Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Olen täysin kyllästynyt perhe-elämään
29.03.2015 |
Olen täysin kyllästynyt perhe-elämään ja meillä on siis kaksi lasta, 5- ja 7-vuotiaat. Kaikki muuttui tietysti, kun lapset tulivat taloon. Vauvavuodet menivät hyvin, kun mies hoiti paljon lapsia ja itse sain vielä jatkaa elämääni suurin piirtein sellaisena, kuin olin kuvitellutkin lapsiperheen arjen olevan, eli söpöä, kaunista ja aikuisten ohjaamaa.
Mutta nyt kun lapset ovat 5- ja 7, olen täysin vittuuntunut mieheeni ja siihen, että lapset määräilevät meillä kaikesta. Tai voi olla, että he saavat vain enemmän tilaa kuin minä aikoinani, mieheni kyllä asettaa heille rajoja, mutta ne ovat way out of missä minun rajani kulkisivat, mutta raakalaismaisen luonteeni takia en uskalla oman mukavuudwn haluni takia komentaa lapsia, etten vaikuttaisi pelottavalta ja huutavalta vanhemmalta.
Meillä on siis aika isot näkemyserot miehen kanssa siitä, miten iso rooli lapsilla saa koko perheen sisällä olla. Olen pohtinut välillä rakastajan eli ulkopuolisen miessuhteen hankkimista, kun miehestäni on tullut ihan kanaemo ja itsellä taas olisi aivan muita tarpeita. Ei nyt ensisijassa ja vain seksi, vaan haluaisin esim. viikonloppuaamuisin herätä niin, ettei jokapaikassa ole mölisemässä lapsia. Haluaisin mieheni takaisin. Haluaisin lapset näkyy, muttei kuulu -muottiin. Ja toisaalta en haluaisi, koen, että se olisi lapsille varmaan pahaksi. Minut kasvatettiin niin. Kun olin lapsi, minun piti miellyttää äitiäni ja kun olen "äiti", minun pitää miellyttää lapsiani. Todella vituttavaa. En tiedä mitä tekisin. En haluaisi jättää koko paskaa taaksenikaan, lapsista olen jotenkin ihana ja he tarvitsevat minua, kun kerran saavat olla kuin pellossa kanssani. Luulen, että jos meillä olisi minun sääntöni, heitä ei haittaisi, vaikka muuttaisin poiskin tai sitten meillä varmaan olisi aina huutoa ja itkua. On sitä kyllä nytkin ihan liikaa. En tiedä, mikä on tarpeeksi. Haluaisin kieltää marinat kokonaan.
Kommentit (233)
[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 12:22"]
Mies kommentoi, ettei hänelle nyt ainakaan ole liian rasittavaa ja että ollaan onnistuttu lasten kanssa ihan hyvin. Eli ei se just nyt odota minulta muuta. Mulla on just ollut se, että odotuksia on ollut, en ole kokenut aikaisemmin, että milloinkaan ajatellaan mua. Koska äiti ei tehnyt sitä. Antoi vaatteet ja hoiti, mutta ei muuta.
Ap
Jos olen teistä ihan kamala, niin sitten olen.
[/quote]
Et sä ole kamala. Mutta melko manipuloiva olet. Tiedostatko tuon piirteen itsessäsi? Se on todennäköisesti sun suojausmekanismi, olet selvinnyt sillä sun lapsuuden ja yrittänyt aina ennakoida ja käyttäytyä niin ettet joudu sun äidin tulilinjalle ja se on ihan ymmärrettävää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En mä nyt sen manipuloivampi kuin monikaan on, ole, käsittääkseni. Että ehkä sitä löytyy. Eos.
Ap
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 15:08"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 14:57"]
Ap sussa on se hyvä puoli, että tajuat vajavaisen oman lapsuutesi. Minun miehelläni oli huono lapsuus ja se näkyy nyt lasten kanssa ja mies ei tajua, että jänellä oli huono lapsuus. Mieheni mielestä oli ihan ok, että sai remmistä ja ok, että isänsä ei jutellut koskaan yhtään mistään eikä neuvonut. Omia tunteita ei siellä saanut esittää. Ei kiukkua esimerkiksi. Ajettiin pihalle, jos lapsena kiukutteli. (Mieheni äiti kuoli hyvin nuorena) Mieheni mielestä tuo kasvatusmetodi on aivan normaali ja haluaisi noin kasvattaa lapsemme. Selkäsaunoilla ja kaikki kiukuttelu johtaisi heti rankaisuun.
[/quote]
No just tätä tarkoitan! Mä en ole vielä niin irti mun lapsuudesta, että osaisin toimia kunnolla ja oikein, mä vaan tajuan, että noin ei kuitenkaan voi tehdä. Tosi hankalaa. Mutta parempi tietty kuin toimiakin koko ajan väärin. Mun äidillä muuten varmaan miehesi tilanne, eli eipä tajua, mikä on ollut omassa lapsuudessa vinossa (enkä mä tiedä, mitä se onkaan, koska ei äiti ole kertonut.) Mutta sokea Reettakin tuntee, että jotain.
Ap
[/quote]
Voi miksi, miksi et miettinyt tätä ENNEN kuin menit niitä skidejä hankkimaan??? Minä tajusin oman traumaattisen lapsuuteni aiheuttaman riskin, että siirrän saman väkivaltapaskan seuraavalle sukupolvelle, kun en osaa sitä kierrettä katkaista, ja koska en sitä riskiä halunnut ottaa, kävin napsauttamassa piuhat poikki. Niin paljon rakastin potentiaalisia lapsiani, että halusin varmistaa ettei heidän KOSKAAN tarvitse kestää mitään samaa ja tämä oli ainoa keino. Ei enempää lyötyjä, nujerrettuja, pelolla "kasvatettuja" lapsia. Ei enää.
Koska mun mies. Luotin/ näin hänen kykynsä selvitä kaikesta vaikka yh:na jos mä tipun kelkasta kokonaan. Kllähän mä sitä mietin. Mutta kaikkea ei näe etukäteen. Omat lapset pakottaa kohtaamaan juttuja, joista ei aivan tiedä tai joitten kanssa pärjäilee hienosti ilman vastuuta toisista.
Ap
Minulla on tämän tai lapsuudestani esiin nousseiden asioiden takia masennusta ja olen luovuttanut kodinhoidosta kokonaan. Minua huolestuttaa myös netti, tai tietokoneellaolo, lasten siis, varsinkin esikoisen. Kasvatamme varmaan uuden setin syrjäytyjiä. Itkettää, kun en tajunnut, ettei vanhempana voi koskaan tuntea enää oloaan huolettomaksi ja onnelliseksi, vaan on olemassa monta kohtaa, joissa lapsuus voi mennä lapsilla pieleen ja se haittaa heidän koko loppuelämäänsä. En ehkä ole emotionaalisesti läsnä ja siitä sitten tulee lapsille mielenterveysongelmia ja nuoremman lapsen alttius vaikkapa skitsofreniaan jota on miehen suvun puolella, puhkeaa. Ja sitten se on mun syyni, kun lapset ei jaksaneetkaan kiinnostaa kun olin äiti. Tai he voivat vammautua tai kuolla koulun pihalla, koulumatkalla tai ihan missä vaan.
He katsovat liikaa telkkaria. Mies on vain rennosti, kaikki hyvin. Tukee kyllä minua masennukseni kanssa, ja olen hakenut apua, mutta ei se noita lasten nettipelaamisen määrää ja tv:n katselun määrää muuta. Tai sitä, että lapset sotkevat meillä koko ajan. Voi kun pääsisin ulos tästä tilanteesta.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 19:56"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 18:19"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 17:48"]
Oisko ihan hirveä asia, jos menisit äitisi kanssa jonnekin ja tekisitte jotain mukavaa, ihan kahdestaan? Pakkaisit kaiken kuonan reppuun ja jättäisit sen repun kotiin, et ottaiskaan sitä matkaan. Kohtaisit äitisi tasavaertasena, ihmisenä, joka on monella lailla vajavainen ja keskeneräinen. Mutta jonka jokainen virhe ja risaus ja möläytys ei kertautuisi sinussa. Joka ei olisi mukana kaikessa mitä teet elämässäsi, ja jota et väkisin raahaisi mukanasi kuin sellaista tahmaista, likaista riepua josta ei kuitenkaan halua luopua, koska sitten pitäisikin etsiä joku muu juttu jota vasten peilata kaikkea.
Voihan olla että olet jo tehnyt näin, mut jos et ole, niin ei se mitään ota jos luovut tyttären roolista ja otat aikuisen ihmisen roolin suhteessa äitiisi.
[/quote]
Miksi mun äiti ei sitten tee noin, jos mä yritänkin? Ei mun äiti halua tutustua minuun sellaisena kuin mä olen. Ihmeellistä, jos sinun vanhempasi halusivat tutustua sinuun ihmisenä. Eikä mun ongelma ole mun äitini virheet (hän ei tee niitä, vaan keskittyy syyttämään toisia heidän virheistään) ja risahdukset, vaan se, että hän näkee niitä minussa ja syyttää, moittii ja haukkuu minua.
Ap
[/quote]
En minä tiedä halusivatko minun vanhempani tutustua minuun ihmisenä, koska ei se ollut näitten yhteisten matkojen pointti. Pointti oli täysin päinvastainen; minä halusin tutustua heihin ihmisenä. Että kuuntelee toista, ymmärtää, eläytyy, ilman mitään vaatimuksia. Ei vaatimusta anteeksipyytelystä tai siitä että he muuttuisivat ihmisinä. Pointti oli tajuta se, miten asiat ovat, ei arvottaa niitä, ei olettaa että ne johtavat jonkin. Ei keskittyä siihen miten minä toivoisin niiden olevan. En minä määritellyt niitä keskusteluja, tuin vain sitä mistä he halusivat puhua annoin puhua, vaikka tuntikausia hiljaisessa metsässä ja pitkillä automatkoilla, puuttumatta siihen puheeseen. En miettnyt sitä miltä minusta tuntuu, mietin miltä heistä tuntuu. Se oli vapauttavaa. Asioihin tuli joku järki ja loogisuus. Tajusin kuinka epälooginen itse olin ollut. Tajusin että olen aina ollut erillinen heistä, ja se minun tapani arvottaa kaikki tekemiseni ja sanomiseni heidän kauttaa, on ollut todellakin minusta lähtöisin, ei heistä. Minun valintani. Minun valintani oppia siitä pois, kun tajusin ettei se palvele ketään.
[/quote]
No, jotenkin on vaikea kuvitella, että se tutustuminen olisi ollut yksipuolista. Sä puhut nyt varmaan itsestäsi eri tilanteessa. Sanoisko sun vanhemmat esim sulle, että jos valittelet, ette jaksa siivota, mutta haluaisit silti olla onnellinen ja kysyisit, olisiko se heistä hyvä, ennemmin, kuin olla masentunut ja siivota, että "varmaan se olisi hyvä sinulle, mutta ketä ihmistä sä silloin kiinnostaisit?" Mun äiti sanoi mulle noin Tutustu siinä nyt sitten äitiin ja hänen ajatusmaailmaansa. Suoraan sanoen, oksennan mieluummin.
Ap
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 20:07"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 19:48"]
[/quote]Hei sun lapset on jo sen verran isoja, että ilman muuta mukaan kotitöihin. Laitat ne hommiin vaan. Ja sitten harratuksiin ja kavereiden luo niin sittenhän sä olet vapaa vaikka pikku shoppailureissulle.
[/quote]
"Laita"? Miten? Ainakin mulle ois ihan hepreaa. Kun äitini keinoja ei saa käyttää. Mieshän meillä tuonkin saa aikanaan tehdä.
Ap
[/quote]
Hei älä nyt viitsi, aikuinen ihminen. Vikivikivalivali mut munäitiyhyy...jätänpä miehen tehtäväksi tuonkin sitten.
Toi ei ole masennusta. Toi on laiskuutta.
Sun lapset vie joka päivä hoidossa ja koulussa astiat ja tavarat paikoilleen. Ne osaa. Jos sinä et osaa ohjata sun lapsia, sulta puuttuu niin tärkeä osa vanhemmuuden taidoista, että sun on opeteltava se. Otat yhteyttä perheneuvolaan ja kysyt, miten kouluikäisen voi opettaa viemään lautasen pesukoneeseen ja takin naulakkoon. Ne auttaa sua siellä.
Sun äiti saattoi olla monenlainen, mutta nyt sä käytät sun äitiä tekosyynä sille, että itse et anna sun lapsille perustaitoja elämässä selviämiseen. Ihan laiskuuttas. Että jos haluat empatiaa, niin vedä vähän rajaa, jookos.
[/quote]
oksennukset sullekin vaan ja hyvät päivänjatkot, urpo!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 20:08"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 19:56"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 18:19"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 17:48"]
Oisko ihan hirveä asia, jos menisit äitisi kanssa jonnekin ja tekisitte jotain mukavaa, ihan kahdestaan? Pakkaisit kaiken kuonan reppuun ja jättäisit sen repun kotiin, et ottaiskaan sitä matkaan. Kohtaisit äitisi tasavaertasena, ihmisenä, joka on monella lailla vajavainen ja keskeneräinen. Mutta jonka jokainen virhe ja risaus ja möläytys ei kertautuisi sinussa. Joka ei olisi mukana kaikessa mitä teet elämässäsi, ja jota et väkisin raahaisi mukanasi kuin sellaista tahmaista, likaista riepua josta ei kuitenkaan halua luopua, koska sitten pitäisikin etsiä joku muu juttu jota vasten peilata kaikkea.
Voihan olla että olet jo tehnyt näin, mut jos et ole, niin ei se mitään ota jos luovut tyttären roolista ja otat aikuisen ihmisen roolin suhteessa äitiisi.
[/quote]
Miksi mun äiti ei sitten tee noin, jos mä yritänkin? Ei mun äiti halua tutustua minuun sellaisena kuin mä olen. Ihmeellistä, jos sinun vanhempasi halusivat tutustua sinuun ihmisenä. Eikä mun ongelma ole mun äitini virheet (hän ei tee niitä, vaan keskittyy syyttämään toisia heidän virheistään) ja risahdukset, vaan se, että hän näkee niitä minussa ja syyttää, moittii ja haukkuu minua.
Ap
[/quote]
En minä tiedä halusivatko minun vanhempani tutustua minuun ihmisenä, koska ei se ollut näitten yhteisten matkojen pointti. Pointti oli täysin päinvastainen; minä halusin tutustua heihin ihmisenä. Että kuuntelee toista, ymmärtää, eläytyy, ilman mitään vaatimuksia. Ei vaatimusta anteeksipyytelystä tai siitä että he muuttuisivat ihmisinä. Pointti oli tajuta se, miten asiat ovat, ei arvottaa niitä, ei olettaa että ne johtavat jonkin. Ei keskittyä siihen miten minä toivoisin niiden olevan. En minä määritellyt niitä keskusteluja, tuin vain sitä mistä he halusivat puhua annoin puhua, vaikka tuntikausia hiljaisessa metsässä ja pitkillä automatkoilla, puuttumatta siihen puheeseen. En miettnyt sitä miltä minusta tuntuu, mietin miltä heistä tuntuu. Se oli vapauttavaa. Asioihin tuli joku järki ja loogisuus. Tajusin kuinka epälooginen itse olin ollut. Tajusin että olen aina ollut erillinen heistä, ja se minun tapani arvottaa kaikki tekemiseni ja sanomiseni heidän kauttaa, on ollut todellakin minusta lähtöisin, ei heistä. Minun valintani. Minun valintani oppia siitä pois, kun tajusin ettei se palvele ketään.
[/quote]
No, jotenkin on vaikea kuvitella, että se tutustuminen olisi ollut yksipuolista. Sä puhut nyt varmaan itsestäsi eri tilanteessa. Sanoisko sun vanhemmat esim sulle, että jos valittelet, ette jaksa siivota, mutta haluaisit silti olla onnellinen ja kysyisit, olisiko se heistä hyvä, ennemmin, kuin olla masentunut ja siivota, että "varmaan se olisi hyvä sinulle, mutta ketä ihmistä sä silloin kiinnostaisit?" Mun äiti sanoi mulle noin Tutustu siinä nyt sitten äitiin ja hänen ajatusmaailmaansa. Suoraan sanoen, oksennan mieluummin.
Ap
[/quote]
Sitäpaitsi sanoin jo aiemmin, ettei mun äiti puhu mistään asioistaan. Ystävilleenkin hänen mielestään pitää aina olla hyväntuulinen ja jos on huono mieli se pitää piilottaa, eli sellaista teatteria. Eli äidin puhumattomuus ei johdu minusta, että olis huonot välit. Äiti jos puhuisikin niin se olisi sitä muiden ihmisten syyttelyä, ei siinä voi mitään tuollaisia ahaa-elämyksiä hänen persoonastaan syntyä. Enköhän mäkin samaan kun sinä kykenisi, jos olisi kuule mahdollista, sen verran on itsessä terapeutin vikaa kun oon ravannut niissä. Omia ongelmiani en vaan osaa ratkoa haha :D
Ap
En usko että ap on narsisti, mutta hänen ajattelussaan on selkeästi narsistisia piirteitä, ja päättelytapoja joita narsistit käyttävät. Hän tunnistaa itsessään virheitä järjellään, mutta ei kykene integroimaan niitä osaksi itseään ja luomaan ehjää minäkuvaa. Tämä ristiriita aiheuttaa ongelmia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskon että tämä narsistin ajattelumalli on syy myös siihen ettei terapia ole auttanut.
Otat vaan mukaan hommiin ja hillitset hermosi. Siinä se. Lapset osallistuvat monenlaosiin hommiin ihan mielellään.
Homman tekeminen sitten tietty kestää kauemmin ja sotkuakin voi tulla enemmän. Se ärsyttää tietty, mutta vanhempien työnä on opettaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten sinä ap pystyit myöntämään itsellesi, että sut kasvatettiin väärin. Mitä neuvoisit, että miten mieheni huomaisi asian omalta kohdaltaan. Se lähinnä suuttuu, kun yritän saada häntä ymmärtämään lapsuuden haavoja. (Niistä oli luento parisuhdekurssillakin, muttei se silti ymmärtänyt, että hänellä mitään haavoja on)
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 20:08"]
En minä tiedä halusivatko minun vanhempani tutustua minuun ihmisenä, koska ei se ollut näitten yhteisten matkojen pointti. Pointti oli täysin päinvastainen; minä halusin tutustua heihin ihmisenä. Että kuuntelee toista, ymmärtää, eläytyy, ilman mitään vaatimuksia. Ei vaatimusta anteeksipyytelystä tai siitä että he muuttuisivat ihmisinä. Pointti oli tajuta se, miten asiat ovat, ei arvottaa niitä, ei olettaa että ne johtavat jonkin. Ei keskittyä siihen miten minä toivoisin niiden olevan. En minä määritellyt niitä keskusteluja, tuin vain sitä mistä he halusivat puhua annoin puhua, vaikka tuntikausia hiljaisessa metsässä ja pitkillä automatkoilla, puuttumatta siihen puheeseen. En miettnyt sitä miltä minusta tuntuu, mietin miltä heistä tuntuu. Se oli vapauttavaa. Asioihin tuli joku järki ja loogisuus. Tajusin kuinka epälooginen itse olin ollut. Tajusin että olen aina ollut erillinen heistä, ja se minun tapani arvottaa kaikki tekemiseni ja sanomiseni heidän kauttaa, on ollut todellakin minusta lähtöisin, ei heistä. Minun valintani. Minun valintani oppia siitä pois, kun tajusin ettei se palvele ketään.
[/quote]
No, jotenkin on vaikea kuvitella, että se tutustuminen olisi ollut yksipuolista. Sä puhut nyt varmaan itsestäsi eri tilanteessa. Sanoisko sun vanhemmat esim sulle, että jos valittelet, ette jaksa siivota, mutta haluaisit silti olla onnellinen ja kysyisit, olisiko se heistä hyvä, ennemmin, kuin olla masentunut ja siivota, että "varmaan se olisi hyvä sinulle, mutta ketä ihmistä sä silloin kiinnostaisit?" Mun äiti sanoi mulle noin Tutustu siinä nyt sitten äitiin ja hänen ajatusmaailmaansa. Suoraan sanoen, oksennan mieluummin.
Ap
[/quote]
Siis en minä valita vanhemmilleni jos en jaksa siivota. Miksi valittaisin? Oma elämäni. Ja tuo kysymys jonka esitit; en itsekään osaisi vastata tuollaiseen. Siivoaminen, onnellisuus - mitä hittoa? :D Sitä siivoaa ja on onnellinen tai onneton tai ei siivoa. Molemmat minun elämääni, omassa kodissani, ei vanhempieni tarvitse niihin ottaa kantaa.
Minun vanhempani olisivat ahdistuneita tuollaisista filosofisista kysymyksistä. Elämä on heille konkretiaa, eivätkä he tavoittele onnellisuutta vaan selviämistä. Olisi hyvin epäreilua (ja epäkunnioittavaa) pistää heidät sellaiseen keskusteluun, joka on minun sukupolvelleni ominaista, ei heidän, ja johon heillä ei oikein ole tarttumapintaa. Lisäksi sellainen johdattelu siihen, että heidän pitäisi jotenkin erityisesti tykätä minun elämäntyylistäni, tai ylipäänsä pohtia minun elämääni mitenkään erityisesti, olisi heidän mielestään ärsyttävää. Niin se olisi minunkin mielestäni. Jos en ole tyytyväinen siihen miten elän, niin ehkä minun pitää sille tehdä sitten jotain eikä jonkun toisen.
Mutta, minä en tunne sinun äitiäsi enkä sinua, ja jos susta tuntuu että olen ihan hakoteillä, niin sitten varmasti olen. Kirjoitin oman kokemukseni, koska sillä oli iso vaikutus minun elämääni. Ja minä en siis ole ollut masentunut vanhempieni vuoksi, joten selvästi meillä on erilaiset lähtökohdat olleet elämään muutenkin, ja kuten sanoinkin, minulla on ihan ok- vanhemmat, oma ajatteluni vaan oli vääristynyttä heidän suhteensa. Minä olin omien ongelmieni suurin syy, eivät he.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin olen totaalisen kyllästynyt. Joskus tulee tunne kun haluaisi vaan lähteä ja jättää kaiken taakseen. Aloittaa ihan alusta jossain muualla.
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 20:19"]
Sitäpaitsi sanoin jo aiemmin, ettei mun äiti puhu mistään asioistaan. Ystävilleenkin hänen mielestään pitää aina olla hyväntuulinen ja jos on huono mieli se pitää piilottaa, eli sellaista teatteria. Eli äidin puhumattomuus ei johdu minusta, että olis huonot välit. Äiti jos puhuisikin niin se olisi sitä muiden ihmisten syyttelyä, ei siinä voi mitään tuollaisia ahaa-elämyksiä hänen persoonastaan syntyä. Enköhän mäkin samaan kun sinä kykenisi, jos olisi kuule mahdollista, sen verran on itsessä terapeutin vikaa kun oon ravannut niissä. Omia ongelmiani en vaan osaa ratkoa haha :D
Ap
[/quote]
Eli äitisi on sisimmässään hyvin yksinäinen, rakkaudeton ihminen. Hänellä on kokemus, että hän ei kelpaa kenellekään jos ei ole aina hyväntuulinen, eli jos hänellä ei ole aina tarjota jotain palkkioksi siitä että hänen kanssaan ollaan. Hänellä ei ole luottamusta elämään, ei siihen että joku rakastaisi. Tätä ihmistä kukaan ei ole koskaan todella nähnyt ja hyväksynyt. Tällaisen ihmisen taustalla on tarina, jota kukaan ei ole kuullut koska tällä ihmisellä on tunne, ettei hän uskalla kertoa sitä tarinaa kenellekään. Ettei hän ole sen arvoinen että ketään kiinnostaisi. Ja sitä tärkeämpää olisi, että joku sen kuulisi, että seuraavat sukupolvet ymmärtäisivät itseään. Tässä mun ahaa-elämys sun äidistä.
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 20:25"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 20:08"]
En minä tiedä halusivatko minun vanhempani tutustua minuun ihmisenä, koska ei se ollut näitten yhteisten matkojen pointti. Pointti oli täysin päinvastainen; minä halusin tutustua heihin ihmisenä. Että kuuntelee toista, ymmärtää, eläytyy, ilman mitään vaatimuksia. Ei vaatimusta anteeksipyytelystä tai siitä että he muuttuisivat ihmisinä. Pointti oli tajuta se, miten asiat ovat, ei arvottaa niitä, ei olettaa että ne johtavat jonkin. Ei keskittyä siihen miten minä toivoisin niiden olevan. En minä määritellyt niitä keskusteluja, tuin vain sitä mistä he halusivat puhua annoin puhua, vaikka tuntikausia hiljaisessa metsässä ja pitkillä automatkoilla, puuttumatta siihen puheeseen. En miettnyt sitä miltä minusta tuntuu, mietin miltä heistä tuntuu. Se oli vapauttavaa. Asioihin tuli joku järki ja loogisuus. Tajusin kuinka epälooginen itse olin ollut. Tajusin että olen aina ollut erillinen heistä, ja se minun tapani arvottaa kaikki tekemiseni ja sanomiseni heidän kauttaa, on ollut todellakin minusta lähtöisin, ei heistä. Minun valintani. Minun valintani oppia siitä pois, kun tajusin ettei se palvele ketään.
[/quote]
No, jotenkin on vaikea kuvitella, että se tutustuminen olisi ollut yksipuolista. Sä puhut nyt varmaan itsestäsi eri tilanteessa. Sanoisko sun vanhemmat esim sulle, että jos valittelet, ette jaksa siivota, mutta haluaisit silti olla onnellinen ja kysyisit, olisiko se heistä hyvä, ennemmin, kuin olla masentunut ja siivota, että "varmaan se olisi hyvä sinulle, mutta ketä ihmistä sä silloin kiinnostaisit?" Mun äiti sanoi mulle noin Tutustu siinä nyt sitten äitiin ja hänen ajatusmaailmaansa. Suoraan sanoen, oksennan mieluummin.
Ap
[/quote]
Siis en minä valita vanhemmilleni jos en jaksa siivota. Miksi valittaisin? Oma elämäni. Ja tuo kysymys jonka esitit; en itsekään osaisi vastata tuollaiseen. Siivoaminen, onnellisuus - mitä hittoa? :D Sitä siivoaa ja on onnellinen tai onneton tai ei siivoa. Molemmat minun elämääni, omassa kodissani, ei vanhempieni tarvitse niihin ottaa kantaa.
Minun vanhempani olisivat ahdistuneita tuollaisista filosofisista kysymyksistä. Elämä on heille konkretiaa, eivätkä he tavoittele onnellisuutta vaan selviämistä. Olisi hyvin epäreilua (ja epäkunnioittavaa) pistää heidät sellaiseen keskusteluun, joka on minun sukupolvelleni ominaista, ei heidän, ja johon heillä ei oikein ole tarttumapintaa. Lisäksi sellainen johdattelu siihen, että heidän pitäisi jotenkin erityisesti tykätä minun elämäntyylistäni, tai ylipäänsä pohtia minun elämääni mitenkään erityisesti, olisi heidän mielestään ärsyttävää. Niin se olisi minunkin mielestäni. Jos en ole tyytyväinen siihen miten elän, niin ehkä minun pitää sille tehdä sitten jotain eikä jonkun toisen.
Mutta, minä en tunne sinun äitiäsi enkä sinua, ja jos susta tuntuu että olen ihan hakoteillä, niin sitten varmasti olen. Kirjoitin oman kokemukseni, koska sillä oli iso vaikutus minun elämääni. Ja minä en siis ole ollut masentunut vanhempieni vuoksi, joten selvästi meillä on erilaiset lähtökohdat olleet elämään muutenkin, ja kuten sanoinkin, minulla on ihan ok- vanhemmat, oma ajatteluni vaan oli vääristynyttä heidän suhteensa. Minä olin omien ongelmieni suurin syy, eivät he.
[/quote]
No en mäkään muuten valittais, mutta kun äitini haukkuu minua siitä, että mun pitäisi siivota. Ja mä sitten sanon, etten jaksa. Äiti haukkuu sitten lisää. Mitä filosofista tässä nyt muka on?
Esitin sitten hänelle kun hän valitti, että kaameaa kun mä oon niin masentunut, että lakkaisiko hän murehtimasta (eli valittamasta ja haukkumasta minua) jos en siivoaisi, mutta olisin onnellinen - en siis masentunut. Niin siihen sain vastaukseksi, että se olisi kuulemma minulle kivaa (totta), mutta en enää voisi saada ystäviä, koska en kiinnostaisi ketään. Minusta se oli tosi rumasti sanottu masentuneelle tyttärelle.
Mutta eihän mun äidistä mitään apua mulle ole, tiedän, että sitä on turha odottaa. Ei se silti kipua vähennä, että en ole saanut tukea.
Outoa ja loukkaavaakin tulla neuvomaan minua jos sulla ongelma on ollut jotenkin päinvastainen.
Ap
Miksi aloittaja olet noin tiiviisti yhteydessä äitiisi, jos äitisi pilaa elämäsi ja tekee kaiken väärin? Etkö voi vaan ottaa etäisyyttä?
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 20:24"]
Miten sinä ap pystyit myöntämään itsellesi, että sut kasvatettiin väärin. Mitä neuvoisit, että miten mieheni huomaisi asian omalta kohdaltaan. Se lähinnä suuttuu, kun yritän saada häntä ymmärtämään lapsuuden haavoja. (Niistä oli luento parisuhdekurssillakin, muttei se silti ymmärtänyt, että hänellä mitään haavoja on)
[/quote]
Taisin tajuta asian jo lapsena. Mutta sitä en tiedä, miksen irtisanoutunut siitä. Miksi otin osin samoja käyttäytymismalleja. Äitini tosin koitti sitoa minua myös itseensä ja erottaa muista ihmisistä, varmaan sen pelossa, että menettää minut, kun tajusi ettei ole reilu mua kohtaan. Siksi en sitten löytänyt tukea muistakaan. Äiti väitti, että ei muut minusta oikeasti välitä, esittää vaan. Ikävä kyllä en osaa sanoa, miten auttaa miestäsi tajuamaan.... En osaa sanoa.
Ap
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 19:25"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 17:24"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 16:42"]
Ja sekin siinä on ongelmana, että "ihan hyvä äiti" ei riitä, jos se ei edes ole totta. En usko, että kaikki meistä ovat riittävän hyviä. Se on silmänlumetta, itsepetosta, valhetta ja paskaa.
Ap
[/quote]
Tämä on nykymaailman ongelma. Luuletko, että entisaikaan oli parempia vanhempia? 1800-luvulla lapset jätettiin omiin oloihinsa, kun vanhemmat olivat töissä ja heti kun olivat riittävän vanhoja, niin elantoa vain hankkimaan perheelle. Rikkaimmissa perheissä vanhemmat puuhasivat omiaan ja lastenhoitaja hoiti lapset. Ainioastaan aamuisin ja iltaisin nähtiin lyhyt hetki äitiä. Lapsuus on oikeasti keksitty vasta 1900-luvulla, sitä enne lapset olivat vajavaisia ja syntisiä, pikkuaikuisia jotka eivät olleet vielä oppineet olemaan ihmisiksi ja siten syntisiä ja pahoja. Luuletko, etteivätkö nämä lapset saaneet traumoja? Koko ihmiskunnan historia on pelkkää traumasta toiseen siirtymistä, jos niin haluaa asiaa ajatella.
Nykyään pitäisi olla täydellinen äiti, täydellinen puoliso, täydellinen työntekijä, ja jos jossain näissä epäonnistuu, etsitään syytä epätäydellisestä lapsuudesta. Siinä voidaan sitten syyttää vanhempia, itkeä kurjaa kohtaloa ja masentua, kun oma elämä ei olekaan täydellistä eikä siten elämisen arvoista.
Kenenkään lapsuus ei ole täydellistä, yksikään vanhempi ei ole täydellinen ja riittävän hyvä tarkoittaa, että olemme ihmisiä ja siten erehtyväisiä, emme robotteja. On totta, että voimme aiheuttaa lapsillemme isoja traumoja, mutta on turha velloa niissä ja uskoa, että traumatisoimme heidät yhdestä kerrasta. Varsin tasapainoisia aikuisia voi kasvaa, vaikka äiti ei ollutkaan täydellinen ihan joka sekunti.
Koen vahvasti, että tästä täydellisyyden tavoittelusta pitäisi päästä pois ja nimenomaan löytää ne riittävän hyvän ihmiselämän ainekset, jolloin sosiaalitoimeltakin vapautuisi resursseja eerikoiden löytämiseen. Se, että joku isä kuljettaa lastaan ilman kenkiä, ei ole riittävän hyvä syy tuhlata resursseja, mutta se, että lapselta on lähtenyt tukuttain hiuksia ja hän on aina mustelmilla taas on. Tuntuu, että ihmisiltä puuttuu kyky tajuta, mikä on huolestuttavaa ja mikä ei.
Väsynyt äiti saattaa tiuskaista lapselle kaupassa ja lapsi saattaa pillahtaa itkuun. Saiko lapsi pysyvät traumat? Ei saanut, jos äiti osaa kohdata lapsen tämän jälkeen ja myöntää virheensä. Kenenkään ei tarvitse tuosta tuomita äitiä eikä tehdä lastensuojeluilmoitusta. Kukaan meistä ei toimi aina oppikirjamaisen oikein eikä sellainen olisi edes toivottavaakaan, koska tällainen ihminen ei olisi enää inhimillinen. Häneltä puuttuisi kyky ymmärtää virheitä ja erehdyksiä.
Älä siis tavoittele täydellisyyttä, koska lapsesikaan eivät ole täydellisiä eikä heidän kuulu tavoitella täydellisyyttä, jotta kelpaisivat sinulle. Tavoittele sitä enimmäkseen hyvää äitiyttä. Opettele myöntämään virheet ja sanomaan ne ääneen ja pyytämään anteeksi, jos jotain pyydettävää on. Anna lapsille malli ihmisestä, joka osaa kohdata epätäydellisyyden ja joka tajuaa, että täydellinen on oma vankilansa, mahdottomuus inhimilliselle ihmiselle.
[/quote]
Juuri tuota tarkoitin kun sanoin että suurin osa ihmisistä on tarpeeksi hyviä vanhempia, jos lapsiaan rakastaa ja haluaa heistä pitää huolen, niin kyllä lapsi sen ymmärtää, ei sillä ole väliä että tekeekö aina kaiken oikein, kun edes suurimman osan aikaa tekee suurinpiirtein oikein, pääasia että lapsi tuntee että häntä rakastetaan ja häntä kuunnellaan, arvostetaan ihmisenä, juuri sitä samaa mitä itsekin haluat elämältä. Ei ole väliä syökä lapset aina oikein tai nukkuvatko aina tarpeeksi, ei ole väliä minkälaiset vaatteet ja kengät on, kunhan ei kylmä tule ja ne on suurinpiirtein puhtaat, sukat ei tarvi olla samaa paria. kämpän ei tarvi olla aina siisti, kunhan edes kerran viikossa siivotaan, tiskit tiskataan, ruokaa tehdään edes kerran päivässä, tai haetaan mäkkäriltä, kunhan lapset eivät ryve paskassa ja eivät näe nälkää, kaikki on ok. Nykyajan vanhemmuus on kummallista suorittamista, ja elämän ilot jää kokematta.
[/quote]
"We think sometimes that poverty is only being hungry, naked and homeless. The poverty of being unwanted, unloved and uncared for is the greatest poverty."
Alue: Aihe vapaa
Jos muiden mielestä mun oma masentunut käytös tuntuu pahalta niin miten mä se korjaan?
Ap