Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen täysin kyllästynyt perhe-elämään
29.03.2015 |
Olen täysin kyllästynyt perhe-elämään ja meillä on siis kaksi lasta, 5- ja 7-vuotiaat. Kaikki muuttui tietysti, kun lapset tulivat taloon. Vauvavuodet menivät hyvin, kun mies hoiti paljon lapsia ja itse sain vielä jatkaa elämääni suurin piirtein sellaisena, kuin olin kuvitellutkin lapsiperheen arjen olevan, eli söpöä, kaunista ja aikuisten ohjaamaa.
Mutta nyt kun lapset ovat 5- ja 7, olen täysin vittuuntunut mieheeni ja siihen, että lapset määräilevät meillä kaikesta. Tai voi olla, että he saavat vain enemmän tilaa kuin minä aikoinani, mieheni kyllä asettaa heille rajoja, mutta ne ovat way out of missä minun rajani kulkisivat, mutta raakalaismaisen luonteeni takia en uskalla oman mukavuudwn haluni takia komentaa lapsia, etten vaikuttaisi pelottavalta ja huutavalta vanhemmalta.
Meillä on siis aika isot näkemyserot miehen kanssa siitä, miten iso rooli lapsilla saa koko perheen sisällä olla. Olen pohtinut välillä rakastajan eli ulkopuolisen miessuhteen hankkimista, kun miehestäni on tullut ihan kanaemo ja itsellä taas olisi aivan muita tarpeita. Ei nyt ensisijassa ja vain seksi, vaan haluaisin esim. viikonloppuaamuisin herätä niin, ettei jokapaikassa ole mölisemässä lapsia. Haluaisin mieheni takaisin. Haluaisin lapset näkyy, muttei kuulu -muottiin. Ja toisaalta en haluaisi, koen, että se olisi lapsille varmaan pahaksi. Minut kasvatettiin niin. Kun olin lapsi, minun piti miellyttää äitiäni ja kun olen "äiti", minun pitää miellyttää lapsiani. Todella vituttavaa. En tiedä mitä tekisin. En haluaisi jättää koko paskaa taaksenikaan, lapsista olen jotenkin ihana ja he tarvitsevat minua, kun kerran saavat olla kuin pellossa kanssani. Luulen, että jos meillä olisi minun sääntöni, heitä ei haittaisi, vaikka muuttaisin poiskin tai sitten meillä varmaan olisi aina huutoa ja itkua. On sitä kyllä nytkin ihan liikaa. En tiedä, mikä on tarpeeksi. Haluaisin kieltää marinat kokonaan.
Kommentit (233)
Nyt on pakko kysyä, että paljonko sulla ap on ikää? Lapset on sen ikäisiä ja terapiahistoria sen verran pitkä, että kuvittelin että olet jo lähempänä neljääkymppiä, mutta siitä voi ilmeisesti ottaa parikymmentä vuotta pois...olet niin kiinni äidissäsi, että jonkinlainen terve irtaantuminen olisi varmasti jo paikallaan. Ihan ilman traumojakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 20:41"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 20:19"]
Sitäpaitsi sanoin jo aiemmin, ettei mun äiti puhu mistään asioistaan. Ystävilleenkin hänen mielestään pitää aina olla hyväntuulinen ja jos on huono mieli se pitää piilottaa, eli sellaista teatteria. Eli äidin puhumattomuus ei johdu minusta, että olis huonot välit. Äiti jos puhuisikin niin se olisi sitä muiden ihmisten syyttelyä, ei siinä voi mitään tuollaisia ahaa-elämyksiä hänen persoonastaan syntyä. Enköhän mäkin samaan kun sinä kykenisi, jos olisi kuule mahdollista, sen verran on itsessä terapeutin vikaa kun oon ravannut niissä. Omia ongelmiani en vaan osaa ratkoa haha :D
Ap
[/quote]
Eli äitisi on sisimmässään hyvin yksinäinen, rakkaudeton ihminen. Hänellä on kokemus, että hän ei kelpaa kenellekään jos ei ole aina hyväntuulinen, eli jos hänellä ei ole aina tarjota jotain palkkioksi siitä että hänen kanssaan ollaan. Hänellä ei ole luottamusta elämään, ei siihen että joku rakastaisi. Tätä ihmistä kukaan ei ole koskaan todella nähnyt ja hyväksynyt. Tällaisen ihmisen taustalla on tarina, jota kukaan ei ole kuullut koska tällä ihmisellä on tunne, ettei hän uskalla kertoa sitä tarinaa kenellekään. Ettei hän ole sen arvoinen että ketään kiinnostaisi. Ja sitä tärkeämpää olisi, että joku sen kuulisi, että seuraavat sukupolvet ymmärtäisivät itseään. Tässä mun ahaa-elämys sun äidistä.
[/quote]
No joo, varmaan. Kun ei vaan olis kiusannut sitä pikkutyttöä niin kaikki ois annettu anteeksi. Tai pyytäisi itse anteeksi. Se paskapää. Samalla laillahan varmasti Sirpa Laamasesta löytyy se kiusattu pieni lapsi (ihan oikeasti löytyy).
Ap
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 19:49"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 19:20"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 19:14"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 18:43"]
Kannattaisi ehkä lukea mitä ap on kirjoittanut. Ap:lla on kaksi lasta. Neuvosi ovat muutenkin falskeja ja yksinkertaistavia. Ap on kertonut käyneensä monelaisissa terapioissa ja sinä heität kommentteja anteeksi annosta, aivan kuin se olisi niin yksinkertaista. Kai tuo ap:n luettelema terapiakirjo jo kertoo, ettei hän ihan helposti siihen kykene. Sen verran rikki hän on.
[/quote]
Ap on kirjoittanut hei vauva-palstalle, ei millekään psykoterapiapalstalle. :D Hän saa täältä tavallisten ihmisten ohjeita, niiden joista useimmilla on vähän vähemmän täydellinen lapsuus. Jos täällä otetaan se asenne, että ap on niin rikki ja toivoton tapaus että vain ammattipsykiatri voi hänelle vastata, tähän viestiketjuun ei olisi tullut yhtään viestiä. Tämä on keskustelua, johon jokainen tuo oman näkökulmansa ja oman kokemuksensa. Sitä, mikä niistä ap:tä auttaa, ei voi kukaan tietää.
[/quote]
Kannattaa silti lukea mitä ap on kertonut. Tuossa joku sanoi, että "jos sinulla olisi enemmän kuin yksi lapsi, tietäisit...". No kun ap kertoo heti alussa, että hänellä on kaksi lasta.
Toisessa viestissä ap kertoo monista eri terapiamuodoista joita hän on kokeillut. Sitten perään joku sanoo, että annat vaan kato anteeksi.
Minusta nuo kommentit vain kertovat, ettei neuvoja ole vaivautunut lukemaan ap:n viestejä.
[/quote]
Tai sinä (ap?) et lukenut minun viestiäni? Kirjoitin, että "jos sinulla olisi enemmän kuin kaksi lasta..."
Ilmeisesti terapiat eivät ole auttaneet, koska ap on edelleen täynnä syytöksiä muita kohtaan. Voisiko hän kokeilla toisenlaista lähestymistapaa, jos syyttely ei ole tähän asti auttanut. Hän ei voi muuttaa äitiään eikä menneisyyttään, joten onko muita keinoja kuin anteeksianto ja sen hyväksyminen, että menneisyys oli paskaa, mutta nyt on nyt. Ei ole mielestäni reilua, että hän syyttää raskaasta perhe-elämästäänkin äitiään, aikuinen ihminen. Hänen äitinsä on ihminen, ja ihmiset tekevät virheitä. Sen ymmärtäminen voisi auttaa ap:tä enemmän kuin pään silittely.
Elämä on raskasta, jos kuvittelee voivansa kontrolloida ja hallita kaikkea ja kaikkia, ja kun näin ei käykään, aletaan etsiä syyllistä. Se syyllinen on vieläpä yleensä joku muu kuin itse. Ihmiset kasvavat ja käyvät oman taistelunsa jokainen, se on vain hyväksyttävä.
47
[/quote]
Ajatteletko, ettei hän olisi kuullut tätä samaa terapioissaan? Eiköhän olisi sen jo tehnyt jos olisi siihen kykeneväinen. Ei ymmärrys ja anteeksianto ole avain kaikkeen. Kaikkea ei tarvitse ymmärtää. En minäkään lähtenyt ymmärtämään miksi minua käytettiin hyväksi. Ei siinä auta tieto, että hyväksikäyttäjääkin on käytetty hyväksi tai muuta vastaavaa. Tärkeintä oli ottaa elämässä ohjat omiin käsiin ja minun kohdallani se tarkoitti vanhempieni jättämistä taakseni elämässäni. Nykyään minulla on oma perhe, johon ei vanhempani enää kuulu millään tapaa. Sen se vaati, että pääsin jaloilleni. Terapia oli isona apuna tässä irtautumisprosessissa.
Olet niin vihainen sun äidille, että ei teillä voi olla minkäänlaista normaalia vuorovaikutusta. Ei vihaisen ihmisen kanssa vaan voi olla. Olitte yhteydessä tai ette, niin vain sinä voit päästää irti siitä vihasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 20:41"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 20:19"]
Sitäpaitsi sanoin jo aiemmin, ettei mun äiti puhu mistään asioistaan. Ystävilleenkin hänen mielestään pitää aina olla hyväntuulinen ja jos on huono mieli se pitää piilottaa, eli sellaista teatteria. Eli äidin puhumattomuus ei johdu minusta, että olis huonot välit. Äiti jos puhuisikin niin se olisi sitä muiden ihmisten syyttelyä, ei siinä voi mitään tuollaisia ahaa-elämyksiä hänen persoonastaan syntyä. Enköhän mäkin samaan kun sinä kykenisi, jos olisi kuule mahdollista, sen verran on itsessä terapeutin vikaa kun oon ravannut niissä. Omia ongelmiani en vaan osaa ratkoa haha :D
Ap
[/quote]
Eli äitisi on sisimmässään hyvin yksinäinen, rakkaudeton ihminen. Hänellä on kokemus, että hän ei kelpaa kenellekään jos ei ole aina hyväntuulinen, eli jos hänellä ei ole aina tarjota jotain palkkioksi siitä että hänen kanssaan ollaan. Hänellä ei ole luottamusta elämään, ei siihen että joku rakastaisi. Tätä ihmistä kukaan ei ole koskaan todella nähnyt ja hyväksynyt. Tällaisen ihmisen taustalla on tarina, jota kukaan ei ole kuullut koska tällä ihmisellä on tunne, ettei hän uskalla kertoa sitä tarinaa kenellekään. Ettei hän ole sen arvoinen että ketään kiinnostaisi. Ja sitä tärkeämpää olisi, että joku sen kuulisi, että seuraavat sukupolvet ymmärtäisivät itseään. Tässä mun ahaa-elämys sun äidistä.
[/quote]
Hei mitä mieltä ootte, jos meilaisin tämän analyysin äidilleni? En laittaisi, että mistä se oli, mutta voisin kysyä, tunnistaako hän itseään? Toisaalta pelkään, että äiti pragaa, jos kuulee, että nyt joku ymmärtäisi (mutta se en oikeasti ole minä, koska mä oon liian katkera.) mutta sitten se anteeksianto ja kaikki jää saamatta, kun mä en silti aikoisi olla se, joka ekana silittää nyt tässä hänen päätään.
Ap
Sun äiti on kiusannut sua 18 vuotta, mutta sinä olet kiusannut itseäsi 22 vuotta. Ihan oikeasti, pitäiskö sun pistää välit poikki äitiisi. Mä en usko että äitisi ikinä voi antaa sinulle mitä haluat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 20:54"]
Olet niin vihainen sun äidille, että ei teillä voi olla minkäänlaista normaalia vuorovaikutusta. Ei vihaisen ihmisen kanssa vaan voi olla. Olitte yhteydessä tai ette, niin vain sinä voit päästää irti siitä vihasta.
[/quote]
Tuossa on vain se vaara että kun yrittää pyristellä eroon vihasta, tilalle tulee masennus. Vihalla on usein syykin. On hyvä ensin tuntea oikeutettua vihaa, sitten surua ja lopulta vaan päästää (oikeasti) irti.
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 20:57"]
Hei mitä mieltä ootte, jos meilaisin tämän analyysin äidilleni? En laittaisi, että mistä se oli, mutta voisin kysyä, tunnistaako hän itseään? Toisaalta pelkään, että äiti pragaa, jos kuulee, että nyt joku ymmärtäisi (mutta se en oikeasti ole minä, koska mä oon liian katkera.) mutta sitten se anteeksianto ja kaikki jää saamatta, kun mä en silti aikoisi olla se, joka ekana silittää nyt tässä hänen päätään.
Ap
[/quote]
Jossain vaiheessa alkoi ihan oikeasti tuntua, että sussa taitaa olla sellainen pimeä puoli jota et tiedosta. Toivottavasti käsittelet sitäkin siellä terapiassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja siis tuo analyysi äidistäni koskee mielestäni myös minua. Tai siis koen ihan samaa. Tajusin esim. suhteessani mieheeni noin 4 viikkoa sitten, että saan häneltä tukea. Ollaan oltu 8 vuotta yhdessä ja nyt mulle tuli havainto, että mun mies tukee minua. Aikaisemmin vain odotin, että koska se kampittaa, kun /jos en ole kunnolla. Ja ihmettelin, että onpas kiltti, kun ei kampita.
Ap
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 21:00"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 20:54"]
Olet niin vihainen sun äidille, että ei teillä voi olla minkäänlaista normaalia vuorovaikutusta. Ei vihaisen ihmisen kanssa vaan voi olla. Olitte yhteydessä tai ette, niin vain sinä voit päästää irti siitä vihasta.
[/quote]
Tuossa on vain se vaara että kun yrittää pyristellä eroon vihasta, tilalle tulee masennus. Vihalla on usein syykin. On hyvä ensin tuntea oikeutettua vihaa, sitten surua ja lopulta vaan päästää (oikeasti) irti.
[/quote]
Juuri näin. Tätä kaavaa terapeuttini on minullekin kertonut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 20:49"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 20:45"]
Miksi aloittaja olet noin tiiviisti yhteydessä äitiisi, jos äitisi pilaa elämäsi ja tekee kaiken väärin? Etkö voi vaan ottaa etäisyyttä?
[/quote]
En oikeastaan juuri nyt olekaan. Luulin jo välillä olevani tasapainossa hänen kanssaan ja silloin koitin vielä hakea jonkinmoista yhteyttä häneen, mutta huomasin sitten kun mulle tuli oma kriisini, etten olekaan. Silloin tein kyllä pesäeroa, mutta olen myös koittanut vielä kerran kuulostella, mitä hän todella ajattelee minusta, ennen kuin lasken irti. Minusta on kauheaa, ettei mulla ole rakastavaa äitiä. Se on kauheaa. Tarttisin rakkautta.
Ap
[/quote]
Mulla sama. Lohdullista on, että monet muut (isä, isovanhemmat ym.) ovat vilpittömästi rakastaneet. Ja lopulta tunnen ehkä jopa sääliäkin äitiäni kohtaan, koska hän ei pysty vilpittömästi rakastamaan.
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 21:00"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 20:57"]
Hei mitä mieltä ootte, jos meilaisin tämän analyysin äidilleni? En laittaisi, että mistä se oli, mutta voisin kysyä, tunnistaako hän itseään? Toisaalta pelkään, että äiti pragaa, jos kuulee, että nyt joku ymmärtäisi (mutta se en oikeasti ole minä, koska mä oon liian katkera.) mutta sitten se anteeksianto ja kaikki jää saamatta, kun mä en silti aikoisi olla se, joka ekana silittää nyt tässä hänen päätään.
Ap
[/quote]
Jossain vaiheessa alkoi ihan oikeasti tuntua, että sussa taitaa olla sellainen pimeä puoli jota et tiedosta. Toivottavasti käsittelet sitäkin siellä terapiassa.
[/quote]
Siis mitä? Ai kun laittaisn äidille tuon meilin? Mitä vikaa siinä nyt sitten on? Häh? Siis ymmärrän, että se olisi osin vihamielinen, mutta jos se nyt on totuus, niin kuka kieltää sen? Sinäkö? Äitiä pitää suojella, miltä? Eikö totuus vaikka satuttavalin vapauta? Sinänsä myönnän, että minussa on raakuutta. Sanoin jotain sen suuntaista jo aloitusvietissänikin. Olen raaka ja julma jos haluan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 20:57"]
Hei mitä mieltä ootte, jos meilaisin tämän analyysin äidilleni? En laittaisi, että mistä se oli, mutta voisin kysyä, tunnistaako hän itseään? Toisaalta pelkään, että äiti pragaa, jos kuulee, että nyt joku ymmärtäisi (mutta se en oikeasti ole minä, koska mä oon liian katkera.) mutta sitten se anteeksianto ja kaikki jää saamatta, kun mä en silti aikoisi olla se, joka ekana silittää nyt tässä hänen päätään.
Ap
[/quote]
Sinä haluat kostaa äidillesi, haluat haavoittaa ja satuttaa häntä. Vaikka sanot että haluat rakkautta, taidatkin haluta vähän muuta. Tekisikö se sinut onnelliseksi, että näet hänet onnettomana? Koska hänhän on onneton ihmnen juuri nyt. Kostosi on siinä, miten hän on heittänyt elämänsä hukkaan, koska ei ole koskaan uskaltanut elää sitä omana itsenään.
Surullista on, jos sinäkin kuljet samoja polkuja.
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 21:02"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 21:00"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 20:54"]
Olet niin vihainen sun äidille, että ei teillä voi olla minkäänlaista normaalia vuorovaikutusta. Ei vihaisen ihmisen kanssa vaan voi olla. Olitte yhteydessä tai ette, niin vain sinä voit päästää irti siitä vihasta.
[/quote]
Tuossa on vain se vaara että kun yrittää pyristellä eroon vihasta, tilalle tulee masennus. Vihalla on usein syykin. On hyvä ensin tuntea oikeutettua vihaa, sitten surua ja lopulta vaan päästää (oikeasti) irti.
[/quote]
Juuri näin. Tätä kaavaa terapeuttini on minullekin kertonut.
[/quote]
Tää ei ollut ap
Ap
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 21:05"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 20:57"]
Hei mitä mieltä ootte, jos meilaisin tämän analyysin äidilleni? En laittaisi, että mistä se oli, mutta voisin kysyä, tunnistaako hän itseään? Toisaalta pelkään, että äiti pragaa, jos kuulee, että nyt joku ymmärtäisi (mutta se en oikeasti ole minä, koska mä oon liian katkera.) mutta sitten se anteeksianto ja kaikki jää saamatta, kun mä en silti aikoisi olla se, joka ekana silittää nyt tässä hänen päätään.
Ap
[/quote]
Sinä haluat kostaa äidillesi, haluat haavoittaa ja satuttaa häntä. Vaikka sanot että haluat rakkautta, taidatkin haluta vähän muuta. Tekisikö se sinut onnelliseksi, että näet hänet onnettomana? Koska hänhän on onneton ihmnen juuri nyt. Kostosi on siinä, miten hän on heittänyt elämänsä hukkaan, koska ei ole koskaan uskaltanut elää sitä omana itsenään.
Surullista on, jos sinäkin kuljet samoja polkuja.
[/quote]
Joo, ehdottomsti haluan! Vihaan häntä! Haluan kostaa, haavoittaa ja satuttaa. Se on väärin. Sekö on virheeni. Mutta kun mä vihaan sitä ämmää niiin saaaaatanasti.
Ap
Enkä mä näe, että mä näkisin hänet onnettomana, jos mä kostan satutan ja haavoitan häntä, vaan anomassa minulta armoa. Ano armoa minulta senkin kusipaska!!! Et saa rauhaa ennen kuin anot armoa minulta viimeiseen vitun hengenvetoosi saakka! Saatana.
Ap
Oletan, että osa ap:n äitivihasta johtuu ihan vaan siitä masennuksesta.
Voisko ap ottaa joskus sen äitinsä mukaan sinne terapiaan. Voisi olla hyvä.
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 21:03"]
Sinänsä myönnän, että minussa on raakuutta. Sanoin jotain sen suuntaista jo aloitusvietissänikin. Olen raaka ja julma jos haluan.
Ap
[/quote]
Niin. Ja anna kun me arvataan; se sun jumuuskin on sun äidin vika, eikö niin. Mikä sussa on sua itseäsi? Sellaista joka ei olisi sun äidin vika? Sellaista, josta voisit sanoa, että minä tein tämän, minkä kannan tästä vastuun, tämä ei ole kenenkään muun syy? Onko sellaista?
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 20:45"]
Miksi aloittaja olet noin tiiviisti yhteydessä äitiisi, jos äitisi pilaa elämäsi ja tekee kaiken väärin? Etkö voi vaan ottaa etäisyyttä?
[/quote]
En oikeastaan juuri nyt olekaan. Luulin jo välillä olevani tasapainossa hänen kanssaan ja silloin koitin vielä hakea jonkinmoista yhteyttä häneen, mutta huomasin sitten kun mulle tuli oma kriisini, etten olekaan. Silloin tein kyllä pesäeroa, mutta olen myös koittanut vielä kerran kuulostella, mitä hän todella ajattelee minusta, ennen kuin lasken irti. Minusta on kauheaa, ettei mulla ole rakastavaa äitiä. Se on kauheaa. Tarttisin rakkautta.
Ap