Lue keskustelun säännöt.
Mistä tietää, onko liian auttavainen tai puuttuuko aikuisten lasten elämään liikaa?
23.12.2021 |
Oma äitini on oikein, oikein empaattinen ja avulias. Olen saanut häneltä äidin mallin, että apua annetaan, jos itsellä on hyvä idea ongelmaan. Hänen apunsa on kuitenkin siinä rajalla. Tavallaan hän on oikein hienotunteinen, mutta sitä apua vaan tulee liikaa.
Siksi minulla ei aivan ole ymmärrystä, mikä on liikaa ja mikä ei? Onko neuvoja, miten voin alkaa tätä hahmottamaan?
Kysmykseni juontaa siitä, että poika hermostuu, jos soittelen hänelle kerran viikossa. Lienee siis liikaa, että kysyy, mitä kuiluu, ilman varsinaista asiaa. Mutta paljon on paljon?
Kommentit (45)
Itse odotan, että lapsi itse kysyy apua. Pyytämättä annetut neuvot ei aina ilahduta. Itse soittelen toisen lapsen kanssa lähes viikottain, toisen kanssa harvemmin. Yleensä kyselen häneltä viestillä kuulumisia ja hyvin usein vastaus on "ihan hyvin menee". Välillä lapset laittavat kuvia kokkailuistaan, niitä on kiva nähdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksilöllistä. Jos yrittäisit antaa hänen soittaa ja pyytää. Ja jos haluat jotain jouluksi antaa yms, kannattaa kysyä toivomuksia. Ettei kippaa jälkeläisparalle jotain vanhaa astiastoa tms, joka jää taakaksi koko loppuelämäksi.
En yhtään tiedä, millainen olet äitinä, mutta hyvä merkki on se, että kysyt asiasta täällä.
Pelkään sitä, että jos en itse ota yhteyttä, tuntee hän itsensä hylätyksi. Kerran eräs aikuinen kertoi olevansa loukkaantunut, kun hän itse joutui aina soittamaan heille päin.
Joo, toki saa lahjaksi sitä, mitä haluaa. Ostan kyllä aina jotain, mikä olisi minusta hyvä juttu - mutta niitä lahjoja ei koskaan näy käytössä.
Ap
Viestit voi monelle olla mieluisampi tapa kommunikoida kuin puhelut.
Vierailija kirjoitti:
Itse odotan, että lapsi itse kysyy apua. Pyytämättä annetut neuvot ei aina ilahduta. Itse soittelen toisen lapsen kanssa lähes viikottain, toisen kanssa harvemmin. Yleensä kyselen häneltä viestillä kuulumisia ja hyvin usein vastaus on "ihan hyvin menee". Välillä lapset laittavat kuvia kokkailuistaan, niitä on kiva nähdä.
Minäkin aina autan, kun lapsi kysyy apua. Ja kyselen, tarviiko apua. En nyt neuvo kamalasti yleensäkään,mutta voin viedä jotain. Poika on huono tekemään ruokaa, niin vein minun käyttämiäni valmiskastikkeita (joista hän tykännyt) pastalle ja nuudeleille.. Siellä ne ovat vieläkin hyllyssä…. Eli tarjosin apuani turhaan. Mietin, olinko tässä kohtaa taas jotenkin tungetteleva.
Ap
Älä neuvo, ideoi, ohjaa, äläkä missään nimessä ryhdy opettamaan ja tekemään päätöksiä. Vaan jos apua kysytään, auta. Kunnioittaen sitä tapaa, tyyliä ja päätöstä, jonka ihminen itse on omassa asiassaan on tehnyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Viestit voi monelle olla mieluisampi tapa kommunikoida kuin puhelut.
Hän ei näytä tykkäävän mitä kuuluu-viesteistä. Ei edes aina vastaa. Aina pitäisi olla asiaa, kun ottaa yhteyttä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Älä neuvo, ideoi, ohjaa, äläkä missään nimessä ryhdy opettamaan ja tekemään päätöksiä. Vaan jos apua kysytään, auta. Kunnioittaen sitä tapaa, tyyliä ja päätöstä, jonka ihminen itse on omassa asiassaan on tehnyt.
Hyvä neuvo tuo kunnioittaminen, mutta mitäs jos ihmissuhde kuolee kokonaan pois? Hän huomaa, ettei apuani tarvitse lainkaan. Minusta ei koskaan mitään kuulu.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä yritä olla tarpeellinen, koska itsenäiselle aikuiselle ihmiselle et oikeasti ole tarpeellinen. Ole miellyttävää seuraa. Mikä teitä on aikaisemmin yhdistänyt? Jos kaikki on lapsen itsenäistymiseen saakka perustunut siihen, että äiti hoitaa, auttaa ja tietää paremmin, niin tilanne onkin oikeasti vaikea. Silloinhan aikuinen lapsi olettaa, että edelleen kaikki yhteydenotot liittyvät pätemiseen ja päsmäröintiin ja tietysti välttää sellaista rajatonta tunkeutumista. Mutta jos teillä on ollut aikaisemmin kivaa yhteistä aikaa, niin niiden tekemisten varaan kannattaa rakentaa myös se kahden aikuisen ihmisen tasaveroinen suhde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse odotan, että lapsi itse kysyy apua. Pyytämättä annetut neuvot ei aina ilahduta. Itse soittelen toisen lapsen kanssa lähes viikottain, toisen kanssa harvemmin. Yleensä kyselen häneltä viestillä kuulumisia ja hyvin usein vastaus on "ihan hyvin menee". Välillä lapset laittavat kuvia kokkailuistaan, niitä on kiva nähdä.
Minäkin aina autan, kun lapsi kysyy apua. Ja kyselen, tarviiko apua. En nyt neuvo kamalasti yleensäkään,mutta voin viedä jotain. Poika on huono tekemään ruokaa, niin vein minun käyttämiäni valmiskastikkeita (joista hän tykännyt) pastalle ja nuudeleille.. Siellä ne ovat vieläkin hyllyssä…. Eli tarjosin apuani turhaan. Mietin, olinko tässä kohtaa taas jotenkin tungetteleva.
Ap
Olisiko sinusta kivaa, jos joku kantaisi sinun kotiin ruokaa josta joku olettaa sinun tykkäävän? Minusta nyt vähän tuntuu, että yrität vähän liikaa että poika tykkäisi susta, etkä luota teidän väliseen suhteeseen. Ei se mihinkään häviä vaikka et koko ajan muistuta että olet olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä neuvo, ideoi, ohjaa, äläkä missään nimessä ryhdy opettamaan ja tekemään päätöksiä. Vaan jos apua kysytään, auta. Kunnioittaen sitä tapaa, tyyliä ja päätöstä, jonka ihminen itse on omassa asiassaan on tehnyt.
Hyvä neuvo tuo kunnioittaminen, mutta mitäs jos ihmissuhde kuolee kokonaan pois? Hän huomaa, ettei apuani tarvitse lainkaan. Minusta ei koskaan mitään kuulu.
Ap
Hanki itsetunto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos sun täytyy miettiä tuota, niin todennäköisesti puutut liikaa. Toisaalta ne vanhemmat, jotka eivät mieti... nekin puuttuvat liikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viestit voi monelle olla mieluisampi tapa kommunikoida kuin puhelut.
Hän ei näytä tykkäävän mitä kuuluu-viesteistä. Ei edes aina vastaa. Aina pitäisi olla asiaa, kun ottaa yhteyttä.
Ap
Ehkä sun poika ei vain ole lainkaan sosiaalinen ihminen? Tykkääkö hän ylipäätään pitää ihmisten kanssa yhteyttä?
Älä neuvo missään kysymättä. Mun äiti neuvoo mua yhä kaikessa. Siis ihan kaikessa vaikka olen 30v.
Tyyliin: "Muista aamulla laittaa pipo päähän, ulkona on -20C pakkasta" :D Se on aivan uskomattoman ärsyttävää.
En myöskään yhtään tykkää puhua puhelimessa. Äiti soittaa 1-2 kertaa viikossa. Joskus vähän harvemmin.
Laittaisi mielummin viestiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksilöllistä. Jos yrittäisit antaa hänen soittaa ja pyytää. Ja jos haluat jotain jouluksi antaa yms, kannattaa kysyä toivomuksia. Ettei kippaa jälkeläisparalle jotain vanhaa astiastoa tms, joka jää taakaksi koko loppuelämäksi.
En yhtään tiedä, millainen olet äitinä, mutta hyvä merkki on se, että kysyt asiasta täällä.
Pelkään sitä, että jos en itse ota yhteyttä, tuntee hän itsensä hylätyksi. Kerran eräs aikuinen kertoi olevansa loukkaantunut, kun hän itse joutui aina soittamaan heille päin.
Joo, toki saa lahjaksi sitä, mitä haluaa. Ostan kyllä aina jotain, mikä olisi minusta hyvä juttu - mutta niitä lahjoja ei koskaan näy käytössä.
Ap
Työnnätkö sinä nyt ajatuksia poikasi päähän ja toteutat poikaasi toimintamallia, josta joku ihan ulkopuolinen on joskus valittanut? Vaikka poika ilmaisee sanoillaan ja toiminnallaan ihan muuta, niin silti sinä kohtelet häntä kuin jotakuta ihan muuta?
Sano sille pojalle, joka elää jo omaa elämäänsä, suunnilleen seuraavat sanat.
"koita pärjätä poika, nyt olet omillasi"
Oisko tollanen oman perheen ja vaikka suvunkin yhteinen whatsup mikä lie sopiva? Voisi laittaa kuulumisia, kuvia ja vaikka mitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä neuvo, ideoi, ohjaa, äläkä missään nimessä ryhdy opettamaan ja tekemään päätöksiä. Vaan jos apua kysytään, auta. Kunnioittaen sitä tapaa, tyyliä ja päätöstä, jonka ihminen itse on omassa asiassaan on tehnyt.
Hyvä neuvo tuo kunnioittaminen, mutta mitäs jos ihmissuhde kuolee kokonaan pois? Hän huomaa, ettei apuani tarvitse lainkaan. Minusta ei koskaan mitään kuulu.
Ap
Harvoin aikuiset tarvii sitä apua. Siksi heitä kutsutaan aikuisiksi, kun he tulevat toimeen itsenäisesti.
Pitäisikö sinun keksiä itsellesi joku harrastus? Tai ottaa esim itsellesi koira seuraksi?
Yksilöllistä. Jos yrittäisit antaa hänen soittaa ja pyytää. Ja jos haluat jotain jouluksi antaa yms, kannattaa kysyä toivomuksia. Ettei kippaa jälkeläisparalle jotain vanhaa astiastoa tms, joka jää taakaksi koko loppuelämäksi.
En yhtään tiedä, millainen olet äitinä, mutta hyvä merkki on se, että kysyt asiasta täällä.