synnytys on sujunut hyvin pelkillä rentoutumisharjoituksilla

Samaa mieltä! Olen katkera / kateelliinen niille, jotka pysytyvät rentoutusharjoituksilla, suihkulla ja liikkumalla luovimaan läpi synnytyksen. Itsellä synnytys oli tauotonta supistusta ja kokovartalokramppia, mikä lamaannutti täysin. Olin käynyt synnytysvalmennus / äitiysjooga -kurssin, joten tekniikat olisi olleet hallussa, mutta minkäs teet, kun ei tolpillaan pysy ja tajuissaankin vaan hädin tuskin. Otin epiduraalin kiitollisena vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Synnytyskipu on pahinta kipua, mitä voi vain kuvitella, oikeastaan niin pahaa ettei sitä pysty edes kuvittelemaan. Vain 3 prosenttia suomalaisista ensisynnyttäjistä synnyttää ilman epiduraalia. Moni haluaisi synnyttää luomuna, mutta kipujen voimakkuus yllättää. Itse oton molempiin synnytyksiini kaiken mahdollisen kipulääkityksen mitä annettiin ja silti synnyttäminen oli niin kivuliasta että en enää ikinä halua sitä kokea.

Onkin mielenkiintoista vertailla eri maita ja huomata että Suomessa epiduraalin saa isompi osa ensisynnyttäjistä kuin esim Hollannissa, jossa on ollut yleistä synnyttää kotona. Olemmeko tosiaan kansana niin huonosti kipua sietävää vai onko synnytyksen kulusta tullut standardi? Jotain lukuja esim täällä:

https://www.vauva.fi/blogit/jyllannin-suomineito/tanskassa-epiduraalin-…

Itse en ollut ekassa synnytyksessä päättänyt mitään "luomua", mutta halusin että synnytyksen kulkuun puututaan mahdollisimman vähän ja olin hyvin valmistautunut sen eri vaiheisiin. Tens, amme, hengitykset ja ilokaasu riittivät, ponnistin pystyasennossa vaikka olin valvonut jo kaksi vuorokautta muutaman minuutin unipätkiä lukuumottamatta. Halusin että vauva on pirteä ja tunnen ponnistuksen enkä ehkä silloin repeäisi niin paljon. Pari tikkiä tuli. 

Itse kävin hypnosynnytyskurssin ja olin valmistautunut synnyttämään luomuna. Ekan synnytys kesti toista vuorokautta ja lopussa huusin täyttä huutoa viimeiset tunnit. Oli aika kärsimystä eikä niissä tuskissa pystynyt rentoutumaan. Tyyliin että yritäpä rentoutua kun joku sahaa sua poikki... Mutta hyvin meni ilokaasun voimin kuitenkin. Mies ja kätilö olivat niin hyviä psyykkaamaan.

Toinen synnytys kesti alle vuorokauden eikä tarvinnyt tällä kertaa huutaa tuntikausia kivusta mutta sitten lopulta tajut melkein lähti tuskista ja sain spinaalin kun kohtu ei lopettanut supistumista. Se viimeinen supistus kesti 10 minuuttia ja irrottauduin ruumiista. Se oli hätätilanne, paniikki ihan kaikille. Luojan kiitos siitä spinaalista joka pelasti ja vei kaikki kivut. Loppuun mentiin kivutta mutta outoa kun ei pystynyt hallitsemaan kroppaansa. Lapsi selviytyi ja on nykyään täysin terve 3 vuotias :)

Jokaisessa synnytyksessä on ollut komplikaatioita ja yllätyksiä joten kannattaa synnyttää avoimin mielin ja ottaa apu vastaan jos sitä tarvitsee.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen näitä jotka periaatteesta haluaa lääkkeettömän synnytyksen. MIKSI?! se ei ole sen hienompi tai mestarillisempi koitos oli sulla sitten kaikki maailman lääkkeet tai ei yhtään mitään. Ihan turhaa kokea niin suurta kipua, vaan koska haluaa"osoittaa" jotain.

Ootko ikinä kuullut sellaisista kuin sivuvaikutukset, että lääkkeen halutun vaikutuksen sijaan tai lisäksi tulee jotain muuta? Esimerkiksi supistukset pysähtyvät epiduraalin takia ja niitä joudutaan vauhdittamaan synteettisellä oksitosiinilla, joka lisää supistusten kivuliaisuutta? Tai siitä että lääkkeet tai annostus eivät vaikuta kaikkiin ihmisiin samalla lailla? Tai että lääke vaikuttaa aina myös vauvaan? Siksi moni voi haluta pitää ylimääräiset puuttumiset minimissä, jos ilmankin pärjää ja käyttää toimivia lääkkeettömiä kivunlievityskeinoja. 

Netti on täynnä tutkimusta näiden lääkkeiden vaikutusmekanismeista. Eivät ne ole mitään yksiselitteisen hyviä tai pahoja aineita, vaan jokainen punnitsee omalla kohdallaan riskit ja sen mitä haluaa saavuttaa lääkkeellä.

Kaksi alatiesynnytystä, joista eka imukupiksi meni ja leikattiin eppari.. Ei puudutusta kummassakaan paitsi ekassa kohdunsuu&väliliha lopuksi puuduksiin. Toinen synnytys oli ihana, kesti n. 4,5h, lähdin puoliltapäivin synnyttämään ja iltapäivällä lapsi syntyi. Ponnistusvaihe ehkä 2 min, tai siihen asti istuin suihkussa jumppapallon päällä - kävelin sänkyyn, nostin toisen jalan ylös ja lapsi syntyi. Ei tikkejä, ei edes oksitosiinia jälkeen joten luonnolliset jälkisupistukset. Olihan se eka perseestä, ja mitä vanhempi on sitä jähmeämmät kudokset on vastassa. Olin itse 31.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en halua että selkärankaa ronkitaan (isälle tehtiin selkäydinpunktio ja se oli todella tuskallinen toimenpide) enkä turhia leikkauksia. Iskä kuoli leikkauskomplikaatioihin. Hyvin pärjäsinpärjäsinn kaikissa kolmessa synnytyksessä ilmankin. Ilokaasu toimi.

Epiduraalin laittaminen ei tunnu yhtään mitään. Se pitäisi laittaa jokaiselle synnyttäjälle ja lisätå loppuun asti.

Ilman sitå synnytys oli ihan +aatanasta eli sen jälkeen en siihen hommaan suostunut. Nykyaikana lääkitään ja autetaan pienissäkin kivuissa mutta ei synnytyksessä joka on pahinta mitä tajuissaan voi kokea.

Jännä juttu, että ette sitä voi uskoa, että emme me kaikki ajattele synnytyksestä noin. Että se olisi ollut niin kauheaa ja kuolemanpelon sävyttämä elonjäämiskamppailu. Miksi se on vaikea uskoa, että ihmiset ja kropat ja synnytykset ja tilanteet on erilaisia? Haluatko mieluummin ajatella, että minä luomusoturi täällä nyt vaan uskon olevani kaikki teitä lääkkeisiin turvautuneita kovempi mutsi, kun en mitään puudutuksia tarvinnut? No, senkun mietit. Totta puhuen taidankin pitää itseäni aika fiksuna ja valmistautuneena synnyttäjänä, joka oli aktiivinen loppuun asti. Että joo, tosi coolia vetää luomuna, tehkää perässä.

Vierailija kirjoitti:

Olen katkera / kateelliinen niille, jotka pysytyvät rentoutusharjoituksilla, suihkulla ja liikkumalla luovimaan läpi synnytyksen. Itsellä synnytys oli tauotonta supistusta ja kokovartalokramppia, mikä lamaannutti täysin. Olin käynyt synnytysvalmennus / äitiysjooga -kurssin, joten tekniikat olisi olleet hallussa, mutta minkäs teet, kun ei tolpillaan pysy ja tajuissaankin vaan hädin tuskin. Otin epiduraalin kiitollisena vastaan.

Miksi olet katkera ja kateellinen? Synnytys on kyllä niin ihme asia, kun se jää naisille elämänmittaiseksi katkeruudeksi.

Minä synnytin kolmesta kaksi ilman kivunlievityksiä. Ensimmäinen pelotti niin paljon, että sain epiduraalin. Auttoi se vähän, muta toisessa uskalsin jo luottaa, etten kuole kipuun vaan osaan ottaa sen vastaan ja hallitsen sen, ja kolmas meni omalla painollaan sekin. Ei tämä minulle tosiaan ole mikään asia, josta olisin halunnut pitää kiinni, mutta olen todella ylpeä kyllä! Lääkkeettömän synnytykset olivat helppoja, nopeita ja sekä minä että vauva oltiin hyvässä kunnossa. Oikeastaan mitään jälkiä ei jäänyt (normaalia enempää). Palautuminen oli nopeaa.

Urheilutausta tietenkin auttaa ja sinnikkyys sekä oman kroppansa ja voimavarojen tunteminen. Hyvä itsetuntemus. Jos ei ole ikinä jaksanut liikkua, ei jaksa sietää epämukavuuttakaan. Ei se ole ollenkaan sitä että "pitää kärsiä" vaan että pystyy edistämään supistusten valtavalla ja luonnollisella voimalla vauvan tuloa maailmaan. Helpompaahan se maailman luonnollisin työ siten on.

Mä myös suunnittelin synnyttäväni ilman lääkkeellistä kivunlievitystä, mutta synnytys jouduttiinkin käynnistään, ja ilmeisesti se käynnistyslääke sai aikaan pitkittyneet, erittäin voimakkaat supistukset. 12 tunnin supistelun jälkeen olin ihan poikki ja tärisin. Siihen paikkaan epiduraali tuli sitten ihan loistavana vaihtoehtona. Ei jäänyt mitään pelkoa synnytyksestä tai kivuista kuitenkaan. Elämäni siihen astinen paras hetki oli, kun sain lapseni rinnalleni ja haluaisin kokea sen vielä uudelleen.

Pointtini on, että kannattaa suunnitella mitä haluaa, mutta ei pitää niistä liian ehdottomasti kiinni, koska tilanteet voi muuttua.

Ihan samanlaista se on meillä lääkkeettömillä kuin teillä, joilla "keskivartaloa sahataan kahtia": kolme kiloa vauvaa kohdusta alatietä ulos. Lihakset on töissä ja kroppa täynnä hormoneita. Sattuuhan se. Se on synnytys.

Ei se kivutonta ole, mutta suhtutuminen kipuun ja kivun hallinnan kokemus on se mikä meidät erottaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pelkään kans selkäytimen ronkkimista. Toki en siedä edes hampaan paikkausta ilman puudutusta. Mutta en usko että synnytyskivut tulevat vihlomalla, eikä niitä voi verrata hermosärkyyn.

ap

Kaksi lasta synnyttäneenä voin tietenkin kertoa vain omista tuntemuksistani. Supistukset eivät tehneet lainkaan kipeää muuten, mutta kohdunsuussa tuntui kuin sinne olisi hitaasti työnnetty erittäin tylsää, sahanteräistä puukkoa. 

Muistaakseni pyysin kahden tuollaisen puukkosupistuksen jälkeen epiduraalia ja sain sen. Minulle on tehty myös juurihoito hampaaseen, ja vaikka se tehtiin puudutuksessa myös, mieluummin synnyttäisin lisää lapsia hyvin puudutettuna kuin menisin kaivattamaan hampaastani hermoa pois.

En tajua, miksi te fiksut nuoret naiset haluatte synnyttää mahdollisimman kivuliaasti. Ei siinä ole mitään autuasta, kun röörin kudokset hitaasti repeilevät ja antavat periksi.

En ole nuori, mutta halusin tuntea, että olen tilanteen tasalla. Epiduraali teki avuttomaksi. Sitä en ymmärrä, miksi toisten valinnoista pitää puhua halventavasti. Se, että ei halua kivunlievitysta, ei ole keltään pois, se vaikuttaa ainoastaan itseen. Kukaan tuskin kuvittelee synnytyksen olevan millään tasolla autuasta, mutta ihmisillä on erilaisai tapoja käsitellä kipua, ja kivun sietämisessä auttaa esim. jooga- ja meditaatiotausta, koska se, että osaa rentouttaa itsensä, lievittää kipua. Aika pienellä harjoittelulla saa jo tuloksia, mä ihan ovensuukeskustelussa neuvoin jotain perusrentoutusjuttuja miehen siskolle, ja hän sanoi myöhemmin, että niistä oli ollut synnytyksessä paljon apua.

Koittappa kuule rentoutumisharjoituksia siinä kohtaan, kun luulet että olet kuolemassa. Ja vaikka epiduraali teki sun olos avuttomaksi, niin kyllä voin kertoa, että se kipu tekee myös avuttomaksi. Olen ehkä hiukan katkera ihmisille joilla synnytys on sujunut hyvin pelkillä rentoutumisharjoituksilla

Mun kumpikaan synnytys ei ole ollut säännöllinen eikä sikäli sujunut erityisen hyvin. Ensimmäisessä synnytyksessä tosiaan luulin, että jos minä en kuole, vähintään vauva kuolee. Vauvaa vedettiin parituntisen ponnistusvaiheen päätteeksi imukupilla yli puoli tuntia. En ymmärrä, miksi minun kokemukseni pitäisi aiheuttaa sinussa aggressiota, enhän ole tyrkyttämässä sinulle mitään. Toisessa synnytyksessä en olisi millään edes pystynyt saamaan epiduraalia, vaikka olisin halunnut (en halunnut), koska avautuminen oli todella nopea ja väärän tarjonnan takia myös erittäin kivulias (hermokipu). Kipua oli myös ponnistusvaiheessa tästä syystä.

Mulle on ihan sama, mitä valintoja joku tekee synnytyksessään. En ole käännyttämässä ketään suuntaan enkä toiseen. Vaikka ottaisi epiduraalin, sitä ei saa heti, vaan vasta tietyssä vaiheessa. Mieheni sisko synnytti pääkaupunkiseudulla, missä synnyttäjien sairaalaantuloa viivytellään viime tippaan, eli hänelläkin oli tiedossa, että kotona ollaan pitkään. Annoin neuvoja, kun hän pyysi.

Älä ota henkilökohtaisesti. Sanoinhan jo, että olen hieman katkera :D Sitä vaan tarkoitin, että ei ne rentoutumisharjoitukset auta aina, vaikka kuinka yrittäisi.

Viestisi kirjoitit ("koitapa kuule") kuitenkin mulle, mutta kiva kuulla, että et pahalla tarkoittanut.

Mä vietin mun avautumisvaiheen kotona ja autossa, missään vaiheessa ei ollut edes mahdollisuutta epiduraaliin, joten sitä vaihtoehtoa ei yksinkertaisesti ollut. Oli siis pakko pärjätä sillä ainoalla, joka oli, eli rentoutumisella. Ei se ollut kevyttä tai helppoa, vaan piti tosi paljon keskittyä ja ihan väkisin vain suunnata sitä hengitystä kipukohtaan ja rentouttaa leukaa. Purin myös jossain vaiheessa itseäni käteen, mistä jäi isot jäljet. Mulla kävivät kaikki supistukset häpyhermoon.

Vierailija kirjoitti:

Ihan samanlaista se on meillä lääkkeettömillä kuin teillä, joilla "keskivartaloa sahataan kahtia": kolme kiloa vauvaa kohdusta alatietä ulos. Lihakset on töissä ja kroppa täynnä hormoneita. Sattuuhan se. Se on synnytys.

Ei se kivutonta ole, mutta suhtutuminen kipuun ja kivun hallinnan kokemus on se mikä meidät erottaa.

Olen tästä samaa mieltä. Kivunlievistyksen ottaneiden ei tarvitse tästä kuitenkaan loukkaantua: jokainen tekee omat valintansa, ja parasta on se, jos synnytyksestä jää hyvä muisto ja mieli, oli tapa mikä tahansa. En mitenkään kivusta tykkää, mutta olen oppinut suhtautumaan siihen eri tavalla. Mulla helpotti se ajatus, että tämä on nyt tätä, mutta kohta se on ohi. Tämä kipu ei ole vaarallista. Kyllä mä myös ehdin siinä synnytyksen aikana katua raskaaksi hankkiutumista!

Mua helpotti se, että olin "päättänyt" olla lääkkeetön niin kauan kuin pystyn. Pystyi keskittymään siihen, että hoitaa supistukset yksi kerrallaan pois (koska ei niitä ole lopulta monta tehokasta) eikä tarvinnu koko ajan miettiä, että pitäiskö jo ottaa lääkettä vai nyt vai nyt. Sitä vaan oli ja keskittyi ja hengitti.

Olen synnyttänyt kaksi lasta ilman kivunlievitystä. Sattuihan se, mutta kipuun pystyi suhtautumaan, kun tiesi, että se loppuu.

Käytin kyllä ääntä. Olen laulanut paljon, ja siksi se tuntui luontevalta. Matalien äänien önisemisestä oli iso apu. Minulle olennaista oli myös se, että pääsin liikkumaan loppuun asti ja pyörittelemään lantiota ja kiemurtelemaan niinkuin tuntui hyvältä (tai vähiten pahalta). Toki hetkittäin meinasi usko loppua, mutta mies ja kätilö tsemppasivat, kun olin etukäteen toivonut, että ei käytetä kivunlievitystä, jollei ole ihan pakko. Kätilö osasi ensimmäisellä kerralla lukea hyvin tilannetta ja näki, että pärjään. Toisella kerralla tiesin jo itse, miten synnytys etenee ja uskalsin luottaa, että keho tietää, mitä on tekemässä. Auttoi toki myös se, että olen tanssinut eli tunnen kehoni hyvin ja nykyään omat urheilulajini vaativat tahdonvoimaa ja kivunsietoa eli osaan tsempata itseäni.

Molemmat synnytykset menivät todella hyvin. Ei tullut minkäänlaisia repeämiä tms. ja toivuin molemmista tosi nopeasti ja lapset olivat pirteitä. Uskon, että sillä saattoi olla merkitystä, että kehoa ei häiritty lääkkeillä. Synnyttäisin hyvistä kokemuksista huolimatta edelleen mielelläni sairaalassa, sillä koskaan ei voi tietää, mitä tapahtuu.  Ja myös - toiset tarvitsevat kivunlievitystä ja sekin on ok.

Vierailija kirjoitti:

Mä myös suunnittelin synnyttäväni ilman lääkkeellistä kivunlievitystä, mutta synnytys jouduttiinkin käynnistään, ja ilmeisesti se käynnistyslääke sai aikaan pitkittyneet, erittäin voimakkaat supistukset. 12 tunnin supistelun jälkeen olin ihan poikki ja tärisin. Siihen paikkaan epiduraali tuli sitten ihan loistavana vaihtoehtona. Ei jäänyt mitään pelkoa synnytyksestä tai kivuista kuitenkaan. Elämäni siihen astinen paras hetki oli, kun sain lapseni rinnalleni ja haluaisin kokea sen vielä uudelleen.

Pointtini on, että kannattaa suunnitella mitä haluaa, mutta ei pitää niistä liian ehdottomasti kiinni, koska tilanteet voi muuttua.

Tämä oli viisaasti sanottu. Vaatii tahtoa ja päätöstä synnyttää ilman lääkkeitä, eli sikäli asia on hyvä miettiä etukäteen, mutta joskus tilanne voi myös muuttua ja suunnitelmia pitää muuttaa. Sama pätee elämään vauvan kanssa. Pitää olla itselleen armollinen ja hyväksyä, ettei kaikki mene, kuten on suunnitellut tai olettanut. Itse esim. olin kuvitellut, että äitiys kytkeytyy heti päälle, kun vauva syntyy. Minulla ei mennytkään ollenkaan niin, vaan tunteet myllersivät vauvaan pitit tutustua, kuten muihinkin uusiin ihmisiin. Ja maidon nousu ja imettäminen voivat sattua ensimmäiset päivät ihan hirveästi tai imettäminen onnistu ollenkaan, eikä alku olekaan sellaista silkkaa onnea, kun oli ajatellut. Tai sitten se on. Avoimin mielin siis!

Näinpä. Kivun sietäminen vaatii oikeasti päätöstä, asennetta ja tahtoa ja vähän harjoittelua ja oman kehon tuntemusta. Sattuu hemmetisti, mutta ei ole vaarallista kipua ja se loppuu. Itse olen ihan iloinen, että päätin kokeilla, miltä synnyttäminen todella tuntuu, vaikka mm. oksensin, se kuuluu asiaan.

Toki voi olla myös tarvetta muuttaa suunnitelmaa matkan varrella, jos tulee ongelmia tai synnytys pitkittyy, eli liian ehdoton ei pidä olla.

Olen ihmetellyt sitä, että ihmiset treenaavat maratonille vuoden, mittaavat yöunensa ja vetävät proteiinipirtelöitä, mutta menevät synnyttämään lainkaan valmistautumatta ja ottavat suoraan kaikki lääkkeet? On ilman muuta hyvä pohtia kivunlievitystä etukäteen ja opetella rentoutumaan ym. Ei se hukkaan mene, vaikka joutuisikin ottamaan lääkitystä. Miksi suoraan puudutusten pumppaaminen on se hyväksyttävä vaihtoehto  ja synnytykseen valmistautuminen "hippihommaa" ja "ylemmyyttä"?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen katkera / kateelliinen niille, jotka pysytyvät rentoutusharjoituksilla, suihkulla ja liikkumalla luovimaan läpi synnytyksen. Itsellä synnytys oli tauotonta supistusta ja kokovartalokramppia, mikä lamaannutti täysin. Olin käynyt synnytysvalmennus / äitiysjooga -kurssin, joten tekniikat olisi olleet hallussa, mutta minkäs teet, kun ei tolpillaan pysy ja tajuissaankin vaan hädin tuskin. Otin epiduraalin kiitollisena vastaan.

Miksi olet katkera ja kateellinen? Synnytys on kyllä niin ihme asia, kun se jää naisille elämänmittaiseksi katkeruudeksi.

Minä synnytin kolmesta kaksi ilman kivunlievityksiä. Ensimmäinen pelotti niin paljon, että sain epiduraalin. Auttoi se vähän, muta toisessa uskalsin jo luottaa, etten kuole kipuun vaan osaan ottaa sen vastaan ja hallitsen sen, ja kolmas meni omalla painollaan sekin. Ei tämä minulle tosiaan ole mikään asia, josta olisin halunnut pitää kiinni, mutta olen todella ylpeä kyllä! Lääkkeettömän synnytykset olivat helppoja, nopeita ja sekä minä että vauva oltiin hyvässä kunnossa. Oikeastaan mitään jälkiä ei jäänyt (normaalia enempää). Palautuminen oli nopeaa.

Urheilutausta tietenkin auttaa ja sinnikkyys sekä oman kroppansa ja voimavarojen tunteminen. Hyvä itsetuntemus. Jos ei ole ikinä jaksanut liikkua, ei jaksa sietää epämukavuuttakaan. Ei se ole ollenkaan sitä että "pitää kärsiä" vaan että pystyy edistämään supistusten valtavalla ja luonnollisella voimalla vauvan tuloa maailmaan. Helpompaahan se maailman luonnollisin työ siten on.

Juuri siksi, että nämä usein kuvittelevat olevansa parempia ihmisiä vaikka heidän kroppansa vain reagoi synnytykseen eritavalla kuin jokun toisen. Kiitos, että osoitit olettamukseni jälleen todeksi. Tässä vastauksessa oikein korostat, kuinka urheilullinen ja hyväkuntoinen olet ja siksi synnytyksesi olet kestänyt. Samalla oletat, että minä henkistä ja fyysistä löysyyttäni en ole pientä pipiä sietänyt. Olen itsekin urheillut koko ikäni ja harrastan lajia, jossa pitää sietää kipua ja treenata epämukavuusalueella (toki näinhän se on kaikissa lajeissa, jos haluaa kehittyä). Silti kehoni meni ihan shokkiin siitä jatkuvasta supistuksesta / krampista. Olihan se nöyräksi vetävä kokemus.