Lue keskustelun säännöt.
Isovanhemmat jotka antavat lahjaksi roskaa?
27.12.2021 |
Edellinen aloitukseni poistettiin ennen kuin olin ehtinyt lukea vastauksia.
Kyselin että onko muita kenen isovanhemmat antavat lapsenlapsille pelkkää roskaa lahjaksi, eikä kyse ole siitä olisivat jotenkin vähävaraisia tms vaan aivan päinvastoin. Rahaa ja omaisuutta on, mutta lahjaksi annetaan arvitonta roinaa jolla ei tee yhtään mitään. Koskaan ei kysytä lasten lahjatoiveita. Ja sitten odotetaan että ollaan kiitollisia näistä ”lahjoista”.
Kommentit (1535)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässäkin huomaa hyvin sen, että ihanaksi lahjaksi koetaan itselle mieluinen. Esim noi kirjat. Ne on mieluisia, jos aihepiiri sopii itselle, tykkää niiden kuvista ja tarina on kiva. Itsekin olen kirjaihminen ja luin lapsille paljon mutta. .
Mutta jos kirja kertoo kuolleesta lemmikistä, eroperheen lapsen vaikeuksista, uskonnosta, on runokirja, tylsä, niin oikeasti kuinka monen 7-14 vuotias hihkuu innosta kun saa sen joululahjaksi. Etusivulla lukee vielä jonkun toisen nimi. Ei kiva.
Tuo on lahja joka kannattaa ehdottomasti tarkistaa vanhemmilta. Tai ylipäätään tarjota sitä heille niin, että he katsovat haluavatko kotiinsa.
Minulla on vuosikymmenten kokoelmat suvun lastenkirjoja. Ajattelin pitää ne täällä ja leikkiä täällä ”kirjastoa” niin että lastenlapset saa ”kirjastokortit”, joilla lainata täältä luettavaa.
Jotkut aikuiset karsastavat surullisista asioista kertovia lasten- ja nuortenkirjoja. Mutta niillä on se tarkoitus, että lukiessa voi tuntea surua ja myötätuntoa. Itse olin avioerolapsi aikana, jolloin ero oli häpeä ja asiasta ei todellakaan puhuttu. Itsemurhat ovat nykyaikana samanlainen tabu. Olisi ollut iso apu, jos joku olisi työntänyt käteeni kirjan, jossa kirjan päähenkilö kokee avioeron ja ikävöi toista vanhempaansa. Ikävästä aiheesta kertova tarina auttaa lasta puhumaan vaikeista asioista. Aika moni kokee sukulaisen kuoleman tai avioeron. Jos ei omassa perheessä, niin jonkun tutun lapsen kautta.
Joillekin vanhemmille on jäänyt vähän epäselväksi lelujen ja lastenkirjojen tarkoitus. Juuri tuo tunteiden käsittely esim. Lelut ovat myös lapselle tärkeitä. Niiden avulla käsitellään ympäröivää maailmaa, opetellaan erilaisia taitoja ym ym. Eivät ne ole pelkästään ajanvietteeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärtäisin jossain määrin aloituksen jos sen pointti olisi, että varakkaat vanhemmat antavat aikuisille lapsilleen turhia krääsälahjoja. Mutta, että lapsenlapset. Mitä kallista ja laadukasta nuo kakarat muka tarvisi? Minua aikuisena ketuttaisi saada joku väkisin lahjaksi keksitty Tokmannin halpis kahvimuki, mutta peni-koille nyt on ihan sama, että ostaako niille sen halpis hevosen, vai jonkun kalliin My little ponyn. Yhtä turhia leluja tosielämässä molemmat. Erona vaan se, että toinen on sika kallis.
Jos isovanhemmat ajattelevat lapsenlapsiaan penikoina, joiden toiveilla ei ole mitään väliä, on parempi olla ostamatta mitään. Tuolla ajattelutavalla oikeastaan parempi pitää etäisyyttä koko penikkalaumaan. Kaikki ovat todennäköisesti tyytyväisempiä.
Penikathan nyt kyllä toivoo mitä vaan. Helposti saa menemään poskettomasti rahaa heidän toiveisiin. Koulussakin opitaan, että vaatekin pitää olla joku 80 euron Adidas, vaikka 30 euron muu vastaava vaate ajaisi käytössä ihan saman asian.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässäkin huomaa hyvin sen, että ihanaksi lahjaksi koetaan itselle mieluinen. Esim noi kirjat. Ne on mieluisia, jos aihepiiri sopii itselle, tykkää niiden kuvista ja tarina on kiva. Itsekin olen kirjaihminen ja luin lapsille paljon mutta. .
Mutta jos kirja kertoo kuolleesta lemmikistä, eroperheen lapsen vaikeuksista, uskonnosta, on runokirja, tylsä, niin oikeasti kuinka monen 7-14 vuotias hihkuu innosta kun saa sen joululahjaksi. Etusivulla lukee vielä jonkun toisen nimi. Ei kiva.
Tuo on lahja joka kannattaa ehdottomasti tarkistaa vanhemmilta. Tai ylipäätään tarjota sitä heille niin, että he katsovat haluavatko kotiinsa.
Minulla on vuosikymmenten kokoelmat suvun lastenkirjoja. Ajattelin pitää ne täällä ja leikkiä täällä ”kirjastoa” niin että lastenlapset saa ”kirjastokortit”, joilla lainata täältä luettavaa.
Jotkut aikuiset karsastavat surullisista asioista kertovia lasten- ja nuortenkirjoja. Mutta niillä on se tarkoitus, että lukiessa voi tuntea surua ja myötätuntoa. Itse olin avioerolapsi aikana, jolloin ero oli häpeä ja asiasta ei todellakaan puhuttu. Itsemurhat ovat nykyaikana samanlainen tabu. Olisi ollut iso apu, jos joku olisi työntänyt käteeni kirjan, jossa kirjan päähenkilö kokee avioeron ja ikävöi toista vanhempaansa. Ikävästä aiheesta kertova tarina auttaa lasta puhumaan vaikeista asioista. Aika moni kokee sukulaisen kuoleman tai avioeron. Jos ei omassa perheessä, niin jonkun tutun lapsen kautta.
Meillä on vaikka kuinka paljon tunteiden käsittelyyn ja tunnistamiseen liittyviä kirjoja ja niitä olen aina myös lasten kanssa lukenut. Huom kanssa.
T se kirjastomummi
Vierailija kirjoitti:
Ymmärtäisin jossain määrin aloituksen jos sen pointti olisi, että varakkaat vanhemmat antavat aikuisille lapsilleen turhia krääsälahjoja. Mutta, että lapsenlapset. Mitä kallista ja laadukasta nuo kakarat muka tarvisi? Minua aikuisena ketuttaisi saada joku väkisin lahjaksi keksitty Tokmannin halpis kahvimuki, mutta peni-koille nyt on ihan sama, että ostaako niille sen halpis hevosen, vai jonkun kalliin My little ponyn. Yhtä turhia leluja tosielämässä molemmat. Erona vaan se, että toinen on sika kallis.
Myös lapsen pitåä voida kokea että häntä kuullaan ja häntä arvostetaan.
Ja vaatteissa ei lapsilla voi koskaan painottaa liikaa laatua.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärtäisin jossain määrin aloituksen jos sen pointti olisi, että varakkaat vanhemmat antavat aikuisille lapsilleen turhia krääsälahjoja. Mutta, että lapsenlapset. Mitä kallista ja laadukasta nuo kakarat muka tarvisi? Minua aikuisena ketuttaisi saada joku väkisin lahjaksi keksitty Tokmannin halpis kahvimuki, mutta peni-koille nyt on ihan sama, että ostaako niille sen halpis hevosen, vai jonkun kalliin My little ponyn. Yhtä turhia leluja tosielämässä molemmat. Erona vaan se, että toinen on sika kallis.
En tiedä mitä puusilmiä teidän suvussa on mutta kyllähän nyt sokea Reettakin näkee eron esim. Barbin ja Steffin tai My Little Ponyn ja jonkun Tokmannin halpishirvityksen välillä.
Sain lapsena välillä juurikin näitä "ei merkki versioita" ja ne oli vaan lähinnä tuskastuttavia. Näytti tosi rumilta, ne oli leikeissä aina jossain vangin, ilkeän äitipuolen tms. roolissa (:D) mutta kaikista ärsyttävintä oli se, jos pyysi Barbin X, sai Steffin Y niin sitten se Barbi jäi saamatta, koska "juurihan sinä sait uuden nuken!" :D
Eikä se hintaero nyt niin iso ollut, että sillä olisi ainakaan meidän perheessä/suvussa ollut merkitystä. Nimittäin sitten halpisversion lisäksi tuli aika kuorma-autollinen kaikkea muuta outoa. Miksi ei olisi vain voinut tulla sitä 200mk maksavaa lumiprinsessabarbia, vaan Aurinkoloma- Steffi 70mk ja lisäksi ainakin 400 markalla muuta roinaa :D
Eli kyllä, long story short: Kyllä lapset osaa myös katsoa sitä laatua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eihän noi tavarat nyt mitään roskaa ole! Kaikki saa varmasti myytyä, kun vähän näkee vaivaa, ja saaduilla rahoilla voi ostaa lapsille tarpeellista tai haluttua.
Oletko tosiaan sitä mieltä, että tokihan kaikilla vanhemmilla on ylimääräistä luppoaikaa ja voi alkaa siihen Tori/fb-rumbaan? Mulla ei edes ole lapsia ja silti se ylimääräisten tavaroiden myyminen (tai myymisen yrittäminen) on välillä melkoinen riesa.
Jos ei ole aikaa/halua myydä, niin aina voi lahjoittaa hyväntekeväisyyteen. Joiltakin kirppiksiltä jopa tullaan kotoa hakemaan, jos ei nyt ole liikaa vaadittu olemaan kotona jonakin sovittuna hetkenä.
Mutta mieluummin nuo lahjat antaisi sitten vaikka joulupuukeräykseen käyttämättä niitä kenenkään kuusen alla. Ihan ylimääräinen reissu sille paketille.
Joululahjakeräyksiin saa antaa vain uusia ja tavaroita, jotka oletettavasti ovat alaikäisille mieluisia. Kyseessä on lasten ilahduttaminen, ei kaatopaikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärtäisin jossain määrin aloituksen jos sen pointti olisi, että varakkaat vanhemmat antavat aikuisille lapsilleen turhia krääsälahjoja. Mutta, että lapsenlapset. Mitä kallista ja laadukasta nuo kakarat muka tarvisi? Minua aikuisena ketuttaisi saada joku väkisin lahjaksi keksitty Tokmannin halpis kahvimuki, mutta peni-koille nyt on ihan sama, että ostaako niille sen halpis hevosen, vai jonkun kalliin My little ponyn. Yhtä turhia leluja tosielämässä molemmat. Erona vaan se, että toinen on sika kallis.
En tiedä mitä puusilmiä teidän suvussa on mutta kyllähän nyt sokea Reettakin näkee eron esim. Barbin ja Steffin tai My Little Ponyn ja jonkun Tokmannin halpishirvityksen välillä.
Sain lapsena välillä juurikin näitä "ei merkki versioita" ja ne oli vaan lähinnä tuskastuttavia. Näytti tosi rumilta, ne oli leikeissä aina jossain vangin, ilkeän äitipuolen tms. roolissa (:D) mutta kaikista ärsyttävintä oli se, jos pyysi Barbin X, sai Steffin Y niin sitten se Barbi jäi saamatta, koska "juurihan sinä sait uuden nuken!" :D
Eikä se hintaero nyt niin iso ollut, että sillä olisi ainakaan meidän perheessä/suvussa ollut merkitystä. Nimittäin sitten halpisversion lisäksi tuli aika kuorma-autollinen kaikkea muuta outoa. Miksi ei olisi vain voinut tulla sitä 200mk maksavaa lumiprinsessabarbia, vaan Aurinkoloma- Steffi 70mk ja lisäksi ainakin 400 markalla muuta roinaa :D
Eli kyllä, long story short: Kyllä lapset osaa myös katsoa sitä laatua.
Heh kävin googlamassa Steffi-nuken ja nykyään ne on lähempänä Barbien ulkonäköä kuin ennen. Mun lapsuudessa ysärillä ne oli aika kamalan näköisiä. Ohis. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärtäisin jossain määrin aloituksen jos sen pointti olisi, että varakkaat vanhemmat antavat aikuisille lapsilleen turhia krääsälahjoja. Mutta, että lapsenlapset. Mitä kallista ja laadukasta nuo kakarat muka tarvisi? Minua aikuisena ketuttaisi saada joku väkisin lahjaksi keksitty Tokmannin halpis kahvimuki, mutta peni-koille nyt on ihan sama, että ostaako niille sen halpis hevosen, vai jonkun kalliin My little ponyn. Yhtä turhia leluja tosielämässä molemmat. Erona vaan se, että toinen on sika kallis.
En tiedä mitä puusilmiä teidän suvussa on mutta kyllähän nyt sokea Reettakin näkee eron esim. Barbin ja Steffin tai My Little Ponyn ja jonkun Tokmannin halpishirvityksen välillä.
Sain lapsena välillä juurikin näitä "ei merkki versioita" ja ne oli vaan lähinnä tuskastuttavia. Näytti tosi rumilta, ne oli leikeissä aina jossain vangin, ilkeän äitipuolen tms. roolissa (:D) mutta kaikista ärsyttävintä oli se, jos pyysi Barbin X, sai Steffin Y niin sitten se Barbi jäi saamatta, koska "juurihan sinä sait uuden nuken!" :D
Eikä se hintaero nyt niin iso ollut, että sillä olisi ainakaan meidän perheessä/suvussa ollut merkitystä. Nimittäin sitten halpisversion lisäksi tuli aika kuorma-autollinen kaikkea muuta outoa. Miksi ei olisi vain voinut tulla sitä 200mk maksavaa lumiprinsessabarbia, vaan Aurinkoloma- Steffi 70mk ja lisäksi ainakin 400 markalla muuta roinaa :D
Eli kyllä, long story short: Kyllä lapset osaa myös katsoa sitä laatua.
Ainoastaan sellainen, joka ei ole joutunut noista halpisversioista kärsimään voi sanoa että sillä ei ole väliä. Kyllä on. Juurikin tuo että lapsikin huomaa eron ja osaa päätellä koettiinko hänen toiveensa arvokkaaksi vai oliko yks hailee.
Jos lapsi toivoo my little ponya niin mikä tahansa kopukka ei aja sitä asiaa. Lisäksi noissa käy usein niin, että sillä Tokmannin kopukalla ei pysty tekemään mitään. Koska se on halpa ja sen pää irtoaa jos sitä yrittää kääntää (mikäli se pää edes on kääntyvä) ja taas se aito tavara kestää ja sillä voi leikkiä kunnolla.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärtäisin jossain määrin aloituksen jos sen pointti olisi, että varakkaat vanhemmat antavat aikuisille lapsilleen turhia krääsälahjoja. Mutta, että lapsenlapset. Mitä kallista ja laadukasta nuo kakarat muka tarvisi? Minua aikuisena ketuttaisi saada joku väkisin lahjaksi keksitty Tokmannin halpis kahvimuki, mutta peni-koille nyt on ihan sama, että ostaako niille sen halpis hevosen, vai jonkun kalliin My little ponyn. Yhtä turhia leluja tosielämässä molemmat. Erona vaan se, että toinen on sika kallis.
Sulla ei ole lapsia, kun et tiedä että lapset on ihan tarkkaan kartalla merkeistä, eikä tosiaan ole sama onko se lelu toivottu vai sellainen halpa kopio, joka hajoaakin heti.
Mikä EI tarkoita että lapsille pitäisi ostaa paljon ja kallista, mutta kyllä ne lapsetkin on sen verran arvoisia että voi kunnioittaa pyyntöä jos se on joku kympin-kahden tietty poni. Eikä ostaa jotakin roskaa, ja opettaa että sen voi nakata roskiin kun joku tuo sen oikeasti pyydetyn lahjan. Just tätä kertakäyttöä vastaan yritetään opettaa. Ja jos itsellä ei ole kympin lahjaan varaa, ei osta mitään sillä kertaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap kerro mitä itse olet viime vuosina antanut isovanhemmille lahjaksi?
En ole ap mutta vastaan koska kärsin samasta asiasta kuin hän
Olen antanut luomukosmetiikkaa, laadukasta viiniä, suklaata, kukkakimpun, laadukasta kahvia, hunajaa yms.
Kelpaisi itselleni. Olisipa ihanaa saada tällaisia lahjoja!
Isovanhempana en ikinä haluaisi saada lahjaksi luomukosmetiikkaa (koska en käytä), viiniä (en juo), suklaasta olen erityisen vaativa, kaukaa rahdattuja leikkokukkia (ei kiitos), laadukas kahvi on hyvin epämääräinen käsite, hunajaa en käytä allergisuuden vuoksi.
Olen tämä, joka kertoi mitä annan lahjaksi isovanhemmille. Unohtui mainita, että he arvostaa näitä lahjoja ja pitää näistä. Nämä lahjat ovat sellaisia, joita he käyttää. Yhdessä nämä sovittu/puhuttu. En minä näitä muuten heille kippaisi ja kiusaisi heitä näillä.
Joku koki tarvetta käydä lyttäämässä kaikki lahjat, koska hänelle ei mikään kelpaa.
Kiva, kun sait purkaa pahaa oloasi. Tuli varmaan todella hyvä mieli nyt. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poistatan tämänkin ketjun jos ap ei vastaa kysymyksiin siitä mitä isovanhemmat ovat lapselle antaneet lahjaksi.
Tämä aloittaja, nainen, miniä odottaa kieli pitkällä ennakoperintöä. Kyttää jo lastensa kautta, paljonko aina irtoaa. Jos olisi sivistystä, olisi kiitollinen pienestäkin, sydämestä annetusta lahjasta. Voihan sopimattoman laittaa kierrätykseen. Jos paras lahja olisi mummon kanssa pulkkamäkeen, toiveen voi liittää lahjalistaan.
Pojallani on monta kummilasta, hyvin toimeentulevana hän saa hyvissä ajoin tietää mitä nuput toivovat milloinkin lahjoiksi. Toivon, että poikani saa omia lapsia ja tämä lypsäminen jää vähemmälle.
Häsrkiys on minulle toki tuttua tänä päivänä, häissäkin lahjalista ja pankkitilin numero, jätän moiset häät aina väliin.
Haa, saatiin palstalle paskalahjojen antaja :D . Miksi lahjalista on väärin, olettaen että siellä on niitä parinkympin juttujakin? Tai pankkitili, kun ihmisillä on jo ne kattilat ja lakanat yhteen muuttaessa nykyään.
Muistan tyyliin omista häistä, sen sijaan että olisi ostanut sen kerättävän astiasarjan yhden halvan jutun, osti kaksi rumaa eriparituoppia. Samassa hintaluokassa, mutta saipa ostettua jotakin ei-mieluisaa, joka sitten lähtikin roskiin. Ja kyseli niitä vielä jälkikäteen, eli kiitollisia olisi pitänyt olla.
En myöskään ymmärrä lahjalistojen karsastusta. Paljon helpompaa ostaa lahja listan kanssa. Lasten maailmasta on vaikea pysyä perillä jos ei ole omia lapsia ja häät on ihan kauhea painajainen vähävaraisena. Kun 20e on vähän nolo summa antaa, mutta käyttötavara riski, jos ei ole ihan varma mitä tyyliä toivotaan. Lahjalistalta voi sitten katsoa mitä astiastoa vaikka on toiveena ja ostaa siihen jonkun sen sarjan astian mikä sopii omaan budjettiin.
Tämä pskanjauhaja on yhden ainoan kerran juossut määrättyyn liikkeeseen hakemaan määrättyä juttua ja sen olikin joku toinen sukulainen ostanut, listassa oli vain ne arvokkaimmat ostoaan odottamassa.
Itselläni ei ole ongelmaa nyt näissä ostoksissa, mutta täällä kaikkea lukiessani tulee suru, kun paitoja ja sukkia on liikaa ja suklaarasiatkin kyörätään avaamattomina roskiin.
Ihmiset ovat kauhean kiittämättömiä ja julmia, ei uskalleta sanoa lahjan antajalle että vie mennessäs, mä en kuulee moista roinaa vastaanota.
Meillä on sovittu, että aikuiset eivät osta lahjoja toisilleen, näin ei tule hutia eikä sutia.
Miksi ylipäätään vietetään jouluja yhdessä, ihmisten kanssa joista ei pidetä ja ajatellaan pahaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärtäisin jossain määrin aloituksen jos sen pointti olisi, että varakkaat vanhemmat antavat aikuisille lapsilleen turhia krääsälahjoja. Mutta, että lapsenlapset. Mitä kallista ja laadukasta nuo kakarat muka tarvisi? Minua aikuisena ketuttaisi saada joku väkisin lahjaksi keksitty Tokmannin halpis kahvimuki, mutta peni-koille nyt on ihan sama, että ostaako niille sen halpis hevosen, vai jonkun kalliin My little ponyn. Yhtä turhia leluja tosielämässä molemmat. Erona vaan se, että toinen on sika kallis.
Myös lapsen pitåä voida kokea että häntä kuullaan ja häntä arvostetaan.
Ja vaatteissa ei lapsilla voi koskaan painottaa liikaa laatua.
Voi kuule, kun siinä kalliissa merkkivaattessa lukee lapussa ihan sama "made in malaysia", kuin halvemmassakin kamppeessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poistatan tämänkin ketjun jos ap ei vastaa kysymyksiin siitä mitä isovanhemmat ovat lapselle antaneet lahjaksi.
Tämä aloittaja, nainen, miniä odottaa kieli pitkällä ennakoperintöä. Kyttää jo lastensa kautta, paljonko aina irtoaa. Jos olisi sivistystä, olisi kiitollinen pienestäkin, sydämestä annetusta lahjasta. Voihan sopimattoman laittaa kierrätykseen. Jos paras lahja olisi mummon kanssa pulkkamäkeen, toiveen voi liittää lahjalistaan.
Pojallani on monta kummilasta, hyvin toimeentulevana hän saa hyvissä ajoin tietää mitä nuput toivovat milloinkin lahjoiksi. Toivon, että poikani saa omia lapsia ja tämä lypsäminen jää vähemmälle.
Häsrkiys on minulle toki tuttua tänä päivänä, häissäkin lahjalista ja pankkitilin numero, jätän moiset häät aina väliin.
Haa, saatiin palstalle paskalahjojen antaja :D . Miksi lahjalista on väärin, olettaen että siellä on niitä parinkympin juttujakin? Tai pankkitili, kun ihmisillä on jo ne kattilat ja lakanat yhteen muuttaessa nykyään.
Muistan tyyliin omista häistä, sen sijaan että olisi ostanut sen kerättävän astiasarjan yhden halvan jutun, osti kaksi rumaa eriparituoppia. Samassa hintaluokassa, mutta saipa ostettua jotakin ei-mieluisaa, joka sitten lähtikin roskiin. Ja kyseli niitä vielä jälkikäteen, eli kiitollisia olisi pitänyt olla.
En myöskään ymmärrä lahjalistojen karsastusta. Paljon helpompaa ostaa lahja listan kanssa. Lasten maailmasta on vaikea pysyä perillä jos ei ole omia lapsia ja häät on ihan kauhea painajainen vähävaraisena. Kun 20e on vähän nolo summa antaa, mutta käyttötavara riski, jos ei ole ihan varma mitä tyyliä toivotaan. Lahjalistalta voi sitten katsoa mitä astiastoa vaikka on toiveena ja ostaa siihen jonkun sen sarjan astian mikä sopii omaan budjettiin.
Tämä pskanjauhaja on yhden ainoan kerran juossut määrättyyn liikkeeseen hakemaan määrättyä juttua ja sen olikin joku toinen sukulainen ostanut, listassa oli vain ne arvokkaimmat ostoaan odottamassa.
Itselläni ei ole ongelmaa nyt näissä ostoksissa, mutta täällä kaikkea lukiessani tulee suru, kun paitoja ja sukkia on liikaa ja suklaarasiatkin kyörätään avaamattomina roskiin.
Ihmiset ovat kauhean kiittämättömiä ja julmia, ei uskalleta sanoa lahjan antajalle että vie mennessäs, mä en kuulee moista roinaa vastaanota.
Meillä on sovittu, että aikuiset eivät osta lahjoja toisilleen, näin ei tule hutia eikä sutia.
Miksi ylipäätään vietetään jouluja yhdessä, ihmisten kanssa joista ei pidetä ja ajatellaan pahaa.
Lapsi ei tee yhtään mitåän liian pienillä paidoilla ia sukilla eikä pysty syömään viittä kiloa suklaata.
Ei siinä ole mitään kiittåmåtöntä eikä julmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap kerro mitä itse olet viime vuosina antanut isovanhemmille lahjaksi?
Olemme antaneet ruokalahjoja, ravintolalahjakortteja ja lahjakortteja/lippuja eri kulttuuritapahtumiin, joissa tykkäävät käydä. Joskus jotain itsetehtyäkin, mutta lisäksi esim viinipullo tms. Ihan oikeasti ei lahjojen antaminen ole niin vaikeaa, eikä me odoteta kalliita lahjoja. Joku itsetehty saippua/kynttilä/tms olisi tosi mieluisa lahja, siis jos jotain omatekemä haluaa antaa, mutta ei kun pitää antaa joku huovutettu epämääräinen myssy joka ei edes mahdu päähän tai seinävaate joka ei sovi minnekään… T. Ap
Olisiko pannumyssy? Sen ei kuulukaan mahtua päähän. Harvalla niille kyllä on käyttöä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärtäisin jossain määrin aloituksen jos sen pointti olisi, että varakkaat vanhemmat antavat aikuisille lapsilleen turhia krääsälahjoja. Mutta, että lapsenlapset. Mitä kallista ja laadukasta nuo kakarat muka tarvisi? Minua aikuisena ketuttaisi saada joku väkisin lahjaksi keksitty Tokmannin halpis kahvimuki, mutta peni-koille nyt on ihan sama, että ostaako niille sen halpis hevosen, vai jonkun kalliin My little ponyn. Yhtä turhia leluja tosielämässä molemmat. Erona vaan se, että toinen on sika kallis.
Myös lapsen pitåä voida kokea että häntä kuullaan ja häntä arvostetaan.
Ja vaatteissa ei lapsilla voi koskaan painottaa liikaa laatua.
Voi kuule, kun siinä kalliissa merkkivaattessa lukee lapussa ihan sama "made in malaysia", kuin halvemmassakin kamppeessa.
Puhuin laadusta, en merkkivaatteista.
Mun äiti tekee ihan samaa. Ensin kysyy mitä lapset haluavat lahjaksi, sitten ostaa kuitenkin jotain omasta mielestään "kivempaa" eli halvempaa kirpparikrääsää.
Kerrankin suurieleisesti tuli tuomaan lapsille joululahjat. Etteivät lahjat mene sekaisin muiden kanssa, vaan "nämä on sitten mummolta!!" Paketeista paljastui kirpparilta ostetut lahjat: rikkinäinen kaulakoru sekä jonkun lapsen itse maalama kuva Batmanista suoraan jostain 1980-luvulta. Roskiin menivät ja lapsetkin ihmettelivät olivatko noi nyt ne oikeat lahjat.
En tiedä olenko ainoa joka samaistuu aloittajaan. Kun olin lapsi, niin sukulaisilta sai oikeasti mitä ihmeellisempiä lahjoja. Kerran sain pölyisen rikkinäisen pöytälampun, josta piti olla kiitollinen. Ilmeisesti oli kirpputorilta hankittu.
Toisen kerran sain posliinipatsaan, joka esitti lehmää. Sanomattakin selvää ettei tuollaista voi käyttää.
Kaikki ei saa lahjoja ollenkaan, mutta olisihan se parempi antaa lahjoja jotka eivät menee varastoon pölyyntymään tai roskiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärtäisin jossain määrin aloituksen jos sen pointti olisi, että varakkaat vanhemmat antavat aikuisille lapsilleen turhia krääsälahjoja. Mutta, että lapsenlapset. Mitä kallista ja laadukasta nuo kakarat muka tarvisi? Minua aikuisena ketuttaisi saada joku väkisin lahjaksi keksitty Tokmannin halpis kahvimuki, mutta peni-koille nyt on ihan sama, että ostaako niille sen halpis hevosen, vai jonkun kalliin My little ponyn. Yhtä turhia leluja tosielämässä molemmat. Erona vaan se, että toinen on sika kallis.
Sulla ei ole lapsia, kun et tiedä että lapset on ihan tarkkaan kartalla merkeistä, eikä tosiaan ole sama onko se lelu toivottu vai sellainen halpa kopio, joka hajoaakin heti.
Mikä EI tarkoita että lapsille pitäisi ostaa paljon ja kallista, mutta kyllä ne lapsetkin on sen verran arvoisia että voi kunnioittaa pyyntöä jos se on joku kympin-kahden tietty poni. Eikä ostaa jotakin roskaa, ja opettaa että sen voi nakata roskiin kun joku tuo sen oikeasti pyydetyn lahjan. Just tätä kertakäyttöä vastaan yritetään opettaa. Ja jos itsellä ei ole kympin lahjaan varaa, ei osta mitään sillä kertaa.
Ja nykyisin merkkileluja saa halvallakin (toki myös kalliilla). My little pony maksaa halvimmillaan 3e. Keskihinta liikkuu jossain 6e tienoilla. Littlest Pet Shop samoin. LOL pallojakin löysin 3e/kpl (ja ehdottomasti en ikinä niitä ostaisi täyteen hintaan). Harry Potter nuket halvimmillaan 10e, barbeja saa n. 12e. Ihan meidän Citymarketista ja tokmannilta nuo hinnat.
Poikien leluja en ole pitkään aikaan katsellut, mutta varmaan samoissa mennään.
Nykyisin on ihan pahansuopuutta ostaa niitä krääsiä. Aito ei maksa yhtään enempää.
Vierailija kirjoitti:
Teinin paketista paljastui aattona joulutonttu.
Kyllä luit oikein.
Mitä ihmettä teini tekee joulutontulla!?
Voin kertoa että mulla on olemassa edelleen tonttu jonka sain noin 10 vuotiaana kummiltani. Olen kohta viiskymppinen ja tonttu on edelleen kunnossa, esillä joka joulu ja muistuttaa nyt jo edesmenneestä kummista. Tätä on varmaan kolmekymppisten vaikea käsittää.
Jotkut aikuiset karsastavat surullisista asioista kertovia lasten- ja nuortenkirjoja. Mutta niillä on se tarkoitus, että lukiessa voi tuntea surua ja myötätuntoa. Itse olin avioerolapsi aikana, jolloin ero oli häpeä ja asiasta ei todellakaan puhuttu. Itsemurhat ovat nykyaikana samanlainen tabu. Olisi ollut iso apu, jos joku olisi työntänyt käteeni kirjan, jossa kirjan päähenkilö kokee avioeron ja ikävöi toista vanhempaansa. Ikävästä aiheesta kertova tarina auttaa lasta puhumaan vaikeista asioista. Aika moni kokee sukulaisen kuoleman tai avioeron. Jos ei omassa perheessä, niin jonkun tutun lapsen kautta.