Miksi työelämä on nykyisin sellaista että erittäin monet on koko ajan ihan äärirajoilla?

Joku kommentoi että 2017 tuli jokin muutos työkulttuuriin. Ollaankohan me samassa firmassa töissä! No vakavasti ottaen:

Aloitin työnteon 90-luvun puolivälissä, erilaisia assistentin /sihteerin / laskuttajan hommia opiskelujen ohessa. Silloin oli ihan normaalia että työpäivän aikana ehti juoruilla, käydä tupakalla alituiseen tai hoitaa omia asioitaan kesken työpäivän. Minulla oli jopa työkaveri joka nähtävästi käytti suurimman osan päivästä pelaten pasianssia tietokoneella, hänellä oli oma huone jonne ei saanut rynnätä sisään koputtamatta ensin (johtuen tästä syystä). Kuulemma kun eläkkeeseen oli vain pari vuotta niin ei jaksanut enää hikoilla. No me vuokratyöläiset ja kesätyöntekijät kyllä tehtiin hänenkin työt. Mutta en muista että olisin ollut kovin väsynyt töistä koskaan.

Nyt olen asiantuntijatöistä työuupumuksen takia sairaslomalla. Toisaalta pitää olla hirveän itseohjautuva: käytännössä kenelläkään ns. esimiestason ihmisistä ei ole kunnon käsitystä siitä mitä me työntekijät teemme, onko työhön varattu aika riittävä ja onko yhdessä projektissa edes tarpeeksi tekijöitä. Joudun itse selvittelemään työhöni liittyvät resurssointi-, laskutus-, ja it-tukikysymykset koska on tosi vaikea saada firmalta apua tarpeeksi nopeasti, usein ei tiedä keneltä kysyä. Meillä kun on muodikas "flätti organisaatio" eli mahdollisimman vähän esimiestasoa tai tukitehtäviä tekeviä työntekijöitä. Sitten toisaalta ei kuitenkaan ole vapautta toimia niin kuin parhaaksi näkisi: minulle annetaan projekteja joiden keston ja sisällön on määritellyt valmiiksi joku, joka ei ymmärrä tekemästäni työstä hölkäsen pöläystä. Projektit alkavatkin yleensä keskustelulla että mitä suunnitellusta työstä jätän tekemättä jotta tuntimäärä ei ylity. Kiireessä joutuu tekemään puolivillaista jaskaa ja muutenkin tuntuu että omalla ammattiosaamisella ei ole mitään väliä, kunhan vaan paperilla näyttää että jotakin tehtiin, viis lopputuloksesta. Ikinä ei ehdi hengähtää tai esim. opiskella uusia ammattiin liittyviä asioita, kun seuraavat projektit alkaa ennenkuin edelliset loppuu.

Yllättäen(?) uupumukseni syy ei ole ollut ainakaan ajallisesti liika työmäärä tai rasittava yksityiselämä: en ole yleensä joutunut tekemään ylitöitä kuin maksimissaan muutaman tunnin viikossa silloin tälllöin. Ei ole sen ikäisiä lapsia jotka asuvat vielä kotona, en harrasta triathlonia, elän terveelllisesti mutta aika yksinkertaisesti. Joo ja meditoin ja teen rentoutusharjoituksia (oikeesti). En vaan enää jaksanut sitä tunnetta että on vaan ratas koneen osana ja mihinkään en voi vaikuttaa mutta vastuussa olen kaikesta ja yksin. Kun menin tuonne firmaan meininki oli vielä suhteellisen inhimillistä: oli esimies joka tuli kysymään mielipidettä seuraavan projektin sisällöstä ja sen kestoon ja tavoitteisiin sai vaikuttaa ja neuvotella. Ehti tehdä muutakin töissä kuin ihan pakolliset, mm. auttaa työkavereita tai ideoida parempia työtapoja jne.

Itse ymmärsin lähteä kunta-alan työpaikasta ennen kuin olisin jäänyt sairauslomalle loppuun palamisen takia. Tämän esimies aiheutti, kun laati työvuorot henkilöperusteisesti.

Olin hyvä työntekijä. Tein kolme vuotta sijaisuuksia ilman ensimmäistäkään sairauspoissaolo päivää.

Vuorotyö, viikonlopputyöt ja kaikki vapaa-aika menee palautumiseen.. harmittaa :/

Ennen tapasin kavereita ja harratuksiakin oli.

Nykyään on joskus jopa vaikeaa poistua kodin ulkopuolelle. Työelämä on tehnyt minusta jo suorittavan robotin ja ikää vasta 27!

Olen huomannut saman. Mutta jotkut kollegat ja esimiehet ovat aivan onnessaan heti, kun pääsevät esittelemään täysiä kalentereitaan ja kiireaikataulujaan. Kai jotkut kokevat olevansa tärkeitä, kun on koko ajan kiire ja tekevät töitä viikonloppuisinkin ja myös lomillaan. Ehkä elämä muuten tuntuu tyhjältä. Minäkin jaksoin nuorempana paahtaa, mutta sitten tajusin, että minulla on vain yksi elämä ja pidän nykyisin vapaa-ajan vapaa-aikana ja lomat lomina. Jos jokin jää kesken lomalle lähtiessä, siinähän se odottaa, kun palaan töihin. Mutta minulla on onneksi melko autonomiaa omissa työkuvioissani; kaikki eivät välttämättä ole yhtä onnekkaita.

Niille, jotka valittavat siitä, että ihmisillä on töiden jälkeen harrastuksia ja velvollisuuksia ja käyttävät vapaa-aikansa "väärin". Edellisessä työssäni olin 8h töissä 5 päivää viikossa. Minulla ei ollut harrastuksia, lapsia, lemmikkejä eikä parisuhdetta. Töiden jälkeen tulin kotiin, söin ja yritin rentoutua ja palautua työpäivästä. Nukuin päikkäreitä, katsoin sarjoja ja yritin lenkkeillä tai tehdä jotain kotitreenejä, että saisi liikuntaakin. Elämälläni oli selvä kaava. Töihin - > kotiin nukkumaan - > töihin - > kotiin nukkumaan. Tulin hyvin masentuneeksi ja ahdistuneeksi kun en jaksnaut muuta tehdä. Halusin parisuhteen, halusin mennä ulos kavereiden kanssa, halusin harrastuksia, mutta työ vei kaikki mehut. Lääkäri ei osannut auttaa. Nyt kaikki syrjivät minua, koska olen työtön. Eikö elämässä saa enää olla muuta kuin työ? Ja kaikki oma aika täytyy ajatella niin että vain palautuu töistä että voi taas huomenna mennä töihin?!

Vierailija kirjoitti:

Olen huomannut saman. Mutta jotkut kollegat ja esimiehet ovat aivan onnessaan heti, kun pääsevät esittelemään täysiä kalentereitaan ja kiireaikataulujaan. Kai jotkut kokevat olevansa tärkeitä, kun on koko ajan kiire ja tekevät töitä viikonloppuisinkin ja myös lomillaan. Ehkä elämä muuten tuntuu tyhjältä. Minäkin jaksoin nuorempana paahtaa, mutta sitten tajusin, että minulla on vain yksi elämä ja pidän nykyisin vapaa-ajan vapaa-aikana ja lomat lomina. Jos jokin jää kesken lomalle lähtiessä, siinähän se odottaa, kun palaan töihin. Mutta minulla on onneksi melko autonomiaa omissa työkuvioissani; kaikki eivät välttämättä ole yhtä onnekkaita.

Yksi vaivaaannuttava ysärijuttu on kun nämä "tärkeät" hehkuttavat kuinka monta sähköpostiviestiä onkaan lukematta. Se kertoo huonosta ajanhallinnasta, ei juuri muusta.

Vierailija kirjoitti:

Koska ihmiset ei halua maksaa tuotteista ja palveluista enempää.

Hieman ihmetyttää näin halvassa maassa.

Vierailija kirjoitti:

Koska nyt on työelämässä eri sukupolvet.

Ne, joiden ei ole koskaan tehdä mitään henkisesti tai fyysisesti rasittavaa työtä kunnolla.

Menneinä vuosikymmeninä työelämässä olleet, olivat tottuneet jo lapsesta asti paiskimaan hommia kotona. 

Nyt ei jakseta yhtään mitään, jos on vähänkin rasittavampi päivä, niin ollaan aivan puolikuolleita, ja saadaan burnout ja muita säröjä sieluun.

Ja sekin että monet tämän päivän nuorista naisista saattoivat olla erittäin hyviä omassa koulussaan ja saada vielä paperit koulutuksestaankin.

Mutta työelämässä huomataan, että monia muitakin yhtä hyviäi kuin itse, ja vielä parempia, niin sitä ei vaan kestetä.  Tulee taas säröjä sieluun, kun pitää alkaa kilpailla töissä niiden muiden kanssa ja sen takia vetää itsestään kaikki irti mikä lähtee.

Ja luuleko ap, ettei ihmiset ennen olleet töissään äärirajoilla.  Kyllä olivat, ennen tehtiin myös enemmän täysi käsin, niin virkamiehet kuin duunaritkin.  Ja ennen oli työpaikoilla tehtaissa, kaivoksissa, keittiöissä ja toimistoissa aina työnjohtaja hengittämässä niskaan ja valvomassa, että kaikki varmasti tekevät joka ikisen sekunnin sitä hommaansa.

Eikä ollut viisipäivisiä työviikkoja, oli vielä lauantainakin töitä, mutta lyhyempi päivä.

Ei pitkää äitiyslomaa, eikä pitkä lomia.  Ei myöskään ollut päiväkotia, vaan toisen äidit hoitivat töissä käyvien äitien lapsia, ja ansaitsivat sillä palkkansa.

Eikä ollut terapeutteja sun muita julkisia hienoksia, mihin mennä ongelmistaan puhumaan.

Kyllä työnanajat ovat aina vaatineet kovaa tulosta palkan eteen. 

 

Olen pitkälti samaa mieltä ja kysynkin minkä ikäluokan mielestä työelämä on muuttunut haastavammaksi. Kuinka pitkään he ovat olleet työelämässä? Onko kokemusta aikaisemmilta ajoilta ja onko ammatillista osaamista?

Minä olen jo eläkeiässä, mutta edelleen työssä. Minusta työ on nykyisin helppoa ja hauskaa. Pitkälti siksi koska hallitsen työni ja selviän vaivatta siitä päivittäisestä työmäärästä minkä muutkin tekevät ja mitä on kohtuullista vaatia.

Ainut muutos jonka olen havainnut on siinä että it-konsulttifirmissa on otettu tavaksi lomauttaa työntekijät välittämästi kun tulee pienikin katkos toimeksiantoihin. Aikaisemmin sai notkua omalla konttorilla odottelemassa uutta työtä. Nykyisin en ole enää konsulttina vaan siirryin työskentelemään asiakasyritykseen, joten hommia on aina.

Todennäköisesti nämä työn liian kovista vaatimuksista valittavat ovat sellaisia jotka ovat hakeutueet omaa osaamistaan vaativampaan työhön. Kun osaaminen ja työpäivä eivät riitä niin tuntuu että vaaditaan liikaa.

Tehokkuus ja säästökuurithan tähän ajaa. Mitä enemmän hommia yksi hoitaa sen parempi ja halvempi työnantajalle. Pahempi niissä firmoissa jotka ovat pörssissä ja joiden pitää todenteolla tehdä tuottoa sijoittajilleen, joka asiasta tingitään. Voisi siis sanoa, että sijoittaminen pilaa kaiken.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska nyt on työelämässä eri sukupolvet.

Ne, joiden ei ole koskaan tehdä mitään henkisesti tai fyysisesti rasittavaa työtä kunnolla.

Menneinä vuosikymmeninä työelämässä olleet, olivat tottuneet jo lapsesta asti paiskimaan hommia kotona. 

Nyt ei jakseta yhtään mitään, jos on vähänkin rasittavampi päivä, niin ollaan aivan puolikuolleita, ja saadaan burnout ja muita säröjä sieluun.

Ja sekin että monet tämän päivän nuorista naisista saattoivat olla erittäin hyviä omassa koulussaan ja saada vielä paperit koulutuksestaankin.

Mutta työelämässä huomataan, että monia muitakin yhtä hyviäi kuin itse, ja vielä parempia, niin sitä ei vaan kestetä.  Tulee taas säröjä sieluun, kun pitää alkaa kilpailla töissä niiden muiden kanssa ja sen takia vetää itsestään kaikki irti mikä lähtee.

Ja luuleko ap, ettei ihmiset ennen olleet töissään äärirajoilla.  Kyllä olivat, ennen tehtiin myös enemmän täysi käsin, niin virkamiehet kuin duunaritkin.  Ja ennen oli työpaikoilla tehtaissa, kaivoksissa, keittiöissä ja toimistoissa aina työnjohtaja hengittämässä niskaan ja valvomassa, että kaikki varmasti tekevät joka ikisen sekunnin sitä hommaansa.

Eikä ollut viisipäivisiä työviikkoja, oli vielä lauantainakin töitä, mutta lyhyempi päivä.

Ei pitkää äitiyslomaa, eikä pitkä lomia.  Ei myöskään ollut päiväkotia, vaan toisen äidit hoitivat töissä käyvien äitien lapsia, ja ansaitsivat sillä palkkansa.

Eikä ollut terapeutteja sun muita julkisia hienoksia, mihin mennä ongelmistaan puhumaan.

Kyllä työnanajat ovat aina vaatineet kovaa tulosta palkan eteen. 

 

Olen pitkälti samaa mieltä ja kysynkin minkä ikäluokan mielestä työelämä on muuttunut haastavammaksi. Kuinka pitkään he ovat olleet työelämässä? Onko kokemusta aikaisemmilta ajoilta ja onko ammatillista osaamista?

Minä olen jo eläkeiässä, mutta edelleen työssä. Minusta työ on nykyisin helppoa ja hauskaa. Pitkälti siksi koska hallitsen työni ja selviän vaivatta siitä päivittäisestä työmäärästä minkä muutkin tekevät ja mitä on kohtuullista vaatia.

Ainut muutos jonka olen havainnut on siinä että it-konsulttifirmissa on otettu tavaksi lomauttaa työntekijät välittämästi kun tulee pienikin katkos toimeksiantoihin. Aikaisemmin sai notkua omalla konttorilla odottelemassa uutta työtä. Nykyisin en ole enää konsulttina vaan siirryin työskentelemään asiakasyritykseen, joten hommia on aina.

Todennäköisesti nämä työn liian kovista vaatimuksista valittavat ovat sellaisia jotka ovat hakeutueet omaa osaamistaan vaativampaan työhön. Kun osaaminen ja työpäivä eivät riitä niin tuntuu että vaaditaan liikaa.

Peräänkuulutat muilta tarpeeksi pitkää perspektiiviä asiaan, mutta oman mielipiteesi perustat vain omalle kokemuksellesi (ja olettaisin, että olosuhteidenkin sallimalle erinomaisuudellesi). Kerro nyt vielä, että kaikki työnantajat ovat keskenään samanlaisia kuin sinun kohdallesi osunut työnantaja(t). Se, että olet päässyt erinomaiseen asemaasi, edellyttää aina ympäristöltäkin jotakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska nyt on työelämässä eri sukupolvet.

Ne, joiden ei ole koskaan tehdä mitään henkisesti tai fyysisesti rasittavaa työtä kunnolla.

Menneinä vuosikymmeninä työelämässä olleet, olivat tottuneet jo lapsesta asti paiskimaan hommia kotona. 

Nyt ei jakseta yhtään mitään, jos on vähänkin rasittavampi päivä, niin ollaan aivan puolikuolleita, ja saadaan burnout ja muita säröjä sieluun.

Ja sekin että monet tämän päivän nuorista naisista saattoivat olla erittäin hyviä omassa koulussaan ja saada vielä paperit koulutuksestaankin.

Mutta työelämässä huomataan, että monia muitakin yhtä hyviäi kuin itse, ja vielä parempia, niin sitä ei vaan kestetä.  Tulee taas säröjä sieluun, kun pitää alkaa kilpailla töissä niiden muiden kanssa ja sen takia vetää itsestään kaikki irti mikä lähtee.

Ja luuleko ap, ettei ihmiset ennen olleet töissään äärirajoilla.  Kyllä olivat, ennen tehtiin myös enemmän täysi käsin, niin virkamiehet kuin duunaritkin.  Ja ennen oli työpaikoilla tehtaissa, kaivoksissa, keittiöissä ja toimistoissa aina työnjohtaja hengittämässä niskaan ja valvomassa, että kaikki varmasti tekevät joka ikisen sekunnin sitä hommaansa.

Eikä ollut viisipäivisiä työviikkoja, oli vielä lauantainakin töitä, mutta lyhyempi päivä.

Ei pitkää äitiyslomaa, eikä pitkä lomia.  Ei myöskään ollut päiväkotia, vaan toisen äidit hoitivat töissä käyvien äitien lapsia, ja ansaitsivat sillä palkkansa.

Eikä ollut terapeutteja sun muita julkisia hienoksia, mihin mennä ongelmistaan puhumaan.

Kyllä työnanajat ovat aina vaatineet kovaa tulosta palkan eteen. 

 

Olen pitkälti samaa mieltä ja kysynkin minkä ikäluokan mielestä työelämä on muuttunut haastavammaksi. Kuinka pitkään he ovat olleet työelämässä? Onko kokemusta aikaisemmilta ajoilta ja onko ammatillista osaamista?

Minä olen jo eläkeiässä, mutta edelleen työssä. Minusta työ on nykyisin helppoa ja hauskaa. Pitkälti siksi koska hallitsen työni ja selviän vaivatta siitä päivittäisestä työmäärästä minkä muutkin tekevät ja mitä on kohtuullista vaatia.

Ainut muutos jonka olen havainnut on siinä että it-konsulttifirmissa on otettu tavaksi lomauttaa työntekijät välittämästi kun tulee pienikin katkos toimeksiantoihin. Aikaisemmin sai notkua omalla konttorilla odottelemassa uutta työtä. Nykyisin en ole enää konsulttina vaan siirryin työskentelemään asiakasyritykseen, joten hommia on aina.

Todennäköisesti nämä työn liian kovista vaatimuksista valittavat ovat sellaisia jotka ovat hakeutueet omaa osaamistaan vaativampaan työhön. Kun osaaminen ja työpäivä eivät riitä niin tuntuu että vaaditaan liikaa.

Jokainen työpaikka on yksilöllinen, et sä mistään koulusta valmistu todellakaan niihin kaikkiin, et yhteenkään. Olisikohan vikaa vaikka nykyisessä juostenkusten mallia olevassa perehdytyskulttuurissa. Työhön kasvetaan, mutta sille ei ole nykyään tilaa eikä aikaa, vaan saat pikakurssin ristiriitaisia ohjeita, ja kettuilua sitten kun et alle viikossa ole kummallisesti sisäistänytkään työnkuvaasi. Pätkätöiden aikakautena vielä sama alkaa aina vaan alusta uudelleen ja uudelleen….

Nykyaikana kaikilla pitää olla kaikkea yhtä paljon, koska ei hyväksytä eriarvoisuutta - autot, talot, merkkivaatteet, uusimmat laitteet. Sitä sitten tehdään töitä sitä mukaa.

Vierailija kirjoitti:

Koska ihmiset ei halua maksaa tuotteista ja palveluista enempää.

Koska työnantaja on ahne. Ei halua maksaa, edes tuntuu joskus pakollisia lainmukaisia palkkoja…

Suurimmalla osalla asiantuntijatyössä olevista on liian huonot it-taidot. He luulevat niitä hyviksi, koska eivät tiedä paremmasta. Oikeasti merkittävän määrän asiantuntijan työstä voisi automatisoida, jos halua ja osaamista riittää.

T: asiantuntija, joka opetteli viime kesälomallaan käyttämään Office365:n PowerAutomatea ja VBA:ta ja tekee töitä sen takia ehkä puolet työajasta

Vierailija kirjoitti:

Suurimmalla osalla asiantuntijatyössä olevista on liian huonot it-taidot. He luulevat niitä hyviksi, koska eivät tiedä paremmasta. Oikeasti merkittävän määrän asiantuntijan työstä voisi automatisoida, jos halua ja osaamista riittää.

T: asiantuntija, joka opetteli viime kesälomallaan käyttämään Office365:n PowerAutomatea ja VBA:ta ja tekee töitä sen takia ehkä puolet työajasta

Lähinnä kai suurin ongelma on se, että tuollaisista mahdollisuuksista ei edes tiedetä. Olen 30 ja sain vasta vuosi sitten konkreettisesti nähdä, mitä macrot ovat. Olin myös hämmästynyt, että kesäpoika oli kehitellyt itselleen VBA:lla oman systeemin, jolla oli automatisoinut osoitteiden kirjoittamisen. Onhan se mielenkiintoista. En mä kuitenkaan itseäni tyhmänä pidä etten sitä aikaisemmin tiennyt, eihän edes suuret viisaat työnantajat ole keksineet mainostaa tällaista "Päivikki hei, helpota omaa työkuormaasi ja opettele tää".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurimmalla osalla asiantuntijatyössä olevista on liian huonot it-taidot. He luulevat niitä hyviksi, koska eivät tiedä paremmasta. Oikeasti merkittävän määrän asiantuntijan työstä voisi automatisoida, jos halua ja osaamista riittää.

T: asiantuntija, joka opetteli viime kesälomallaan käyttämään Office365:n PowerAutomatea ja VBA:ta ja tekee töitä sen takia ehkä puolet työajasta

Lähinnä kai suurin ongelma on se, että tuollaisista mahdollisuuksista ei edes tiedetä. Olen 30 ja sain vasta vuosi sitten konkreettisesti nähdä, mitä macrot ovat. Olin myös hämmästynyt, että kesäpoika oli kehitellyt itselleen VBA:lla oman systeemin, jolla oli automatisoinut osoitteiden kirjoittamisen. Onhan se mielenkiintoista. En mä kuitenkaan itseäni tyhmänä pidä etten sitä aikaisemmin tiennyt, eihän edes suuret viisaat työnantajat ole keksineet mainostaa tällaista "Päivikki hei, helpota omaa työkuormaasi ja opettele tää".

Koska pääset internetiin, lienee sellainen väline kuin Google tuttu. Sillä minäkin nuo löysin, kun ryhdyin etsimään tietoa siitä, mitä eri asiat ohjelmissa, joita kyäytän, tekevät. Eri hain asioita tyyliin "what is powerautomate?" "What record macro means?" Jne. Tuntuu siltä, että suurin osa asiantuntijoista on kuin heillä olisi hevosten silmälaput, jotka rajaavat näkökentän vain niihin asioihin, joita jo osataan ja joita robottimaisesti toistetaan.

Meillä ei ole mitään taukoja paitsi lounastauko. Ei kokouksia. Pieni toimisto, joten mitään kävelyä ei edes tule.

Haluaisin mennä pari kertaa päivässä kävelemään korttelin ympäri tai pitämään kahvitauon. Ei sitä ole kielletty, mutta kun kukaan muu ei tee niin, en jotenkin itsekään kehtaa.

Tuijotan siis ruutua ja teen haastavaa ajatustyötä koko 8 h, poislukien 30 min lounastauko.

Meillä on nuori työyhteisö, joten burnikset eivät ehkä näy vielä. En usko, että voi olla pidemmän päälle kestävää.

Vierailija kirjoitti:

Nykyaikana kaikilla pitää olla kaikkea yhtä paljon, koska ei hyväksytä eriarvoisuutta - autot, talot, merkkivaatteet, uusimmat laitteet. Sitä sitten tehdään töitä sitä mukaa.

Melkein voisin hyväksyä tämän.

Kunhan niitä autoja, taloja, merkkivaatteita ja näin ei ole tienattu loisimalla.

Se on se jatkuvan kehittämisen ja kehittymisen vaatimus, koskaan et riitä, ongelmat ja vaikeudet on nykyajan työelämässä vaan haasteita,jotka ratkaisemalla pääset taas lujempaa kohti uusia haasteita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suurimmalla osalla asiantuntijatyössä olevista on liian huonot it-taidot. He luulevat niitä hyviksi, koska eivät tiedä paremmasta. Oikeasti merkittävän määrän asiantuntijan työstä voisi automatisoida, jos halua ja osaamista riittää.

T: asiantuntija, joka opetteli viime kesälomallaan käyttämään Office365:n PowerAutomatea ja VBA:ta ja tekee töitä sen takia ehkä puolet työajasta

Lähinnä kai suurin ongelma on se, että tuollaisista mahdollisuuksista ei edes tiedetä. Olen 30 ja sain vasta vuosi sitten konkreettisesti nähdä, mitä macrot ovat. Olin myös hämmästynyt, että kesäpoika oli kehitellyt itselleen VBA:lla oman systeemin, jolla oli automatisoinut osoitteiden kirjoittamisen. Onhan se mielenkiintoista. En mä kuitenkaan itseäni tyhmänä pidä etten sitä aikaisemmin tiennyt, eihän edes suuret viisaat työnantajat ole keksineet mainostaa tällaista "Päivikki hei, helpota omaa työkuormaasi ja opettele tää".

Koska pääset internetiin, lienee sellainen väline kuin Google tuttu. Sillä minäkin nuo löysin, kun ryhdyin etsimään tietoa siitä, mitä eri asiat ohjelmissa, joita kyäytän, tekevät. Eri hain asioita tyyliin "what is powerautomate?" "What record macro means?" Jne. Tuntuu siltä, että suurin osa asiantuntijoista on kuin heillä olisi hevosten silmälaput, jotka rajaavat näkökentän vain niihin asioihin, joita jo osataan ja joita robottimaisesti toistetaan.

Monet esimiehet eivät arvosta tuollaista oma-aloitteisuutta. Vastauksena ehdotukseen on venkooilua siitä, että ei se kokonaisuutena nopeuta, tee nyt vaan ne työt, mites sulla 8n tuollaiseen aikaa, menee sekaisin projekti kun kaikki ei käytä, jne jne.