Lue keskustelun säännöt.
Mistä tietää, onko liian auttavainen tai puuttuuko aikuisten lasten elämään liikaa?
23.12.2021 |
Oma äitini on oikein, oikein empaattinen ja avulias. Olen saanut häneltä äidin mallin, että apua annetaan, jos itsellä on hyvä idea ongelmaan. Hänen apunsa on kuitenkin siinä rajalla. Tavallaan hän on oikein hienotunteinen, mutta sitä apua vaan tulee liikaa.
Siksi minulla ei aivan ole ymmärrystä, mikä on liikaa ja mikä ei? Onko neuvoja, miten voin alkaa tätä hahmottamaan?
Kysmykseni juontaa siitä, että poika hermostuu, jos soittelen hänelle kerran viikossa. Lienee siis liikaa, että kysyy, mitä kuiluu, ilman varsinaista asiaa. Mutta paljon on paljon?
Kommentit (45)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli ap huolehtii aivan kaikesta pojan ruokahuollosta ja tilinumeroista lähtien ja ihmettelee, ettei lapsi muuta haluakaan kuin olla rauhassa.
Suosittelen lukemaan tämän: https://www.youniversetherapy.com/post/8-negative-effects-of-overprotec…
Helikopterivanhempi tekee lapselleen vain hallaa, mm.
- muuttaa lapsen minäkäsityksen negatiiviseksi, koska lasta kohdellaan jatkuvasti ikäänsä kyvyttömämpänä ja typerämpänä.
- aiheuttaa masennus- ja ahdistusoireilua edellisestä johtuen
- aiheuttaa aloittamisen vaikeutta ja keskittymiskyvyttömyyttä, koska lapsi on jatkuvasti ikäisiään kehittymättömämpi ja joutuu häpeämään omaa osaamattomuuttaan
- mikä johtaa muiden ihmisten pelkäämiseen, koska lapsi pelkää muiden huomaavan kuinka huono hän on tekemään mitään.
- ylisuojelevat vanhemmat eivät kohtele lastaan persoonana, jolla on omia vahvuuksia, heikkouksia ja unelmia, vaan pelkkien ongelmien ja velvoitteiden kautta. Ylisuojeleva vanhempi osaa kertoa kyllä kaiken, mitä tekee lapsensa puolesta ja nimetä lapsen kaikki viat ja virheet, mutta se lapsi itse katoaa kaiken ajatustenluvun ja päsmäröinnin alle. Yleensä lapset mainitaan myös ahdistuneiksi tai masentuneiksi ----- eikä ihme, koska heidän rakkain ihmisensä käyttää kaiken aikansa osoittaakseen, että lapsi on tyhmä, laiska ja ajattelematon eikä koskaan selviä ilman "edunvalvojaa".
- jatkuva ahdistus ja huono itsetunto johtaa joko lamaantumiseen tai riskikäyttäytymiseen
Ylisuojelevuus EI OLE turvallinen kiintymyssuhde. Sinä hääräät koko ajan lapsesi ja maailman välissä, etkä anna maailman ottaa lasta vastaan. Mitä lapsi tästä oppii? Ei muuta kuin jähmettymään pelosta ja uskomaan olevansa heikko, huono ja tyhmä.
Niin, mistä esimerkistä luet, että olen ylisuojeleva? Mitä sellaista olen tehnyt, että se menee ylisuojelevuuden piikkiin?
Ap
*mainitset oman äitisi olevan jo melkein liian auttavainen eli miltei tungetteleva
*poikasi hermostuu yhteydenotoistasi
*vaikka poika selvästi ilmaisee että vähempikin riittäisi, niin jatkat ärsyttävää käytöstäsi "koska pelkäät että hän tuntee itsensä hylätyksi". On olemassa muitakin vaihtoehtoja kuin soitella niin usein että aikuinen lapsi ärsyyntyy tai lopettaa soittelu kokonaan...! Mikset tee niin, että sinun ja poikasi välit paranisivat? Miksi vedät jonkun ihan ulkopuolisen ihmisen kokemuksen siihen väliin ja jatkat toimintaa, joka selvästi rasittaa ja turhauttaa sitä ihmistä, kenen kanssa yrität tulla toimeen...?
*muistat huolestuttavan tarkasti esimerkkejä siitä, kuinka (pyytämättä annettua) apuasi ei otettu vastaan. Miksi syydät ja syydät, kun toinen ei oikeasti käytä lahjojasi, syö kastikkeitasi jne.? Normaali ihminen tajuaisi ottaa etäisyyttä. Onko se ihan tietoista, että teet pyytämättä palveluksia, ja sitten sinulle tulee paha mieli kun turha apu sivuutetaan turhana, ja sitten saat moittia poikaasi ja korottaa itseäsi?
*kirjoitan tämän vielä toistamiseen: muistat huolestuttavan tarkasti esimerkkejä siitä, miten syydät apua ja jopa rahaa, ja selvästi pahoitat mielesi näistä tilanteista, mutta et silti tajua lopettaa avun tai rahan syytämistä. Tuo on jo oikeasti tungettelevaa.
* Miksi kysyt asiasta täältä etkä suoraan lapseltasi?
Ok. En kyllä ymmärrä, miksi kutsut tuota kaikkea _ylisuojelevuudeksi_. En näe, että _suojelen_ häntä.
En syytä poikaa siitä, ettei hän syö kastikkeita. Enkä syytä, jos olen antanut synttärilahjan, jota ei käytä. En sanallakaan ole näistä hänelle maininnut. En ole moittinut poikaa. En ole edes mieltäni pahoittanut.
Minulle on ihan sama, syökö hän kastikkeita tai ei. Ei se ole minulta pois.
Oma moka, ettei toimittanut passikuvaa ajoissa, nyt joutuu itse sen maksamaan, kun en minä sitä kahdesti maksa.
Täällä av:lla ainoastaan sanon tämän, esimerkkinä pojan käytöksestä, jotta saan teiltä apua asian pohtimiseen.En tod aio keskustella asiasta lapseni kanssa. Minusta se vasta tungettelevaa onkin, ettei äiti pysty omia asioitaan puhumaan muualla kuin lastensa kanssa. Kyllä minun pitää itse ymmärtää, missä menee tungettelevuuden raja.
Ap
Tarkennan: nuo esimerkit kerron täällä sen vuoksi, että ottaisitte kantaa, olenko liian tungetteleva.
Eli olenko liian tungetteleva, kun
- ostin hänelle 1 kerran muutossa samoja kastikkeita mitä kotona käytän?
- muistutan hoidettavista asioista? Siis silloin, kun hän minulle niistä kertoo. Verokortti ja passikuva vuonna 2021.
- ostan hänelle jotain, minkä ajattelen häntä auttavan? Esim. Ostin lämpimät pohjalliset kenkiin, kun valitti palelemisesta. Ostin hanskat, kun sanoi hävittäneensä. Tätä tapahtuu noin kerran 4-6 viikon välein.
- soitan tai laitan viestin 7-10 päivän välein ja kysyn, miten menee.
- ilmoitan esim. Lomapäivistäni ja sanon, että jos tarvii apua, niin silloin voin auttaa.
- kutsun hänet syömään 2-3 kuukauden välein.Ap
Ilmeisesti olet, jos kerran poikasi hermostuu.
Minäkin alan nyt jo hermostua sinuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli ap huolehtii aivan kaikesta pojan ruokahuollosta ja tilinumeroista lähtien ja ihmettelee, ettei lapsi muuta haluakaan kuin olla rauhassa.
Suosittelen lukemaan tämän: https://www.youniversetherapy.com/post/8-negative-effects-of-overprotec…
Helikopterivanhempi tekee lapselleen vain hallaa, mm.
- muuttaa lapsen minäkäsityksen negatiiviseksi, koska lasta kohdellaan jatkuvasti ikäänsä kyvyttömämpänä ja typerämpänä.
- aiheuttaa masennus- ja ahdistusoireilua edellisestä johtuen
- aiheuttaa aloittamisen vaikeutta ja keskittymiskyvyttömyyttä, koska lapsi on jatkuvasti ikäisiään kehittymättömämpi ja joutuu häpeämään omaa osaamattomuuttaan
- mikä johtaa muiden ihmisten pelkäämiseen, koska lapsi pelkää muiden huomaavan kuinka huono hän on tekemään mitään.
- ylisuojelevat vanhemmat eivät kohtele lastaan persoonana, jolla on omia vahvuuksia, heikkouksia ja unelmia, vaan pelkkien ongelmien ja velvoitteiden kautta. Ylisuojeleva vanhempi osaa kertoa kyllä kaiken, mitä tekee lapsensa puolesta ja nimetä lapsen kaikki viat ja virheet, mutta se lapsi itse katoaa kaiken ajatustenluvun ja päsmäröinnin alle. Yleensä lapset mainitaan myös ahdistuneiksi tai masentuneiksi ----- eikä ihme, koska heidän rakkain ihmisensä käyttää kaiken aikansa osoittaakseen, että lapsi on tyhmä, laiska ja ajattelematon eikä koskaan selviä ilman "edunvalvojaa".
- jatkuva ahdistus ja huono itsetunto johtaa joko lamaantumiseen tai riskikäyttäytymiseen
Ylisuojelevuus EI OLE turvallinen kiintymyssuhde. Sinä hääräät koko ajan lapsesi ja maailman välissä, etkä anna maailman ottaa lasta vastaan. Mitä lapsi tästä oppii? Ei muuta kuin jähmettymään pelosta ja uskomaan olevansa heikko, huono ja tyhmä.
Niin, mistä esimerkistä luet, että olen ylisuojeleva? Mitä sellaista olen tehnyt, että se menee ylisuojelevuuden piikkiin?
Ap
*mainitset oman äitisi olevan jo melkein liian auttavainen eli miltei tungetteleva
*poikasi hermostuu yhteydenotoistasi
*vaikka poika selvästi ilmaisee että vähempikin riittäisi, niin jatkat ärsyttävää käytöstäsi "koska pelkäät että hän tuntee itsensä hylätyksi". On olemassa muitakin vaihtoehtoja kuin soitella niin usein että aikuinen lapsi ärsyyntyy tai lopettaa soittelu kokonaan...! Mikset tee niin, että sinun ja poikasi välit paranisivat? Miksi vedät jonkun ihan ulkopuolisen ihmisen kokemuksen siihen väliin ja jatkat toimintaa, joka selvästi rasittaa ja turhauttaa sitä ihmistä, kenen kanssa yrität tulla toimeen...?
*muistat huolestuttavan tarkasti esimerkkejä siitä, kuinka (pyytämättä annettua) apuasi ei otettu vastaan. Miksi syydät ja syydät, kun toinen ei oikeasti käytä lahjojasi, syö kastikkeitasi jne.? Normaali ihminen tajuaisi ottaa etäisyyttä. Onko se ihan tietoista, että teet pyytämättä palveluksia, ja sitten sinulle tulee paha mieli kun turha apu sivuutetaan turhana, ja sitten saat moittia poikaasi ja korottaa itseäsi?
*kirjoitan tämän vielä toistamiseen: muistat huolestuttavan tarkasti esimerkkejä siitä, miten syydät apua ja jopa rahaa, ja selvästi pahoitat mielesi näistä tilanteista, mutta et silti tajua lopettaa avun tai rahan syytämistä. Tuo on jo oikeasti tungettelevaa.
* Miksi kysyt asiasta täältä etkä suoraan lapseltasi?
Ok. En kyllä ymmärrä, miksi kutsut tuota kaikkea _ylisuojelevuudeksi_. En näe, että _suojelen_ häntä.
En syytä poikaa siitä, ettei hän syö kastikkeita. Enkä syytä, jos olen antanut synttärilahjan, jota ei käytä. En sanallakaan ole näistä hänelle maininnut. En ole moittinut poikaa. En ole edes mieltäni pahoittanut.
Minulle on ihan sama, syökö hän kastikkeita tai ei. Ei se ole minulta pois.
Oma moka, ettei toimittanut passikuvaa ajoissa, nyt joutuu itse sen maksamaan, kun en minä sitä kahdesti maksa.
Täällä av:lla ainoastaan sanon tämän, esimerkkinä pojan käytöksestä, jotta saan teiltä apua asian pohtimiseen.En tod aio keskustella asiasta lapseni kanssa. Minusta se vasta tungettelevaa onkin, ettei äiti pysty omia asioitaan puhumaan muualla kuin lastensa kanssa. Kyllä minun pitää itse ymmärtää, missä menee tungettelevuuden raja.
Ap
"Kyllä minun pitää itse ymmärtää, missä menee tungettelevuuden raja."
Sinä itse vai me täällä AV:lla päätämme, mitä sinun oma poikasi henkilökohtaisesti, ITSE, haluaa ja toivoo? Kun se sinun poikasi on ihan oma erillinen ihmisolentonsa, ja pääsisit paljon vähemmällä jos kysyisit suoraan, koska ei me voida sinun poikasi puolesta päättää mikä hänelle sopii :D
Hmm. Kai nyt on olemassa jotain yleisiä normeja? Vai pitääkö jokaisen ihmisen kohdalla kysyä asiasta erikseen?
”Onko ok, jos lähetännsinulle joulukortin vai koetko sen tungettelvaksi?”
ApNyt kun kysyit suoraan, niin kyllä olet tungetteleva. Jos et olisi, niin poikasi olisi iloinen soitoistasi. Nyt hän on vain riippuvainen sinusta, koska hoidat käytännön asiat. Keksikää pojan kanssa sellaista tekemistä, mistä te molemmat tykkäätte. Ehkä välinne paranevat.
Kiitos vastauksestasi. Jos pystyt vielä ottamaan kantaa aikaisempaan listaani, mikä kohta siinä on tungettelevuutta. Itse ajattelen, että se, että ostan pyytämättä jotain (hanskat). Mutta onko jotain muuta?
Ap
Onko tämä jokin puolustautumismenetelmä, että pyydetään tarkennuksia tilanteessa, jossa ongelman muodostaa kokonaisuus? Että asusteet ja ruuat osteleva, verokorteista ja muusta huolehtiva äiti luulee hanskoja ongelmaksi, ja ehkä kuvittelee että jos hanskat jättäisi ostamatta, niin lapsikin olisi taas iloinen? En nyt oikeasti ymmärrä tätä logiikkaa, vaikka törmään tähän säännöllisesti yhden tungettelevan sukulaisen kanssa. Kyllähän sinun pitäisi tietää, tungettelevan äidin lapsi itsekin, että sopiva määrä auttamista on kiva, mutta liika on liikaa!
Jospa aloitat siitä että lopetat sen tietämisen, että mitä toinen haluaa syödä tms. Eli jos on pakko antaa lahjoja niin anna mieluummin lahjakortti jotta hän voi itse päättää mitä haluaa ostaa. Itse kokisin liian tungettelevaksi jos joku työntäisi minulle ruokaa jota en ole pyytänyt. Itse haen kaupasta sitä mikä kulloinkin sattuu maistumaan.
Nyt äiti sinun pitää tehdä omassa päässäsi muutos. Itsekin tiedät sen, ethän muuten kyselisi täällä.
Poikasi on kasvanut aikuiseksi ja sinun pitää myös kasvaa pois pienen pojan äidin roolista. Olet aikuisen miehen äiti.
Anna hänen elää elämäänsä ja tehdä omat virheensä. Anna hänen palella. Hän oppii itse huolehtimaan itselleen lämpimät rukkaset, tai oppii pyytämään niitä sinulta vaikka joululahjaksi. Tai sitten jatkaa palelemista.
Jos kaikki tupsahtaa itselle kuin Manulle illallinen, ei opi koskaan ottamaan vastuuta itsestään. Sinun täytyy nyt antaa hänen kasvaa ja olla aikuinen.
Eli suhteenne on muututtava. Poika on jo tehnyt oman osuutensa kun on muuttanut omilleen.
Vie hänet vaikka silloin tällöin ulos syömään (sitten kun voi taas käydä), tai kutsu kotiisi syömään, jutelkaa mukavia ja olkaa tasaveroisia aikuisia. Jos sinua kirpaisee kun et pääse auttamaan poikaa niin tarvitset enemmän harjoitusta. Puret hammasta ja menet eteenpäin. Ai niin ja hanki se koira.
Autat häntä jos apua pyydetään.
Kiitos vastauksestasi. Jos pystyt vielä ottamaan kantaa aikaisempaan listaani, mikä kohta siinä on tungettelevuutta. Itse ajattelen, että se, että ostan pyytämättä jotain (hanskat). Mutta onko jotain muuta?
Ap