Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Olen täysin kyllästynyt perhe-elämään
29.03.2015 |
Olen täysin kyllästynyt perhe-elämään ja meillä on siis kaksi lasta, 5- ja 7-vuotiaat. Kaikki muuttui tietysti, kun lapset tulivat taloon. Vauvavuodet menivät hyvin, kun mies hoiti paljon lapsia ja itse sain vielä jatkaa elämääni suurin piirtein sellaisena, kuin olin kuvitellutkin lapsiperheen arjen olevan, eli söpöä, kaunista ja aikuisten ohjaamaa.
Mutta nyt kun lapset ovat 5- ja 7, olen täysin vittuuntunut mieheeni ja siihen, että lapset määräilevät meillä kaikesta. Tai voi olla, että he saavat vain enemmän tilaa kuin minä aikoinani, mieheni kyllä asettaa heille rajoja, mutta ne ovat way out of missä minun rajani kulkisivat, mutta raakalaismaisen luonteeni takia en uskalla oman mukavuudwn haluni takia komentaa lapsia, etten vaikuttaisi pelottavalta ja huutavalta vanhemmalta.
Meillä on siis aika isot näkemyserot miehen kanssa siitä, miten iso rooli lapsilla saa koko perheen sisällä olla. Olen pohtinut välillä rakastajan eli ulkopuolisen miessuhteen hankkimista, kun miehestäni on tullut ihan kanaemo ja itsellä taas olisi aivan muita tarpeita. Ei nyt ensisijassa ja vain seksi, vaan haluaisin esim. viikonloppuaamuisin herätä niin, ettei jokapaikassa ole mölisemässä lapsia. Haluaisin mieheni takaisin. Haluaisin lapset näkyy, muttei kuulu -muottiin. Ja toisaalta en haluaisi, koen, että se olisi lapsille varmaan pahaksi. Minut kasvatettiin niin. Kun olin lapsi, minun piti miellyttää äitiäni ja kun olen "äiti", minun pitää miellyttää lapsiani. Todella vituttavaa. En tiedä mitä tekisin. En haluaisi jättää koko paskaa taaksenikaan, lapsista olen jotenkin ihana ja he tarvitsevat minua, kun kerran saavat olla kuin pellossa kanssani. Luulen, että jos meillä olisi minun sääntöni, heitä ei haittaisi, vaikka muuttaisin poiskin tai sitten meillä varmaan olisi aina huutoa ja itkua. On sitä kyllä nytkin ihan liikaa. En tiedä, mikä on tarpeeksi. Haluaisin kieltää marinat kokonaan.
Kommentit (233)
Tai ehkä se äiti nyt jotain tajuaa, sanoin sen turhan jyrkästi. Nimittäin omat asiansa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 14:45"]
Siis äidilläni ei ole hajuakaan tekemistään virheistä. Ei siis myönnä mitään. Sanoo, että on oma syyni, kun asiat eivät suju. Olisin kuvitellut, että hän myöntää virheet ja se auttaisi mua itsekunnioituksen kanssa, mutta ei. Pitää vain latistaa ja edelleen syyttää omaa lastaan, jotta oma psyyke ei vaurioidu. Kauheaa tosiaan, että jonkinlaiset ihmiset tekevät lapsia.
Ap
[/quote]
Oletko ajatellut mennä terapiaan? Tekisi sinulle ehdottomasti hyvää ja saisit sieltä sen tuen, minäk voit itse antaa itsellesi, että pääset kasvamaan ihmisenä ja äitinä. Tämä sinun äiti-issue on tässä nyt aika valloilla. Sinun on päästävä siitä yli ja keskityttävä omaan elämääsi.
[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 14:56"][quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 14:36"]
Olet todella itsekeskeinen ihminen ja sopimaton vanhemmaksi. Olisi tosiaan kannattanut miettiä tarkemmin lasten tekemistä. Ei monella muullakaan ole ollut täydellinen lapsuus ja vanhemmat.
[/quote]
Hei äiti! Pysy poissa mun elämästä, olet aikuinen, etköhän sä pärjää! Hoida vaan ihan ne omat asiasi!
Ap
[/quote]
Olet aika lailla avannut elämääsi täällä julkisesti. Onko se ihme että kaikki eivät välttämättä näe sinua pelkkänä uhrina vaan ehkä hieman epäkypsänä ja traumaattisen lapsuutesi ympärille kietoutuneena reppanana? Sinulla on vain yksi elämä, ei sitä kannata tuhlata siihen että katkeroituu.
Itselläni oli esikoisen syntymän jälkeen 4 vuotta noit ajatuksia "ei liikaa telkkaria, enemmän läsnäoloa lapsille, hyvää kotiruokaa.." Listaa voisi jatkaa. Olin jäänyt yh:ksi esikoisen odotuksen aikana ja mulla oli älyttömät paineet alusta lähtien ja halusin olla täydellinen, parempi kuin alkkisäitini. Puoli vuotta sitten tuli noita kunnon turhautumisajatuksia kuten sulla. En tiedä vaikuttiko hormonit vai väsy (vauva oli 6 kk tuolloin), mutta nyt on helpottamiseen päin! Tosin muutettiin just isompaan taloon, aiemmin oli jopa tilanpuutetta, joka toi oman stressinsä.
Keskustelu masentuneen kanssa on vaikeaa, jos ei itse ole ollut masentunut, koska masentunut näkee kaiken masennuksen kautta, mutta ei- masentunut ei näe mitään masennuksen kautta. Kaksi eri maailmaa. Siksi toivoisin näissä tällaisissa keskusteluissa, että ne masennuksesta selvinneet, jotka ymmärtävät molempaa maailmaa, tulisivat käymään keskustelua siitä, mikä auttaisi. Ja mikä heitä auttoi. On vaikeaa, että toinen hakee kontaktia, mutta kuitenkaan ei sitten pysty olemaan samalla tavalla kontaktissa kuin terveenä. Ehkäpä entiset masentuneet voisivat vähän enemmän avata sitä masentuneen maailmaa...:)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 16:37"]
[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 14:56"][quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 14:36"] Olet todella itsekeskeinen ihminen ja sopimaton vanhemmaksi. Olisi tosiaan kannattanut miettiä tarkemmin lasten tekemistä. Ei monella muullakaan ole ollut täydellinen lapsuus ja vanhemmat. [/quote] Hei äiti! Pysy poissa mun elämästä, olet aikuinen, etköhän sä pärjää! Hoida vaan ihan ne omat asiasi! Ap [/quote] Olet aika lailla avannut elämääsi täällä julkisesti. Onko se ihme että kaikki eivät välttämättä näe sinua pelkkänä uhrina vaan ehkä hieman epäkypsänä ja traumaattisen lapsuutesi ympärille kietoutuneena reppanana? Sinulla on vain yksi elämä, ei sitä kannata tuhlata siihen että katkeroituu.
[/quote]
No joo joo, yksi elämä aivan aivan ja mielelläni elän sen onnellisen enkä vain elossa. Mutta siihen olen saanutkin täältä jo apua ja miettimistä, joten se, että sä haukut tai joku muu on ihan turhaa.
Ap
[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 16:37"]
[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 14:56"][quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 14:36"] Olet todella itsekeskeinen ihminen ja sopimaton vanhemmaksi. Olisi tosiaan kannattanut miettiä tarkemmin lasten tekemistä. Ei monella muullakaan ole ollut täydellinen lapsuus ja vanhemmat. [/quote] Hei äiti! Pysy poissa mun elämästä, olet aikuinen, etköhän sä pärjää! Hoida vaan ihan ne omat asiasi! Ap [/quote] Olet aika lailla avannut elämääsi täällä julkisesti. Onko se ihme että kaikki eivät välttämättä näe sinua pelkkänä uhrina vaan ehkä hieman epäkypsänä ja traumaattisen lapsuutesi ympärille kietoutuneena reppanana? Sinulla on vain yksi elämä, ei sitä kannata tuhlata siihen että katkeroituu.
[/quote]
No joo joo, yksi elämä aivan aivan ja mielelläni elän sen onnellisen enkä vain elossa. Mutta siihen olen saanutkin täältä jo apua ja miettimistä, joten se, että sä haukut tai joku muu vain satuttaa. Olen mäkin satuttanut äitiäni takuulla, mutta en ala sitä tässä ja nyt anteeksi pyydellä. Ehkä myöhemmin.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 16:43"]
Itselläni oli esikoisen syntymän jälkeen 4 vuotta noit ajatuksia "ei liikaa telkkaria, enemmän läsnäoloa lapsille, hyvää kotiruokaa.." Listaa voisi jatkaa. Olin jäänyt yh:ksi esikoisen odotuksen aikana ja mulla oli älyttömät paineet alusta lähtien ja halusin olla täydellinen, parempi kuin alkkisäitini. Puoli vuotta sitten tuli noita kunnon turhautumisajatuksia kuten sulla. En tiedä vaikuttiko hormonit vai väsy (vauva oli 6 kk tuolloin), mutta nyt on helpottamiseen päin! Tosin muutettiin just isompaan taloon, aiemmin oli jopa tilanpuutetta, joka toi oman stressinsä.
[/quote]
On mullakin tässä hormonit varmaan aika matalalla ja sekaisin, mutta niitä on koitettu korjailla eikä lääkärit enää näe mitään vikaa vaikka itse tunnen, ettei ne ihan balanssissa ole. Sekin vaikuttaa olotilaan tosi paljon. Mutta kun ei auta, nekin on mitkä on. Masennus pahentaa niitä omalta osaltaan. Kun saiskin vain olla tarmokas ja pirteä!
Ap
Minua auttoi aika! Pikkuhiljaa tässä olen kasvanut, unohtanut äitiyden suorittamisen ja sitä myötä masennus on lieventynyt!
Olin vain 20 kun tulin äidiksi ja uskon, että olin vähän liian nuori ja sitä kautta epäkypsä TAI äidiksi tuleminen olisi joka tapauksessa avannut portit lapsuuteni traumoihin. Ei voi tietää.
Mulla on ihan samaa kokemusta kuin sulla!! Pikkuhiljaa se helpottaa!
Äiti 25 v, pojat 5 ja 1 v!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos lopettaa kaiken suorittamisen, elää ensin sekunti, minuutti ja tuntu kerrallaan.. Ei ajattele mitään, ei yritä kontrolloida ja juosta kilpaa eri asioiden kanssa..
Huomaakin pikkuhiljaa oman itsensä eikä vain niitä omia stressejään!
Varmasti tuo masennus ja stressi aiheuttaa sen, että koet että muiden pitäisi enemmän ajatella sinua, koska masennuksen myötä ajattelet itseäsi ja stressejäsi kokoajan..
Toivottavasti helpottaa pian!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 16:37"]
Olet aika lailla avannut elämääsi täällä julkisesti. Onko se ihme että kaikki eivät välttämättä näe sinua pelkkänä uhrina vaan ehkä hieman epäkypsänä ja traumaattisen lapsuutesi ympärille kietoutuneena reppanana? Sinulla on vain yksi elämä, ei sitä kannata tuhlata siihen että katkeroituu.
[/quote]
Toisaalta näistä teksteistä käy ilmi, ettei ap suinkaan ole ihan niin pihalla tän prosessinsa kanssa kuin antaa ymmärtää. Hänellä on muitakin motiiveja ylläpitää tätä keskustelua kuin pelkkä oma ahdistus.
Alue: Aihe vapaa
Sä oot psykoterapian tarpeessa. Ja äkkiä.