Synnytys ilman kipulääkkeitä

Ainahan se sattuu jos ilman kivun lievitystä sen tekee mutta ne unohtuvat ihme kyllä.

Olen synnyttänyt esikoiseni muuten, paitsi ilokaasua otin avautumisvaiheessa. Avautuminen oli tapahtunut jo 4.5 cm siinä vaiheessa kun saavuimme sairaalaan. Sujui hyvin monta tuntia siitä eteenpäin, avautui hitaasti. Olin tosi hyvällä fiiliksellä, se varmaan auttoi.

Valitettavasti sydänäänet laskivat kun oltiin lähellä ponnistamista, sitten pitikin kiireellisesti ottaa imukupilla ulos. Voin sanoa, että se ei ollut mikään kiva kokemus ilman epiduraalia. Kuitenkin huoli vauvasta oli päällimmäisenä, mikään kipu ei siinä vaiheessa merkinnyt mitään.

Toisessa synnytyksessäni avautuminen ei edennyt millään, olin ollut sairaalassa jo melkein vuorokauden, eikä mitään tapahtunut. Siitä huolimatta kivut aivan helvetilliset. Lopulta olin niin loppu (toivoin kuolemaa) että pyysin epiduraalia (tai ehkä sitä suositeltiin, pelkäsin sitä ihan älyttömästi, joten en ehkä ole itse pyytänyt sitä). Epiduraalin jälkeen nukahdin n. tunniksi, ja vasta silloin alkoi tapahtua ja avautua. Vaikutti siltä, että jännittyneisyyteni esti avautumisen, vasta kun sain kivunlievityksen ja sain rentouduttua, aloin avautua. Siitä eteenpäin sujui hyvin ja pikku pirpana syntyi normaalisti.

Lisään vielä, että en osaa sanoa, miksi toinen synnytys oli niin paljon tuskallisempi. Lieneekö niin, että alitajuisesti pelkäsin vauvalle käyvän jotain, ensimmäisen synnytyksen hankaluuksien takia. Joka tapauksessa, toinen synnytys oli aivan kamala kokemus, vaikka papereiden mukaan kaikki varmaan meni paljon paremmin kuin ekalla kerralla. Olin pitkään aivan lamaantunut seksuaalisesti, koin että menin jotenkin pilalle, vaikken varmaan mennytkään. Outoa.

Toinen lapsi syntyi ilman kivun lievitystä.

Olin suurimman osan avautumisvaihetta altaassa.

Neljäs lapsi syntyi myös luomusti koska viivytteli kotona sen verran pitkään että en enää kerennyt mitään saamaan.

Ja ehdottomasti tuo toisen lapsen syntymä oli helpompi, varmaan paikat sen verran pehmeni vedessä ollessa ettei ponnistaminen ollut yhtä hirveetä kuin neljännen kohdalla.

Eipä sitä voi täysin synnytystä suunnitella. Pitää mennä sen hetken mukaan, ei voi tietää selviääkö ilman vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Oletko synnyttänyt ilman kipulääkkeitä? Miten sujui? Miksi? Suosittelisitko ensikertalaista synnyttämään luomuna?

Olen 20v nainen, la on 14.9. Ja synnytys on ensimmäinen, tässä mietin kivunlievitystä tai lähinnä sen poisjättämistä.

Mene tilanteen mukaan, turha päättää etukäteen yhtään mitään.

En olisi pärjännyt ilman epiduraalia,mulla oli lapsi otsa edellä tulossa,kun piti olla normi-asennossa.Repesin todella pahasti.Avautumisvaiheen lopussa kivut olivat todella kovat,epistä huolimatta.Kesto 11,5h.

Toinen lapsi oli helpompi,lilluin pitkään vedessä,sain ilokaasua ja lopussa spinaalipuudutuksen ja ponnistusvaiheessa pudendaalin,josta ei ollut hyötyä lainkaan.Kesto 9,5h.

Kolmas lapsi tuli nopeasti, ja kipu oli todella raju,vedin ilokaasua kaksin käsin,ja tärisin kivusta,kun anestesialääkäri ehti vihdoin paikalle,laittamaan epiduraalin.Koskeminenkin oli yhtä tuskaa,olin niin kivulias.Oli ollut paha autokolari,eikä päässyt aiemmin.Kesto 5,5h.

Toi vesi avaa tosi hyvin paikkoja,kannatta käyttää hyväksi,jos on mahdollisuus siihen.Vinks,vinks.

En todellakaan olisi pärjännyt ilman lääkitystä,yhdessäkään synnytyksessäni.Jokainen kuitenkin tavallaan.Onnea valitsemallasi tiellä.

Ensimmäisen synnytin epiduraalin kanssa, mikä oli todella hyvä juttu. Kivut tulivat todella kovina ja ilokaasu ei auttanut. En osannut sit varmaan oikein ottaakkaan. Koska avauduin melko nopeasti epiduraalin laittamisen jälkeen, kävi niin että jouduin ponnistamaan puudutuksen vielä ollessa voimissaan. Tämä vaikeutti ponnistamista, ei oikein osannut oikein kohdistaa ponnistusta. Kun vielä oli pullakka ja lyhyt vauva, kesti ponnistus 47 minuuttia. Vaikea tosin arvioida olisiko ponnistus sujunut nopeammin, jos epiduraali olisi ehtinyt hälventyä ennen ponnistamista.

Toisen synnytys käynnistettiin ja siitä tulikin syöksysynnytys. Synnytyksen kestoksi tuli 1 tuntia ja 40 minuuttia. Onneksi olin sairaalassa jo,  Ei ehditty antamaan mitään puudutuksia. Täytyy sanoa että tämä synnytys oli todella helppo, ponnistuskin kesti vain 5 minuuttia. Vauva oli samanpainoinen (karvan vaille 4 kiloa) kuin esikoinen, mutta 3 senttiä pidempi, eli sutjakamman muotoinen. :-) Enempi synnytystä häiritsi se että mieheni ei ehtinyt kotoa mukaan synnytykseen. Onneksi kätilö oli todella hyvä ja jämäkkä, aina kun meinasin hätääntyä missä mies viipyy, palautti keskittymisen synnytykseen. Se on hämmästyttävää kuinka keskittymisella kipukin pienenee.  Olin toivonut tähän synnytykseen spinaali-/epiduraalipuudutusta, mutta sitä ei tosiaan ehditty antamaan. Kätilö laittoi tarvittavat välineet valmiiksi ja ennen kuin lähti hakemaan anestesialääkäriä tarkisti kuinka auki olen. Kuinka ollakaan olin jo 10 cm auki ja puudutus vaihtui ponnistamiseen.

Ensimmäisessä leikattiin väliliha, kolme tikkiä ja istuin uimarenkaan päällä monta päivää. 

Toisesta tuli pieni repeämä, kolme tikkiä siihenkin mutta toipuminen aivan toista maata kuin ensimmäisessaä. Istuin normaalisti tuolilla heti.

Ensisynnyttäjälle sanoisin, sen sijaan että pidä mieli avoinna kivunlievityksen suhteen. Jos tuntuu että haluat synnyttää ilman kivunlievitystä, hienoa, mutta älä myöskään fiksaannu siihen ja pety sitten kun tilanne onkin sellainen että oman jaksamisesi kannalta tarvitsetkin lievitystä. Synnytystä voi suunnitella mutta tilanne voi muuttua synnytyksen aikana. Se että synnytys ei suju etukäteen tehdyn suunnitelman mukaan ei ole epäonnistumista vaan ihan luonnollista. 

 

Ilman kivunlievitystä synnyttäminen vaatii kovaa keskittymistä ja hyvä olisi myös harjoitella keinoja, joilla lievittää kipua ns. mielen voimalla. Itse huomasin kuopuksen synnytyksessä että jos liuin mukaan supistukseen ja samalla hätäilin että missä se mies viipyy, menetin ikäänkuin kontrollin ja kipu oli monin verroin kovempi, Ne hetket taas kun keskityin tiukasti hengityksiin supistusten aikana, pysyin ikäänkuin kivun päällä, se oli paljon pienempää. 

Ekassa synnytyksessä sain epiduraalin kun olin jo vuorokauden valvonut supistusten takia ja olipahan ihanaa päästä nukkumaan! Torkkujen aikana avauduinkin parissa tunnissa kokonaan ja pääsin ponnistamaan.

Toka synnytys meni rennosti totaaliluomuna. En tuntenut tarvetta kivunlievitykselle ennen kuin tuli kaksi oikein kunnon supistusta, joiden jälkeen sanoin että nyt voisin jotain ottaa. Kätilö kysyikin, että tuntuuko vauvan pää, ponnistuttaako? No, nyt kun mainitsit... :D Seuraavalla supistuksella pääsinkin jo ponnistamaan ja se ei sit taas enää sattunut sitä venymisen ja kiristyksen tunnetta enempää. Oli tosi helppo ja leppoisa synnytys.

Seuraavaan synnytykseen mulla ei oo erikoisempia toiveita. Otan kivunlievitystä jos tarttee ja en ota jos en tartte. Ammetta haluaisin kokeilla, ekassa synnytyksessä en päässyt ja tokassa en ehtinyt (ehdin olla salissa ehkä vartin ennen kuin jo ruvettiin ponnistamaan).

Ensimmäisessä synnytyksessä sain epiduraalin, mutta liian myöhään. 5 minuuttia laitosta alkoi ponnistusvaihe ja oli hyvin vaikea ponnistaa täysin tunnottomana. Kätilöllä kävi moka siinä, että katsoi kohdunkaulan tilanteen, jolloin olin auki vasta 5cm. Tämän jälkeen alkoi hirveät kivut, tauttomay supistukset, joiden kanssa taistelin puolisen tuntia ja pyysin anestesialääkäriä paikalle. Lääkäri tulikin viidessä minuutissa ja epiduraali tuikattiin selkään ilman, että kohdunsuun tilanne tarkistettiin. Olin jo silloin todennäköisesti täysin auki. Kätilö selitti, että on harvinaista, että avautumisvaihe etenee ensisynnyttäjällä niin nopeasti.

Minulle jäi kammo epiduraalista ja kahdesta seuravaasta sitten sanoinkin heti salin ovella, että mitä tahansa muuta kuin epiduraali. Kaksi seuraavaa syntyivätkin täysin ilman lääkkeellistä kivunlievitystä. Seuraavissa synnytyksissä nimittäin tiesin, että siitä hetkestä kun tuntuu ettei enää yhtään jaksa, on enää hetki itse ponnistusvaiheeseen. Ponnistusvaihe on se aktiivinen vaihe ja silloin kivut unohtuvat kun voi keskittyä vauvan saattamiseen maailmaan.

Vierailija kirjoitti:

Oletko synnyttänyt ilman kipulääkkeitä? Miten sujui? Miksi? Suosittelisitko ensikertalaista synnyttämään luomuna?

Olen 20v nainen, la on 14.9. Ja synnytys on ensimmäinen, tässä mietin kivunlievitystä tai lähinnä sen poisjättämistä.

Suotta sitä etukäteen mietit liikaa ja teet turhan tarkkaa suunnitelmaa. Katso tilanteen mukaan.

Itse lähdin ensimmäistä synnyttämään asenteella ettei ilokaasua kummempaa ja hyvin pääsin jo ponnistusvaiheeseen. Lapsivesi meni niin lapsi vetäytyikin takaisin ja oltiin jälleen 5cm auki. Aikaa mennyt jo 18h niin olis täysin valmis epiduraaliin.

Seuraavassa olikin kaikki anestesialääkärit menossa ja ilmoitettiin jo tullessa että puudutteita ei ole tänään saatavilla. Hirvitti mutta lopen meni todella hyvin ja nopeasti.

Ei sinne kannata liikaa suunnitelmia tehdä. Katsot hetki kerrallaan tarvitko? Jos hyvä kipukynnys eikä pelkää sitä kipua niin hyvin se menee ilmankin. Paljon kiinni asenteesta.

Pyysin synnytyksessä "kaikki mahdolliset kipulääkkeet", sain kauratyynyn.

Vierailija kirjoitti:

Kivulla pitää sinun lapsesi synnyttämän!! Näin sanotaan Raamatussa. Emme voi kiertää perisynnin rangaistusta... Se lapsi, Jumalan lapsi on enemmän kuin kaiken kivun arvoinen!

Lapsi on minun, ei minkään paimentolaisheimon mielikuvitusolennon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esikoisen jälkeen mun synnytyksissä olen halunnut yksinkertaisesti vaan minimoida kärsimyksen. En saanut hyvää mieltä enkä onnistumisen kokemusta vaikka kärvistelin hirveissä tuskissa luomutoiveineni esikoista synnyttäessä. Seuraavista jäi parempi mieli ja pystyin keskittymään itse asiaan sen sijaan että vapisin tuskasta melkein vuorokauden. Jotkut synnyttävät ongelmitta ilman lääkkeitä tai kivunlievitystä, tiedän sen. Mutta en minä. Lääkkeet joita synnyttäjille annetaan voivat tietenkin joskus aiheuttaa tokkuraa vauvassa mutta se ei ole vaarallista. Eihän leikkauspotilaatkaan taistele lääkkeettä haavakivun kanssa koska se olisi "luonnonmukaista". Kipu ei ole minusta millään tavalla arvokasta vaan asia jonka mielelläni vältän.

Jokainen aikuinen ihminen tajuaa ettei se synnyttäminen tule olemaan mitään huvipuistoilua, jos on valmis vanhemmaksi niin on valmis myös saattamaan lapsen maailmaan. Jonkin verran kipua yksinkertaisesti kuuluu synnyttämiseen, sitten pitää arvioida omaa valmiuttaan äidiksi jos se ajatus on ylivoimainen.

Tällaisia kommentteja kun lukee niin tulee ikävä sitä 1900-luvun suuntausta jossa naiset lääkittiin tajuttomiksi synnytyksen ajaksi.

Synnytys ei ole yhtä kuin vanhemmuus. Jos olisi, adoptiovanhemmilta testattaisiin kykyä puskea meloni rektumista.

Synnytys ei tosiaankaan ole yhtä kuin vanhemmuus. Jopa joka neljäs lapsi kärsi hengityslamasta siihen aikaan, kun äidit lääkittiin tajuttomiksi. Seurauksia lasten aivotoiminnalle voidaan vain arvailla. Luulisi, ettei vanhemmaksi valmis ihminen kaipaisi takaisin aikaan, jolloin kivuttomasta synnytyksestä maksettiin noin kova hinta.

Samoin tuon ajan synnytyspihdit ruhjoivat äidin virtsatiet rikki -> inkontinenssi.

Rektumia muuten ei ole luonto suunnitellut melonin siirtelyyn, joten sikäli vertauksesi on hyvin outo.

Ekassa synnytyksessä oli epiduraali, en pitänyt siitä yhtään.

Toinen meni niin vauhdilla, että mentiin vain ilokaasulla.

Jos kolmas tulisi, niin se menisi myös vain ilokaasun voimin.

Mulla on takana kolme synnytystä ilman kipulääkkeitä. Luomuiksi en niitä kutsuisi, sillä kaksi kolmesta on käynnistettty yliaikaisuuden vuoksi.

En ole mikään sankarityyppi, ihan rehellisesti sanottuna en pidä synnytyskipua mitenkään sietämättömänä kipuna. Ilmeisesti mulla vain kaikki palikat ovat kohdillaan: kipukynnys, lantion rakenne, kohdun lihasvoima, hormonitoiminta ja korvien väli. Omaa ansiotani se ei suinkaan ole, enkä voi toisten synnytyksistä sanoa mitään.

Paljon kertoo se, että parissakin synnytyksessäni kätilö on valitellut käyrien äärellä, että supistukset ovat liian lyhyitä ja niiden välit liian pitkiä, jotta synnytys pääsisi kunnolla käyntiin. Tässä vaiheessa olen yleensä ollut 8-10 senttiä auki. Kerran jo ärähdin, että jos ei siirrytä salin puolelle, voidaan katsoa käyriltä kuinka lapsi tulee ulos.

Ekassa hyvin hitaassa synnytyksessä laitettiin epiduraali, jonka laittaminen meni useita kertoja pahasti pieleen. Tästä jäi niin paha neulakammo, että 2 & 3 lapsi syntyi täysin ilman lääkkeitä ja melko nopeasti ja kaikki meni hyvin, ponnistukset 1 min ja 2 min.:)

En missään nimessä suostuisi synnyttämään ilman kivunlievitystä? Miksi ihmeessä sen tekisin? Se ei tee kenestäkään parempaa synnyttäjää.

Hei . Minä näin tämän sinun kysymyksesi pikkasen myöhässä elii minun vastauksestani ehkä ei ole mitään apua,vastan silti. 

Toivottavasti kaikki meni hyvin ja ehkä sinulla on jopa toinenkin synnytys takana?

Minulla on 5 lasta ja olen synnyttänyt kaikki Luomuna niinkuin kutsut sitä. 

Ensimmäistä lasta odottaessa olin päättänyt ( vaikken tietysti tiennyt mistään  mitään vielä)  että haluan luonnollista synnytystä ja silloin olin kotimaassani, Ruotsissa. Vuosi oli -92 ja olimme exmieheni kanssa päättäneet kokeilla kotiseudullani olemista joksikin aikaa. 

Kukaan ei pitänyt minut kummallisena, sain ohjeita ja tukea . Ruotsissa oli jo siihen aikaan hyvin vapautunut ajatustapa . Opittelin hengitysmenetelmän, jonka avulla pystyy ikäänkuin ratsastamaan pahimpia kipuja yli. Keskittyy siis siihen hengitykseen eikä tappele luontoa vasteen jännittämällä.

Loppujen lopuiksi minulla olikin sitten salamasynnytys edessä, eli hyvä että ylipäänsä ehdittiin sairaalaan ennenkuin tyttö oli jo maailmassa. Olin istunut automatkan vauvan pään päällä ikäänkuin:-) En huomaa mitään vaiheita vain supistukset ovat  samaan tien voimakkaat. 

Kaikki paitsi viimeinen lapsi ( joka tänään täyttää 14  v . Olin muuten nettireseptiä tarkistamassa huomattuani sinun tekstisi) 

ovat kaikki tulleet hurjalla vauhdilla. Viimeinen kesti siis sen verran että ehtivät jopa laittaa sen anturan päähän ..minä en vain suostunut olemaan paikalla..ja koko homma kesti 1,5 tuntia.

Yksi ambulanssiin , toinen just ja just säästyi sairaalan lattialle lentäämisestä jalkoihini viritetyn vaipahousun asioista. Vanha kätilö kune i uskonut että lapsi on tulossa ulos juuri siinä hetkenä, vaikka mieheni huusi että On kiirettä!! :-)

Niin. En antaisi millään hinnalla pois nämä kokemukset. Sattuu, tottakai. Mutta olen ihan ` humalassa ´luonnon omista tuottamista kivunlievitysaineista ja olen niin läsnä. On vain niin upea antauta johonkin mitä ei itse pysty ohjaamaan..ja että se palkitsee ja sitten nonkin kipu jo  poissa. 

Selkäkivuthan ne vasta pahasta ovat. Olen niitäkin kärsinnyt ja paljonkin. Synnytyskipu on possiitivinen. 

Ainoa riessa on minun tapauksessani ollut että nopea synnytys rasittaa emättimen lihaksia rajulla vauhdilla. Viidennen lapsen jälkeen kesti 1,5 v saada itseni kuntoon niin että pystyin taas liikkumaan kunnolla. Onneksi olen aina tehnyt kaikki supistettavat lanntionpohjaharjoitukset. Kannattii. 

NO niin. Puhuin vissin vähän muutakin kuin mitä kysyit. Toivottavasti sait jotain irti jos vieläkin mietit näitä.

yst.t Anna

Synnytyspelko on ihan turhaa. Itse synnytin kaikki lapsukaiset ilman puudutusta saunassa aikoinaan. 

Ei tunnu missään. Vähän vaan nipistää ja se siitä. Kaikki nämä puudutukset on ihan höpö-höpöä. 

3 * synnytys ilokaasun voimin. Hyvin sopi minulle. Isot keuhkot ja osasin hengittää oikein.