Olen täysin kyllästynyt perhe-elämään

Ja jos vika on itsessä, niin onhan se kamala asia.

Ap

[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 02:57"]

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 13:32"]

Tekstisi oli tosi hämmentävää. Sinä et ole suostunut kasvamaan vanhemmaksi ja aikuiseksi, olet koko ajan poissaoleva, kiukuttelet miehelle siitä että mies on hoitanut hommansa ja huolehtinut osansa vanhemmuudesta, ja kiukuttelet lapsille sitä että sinä et jaksa järjestää heille muuta tekemistä vaan annat olla siellä netissä ja telkkarissa (missä he eivät olisi, jos sinä olisit heidän kanssaan, tekemässä jotain mielekästä). Et salli heille niitä tunteita, mitä sulle ei sallittu lapsena, mutta nykyään sallit kyllä näemmä itsellesi kovastikin itsekeskeistä käytöstä. 

Kuulostaa siltä että et vaan ole halunnut muuttua ja muuttaa käytöstäsi, ja siksi sua aivan erityisesti vituttaa että miehesi handlaa vanhemmuuden paremmin kuin sinä. Tunnet aivan aiheellista syyllisyyttä koska varmasti pystyisit parempaa kuin nyt.  Voit toki hakea jonkun ymmärtämään sinua (sen rakastajan) ja selittämään asiat niin päin, että sinä olet uhri. Sehän ois varsinkin miestä kohtaan varmasti tosi reilua, että ensin hoitaa kodin ja lapset ja ymmärtää sinua ymmärtämästä päästyää masennuksessasi, ja sinä menet ja petät. 

[/quote]

Mä luen kyllä aloittajan kirjoituksen ihan eri tavalla kuin sinä, joka olet ilmeisesti juuri ns. vahva ihminen, joka vaatii sellaista sitten muiltakin. Olet ehkä juuri sellainen ihminen kuin ap:n äiti, joka vaikuttaa olleen sellainen jyräävä persoona, joka esti ap:n kasvun aikuiseksi. Ei ihminen opi yhtäkkiä ja mystisesti ottamaan vastuuta ja pärjäämään, vaan se pitäisi lapsena ja nuorena opetella vähitellen. Mutta narsistinen vanhempi ei anna lapsensa kasvaa ja ottaa vastuuta, vaan lapsi joutuu koko ajan kuulostelemaan, mitä vanhempi haluaisi hänen tekevän sen sijaan, että tekisi omia päätöksiä. Usein tällainen narsistiäiti vielä pukee vallankäyttönsä huolehtimisen kaapuun ja käytännössä tukahduttaa lapsensa oman tahdon ja kyvyt. Mielestäni ap. vaikuttaa pahasti traumatisoituneelta ja kyse on ehkä juuri em. skenaariosta.

t. eräs narsistisen äidin loppuunkulutettu ja hyvään äitiyteen kykenemätön lapsi-nainen

[/quote]

Kaikilla ei todellakaan ole sellaista miestä tai tukijaa aikuisena kuin minulla. Se ei ole mikään ihme, jos ei saa apua, vaan jää asioiden alle ja ongelmiin. Olen tosi onnekas, että miehestäni paljastui tämän kriisin myötä niin mahtava auttaja, enpä tota tiennyt aiemmin ees. Minä symppaan sinua joka tämän kirjoitit aivan kybällä, ei minusta näistä soista nousta ilman apua ja sitä tuntuu olevan vaikea pystyä joko löytämään tai vastaanottamaan joka sekin on osa ongelmaa. Parantuisin heti jos tietäisin miten. Voimia sinulle <3

Ap

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 13:50"]

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 13:32"]

Tekstisi oli tosi hämmentävää. Sinä et ole suostunut kasvamaan vanhemmaksi ja aikuiseksi, olet koko ajan poissaoleva, kiukuttelet miehelle siitä että mies on hoitanut hommansa ja huolehtinut osansa vanhemmuudesta, ja kiukuttelet lapsille sitä että sinä et jaksa järjestää heille muuta tekemistä vaan annat olla siellä netissä ja telkkarissa (missä he eivät olisi, jos sinä olisit heidän kanssaan, tekemässä jotain mielekästä). Et salli heille niitä tunteita, mitä sulle ei sallittu lapsena, mutta nykyään sallit kyllä näemmä itsellesi kovastikin itsekeskeistä käytöstä. 

Kuulostaa siltä että et vaan ole halunnut muuttua ja muuttaa käytöstäsi, ja siksi sua aivan erityisesti vituttaa että miehesi handlaa vanhemmuuden paremmin kuin sinä. Tunnet aivan aiheellista syyllisyyttä koska varmasti pystyisit parempaa kuin nyt.  Voit toki hakea jonkun ymmärtämään sinua (sen rakastajan) ja selittämään asiat niin päin, että sinä olet uhri. Sehän ois varsinkin miestä kohtaan varmasti tosi reilua, että ensin hoitaa kodin ja lapset ja ymmärtää sinua ymmärtämästä päästyää masennuksessasi, ja sinä menet ja petät. 

[/quote]

Joo, tiedostan tämän, mutta en tiedä tapaa muuttaa asioita. Enkä varsinaisesti ole katkera miehelle kuin osasta asioita ja siinäkin teen väärin (mutta myös mulle on tehty väärin lapsuudenkodissani tavoilla, joista ei ole kuin harmaa aavistus), minusta on hienoa, että mies kantaa vastuun ja osaa olla vanhempi. Mutta itse en osaa ja vituttaa kun luulin saavani mieheltä apua ja tukea siihen, mutta olenkin jäänyt siinä vaille tukea ja apua. Yksin, paitsi että mies tietää, että olen mielestäni yksin.

Ap

[/quote]

Miehesi ei ole terapeuttisi. Se varmaan on syynä seksin vähyyteenkin. Hoivasuhde puolisoon on varmin seksintappaja.

[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 10:05"]

Minkä iläi

ikäisenä sait esikoisen?

[/quote]

35v. 

Ap

Ja siis mun on vaikea puhua tästä livenä, miettikää että avautuisin tän aloituksen vaikkapa työkaverille. (Mulla ei ystäviä juuri ole tai jos onkin niin he tietää ja on auttaneet sen avun, minkä pystyvät.) Ei ole tod näköistä, että saisin tukea. Tai ymmärrystä. Täytyisi sattua juuri samaa kokenut ihminen tai muuten hyvin humaani tapaus, että olisi ihan että voi hitsi ja silleen...Suurin osa varmaan ajattelis, että luoja, onko toi hullu.  Mutta täältä olen saanut ja siitä olen kiitollinen.

ap

[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 10:21"]

Et uskalla oman mukavuudenhalusi takia komentaa lapsiasi?!

[/quote]

Mitä se huutaminen auttaisi? Haluaisin puhua heille rauhallisesti ja rakentavasti, mutta en osaa. Hermostun aina ja raivostun. Parempi, etten siis koitakaan. En ole siellä vielä. Heillä on isä, onko sillä väliä, kumpi miestä komentaa? Jos olisin mies ja lapset tottelis kun äiti komentaa niin näkisittekö siinäkin ongelmaa? 

Ap

[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 10:45"]

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 13:50"]

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 13:32"]

Tekstisi oli tosi hämmentävää. Sinä et ole suostunut kasvamaan vanhemmaksi ja aikuiseksi, olet koko ajan poissaoleva, kiukuttelet miehelle siitä että mies on hoitanut hommansa ja huolehtinut osansa vanhemmuudesta, ja kiukuttelet lapsille sitä että sinä et jaksa järjestää heille muuta tekemistä vaan annat olla siellä netissä ja telkkarissa (missä he eivät olisi, jos sinä olisit heidän kanssaan, tekemässä jotain mielekästä). Et salli heille niitä tunteita, mitä sulle ei sallittu lapsena, mutta nykyään sallit kyllä näemmä itsellesi kovastikin itsekeskeistä käytöstä. 

Kuulostaa siltä että et vaan ole halunnut muuttua ja muuttaa käytöstäsi, ja siksi sua aivan erityisesti vituttaa että miehesi handlaa vanhemmuuden paremmin kuin sinä. Tunnet aivan aiheellista syyllisyyttä koska varmasti pystyisit parempaa kuin nyt.  Voit toki hakea jonkun ymmärtämään sinua (sen rakastajan) ja selittämään asiat niin päin, että sinä olet uhri. Sehän ois varsinkin miestä kohtaan varmasti tosi reilua, että ensin hoitaa kodin ja lapset ja ymmärtää sinua ymmärtämästä päästyää masennuksessasi, ja sinä menet ja petät. 

[/quote]

Joo, tiedostan tämän, mutta en tiedä tapaa muuttaa asioita. Enkä varsinaisesti ole katkera miehelle kuin osasta asioita ja siinäkin teen väärin (mutta myös mulle on tehty väärin lapsuudenkodissani tavoilla, joista ei ole kuin harmaa aavistus), minusta on hienoa, että mies kantaa vastuun ja osaa olla vanhempi. Mutta itse en osaa ja vituttaa kun luulin saavani mieheltä apua ja tukea siihen, mutta olenkin jäänyt siinä vaille tukea ja apua. Yksin, paitsi että mies tietää, että olen mielestäni yksin.

Ap

[/quote]

Miehesi ei ole terapeuttisi. Se varmaan on syynä seksin vähyyteenkin. Hoivasuhde puolisoon on varmin seksintappaja.

[/quote]

En ole sanonut, että seksiä on liian vähän. Mies kyllä haluaa mua, mutta ei nyt mennä siihen!!!

Ap

[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 19:48"]

[/quote]Hei sun lapset on jo sen verran isoja, että ilman muuta mukaan kotitöihin. Laitat ne hommiin vaan. Ja sitten harratuksiin ja kavereiden luo niin sittenhän sä olet vapaa vaikka pikku shoppailureissulle.

[/quote]

"Laita"? Miten? Ainakin mulle ois ihan hepreaa. Kun äitini keinoja ei saa käyttää. Mieshän meillä tuonkin saa aikanaan tehdä.

Ap

[/quote]

Hei älä nyt viitsi, aikuinen ihminen. Vikivikivalivali mut munäitiyhyy...jätänpä miehen tehtäväksi tuonkin sitten.

Toi ei ole masennusta. Toi on laiskuutta.

Sun lapset vie joka päivä hoidossa ja koulussa astiat ja tavarat paikoilleen. Ne osaa. Jos sinä et osaa ohjata sun lapsia, sulta puuttuu niin tärkeä osa vanhemmuuden taidoista, että sun on opeteltava se. Otat yhteyttä perheneuvolaan ja kysyt, miten kouluikäisen voi opettaa viemään lautasen pesukoneeseen ja takin naulakkoon. Ne auttaa sua siellä.

Sun äiti saattoi olla monenlainen, mutta nyt sä käytät sun äitiä tekosyynä sille, että itse et anna sun lapsille perustaitoja elämässä selviämiseen. Ihan laiskuuttas. Että jos haluat empatiaa, niin vedä vähän rajaa, jookos.

Voi luoja lopeta jo tuo vinkuminen AP ja tee jotakin. Energiaa sulla on, koska jaksat täällä märistä sivukaupalla. Sun mutsis nyt on ihan tavallinen mutsi onnistumisineen ja epäonnistumisineen. Sä olet 40-vuotias ja pohdit teinitason asioita. Anna olla. Ja painu vittuun.

[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 10:39"]

Ja jos vika on itsessä, niin onhan se kamala asia.

Ap

[/quote]

Ei ole, vaan maailman paras asia. Kun vika on itsessä, sen voi itse korjata. 

[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 11:26"]

[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 10:39"]

Ja jos vika on itsessä, niin onhan se kamala asia.

Ap

[/quote]

Ei ole, vaan maailman paras asia. Kun vika on itsessä, sen voi itse korjata. 

[/quote]

Miten? Kun ei ole hajuakaan?

Ap

[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 11:42"]

[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 11:26"]

[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 10:39"]

Ja jos vika on itsessä, niin onhan se kamala asia.

Ap

[/quote]

Ei ole, vaan maailman paras asia. Kun vika on itsessä, sen voi itse korjata. 

[/quote]

Miten? Kun ei ole hajuakaan?

Ap

[/quote]

Ja vielä kun muut haukkuu päälle ja loukkaa viallista, jolla ei ehkä ole edes aavistustakaan, mikä se vika mistä syytetään on,, niin tuleepa todella hyvä mieli. Niinhän ihmiset tekee, kun huomaavat vian toisessa.

Ap

Eikö se ole niin, että jos se olisi hyvä asia, että viat on itsessä ja ne voi aina vaan korjata, niin kaikki olisivat tyytyväisiä itseensä ja muutenkin kunnollisia? Kuka valitsis, että ei, mä en korjaa tätä vikaani, mä kärsin mieluummin? Vaikka osaisinkin.

Ap

[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 11:44"]

[/quote]

Ja vielä kun muut haukkuu päälle ja loukkaa viallista, jolla ei ehkä ole edes aavistustakaan, mikä se vika mistä syytetään on,, niin tuleepa todella hyvä mieli. Niinhän ihmiset tekee, kun huomaavat vian toisessa.

Ap

[/quote]

Niin. Totta kai. Niin ihmiset tekevät. Sinäkin teet niin. Sua kohdellaan tässä nyt kuin olisit ihan tavallinen ihminen, ja sulla on mahdollisuuksia vaikuttaa elämääsi. Se on hyvä asia, huonommin menisi, jos olisit kaikkien mielestä niin toivoton tapaus, ettei sulle voi kuin hyssytellä. Vaikka siitä tulee paha mieli, niin sen pahan mielen kanssa kyllä pärjää. Se ei ole este toiminnalle.

Hyvä alku on kuunnella niitä, joiden käytökseen ja elämään tietää oman käytöksensä vaikutavan. Ei siis niin, että on jo kieli poskessa valmis selittämään käytöstään ja pakoilemaan sitä omaa vastuuta ja pelkäämään jo valmiiksi sitä omaa ja toisen pahaa mieltä. Vaan ihan että kuuntelee, miltä toisesta tuntuu. Keskittyy siihen toiseen. Yrittää nähdä itsensä toisen silmin. 

Sulla on niin hyvä puoliso, että hän varmasti kertoo, jos kysyt miten voisit tukea häntä ja hänen jaksamistaan. Miten hän kokee sen, että et komenna lapsia, tai vastaavasti, että raivostut. Voit kysyä lapsilta, ihan ohimennen jonkun pelin tai yhdessä puuhaamisen lomassa, miltä tuntuu jos äiti hermostuu. Jos siis teillä on ongelmana tämä, että et tiedä miten lapset kohdataan jämäkästi mutta raivostumatta. Sitten vaan kuuntelet. Yritä välttää loukkaantumista ja ajatella järjellä. Heti kun päässä alkaa pyöriä levy, jolla oikeuttaa oman käytöksensä sillä että on itse kokenut kovia, niin sen levyn voi katkaista. Sehän selvästi ei ole auttanut tähänkään mennessä. 

Minkään ei tarvitse muuttua, ainakaan heti. Mut pitää vaan tajuta miltä muista tuntuu se oma käytös. Ja ottaa se yhtä vakavasti kuin mitä ottaa omat tunteensa.

[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 11:59"]

[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 11:44"]

[/quote]

Ja vielä kun muut haukkuu päälle ja loukkaa viallista, jolla ei ehkä ole edes aavistustakaan, mikä se vika mistä syytetään on,, niin tuleepa todella hyvä mieli. Niinhän ihmiset tekee, kun huomaavat vian toisessa.

Ap

[/quote]

Niin. Totta kai. Niin ihmiset tekevät. Sinäkin teet niin. Sua kohdellaan tässä nyt kuin olisit ihan tavallinen ihminen, ja sulla on mahdollisuuksia vaikuttaa elämääsi. Se on hyvä asia, huonommin menisi, jos olisit kaikkien mielestä niin toivoton tapaus, ettei sulle voi kuin hyssytellä. Vaikka siitä tulee paha mieli, niin sen pahan mielen kanssa kyllä pärjää. Se ei ole este toiminnalle.

Hyvä alku on kuunnella niitä, joiden käytökseen ja elämään tietää oman käytöksensä vaikutavan. Ei siis niin, että on jo kieli poskessa valmis selittämään käytöstään ja pakoilemaan sitä omaa vastuuta ja pelkäämään jo valmiiksi sitä omaa ja toisen pahaa mieltä. Vaan ihan että kuuntelee, miltä toisesta tuntuu. Keskittyy siihen toiseen. Yrittää nähdä itsensä toisen silmin. 

Sulla on niin hyvä puoliso, että hän varmasti kertoo, jos kysyt miten voisit tukea häntä ja hänen jaksamistaan. Miten hän kokee sen, että et komenna lapsia, tai vastaavasti, että raivostut. Voit kysyä lapsilta, ihan ohimennen jonkun pelin tai yhdessä puuhaamisen lomassa, miltä tuntuu jos äiti hermostuu. Jos siis teillä on ongelmana tämä, että et tiedä miten lapset kohdataan jämäkästi mutta raivostumatta. Sitten vaan kuuntelet. Yritä välttää loukkaantumista ja ajatella järjellä. Heti kun päässä alkaa pyöriä levy, jolla oikeuttaa oman käytöksensä sillä että on itse kokenut kovia, niin sen levyn voi katkaista. Sehän selvästi ei ole auttanut tähänkään mennessä. 

Minkään ei tarvitse muuttua, ainakaan heti. Mut pitää vaan tajuta miltä muista tuntuu se oma käytös. Ja ottaa se yhtä vakavasti kuin mitä ottaa omat tunteensa.

[/quote]

Aika paha. Eikös mun äiti ole koko mun elämäni ollut sitä mieltä, että mun käytös vaikuttaa hänen elämäänsä ja miten mä olisin voinut äitini tyydyttää? 

Ymmärrän joo sun pointin, mutta tuntuu, että ei onnistu ei vaan. En tasan kyllä nyt mieti vaikuttaako mun käytös  minnekään, miettiköön ensin muut mun ympärillä miten MINUUN vaikuttaa heidän käytöksensä ja niinhän mun mies just ONNEKSI tekeekin. 

Mua ei tässä elämässä tarvita jos se on siitä kiinni, etten mä vahingoita muita. Mä voin painua heti tästä kodista helvettiin tai vittuun tai kuolla. 

Mutta ehkä huomenna mulla on mahdollisuus raottaa tuotakin verhoa. Mutta todellakin haluan, että viimeistään nyt ajatellaan MINUA. 

Ap

[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 12:16"]

[/quote]

Aika paha. Eikös mun äiti ole koko mun elämäni ollut sitä mieltä, että mun käytös vaikuttaa hänen elämäänsä ja miten mä olisin voinut äitini tyydyttää? 

Ymmärrän joo sun pointin, mutta tuntuu, että ei onnistu ei vaan. En tasan kyllä nyt mieti vaikuttaako mun käytös  minnekään, miettiköön ensin muut mun ympärillä miten MINUUN vaikuttaa heidän käytöksensä ja niinhän mun mies just ONNEKSI tekeekin. 

Mua ei tässä elämässä tarvita jos se on siitä kiinni, etten mä vahingoita muita. Mä voin painua heti tästä kodista helvettiin tai vittuun tai kuolla. 

Mutta ehkä huomenna mulla on mahdollisuus raottaa tuotakin verhoa. Mutta todellakin haluan, että viimeistään nyt ajatellaan MINUA. 

Ap

[/quote]

Ja taas. Minä sitä ja tätä, mutta kun mun äiti.  Voi hyvänen aika sun kanssa. Mitäpä, jos antaisit sen äitisi nyt hetken olla vapaalla sun päästä ja kurkkaisit sinne ihan omana itsenäsi. Sä tarvitset selvästi sun äitiä tosi kovasti siihen, ettet itse pääse kasvamaan ja kehittymään.

Onko realistinen toive, että kaikki ajattelisivat sinun tarpeitasi? Montako aikuista ihmistä tiedät, jotka voivat elää niin? On hirveän näppärää asettaa elämälle vaatimus, joka ei voi täyttyä, milloinkaan, ja sitten perustella sillä se, että on niin pettynyt elämään ettei edes yritä. 

Mies kommentoi, ettei hänelle nyt ainakaan ole liian rasittavaa ja että ollaan onnistuttu lasten kanssa ihan hyvin. Eli ei se just nyt odota minulta muuta. Mulla on just ollut se, että odotuksia on ollut, en ole kokenut aikaisemmin, että milloinkaan  ajatellaan mua. Koska äiti ei tehnyt sitä. Antoi vaatteet ja hoiti, mutta ei muuta.

Ap

Jos olen teistä ihan kamala, niin sitten olen. 

[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 12:21"]

[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 12:16"]

[/quote]

Aika paha. Eikös mun äiti ole koko mun elämäni ollut sitä mieltä, että mun käytös vaikuttaa hänen elämäänsä ja miten mä olisin voinut äitini tyydyttää? 

Ymmärrän joo sun pointin, mutta tuntuu, että ei onnistu ei vaan. En tasan kyllä nyt mieti vaikuttaako mun käytös  minnekään, miettiköön ensin muut mun ympärillä miten MINUUN vaikuttaa heidän käytöksensä ja niinhän mun mies just ONNEKSI tekeekin. 

Mua ei tässä elämässä tarvita jos se on siitä kiinni, etten mä vahingoita muita. Mä voin painua heti tästä kodista helvettiin tai vittuun tai kuolla. 

Mutta ehkä huomenna mulla on mahdollisuus raottaa tuotakin verhoa. Mutta todellakin haluan, että viimeistään nyt ajatellaan MINUA. 

Ap

[/quote]

Ja taas. Minä sitä ja tätä, mutta kun mun äiti.  Voi hyvänen aika sun kanssa. Mitäpä, jos antaisit sen äitisi nyt hetken olla vapaalla sun päästä ja kurkkaisit sinne ihan omana itsenäsi. Sä tarvitset selvästi sun äitiä tosi kovasti siihen, ettet itse pääse kasvamaan ja kehittymään.

Onko realistinen toive, että kaikki ajattelisivat sinun tarpeitasi? Montako aikuista ihmistä tiedät, jotka voivat elää niin? On hirveän näppärää asettaa elämälle vaatimus, joka ei voi täyttyä, milloinkaan, ja sitten perustella sillä se, että on niin pettynyt elämään ettei edes yritä. 

[/quote]

Juu siis kommentistasi on varmasti mulle apua. Mutta tuntuu kuin puukolta haavassa lukea se, koska MILLOIN mua ois ajateltu, ennen kuin nyt? Miksen mä ole saanut kasvaa odottaen, että mua ajateltaisiin ja valinnut/toiminut SEN mukaan? Mä olen vain tuntenut koko ajan, että minulta vain odotetaan, odotetaan, odotetaan ja haukutaan, kun enhän mä osaa. Eli ei ole mun vieressä ajateltu, että miten MINUUN vaikuttaa esim. vaikka äitini hänen käytöksensä. Kyllä olen katkera siitä just nyt. Vastahan te aloitte minua tukea eilen, vähän armoa siihen, missä tahdissa prosessoin mun muutoksia, kuten toisaalta sanoitkin, että aikaahan se vie. 

En mä sano kaikkea ulos, et se on sit ikuisesti kiveen hakattu niin, vaan osin höpisen myös nähdäkseni miltä se itselleni kuulostikaan, että sanoin taas noin ja näin, vaikka se ois hölmöäkin joskus. Kaikesta sieltä seasta ne helmiajatukset sitten (toivottavasti) löytyvät ja jopa muodustuvat. Kommentistasi oli oikeesti silti tosi paljon apua, nyt taas vasta mä näen, että muakin ois kuulunut kohdella noin. On vaikea itse antaa jos on siinä käsityksessä, että se, miten toisten toiminta minuun vaikutttaa ei ole mikään issue. 

Oikeasti olen mielestäni saanut vähemmän sen ajattelua, miten asiat vaikuttaa minuun kuin itse ajatellut muita, nämä tosin lapsuudessani, se on totta, ei nyt. En taida edes elää tätä päivää, se on niin vaikeaa nähdä tämä päivä, mutta ehkä huomenna eli heti kun kykenen. Mistä en ole kyllä liian toiveikas.

En mä tiedä, onko mahdollista löytää monia ihmisiä, jotka ei haluais koko ajan ajattella mua. En osaa kuitenkaan muiden kanssa olla. Pahoitan mieleni, koska se on mulle vihan tai välinpitämättömyyden merkki mua kohtaan jos ei haluta ajatella mua. 

Ap

Jos mieleni pahoitan, niin jään vain hiljaa pois, jos joku nyt kuvittelee, että vaatisin ketään mua ajattelemaan. 

Ap

Sanoin tuon viimeisen lähinnä vain, että tällainen tämä tilanne on, en pyytääkseni apua siihen tai ratkaisua. Eiköhän tässä ole tullut jo niin monta hyvää juttua, että pureskelen niitä ensin. Mutta todella joo kaveruudet loppuu siihen, kun näen, ettei mua nähdä. Enkä tiedä, miten toisin itseäni esille, mitä mä hluan. Mutta en ala sitä nyt työstämään, perhe tärkeämpi just nyt.

Ap