Mikä työhaastattelukokemus on jäänyt sinulle mieleen?

Paras itseltäni, 80-luvulta, kuinkas muutenkaan, kun illalla soitettiin, että voisitko tulla aamulla töihin. En ollut saanut kesätöitä, kyseessä siis kesäpaikka ja totta kai pystyin menemään. Täysin tuntematon oli työnantaja, ei mitään suhteita. Siihen aikaan työvoimatoimistot olivat työnvälitystoimistoja eikä ollut tietosuojia, joten oli saanut tietoni työvoimatoimistosta ja ilmeisesti joku oli tuntenut jonkun aiemmalta työpaikaltani, missä olin ennen opintojen alkua.  Yksi parhaista kesätöistäni olikin.  

Matkustin 700 km haastatteluun mitä ilmeisemmin rekrytoijan uteiliaisuuden vuoksi. Haastattelussa keskusteltiin itse avoimesta paikasta ehkä 2 minuuttia. 

Vierailija kirjoitti:

26v sitten tuleva nuorempi esimieheni oli todella hermostunut haastattelutilanteessa, hyvä että sai suunsa auki.

1,5v myöhemmin selvisi että oli rakastunut ensisilmäyksellä ja ihan tolaltaan sen vuoksi.

Kesällä tulee 25 yhdessäoloa täyteen:)

Aaaaaawwww miten ihana!!! <3

90-luvun lopulla hain eräälle teleoperaattorille töihin toimistotyöntekijäksi. Haastattelija oli tympeä mies, joka mm. ”testasi keskittymiskykyäni” antamalla paperin ja kynän ja pyytämällä piirtämään jotain samalla, kun vastailin kysymyksiin (fun fact: selvisin tästä loistavasti, vaikka myöhemmin on todettu ADHD, mehän osaamme multitaskingin paremmin kuin kukaan).

Haastattelun lopussa mies sanoi, että palkkaa minut myyntineuvottelijaksi. Yritin sanoa, että vain kyllä toimistotyöntekijän paikkaa enkö halua myyjäksi, mutta tämä suuri ihmistuntija oli sitä mieltä, että selvä myyjähän tässä.

Suostuin sitten tarjoukseen, kun ei muutakaan ollut. Sanomattakin on selvää, että katastrofihan se. Tehtävänä oli kaupitella internetiä yrityksiin ja hyvä kun silloin ymmärrettiin mikä se internetti oikein edes nyt on, ja mihin sitä sähköpostia tarvitaan, kun on faksikin. Haastattelija eli esimieheni oli koko ajan vihainen, ei perehdyttänyt tai auttanut missään, ei esimerkiksi vastannut kysymyksiini, kun niitä esitin. Sain potkut kolmen kuukauden kuluttua ja voi sitä helpotuksen määrää.

Pahin oli sellainen, kun erääseen pikkufirmaan haettiin johtajan avuksi työntekijää. Ei muuta henkilökuntaa. Haastattelussa oli alusta asti outo tunnelma. Kehuttiin urheilullisuuttani, mikä ei mitenkään liittynyt kyllä työhön. Ukkeli alkoi sitten kertoa, että työ pitää sisällään paljon reissuja lähes kaikkialle Suomeen, ja pitää uskaltaa ajaa kovaa (siis ylinopeutta), onko minusta siihen. Ja yöpyä pitää monesti hotellissa - ja säästösyistä samassa huoneessa. Illalla siellä voi sitten hieroa toista (!).

Vielä sanoi, että kotona ei sitten kannata kaikesta kertoa.

Olen ollut työhaastattelussa, jossa haastattelijan puolella oli 11 ihmistä. Näistä vain yksi oli mies. Vaikka pääosan haastattelusta suoritti kaksi henkilöä, nämä kaikki muut kuitenkin esiteltiin nimeltä ja kerrottiin heidän roolinsa/työtehtävänsä. Minulle on ylipäätään vaikea oppia uusia nimiä, tuo tilanne oli sen puolesta toivoton. Ja tuntui hieman oudolta muutenkin, kun vastapuolella oli sellainen lauma. Eikä tämä ollut mikään toisen kierroksen haastattelu!

Kaikki haastattelun naiset taisivat haastattelun aikana sanoa edes jotain. Mies ei puhunut mitään muuta kuin että tervehti omalta kohdaltaan siinä kohtaa kun hänet esiteltiin. Haastattelun jälkeen kun oltiin laumana poistumassa, kerroin (koulusta juuri oppimani) tälle porukalle, että arabikulttuurissa se nurkassa hiljaa istuva mies, joka ei puhu mitään, vaan seuraa vain muiden keskusteluja, on se mies joka tekee lopullisen päätöksen. Tälle hiljainen mies oli tästä tiedosta kovin otettu ja muutkin ottivat sen hyvin. 

Työpaikka jäi kyllä saamatta, mutta itselle jäi silti hyvä mieli, että sain edes sen miehen päivää piristettyä.

Vierailija kirjoitti:

N38 kirjoitti:

Hain työHARJOITTELUpaikkaa. Työnkuvaan olisi kuulunut toimistotöitä, järjestelyä jne. Kehui aikaisempia työtodistuksiani. Kunnes näki peruskoulun päättötodistuksen... En saanut paikkaa kun todistuksesta kävi ilmi että kävin ysiluokan sairaalakoulussa.

No tuo oli kyllä urpo työnantaja. Et varmaan menettänyt paljoakaan! Ihmiset ovat outoja. Olen itse ollut nuorena psyk osastolla muutaman kuukauden. Sen jälkeen tehnyt menestyksekkään uran ja nyt vaativassa asiantuntijatyössä, on perhe ja harrastukset ja ystävät, akateemisesti saavuttanut enemmän kuin todella moni muu. Mutta harva tietää ihan kaiken nuoruuden vaikeuksista, juuri siksi koska ihmiset pääasiassa aika simppeleitä ja tällaiset asiat heille vaikeita ymmärtää.

Muistan loppuikäni sen haastattelijanaisen ilmeen luki sen sanan. Oli jo ottamassa minut hommiin, mutta sitten naama venähti. Muistaakseni taisi kysyä että miksi kävin tuommoisen koulun. Jotain taisin soperrella että ollut masennusta, en muista enää. Olin siis ollut koulukiusattu, masentunut, syömishäiriöinen ja kotiolot, no, kaikkea muuta kuin terveet.

Erään haastattelun aikana haastattelija nukahti. Oli jo jonkun aikaa nuokkunut ja yllättäen nukkuu kuola suupielestä valuen. Aloin vähän rykimään ja haastattelija heräsi ja oli vähän nolona. Juteltiin siinä vielä vähän ja kun läksin lupasi ilmoitella seuraavana päivänä. Sain paikan ja myöhemmin haastattelija selvitti, että hänellä oli ollut silloin sokerit ihan sekaisin. Ei tiennyt vielä haastattelupäivänä puhjenneesta diabeteksesta. Olin firmassa viisi vuotta ja olemme edelleen ystäviä silloisen haastattelijani kanssa.

Erään toisen kerran menin haastatteluun ja minulle ilmoitettiin heti, että minut palkataan, jos voin aloittaa seuraavana aamuna. Sen jälkeen vasta pidettiin varsinainen haastattelu. Olivat kuulemma soittaneet edelliseen työpaikkaani ja saaneet niin hyvät suositukset, että olivat päättäneet palkata minut, jos ikä on sopiva. En ollut hakemukseen laittanut syntymävuottani ja olin silloin 46-vuotias. Ikäni oli sopiva, koska en ollut enää lisääntymisiässä. Tiedän, että se on ikärasismia ja lain vastaista mutta ymmärrän pienen firman omistajaa, jolla oli toimistossa töissä kolme naista ja jokainen heistä yhtäaikaa äitiyslomalla tai hoitovapaalla. Menin silloin kirjanpitäjän äitiyslomansijaisen sijaiseksi. Sijainen oli jäänyt saikulle heti kun kuuli olevansa raskaana. Ennätti olla kaksi kuukautta sijaisena. Pienelle firmalle on kestämätöntä maksaa palkkaa kahdelle ihmiselle yhdestä työstä, joten ymmärrän hyvin, että halusivat palkata sen ikäisen, joka ei heti jää äitiyslomalle tai raskauttaan saikuttamaan.

Vierailija kirjoitti:

Tämä tapahtui 15 vuotta sitten. Sain soiton perjantaina, että olen erään toimiston shortlistalla uudeksi työntekijäksi. Ei mitään hajua miten olin listalle päätynyt. Tyyppi tiedusteli kuinka nopeasti voisin päästä haastatteluun ja sovimme samalle iltapäivälle tapaamisen. Olin jo pohtinut silloisesta työpaikasta lähtemistä ja olin alalla, jossa pystyi helposti ottamaan iltapäivästä pari tuntia omaa aikaa. Toimistot sijaitsivat muutaman sadan metrin päässä toisistaan.

Haastattelussa projektipäällikkö ja toimitusjohtaja tenttasivat minua ja kaikki meni kivasti, paitsi yhtä termiä en tunnistanut ja selitin kysymykseen jotain aivan diibadaabaa. Ilmeisesti selitykseni upposi, koska toimari tarjosi samantien paikkaa ja siirtyi palkka-asiaan.

Tässä kävi elämäni moka. Toimari kysyi ”Mites se sun palkka?” Ja ymmärsin, että hän kysyi palkkaTOIVETTA. Vastasin, että ”3800 € / kk”.

Hänpä ei ollutkaan kysynyt TOIVETTA vaan NYKYISTÄ palkkaani, joka oli 3000 € / kk. Tähän toimari vastasi, että ”No ei me hirveästi tuon yli päästä, mutta kyllä 4000 € onnistuu”. Hämmennyin niin, että sanoin vain, että hyvältä kuulostaa.

Sain siis tämän elämäni parhaan mokan ansiosta tonnin enemmän palkkaa uudessa työssä. 😀 Luonnollisesti irtisanoudun ja aloitin uudessa. Jonkin aikaa pelkäsin neuroottisesti, että uusi työnantaja saa jostain tietää vanhan palkkani ja antaa kenkää harhaanjohtamisesta. Ei tapahtunut.

Tarinan opetus: jos olisin pyytänyt sen verran kuin ajattelin ansaitsevani, olisin saanut ainakin 500 € vähemmän palkkaa. Strategiani oli pyytää 3800 ja päätyä noin 3500 euroon. Hullu ei ole se joka pyytää.

Eikö tuo tarkoita, että olit edellisessä tehtävässäsi alipalkattu? Naisille on valitettavan tavallista, että aliarvioivat omaa osaamistaan eivätkä kehtaa pyytää sellaista palkkaa, minkä ansaitsisivat.

Tyttärelläni oli palkka 2800€ ja vähän yksipuoliset työtehtävät eikä kokenut, että pääsisi samalla työnantajalla kehittymään. Hänet headhuntattiin toiseen yritykseen ja hän oli jo sopinut siirtyvänsä sinne, muistaakseni 3200€ oli se sovittu palkka. 

Työsopimuksen kanssa tuli sitten jotain säätöä ja sen allekirjoittaminen viivästyi. Tässä kohtaa tytär kuuli, että yksi toinenkin työkaveri on lähtemässä. Hän oli siis yhtäkkiä tilanteessa, jossa hänen lähtönsä olisi ollut firmalle todella kova isku ja toisaalta työkaverin lähdön myötä hänellä oli mahdollisuus monipuolisempiin tehtäviin. Koska hänellä ei ollut mitään menetettävää, ja puoliso psyykkasi häntä sen suhteen, minkä arvoinen hän oikeasti on, hän pyysi tuhannen euron palkankorotusta ja yön yli mietittyään työnantaja sen antoi. 

Jo aiemmin heillä oli ollut tilanne, että tytär oli hakemassa muualle (määräaikaisen sopimuksen lähestyessä loppuaan) ja tässä tilanteessa työnantajalle tuli hätä käteen, hän tarjosi vakituista sopimusta ja pientä palkankorotusta, mutta työsopimus piti allekirjoittaa jo samana päivänä. Eli pientä kiristystä on nyt ollut puolin ja toisin, nyt on puntit sen suhteen tasan.

Vierailija kirjoitti:

Naantalin kaupungin työpaikka. Useita hakijoita odottamassa vuoroaan haastatteluun. Haastattelun lopuksi sanoivat, että perästä kuuluu.

No, hommaan valittiin jonkun kaupungin johtohenkilön tytär. (Valtuuston puheenjohtajan tms , en muista enää. En olisi edes hakenut, jos olisin tiennyt tuollaisen hakevan)

Tämä on juuri niin tyypillistä julkisissa paikoissa. En jaksa enää edes ihmetellä. Yhden kaverin isä oli joku isompi pomo kaupungin suojavirassa ja jotenkin aina tämä kaveri ja sen sisko sai työpaikat kaupungin paikoista, ihan kesätöistä lähtien, vaikka hakijoita oli tuhansittain.

No julkisen sektorin unelmien työpaiķaan oli pari hyvin mennyttä haastista, toisessa suorastaan loistin. Siellä on kuitenkin leegio koulun penkiltä pestattuja harjoittelijoita ja ne menevöt aina ensin. Tässä oli sellainen vähän kiusallinenkin tilanne kun harjoittelija oli kovin junnu ja minulla oli aivan ylevrtainen kokemus. Olin joka mittarilla parempi. Hyväksyin tietenkin heidän päätöksensä, ja onneksi sain "toisiksi parhaan" paikan pian myöhemmin.

Työhaastattelussa kysyttiin, olenko joskus mokannut töissä jotain. Tällaisena puhetulvaihmisenä menin kertomaan heristäneeni keskaria ku pinna kärähti. Kyllä hävetti, että kerroin sen. Oikea vastaus olisi varmaan ollut "Olen ollut liian tunnollinen" tai "Unohdin noudattaa työaikaa ja tein vahingossa pari tuntia ylitöitä". Siitä huolimatta sain onneksi työpaikan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaatimattomalla työkokemuksella, mutta suurella innolla menin haastatteluun. Tiesin toki mihin olin hakemassa ja oli taustatyötä tehnyt, mutta tuli aika pian selväksi, etten kyllä hallinnut ennestään oikeastaan mitään toivottuja osaamisalueita. Olin rehellinen ja sanoin suoraan ettei kokemusta ole, mutta olen kiinnostunut oppimaan ja avoimin mielin paikkaa hakemassa. Muitakin, pätevämpiä ja ryökokemusta omaavia hakijoita oli.

Sain kuitenkin paikan, koska esimies halusi ottaa "nuoria osaajia kasvamaan alalle". Olen edelleen kiitollinen esimiehelle, joka uskalsi valita kokemattoman työntekijän. Tarkoittihan se mm. mittavia perehdytyskuvioita toisille työntekijöille. Minut otettiin hyvin vastaan ja pian minulla on kertynyt 15 vuoden työkokemus alalta.

Valitettavasti näin kaukonäköiset työnantajat alkavat olla jo vähitellen kaikki eläkkeellä. Nykyään ei osata ajatella pitkänäköisesti. Eikä toiset työntekijätkään halua nykyään perehdyttää, vielä tuohon aikaan se oli itsestäänselvää, että välillä tulee uutta väkeä ja he opetetaan talon tavoille ja se, kenen toimenkuva on lähimpänä, ottaa päävastuun opastamisesta. Kun vielä perehdyttäjä oli innostunut ja osasi asiansa, nopeasti siitä uudesta alkoi jo hyötyäkin olla. 

Kyllä näitä on vieläkin. Tuttu nuorimies, joka oli lukion jälkeen opiskellut vain kuukauden verran ja päässyt sitten töihin, valittiin lukioaikaisten näyttöjen ja 1,5 vuoden työkokemuksen perusteella lupaavana kykynä haussa, jossa oli myös valmistuneita diplomi-insinöörejä. Ja hänelle nimenomaan sanottiin, että ei pidä ottaa stressiä siitä, ettei ole vielä niin osaava kuin tiimikaverit. Että hänet otettiin kasvamaan, koska hänessä nähtiin paljon potentiaalia. Vaikka hän itsekin tiesi, että hänessä on ainesta, hän ei suin surminkaan halunnut työkavereiden saavan selville, että hän on vasta 19v :-D Puolen vuoden päästä hän täytti 20 ja se auttoi hänellä pahimpaan ahdistukseen.

Tämä oli kylläkin pörssiyhtiö, joten voisi ajatella että heillä on myös isommat hartiat tällaiseen kasvatustyöhön. Mutta hienoa silti, että vieläkin on olemassa työnantajia, joilla on pelisilmää ja rekryjen kohdalla katsotaan vähän pidemmällekin kuin seuraavaan kvartaaliin.

Pari keski-ikäistä naishaastattelijaa, minä nuori likka hakemassa kesätyötä. Alkoivat kysellä, onko minulla vakituista miestä. Tai edes kesäkollia ovea raapimassa. Mites nuo lapset, joko on toiveissa tai jopa pulla uunissa? Heistä lapset on tosi kivoja kuulemma.

Olin neitsyt, ja jäädyin melko lailla. Ei päästy samalle aaltopituudelle. Valtion virasto oli kyseessä.

Vierailija kirjoitti:

Työhaastattelussa kysyttiin, olenko joskus mokannut töissä jotain. Tällaisena puhetulvaihmisenä menin kertomaan heristäneeni keskaria ku pinna kärähti. Kyllä hävetti, että kerroin sen. Oikea vastaus olisi varmaan ollut "Olen ollut liian tunnollinen" tai "Unohdin noudattaa työaikaa ja tein vahingossa pari tuntia ylitöitä". Siitä huolimatta sain onneksi työpaikan.

Tosi paljon on haastattelijasta kiinni mitkä noista heikkouksista ovat myönteisempiä kuin toiset, kun minkä tahansa saa väännettyä tosi kielteiseksi. Esimerkiksi: "liian tunnollinen" = polttaa itsensä loppuun, perfektionisti = mikään ei koskaan tule valmiiksi sovitussa ajassa ym.

Haastattelija haukkui tehtävässä sillä hetkellä olleen, ihan nimeltä mainiten. Sattui olemaan tuttuni, alalla pienet piirit. En olisi mennyt jos olisin tullut valituksi. Jotenkin alkoi haastattelussa tuntua ettei pomon kanssa tulisi synkkaamaan.

Nykyään on paljon niitä videohaastatteluita ennen varsinaista haastattelua. Eli pitää tallentaa itsestään videoita, joissa vastataan annettuihin kysymyksiin.

Joskus oli sellainen vanhempi rekrytoija tehnyt kysymykset, vastausaikaa 2 minuuttia ja kysymykset oli: kerro itsestäsi, kuka olet ja mistä tulet, miksi haet tätä paikkaa, mitkä ovat vahvuutesi ja heikkoutesi, koulutuksesi ja työkokemuksesi?

No niin, koitapa oksentaa koko elämäsi kahteen minuuttiin. Voisi vähän miettiä niitä kysymyksiä.

Toisessa paikassa haastattelija oli ylimielinen eikä suostunut vastaamaan esittämiini kysymyksiin. Monta kertaa kysyttyäni, miksi paikka on auki, sain kuulla haukut edeltävästä työntekijästä, joka oli yllättäen lähtenyt kesken pahimpien kiireiden. Ilmoitin itse myöhemmin, että kiitos mielenkiinnostanne, mutta jätän tällä kertaa väliin.

Hienon pörssiyhtiön haastattelussa haastattelija alkoi haastatella saksaksi. En ole sitä päivääkään opiskellut, enkä cvseen laittanut eikä sitä edes paikkaan edellytetty. Vastasin muilla osaamillani kielillä. Haastattelija katsoi muikeasti ja sanoi suomeksi " tuliko vähän torkuttua saksantunnilla?"

Yksi haastattelu jäänyt mieleen kun miespuolinen haastattelija kysyi töihin liittyvien kysymysten lisäksi myös yksityiselämästäni eli tyyliin seurustelenko, asummeko yhdessä, miten vakava suhde, mieheni ammatista jne. Oli muutenkin aika creepy ja limainen kaveri..oikein puistattaa ajatellakin.. olin silloin itse parikymppinen nainen ja haastattelija 40v - 50v.

Hain ns. pakkohakuna erääseen huonosti palkattuun siivousfirmaan. Haastattelu ei edes ollut ehtinyt alkaa, kun haastattelija teki selväksi, että olen liian lyhyt töihin heille. Kohteli muutenkin alentuvasti. En (onneksi) tullut valituksi...