Miehet: millainen on mielestänne tylsä nainen?

Ei naura juuri millekään, tosikko, kukkahattutäti, kaikki toiminta ja mielenkiinnonkohteet on hyvin suppeaa eikä halua kokeilla mitään uutta. Joko on kaavoihin kangistunut tai ei vain uskalla tehdä yhtään mitään. Liika vastarannankiiskeys on tylsää ja toisaalta sekin jos vain myötäilee kaikessa.

Koko ajan menossa. Harrastaa kaikkea, jatkuva tarve uusiin ihmissuhteisiin. Mikään syvällisempi ei nappaa - ”paniikinomainen” tarve kokea kaikkea jatkuvasti. Syvemmällä levelillä ”tyhjä”, jopa pelokas paneutumaan keskusteluun. Pinnallinen maailmankuva.

Vierailija kirjoitti:

Ei oma-aloitteisesti puhu mitään, ei ikinä keksi mitään tekemistä. Eli on vain ja odottaa että mies viihdyttää, juttelee ja keksii kaikkea tekemistä (joihin sitten saa ruinata osallistumaan). Sama toki pätee myös miehiin.

Yhdessäolo/kommunikointi kun on luontevaa ja helppoa niin kaikilla on mukavaa.

t.Mies

Tässä hyvin kiteytetty. En jaksa minäkään vastaavia miehiä.

Olisi kiinnostavaa nähdä miten yhdessä oleminen onnistuu naiselta ja mieheltä jotka kumpikin tuollaisia. Istuvat ja mököttävät odottamassa, että toinen viihdyttää.

Vierailija kirjoitti:

Nainen, joka yrittää elämäntyylillään larpata ylempää keskiluokkaa, vaikka on taustaltaan tavallinen maatiainen, duunari, ehkä jopa AMK:n käynyt. Yrittää somessa luoda itsestään kuvaa kulturellina kulinaristina. Fanittaa esimerkiksi epämääräisesti "designia", etenkin kotimaista, mutta ei omaa mitään näkemystä, omaa makua tai muuta kuin pintapuolista tietämystä aiheesta. Ostaa kotiinsa ylihintaisia, tökerön näköisiä tavaroita ja printtejä (mm. blogisopulitavarat kova juttu), ja kodin ainut punainen lanka on "skandinaavinen värimaailma". Välillä on kiva käydä Kiasmassa tai jossain modernin taiteen näyttelyssä nappaamassa Instakuvia. Taidemieltymykset ovat kuin lapsella, kaikki hienon värinen ja muodikas on "upeaa taidetta", ei tunne lainkaan taidehistoriaa tai edes nykypäivän kenttää. Silti meuhkaa olevansa suuri taiteen ja designin ystävä. Samaten elämän kohokohtia on, kun menee katsomaan jotain suosittua teatteri-/ooppera-/balettiesitystä tai konserttia ja saa spämmätä instaan #friyay #kulttuuria -tageja. Perustelee myös tuollaisilla kulttuuririennoilla pakkoaan asua kaupungin keskustassa, vaikka ei todellisuudessa erottaisi peräkylän harrastelijateatterin esitystä suuresta arvostelumenestyksestä. Tämä "kulturellius" ulottuu myös ruokaan, on todella nirso ravintoloiden suhteen ja pätee jollain kalliilla viineillä, vaikka vaatimattomasta palkasta ei jää juuri mitään pahan päivän varalle. Mutta siellä hienostuneessa ravintolassa on niin kiva pari kertaa kuussa leikkiä jotain kulttuurikodin perijätärtä.

Ja tällaisia naisia on nykyään niin hemmetin paljon. Älkää käsittäkö väärin, minulla ei ole mitään kulttuuria ja laadukasta ruokaa vastaan, eikä myöskään niitä naisia vastaan, jotka eivät noiden asioiden päälle ymmärrä. Tuollainen on vain niin hemmetin ikävystyttävä ihmistyyppi, kun kuvitellun statuksen takia yritetään räpiköidä osaksi ihailemaansa ihmisryhmää, vaikka henkinen pääoma tai lompakko eivät tahdo kestää. Kaikki keskustelu on tyhjää, ympäripyöreää. Ja silti nämä naiset yrittävät pitää siitä kiinni, että "nämä on minun juttujani", vaikka heillä ei ole näille asioille mitään annettavaa tai edes halua / kykyä oppia syvemmin. Luultavasti he olisivat vahvemmilla ollessaan itseään aidosti kiinnostavien asioiden parissa (jos heidän päässään nyt liikkuu mitään muuta kuin epävarmuus omasta statuksesta).

Olen osittain samaa mieltä, mutta en kyllä tuosta taustajutusta. Kulttuuri kuuluu kaikille, ja tavallinen maatiainenkin voi perehtyä vaikka Beethovenin saloihin jos paneutuu asiaan, miksi ei? Enemmän minua (ajoittain) nyppii ne kalleimmilla paikoilla istujat, jotka usein keskittyvat vähiten esitykseen ja enemmän kännykän näpräämiseen ja sitten samppanjan nauttimiseen väliajalla. Tietysti iltapuvut päällä. Sitten noustaan seisomaan ja huudetaan kovaan ääneen bravoota aivan keskinkertaiselle esitykselle. Me duunarit :-) menemme kuuntelemaan musiikkia tavisvaatteissa, istumme halpispaikoilla omat vesipullot mukana ja keskustelemme esityksestä. Joskus käymme liian monta kertaa kuukaudessa, mista se lompakko tietty ei oikein tykkää. Sitten täytyy joustaa jostain muusta, koska pakko kuulla se ja se livenä jne.

Tuo on epäilemättä suunnattoman tylsää niille, jotka eivät välitä taiteesta.

No ihan ensimmäisenä mieleen tulee nyrpeänaamainen lyhythiuksinen naispoliitikko.

Noin yleensä ottaen tylsän naisen kanssa on tylsää. Ollaan sitten elokuvissa tai vaikka pyöräretkellä. Se puhuu ehkä paljon, mutta on pinnallinen ja teennäinen. Sängyssäkin se on mielikuvitukseton. Eikä se herää koskaan suu virneessä vierestäsi ja tee jotain impulsiivista.

Tylsän naisen kanssa ei jaksa alkaa seurustella, vaikka se olisi kaunis ja kurvikas. Toisinaan yksi yökin on liikaa.

Pyrkyri. Kaikesta tekemisestä on jotenki hyödyttävä itse. Niin työssä, vapaalla kuin ihnissuhteissakin. Käy hermoille raskaasti alta kuukauden. Ajatus on ikuisessa minä-luupissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nainen, joka yrittää elämäntyylillään larpata ylempää keskiluokkaa, vaikka on taustaltaan tavallinen maatiainen, duunari, ehkä jopa AMK:n käynyt. Yrittää somessa luoda itsestään kuvaa kulturellina kulinaristina. Fanittaa esimerkiksi epämääräisesti "designia", etenkin kotimaista, mutta ei omaa mitään näkemystä, omaa makua tai muuta kuin pintapuolista tietämystä aiheesta. Ostaa kotiinsa ylihintaisia, tökerön näköisiä tavaroita ja printtejä (mm. blogisopulitavarat kova juttu), ja kodin ainut punainen lanka on "skandinaavinen värimaailma". Välillä on kiva käydä Kiasmassa tai jossain modernin taiteen näyttelyssä nappaamassa Instakuvia. Taidemieltymykset ovat kuin lapsella, kaikki hienon värinen ja muodikas on "upeaa taidetta", ei tunne lainkaan taidehistoriaa tai edes nykypäivän kenttää. Silti meuhkaa olevansa suuri taiteen ja designin ystävä. Samaten elämän kohokohtia on, kun menee katsomaan jotain suosittua teatteri-/ooppera-/balettiesitystä tai konserttia ja saa spämmätä instaan #friyay #kulttuuria -tageja. Perustelee myös tuollaisilla kulttuuririennoilla pakkoaan asua kaupungin keskustassa, vaikka ei todellisuudessa erottaisi peräkylän harrastelijateatterin esitystä suuresta arvostelumenestyksestä. Tämä "kulturellius" ulottuu myös ruokaan, on todella nirso ravintoloiden suhteen ja pätee jollain kalliilla viineillä, vaikka vaatimattomasta palkasta ei jää juuri mitään pahan päivän varalle. Mutta siellä hienostuneessa ravintolassa on niin kiva pari kertaa kuussa leikkiä jotain kulttuurikodin perijätärtä.

Ja tällaisia naisia on nykyään niin hemmetin paljon. Älkää käsittäkö väärin, minulla ei ole mitään kulttuuria ja laadukasta ruokaa vastaan, eikä myöskään niitä naisia vastaan, jotka eivät noiden asioiden päälle ymmärrä. Tuollainen on vain niin hemmetin ikävystyttävä ihmistyyppi, kun kuvitellun statuksen takia yritetään räpiköidä osaksi ihailemaansa ihmisryhmää, vaikka henkinen pääoma tai lompakko eivät tahdo kestää. Kaikki keskustelu on tyhjää, ympäripyöreää. Ja silti nämä naiset yrittävät pitää siitä kiinni, että "nämä on minun juttujani", vaikka heillä ei ole näille asioille mitään annettavaa tai edes halua / kykyä oppia syvemmin. Luultavasti he olisivat vahvemmilla ollessaan itseään aidosti kiinnostavien asioiden parissa (jos heidän päässään nyt liikkuu mitään muuta kuin epävarmuus omasta statuksesta).

Olen osittain samaa mieltä, mutta en kyllä tuosta taustajutusta. Kulttuuri kuuluu kaikille, ja tavallinen maatiainenkin voi perehtyä vaikka Beethovenin saloihin jos paneutuu asiaan, miksi ei? Enemmän minua (ajoittain) nyppii ne kalleimmilla paikoilla istujat, jotka usein keskittyvat vähiten esitykseen ja enemmän kännykän näpräämiseen ja sitten samppanjan nauttimiseen väliajalla. Tietysti iltapuvut päällä. Sitten noustaan seisomaan ja huudetaan kovaan ääneen bravoota aivan keskinkertaiselle esitykselle. Me duunarit :-) menemme kuuntelemaan musiikkia tavisvaatteissa, istumme halpispaikoilla omat vesipullot mukana ja keskustelemme esityksestä. Joskus käymme liian monta kertaa kuukaudessa, mista se lompakko tietty ei oikein tykkää. Sitten täytyy joustaa jostain muusta, koska pakko kuulla se ja se livenä jne.

Tuo on epäilemättä suunnattoman tylsää niille, jotka eivät välitä taiteesta.

Otsikosta poiketen seuraava. Itseäni ihmetyttää nämä jotka pitävät taidetta omaisuutenaan, oikeutenaan kun kuuluvat tiettyyn luokkaan. Asiaa ei auta vaikka taidetta oikeasti tekisi joku joka ei kuulu piireihin. Samalla siis rynnätään ihastelemaan jonkun kulttuuritoimittaja suosittelemaa taidetta ja halveksitaan ihmisiä jotka tekevät taidetta jota kukaan ei ola suositellut nyt tai ennen. Ehkä joku pääsi kärryille...

Mielenkiintoista, että täällä kuvaillut tylsimykset sitten kumminkin pariutuvat ja perheellistyvät kun aika koittaa. Ja jännätyttö vaan etsii, etsii ja toivoo löytävänsä.