Miehen lapsellinen mökötys ja kiukuttelu seksistä.
Ärsyttää kun mies vaipuu ihan taaperon tasolle aina jos edellisestä seksikerrasta ehtii hänen mielestään vierähtää liian pitkä aika. Tämä tapahtuu yleensä siinä vaiheessa jos ehtii kulua noin 8-9päivää ilman seksiä. Sanottakoon, että meillä on pieniä lapsia ja arki aika kuluttavaa, joten se mielestäni vähän selittää noita "pitkiä" taukoja. Ikinä ei varmasti ole kahta viikkoa mennyt ilman kuitenkaan. Se mikä eniten hämmästyttää on kuinka nopea tämä miehen mielialamuutos on, tänään kaikki ihan jees ja normaalisti, rento tunnelma yms, mutta seuraavana päivänä rentouden tilalle on tullut äksyilevä aikuistaapero. Mies ei ymmärrä sitäkään, että tuo käytös on siinä määrin vittumaista ja ärsyttävää, että vie kyllä loputkin halut. Onko muilla tämmöisiä aikuistaaperoita miehenä? Tai haluaisiko joku mies selittää voiko seksin "puute" laukaista ihan yhtäkkiä jonkun raivomoodin?
Kommentit (3538)
Itse en nimenomaan halua mitään säälipi***a. Ei voisi vähempää homma kiinnostaa, jos toinen ei ole henkisesti mukana hommassa. Käytän ainakin kymmenen kertaa enemmän aikaa naisen lämmittelyyn ja tyydyttämiseen, kun mitä hän käyttää minuun. Minulle on tärkeää, että nainen nauttii ja saa tyydytyksen ja saan tästä enemmän irti kuin omasta laukeamisesta.
En varsinaisesti mökötä seksin puutteessa, mutta vituttaahan se ja vaikea asiaa on peitellä, kun vaimo ei osoita mitään kiinnostusta seksiin ja vetoaa ajanpuutteeseen ja väsymykseen ja ties mihin. Kummasti sitä aikaa kuitenkin löytyy somettamiseen ja muuhun vastaavaan.
En ole myöskään epähygieeninen ja olen fyysisesti vähintään yhtä hyvässä kunnossa kuin vaimo. Osallistun myös kotitöihin, teen kuormittavampaa työtä ja nukun vähemmän kuin vaimo. Silti minulla on haluja ja yritän ylläpitää mielenkiintoista seksielämää monin keinoin, mutta toisella osapuolella ei ole oikein minkäänlaista yritystä. Tämä homma alkoi pitkälti lapsen saannin myötä, mutta aikaa seksille olisi kyllä vaikka joka päivä.
Kertokaahan nyt kuinka minä olen lapsellinen sika ja minun pitäisi vain olla hiljaa ja unohtaa selsuaalisuuteni. On kyllä jo käynyt mielessä, että en jaksa kohta enää yrittää, kun vastakaikua ei oikein ole.
Vierailija kirjoitti:
Eräät kommentoijat eivät ole näköjään koskaan tulleet ajatelleeksi, että on myös suhteita, joissa mies on se haluttomampi osapuoli.
Itse en kyllä silloinkaan ole reagoinut kiukuttelemalla.
Onhan täällä ollut siitäkin paljon esimerkkejä. Ehkä naiset sitten keksii itselleen silloin muuta tekemistä eikä kehtaa jäädä jankkaamasn. Itse en ainakaan kehtaisi. Nää miesten kommentit nyt on tällaista tyypillistä pullistelua, jossa koko ajan muka seisoo ja panettaa. Todellisuus on usein ihan muuta, paljon monimutkaisempaa ja kivuliaampaa. Tuntuu ehkä häpeälliseltäkin. Ei ole sillä tavalla helppoa miehelläkään, kun täytyy esittää koko ajan jotain tunteetonta sonnia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvät nuoret miehet, älkää tehkö lapsia. Se on tässäkin ketjussa jo monen miehen toimesta sanottu, mutta sanon nyt minäkin... Kyselkää vanhemmilta miehiltä, jotka hyvin usein ovat eronneet jo: Aika karuja kertomuksia sieltä löytyy parisuhteen seksittömyydestä, naisten salasuhteista ja pettämisistä, lasten kärsimyksistä erossa, etäisyydestä, elatusmaksuista jne jne....
Tulee suhteettoman kalliiksi niin henkisesti kuin rahallisestikin. Mielenterveyskin voi mennä.
Siksi. Älkää tehkö lapsia, nauttikaa elämästämme.
Toinen vaihtoehto on etsiä vaimo aasiasta ja sellaisesta kulttuurista, jossa neitsyys säilytetään avioliittoon. Sellaisen puhtaan ja raikkaan naisen kanssa uskaltaa tehdä lapsia.
Minä olen naimisissa ensimmäisen poikaystäväni kanssa enkä ole koskaan kiinnostunut irtosuhteista. Me oltiin yhdessä parikymmentä vuotta ennen kuin mentiin naimisiin, mutta eipä tullut mieleenkään olla ilman seksiä avioliittoon asti.
En tosin ymmärrä tuota, että ensin kevyesti seukkaillaan, sitten mennään naimisiin alle vuoden tuntemisen jälkeen ja sitten muutetaan yhteen. Ei tuossa ajassa ehdi oppia tuntemaan toista kunnolla ja sitten onkin kiva olla nalkissa vuosikymmeniä suhteessa, jossa voi huonosti.
Niin, länsimainen kulttuuri nyt on aivan erilainen ja sen vuoksi esim. Suomesta on melko hankalaa edes löytää nainen, joka ei olisi jo sekstaillut useamman miehen kanssa ennen naimisiin menoa. Me seukkailtiin kyllä aika kauan ennen kuin mentiin naimisiin. Asuttiin myös eri maissa eka vuosi. Vaimo on niin loistava, ettei koko hommaa kannattanut pilata sillä, että olisi pitänyt saada pimppaa heti alussa. Hyvää kannatti odottaa.
Jos mietit avioerotilastoja Suomessa, niin moni ero johtuu ihan siitä, että ensin nussitaan kännissä, sitten nussitaan myös selvinpäin ja kuvitellaan että se paneminen on rakkautta. Sitten kun pahin panetus menee ohi, ei toisessa ollutkaan muuta kiinnostavaa. Sitten onkin aika erota, mutta ikävän usein sen nussimisen seurauksena on tullut kakara jos toinenkin ja ne joutuvat sitten kärsimään, kun ero tulee.
Pitäisi laatia laki, että jos pari eroaa, niin ne vanhemmat joutuvat pakkaamaan reppunsa ja asumaan vuoroviikoin aina lasten luona, eikä päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävää, että MGTOW sekoitetaan incl-kusipäihin.
Yhtä paljon kuin haluamme parisuhdenaisista eroon, niin yhtä paljon haluamme eroon kusipäisistä miehistä
Jokainen MGTOW-mies haluaa luoda oman paratiisin, jossa saa pääosin olla aivan yksin.
Emme halua weetee-kansanosan öyhötystä, emme halua persuja, haluamme rauhaa, omaa rauhaa.
Mistä ihmeestä se sekoittaminen voisi johtua? 🤔 Hmmmmm.
Esimerkiksi siitä ettette tajua mikä kumpikaan termi on.
Vinkki: toinen perustuu vapaaehtoisuuteen ja toinen ei.
Jostain syystä vain jutut on molempien edustajilla ihan samanlaiset.
Tuossa puhuu vain ennakkoluulosi.
Ymmärrän tilanteesi, miehet näkevät edelleen feminismin ääripäät ja väittävät että se on se mitä naiset kannattavat.
Se että sä elät kuten jokainen muukin ihminen - pyrit taloudelliseen omavaraisuuteen ja uneksit lottovoitosta ja auringosta - ei tee sun elämästä mitään "yhteiskunnallista liikettä", jolla olisi mitään yhteiskunnallisia tavoitteita tai sanottavaa kenellekään.
Erona on se, että ajattelemme ettei nainen ole voimavara vaan este tavoitteen saavuttamiselle.
Ette tue miehiänne millään tavalla vaan olette kuin energiavampyyrejä jotka vaativat, vaativat ja vaativat. Siihen sitten "pakolliset" 2.2 lasta päälle ja kas, miehen mahdollisuudet toteuttaa unelmansa ovat kadonneet.
Asian toteaminen ei ole naisvihaa, emme vihaa teitä.
Miksi kukaan enään lisääntyy jos ei halua?
Iso päätös jättäytyä vietäväksi. Piuhat poikki , sillä selvä.
Enää* ei enään. Ihan perusjuttu.
Täällä kritisoitiin nuorta miestä eilen joka oli tekemässä tuota päätöstä. Täälläkin pitäisi saada tehdä keholleen mitä haluaa, ei vasta 30-vuotiaana vaan jo 16.
Neuvosi kuuluu ihan perusvalikoimaan.
Kukaan nuori ei ole 16-vuotiaana valmis päättämään loppuelämänsä perhesuunnitelmista eikä hänelle sellaista vastuuta pidä harteille sälyttää. Tämän sanoo kenen tahansa vanhemman järki. Ja se tarina oli vedetty anuksesta.
Sen ikäisille tarjotaan tukea sukupuolensa määrittelyssä. Miksi varnhempien ja yhteiskunnan tahto olisi itsemääräämisoikeutta vahvempi?
Ai niin, unohdinkin jo että tähän mgtow- miesten oireyhtymään kuuluu myös täysi ymmärtämättömyys transasioista ja yleensäkin vähemmistöihin kohdistuvat ennakkoluulot. Onneksi muistutit. Tämähän oli vielä typerämpi ja lapsellisempi liike kuin muistinkaan.
Nuoret saavat tukea lisääntymättömyyteensä ehkäisyneuvonnan kautta. Taitaa alkaa jo ala-asteella.
Miksi vastustat miehen oikeutta sterilisaatioon? Esimerkiksi tanskassa ikäraja on 18.
Siksi koska minulla on teini-ikäisiä poikia ja tunnen heidän ajatusmaailmansa. Ehkäisy on oikein hyvä keino estää lisääntyminen siihen asti, kun on oikeasti kypsä aikuinen ja tietää mitä elämällään haluaa. Harva 16- tai 18-vuotias tietää. Ihmiset päättävät usein lapsen saannistaan kolmikymppisinä. Turha aiheuttaa tarvetta katua kun muitakin vaihtoehtoja on.
Odotat siis että joku pikkupllu kääntää poikiesi pään? Pääset isoäidiksi? Sitten kun kakarat on tehty niin poikasi lentää pihalle ja nainen siirtyy harrastamaan nautinnollista seksiä toisen miehen kanssa.
Tämän takia MGTOW
Minä haluan että poikani ovat onnellisia juuri sillä tavalla kuin itse haluavat. Ovat kovin rakastavia nuoria miehiä ja pitävät tuttavapiirin pikkulapsista. Ehkä tekevät niitä, ehkä eivät. Eikä se aina pelkkä valinnan kysymyskään ole. Tärkeää on että pääsevät isäksi, jos itse niin haluavat. Minä olen onnellinen jos pääsen isoäidiksi mutta olen onnellinen vaikken pääsisikään. Heidän elämänsä on heidän elämäänsä.
Muutama vuosi ja poikiesi vaimot ovat täällä kertomassa kuinka poikasi käyttää heitä kassientyhjennykseen ja sä haukut niitä estoitta muiden mukana. Et vain tiedä kenestä puhutaan.
Vierailija kirjoitti:
Itse en nimenomaan halua mitään säälipi***a. Ei voisi vähempää homma kiinnostaa, jos toinen ei ole henkisesti mukana hommassa. Käytän ainakin kymmenen kertaa enemmän aikaa naisen lämmittelyyn ja tyydyttämiseen, kun mitä hän käyttää minuun. Minulle on tärkeää, että nainen nauttii ja saa tyydytyksen ja saan tästä enemmän irti kuin omasta laukeamisesta.
En varsinaisesti mökötä seksin puutteessa, mutta vituttaahan se ja vaikea asiaa on peitellä, kun vaimo ei osoita mitään kiinnostusta seksiin ja vetoaa ajanpuutteeseen ja väsymykseen ja ties mihin. Kummasti sitä aikaa kuitenkin löytyy somettamiseen ja muuhun vastaavaan.
En ole myöskään epähygieeninen ja olen fyysisesti vähintään yhtä hyvässä kunnossa kuin vaimo. Osallistun myös kotitöihin, teen kuormittavampaa työtä ja nukun vähemmän kuin vaimo. Silti minulla on haluja ja yritän ylläpitää mielenkiintoista seksielämää monin keinoin, mutta toisella osapuolella ei ole oikein minkäänlaista yritystä. Tämä homma alkoi pitkälti lapsen saannin myötä, mutta aikaa seksille olisi kyllä vaikka joka päivä.
Kertokaahan nyt kuinka minä olen lapsellinen sika ja minun pitäisi vain olla hiljaa ja unohtaa selsuaalisuuteni. On kyllä jo käynyt mielessä, että en jaksa kohta enää yrittää, kun vastakaikua ei oikein ole.
Et enää kiinnosta vaimoa seksuaalisesti eikä hän voi itseään pakottaa sinua haluamaan. Väkisin sellaisen paneminen jota ei halua saa vain inhoamaan seksiä ylipäätään. Harmi juttu!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vai paratiisisaaria, jonne ei naiset pääse :D no nyt on mgtow huipussaan.
Onkohan tämä se sama kaveri, jonka visioissa tulevaisuudessa naiset ja miehet asuvat aidattuina eri maissa, kunnes naisten maassa infra romahtaa ja tulee sukupuutto ja maailmanloppu? Siinä skenaariossa vihaiset miehet soutivat joukolla jonnekin, en millään muista minne. Ehkä sitten noille paratiisisaarille?
---snip---
hyvä viesti, ette puhu edes aiheesta tai toisten mielipiteistä vaan suoraan henkilöön.
Tästä otan mallia puhuessani naisille tällä palstalla.
Kerropa snippari jos tiedät, mihin ne miehet soutivat? Olen aiemminkin kysellyt, ei vastausta.
En ole asiasta koskaan puhunut joten hyökkäät edelleen väärän henkilön kimppuun. Miksi vihaat miehiä?
Mitä ihmettä? Toinen kysyy ihan ystävällisesti, ja sinä reagoit näin. Ei ihme, että olet näkevinäsi vihaa kaikkialla.
Nimittely "snipperiksi"
jankkaaminen että on kysynyt aikaisemmin "ilman vastausta"
Tuossa viestissä on ystävällisyys kaukana, tai sitten meillä on eri standardit ystävällisyydelle.
Itse kirjoitat jokaiseen viestiisi ”snip”, mutta sitten koet suureksi loukkaukseksi, jos joku sanoo sinua snipperiksi? Okeii… 🥺
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvät nuoret miehet, älkää tehkö lapsia. Se on tässäkin ketjussa jo monen miehen toimesta sanottu, mutta sanon nyt minäkin... Kyselkää vanhemmilta miehiltä, jotka hyvin usein ovat eronneet jo: Aika karuja kertomuksia sieltä löytyy parisuhteen seksittömyydestä, naisten salasuhteista ja pettämisistä, lasten kärsimyksistä erossa, etäisyydestä, elatusmaksuista jne jne....
Tulee suhteettoman kalliiksi niin henkisesti kuin rahallisestikin. Mielenterveyskin voi mennä.
Siksi. Älkää tehkö lapsia, nauttikaa elämästämme.
Jokaisen tulee saada päättää tällaiset asiat itse. Muiden ei tule puuttua päätöksentekoon kertomalla sen enempää kauhuskenaarioita kuin onnellisia tarinoitakaan.
-N
Miksi miehille ei saisi kertoa totuutta? MItä siinä on pelättävää?
Sinun totuutesi ei ole absoluuttinen, mutta siitä vain kertomaan. Nuorten miesten ajatusmaailmaa tietävänä voin sanoa, että ne kattoo sua ku katkeraa ukkelia nyt katsotaan. Eikai nuoret naisetkaan usko, jos joku keski-ikäinen nainen tulee paasaamaan, että elämä on sitten loppujen lopuksi niin saatanan kurjaa kun teet niin tai näin niin ei enää tipu munaa. Sit ne kattoo sitä nenänvartta pitkin, et mee katkero muualle ja nauraa päälle.
Mutta mene toki kertomaan nuorille miehille elämän totuuksia. Varsinkaan sellaisia totuuksia mihin ei omalla käytöksellään voi mitenkään mitään :D
Anteeks mua oikeesti huvittaa miehet, joilla kasvaa kulli aivojen tilalla "kun se on se elämän suola, vituttaa kun ei saa"
Siitä "positiivisuudesta" päätellen miten "lämpimästi" täällä jutustellaan meille miehille, tohdin olla eri mieltä.
Jutellaanko täällä AV:lla positiivisesti tai lämpimästi yhtään kenellekään? Oletko koskaan lukenut ketjuja mistään muusta kuin omasta näkökulmastasi? Itse olen joskus ollut AP kahdessa eri ketjussa, erilaisia asioita toinen liittyen naapurijuttuun ja toinen riitaan parisuhteessa. Niin ihan lähtökohtaisesti AP haukutaan, muut keskustelijat tulevat paikalle löytämään vian AP:sta ja mahdollisesti samalla pääsee vattuilemaan muille keskustelijoille ja korostamaan omaa erinomaisuuttaan.
Miehet rutisevat naisille ja naiset miehille. naiset naisille ja miehet miehille. nuoret vanhoille ja vanhat nuorille.
Miksi sinä koet, että vain miehet saavat täällä ikäviä kommentteja? Oletko ihan sokea. Okei olet mies, joten kyllä, olet todennäköisesti keskittynyt vain itseesi, mutta silti. Voiko joku tosissaan vääntään itsestään uhrin jopa vauvalla. Kuulostat mun exältä :D
Siihen on syynsä, että olet miehesi ex.

Oletko tosissasi? Katso ketjua.
Sama aloitus naisista poistettaisin nopeammin kuin ehdit sanoa "palstalla ei ole miesv ihaa."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävää, että MGTOW sekoitetaan incl-kusipäihin.
Yhtä paljon kuin haluamme parisuhdenaisista eroon, niin yhtä paljon haluamme eroon kusipäisistä miehistä
Jokainen MGTOW-mies haluaa luoda oman paratiisin, jossa saa pääosin olla aivan yksin.
Emme halua weetee-kansanosan öyhötystä, emme halua persuja, haluamme rauhaa, omaa rauhaa.
Mistä ihmeestä se sekoittaminen voisi johtua? 🤔 Hmmmmm.
Esimerkiksi siitä ettette tajua mikä kumpikaan termi on.
Vinkki: toinen perustuu vapaaehtoisuuteen ja toinen ei.
Jostain syystä vain jutut on molempien edustajilla ihan samanlaiset.
Tuossa puhuu vain ennakkoluulosi.
Ymmärrän tilanteesi, miehet näkevät edelleen feminismin ääripäät ja väittävät että se on se mitä naiset kannattavat.
Se että sä elät kuten jokainen muukin ihminen - pyrit taloudelliseen omavaraisuuteen ja uneksit lottovoitosta ja auringosta - ei tee sun elämästä mitään "yhteiskunnallista liikettä", jolla olisi mitään yhteiskunnallisia tavoitteita tai sanottavaa kenellekään.
Erona on se, että ajattelemme ettei nainen ole voimavara vaan este tavoitteen saavuttamiselle.
Ette tue miehiänne millään tavalla vaan olette kuin energiavampyyrejä jotka vaativat, vaativat ja vaativat. Siihen sitten "pakolliset" 2.2 lasta päälle ja kas, miehen mahdollisuudet toteuttaa unelmansa ovat kadonneet.
Asian toteaminen ei ole naisvihaa, emme vihaa teitä.
Miksi kukaan enään lisääntyy jos ei halua?
Iso päätös jättäytyä vietäväksi. Piuhat poikki , sillä selvä.
Enää* ei enään. Ihan perusjuttu.
Täällä kritisoitiin nuorta miestä eilen joka oli tekemässä tuota päätöstä. Täälläkin pitäisi saada tehdä keholleen mitä haluaa, ei vasta 30-vuotiaana vaan jo 16.
Neuvosi kuuluu ihan perusvalikoimaan.
Kukaan nuori ei ole 16-vuotiaana valmis päättämään loppuelämänsä perhesuunnitelmista eikä hänelle sellaista vastuuta pidä harteille sälyttää. Tämän sanoo kenen tahansa vanhemman järki. Ja se tarina oli vedetty anuksesta.
Sen ikäisille tarjotaan tukea sukupuolensa määrittelyssä. Miksi varnhempien ja yhteiskunnan tahto olisi itsemääräämisoikeutta vahvempi?
Ai niin, unohdinkin jo että tähän mgtow- miesten oireyhtymään kuuluu myös täysi ymmärtämättömyys transasioista ja yleensäkin vähemmistöihin kohdistuvat ennakkoluulot. Onneksi muistutit. Tämähän oli vielä typerämpi ja lapsellisempi liike kuin muistinkaan.
Nuoret saavat tukea lisääntymättömyyteensä ehkäisyneuvonnan kautta. Taitaa alkaa jo ala-asteella.
Miksi vastustat miehen oikeutta sterilisaatioon? Esimerkiksi tanskassa ikäraja on 18.
Siksi koska minulla on teini-ikäisiä poikia ja tunnen heidän ajatusmaailmansa. Ehkäisy on oikein hyvä keino estää lisääntyminen siihen asti, kun on oikeasti kypsä aikuinen ja tietää mitä elämällään haluaa. Harva 16- tai 18-vuotias tietää. Ihmiset päättävät usein lapsen saannistaan kolmikymppisinä. Turha aiheuttaa tarvetta katua kun muitakin vaihtoehtoja on.
Odotat siis että joku pikkupllu kääntää poikiesi pään? Pääset isoäidiksi? Sitten kun kakarat on tehty niin poikasi lentää pihalle ja nainen siirtyy harrastamaan nautinnollista seksiä toisen miehen kanssa.
Tämän takia MGTOW
Minä haluan että poikani ovat onnellisia juuri sillä tavalla kuin itse haluavat. Ovat kovin rakastavia nuoria miehiä ja pitävät tuttavapiirin pikkulapsista. Ehkä tekevät niitä, ehkä eivät. Eikä se aina pelkkä valinnan kysymyskään ole. Tärkeää on että pääsevät isäksi, jos itse niin haluavat. Minä olen onnellinen jos pääsen isoäidiksi mutta olen onnellinen vaikken pääsisikään. Heidän elämänsä on heidän elämäänsä.
Muutama vuosi ja poikiesi vaimot ovat täällä kertomassa kuinka poikasi käyttää heitä kassientyhjennykseen ja sä haukut niitä estoitta muiden mukana. Et vain tiedä kenestä puhutaan.
Taidan tuntea jälkikasvuni sinua paremmin. Mutta kiitos rakentavasta analyysistasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvät nuoret miehet, älkää tehkö lapsia. Se on tässäkin ketjussa jo monen miehen toimesta sanottu, mutta sanon nyt minäkin... Kyselkää vanhemmilta miehiltä, jotka hyvin usein ovat eronneet jo: Aika karuja kertomuksia sieltä löytyy parisuhteen seksittömyydestä, naisten salasuhteista ja pettämisistä, lasten kärsimyksistä erossa, etäisyydestä, elatusmaksuista jne jne....
Tulee suhteettoman kalliiksi niin henkisesti kuin rahallisestikin. Mielenterveyskin voi mennä.
Siksi. Älkää tehkö lapsia, nauttikaa elämästämme.
Jokaisen tulee saada päättää tällaiset asiat itse. Muiden ei tule puuttua päätöksentekoon kertomalla sen enempää kauhuskenaarioita kuin onnellisia tarinoitakaan.
-N
Miksi miehille ei saisi kertoa totuutta? MItä siinä on pelättävää?
Sinun totuutesi ei ole absoluuttinen, mutta siitä vain kertomaan. Nuorten miesten ajatusmaailmaa tietävänä voin sanoa, että ne kattoo sua ku katkeraa ukkelia nyt katsotaan. Eikai nuoret naisetkaan usko, jos joku keski-ikäinen nainen tulee paasaamaan, että elämä on sitten loppujen lopuksi niin saatanan kurjaa kun teet niin tai näin niin ei enää tipu munaa. Sit ne kattoo sitä nenänvartta pitkin, et mee katkero muualle ja nauraa päälle.
Mutta mene toki kertomaan nuorille miehille elämän totuuksia. Varsinkaan sellaisia totuuksia mihin ei omalla käytöksellään voi mitenkään mitään :D
Anteeks mua oikeesti huvittaa miehet, joilla kasvaa kulli aivojen tilalla "kun se on se elämän suola, vituttaa kun ei saa"
Siitä "positiivisuudesta" päätellen miten "lämpimästi" täällä jutustellaan meille miehille, tohdin olla eri mieltä.
Jutellaanko täällä AV:lla positiivisesti tai lämpimästi yhtään kenellekään? Oletko koskaan lukenut ketjuja mistään muusta kuin omasta näkökulmastasi? Itse olen joskus ollut AP kahdessa eri ketjussa, erilaisia asioita toinen liittyen naapurijuttuun ja toinen riitaan parisuhteessa. Niin ihan lähtökohtaisesti AP haukutaan, muut keskustelijat tulevat paikalle löytämään vian AP:sta ja mahdollisesti samalla pääsee vattuilemaan muille keskustelijoille ja korostamaan omaa erinomaisuuttaan.
Miehet rutisevat naisille ja naiset miehille. naiset naisille ja miehet miehille. nuoret vanhoille ja vanhat nuorille.
Miksi sinä koet, että vain miehet saavat täällä ikäviä kommentteja? Oletko ihan sokea. Okei olet mies, joten kyllä, olet todennäköisesti keskittynyt vain itseesi, mutta silti. Voiko joku tosissaan vääntään itsestään uhrin jopa vauvalla. Kuulostat mun exältä :D
Siihen on syynsä, että olet miehesi ex.
Nauroin tälle. Hyvä esimerkki keskustelukulttuurista, josta annoin esimerkkiä. No nytkun havaitsit, että myös miehet ovat ilkeitä naisille, niin voit jäädä rauhaan ja luopua harhoistasi, täällä vauvalla ollaan kaikille kamalia, ei vain miehille ;)
-lainaamasi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en nimenomaan halua mitään säälipi***a. Ei voisi vähempää homma kiinnostaa, jos toinen ei ole henkisesti mukana hommassa. Käytän ainakin kymmenen kertaa enemmän aikaa naisen lämmittelyyn ja tyydyttämiseen, kun mitä hän käyttää minuun. Minulle on tärkeää, että nainen nauttii ja saa tyydytyksen ja saan tästä enemmän irti kuin omasta laukeamisesta.
En varsinaisesti mökötä seksin puutteessa, mutta vituttaahan se ja vaikea asiaa on peitellä, kun vaimo ei osoita mitään kiinnostusta seksiin ja vetoaa ajanpuutteeseen ja väsymykseen ja ties mihin. Kummasti sitä aikaa kuitenkin löytyy somettamiseen ja muuhun vastaavaan.
En ole myöskään epähygieeninen ja olen fyysisesti vähintään yhtä hyvässä kunnossa kuin vaimo. Osallistun myös kotitöihin, teen kuormittavampaa työtä ja nukun vähemmän kuin vaimo. Silti minulla on haluja ja yritän ylläpitää mielenkiintoista seksielämää monin keinoin, mutta toisella osapuolella ei ole oikein minkäänlaista yritystä. Tämä homma alkoi pitkälti lapsen saannin myötä, mutta aikaa seksille olisi kyllä vaikka joka päivä.
Kertokaahan nyt kuinka minä olen lapsellinen sika ja minun pitäisi vain olla hiljaa ja unohtaa selsuaalisuuteni. On kyllä jo käynyt mielessä, että en jaksa kohta enää yrittää, kun vastakaikua ei oikein ole.
Et enää kiinnosta vaimoa seksuaalisesti eikä hän voi itseään pakottaa sinua haluamaan. Väkisin sellaisen paneminen jota ei halua saa vain inhoamaan seksiä ylipäätään. Harmi juttu!
Voi olla. Eipä häntä kyllä taida muutkaan kiinnostaa eikä harrasta edes soolohommia.
Ei huvittaisi erota lapsen vuoksi, mutta kai tässä pitää alkaa miettimään vaihtoehtoja. Tarjontaa kyllä olisi, kun olen joutunut monesta ehdotuksesta varattuna kieltäytymään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoitin tuossa aiemmin siitä, kuinka kuivahtanut seksielämä parisuhteessa tuntuu ikävältä.
Sain mukavan ja tsemppaavan kommentin, kiitos siitä.
Kiitoksia myös niille naisille, jotka ovat rehellisesti avanneet pikkulapsiaikaisen haluttomuutensa kokemuksia.
Miesnäkökulmasta yksi asia tässä keskustelussa hieman tökkii: jos naiset tietävät, mikä miehen pahan olon aiheuttaa ja mistä se johtuu, ei tietenkään ole asiallista suostua miehen vonkaamiseen vastoin omaa tahtoa.
Sen sijaan peräänkuuluttaisin asennetta, jossa pystyisitte ymmärtämään ja asiallisesti avaamaan keskustelun ja oikeasti käsittelemään itsekin sen tosiasian, että seksittömyys satuttaa miltei jokaista parisuhteeseen sitoutunutta miestä, oli syy mikä tahansa. Se saattaa satuttaa syvästikin.
En ole itse parisuhteemme seksielämään oikein tyytyväinen, mutta se ei ole isoin asia tässä. En vaan millään kestäisi sitä tosiasiaa, että vaimoni kieltäytyy keskustelemasta asiasta. Jo puhuminen auttaisi todella paljon, mutta siitä pihtaaminen on minusta pahin asia koko tässä kuviossa.
Naiset, teidän pitäisi haluttomina osapuolina kantaa oma vastuunne asiasta, ja sanoa asiat rehellisesti, niin suoraan kuin pystytte. Keskustella, ja ottaa myös miestenne näkökulma huomioon. Tarvittaessa myös pariterapiaan lähteminen voisi olla monelle hyvä juttu.
Minusta on lähtökohtaisesti aivan väärin ja prseestä se oletus, että miesten pitäisi parisuhteessa tyynesti ja nurisematta hyväksyä se, että seksielämä joko kuivahtaa pitkäksi ajaksi tai (pahimmassa tapauksessa) käytännössä loppuu kokonaan. Eli toistuva torjutuksi tuleminen on se asia, joka eniten satuttaa, ahdistaa ja syö itsetuntoa.
Ei tällaista asiaa voi vaan lakaista maton alle, vaan tästä pitäisi käydä pitkiä keskusteluja ja löytää sellainen tahtotila, että asiat voidaan puhua läpi ja ratkaista yhdessä.
Ei kukaan voi ottaa vastuuta puolison seksuaalisesta tyydyttämisestä läpi elämän aina silloin, kun puoliso haluaa. Mutta toisten tunteiden, epävarmuuden ja itsetunnon huomioon ottaminen on kunnollisessa parisuhteessa aivan ensisijaisen tärkeää.
Naiset tekevät tässä asiassa usein niin, että he suostuvat seksiin vastentahtoisesti, koska rakastavat puolisoaan. Ikävä kyllä vastentahtoinen seksi lisää vastentahtoisuutta pikemminkin kuin poistaisi sitä, eli seksi käy ajan mittaan yhä vaikeammaksi, sen sijaan, että tilanne helpottaisi. Nainen on hiljaa ja suostuu seksiin, jota hän ei halua ja kerää sisälleen negatiivisia tunteita miestään kohtaan, vaikka aluksi suostui seksiin nimenomaan halussaan olla mieliksi puolisolleen.
Kannattaisikin heti puuttua haluttomuuteen itseensä, eikä lähteä haluttomana seksiin, jolloin negatiiviset tunteet kasvavat. Seksi on äärimmäisen intiimiä ja kaikki pakko sillä alueella on hyvä kasvualusta negatiivisuudelle. Jos haluja on ollut aiemmin, ne tuskin katoavat taikaiskusta, Hormonit ovat edelleen olemassa ja tuntoaisti on edelleen olemassa. Kyky nauttia ei ole kadonnut mihinkään. Olisin kyllä varovainen sellaisten puheiden kanssa, että seksi vie vain pari minuuttia, sen verran voi aina joustaa. Siinä seksi alennetaan kahvinkeittoon verrattavaksi toiminnaksi, mitä se ei ole, koska siinä on niin valtava tunnelataus mukana.
Monet kuvittelevat myös todennäköisesti, että keskusteluyhteys puolisoon on parempi, kuin se todellisuudessa onkaan. Kun kaikki on hyvin, puhuminen onkin helppoa. Itse törmäsin puhumisen vaikeuteen kunnolla, kun tuli terveydellisiä ongelmia ja sitä myötä vaikeuksia seksin suhteen. Äkkiä rakkaan ihmisen kanssa puhuminen olikin melkoista taiteilua ja hirvitti, kun ei halunnut loukata, mutta halusi puhua ja halusi, että ongelma välillämme ei saa kasvaa, eikä saa jäädä käsittelemättä. Jos meillä, toisiamme syvästi vuosikymmeniä rakastaneilla oli vaikeuksia tietää, mitä sanoa, on samoja vaikeuksia varmasti myös nuoremmilla, joilla ei ole vuosikymmenien tuomaa tuntemusta toistensa reaktioista. Älkää kuitenkaan jättäkö asioita käsittelemättä. Käsittelemätön asia kerää seurakseen muita ja pian niitä on iso joukko odottamassa sitä, että joku uskaltaisi ruveta puhumaan.
Aivan totta. Puhumiseen pitää olla haluja sekä miehellä että naisella. Tietenkin keskustelussa pitäisi myös yrittää olla edes suhteellisen rauhallinen, vaikka se onkin vaikeaa.
Tuo kappale, jossa avoimesti kerrot omasta haluttomuudestasi, olisi erittäin tärkeä tieto monelle parisuhteissa seksiongelmista kärvisteleville. Harva nainenkaan on totaalisesti haluton "kuin taikaiskusta", jos aiemmin on halunnut seksiä. Jos moni mies saisi kuulla jotakin tällaista omalta puolisoltaan, oma asenne saattaisi muuttua totaalisesti.
Ainakin minut sulattaisi kuulla edes kerran puolisoltani sellainen kommentti, jossa hän kertoisi, että haluaisi haluta harrastaa useammin, spontaanimmin tai vapautuneemmin nautinnollista seksiä kanssani, mutta ei tällä hetkellä pysty haluamaan elämäntilanteen ja yhteisen ajan puutteen vuoksi.
Minut tekee joskus kireäksi ja kiukkuiseksi se, että vaimo jo etukäteen tuo ilmi parisuhteemme "seksin pelisäännöt", ja odottaa, että toimin tahdottomasti ja täysin tyytyväisesti niiden mukaan. Minusta hän ei toimi oikein, ja haluaisin, että voisimme keskustella avoimesti asiasta.
Tätä avoimuutta meidän suhteestamme (hänen puoleltaan) puuttuu, ja koen ensisijaisesti, että hän kohtelee minua huonosti tästä syystä - eli PIHTAA keskustelua näinkin tärkeistä asioista. Ikävä kyllä esimerkiksi harvat kahdenkeskiset parisuhdeiltamme (lapsenvahdin ollessa hoitamassa lapsia) kuluvat keskustellen kaikista aivan toissijaisista tai suorastaan yhdentekevistä asioista (esimerkiksi TV-ohjelmista), vaikka oikeasti janoaisin syvällistä ja luottamuksellista keskustelua parisuhteemme tilasta ja sen kipeistä asioista.
Olenkin ihmetellyt naisten valitusta siitä, kuinka miehet "eivät halua keskustella". Minä ainakin haluaisin, nimen omaan parisuhteemme tilasta ja muista tärkeistä asioista. Mutta ne harvat hetket, jolloin näitä vakavampia keskusteluja ihan aikuisten oikeasti voitaisiin käydä, vaimoni höpöttää ja lörpöttelee sellaista small talkia, jota voisimme käydä aivan yhtä hyvin vaikka anoppilan ruokapöydässä.
Miksi odottelet että vaimo alkaa puhumaan, kun voit aivan hyvin avata suusi myös itse?
Kyllä meillä suurin syy seksin vähenemiseen ei ole elämäntilanne, vaan se miten mies siihen elämäntilanteeseen suhtautuu.
Täältä on saanut usein lukea, miten jotkut av-mammat kertovat, miten monikulttuurisilla pareilla ei ole yhteistä kieltä. Tarkoittavat yleensä sellaisia pareja joissa kaljamahainen, kaljuuntuva rapajuoppo on ostanut vaimon aasiasta. Ilokseni huomaan, ettei sitä yhteistä kieltä ole siitäkään huolimatta, että kummallakin on sama äidinkieli.
Ja näin ulkopuolisen silmin katseltuna mä ymmärrän täysin, miksi sitä yhteistä säveltä ei teillä tunnu löytyvän. Ettehän te ymmärrä edes yksinkertaista tekstiä, niin vasta niitä väärintulkintoja mahtaa tullakin, kun yritätte kuunnella mitä mies sanoo ja se tulee nopeammin, kuin tavaatte tekstiä.
Minulla vahvistuu päivä päivältä vain enemmän se mielihyvä, että tein todella mahtavan ja oikean ratkaisun, kun aikoinani ryhdyin etsimään vakavissani hyvää vaimoa muualta kuin Suomesta. Eilen kerroin vaimolleni tästä keskustelusta ja tuli sitten itsekin katsomaan mitä täällä puhutaan. Hetken päästä pyöritteli päätään ja ihmetteli, että mikä suomalaisia naisia vaivaa ja miksi ovat noin ilkeitä. Sanoin, että luultavasti noista naisista yli 95% kärsii mielenterveysongelmista johon vaimo, että siltä vaikuttaa.
Sinä olet jo useaan kertaan vuosien varrella kertonut, miten kerrot palstasta vaimollesi ja miten vaimosi ihmettelee, mikä suomalaisia naisia vaivaa. Eikö se muista edellisiä kertoja vai miksi se edelleen jaksaa ihmetyttää vaimoasi? Luulisi, että vaimosi sanoisi sinulle, että kannattaa pyöriä netissä jollain muulla palstalla.
Onko sulla asiat kunnossa jos kyyläät kuka täällä pyörii?
Ohis
Jotkut kommentit jää hyvin mieleen etenkin, jos niihin liittyy runsas ja värikkäästi kerrottu kuvailu aasialaisnaisesta. Kirjoitustyylistä myös tunnistaa tietyt kirjoittajat. Minulla on aikaa, joten saan täällä pyöriä ihan miten paljon haluan ilman sinun moralisointia.
Voin kertoa että minua on syytetty kolmeksi eri tyypiksi joten sun tutka on aika pielessä. Esimerkiksi noita aasialaisnaisista en ole koskaan sanonut sanaakaan, silti minua on häneksikin väitetty.
Seuraavaksi sä tai joku muu reppana kirjoittaa "voi ei, onko teitä enemmänkin"
Tuotakin naista pitää toisaalta yrittää ymmärtää. Siinä on elämältä pohja kokonaan poissa, kun asuu yksin ja on mielisairauden takia työkyvyttömyyseläkkeellä. Ainoa kontakti ihmisiin on tämä palsta.
Ja tuo jolle kommentoit uskoo tietenkin täysillä, että tiedät ja tunnet (jollakin ylimaallisella tavalla) tuon edellisen kirjoittajan ja hänen elämäntilanteensa. Millä lailla koet olevasi kuvailemaasi henkilöä parempi - vai itsesikö kuvailit ymmärryksen toivossa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvät nuoret miehet, älkää tehkö lapsia. Se on tässäkin ketjussa jo monen miehen toimesta sanottu, mutta sanon nyt minäkin... Kyselkää vanhemmilta miehiltä, jotka hyvin usein ovat eronneet jo: Aika karuja kertomuksia sieltä löytyy parisuhteen seksittömyydestä, naisten salasuhteista ja pettämisistä, lasten kärsimyksistä erossa, etäisyydestä, elatusmaksuista jne jne....
Tulee suhteettoman kalliiksi niin henkisesti kuin rahallisestikin. Mielenterveyskin voi mennä.
Siksi. Älkää tehkö lapsia, nauttikaa elämästämme.
Toinen vaihtoehto on etsiä vaimo aasiasta ja sellaisesta kulttuurista, jossa neitsyys säilytetään avioliittoon. Sellaisen puhtaan ja raikkaan naisen kanssa uskaltaa tehdä lapsia.
Minä olen naimisissa ensimmäisen poikaystäväni kanssa enkä ole koskaan kiinnostunut irtosuhteista. Me oltiin yhdessä parikymmentä vuotta ennen kuin mentiin naimisiin, mutta eipä tullut mieleenkään olla ilman seksiä avioliittoon asti.
En tosin ymmärrä tuota, että ensin kevyesti seukkaillaan, sitten mennään naimisiin alle vuoden tuntemisen jälkeen ja sitten muutetaan yhteen. Ei tuossa ajassa ehdi oppia tuntemaan toista kunnolla ja sitten onkin kiva olla nalkissa vuosikymmeniä suhteessa, jossa voi huonosti.
Niin, länsimainen kulttuuri nyt on aivan erilainen ja sen vuoksi esim. Suomesta on melko hankalaa edes löytää nainen, joka ei olisi jo sekstaillut useamman miehen kanssa ennen naimisiin menoa. Me seukkailtiin kyllä aika kauan ennen kuin mentiin naimisiin. Asuttiin myös eri maissa eka vuosi. Vaimo on niin loistava, ettei koko hommaa kannattanut pilata sillä, että olisi pitänyt saada pimppaa heti alussa. Hyvää kannatti odottaa.
Jos mietit avioerotilastoja Suomessa, niin moni ero johtuu ihan siitä, että ensin nussitaan kännissä, sitten nussitaan myös selvinpäin ja kuvitellaan että se paneminen on rakkautta. Sitten kun pahin panetus menee ohi, ei toisessa ollutkaan muuta kiinnostavaa. Sitten onkin aika erota, mutta ikävän usein sen nussimisen seurauksena on tullut kakara jos toinenkin ja ne joutuvat sitten kärsimään, kun ero tulee.
Pitäisi laatia laki, että jos pari eroaa, niin ne vanhemmat joutuvat pakkaamaan reppunsa ja asumaan vuoroviikoin aina lasten luona, eikä päinvastoin.
Niin miten pitkä se teidän parisuhde on? Vai onko kyseessä jotenkin salaista tietoa, kun et sitä suostu kertomaan?
Vierailija kirjoitti:
Olen siinä mielessä tyytyväinen seksielämäämme, että sitä edelleen on, vaikka meillä on kaksi lasta - toinen päiväkoti-ikäinen, toinen kouluikäinen - eikä lainkaan tukiverkkoja, eli mummoloita tai sukulaisia, jotka voisivat hoitaa lapsia.
Silti pidemmässä juoksussa harmittaa ja vähän masentaa seksielämän kuivahtaminen. Seksiä on noin 2-3 kertaa kuukaudessa. Se on siinä mielessä OK, että pystyn toki elämään tämän kanssa, mutta siitä huolimatta harmittaa ajatus etenkin siitä, että spontaania seksiä ei ole. Ei arkiseksiä, ei tilanteita, jotka voisivat johtaa seksiin yhteisen kiinnostuksen syttyessä.
Lähtökohtaisesti harrastamme seksiä kerran viikossa, sunnuntaisin, saunan jälkeen, lasten mentyä nukkumaan, paitsi jos vaimolla on kuukautisviikko, mieltä painavia huolia, sairautta tai muita syitä, jotka estävät tämän seksin. Käytännössä kuukausittain seksiä on siis joko 3 kertaa tai 2 kertaa. Aivan poikkeuksellisesti, esimerkiksi lomalla, vaimo on saattanut ehdottaa seksiä jopa keskellä viikkoa, jos edellisestä seksikerrasta on kulunut yli viikko. Tätä ei kuitenkaan tapahdu kuin ehkä 1-2 kertaa vuodessa.
Vaimo on seksielämäämme ilmeisen tyytyväinen ja hän kertoo usein (myös spontaanisti), että pitää seksistä kanssani, seksi on hyvää, tykkää kosketuksestani, nauttii rakastella minua ja nauttii asioista, joita hänen kanssaan teen. Hän tekee suurimman osan seksialoitteista, jotka tosin ovat yleensä suullisia, eli lähinnä varmistaa, haluanko taas sunnuntaina seksiä.
Sen sijaan hän on kertonut myös sellaisia asioita, jotka eivät ilahduta, vaan ennemminkin satuttavat: hän ei kaipaa lainkaan enempää seksiä kanssani, hänellä ei ole usein spontaaneja seksihaluja, hän on tyytyväinen seksielämään silloin, kun kaikki sujuu niin kuin hän haluaa ja toimitaan kalenterin mukaisesti. Hän on käytännössä kieltänyt sen, että minulla voisi olla erilaisia toiveita, että "saisin" haluta seksiä useammin kuin hän, että minun pitäisi olla tilanteeseen täysin tyytyväinen, ja että minun puoleltani aloitteet eivät ole toivottuja (paitsi silloin, kun on oikea kellonaika, oikea viikonpäivä ja oikea aika kuukaudesta). Hän ei halua keskustella seksielämästämme. Toisaalta myöskään kieltäytymiset eivät ole omalta puoleltani toivottuja.
Ennen kaikkea olen tyytymätön siihen, että tässä tilanteessa vaimoni on ikään kuin katsonut oikeudekseen sanella seksielämämme pelisäännöt. Ehkä hän ei näe tätä asiaa niin, vaan omasta mielestään toimii täysin reilusti ja kunnioittavasti, mutta minusta tämä ei ole tosiaankaan koko totuus.
Paljon tsemppiä sinulle. Olen ja varmaan moni muukin on ollut samassa tilanteessa kuin vaimosi. Tuo on vain semmoista aikaa, ettei seksielämä ole mitenkään prioriteettilistalla ensimmäisenä. Ehdotan, että "tyydyt" nyt siihen mitä saat ja hyväksyt sen, että seksielämänne on notkahtanut. Nimittäin, kun lapset kasvavat ja vaimo alkaa olla siinä neljänkympin kieppeillä, seksielämänne saattaa yllättäen piristyä sellaisiin sfääreihin, joita et osaa edes kuvitella. Monesti naisilla alkaa aivan uusi kierros seksielämässä tuossa iässä ja panettaa koko ajan.
Täti 48
[Ja sitten kommentti 1000: ]
Tuossahan on kysymys pahasta valtapelistä. Vaimo pitää miestään täysin omana hyödykkeenään, ja sanelee kaikki ehdot. Se ei mitenkään lisää onnellisuutta tuossa parisuhteessa. Ajattele toisin päin. Mies kertoo vaimolle miten seksiä pitää haluta hänen mielestään, ja toinen vain mukautuu siihen. Toimisiko?
Jännä juttu että tuo kommentti 1000 tuli kommentin 999 jälkeen; sopii jopa vielä paremmin vastauksena siihen vain miehen ja naisen roolit vaihtaen. ... Eipä siis toiminut.
- Toivottavasti tuo kommentin 999 nainen voi vielä eheytyä siinä määrin että voisi joskus vielä luottaa mieheen, siis sellaiseen mieheen joka olisi TÄYSIN tuon luottamuksen arvoinen.
[nuo kommentit sivulla 50]
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sad face kirjoitti:
Hyvin usein nähty tapaus on, että parisuhteessa suhde ja seksielämä kuivuu kasaan lapsiarjen, riitojen, jne myötä ja otetaan ennemmin ero kuin tehdään asialle mitään. Eron jälkeen onkin usein viikko "omaa aikaa", jolloin varsinkin muutama tuntemani äiti ottanut ns. "ilon irti". On erilaisia fuckbuddeja ja friends with benefitsejä, joiden kanssa vietetään hotelliviikonloppuja loputtomasti naiden, jotta jaksaa sitten taas lasten kanssa oman viikon. Tätä sitten hehkutetaan kavereille samalla kun haukutaan millainen kusipää exä on ja kuinka hankalaa on jos se ei jousta hoitoviikoista kun olisi kiva lomamatka tulossa uuden säädön kanssa. Yhtä poikkeusta lukuunottamatta nämä tuntemani ex-miehet eivät täytä tätä kriteeriä. Ennemminkin ovat olleet tosi kilttejä, mukavia ja lapsirakkaita ja varmasti laittaneet lapsen edun edelle kaikessa. Nämä fb:t ja säädöt ovatkin sitten pääasiassa täysin erilaisia, ennemminkin itseään täynnä olevia mulkkuja.
Ja ennen kuin joku tilittää, että siellä taas joku yh-iskä valittaa niin ei, en ole yh enkä edes iskä tai äiti. Vain surullinen sivustaseuraaja, joka säälii väliinjääviä lapsia.
Moralisointi on aina helppoa. En ihan ymmärrä, mitä pahaa on seksin harrastamisessa eron jälkeen, kun sen tekee lapsivapailla viikoilla. Onhan se ihanaa ja kännittävää uusien miesten kanssa - tietenkin. Enkä ymmärrä, mistä sinä pystyt arvioimaan näiden säätöjen kusipäisyyttä. Itse harrastan oikein mielelläni seksiä kun lapset ovat isällään. Hän on ihan kiva isä heille, mutta minulle oli huono puoliso. Se ei liity millään tavalla siihen, onko minun ok vai ei harrastaa seksiä juuri siten kuin haluan.
Tuo nyt oli pelkkää fantasiaa, elämäntyyli, jota tuon kirjoittanut mies itse haluaisi elää. Lapsia omalla vuorollaan hoitaessaan sitten kiristelee hampaitaan, kun kuvittelee ex-naisensa haaveilevan samanlaisesta elämästä kuin mies ja myös elävänsä näitä haaveita täysillä.
Samalla sitten mies toistaa itselleen olevansa kiltti ja hyvä mies, vaikka on katkera ja harhainen.
Ehkä ei pitäisi lähteä tähän, mutta toistan nyt vielä, olen vain sivustaseuraaja, jota huolettaa väliinjäävät lapset, jotka kärsivät aikuisten lapsellisesta käytöksestä. Tällä en viittaa vain seksielämään vaan tapaan miten asioitaan hoitavat, myös lasten nähden ja kuullen. Ja jos et usko että naiset eivät voi toimia kuten kirjoitin, niin suosittelen katsomaan maailmaa avoimemmin. Seikkailunhalu kun ei katso sukupuolta.
Olet muka huolissasi lapsista, mutta kommentissasi keskityit paheksumaan eronneitten naisten seksielämää. Luehan jatkossa kommenttisi sen verran tarkkaan ennen julkaisua, että kirjoitat oikeasta asiasta.
Osuuko nyt jotenkin omalle kohdalle vai miksi arvostelet minua? Myönnän, että en ymmärrä sitä, että ollaan valmiita helposti luopumaan ydinperheestä sen vuoksi, että on omia tarpeita tyydyttämättä ja elämää elämättä ja tämä kertoo enemmän ettei olla oltu valmiita perustamaan perhettä ylipäätään. Ja ei, en ymmärrä myöskään fb:ja ja tämä varmasti johtuu siitä, että olen onnellisessa suhteessa ja asia on minulle vieras. Mutta en myöskään ymmärrä sitä hehkuttamista kaveriporukassa kuinka on taas tehty sitä x kertaa viikonlopun aikana ja kuinka iso tai pieni jollakulla on ollut. Mutta kukin aikuinen eläköön kuten haluaa, kunhan ei tee sitä lasten kustannuksella, kuten valitettavasti jotkut lähipiiristäni.
Usein nähtyjä tapauksia lähipiiristäsi, ja kaikkien seksielämän tiedät sekä parisuhteen aikana että sen jälkeen? Täytyy sanoa, että ei kuulosta ihan normaaleilta nuo teidän kuviot kyllä, jotenkin täysin rajatonta meininkiä.
Mies saattaa kokea ettet halua enää häntä, ja näin ollen hänen mielestään et ehkä enää rakasta häntä ja hän pelkää hylätyksi tulemista. Siksi kiukuttelee, ei osaa ilmaista tunteitaan muutenkaan.
Koita näyttää hänelle muilla tavoin että hän on yhä sinulle rakas vaikka arki viekin voimat eikä aikaa seksiin usein ole.
Ymmärrän täysin ettei kiukuttelu lisää halujasi seksiin, yrittäkää puhua asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse en nimenomaan halua mitään säälipi***a. Ei voisi vähempää homma kiinnostaa, jos toinen ei ole henkisesti mukana hommassa. Käytän ainakin kymmenen kertaa enemmän aikaa naisen lämmittelyyn ja tyydyttämiseen, kun mitä hän käyttää minuun. Minulle on tärkeää, että nainen nauttii ja saa tyydytyksen ja saan tästä enemmän irti kuin omasta laukeamisesta.
En varsinaisesti mökötä seksin puutteessa, mutta vituttaahan se ja vaikea asiaa on peitellä, kun vaimo ei osoita mitään kiinnostusta seksiin ja vetoaa ajanpuutteeseen ja väsymykseen ja ties mihin. Kummasti sitä aikaa kuitenkin löytyy somettamiseen ja muuhun vastaavaan.
En ole myöskään epähygieeninen ja olen fyysisesti vähintään yhtä hyvässä kunnossa kuin vaimo. Osallistun myös kotitöihin, teen kuormittavampaa työtä ja nukun vähemmän kuin vaimo. Silti minulla on haluja ja yritän ylläpitää mielenkiintoista seksielämää monin keinoin, mutta toisella osapuolella ei ole oikein minkäänlaista yritystä. Tämä homma alkoi pitkälti lapsen saannin myötä, mutta aikaa seksille olisi kyllä vaikka joka päivä.
Kertokaahan nyt kuinka minä olen lapsellinen sika ja minun pitäisi vain olla hiljaa ja unohtaa selsuaalisuuteni. On kyllä jo käynyt mielessä, että en jaksa kohta enää yrittää, kun vastakaikua ei oikein ole.
Et enää kiinnosta vaimoa seksuaalisesti eikä hän voi itseään pakottaa sinua haluamaan. Väkisin sellaisen paneminen jota ei halua saa vain inhoamaan seksiä ylipäätään. Harmi juttu!
Voi olla. Eipä häntä kyllä taida muutkaan kiinnostaa eikä harrasta edes soolohommia.
Ei huvittaisi erota lapsen vuoksi, mutta kai tässä pitää alkaa miettimään vaihtoehtoja. Tarjontaa kyllä olisi, kun olen joutunut monesta ehdotuksesta varattuna kieltäytymään.
Siihen sinulla on toki oikeus. Jos kummallakin on motivaatiota asian korjaamiseen, niin suosittelen lukemaan tai kuuntelemaan yhdessä Emily Nagoskin kirjan Come As You Are. Avaa aivan uudella tavalla silmät sille miten molempien seksuaalisuus toimii ja miten vaimonkin halut voisi saada taas hyrräämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sad face kirjoitti:
Hyvin usein nähty tapaus on, että parisuhteessa suhde ja seksielämä kuivuu kasaan lapsiarjen, riitojen, jne myötä ja otetaan ennemmin ero kuin tehdään asialle mitään. Eron jälkeen onkin usein viikko "omaa aikaa", jolloin varsinkin muutama tuntemani äiti ottanut ns. "ilon irti". On erilaisia fuckbuddeja ja friends with benefitsejä, joiden kanssa vietetään hotelliviikonloppuja loputtomasti naiden, jotta jaksaa sitten taas lasten kanssa oman viikon. Tätä sitten hehkutetaan kavereille samalla kun haukutaan millainen kusipää exä on ja kuinka hankalaa on jos se ei jousta hoitoviikoista kun olisi kiva lomamatka tulossa uuden säädön kanssa. Yhtä poikkeusta lukuunottamatta nämä tuntemani ex-miehet eivät täytä tätä kriteeriä. Ennemminkin ovat olleet tosi kilttejä, mukavia ja lapsirakkaita ja varmasti laittaneet lapsen edun edelle kaikessa. Nämä fb:t ja säädöt ovatkin sitten pääasiassa täysin erilaisia, ennemminkin itseään täynnä olevia mulkkuja.
Ja ennen kuin joku tilittää, että siellä taas joku yh-iskä valittaa niin ei, en ole yh enkä edes iskä tai äiti. Vain surullinen sivustaseuraaja, joka säälii väliinjääviä lapsia.
Moralisointi on aina helppoa. En ihan ymmärrä, mitä pahaa on seksin harrastamisessa eron jälkeen, kun sen tekee lapsivapailla viikoilla. Onhan se ihanaa ja kännittävää uusien miesten kanssa - tietenkin. Enkä ymmärrä, mistä sinä pystyt arvioimaan näiden säätöjen kusipäisyyttä. Itse harrastan oikein mielelläni seksiä kun lapset ovat isällään. Hän on ihan kiva isä heille, mutta minulle oli huono puoliso. Se ei liity millään tavalla siihen, onko minun ok vai ei harrastaa seksiä juuri siten kuin haluan.
Lähinnä pointti tässä oli se, että aiempien suhteiden annettiin kuivua kasaan melko helposti ja lapsia ei juuri ajateltu. Ja tiedän tämän läheltä seuranneena. Oli 30-v kriisiä, kipuilua oman ajan puutteesta, puuttuvista kokemuksista jne. Valitettavasti nämä naiset halusivat lapsilleen hyvän isän, mutta halusivatkin itselleen silti enemmän seikkailua ja erilaisia seksikokemuksia. Ja valitettavasti tiedän ja tunnenkin näitä fb:ja ja säätöjä ja voin allekirjoittaa, etteivät ainakaan ole parisuhdemateriaalia.
Puhut asiaa ja tiedän tuosta elämästä omankin kokemuksen pohjalta. Yhteen aikaan kokeilin miten monta naista pystyy pitämään samaan aikaan kierroksessa ja kuinka ollakaan, joko vasta eroamassa olevat tai juuri eronneet yh-naiset olivat kaikkein helpoimpia tapauksia. Osa tietysti valehteli tilanteestaan ja jonkin aikaa jaksoin sitä teatteria. Sitten tulin siihen tulokseen, ettei niin huono seksi jotenkin täysin pihalla ja hukassa itsensä suhteen olevien naisten kanssa ole kaiken sen ajelun väärti. Härskeimmät kutsuivat kotiinsa panemaan vaikka siellä pyöri pieni lapsikin jaloissa ja kerran luimistelin makuuhuoneessa kun lapsen isä tuli hakemaan muksuaan. Silloin kävi mielessä, että ei helvetti, tässä voi vielä päästä hengestään huonolla tuurilla, jos entinen tai vielä nykyinen mies on joku sekopää. Silloin myös tajusin, ettei osalla naisista ole mitään käsitystä moraalista ja kunnioituksesta toisia kohtaan, ei edes omaa lastaan kohtaan.
Kaikki nuo naiset yksinhuoltajia? Millaista sakkia niiden miehet ovat, kun ei edes yhteishuoltajiksi kelvanneet tai halunneet?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävää, että MGTOW sekoitetaan incl-kusipäihin.
Yhtä paljon kuin haluamme parisuhdenaisista eroon, niin yhtä paljon haluamme eroon kusipäisistä miehistä
Jokainen MGTOW-mies haluaa luoda oman paratiisin, jossa saa pääosin olla aivan yksin.
Emme halua weetee-kansanosan öyhötystä, emme halua persuja, haluamme rauhaa, omaa rauhaa.
Mistä ihmeestä se sekoittaminen voisi johtua? 🤔 Hmmmmm.
Esimerkiksi siitä ettette tajua mikä kumpikaan termi on.
Vinkki: toinen perustuu vapaaehtoisuuteen ja toinen ei.
Jostain syystä vain jutut on molempien edustajilla ihan samanlaiset.
Tuossa puhuu vain ennakkoluulosi.
Ymmärrän tilanteesi, miehet näkevät edelleen feminismin ääripäät ja väittävät että se on se mitä naiset kannattavat.
Se että sä elät kuten jokainen muukin ihminen - pyrit taloudelliseen omavaraisuuteen ja uneksit lottovoitosta ja auringosta - ei tee sun elämästä mitään "yhteiskunnallista liikettä", jolla olisi mitään yhteiskunnallisia tavoitteita tai sanottavaa kenellekään.
Erona on se, että ajattelemme ettei nainen ole voimavara vaan este tavoitteen saavuttamiselle.
Ette tue miehiänne millään tavalla vaan olette kuin energiavampyyrejä jotka vaativat, vaativat ja vaativat. Siihen sitten "pakolliset" 2.2 lasta päälle ja kas, miehen mahdollisuudet toteuttaa unelmansa ovat kadonneet.
Asian toteaminen ei ole naisvihaa, emme vihaa teitä.
Tuo yleistäminen on naisvihaa. Tai itse asiassa ihmisvihaa, koska kyllähän nuo yksisilmäiset yleistykset tekevät väkivaltaa ihan kaikille sukupuolille.
Ei ole. Se ettei mies tee kuten nainen haluaa ei ole naisvihaa.
Kenen valtuuttamana kirjoitat kaikkien miesten puolesta näin: ”ajattelemme ettei nainen ole voimavara vaan este tavoitteen saavuttamiselle.” Tietääkseni minä en ainakaan ole antanut suostumustani tällaisiin lausuntoihin.
Mies
Missä vaiheessa soijapojilta on ryhdytty kyselemään suostumuksia mihinkään?
Älä viitsi ruveta haukkumaan toista vain siksi, että hänellä on erilainen mielipide kuin sinulla.
Ikävä kyllä vain soijapojilla on tuo ominaisuus, että he loukkaantuvat kuin vaihdevuosissa kärvistelevä keski-ikäinen nainen. On jo lähtökohtaisesti erittäin hölmöä edes olettaa, että kun sukupuolesta puhutaan monikossa, se tarkoittaisi kaikkia. Vain naiset tai täysin munattomat vässykät sortuvat tuollaiseen nillitykseen.
Miksi vihaat miehiä?
Kyllä minun vaimoni on kokojan kuin kiukutteleva pikkutyttö tai parhaimmillaan pikkupissis. Ikää jo 55v hänellä ehkä vielä aikuistuu, toivon todellakin, alkaa itselläkin olla ikää olis vielä mukava elää aikuisen tasapainoista elämää.