IL: 36-vuotias nainen ei ole koskaan seurustellut

Vierailija kirjoitti:

En minäkään ole ja juuri lainasin hänen kirjansa. - Olen tosin mies joten oma seurustelemattomuuteni tuskin yltäisi uutiskynnystä.

Lässyn lässyn. Sinun kaltaisista miehistä on vähän väliä lehdissä juttua. Mutta toki olet niin katkera ja naisia vihaava tyyppi, ettet edes huomaa niitä. Sinulla on kiire pitää yllä käsitystä, että miesten ongelmista ei kukaan puhu. 

Vierailija kirjoitti:

Minä seurustelin ensi kertaa 26-vuotiaana. Olin en vain osannut lähestyä miehiä. Minua oli ala-asteella kiusattu sillä kun olin tunnustanut tykkääväni yhdestä Severistä, sen jälkeen siitä kiusaajat oikein innostuivat ja härnäsivät minua.

Myöhemmin en tiennyt miten lähestyä miesten kanssa kun luulin että kaikki haluaa vain härnätä minua

Ohis. Ei 26 vuotias vailla seurustelukokemusta oleva ole nykyisin edes mitenkään erityisen vanha. -Itse ne ole seurustellut vielä kymmenen vuotta vanhempanakaan, enkä ole edes erityisen ujo tai ole ollut itse koulukiusaaja tai kiusattu. Olen vuosien saatossa oppinut jollain lailla lähestymäänkin naisia mutta parhaimmassakin tapauksessa joutunut niinkuin sanotaan friendzonelle. -  Toki sekin tai tämäkin on paljon mutta hämmentää silti miksi näin tuntuu käyvän lähes aina.

Tiedän toki, että se kun nainen sanoo, jossain vaiheessa, että emmekö voisi olla van kavereita tai ystäviä, niin se on oslla vain kaunis tapa hyvästellä mutta onneksi joistain treffeistä on seurannut pysyvämpiä ihmissuhteita. Ja eivät treffit tokikaan ole olleet ainoita tapoja saada naisia läheisiksi mutta hieman harmittaa, että riippumatta siitä miten olen naiseen aluksi voinut tutustua ja tai missä olen hänet kohdannut ja viettänyt hänen kanssaan aikaa niin kertaakaan yhteinen kohtaamisemme/  ajan viettomme ei ole johtanut sellaiseen, josta vosi myöhemmin käyttää ilmaisua meidän parisuhde, jossa kumpikin meistä olisi halunnut olla ja elää.  

Tämän kirjailijan elämästä en tiedä mitään, mutta eräällä samaa ikäluokkaa olevalla ystävälläni on sama tilanne (ei ole seurustellut kenenkään kanssa, vaikka olisi parisuhdetta toivonut). Ystävällä on ilmeisesti lapsuuden traumoja vanhempien onnettomasta parisuhteesta. Tämä näkyy erikoisena rajattomuutena. Toisaalta hän voi ns. säätää useamman ventovieraan tai puolitutun kanssa samanaikaisesti hyvinkin vapautuneeseen ja elämyshakuiseen tyyliin. Kun sitten joku ihastuu häneen emotionaalisella tasolla ja pyytää esim. kahville, ystäväni menee täyteen paniikkiin. Hän kokee painetta suostua treffeihin, koska pelkää muiden pitävän häntä ilkeänä ihmisenä, joka aiheuttaa toiselle sydänsuruja. Kuitenkin ajatus treffeistä on hänestä tosi vastenmielinen, vaikka se ihminen olisi ollut "säätönä" hänestä viehättävä. Kaipa kysymys on jostakin hallinnan menettämisen pelosta, tiedä häntä. Minusta näyttää siltä, että ystäväni pitää siitä ajatuksesta, että olisi parisuhteessa, mutta oikeassa elämässä seurustelu ei sitten kuitenkaan onnistu. En tiedä, kuinka tavallista tällainen on, mutta ystäväni kohdalla seurustelemattomuus johtunee lähes kokonaan omasta toiminnasta ja traumoista sen taustalla.

Vierailija kirjoitti:

Tämän kirjailijan elämästä en tiedä mitään, mutta eräällä samaa ikäluokkaa olevalla ystävälläni on sama tilanne (ei ole seurustellut kenenkään kanssa, vaikka olisi parisuhdetta toivonut). Ystävällä on ilmeisesti lapsuuden traumoja vanhempien onnettomasta parisuhteesta. Tämä näkyy erikoisena rajattomuutena. Toisaalta hän voi ns. säätää useamman ventovieraan tai puolitutun kanssa samanaikaisesti hyvinkin vapautuneeseen ja elämyshakuiseen tyyliin. Kun sitten joku ihastuu häneen emotionaalisella tasolla ja pyytää esim. kahville, ystäväni menee täyteen paniikkiin. Hän kokee painetta suostua treffeihin, koska pelkää muiden pitävän häntä ilkeänä ihmisenä, joka aiheuttaa toiselle sydänsuruja. Kuitenkin ajatus treffeistä on hänestä tosi vastenmielinen, vaikka se ihminen olisi ollut "säätönä" hänestä viehättävä. Kaipa kysymys on jostakin hallinnan menettämisen pelosta, tiedä häntä. Minusta näyttää siltä, että ystäväni pitää siitä ajatuksesta, että olisi parisuhteessa, mutta oikeassa elämässä seurustelu ei sitten kuitenkaan onnistu. En tiedä, kuinka tavallista tällainen on, mutta ystäväni kohdalla seurustelemattomuus johtunee lähes kokonaan omasta toiminnasta ja traumoista sen taustalla.

Joko haluaa parisuhdetta, tai sitten haluaa elää. Ystävälläsi on ystäviä ja hänellä on miehiä. Eli ei syytä valittaa mistään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomalaiset miehet eivät ole sitoutumishaluisia varsinkaan jos nainen on älykäämpi kuin he. Ottais ulkomaalaisen ja vaikapa tumman miehen, moni tuttavakin on tehnyt niin eivätkä haikaile kantisten perään ollenkaan.

Minulle on tärkeää, että voin kumppanin kanssa puhua erilaisista suomalaisista asioista, että voi heittää vaikka tarinaa/vitsiä jostain kalevalasta tai vanhasta irwinin biisistä tai mistä tahansa vastaavasta ja näitä ei voi jakaa kuin 100% suomalaisen kanssa.

Minä kun en ole noin itsekäs, niin vaimoni on aivan eri kulttuurista ja se on rikastanut meitä kumpaakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomalaiset miehet eivät ole sitoutumishaluisia varsinkaan jos nainen on älykäämpi kuin he. Ottais ulkomaalaisen ja vaikapa tumman miehen, moni tuttavakin on tehnyt niin eivätkä haikaile kantisten perään ollenkaan.

Minulle on tärkeää, että voin kumppanin kanssa puhua erilaisista suomalaisista asioista, että voi heittää vaikka tarinaa/vitsiä jostain kalevalasta tai vanhasta irwinin biisistä tai mistä tahansa vastaavasta ja näitä ei voi jakaa kuin 100% suomalaisen kanssa.

Minä kun en ole noin itsekäs, niin vaimoni on aivan eri kulttuurista ja se on rikastanut meitä kumpaakin.

Mitä ihmeen itsekästä siinä on, jos haluaa sellaisen puolison joka on samasta kulttuurista kuin itsekin? Siinä ei ole mitään väärää, kuten ei siinäkään jos haluaa ulkomaalaisen kumppanin. Toisille voi olla tärkeää, että voi jakaa puolison kanssa saman kulttuurillisen taustan, se on ihan samalla tavalla preferenssi kuin vaikka se jos haluaa terveen/normaalipainoisen puolison. Kyllä jokainen saa etsiä sellaista puolisoa, joka on itselle mieleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En minäkään ole ja juuri lainasin hänen kirjansa. - Olen tosin mies joten oma seurustelemattomuuteni tuskin yltäisi uutiskynnystä.

Lässyn lässyn. Sinun kaltaisista miehistä on vähän väliä lehdissä juttua. Mutta toki olet niin katkera ja naisia vihaava tyyppi, ettet edes huomaa niitä. Sinulla on kiire pitää yllä käsitystä, että miesten ongelmista ei kukaan puhu. 

Höpsis. - En väittänyt etteikö meistä miehistä olisi juttuja. - Ainoa joka niiden kohdalla pistää merkille on se, että niissä hyvin usein toistuu samat kliseet ja stereotypiat. Hyvin harvoin kukaan mies -eikä se ole naisilla sen yleisempää- esiintyy jutussa kertomalla, että hän on "jo" vähän vanhempi, sanotaanko nyt vaikka yli 35 vuotias mutta vailla kokemusta parisuhdetta ja lukijana minulle jäisi mielikuva, että jutussa esiintyvä vaikuttaa ns. täyspäiseltä.

Ihan liian usein kohtaa kirjoituksia, joissa minulle jää mielikuva, että jutussa omilla kasvoilla esiintyvillä ikisinkuilla jokin muu tai muita ongelmia tai haasteita tai seikkoja, jotka saattavat olla heille merkittävämpiä elämään kulkuun vaikuttavia seikkoja kuin se, että heiltä puuttuu kokemus parisuhteesta.

Toisinaan nämä jutut vaikuttavat jutussa esiintyvän kiusanteolta tai hyväksikäytöltä, saaden kysymään, että eikö tuo n.n oikeasti näe miten pihalla hän on. 

Tarkoitan kirjoituksia, joissa useimmiten mies ihmettelee omaa ikisinkkuutaan vaika kuvaillessaan unelmiensa kumppania tulee mieleen, että kaipaako hän enemmän edunvalvojaa tai yleiskonetta? - Paljon hänellä on toiveita kumppanin suhteen mutta mitä hän itse voisi tarjota parisuhteelle. - En tarkoita, että saadakseen parisuhteen pitäisi olla jokin tulotaso tai varallisuus tai koulutus mutta jos on pitkäaikaistyötön, vähäisellä koulutuksella omaava ja harrastukset videopelien pelaamista tai asuu pikkukylillä ja vaatetustaan on uusinut viimeksi vuosikymmen sitten niin kyllä jokin sanoo, ett enpä ihmettele, jos olet sinkkuna.

Oma ryhmäsnä ovat he, joista jää mielikuva, että omaavat erityisen uskonnollisen vakaumuksen tai muutoin verraten jyrkät rajat siihen, millaisen roolin he odottavat kumppaninsa asettuvan heidän rinnallaan.

Joitain vuosia sitten oli myös melko tavallista, että jutussa esiintynyt mies jonka kerrottiin kyllä kaipaavan ja haaveksivan kumppanista. - Vaikka jutusta saattoi saada hätäisesti lukemalla mielikuvan, että mies haluaisi löytää ja saada rinnalleen elämänsä naisen, niin vähänkään huolellisempi lukeminen saattoi kyllä antaa mielikuvam että mies on kyllä hyvin todennäköiesti homoseksuaali...

Muistaakseni viime kesänä Hesari (tai yle) haki juttunsa raaka-aineeksi ilmoituksella kokemuksia ikisinkkuudesta ja kokemattomista haluten mm. haastatella heitä myöhemmin julkaistavaan juttuun varten.

Harkitsen hetken itse vastaamista. Mutta jätin sen koska vaikka ole ikisinkku, niin en halua tai koen vieraaksi, että koko elämäni valaistaisiin tai pyrittäisiin jäsentämään sen kautta. Elämässäni olen kokenut yhtä ja toista ja olisi kovin vaivaannuttavaa jos se tai ne mitä olen kokenut arvioitaisiin ja peruteltaisiin, jotenkin sen kautta rinnallani ei ole koskaan ollut parisuhdekumppania.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi on niin rumasana vaikea uskoa, että ei me kaikki vain onnistuta löytämään ja kohtaamaan sitä yhtä ja erityistä, jonka kanssa saattaisi luontevasti muodostaa parisuhteen?

Turhauttaa ja toisinaan sattuu aika pahasti kun tuntuu, että kaikki muut tietävät syyn, korjaan syyt miksi olen pysynyt ikisinkkuna kun taas itse saan taas mennä ties kuinka monetta kertaa peilin eteen kysyen, että mikä minussa on vikana? - Kyllä minuta on varmasti ikisinkkuna ollessa tullut hieman itseriittoinen ja itsekäs mutta silti en erota yhtään sellaista seikkaa, joka nimenomaisesti estäisi tai on estänyt minua saamasta parisuhdetta mutta näin kirjoittaessani minuun lienee on oikeus lyödä sairaan tai hullun leima kun kyllähän sitä itse kunkin meistä kai pitäis itse tietää miksi ei saa tai ole saanut parisuhdetta; eikä oikeaksi vastaukseksi vaikka hyväksytä huonoa tuuria. 

Jos olisi mahdollista nähdä kuvasi, niin siitä olisi helppo katsoa, että mistä kiikastaa.

Tekisit sinäkin vertailun vuoksi Prisma testin. - Katso ympärillesi. Ihanko oikeasti näet vain ja ainoastaan erityisen kauniita ja komeita pareja tai parioletettuja? 

Ajatteletko siis, että jos naisena omaat puoleensavetävämmän ulkonäön, niin olisi jokin moraalinen velvollisuus asettua parisuhteeseen, jollei kenenkään muun kanssa niin sellaisen kanssa, joka ei itseä miellytä. - Ja kun itseä ei miellytä, niin voidaan todeta, että vika on tietysti siinä, että on liian nirso ja tai elää omissa harhoissaan... 

Mies joka taas on ikisinkku on tietysti aina homo tai kaappihomo, joka ei edes itse uskalla olla rehellinen itselleen. Kun kyllä. Kyllä hänet varmasti joku muuten olisi jo napannut, koska ei kukaan yli 30 vuotias fiksu ja komea tai komeako mies voi olla vailla kokemusta parisuhteesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomalaiset miehet eivät ole sitoutumishaluisia varsinkaan jos nainen on älykäämpi kuin he. Ottais ulkomaalaisen ja vaikapa tumman miehen, moni tuttavakin on tehnyt niin eivätkä haikaile kantisten perään ollenkaan.

Minulle on tärkeää, että voin kumppanin kanssa puhua erilaisista suomalaisista asioista, että voi heittää vaikka tarinaa/vitsiä jostain kalevalasta tai vanhasta irwinin biisistä tai mistä tahansa vastaavasta ja näitä ei voi jakaa kuin 100% suomalaisen kanssa.

Tuo on totta.

Vaimoni on syntyjään japanilainen, ja eniten erilainen kulttuuriero tulee esiin juuri näissä.

Ei voi vitsailla suomen vanhalla kulttuurilla tai pop-kulttuurilla.

Ei edes hollywood/pop/rock -jutuilla.

Ns. Maailman starat jotka länsieuroopassa / Amerikassa ovat kaikkien tuntemia, ovat yleensä japanilaisillle täysin tuntemattomia.

Yritä siinä sitten vaikka nasevasti kommentoida päivän lööppiä jostakin britneystä, bradd pittistä, eastwoodista, tv-sarjasta, elokuvasta, ...

Tämä on asia, johon ei aluksi tule kiinnittäneeksi huomiota, mutta huomaa kuitenkin vuosien mittaan. On vain asioita, joista ei voi keskustella puolison kanssa.

Lohduttavaa että muitakin minun kaltaisia naisia on. Samaa ikäluokkaa ollaan. Ei vaan löydy, vaikka yritystä on. Tuntuu kuitenkin, että suurin osa löytää ja aina eron jälkeen on uusi. Alan uskoa siihen, että mussakin on vaan joku vika tai sitten mua suojellaan etten satuttais itseäni.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä sinkkuus huonon parisuhteen voittaa, tai jonkun uusperhe helvetin.

Miten nuoria voisi opettaa, että välttyisivät tältä?

Kun parisuhde on sinulle lähtökohtaisesti huono, niin pidäthän huolen ettet koskaan seurustele?

Vierailija kirjoitti:

Luin tuo kirjan keväällä, kosketti, koska olin 39v mies ilman seurustelu- tai seksikokemuksia.

Niin vain tänä vuonna elämäni mullistui, nyt on 8 kuukautta takana ihanan naisen kanssa!!!!!

Ikinä ei tiedä mitä ja missä iässä tulee vastaan se oikea, tai ainakin ensimmän suhde.

Minä tiedän: sitä ei tule.

T. 40v ikisinkku/neitsytnainen

Mun mielestä on tosi raskasta kun sinkkunaisia pidetään jotenkin viallisina. Mun kokemus sinkkunaisista on se että kukaan ei vaan heitä halua ja sinkkumiehistä se että ovat nirsoja.

Esim mä olen tiimalasivartaloinen ja luonnonkaunis töissä oleva 25 vuotias eikä kukaan ole koskaan halunnut seurustella kanssani. Olen käyttänyt jo pitkään tinderiä mutta sieltä en ole onnistunut suhdetta löytämään. Nykyajan miehet on jotenkin outoja ja täynnä itseään.. en ihmettele sinkkunaisia kun katsoo miestarjonta. Se on nimittäin luokattoman huonoa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luin tuo kirjan keväällä, kosketti, koska olin 39v mies ilman seurustelu- tai seksikokemuksia.

Niin vain tänä vuonna elämäni mullistui, nyt on 8 kuukautta takana ihanan naisen kanssa!!!!!

Ikinä ei tiedä mitä ja missä iässä tulee vastaan se oikea, tai ainakin ensimmän suhde.

Minä tiedän: sitä ei tule.

T. 40v ikisinkku/neitsytnainen

Oletko varma, ettei tuo ole itseään toistava profetia. - Vai pitäsikö itsekin alkaa hokemaan,e ttä en saa parsiudetta en saa, en saa... sitä ei ikinä tule vastaan ei missään eikä koskaan ei ei ei.

Sen sijaan, että edelleen vaikka olen jo noin 40 vuotias ikisinkku yritän uskoa ja elää toiveissa, että kohtaan ja löydän oman rakkaani ja sen yhden ja erityisen, jos niin on tarkoitettu. Ellen kohtaa, niin sitten elän ja olen sinkkuna kuten tähänkin asti.

Molemmissa on varmasti puolensa. Vaikka huomaankin toisinaan kysyväni, että mitä oikeastaan toivon tai olen unelmoin kun haaveksin ja elän tai olen elätellyt toivetta ja unelmaa siitä, että löytäsin ja kohatsin hänet, jonka kanssa haluaisin ja, joka haluaisin suunnileen yhtä paljon elää ja olla kanssani parisuhteessa. 

Tai olenko vain hölmö tai siis hölmömpi kuin mitäö itse osaan itseöni pitää  kun kuvittelen tosiinaan myös olevani jollekin parempi kumppani osaksi siksi, että viihdyn ja nautin myös elostani sinkkuna.

En usko, että sinkkuus sinänsä tekisi minusta parempaa mutta tuskin yksin parisuhteessa elmäinenkään tekee kenestäkään arvokkaampaa, vai miksi tekisi?

Minä olisin 100% varmasti sinkku, jos en olisi ruvennut ryyppäämään nuorena, eikä sekään ihan heti auttanut. Sen myötä sain kuitenkin kivan kaveriporukan, bileitä, reissuja, ihmiskontakteja ja vähän estottomuuttakin. Toinen mikä omalla kohdalla todennäköisesti auttoi oli asiakaspalvelutyö, jossa opin lisää small talkia ja sitä hemmetin hymyilyä. Itselläni siis lähtökohtaisesti huonot sosiaaliset taidot, huono itsetunto ja ulkonäöltäni olen tavis. Haaveammattini on edelleen kirjailija, olen sisimmässäni pohdiskelija ja aika herkkäkin, mutta olen elänyt ns. luonteeni vastaisesti suoraan sanottuna siksi, että halusin olla suositumpi koulukiusauskokemusten jälkeen.

Karu totuus omalla kohdallani, mutta näin se on. Veikkaan että Suomessa on varsin vaikea löytää kumppania ilman alkoholia, jos ei ole luonteeltaan todella sosiaalinen ja ulkomuodoltaan hyvin viehättävä. Ja uskis-piirit erikseen, mutta tällaisena tavallisena ateistina.

Kokemukseni mukaan aika moni mieskin esittää ehjempää ja sosiaalisempaa kuin onkaan. Herkkiä ja ihania ihmisiä olen tavannut ja sellaisen kanssa yhteenkin päätynyt, vaikka ollaankin alkuun esitetty vähän sosiaalisempia ja menevämpiä. En voi siltikään suositella tällaista lähestymistapaa ongelmaan, kerroin vain kokemukseni.

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä on tosi raskasta kun sinkkunaisia pidetään jotenkin viallisina. Mun kokemus sinkkunaisista on se että kukaan ei vaan heitä halua ja sinkkumiehistä se että ovat nirsoja.

Esim mä olen tiimalasivartaloinen ja luonnonkaunis töissä oleva 25 vuotias eikä kukaan ole koskaan halunnut seurustella kanssani. Olen käyttänyt jo pitkään tinderiä mutta sieltä en ole onnistunut suhdetta löytämään. Nykyajan miehet on jotenkin outoja ja täynnä itseään.. en ihmettele sinkkunaisia kun katsoo miestarjonta. Se on nimittäin luokattoman huonoa!

Ohis Itse en miehenä halua päätellä naisten tasoa tai tasottomuutta tinderin perruteella. - En itse vaikka sinkku olen halua mennä tinderiin lainkaan koska kiusaa sen maine "seksitutkana" ja tai "panosovelluksena"  ....

Vierailija kirjoitti:

Mummomainen tyyli näyttäisi olevan vai peitteleekö löysällä hameella leveää lantiota?

Miksi leveää lantiota haluaisi peitellä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän kirjailijan elämästä en tiedä mitään, mutta eräällä samaa ikäluokkaa olevalla ystävälläni on sama tilanne (ei ole seurustellut kenenkään kanssa, vaikka olisi parisuhdetta toivonut). Ystävällä on ilmeisesti lapsuuden traumoja vanhempien onnettomasta parisuhteesta. Tämä näkyy erikoisena rajattomuutena. Toisaalta hän voi ns. säätää useamman ventovieraan tai puolitutun kanssa samanaikaisesti hyvinkin vapautuneeseen ja elämyshakuiseen tyyliin. Kun sitten joku ihastuu häneen emotionaalisella tasolla ja pyytää esim. kahville, ystäväni menee täyteen paniikkiin. Hän kokee painetta suostua treffeihin, koska pelkää muiden pitävän häntä ilkeänä ihmisenä, joka aiheuttaa toiselle sydänsuruja. Kuitenkin ajatus treffeistä on hänestä tosi vastenmielinen, vaikka se ihminen olisi ollut "säätönä" hänestä viehättävä. Kaipa kysymys on jostakin hallinnan menettämisen pelosta, tiedä häntä. Minusta näyttää siltä, että ystäväni pitää siitä ajatuksesta, että olisi parisuhteessa, mutta oikeassa elämässä seurustelu ei sitten kuitenkaan onnistu. En tiedä, kuinka tavallista tällainen on, mutta ystäväni kohdalla seurustelemattomuus johtunee lähes kokonaan omasta toiminnasta ja traumoista sen taustalla.

Joko haluaa parisuhdetta, tai sitten haluaa elää. Ystävälläsi on ystäviä ja hänellä on miehiä. Eli ei syytä valittaa mistään.

Periaatteessa näinkin, enkä pidä minään objektiivisesti määriteltävänä ongelmana sitä, miten hän seuraelämänsä järjestää. Ystäväni on vain itse sanonut kaipaavansa kovasti pitkäaikaisempaa kumppania, joten sellaisen puuttuminen tuottaa hänelle ainakin jonkinasteista surua. Siinä mielessä hänellä on "syytä valittaa". Hänen sanansa ja tekonsa ovat ristiriidassa, mikä tuntuu minusta järjettömältä, mutta varmasti hyvin loogiselta hänen näkökulmastaan käsin. - se jolle vastasit

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mummomainen tyyli näyttäisi olevan vai peitteleekö löysällä hameella leveää lantiota?

Miksi leveää lantiota haluaisi peitellä?

Siksi kun se on ruma.

Vierailija kirjoitti:

Minä olisin 100% varmasti sinkku, jos en olisi ruvennut ryyppäämään nuorena, eikä sekään ihan heti auttanut. Sen myötä sain kuitenkin kivan kaveriporukan, bileitä, reissuja, ihmiskontakteja ja vähän estottomuuttakin. Toinen mikä omalla kohdalla todennäköisesti auttoi oli asiakaspalvelutyö, jossa opin lisää small talkia ja sitä hemmetin hymyilyä. Itselläni siis lähtökohtaisesti huonot sosiaaliset taidot, huono itsetunto ja ulkonäöltäni olen tavis. Haaveammattini on edelleen kirjailija, olen sisimmässäni pohdiskelija ja aika herkkäkin, mutta olen elänyt ns. luonteeni vastaisesti suoraan sanottuna siksi, että halusin olla suositumpi koulukiusauskokemusten jälkeen.

Karu totuus omalla kohdallani, mutta näin se on. Veikkaan että Suomessa on varsin vaikea löytää kumppania ilman alkoholia, jos ei ole luonteeltaan todella sosiaalinen ja ulkomuodoltaan hyvin viehättävä. Ja uskis-piirit erikseen, mutta tällaisena tavallisena ateistina.

Kokemukseni mukaan aika moni mieskin esittää ehjempää ja sosiaalisempaa kuin onkaan. Herkkiä ja ihania ihmisiä olen tavannut ja sellaisen kanssa yhteenkin päätynyt, vaikka ollaankin alkuun esitetty vähän sosiaalisempia ja menevämpiä. En voi siltikään suositella tällaista lähestymistapaa ongelmaan, kerroin vain kokemukseni.

Tämä on totta, että ilman alkoholia meidän kansakunta ei toimi.