Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Olen täysin kyllästynyt perhe-elämään
29.03.2015 |
Olen täysin kyllästynyt perhe-elämään ja meillä on siis kaksi lasta, 5- ja 7-vuotiaat. Kaikki muuttui tietysti, kun lapset tulivat taloon. Vauvavuodet menivät hyvin, kun mies hoiti paljon lapsia ja itse sain vielä jatkaa elämääni suurin piirtein sellaisena, kuin olin kuvitellutkin lapsiperheen arjen olevan, eli söpöä, kaunista ja aikuisten ohjaamaa.
Mutta nyt kun lapset ovat 5- ja 7, olen täysin vittuuntunut mieheeni ja siihen, että lapset määräilevät meillä kaikesta. Tai voi olla, että he saavat vain enemmän tilaa kuin minä aikoinani, mieheni kyllä asettaa heille rajoja, mutta ne ovat way out of missä minun rajani kulkisivat, mutta raakalaismaisen luonteeni takia en uskalla oman mukavuudwn haluni takia komentaa lapsia, etten vaikuttaisi pelottavalta ja huutavalta vanhemmalta.
Meillä on siis aika isot näkemyserot miehen kanssa siitä, miten iso rooli lapsilla saa koko perheen sisällä olla. Olen pohtinut välillä rakastajan eli ulkopuolisen miessuhteen hankkimista, kun miehestäni on tullut ihan kanaemo ja itsellä taas olisi aivan muita tarpeita. Ei nyt ensisijassa ja vain seksi, vaan haluaisin esim. viikonloppuaamuisin herätä niin, ettei jokapaikassa ole mölisemässä lapsia. Haluaisin mieheni takaisin. Haluaisin lapset näkyy, muttei kuulu -muottiin. Ja toisaalta en haluaisi, koen, että se olisi lapsille varmaan pahaksi. Minut kasvatettiin niin. Kun olin lapsi, minun piti miellyttää äitiäni ja kun olen "äiti", minun pitää miellyttää lapsiani. Todella vituttavaa. En tiedä mitä tekisin. En haluaisi jättää koko paskaa taaksenikaan, lapsista olen jotenkin ihana ja he tarvitsevat minua, kun kerran saavat olla kuin pellossa kanssani. Luulen, että jos meillä olisi minun sääntöni, heitä ei haittaisi, vaikka muuttaisin poiskin tai sitten meillä varmaan olisi aina huutoa ja itkua. On sitä kyllä nytkin ihan liikaa. En tiedä, mikä on tarpeeksi. Haluaisin kieltää marinat kokonaan.
Kommentit (233)
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 19:14"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 18:43"]
Kannattaisi ehkä lukea mitä ap on kirjoittanut. Ap:lla on kaksi lasta. Neuvosi ovat muutenkin falskeja ja yksinkertaistavia. Ap on kertonut käyneensä monelaisissa terapioissa ja sinä heität kommentteja anteeksi annosta, aivan kuin se olisi niin yksinkertaista. Kai tuo ap:n luettelema terapiakirjo jo kertoo, ettei hän ihan helposti siihen kykene. Sen verran rikki hän on.
[/quote]
Ap on kirjoittanut hei vauva-palstalle, ei millekään psykoterapiapalstalle. :D Hän saa täältä tavallisten ihmisten ohjeita, niiden joista useimmilla on vähän vähemmän täydellinen lapsuus. Jos täällä otetaan se asenne, että ap on niin rikki ja toivoton tapaus että vain ammattipsykiatri voi hänelle vastata, tähän viestiketjuun ei olisi tullut yhtään viestiä. Tämä on keskustelua, johon jokainen tuo oman näkökulmansa ja oman kokemuksensa. Sitä, mikä niistä ap:tä auttaa, ei voi kukaan tietää.
[/quote]
Kannattaa silti lukea mitä ap on kertonut. Tuossa joku sanoi, että "jos sinulla olisi enemmän kuin yksi lapsi, tietäisit...". No kun ap kertoo heti alussa, että hänellä on kaksi lasta.
Toisessa viestissä ap kertoo monista eri terapiamuodoista joita hän on kokeillut. Sitten perään joku sanoo, että annat vaan kato anteeksi.
Minusta nuo kommentit vain kertovat, ettei neuvoja ole vaivautunut lukemaan ap:n viestejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 17:24"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 16:42"]
Ja sekin siinä on ongelmana, että "ihan hyvä äiti" ei riitä, jos se ei edes ole totta. En usko, että kaikki meistä ovat riittävän hyviä. Se on silmänlumetta, itsepetosta, valhetta ja paskaa.
Ap
[/quote]
Tämä on nykymaailman ongelma. Luuletko, että entisaikaan oli parempia vanhempia? 1800-luvulla lapset jätettiin omiin oloihinsa, kun vanhemmat olivat töissä ja heti kun olivat riittävän vanhoja, niin elantoa vain hankkimaan perheelle. Rikkaimmissa perheissä vanhemmat puuhasivat omiaan ja lastenhoitaja hoiti lapset. Ainioastaan aamuisin ja iltaisin nähtiin lyhyt hetki äitiä. Lapsuus on oikeasti keksitty vasta 1900-luvulla, sitä enne lapset olivat vajavaisia ja syntisiä, pikkuaikuisia jotka eivät olleet vielä oppineet olemaan ihmisiksi ja siten syntisiä ja pahoja. Luuletko, etteivätkö nämä lapset saaneet traumoja? Koko ihmiskunnan historia on pelkkää traumasta toiseen siirtymistä, jos niin haluaa asiaa ajatella.
Nykyään pitäisi olla täydellinen äiti, täydellinen puoliso, täydellinen työntekijä, ja jos jossain näissä epäonnistuu, etsitään syytä epätäydellisestä lapsuudesta. Siinä voidaan sitten syyttää vanhempia, itkeä kurjaa kohtaloa ja masentua, kun oma elämä ei olekaan täydellistä eikä siten elämisen arvoista.
Kenenkään lapsuus ei ole täydellistä, yksikään vanhempi ei ole täydellinen ja riittävän hyvä tarkoittaa, että olemme ihmisiä ja siten erehtyväisiä, emme robotteja. On totta, että voimme aiheuttaa lapsillemme isoja traumoja, mutta on turha velloa niissä ja uskoa, että traumatisoimme heidät yhdestä kerrasta. Varsin tasapainoisia aikuisia voi kasvaa, vaikka äiti ei ollutkaan täydellinen ihan joka sekunti.
Koen vahvasti, että tästä täydellisyyden tavoittelusta pitäisi päästä pois ja nimenomaan löytää ne riittävän hyvän ihmiselämän ainekset, jolloin sosiaalitoimeltakin vapautuisi resursseja eerikoiden löytämiseen. Se, että joku isä kuljettaa lastaan ilman kenkiä, ei ole riittävän hyvä syy tuhlata resursseja, mutta se, että lapselta on lähtenyt tukuttain hiuksia ja hän on aina mustelmilla taas on. Tuntuu, että ihmisiltä puuttuu kyky tajuta, mikä on huolestuttavaa ja mikä ei.
Väsynyt äiti saattaa tiuskaista lapselle kaupassa ja lapsi saattaa pillahtaa itkuun. Saiko lapsi pysyvät traumat? Ei saanut, jos äiti osaa kohdata lapsen tämän jälkeen ja myöntää virheensä. Kenenkään ei tarvitse tuosta tuomita äitiä eikä tehdä lastensuojeluilmoitusta. Kukaan meistä ei toimi aina oppikirjamaisen oikein eikä sellainen olisi edes toivottavaakaan, koska tällainen ihminen ei olisi enää inhimillinen. Häneltä puuttuisi kyky ymmärtää virheitä ja erehdyksiä.
Älä siis tavoittele täydellisyyttä, koska lapsesikaan eivät ole täydellisiä eikä heidän kuulu tavoitella täydellisyyttä, jotta kelpaisivat sinulle. Tavoittele sitä enimmäkseen hyvää äitiyttä. Opettele myöntämään virheet ja sanomaan ne ääneen ja pyytämään anteeksi, jos jotain pyydettävää on. Anna lapsille malli ihmisestä, joka osaa kohdata epätäydellisyyden ja joka tajuaa, että täydellinen on oma vankilansa, mahdottomuus inhimilliselle ihmiselle.
[/quote]
Juuri tuota tarkoitin kun sanoin että suurin osa ihmisistä on tarpeeksi hyviä vanhempia, jos lapsiaan rakastaa ja haluaa heistä pitää huolen, niin kyllä lapsi sen ymmärtää, ei sillä ole väliä että tekeekö aina kaiken oikein, kun edes suurimman osan aikaa tekee suurinpiirtein oikein, pääasia että lapsi tuntee että häntä rakastetaan ja häntä kuunnellaan, arvostetaan ihmisenä, juuri sitä samaa mitä itsekin haluat elämältä. Ei ole väliä syökä lapset aina oikein tai nukkuvatko aina tarpeeksi, ei ole väliä minkälaiset vaatteet ja kengät on, kunhan ei kylmä tule ja ne on suurinpiirtein puhtaat, sukat ei tarvi olla samaa paria. kämpän ei tarvi olla aina siisti, kunhan edes kerran viikossa siivotaan, tiskit tiskataan, ruokaa tehdään edes kerran päivässä, tai haetaan mäkkäriltä, kunhan lapset eivät ryve paskassa ja eivät näe nälkää, kaikki on ok. Nykyajan vanhemmuus on kummallista suorittamista, ja elämän ilot jää kokematta.
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 18:31"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 18:11"]
Mun äitini ei ole kovin halukas puhumaan lapsuudestaan tai nuoruudestaan. Itsetutkiskelu ei ole hänen juttunsa. Eli olemme kyllä jutelleet hänen niistä vuosistaan ennen kuin mä synnyin ja jotain lapsuudestaankin, mutta niissä toistuu sama kuvio kuin minullakin varmaan: kun hän muutti pois kotoa kaikki muut ihmiset alkoivat olla syyllisiä kaikkeen ikävään, mitä hänelle tapahtui. Varsinkin isäni, mummini ja niin edelleen. Äitini ei kertakaikkiaan osaa nähdä itsessään mitään vikaa. Vaan vaikeat ajat koulivat hänestä lähes täydellisen, joka juurikin ei vatvo menneitä. Kumpikaan ei tavallaan pidä paikkaansa. Jos hän meneistä puhuu niin keskittyy syyttelemään muita. Aina.
Ap
[/quote]
Sinäkin syyttelet äitisi tavoin muita: äitiäsi, puolisoasi, lapsiasi. Aivan turhaan mariset enää lapsuutesi huonoista oloista; globaalisti ajatellen hyvin harvalla lapsuus on ollut mitenkään ihanteellinen. Moni meistä on joutunut kokemaan henkistä (erittäin moni myös fyysistä) laiminlyöntiä ja turvattomuutta. Huonot kokemukset voi kääntää myös vahvuudekseen, jos ei jää niihin kiinni vaan ottaa ne sysäyksenä kehittää itseään eteenpäin. Olisiko anteeksiantamus äitiäsi kohtaan mitään tässä kohtaa, kun joudut tunnustamaan oman epätäydellisyytesi kasvattajana? Miksi vaadit äidiltäsi yli-ihmisyyttä? Hän on vain pieni lenkki sukupolven ketjussa ja kantaa harteillaan omien vanhempiensa ja esivanhempiensa virheitä, tekemisiä ja tekemättömyyksiä. Ihminen ei ole täydellinen eikä siksi tule. Yritä sopeutua epätäydelliseen elämäämme ja etsiä niitä ilonaiheita, joita lähelläsi on, kuten perheesi.
Lapsesi eivät tule kiittämään sinua, eivät myöskään toista vanhempaansa. Heidän tehtävänään on kapinoiden repiä itsensä irti teistä ja määräysvallastanne vähän kerrallaan. Jos sinulla olisi enemmän kuin kaksi lasta, huomaisit myös sen, miten samassa perheessä kasvaa aivan omanlaisiaan persoonia, joihin vanhempien kasvatuksella on loppujen lopuksi vain vähän vaikutusta. On harhaa kuvitella lapsen olevan taulu, johon vanhempi voi piirtää haluamansa ääriviivat. Lapsi on syntymästään oma persoonansa eikä vanhempiensa toiveiden jatke. Vanhemmat voivat kuvitella elävänsä lapsuutensa ja nuoruutensa uudelleen lastensa kautta, mutta se on väärin. Lapset tekevät omat valintansa ja omat virheensä, heidän kauttaan aikuinen ei saa toista mahdollisuutta elää jo menettämiään elämänvaiheita. Sitä paitsi vanhemmat voivat yrittää kasvattaa lapsia, mutta vielä enemmän lapset kasvattavat vanhempiaan, jos nämä suostuvat avaamaan silmänsä ja näkemään heidän kauttaan, mikä elämässä on olennaista.
Kuta vanhemmaksi lapsesi kasvavat, sitä enemmän he todennäköisesti haastavat sinua ja puolisoasi. Heidän kokemuksensa teistä vanhempina on oikeutettu, vaikka se ei olisikaan imarteleva. He näkevät ja kokevat maailman toisin kuin te vanhemmat; he ovat eri sukupolvea. Anna lapsillesi armoa, ole itsellesi ja äidillesi armollinen. Kun lapsesi tulevat aikanaan syyttämään sinua tekemistäsi virheistä (sen he tulevat tekemään aivan samoin kuin sinäkin vanhempiasi), voi pyytää anteeksi ja todeta, ettet parempaan pystynyt. Voit sanoa, että halusit olla hyvä vanhempi, mutta et osannut etkä jaksanut. Siinä he ehkä oppivat sitä, mikä elämässä on oikeasti tärkeää: armollisuutta itseään ja muita kohtaan. Kukaan meistä ei ole täydellinen eikä sellaiseksi tule, ja jokainen meistä kantaa läpi elämänsä sisäistä lastaan mukanaan.
[/quote]
Kyllä minä olen isääni kiittänyt siitä, että hänen kanssaan meillä oli onneksi aina hauskaa ja sieltä on varmaan peräisin se itsetunto, jota minulla on, vaikka äitini haukkuikin isääni, ettei selllaisen ihmisen tuki ole mitstään kotoisin, koska kyseessä on mätäinen ihminen. Toivon, että omat lapseni näkevät minut joskus samoin, olisihan se jotenkin tervehdyttävää. Samoin mieheni, joka on todella lämmin ja hyvä isä, miksi ei voisi olla kiitoksenkin paikka hänelle? Ei nyt vielä, se on totta, eikä teini-iän kuohuissa, mutta myöhemmin.
Sen voi laskea isäni viaksi, ettei kyennyt ottamaan minua itselleen, mutta en syytä isääni siitä, koska hän ei koskaan esittänyt että ottaisi jos jotain ja blaa blaa vaan oli rehellisesti vajavainen, että ei pysty. Sen hyväksyin ja hyväksyttävä se on edelleen.
Enkä mä suinkaan vaadi äidiltäni yli-ihmisyyttä, vaan sitä, että myöntäisi omia virheitään, vaikkapa. Enhän mä vaadi isältänikään täydellisyyttä, koska isäni ei ole esittänyt täydellistä minulle ja haukkunut minua virheistäni, toisin kuin äitini teki. Äiti esitti mulle täydellistä ja mä uskoin että hän on sitä ja mä olen viallinen. Olen kai epävarma vieläkin, mitä puutteita äidissäni onkaan, hän saa kaiken näyttämään sille, että viat ovat minussa.
Ap
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 14:27"]
Mulla on ihan samat fiilikset. Lapset on 7, 9 ja 11 ja olen ihan kurkkua myöten täynnä tätä arkipaskaa. Lapset valittaa ja sotkee, mies on aina poissa. Tuntuu, että kaikki on mun harteilla enkä vaan jaksa enempää. Olen kertonut tämän miehelle mutta mikään ei muutu. Olen ansaita omassa kodissani eikä täältä ole pakotietä. Eroa olen miettinyt mutta auttaisiko sekään mitään.
[/quote]Hei sun lapset on jo sen verran isoja, että ilman muuta mukaan kotitöihin. Laitat ne hommiin vaan. Ja sitten harratuksiin ja kavereiden luo niin sittenhän sä olet vapaa vaikka pikku shoppailureissulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 19:25"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 17:24"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 16:42"]
Ja sekin siinä on ongelmana, että "ihan hyvä äiti" ei riitä, jos se ei edes ole totta. En usko, että kaikki meistä ovat riittävän hyviä. Se on silmänlumetta, itsepetosta, valhetta ja paskaa.
Ap
[/quote]
Tämä on nykymaailman ongelma. Luuletko, että entisaikaan oli parempia vanhempia? 1800-luvulla lapset jätettiin omiin oloihinsa, kun vanhemmat olivat töissä ja heti kun olivat riittävän vanhoja, niin elantoa vain hankkimaan perheelle. Rikkaimmissa perheissä vanhemmat puuhasivat omiaan ja lastenhoitaja hoiti lapset. Ainioastaan aamuisin ja iltaisin nähtiin lyhyt hetki äitiä. Lapsuus on oikeasti keksitty vasta 1900-luvulla, sitä enne lapset olivat vajavaisia ja syntisiä, pikkuaikuisia jotka eivät olleet vielä oppineet olemaan ihmisiksi ja siten syntisiä ja pahoja. Luuletko, etteivätkö nämä lapset saaneet traumoja? Koko ihmiskunnan historia on pelkkää traumasta toiseen siirtymistä, jos niin haluaa asiaa ajatella.
Nykyään pitäisi olla täydellinen äiti, täydellinen puoliso, täydellinen työntekijä, ja jos jossain näissä epäonnistuu, etsitään syytä epätäydellisestä lapsuudesta. Siinä voidaan sitten syyttää vanhempia, itkeä kurjaa kohtaloa ja masentua, kun oma elämä ei olekaan täydellistä eikä siten elämisen arvoista.
Kenenkään lapsuus ei ole täydellistä, yksikään vanhempi ei ole täydellinen ja riittävän hyvä tarkoittaa, että olemme ihmisiä ja siten erehtyväisiä, emme robotteja. On totta, että voimme aiheuttaa lapsillemme isoja traumoja, mutta on turha velloa niissä ja uskoa, että traumatisoimme heidät yhdestä kerrasta. Varsin tasapainoisia aikuisia voi kasvaa, vaikka äiti ei ollutkaan täydellinen ihan joka sekunti.
Koen vahvasti, että tästä täydellisyyden tavoittelusta pitäisi päästä pois ja nimenomaan löytää ne riittävän hyvän ihmiselämän ainekset, jolloin sosiaalitoimeltakin vapautuisi resursseja eerikoiden löytämiseen. Se, että joku isä kuljettaa lastaan ilman kenkiä, ei ole riittävän hyvä syy tuhlata resursseja, mutta se, että lapselta on lähtenyt tukuttain hiuksia ja hän on aina mustelmilla taas on. Tuntuu, että ihmisiltä puuttuu kyky tajuta, mikä on huolestuttavaa ja mikä ei.
Väsynyt äiti saattaa tiuskaista lapselle kaupassa ja lapsi saattaa pillahtaa itkuun. Saiko lapsi pysyvät traumat? Ei saanut, jos äiti osaa kohdata lapsen tämän jälkeen ja myöntää virheensä. Kenenkään ei tarvitse tuosta tuomita äitiä eikä tehdä lastensuojeluilmoitusta. Kukaan meistä ei toimi aina oppikirjamaisen oikein eikä sellainen olisi edes toivottavaakaan, koska tällainen ihminen ei olisi enää inhimillinen. Häneltä puuttuisi kyky ymmärtää virheitä ja erehdyksiä.
Älä siis tavoittele täydellisyyttä, koska lapsesikaan eivät ole täydellisiä eikä heidän kuulu tavoitella täydellisyyttä, jotta kelpaisivat sinulle. Tavoittele sitä enimmäkseen hyvää äitiyttä. Opettele myöntämään virheet ja sanomaan ne ääneen ja pyytämään anteeksi, jos jotain pyydettävää on. Anna lapsille malli ihmisestä, joka osaa kohdata epätäydellisyyden ja joka tajuaa, että täydellinen on oma vankilansa, mahdottomuus inhimilliselle ihmiselle.
[/quote]
Juuri tuota tarkoitin kun sanoin että suurin osa ihmisistä on tarpeeksi hyviä vanhempia, jos lapsiaan rakastaa ja haluaa heistä pitää huolen, niin kyllä lapsi sen ymmärtää, ei sillä ole väliä että tekeekö aina kaiken oikein, kun edes suurimman osan aikaa tekee suurinpiirtein oikein, pääasia että lapsi tuntee että häntä rakastetaan ja häntä kuunnellaan, arvostetaan ihmisenä, juuri sitä samaa mitä itsekin haluat elämältä. Ei ole väliä syökä lapset aina oikein tai nukkuvatko aina tarpeeksi, ei ole väliä minkälaiset vaatteet ja kengät on, kunhan ei kylmä tule ja ne on suurinpiirtein puhtaat, sukat ei tarvi olla samaa paria. kämpän ei tarvi olla aina siisti, kunhan edes kerran viikossa siivotaan, tiskit tiskataan, ruokaa tehdään edes kerran päivässä, tai haetaan mäkkäriltä, kunhan lapset eivät ryve paskassa ja eivät näe nälkää, kaikki on ok. Nykyajan vanhemmuus on kummallista suorittamista, ja elämän ilot jää kokematta.
[/quote]
Joo, isäni sopii tuohon kategoriaan. Äitini haukkui senkin homman pataluhaksi.
Ap
[quote author="Vierailija" time="30.03.2015 klo 02:57"]
Mä luen kyllä aloittajan kirjoituksen ihan eri tavalla kuin sinä, joka olet ilmeisesti juuri ns. vahva ihminen, joka vaatii sellaista sitten muiltakin. Olet ehkä juuri sellainen ihminen kuin ap:n äiti, joka vaikuttaa olleen sellainen jyräävä persoona, joka esti ap:n kasvun aikuiseksi. Ei ihminen opi yhtäkkiä ja mystisesti ottamaan vastuuta ja pärjäämään, vaan se pitäisi lapsena ja nuorena opetella vähitellen. Mutta narsistinen vanhempi ei anna lapsensa kasvaa ja ottaa vastuuta, vaan lapsi joutuu koko ajan kuulostelemaan, mitä vanhempi haluaisi hänen tekevän sen sijaan, että tekisi omia päätöksiä. Usein tällainen narsistiäiti vielä pukee vallankäyttönsä huolehtimisen kaapuun ja käytännössä tukahduttaa lapsensa oman tahdon ja kyvyt. Mielestäni ap. vaikuttaa pahasti traumatisoituneelta ja kyse on ehkä juuri em. skenaariosta.
t. eräs narsistisen äidin loppuunkulutettu ja hyvään äitiyteen kykenemätön lapsi-nainen
[/quote]
olen lainaamasi tekstin kirjoittjaja. Me todella näemme tämän asian eri tavalla. Olen sitä mieltä, että elämäänsä saa olla vittuuntunut, mutta pitää ihan rehellisesti myös miettiä, millainen itse on äitinä ja kumppanina. Aikuisen pitää pystyä siihen, ja ap on kirjoitustensa perusteella älykäs ihminen, joka kykeneen näkemään muutakin kuin itsensä. Jos haluaa.
Hän kertoo vittuuntuneensa mieheensä. Joka kuitenkin huolehtii pääosin perheestä. Joka antoi ap:n rakastua toiseen mieheen. Joka jopa tuki häntä siinä rakastumisessa. Joka nytkin, varhain maanantai-aamuna keskustelee hänen kanssaan hänen äitisuhteestana, joka taitaa olla melko yleinen keskustelunaihe. Oikeasti, sellaisia miehiä ei ihan hirveästi ole tässä maailmassa jotka jaksaa noin paljon miettiä toisen tunteita ja noin vähän omiaan. Aivan kuin ap:n perheessä ap olisi ainoa, jolla on oikeus ilmaista pahaa mieltään ja saada lohdutusta, ja sitä pahaa mieltä riittää. Jos asettuu itse hoivattavaksi, jota kaikkein pitää ymmärtää, niin totta kai parisuhteesta häviää kipinä. Eihän hoivatyössä sekaannuta potilaaseen.
Ap on täynnä vihaa, mutta ei tunnista sitä eikä osaa käsitellä sitä. Sellainen ihminen on raskas kumppani ja raskas äiti. Että äiti on tässä nyt hyvin vihainen, mutta äiti ei huuda, eikä kerro miksi on vihainen, ei, äiti ei ole sellainen ihminen. Äiti ei oikeastaan ole vihainen olleenkaan. Teidän täytyy vaan tästä mykästä raivosta päätellä että mitä minä ajattelen teistä. Sellainen on lapselle hyvin hämmentävää ja hyvin stressaavaa, enkä ihmettelisi, jos se lisäisi lapsien kitinää ja riehumista, koska lapsi ei tajua mitä tapahtuu ja mitä häneltä halutaan. Huono käytös on lapsen stressireaktio äitiin jota ei osaa tulkita. Se on provosointia, jonka tarkoitus on hakea kontaktia äitiin joka ei ole läsnä, mutta ap ottaa sen uhkana omaa persoonaansa kohtaan.
Hän itse väistää kasvatusvastuun, oman mukavuudenhalunsa vuoksi (kuten hän itse tekstissään ilmaisi), ja on sitten kuitenkin harmissaan miehelle, joka ei lue hänen ajatuksiaan ja toteuta lastenkasvatusta hänen mielensä mukaan, vaan pitäisi itsekin vaivautua. Mistä pointsit muuten miehelle, että miehellä on joku omakin reviiri, jossa ei pompita puolison pillin mukaan.
Että kyllästynyt voi olla, mutta aika paljon voi siinä omassa perheessä tehdä, että ei kyllästyttäisi. Voi lopettaa sellaisen asenteen, että on vain olosuhteiden uhri ja vika on miehessä ja lapsissa ja äidissä. Joskus vika voi olla ihan itsessä, eikä se ole mikään kamala asia. Vaan täysin normaali ja tavallinen asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 19:39"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 14:27"]
Mulla on ihan samat fiilikset. Lapset on 7, 9 ja 11 ja olen ihan kurkkua myöten täynnä tätä arkipaskaa. Lapset valittaa ja sotkee, mies on aina poissa. Tuntuu, että kaikki on mun harteilla enkä vaan jaksa enempää. Olen kertonut tämän miehelle mutta mikään ei muutu. Olen ansaita omassa kodissani eikä täältä ole pakotietä. Eroa olen miettinyt mutta auttaisiko sekään mitään.
[/quote]Hei sun lapset on jo sen verran isoja, että ilman muuta mukaan kotitöihin. Laitat ne hommiin vaan. Ja sitten harratuksiin ja kavereiden luo niin sittenhän sä olet vapaa vaikka pikku shoppailureissulle.
[/quote]
"Laita"? Miten? Ainakin mulle ois ihan hepreaa. Kun äitini keinoja ei saa käyttää. Mieshän meillä tuonkin saa aikanaan tehdä.
Ap
minunkin ex kiersi tuossa samassa mössössä isästään koko avioliittomme ajan ja nyt myös 10 vuotta sen jälkeen. En tiedä, onko hän ymmärtänyt paremmin, luopunut kaunasta ja antanut anteeksi, mutta aihepiiri on pysynyt samana.
Aika kuluttavaa aikuisen ihmisen elää 20 vuotta märehtien vanhempiaan eli kasvaa keski-ikäiseksi märehtien omaa lapsuuttaan tai tunnetta vanhemmistaan.
OIKEASTI!?!
Ja samalla ylianalysoimalla koko ajan omaa itseään ja tekemisisään.
Jokainen minuutti vie elämää eteenpäin ja pitää vaasn puskea. Tehdä valintoja, jos ahdistaa ja tehdä uusia valintoja, jos alkoi ahdistaa enemmän. Mitä muuta voi tehdä? Jos oikeasti pitää jotain asiaa tärkeänä, pitää huolta siitä, että se asia on myös oikeasti tärkeässä asiassa elämässä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 19:20"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 19:14"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 18:43"]
Kannattaisi ehkä lukea mitä ap on kirjoittanut. Ap:lla on kaksi lasta. Neuvosi ovat muutenkin falskeja ja yksinkertaistavia. Ap on kertonut käyneensä monelaisissa terapioissa ja sinä heität kommentteja anteeksi annosta, aivan kuin se olisi niin yksinkertaista. Kai tuo ap:n luettelema terapiakirjo jo kertoo, ettei hän ihan helposti siihen kykene. Sen verran rikki hän on.
[/quote]
Ap on kirjoittanut hei vauva-palstalle, ei millekään psykoterapiapalstalle. :D Hän saa täältä tavallisten ihmisten ohjeita, niiden joista useimmilla on vähän vähemmän täydellinen lapsuus. Jos täällä otetaan se asenne, että ap on niin rikki ja toivoton tapaus että vain ammattipsykiatri voi hänelle vastata, tähän viestiketjuun ei olisi tullut yhtään viestiä. Tämä on keskustelua, johon jokainen tuo oman näkökulmansa ja oman kokemuksensa. Sitä, mikä niistä ap:tä auttaa, ei voi kukaan tietää.
[/quote]
Kannattaa silti lukea mitä ap on kertonut. Tuossa joku sanoi, että "jos sinulla olisi enemmän kuin yksi lapsi, tietäisit...". No kun ap kertoo heti alussa, että hänellä on kaksi lasta.
Toisessa viestissä ap kertoo monista eri terapiamuodoista joita hän on kokeillut. Sitten perään joku sanoo, että annat vaan kato anteeksi.
Minusta nuo kommentit vain kertovat, ettei neuvoja ole vaivautunut lukemaan ap:n viestejä.
[/quote]
Tai sinä (ap?) et lukenut minun viestiäni? Kirjoitin, että "jos sinulla olisi enemmän kuin kaksi lasta..."
Ilmeisesti terapiat eivät ole auttaneet, koska ap on edelleen täynnä syytöksiä muita kohtaan. Voisiko hän kokeilla toisenlaista lähestymistapaa, jos syyttely ei ole tähän asti auttanut. Hän ei voi muuttaa äitiään eikä menneisyyttään, joten onko muita keinoja kuin anteeksianto ja sen hyväksyminen, että menneisyys oli paskaa, mutta nyt on nyt. Ei ole mielestäni reilua, että hän syyttää raskaasta perhe-elämästäänkin äitiään, aikuinen ihminen. Hänen äitinsä on ihminen, ja ihmiset tekevät virheitä. Sen ymmärtäminen voisi auttaa ap:tä enemmän kuin pään silittely.
Elämä on raskasta, jos kuvittelee voivansa kontrolloida ja hallita kaikkea ja kaikkia, ja kun näin ei käykään, aletaan etsiä syyllistä. Se syyllinen on vieläpä yleensä joku muu kuin itse. Ihmiset kasvavat ja käyvät oman taistelunsa jokainen, se on vain hyväksyttävä.
47
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 19:48"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 19:39"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 14:27"]
Mulla on ihan samat fiilikset. Lapset on 7, 9 ja 11 ja olen ihan kurkkua myöten täynnä tätä arkipaskaa. Lapset valittaa ja sotkee, mies on aina poissa. Tuntuu, että kaikki on mun harteilla enkä vaan jaksa enempää. Olen kertonut tämän miehelle mutta mikään ei muutu. Olen ansaita omassa kodissani eikä täältä ole pakotietä. Eroa olen miettinyt mutta auttaisiko sekään mitään.
[/quote]Hei sun lapset on jo sen verran isoja, että ilman muuta mukaan kotitöihin. Laitat ne hommiin vaan. Ja sitten harratuksiin ja kavereiden luo niin sittenhän sä olet vapaa vaikka pikku shoppailureissulle.
[/quote]
"Laita"? Miten? Ainakin mulle ois ihan hepreaa. Kun äitini keinoja ei saa käyttää. Mieshän meillä tuonkin saa aikanaan tehdä.
Ap
[/quote]No jos ne ei osaa jotain hommaa vielä niin otat lapsen sun mukaan tekemään ja näytät mallia, kunnes oppii itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 19:51"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 19:48"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 19:39"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 14:27"]
Mulla on ihan samat fiilikset. Lapset on 7, 9 ja 11 ja olen ihan kurkkua myöten täynnä tätä arkipaskaa. Lapset valittaa ja sotkee, mies on aina poissa. Tuntuu, että kaikki on mun harteilla enkä vaan jaksa enempää. Olen kertonut tämän miehelle mutta mikään ei muutu. Olen ansaita omassa kodissani eikä täältä ole pakotietä. Eroa olen miettinyt mutta auttaisiko sekään mitään.
[/quote]Hei sun lapset on jo sen verran isoja, että ilman muuta mukaan kotitöihin. Laitat ne hommiin vaan. Ja sitten harratuksiin ja kavereiden luo niin sittenhän sä olet vapaa vaikka pikku shoppailureissulle.
[/quote]
"Laita"? Miten? Ainakin mulle ois ihan hepreaa. Kun äitini keinoja ei saa käyttää. Mieshän meillä tuonkin saa aikanaan tehdä.
Ap
[/quote]No jos ne ei osaa jotain hommaa vielä niin otat lapsen sun mukaan tekemään ja näytät mallia, kunnes oppii itse.
[/quote]
Hermot menee, ei pysty. Lapsi alkaa huutaa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Myöskään ei ole koskaan komentanut lapsiaan, ei sen puoleen miehensäkään. Toisten omaisuus tai kotirauha ei ole mtiään.
Ai niin, jos oma nurmikko tai pensas on vaarassa kärsiä, niin sitten kyllä, muuten ei. Usuttaa niitä vain kauemmas.
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 19:49"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 19:20"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 19:14"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 18:43"]
Kannattaisi ehkä lukea mitä ap on kirjoittanut. Ap:lla on kaksi lasta. Neuvosi ovat muutenkin falskeja ja yksinkertaistavia. Ap on kertonut käyneensä monelaisissa terapioissa ja sinä heität kommentteja anteeksi annosta, aivan kuin se olisi niin yksinkertaista. Kai tuo ap:n luettelema terapiakirjo jo kertoo, ettei hän ihan helposti siihen kykene. Sen verran rikki hän on.
[/quote]
Ap on kirjoittanut hei vauva-palstalle, ei millekään psykoterapiapalstalle. :D Hän saa täältä tavallisten ihmisten ohjeita, niiden joista useimmilla on vähän vähemmän täydellinen lapsuus. Jos täällä otetaan se asenne, että ap on niin rikki ja toivoton tapaus että vain ammattipsykiatri voi hänelle vastata, tähän viestiketjuun ei olisi tullut yhtään viestiä. Tämä on keskustelua, johon jokainen tuo oman näkökulmansa ja oman kokemuksensa. Sitä, mikä niistä ap:tä auttaa, ei voi kukaan tietää.
[/quote]
Kannattaa silti lukea mitä ap on kertonut. Tuossa joku sanoi, että "jos sinulla olisi enemmän kuin yksi lapsi, tietäisit...". No kun ap kertoo heti alussa, että hänellä on kaksi lasta.
Toisessa viestissä ap kertoo monista eri terapiamuodoista joita hän on kokeillut. Sitten perään joku sanoo, että annat vaan kato anteeksi.
Minusta nuo kommentit vain kertovat, ettei neuvoja ole vaivautunut lukemaan ap:n viestejä.
[/quote]
Tai sinä (ap?) et lukenut minun viestiäni? Kirjoitin, että "jos sinulla olisi enemmän kuin kaksi lasta..."
Ilmeisesti terapiat eivät ole auttaneet, koska ap on edelleen täynnä syytöksiä muita kohtaan. Voisiko hän kokeilla toisenlaista lähestymistapaa, jos syyttely ei ole tähän asti auttanut. Hän ei voi muuttaa äitiään eikä menneisyyttään, joten onko muita keinoja kuin anteeksianto ja sen hyväksyminen, että menneisyys oli paskaa, mutta nyt on nyt. Ei ole mielestäni reilua, että hän syyttää raskaasta perhe-elämästäänkin äitiään, aikuinen ihminen. Hänen äitinsä on ihminen, ja ihmiset tekevät virheitä. Sen ymmärtäminen voisi auttaa ap:tä enemmän kuin pään silittely.
Elämä on raskasta, jos kuvittelee voivansa kontrolloida ja hallita kaikkea ja kaikkia, ja kun näin ei käykään, aletaan etsiä syyllistä. Se syyllinen on vieläpä yleensä joku muu kuin itse. Ihmiset kasvavat ja käyvät oman taistelunsa jokainen, se on vain hyväksyttävä.
47
[/quote]
Kyllä minusta voi ihan hyvin syyttää, koska lapsuuden kotoahan se malli saadaan. Ja pointtihan oli kai se, että ap:n äiti ei voinut myöntää mitään virheitä tai keskustella mistään, eivät äidin tekemät virheet itsessään. Onhan se aika lailla pään hakkaamista seinään, jos yrittää selvittää näitä sairaita malleja jotta itse pystyisi parempaan.
Tietenkään ei ole hedelmällistä jäädä rypemään itsesääliin. Pitää tunnustaa, ettei omasta äidistä kasvattajaksi ollut ja jatkaa eteenpäin.
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 18:19"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 17:48"]
Oisko ihan hirveä asia, jos menisit äitisi kanssa jonnekin ja tekisitte jotain mukavaa, ihan kahdestaan? Pakkaisit kaiken kuonan reppuun ja jättäisit sen repun kotiin, et ottaiskaan sitä matkaan. Kohtaisit äitisi tasavaertasena, ihmisenä, joka on monella lailla vajavainen ja keskeneräinen. Mutta jonka jokainen virhe ja risaus ja möläytys ei kertautuisi sinussa. Joka ei olisi mukana kaikessa mitä teet elämässäsi, ja jota et väkisin raahaisi mukanasi kuin sellaista tahmaista, likaista riepua josta ei kuitenkaan halua luopua, koska sitten pitäisikin etsiä joku muu juttu jota vasten peilata kaikkea.
Voihan olla että olet jo tehnyt näin, mut jos et ole, niin ei se mitään ota jos luovut tyttären roolista ja otat aikuisen ihmisen roolin suhteessa äitiisi.
[/quote]
Miksi mun äiti ei sitten tee noin, jos mä yritänkin? Ei mun äiti halua tutustua minuun sellaisena kuin mä olen. Ihmeellistä, jos sinun vanhempasi halusivat tutustua sinuun ihmisenä. Eikä mun ongelma ole mun äitini virheet (hän ei tee niitä, vaan keskittyy syyttämään toisia heidän virheistään) ja risahdukset, vaan se, että hän näkee niitä minussa ja syyttää, moittii ja haukkuu minua.
Ap
[/quote]
En minä tiedä halusivatko minun vanhempani tutustua minuun ihmisenä, koska ei se ollut näitten yhteisten matkojen pointti. Pointti oli täysin päinvastainen; minä halusin tutustua heihin ihmisenä. Että kuuntelee toista, ymmärtää, eläytyy, ilman mitään vaatimuksia. Ei vaatimusta anteeksipyytelystä tai siitä että he muuttuisivat ihmisinä. Pointti oli tajuta se, miten asiat ovat, ei arvottaa niitä, ei olettaa että ne johtavat jonkin. Ei keskittyä siihen miten minä toivoisin niiden olevan. En minä määritellyt niitä keskusteluja, tuin vain sitä mistä he halusivat puhua annoin puhua, vaikka tuntikausia hiljaisessa metsässä ja pitkillä automatkoilla, puuttumatta siihen puheeseen. En miettnyt sitä miltä minusta tuntuu, mietin miltä heistä tuntuu. Se oli vapauttavaa. Asioihin tuli joku järki ja loogisuus. Tajusin kuinka epälooginen itse olin ollut. Tajusin että olen aina ollut erillinen heistä, ja se minun tapani arvottaa kaikki tekemiseni ja sanomiseni heidän kauttaa, on ollut todellakin minusta lähtöisin, ei heistä. Minun valintani. Minun valintani oppia siitä pois, kun tajusin ettei se palvele ketään.
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 19:56"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 19:49"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 19:20"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 19:14"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 18:43"]
Kannattaisi ehkä lukea mitä ap on kirjoittanut. Ap:lla on kaksi lasta. Neuvosi ovat muutenkin falskeja ja yksinkertaistavia. Ap on kertonut käyneensä monelaisissa terapioissa ja sinä heität kommentteja anteeksi annosta, aivan kuin se olisi niin yksinkertaista. Kai tuo ap:n luettelema terapiakirjo jo kertoo, ettei hän ihan helposti siihen kykene. Sen verran rikki hän on.
[/quote]
Ap on kirjoittanut hei vauva-palstalle, ei millekään psykoterapiapalstalle. :D Hän saa täältä tavallisten ihmisten ohjeita, niiden joista useimmilla on vähän vähemmän täydellinen lapsuus. Jos täällä otetaan se asenne, että ap on niin rikki ja toivoton tapaus että vain ammattipsykiatri voi hänelle vastata, tähän viestiketjuun ei olisi tullut yhtään viestiä. Tämä on keskustelua, johon jokainen tuo oman näkökulmansa ja oman kokemuksensa. Sitä, mikä niistä ap:tä auttaa, ei voi kukaan tietää.
[/quote]
Kannattaa silti lukea mitä ap on kertonut. Tuossa joku sanoi, että "jos sinulla olisi enemmän kuin yksi lapsi, tietäisit...". No kun ap kertoo heti alussa, että hänellä on kaksi lasta.
Toisessa viestissä ap kertoo monista eri terapiamuodoista joita hän on kokeillut. Sitten perään joku sanoo, että annat vaan kato anteeksi.
Minusta nuo kommentit vain kertovat, ettei neuvoja ole vaivautunut lukemaan ap:n viestejä.
[/quote]
Tai sinä (ap?) et lukenut minun viestiäni? Kirjoitin, että "jos sinulla olisi enemmän kuin kaksi lasta..."
Ilmeisesti terapiat eivät ole auttaneet, koska ap on edelleen täynnä syytöksiä muita kohtaan. Voisiko hän kokeilla toisenlaista lähestymistapaa, jos syyttely ei ole tähän asti auttanut. Hän ei voi muuttaa äitiään eikä menneisyyttään, joten onko muita keinoja kuin anteeksianto ja sen hyväksyminen, että menneisyys oli paskaa, mutta nyt on nyt. Ei ole mielestäni reilua, että hän syyttää raskaasta perhe-elämästäänkin äitiään, aikuinen ihminen. Hänen äitinsä on ihminen, ja ihmiset tekevät virheitä. Sen ymmärtäminen voisi auttaa ap:tä enemmän kuin pään silittely.
Elämä on raskasta, jos kuvittelee voivansa kontrolloida ja hallita kaikkea ja kaikkia, ja kun näin ei käykään, aletaan etsiä syyllistä. Se syyllinen on vieläpä yleensä joku muu kuin itse. Ihmiset kasvavat ja käyvät oman taistelunsa jokainen, se on vain hyväksyttävä.
47
[/quote]
Kyllä minusta voi ihan hyvin syyttää, koska lapsuuden kotoahan se malli saadaan. Ja pointtihan oli kai se, että ap:n äiti ei voinut myöntää mitään virheitä tai keskustella mistään, eivät äidin tekemät virheet itsessään. Onhan se aika lailla pään hakkaamista seinään, jos yrittää selvittää näitä sairaita malleja jotta itse pystyisi parempaan.
Tietenkään ei ole hedelmällistä jäädä rypemään itsesääliin. Pitää tunnustaa, ettei omasta äidistä kasvattajaksi ollut ja jatkaa eteenpäin.
[/quote]
Samaa mieltä (eli tää ei ollut ap :) ) Tämä ketju onkin juuri osa prosessia. Pakkohan asiasta on puhua että pääsee siitä irti ja eteenpäin, mä näen sellaista tukea tässä ketjussakin, mitä äitini ei ikinä myöntäisi olevan minua kohtaan olemassakaan. Eli te olisitte hänen mukaansa suurin osa valehtelijoita, ja turhia päänsilittelijöitä. Mutta nytpä näen itse, että ette ole, koska sen verran mulla on veilä luottoa ihmisiin, että uskon teidän mielipiteittenne vilpittömyyteen :)
Ap
187: Kyllä mä tunnistan mun vihani ja osaan sitä hiukan käsitelläkin. Vaikka joskus se tulee niin voimkkaana, että on vaikeuksia. En tässä vain osaa hoitaa asioita niin, ettei tulisi sitä pahaa oloa. Kuvauksesi minusta äitinä sopii ainakin omaan äitiini, (en nyt osaa sanoa oonko tuollainen, ehkä mä oon vaikka sitä olen koittanut olla että en olisi), paitsi ettei äiti mykkäkoulua harrastanut, vaan kaatoi minuun kyllä tunteensa eli vihaansa.
Ap
Alue: Aihe vapaa
Joo. Kiitos. Sanotte samaa kuin mieheni, jonka kanssa just kans puhuin. Hän kiteytti asiaa hyvin (kuten tekin): se on joko minun kärsimykseni, tai äidin. Ööö..joo, oonpa sokee. oon samaa mieltä, että eiköhän se oma kärsimykseni vie voiton. Lastenikin takia. Ja minunkin. Että se menee minulle äitini kärsimyksen edelle. Ja joo, enpä ollut muuten tajunnutkaan, että äitinihän on aikuinen :) Hassua. Hän kun aina selittää, että on niin ottanut vastuun tekemisistään ja bla bla bla. Ei oo vissiin kuulostanut lapsen korvissa sille.
Eli ihanaa, äitini on aikuinen, ja siks mun ei tarvitse syyllistyä. Alan tosissani pohtia kaikkea mitä tämäkin ketju on mieleeni tuonut kiitos ihanat ihmiset.
Ap