Lue keskustelun säännöt.
Isovanhemmat jotka antavat lahjaksi roskaa?
27.12.2021 |
Edellinen aloitukseni poistettiin ennen kuin olin ehtinyt lukea vastauksia.
Kyselin että onko muita kenen isovanhemmat antavat lapsenlapsille pelkkää roskaa lahjaksi, eikä kyse ole siitä olisivat jotenkin vähävaraisia tms vaan aivan päinvastoin. Rahaa ja omaisuutta on, mutta lahjaksi annetaan arvitonta roinaa jolla ei tee yhtään mitään. Koskaan ei kysytä lasten lahjatoiveita. Ja sitten odotetaan että ollaan kiitollisia näistä ”lahjoista”.
Kommentit (1535)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iäkkäämmät eivät tajua välttämättä, että joku merkki on tosi tärkeä juttu. Ajatus voi olla, että onhan se kaksi yhden hinnalla tietysti parempi. Tai ei ole käsitystä, että kaupoista ei enää meinaa laatuvaatetta saada rahallakaan, saati pikkurahalla. Se voi olla nätti ostajan silmään, värikäs ja edullinen. Siis hyvä.
On se kurjaa kun on tunne, ettei toiveita kuulla, mutta kyllä se nyt vaan kuuluu ihmisyyteen ja aikuistumiseen, että jos saat lahjan, siitä edes yrittää olla kiitollinen. Yrittää edes nähdä antajan hyvän tarkoituksen. Koska ihan oikeasti, kaikensaaneet kultalusikkasuut, kyllä siellä sellainen on.
Jos se on niin tärkeää, että tulee ihan just se tietymerkkinen lelu tai vempain, niin sitten käydään ihan keskustelu lahjan ostajan kanssa etukäteen. Että tämä tuote nyt tilataan meidän Pirkolle tai Pertille, ja se on oltava juuri tämä, eikä mikään muu. Ihan sovitaan asiasta.
Vai ihanko meinaatte, että isovanhemmat ovat niin häijyjä, että ilkeyttään antavat tyhmiä lahjoja?
Tämä jokavuotinen hyvinvointimussujen tyytymättömyysvinku saa melkein menettämään uskon ihmiskunnan minkäänlaiseen tulevaisuuteen.
Miten se tarkoitus on hyvä, jos se selvästi on ihan muuta kun on toivottu, tai ihan roskaa? Kyllä minä meinaan että kurjalla lahjalla ei ole tarkoitus ilahduttaa saajaa, vaan heivata vaan ehkä joku oma hutiostos lapselle luullen, ettei lapsi tajua mitään. Mitä hyvää tahtoa on ostaa ihan liian pieni vaate?
Ei puhuta nyt mistään seniileistä, vaan ihmisistä jotka ovat usein vielä työelämässäkin, ja joilta ihan hyvin onnistuisi noudattaa toivomusta, se olisi halua.
Kaverin anoppi antoi miniälleen puolikkaan vessapaperirullan paketissa, oliko varmasti tarkoitus hyvä?
Ei se että kuuntelee ja kunnioittaa toista ole millään tavoin iästä kiinni.
Mun äitini oli jo alta kolmekymppisenä ”puolesta päättäjä” ja on sitä yhä vuosikymmeniä myöhemmin.
Olen yrittänyt monta kertaa sanoa että se että hän ei ikinä kuuntele vaan päättää puolesta on äärettömän loukkaavaa ja mitätöivää.
Ei hän kuule tätäkään vaan se on hänelle vain merkki alkaa väännellä käsiä ja nyyhkiå miten ”mikään ei kelpaa”.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edellisessä aloituksessasi oli kyllä roskan sijasta paskaa ja se on loukkaavaa. Kiittämättömiä olette.
Isovanhemmat ovat helposti materialisteja, joille tavaran ostaminen ja antaminen on arvokasta. Oma äitini ostaa pienellä eläkkeellä meille tavaraa, jota emme tarvitse. Ei millään usko, ettei meille tarvitse kantaa kaikkea mitä sattuu löytämään.
Liittyy varmaan siihen, että elivät ensin sodanjälkeisen pula-ajan ja suoraan perään 80-luvun kulutushysterian.
Mutta hieman hassua että sama mummo valittaa rahapulaa ja kuitenkin ostaa kuusenalusen täyteen kaikenlaista halpakrääsää, mikä on täysin rahan tuhlaamista. Ja tosiaan senkin jälkeen kun on sanottu ettei tarvitse missään nimessä.
Minkä sodan jälkeisenpula-ajan 60-luvulla syntynyt ihminen on kokenut?
60-luvun alkupuolella vain harvoilla suomalaisilla oli kotona turhia tavaroita. Oli käyttövaatteem, sänkyvaatteet, keittiökamat jne. Lapsilla oli sukset, luistimet, ehkä polkupyötä ja jotain leluja, joissain perheissä oli pulaa niistäkin. En nähnyt kovin suuria tavaramääriä edes varakkaampien naapureiden kotona.
Tilanne voisi hahmottua paremmin, jos vertaisi tavaroiden määrää ja laatua oman aikansa tasoon. En todellakaan usko, että 60-luvulla (mikä ei tod. ollut enää pula-aikaa) oltaisiin oltu tyytyväisiä mihin tahansa paskaan vain siksi, että pitää olla niin kiitollinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iäkkäämmät eivät tajua välttämättä, että joku merkki on tosi tärkeä juttu. Ajatus voi olla, että onhan se kaksi yhden hinnalla tietysti parempi. Tai ei ole käsitystä, että kaupoista ei enää meinaa laatuvaatetta saada rahallakaan, saati pikkurahalla. Se voi olla nätti ostajan silmään, värikäs ja edullinen. Siis hyvä.
On se kurjaa kun on tunne, ettei toiveita kuulla, mutta kyllä se nyt vaan kuuluu ihmisyyteen ja aikuistumiseen, että jos saat lahjan, siitä edes yrittää olla kiitollinen. Yrittää edes nähdä antajan hyvän tarkoituksen. Koska ihan oikeasti, kaikensaaneet kultalusikkasuut, kyllä siellä sellainen on.
Jos se on niin tärkeää, että tulee ihan just se tietymerkkinen lelu tai vempain, niin sitten käydään ihan keskustelu lahjan ostajan kanssa etukäteen. Että tämä tuote nyt tilataan meidän Pirkolle tai Pertille, ja se on oltava juuri tämä, eikä mikään muu. Ihan sovitaan asiasta.
Vai ihanko meinaatte, että isovanhemmat ovat niin häijyjä, että ilkeyttään antavat tyhmiä lahjoja?
Tämä jokavuotinen hyvinvointimussujen tyytymättömyysvinku saa melkein menettämään uskon ihmiskunnan minkäänlaiseen tulevaisuuteen.
Ei se kermapersekortti auta nyt kun puhutaan siitä, että haluttaisiin päästä eroon turhasta kulutushysteriasta ja krääsästä, joka täyttää valtameret.
Jep, mitä kermaperseilyä on toivoa vähemmän tavaraa, mutta toivottua? Lapsi leikkii ehkä muutamalla pehmolla, ihan turha tuoda neljääkymmentä täyttämään huonetta. Silloin on väliä, että ne lahjat on juuri niitä toivottuja, eikä vähän sinnepäin.
Moni vanhempi yrittää opettaa laadun ja harkinnan merkitystä, mitä opettaa halpiskrääsä joka lentää roskiin melkein heti?
Vierailija kirjoitti:
Ei puhuta nyt mistään seniileistä, vaan ihmisistä jotka ovat usein vielä työelämässäkin, ja joilta ihan hyvin onnistuisi noudattaa toivomusta, se olisi halua.
Tätä minäkin olen sanonut. Ei ole kyseessä mitkään höpsähtäneet vanhukset, vaan ihan viisi-seitsemänkymppiset ihmiset.
Meillä anoppi on näitä "en kuuntele toiveita" naisia. Mies laittoi pari kuukautta ennen joulua marketista kuvan yöpuvusta x, että tällainen koossa y olisi vauvalle kiva, jos haluatte ostaa jotain. Yöpuku oli kohtuuhintainen eli alle 15 euroa. Emme siis ikinä toivo mitään kallista.
Arvasin jo etukäteen, että anoppi ei osta tuota yöpukua. Ei kuuntele toiveita koskaan. Edelliskerralla pyysimme kympin sukkasettiä vauvalle, tuli 3 bodya kirpparilta. Kävinkin itse ostamassa tuon yöpuvun kaappiin, kun todella pidimme siitä. Eiköhän nyt joulun jälkeen tullut anoppi mulle selittämään, ettei noita yöpukuja ollut kaupassa. Tarkistin netistä, oli kyllä ja vieläpä monessa liikkeessä jäljellä. Sen sijaan anoppi oli ostanut vauvalle 3 kirjaa ja 2 housut. Tietysti housut olivat väärää kokoa ja rahaa meni noihin enemmän kuin yöpukuun olisi mennyt.
Eniten hymyilytti, kun anoppi sanoi minulle "niin kun sinä laitoit kuvan yöpuvusta..." mies oli laittanut kuvan ja toiveen, mutta anoppi koki sen tulleen minulta, joten sitä ei tietenkään voinut hankkia. Mielenkiinnolla odotan sitä, että lapsi kasvaa. Saapahan sitten anoppi kokea sen, kun lapsi täräyttää anopille, että miksi toit toivomani autolelun sijaan 3 erilaista t-paitaa talveksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Iäkkäämmät eivät tajua välttämättä, että joku merkki on tosi tärkeä juttu. Ajatus voi olla, että onhan se kaksi yhden hinnalla tietysti parempi. Tai ei ole käsitystä, että kaupoista ei enää meinaa laatuvaatetta saada rahallakaan, saati pikkurahalla. Se voi olla nätti ostajan silmään, värikäs ja edullinen. Siis hyvä.
On se kurjaa kun on tunne, ettei toiveita kuulla, mutta kyllä se nyt vaan kuuluu ihmisyyteen ja aikuistumiseen, että jos saat lahjan, siitä edes yrittää olla kiitollinen. Yrittää edes nähdä antajan hyvän tarkoituksen. Koska ihan oikeasti, kaikensaaneet kultalusikkasuut, kyllä siellä sellainen on.
Jos se on niin tärkeää, että tulee ihan just se tietymerkkinen lelu tai vempain, niin sitten käydään ihan keskustelu lahjan ostajan kanssa etukäteen. Että tämä tuote nyt tilataan meidän Pirkolle tai Pertille, ja se on oltava juuri tämä, eikä mikään muu. Ihan sovitaan asiasta.
Vai ihanko meinaatte, että isovanhemmat ovat niin häijyjä, että ilkeyttään antavat tyhmiä lahjoja?
Tämä jokavuotinen hyvinvointimussujen tyytymättömyysvinku saa melkein menettämään uskon ihmiskunnan minkäänlaiseen tulevaisuuteen.
Samaa mieltä. Ennen vanhaan niitä leluja ei saanut millään rikki, myydään nykyään antiikkiliikkeistä 50-70 luvun leluja. Krääsäkulttuuri kiinanromppeineen on tullut myöhemmin. Ilman leikki-ikäisiä lapsia ei edes tajua miten haperoita nykylelut ovat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iäkkäämmät eivät tajua välttämättä, että joku merkki on tosi tärkeä juttu. Ajatus voi olla, että onhan se kaksi yhden hinnalla tietysti parempi. Tai ei ole käsitystä, että kaupoista ei enää meinaa laatuvaatetta saada rahallakaan, saati pikkurahalla. Se voi olla nätti ostajan silmään, värikäs ja edullinen. Siis hyvä.
On se kurjaa kun on tunne, ettei toiveita kuulla, mutta kyllä se nyt vaan kuuluu ihmisyyteen ja aikuistumiseen, että jos saat lahjan, siitä edes yrittää olla kiitollinen. Yrittää edes nähdä antajan hyvän tarkoituksen. Koska ihan oikeasti, kaikensaaneet kultalusikkasuut, kyllä siellä sellainen on.
Jos se on niin tärkeää, että tulee ihan just se tietymerkkinen lelu tai vempain, niin sitten käydään ihan keskustelu lahjan ostajan kanssa etukäteen. Että tämä tuote nyt tilataan meidän Pirkolle tai Pertille, ja se on oltava juuri tämä, eikä mikään muu. Ihan sovitaan asiasta.
Vai ihanko meinaatte, että isovanhemmat ovat niin häijyjä, että ilkeyttään antavat tyhmiä lahjoja?
Tämä jokavuotinen hyvinvointimussujen tyytymättömyysvinku saa melkein menettämään uskon ihmiskunnan minkäänlaiseen tulevaisuuteen.
Mutta kun kyse taitaa aika monella olla alle 70v ihmisistä, joille on sanottu että ei missään nimessä paljon heikkolaatuista. Että ei tarvitse tuoda mitään tai sitten ennemmin yksi laadukas juttu.
Ei tässä puhuta mistään ysikymppiä käyvästä isomummosta, joka höppänyyttään tuo jotain hassua tai olosuhteiden pakosta sitä mitä sattuu lähikaupasta saamaan.
Oma äitini tuhahteli vihaisena kun kuuli, että ostan Marimekon mukeja aikuiselle lapselleni. Kun olisi pitänyt ostaa "ihan tavallisia" kuppeja. En tietenkään ostanut, vaan juurikin toivottua sarjaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen varma, että anoppini on löytänyt tämän ketjun ja alapeukuttaa hänen ostosmaniaa kritisoivia kommentteja. :D
Vierailija kirjoitti:
Iäkkäämmät eivät tajua välttämättä, että joku merkki on tosi tärkeä juttu. Ajatus voi olla, että onhan se kaksi yhden hinnalla tietysti parempi. Tai ei ole käsitystä, että kaupoista ei enää meinaa laatuvaatetta saada rahallakaan, saati pikkurahalla. Se voi olla nätti ostajan silmään, värikäs ja edullinen. Siis hyvä.
On se kurjaa kun on tunne, ettei toiveita kuulla, mutta kyllä se nyt vaan kuuluu ihmisyyteen ja aikuistumiseen, että jos saat lahjan, siitä edes yrittää olla kiitollinen. Yrittää edes nähdä antajan hyvän tarkoituksen. Koska ihan oikeasti, kaikensaaneet kultalusikkasuut, kyllä siellä sellainen on.
Jos se on niin tärkeää, että tulee ihan just se tietymerkkinen lelu tai vempain, niin sitten käydään ihan keskustelu lahjan ostajan kanssa etukäteen. Että tämä tuote nyt tilataan meidän Pirkolle tai Pertille, ja se on oltava juuri tämä, eikä mikään muu. Ihan sovitaan asiasta.
Vai ihanko meinaatte, että isovanhemmat ovat niin häijyjä, että ilkeyttään antavat tyhmiä lahjoja?
Tämä jokavuotinen hyvinvointimussujen tyytymättömyysvinku saa melkein menettämään uskon ihmiskunnan minkäänlaiseen tulevaisuuteen.
Vaikuttaa hyvin vahvasti siltä, että kyse on ilkeydestä, jos sama toistuu vuodesta toiseen, vaikka antaisi kuinka tarkat ohjeet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iäkkäämmät eivät tajua välttämättä, että joku merkki on tosi tärkeä juttu. Ajatus voi olla, että onhan se kaksi yhden hinnalla tietysti parempi. Tai ei ole käsitystä, että kaupoista ei enää meinaa laatuvaatetta saada rahallakaan, saati pikkurahalla. Se voi olla nätti ostajan silmään, värikäs ja edullinen. Siis hyvä.
On se kurjaa kun on tunne, ettei toiveita kuulla, mutta kyllä se nyt vaan kuuluu ihmisyyteen ja aikuistumiseen, että jos saat lahjan, siitä edes yrittää olla kiitollinen. Yrittää edes nähdä antajan hyvän tarkoituksen. Koska ihan oikeasti, kaikensaaneet kultalusikkasuut, kyllä siellä sellainen on.
Jos se on niin tärkeää, että tulee ihan just se tietymerkkinen lelu tai vempain, niin sitten käydään ihan keskustelu lahjan ostajan kanssa etukäteen. Että tämä tuote nyt tilataan meidän Pirkolle tai Pertille, ja se on oltava juuri tämä, eikä mikään muu. Ihan sovitaan asiasta.
Vai ihanko meinaatte, että isovanhemmat ovat niin häijyjä, että ilkeyttään antavat tyhmiä lahjoja?
Tämä jokavuotinen hyvinvointimussujen tyytymättömyysvinku saa melkein menettämään uskon ihmiskunnan minkäänlaiseen tulevaisuuteen.
Miten se tarkoitus on hyvä, jos se selvästi on ihan muuta kun on toivottu, tai ihan roskaa? Kyllä minä meinaan että kurjalla lahjalla ei ole tarkoitus ilahduttaa saajaa, vaan heivata vaan ehkä joku oma hutiostos lapselle luullen, ettei lapsi tajua mitään. Mitä hyvää tahtoa on ostaa ihan liian pieni vaate?
Ei puhuta nyt mistään seniileistä, vaan ihmisistä jotka ovat usein vielä työelämässäkin, ja joilta ihan hyvin onnistuisi noudattaa toivomusta, se olisi halua.
Kaverin anoppi antoi miniälleen puolikkaan vessapaperirullan paketissa, oliko varmasti tarkoitus hyvä?
Huh. Juu ei ole lahjahevosen suuhun katsomista.. Tää on just tätä kun ei tämän tietyn ikäluokan edustajia sovi arvostella mistään, vaikka itse käyttäytyisivät kuinka häijysti.
Vierailija kirjoitti:
Minä en osta lapsenlapsilleni yhtikäs mitään.
Komppaan sua 👍
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä anoppi on näitä "en kuuntele toiveita" naisia. Mies laittoi pari kuukautta ennen joulua marketista kuvan yöpuvusta x, että tällainen koossa y olisi vauvalle kiva, jos haluatte ostaa jotain. Yöpuku oli kohtuuhintainen eli alle 15 euroa. Emme siis ikinä toivo mitään kallista.
Arvasin jo etukäteen, että anoppi ei osta tuota yöpukua. Ei kuuntele toiveita koskaan. Edelliskerralla pyysimme kympin sukkasettiä vauvalle, tuli 3 bodya kirpparilta. Kävinkin itse ostamassa tuon yöpuvun kaappiin, kun todella pidimme siitä. Eiköhän nyt joulun jälkeen tullut anoppi mulle selittämään, ettei noita yöpukuja ollut kaupassa. Tarkistin netistä, oli kyllä ja vieläpä monessa liikkeessä jäljellä. Sen sijaan anoppi oli ostanut vauvalle 3 kirjaa ja 2 housut. Tietysti housut olivat väärää kokoa ja rahaa meni noihin enemmän kuin yöpukuun olisi mennyt.
Eniten hymyilytti, kun anoppi sanoi minulle "niin kun sinä laitoit kuvan yöpuvusta..." mies oli laittanut kuvan ja toiveen, mutta anoppi koki sen tulleen minulta, joten sitä ei tietenkään voinut hankkia. Mielenkiinnolla odotan sitä, että lapsi kasvaa. Saapahan sitten anoppi kokea sen, kun lapsi täräyttää anopille, että miksi toit toivomani autolelun sijaan 3 erilaista t-paitaa talveksi.
Laita sille anopille ensi jouluna kuva jostain tuotteesta saatesanoilla ettei tätä ainakaan ja katso mitä tapahtuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iäkkäämmät eivät tajua välttämättä, että joku merkki on tosi tärkeä juttu. Ajatus voi olla, että onhan se kaksi yhden hinnalla tietysti parempi. Tai ei ole käsitystä, että kaupoista ei enää meinaa laatuvaatetta saada rahallakaan, saati pikkurahalla. Se voi olla nätti ostajan silmään, värikäs ja edullinen. Siis hyvä.
On se kurjaa kun on tunne, ettei toiveita kuulla, mutta kyllä se nyt vaan kuuluu ihmisyyteen ja aikuistumiseen, että jos saat lahjan, siitä edes yrittää olla kiitollinen. Yrittää edes nähdä antajan hyvän tarkoituksen. Koska ihan oikeasti, kaikensaaneet kultalusikkasuut, kyllä siellä sellainen on.
Jos se on niin tärkeää, että tulee ihan just se tietymerkkinen lelu tai vempain, niin sitten käydään ihan keskustelu lahjan ostajan kanssa etukäteen. Että tämä tuote nyt tilataan meidän Pirkolle tai Pertille, ja se on oltava juuri tämä, eikä mikään muu. Ihan sovitaan asiasta.
Vai ihanko meinaatte, että isovanhemmat ovat niin häijyjä, että ilkeyttään antavat tyhmiä lahjoja?
Tämä jokavuotinen hyvinvointimussujen tyytymättömyysvinku saa melkein menettämään uskon ihmiskunnan minkäänlaiseen tulevaisuuteen.
Mutta kun kyse taitaa aika monella olla alle 70v ihmisistä, joille on sanottu että ei missään nimessä paljon heikkolaatuista. Että ei tarvitse tuoda mitään tai sitten ennemmin yksi laadukas juttu.
Ei tässä puhuta mistään ysikymppiä käyvästä isomummosta, joka höppänyyttään tuo jotain hassua tai olosuhteiden pakosta sitä mitä sattuu lähikaupasta saamaan.
Oma äitini tuhahteli vihaisena kun kuuli, että ostan Marimekon mukeja aikuiselle lapselleni. Kun olisi pitänyt ostaa "ihan tavallisia" kuppeja. En tietenkään ostanut, vaan juurikin toivottua sarjaa.
Tuossa juuri näkyy se "hyvä tahto" josta osa puhuu mutta jota ei näissä ole: ei soisi niitä toivottuja mukeja toiselle, haluaa viestiä ettei se lahjansaaja ole niiden arvoinen. Todellista sydämensivistystä ja hyvää tahtoa :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anopilta tuli puolivuotiaalle poikavauvalle 120 cm pinkki keinokuituinen pörröinen oloasu. Kiinalainen keinokuitu rätisi kun sen veti ulos paketista. Onhan tuollainen ihan haista v -"lahja'.
Mitä väliä värillä on? Eihän lapsia saa enää sukupuolittaa. Anoppisihan on vallan nykyaikainen.
Aina sama vitsi joka ketjussa, jossa sukupuoli mainitaan. Hah hah haa.
Mutta entäs tuo 120 cm vaate pikkuvauvalle? Isovanhemmat ovat kuitenkin itse kasvattaneet lapsia, luulisi tietävän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iäkkäämmät eivät tajua välttämättä, että joku merkki on tosi tärkeä juttu. Ajatus voi olla, että onhan se kaksi yhden hinnalla tietysti parempi. Tai ei ole käsitystä, että kaupoista ei enää meinaa laatuvaatetta saada rahallakaan, saati pikkurahalla. Se voi olla nätti ostajan silmään, värikäs ja edullinen. Siis hyvä.
On se kurjaa kun on tunne, ettei toiveita kuulla, mutta kyllä se nyt vaan kuuluu ihmisyyteen ja aikuistumiseen, että jos saat lahjan, siitä edes yrittää olla kiitollinen. Yrittää edes nähdä antajan hyvän tarkoituksen. Koska ihan oikeasti, kaikensaaneet kultalusikkasuut, kyllä siellä sellainen on.
Jos se on niin tärkeää, että tulee ihan just se tietymerkkinen lelu tai vempain, niin sitten käydään ihan keskustelu lahjan ostajan kanssa etukäteen. Että tämä tuote nyt tilataan meidän Pirkolle tai Pertille, ja se on oltava juuri tämä, eikä mikään muu. Ihan sovitaan asiasta.
Vai ihanko meinaatte, että isovanhemmat ovat niin häijyjä, että ilkeyttään antavat tyhmiä lahjoja?
Tämä jokavuotinen hyvinvointimussujen tyytymättömyysvinku saa melkein menettämään uskon ihmiskunnan minkäänlaiseen tulevaisuuteen.
Miten se tarkoitus on hyvä, jos se selvästi on ihan muuta kun on toivottu, tai ihan roskaa? Kyllä minä meinaan että kurjalla lahjalla ei ole tarkoitus ilahduttaa saajaa, vaan heivata vaan ehkä joku oma hutiostos lapselle luullen, ettei lapsi tajua mitään. Mitä hyvää tahtoa on ostaa ihan liian pieni vaate?
Ei puhuta nyt mistään seniileistä, vaan ihmisistä jotka ovat usein vielä työelämässäkin, ja joilta ihan hyvin onnistuisi noudattaa toivomusta, se olisi halua.
Kaverin anoppi antoi miniälleen puolikkaan vessapaperirullan paketissa, oliko varmasti tarkoitus hyvä?
Huh. Juu ei ole lahjahevosen suuhun katsomista.. Tää on just tätä kun ei tämän tietyn ikäluokan edustajia sovi arvostella mistään, vaikka itse käyttäytyisivät kuinka häijysti.
Voi kulta pieni, kun tätä on ollut maailman sivu. Et sentään saanut harmaita villahousuja, laastarin värisiä alusvaatteita made in CCCP, käytettyä korsettia tai muuta käytännöllistä, vai mitä original snowflake?
Miksi ylipäätään pitää antaa lahjoja🤔
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iäkkäämmät eivät tajua välttämättä, että joku merkki on tosi tärkeä juttu. Ajatus voi olla, että onhan se kaksi yhden hinnalla tietysti parempi. Tai ei ole käsitystä, että kaupoista ei enää meinaa laatuvaatetta saada rahallakaan, saati pikkurahalla. Se voi olla nätti ostajan silmään, värikäs ja edullinen. Siis hyvä.
On se kurjaa kun on tunne, ettei toiveita kuulla, mutta kyllä se nyt vaan kuuluu ihmisyyteen ja aikuistumiseen, että jos saat lahjan, siitä edes yrittää olla kiitollinen. Yrittää edes nähdä antajan hyvän tarkoituksen. Koska ihan oikeasti, kaikensaaneet kultalusikkasuut, kyllä siellä sellainen on.
Jos se on niin tärkeää, että tulee ihan just se tietymerkkinen lelu tai vempain, niin sitten käydään ihan keskustelu lahjan ostajan kanssa etukäteen. Että tämä tuote nyt tilataan meidän Pirkolle tai Pertille, ja se on oltava juuri tämä, eikä mikään muu. Ihan sovitaan asiasta.
Vai ihanko meinaatte, että isovanhemmat ovat niin häijyjä, että ilkeyttään antavat tyhmiä lahjoja?
Tämä jokavuotinen hyvinvointimussujen tyytymättömyysvinku saa melkein menettämään uskon ihmiskunnan minkäänlaiseen tulevaisuuteen.
Miten se tarkoitus on hyvä, jos se selvästi on ihan muuta kun on toivottu, tai ihan roskaa? Kyllä minä meinaan että kurjalla lahjalla ei ole tarkoitus ilahduttaa saajaa, vaan heivata vaan ehkä joku oma hutiostos lapselle luullen, ettei lapsi tajua mitään. Mitä hyvää tahtoa on ostaa ihan liian pieni vaate?
Ei puhuta nyt mistään seniileistä, vaan ihmisistä jotka ovat usein vielä työelämässäkin, ja joilta ihan hyvin onnistuisi noudattaa toivomusta, se olisi halua.
Kaverin anoppi antoi miniälleen puolikkaan vessapaperirullan paketissa, oliko varmasti tarkoitus hyvä?
Huh. Juu ei ole lahjahevosen suuhun katsomista.. Tää on just tätä kun ei tämän tietyn ikäluokan edustajia sovi arvostella mistään, vaikka itse käyttäytyisivät kuinka häijysti.
Voi kulta pieni, kun tätä on ollut maailman sivu. Et sentään saanut harmaita villahousuja, laastarin värisiä alusvaatteita made in CCCP, käytettyä korsettia tai muuta käytännöllistä, vai mitä original snowflake?
Sulla on anoppini logiikka. Hänellä oli paska anoppi joten hän on nyt paska anoppi.
Täällä ilmeisesti on mukana näitä vähän sinne päin lahjovia isovanhempia. Kertoisitteko, miksi ette voi toteuttaa lapsenlapsen kohtuuhintaista toivetta, vaikka saisitte vanhemmalta tarkat tiedot ja kuvan, ehkä jopa linkin verkkokauppaan? Voisi kuvitella, että lasta nimenomaan haluaisi ilahduttaa, ja siinä vieläpä pääsisi kaikkein helpoimmalla.
Kai se on tätä ”minuahan ei määräillä, teen ja ostan tasan sitä mitä minä haluan!”… Mutta miksi tuollainen asenne?
Jep. Tai jos lautaset on jo menneet, ostaa yhden lisää, siitä on iloa kun yksi lautanen hajoaa käytössä joskus. Mutta ei jotakin ihan sopimatonta.