Lue keskustelun säännöt.
Kolmen kympin kriisi: "Kaikilla" kavereilla jo avioliitto, omistusasunto, lapsia. Itsellä elämä junnaa paikallaan!
10.01.2022 |
Kohtalotovereita? Miten selvitä tästä, että tuntuu kuin omassa elämässä ei tapahdu yhtään mitään muuta kuin päivän salkkarit teeveestä?
Kommentit (126)
Vierailija kirjoitti:
Olen 44v eikä mulla ole mitään noista. Silti mun elämässä tapahtuu koko ajan jotain.
Sä elät omaa elämääsi, et kenenkään muun. Tee siitä sellainen kuin itse haluat. Vertailemalla tuhlaat vain aikaasi.
Niin, kolmekympin kriisi taitaa tulla siinä vaiheessa, kun ei tiedä, mitä tahtoo ja näyttää siltä, että muut ovat saanet, mitä he ovat tahtoneet.
Lohdutan sua ap, osa näistä ovat ajattelemattaan oravanpyörässä, mitä he eivät halunneet. He elävät elämää, mitä muut heiltä tahtoivat ja käyvät tekevät henkihieverissä työtä, mistä he eivät pidä ja väsyvät, koska pitävät yllä hankittua elämäntapaansa, koska eivät ottaneet huomioon, mitä sen ylläpitäminen maksaa.
Olet nyt pisteessä, missä et ole vielä tehnyt mitään. Mahtavaa! Ehdit vielä suunnitella.
Mitä sinä haluat?
Kysyn uudestaan: Mitä SINÄ haluat?
Onko se perhe? Ihanaa! Se on oikein hyvä vaihtoehto. Sitten kannattaisi varmaan alkaa etsiskelemään vakituista kumppania ja tutustua häneen kunnolla.
Mitä haluat tehdä työksesi? Aina se ei ole mitään kovin kovapalkkaista ja sekin on ihan ok. Ei tarvitsekaan! Useat asiantuntijatehtävät vaativat työaikaa myös normaalin työajan ulkopuolelta, joten tasapainoisen perhe-elämän ylläpitäminen on hankalampaa. Kumpi on tärkeämpää?
Millaisen elämäntyylin itsellesi haluat?
Rakastatko matkustelua vai kotona olemista? Ehkä urheilun harrastamista?
Kun löydät oman elämäntyylisi ja tapaat sitä tukevan kumppanin, todennäköisyys suhteen onnistumiselle kasvaa.
Mitä muuta listasitkaan? Omistusasunto ja avioliitto. Kuten aiemmin kerroin, harvoin otetaan huomioon kuinka paljon hankitun elintavan ylläpitäminen myös vie aikaa, ja myös rahaa. Kaikille ne eivät sovi ja se on ihan yhtä ok. Se on vain hyvä tiedostaa ennen kuin ne kaikki jo on... Toki, joskus myös pelätään vastuuta niin paljon, että huomaa vasta vanhempana, että olisin halunnut sen kaiken.
Katuisitko? Mitä sinä haluat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisiko tehdä asialle jotain? Ärsyttää kun jotkut ikisinkut on kateellisia ja katkeria kavereilleen, vaikka ne kaverit olisivat tehneet jotain asioiden eteen. Ei kukaan tule kotoa hakemaan! Jos elää vaan sitä tavallista arkea käyden töissä ja kaupassa ei ole mikään ihme että on yksin. Se on sitten eri juttu jos on yrittänyt mutta tullut eroja, niillehän ei aina voi mitään. Mutta pääosin elämästä kannattaa tehdä sellaista kun haluaa.
Hohhoijaa. Monet ikisinkut on aktiivisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole pystynyt katsomaan Salkkareita sitten yläasteen. Se on vaan niin huono. Älä ainakaan sitä katso, jos on paha mieli jo valmiiksi. Olen itsekin +30v nainen eikä ole noita asioita, mutta toisaalta ei voisi vähempää kiinnostaakaan. Lapsia en ole ikinä halunnut. Miehiä on ollut ihan riittävästi. Oman kodin aion hankkia ja se ehkä toteutuu tänä vuonna. Tein juuri pitkän lenkin meren jäällä ja kohta lähden hoitamaan muita asioita päivän listalta pois. Tämä elämä riittää ihan näin.
Luulet vielä että se riittää mutta odotapa kun olet 45.... Sinä et ole vaan löytänyt oikeaa miestä vielä mutta onneksesi olet vielä nuori. Minä pyydän: älä jatka tuolla tavalla.
Alan itse olla epätoivoinen. On talo ja rahaa mutta millään ei ole enää suurempaa merkitystä. Tietenkin harrastan ja liikun paljon, jos en tekisi niin olisin jo tap panut itseni. Mutta en tiedä kauanko voin jatkaa näin.
Sekin tuntuu ikävältä että kaikki omaisuus menee lopulta valtiolle, ma mujen ja ties minkä pu mm ien elätykseen
Ei tietenkään mene kun teet testamentin.
Koska ei ole perillisiä voit nimetä saajaksi vaikka naapurin Ellin tai Einarin.
Älä ole kateellinen. Kohta nuo muijat heittävät aikuislapsen ulos ja ovat säälittäviä yksinhuoltajia. Elämä oli siinä. Odottavat, että joku sortuu lohduttamaan ja lapset kasvavat täysi-ikäisiksi.
Miten tiedätte mitä haluatte elämältä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole omaisuutta, säästöjä tai omistusasuntoa. 6 eroa takana. On 1 lapsi. 50v.
Revippä siitä.
Vierailija kirjoitti:
Miten tiedätte mitä haluatte elämältä?
Kannattaa mennä sitä kohti, mikä tuntuu hyvältä ja tuottaa iloa. Ei kai tämä sen monimutkaisempaa ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten tiedätte mitä haluatte elämältä?
Kannattaa mennä sitä kohti, mikä tuntuu hyvältä ja tuottaa iloa. Ei kai tämä sen monimutkaisempaa ole.
Tää onkin hauska. Kokematta asiaa ei voi tietää, tuntuuko se hyvältä ja tuottaako se iloa. Esimerkiksi nämä aloituksessa mainitut asiat - voit kuvitella että asunnon ostaminen ja lapsen saaminen tuottaisi iloa, mutta todellisuus voikin olla sitten jotain ihan muuta.
Oon jo kolkytkolme, eikä kolmenkympinkriisi helpota. Eron jälkeen on ollut hirveän yksinäistä vaikka onkin kavereita ympärillä. Miten te perheelliset koette, oletteko yksinäisiä vaikka perhe on ympärillä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käytä aikasi johonkin parempaan kuin Salkkareiden katseluun - ei ihme että olet tyytymätön! Opiskele, harrasta, matkusta, sitten kun taas voi. Pistä tapahtumaan!
Ymmärrän että kaipaat noita asioita, mutta eivät ne ole mikään onnen tae. Todellakaan. Itsellä avioliitto on pahassa kriisissä, ero luultavasti tulee. Teinit oireilevat rankasti. Omistusasuntoa ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omistusasunto lienee pankin enemmänkin vielä tuossa iässä...
Vierailija kirjoitti:
Mulla oli omistusasunto 19v, avioliitto 21v ja eka lapsi 26v. Olen onnellisesti edelleen päälle kolmekymppisenä naimisissa, kolmen lapsen äiti ja edelleen on omistusasunto, joka on kyllä vaihtunut suurempaan perheasuntoon. Lisäksi meillä on iso perheuto ja mökki. Maistereita molemmat ja mies asiantuntijatehtävissä, minä äitiyslomalla.
Ei tulisi mieleenkään ajatella, että kaikkien pitäisi elää kuten meidän tai että nää on kaikille jotenkin saavutuksia. Me eletään siten kun itse haluamme. Itseasiassa itse haluaisin muuttaa mökillemme rauhaan ja poimia mustikoita ja pilkkiä siellä se olisi unelmani!
Tulit kuitenkin ketjuun kerskailemaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietipä miltä tuntuu, kun tuo kriisi tulee nelikymppisenä ja tajuat että on saakelinmoinen kiire löytää hyvä ukko, jonka kanssa tehdään kiireesti lapset ja ruvetaan maksamaan yhteistä asuntovelkaa.
Itse olin ikäisenäsi samassa jamassa kuin sinä. En ollut koskaan edes seurustellut! Todellakin kipuilin.
Sitten päätin, että nyt alan elää sellaista vapaan ihmisen elämää, jota en voisi elää enää yhtä helposti jos vaikka perheellistyisin myöhemmin. En tehnyt mitään kauhean ihmeellistä, mutta muutin asenteeni ja päätin alkaa elämään, mennä kaikkeen mahdolliseen mukaan.
Sitten kävi niin että 34v tapasin miehen, 36v olin naimisissa ja äiti, kohta kahden lapsen äiti. (Vuokralla asutaan).
Älä luovuta, olet vielä nuori. Älä jää sinne sohvalle
Tuttuja fiiliksiä. Etenkin kun 28v tuli ero kihlatusta ja kosahti lapsi- ja talosuunnitelmat. Mutta aloin elämään omannäköistä elämää, harrastaen itselleni tärkeää lajia ja panostaen siihen kaikkeni. Ensimmäistä kertaa tuntui hyvältä keksittyä vain itseen. Ja kuinka ollakaan, sitten yllätti raskaus (en edes uskonut voivani tulla raskaaksi, kun menneisyydessä usean vuoden tulokseton yritys), isä ihana ihminen ja kuvioissa mutten halua parisuhdetta. Elämä yllättää. Tämä se vasta onkin, kun asiat tapahtuu täysin suunnittelematta ja "kaikki" menee uusiksi, mutta tällä kertaa surkuttelun sijaan siitä, mitä "elämän olisi pitänyt olla", otan vastaan kaiken posin kautta ja nautin uuden äärellä olemisesta.
Nauti sinäkin omannäköisestäsi elämästä. Some on pahin, kaikki näyttää niin onnelliselta avioliittoineen lapsineen taloineen, ja tuntuu, että vaan se voi tehdä onnelliseksi. Kulissia. Tilastojen valossa suurin osa näistäkin päätyy eroon.
Vierailija kirjoitti:
Kovavelkainen omistusasunto, nykyisessä epävarmassa työtilanteessa.
Avioliitto joka tilastojen mukaan kosahtaa muutamassa vuodessa ja velat jää ja vetutus.
Lapsista riittää tappelemista, kasvatusasioista, rahasta, tapaamisit, huoltajuudesta, jne.....
Järkyttävä painolasti seuraavaa suhdetta ajatellen hommattu monilla jo kolmikymppisenä.
Kylläpä käy kateeksi, jee.
Kannattiko kiirehtiä.
Sama. Tosin omassa miesvaltaisessa kaveripiirissä lisääntyminen on ollut varsin heikkoa meillä kolmekymppisillä. Itseäkin on välillä arveluttanut tämä oman elämän junnaaminen kun opinnot ovat venyneet masennuksen vuoksi, eikä elämässä ole mitään erityisen jännittävää juuri tapahtunut. Epäonnistuneista suhdekokeilusta olen nyt lähinnä tyytyväinen ettei parista pidemmästäkään ilmaantunut jälkikasvua edes vahingossa, kuten joillekin kavereille on kohdalla napsahtanut lyhemmistäkin suhteista.
Toisaalta kun ei ole mitään, eikä mitään menetettävää, niin elämä on lopulta huoletonta kun pitää huolehtia vain omasta hyvinvoinnista ja viihtyvyydestä. Elämän merkityksellisyys vain on vähän hakusessa ilman suhdetta ja lapsia, mutta kai sitä voi kaivaa vaikkapa taiteista tai mehiläisten hoivaamisesta maalla.
Itse en uskalla edes haaveilla parisuhteesta tai lapsesta. Voi olla, että päässäni on vikaa kun pelkään, ettei nämä toteudu ja siksi en uskalla haaveilla. Elän oman näköistä elämää, teen itseä kiinnostavia juttuja ja lähden kaikkeen mahdolliseen kiinnostavaan mukaan. Rakkaus tulee, jos on tullakseen. Voi olla, että tämä ajattelutapa kostautuu vanhempana, mutta oonpahan sitten ainakin tehnyt kaikkea mukavaa.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on 3 lasta ja mies. Oli myös oma talo sekä työ yrittäjänä mutta menetettiin tuo kaikki. Ei elämä mene aina niinkuin suunnittelee. Tällä hetkellä tilanne on huono. Ollaan jälleen vähävaraisia ja asutaan vuokralla. Asiat kuitenkin menee koko ajan eteenpäin ja muuttunee myöhemmin paremmaksi. Tässä oikeasti arvostaa terveyttään, sekin meinasi mennä mutta pikkuhiljaa elämä alkaa voittamaan taas.
Tässä on oppinut ainakin sen että asiat voi mennä tosi huonostikkin ja senkin päälle vielä lisää huonosti mutta kun kerää itsensä kasaan ja ei luovu toivosta niin asiat muuttuu paremmaksi, toivon ainakin. Arvostan nykyään itsessäni piirrettä olla vähään tyytyväinen. En tarvitse ympärilleni materiaa että tuntisin onnellisuutta.
Välillä meinaa katkeruus puskea päälle. Tehtiin 20 vuotta niska limassa töitä, ei ehditty elää ja nauttia mistään. Käteen ei jäänyt mitään.
Mutta ei auta asian märehtiminen, pitää vaan nöyränä jatkaa matkaa ja toivoa että saisi edes seesteisen jakson elämään milloin ei olisi isompia murheita ja huolia.
Teillä on asenne kohdallaan. Kumarrus..
mies53v
Minulla on 3 lasta ja mies. Oli myös oma talo sekä työ yrittäjänä mutta menetettiin tuo kaikki. Ei elämä mene aina niinkuin suunnittelee. Tällä hetkellä tilanne on huono. Ollaan jälleen vähävaraisia ja asutaan vuokralla. Asiat kuitenkin menee koko ajan eteenpäin ja muuttunee myöhemmin paremmaksi. Tässä oikeasti arvostaa terveyttään, sekin meinasi mennä mutta pikkuhiljaa elämä alkaa voittamaan taas.
Tässä on oppinut ainakin sen että asiat voi mennä tosi huonostikkin ja senkin päälle vielä lisää huonosti mutta kun kerää itsensä kasaan ja ei luovu toivosta niin asiat muuttuu paremmaksi, toivon ainakin. Arvostan nykyään itsessäni piirrettä olla vähään tyytyväinen. En tarvitse ympärilleni materiaa että tuntisin onnellisuutta.
Välillä meinaa katkeruus puskea päälle. Tehtiin 20 vuotta niska limassa töitä, ei ehditty elää ja nauttia mistään. Käteen ei jäänyt mitään.
Mutta ei auta asian märehtiminen, pitää vaan nöyränä jatkaa matkaa ja toivoa että saisi edes seesteisen jakson elämään milloin ei olisi isompia murheita ja huolia.