Pitäisikö vain luovuttaa elämässä?

[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 15:24"]Entä jos miettisit muitakin koulutusvaihtoehtoja?
[/quote]

Eikö Helsinkiin ole kaikkialle vaikea päästä :(

Ap

Tsemppaa ap vielä kerran niihin pääsykokeisiin, kovemmin kuin koskaan. Ajattele että tämä viestisi on pohjakosketus ja vuoden kuluttua voit muistella, miten olit jo luovuttaa mutta kuitenkin jaksoit vielä. Visioi se hetki, kun etsit tämän vanhan viestin vauvapalstalta ja elämäsi onkin jo muuttunut.

Ja jos et saa sitä koulutuspaikkaa, selvitä vaikka työkkäristä olisiko siellä jotain ammatinvalintapsykologia jonka kanssa voisit käydä juttelemassa siitä, mitä tekisit "isona". Ehkä saat jonkun uuden, yllättävän idean jota et tullut edes ajatelleeksi aiemmin, ehkä olet nyt vain jumittunut siihen mistä olet haaveillut jo kauan. Minulle psykologi ehdotti aikoinaan lentoemännän työtä ja minusta se oli yllättävyydessään ihan piristävää, olisin tosiaan rikkonut rajojani (en tosin päätynyt sille alalle).

Elämässä on vaihtoehtoja, älä jumitu sinne markettiin jos et halua.

[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 15:54"]

[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 15:24"]Entä jos miettisit muitakin koulutusvaihtoehtoja? [/quote] Eikö Helsinkiin ole kaikkialle vaikea päästä :( Ap

[/quote]

Kestäisikö suhde kaukosuhdetta? En ole siis tuo jota lainasit nyt, mutta tuli vain mieleen, että onhan noita vaihtoehtoja: Tampere, Turku, jne. Ja monilla suhde kestää jopa Rovaniemi-Helsinki välimatkankin, ei se helppoa toki ole.

[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 14:10"]

En jaksa enää. En jaksa taas hakea opiskelemaan tuloksetta. En jaksa tätä masennusta, yksinäisyyttä, epäonnistumisen tunnetta, jatkuvaa itseinhoa. En ikinä olisi lapsena/teininä arvannut että minulla kävisi näin. Luulin, että minä jos joku hankin huippukoulutuksen, unelmatyön ja kirjoitan menestysromaanin, matkustan ja olen onnellinen. Minä jo joku! Entä jos vain luovuttaisin? En puhu itsemurhasta, mutta entä jos jättäisin Helsingin, miehen (jota rakastan, mutta joka ansaitsee parempaa), unelmat koulutuksesta ja tulevaisuudesta, ja muutan jonnekin pikkukylään. Teen töitä marketissa ja vanhenen rauhassa. Ottaisin asuntolainan ja 70-luvun rivarinpätkän. Kesällä kävelisin järvenrannalla ja söisin jäätelöä ja katselisin lokkeja. Olisin vain. En puhuisi kellekään. Hommaisin koiran, jonka nimeäisin Kainoksi.

[/quote]

Sehän on sinun työ tai henk.koht. asiasi, ei mies siihen kuulu.  Kerro hänelle että ottaa päähän, hän rakastaa sinua sellaisena kuin olet.  Tarvitset aikaa, mies varmaan ymmärtää.

[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 14:36"]

[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 14:29"]Itse asun pienessä kaupungissa ja välillä mietin, kuinka kivaa olisi muuttaa toiselle puolelle Suomea, jossa kukaan ei tuntisi... [/quote] Minäkin olen pienestä kaupungista kotoisin. Tulin Helsinkiin koska uskoin aloittavani opintoni täällä. Helsinki ei tarjoa minulle kuin epäonnistumisia ja yksinäisyyttä. Kotoseuduillani oli ainakin kaunis luonto, mikö on edes pieni lohtu. ap

[/quote]

Minkä alan opiskelupaikkaa olet hakemassa? Kuinka monta kertaa jo takana?

Sanoisin, että jos nyt ensi töiksesi jostain luovut, niin luovu siitä mielikuvastasi, että elämässä onnistuminen tulee olemaan helppoa (tai esim. yhtä helppoa kuin vanhempiesi sukupolvelle - näin ei nimittäin ole meidän kohdallamme ja asia on laajasti tiedossa). Voi hyvin olla, että joudut hakemaan sitä opiskelupaikkaa vielä useita kertoja ennen kuin tärppää. Mielestäni et konkreettisesti paranna tilannettasi, jos itse viet itseltäsi mahdollisuuden olla saamatta sitä paikkaa koskaan. Miten voisit opetella ajattelemaan, että vaikka paikkaa ei tipu, tilanteesi ei ole yhtään huonompi kuin tuo luovuttaminen jota suunnittelet?

Luovuttaa ehdit kyllä myöhemminkin, siihen on aina aikaa ja mahdollisuus. Entä jos luovuttaisit vain ylimääräisistä paineistasi, ja jatkaisit opiskelemaan hakemista ilman niitä - "tulee mitä tulee" -mentaliteetilla?

Jos sinulla on parisuhde, johon olet tyytyväinen, niin pidä hyvä ihminen siitä kiinni! Moni ei nykyaikana löydä edes hyvää kumppania. Sinun on syytä olla kiitollinen siitä, että itse olet sellaisen onnistunut löytämään. Olet varmasti tarpeeksi hyvä kumppani miehellesi. Olet vain jumiutunut menneiden sukupolvien sinuun iskostamaan ajattelumalliin, että elämässä pitää jo nuorena saavuttaa kaikki samat asiat, jotka hekin saavuttivat, tai ei ole kunnon ihminen. Asia nyt vain ei kuitenkaan ole näin. Pyri tiedostamaan, että tuo ajattelutapa on nykymaailmaan sopimaton ja jo se, että jaksat sinnikkäästi yrittää, tekee sinusta hyvän ja arvokkaan ihmisen.

[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 15:56"]Tsemppaa ap vielä kerran niihin pääsykokeisiin, kovemmin kuin koskaan. Ajattele että tämä viestisi on pohjakosketus ja vuoden kuluttua voit muistella, miten olit jo luovuttaa mutta kuitenkin jaksoit vielä. Visioi se hetki, kun etsit tämän vanhan viestin vauvapalstalta ja elämäsi onkin jo muuttunut.

Ja jos et saa sitä koulutuspaikkaa, selvitä vaikka työkkäristä olisiko siellä jotain ammatinvalintapsykologia jonka kanssa voisit käydä juttelemassa siitä, mitä tekisit "isona". Ehkä saat jonkun uuden, yllättävän idean jota et tullut edes ajatelleeksi aiemmin, ehkä olet nyt vain jumittunut siihen mistä olet haaveillut jo kauan. Minulle psykologi ehdotti aikoinaan lentoemännän työtä ja minusta se oli yllättävyydessään ihan piristävää, olisin tosiaan rikkonut rajojani (en tosin päätynyt sille alalle).

Elämässä on vaihtoehtoja, älä jumitu sinne markettiin jos et halua.
[/quote]

Kiitos, miten ihana viesti. Ihan aloin itkemään, vaikka itken nykyään muutenkin koko ajan :) yritän saada luettua, yritän ihan tosissani vielä kerran. En tiedä mitä teen jos tulee taas hylkykirje. Pitää kasata itseni taas kasaan kai. Joka vuosi se on ollut pahempi rysäys.
Mutta kiitos tsempistä! Omituista miten anonyymi viesti keskustelupalstalta voi piristää enemmän kuin läheisten vakuuttelut. Ehkä niille kuuroutuu ajan ja epäonnistumisien myötä.

ap

No minä olen vähän kuvaamaasi tapaan luovuttanut, paitsi että miestä mulla ei ole koskaan ollut. Mutta vaihdoin it-alan ammatin ja oravanpyörän ja tavoittelemisen yksinkertaiseen elämään. Ja se on kyllä ollut elämäni paras päätös.

[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 14:10"]En jaksa enää. En jaksa taas hakea opiskelemaan tuloksetta. En jaksa tätä masennusta, yksinäisyyttä, epäonnistumisen tunnetta, jatkuvaa itseinhoa.
En ikinä olisi lapsena/teininä arvannut että minulla kävisi näin. Luulin, että minä jos joku hankin huippukoulutuksen, unelmatyön ja kirjoitan menestysromaanin, matkustan ja olen onnellinen. Minä jo joku!
Entä jos vain luovuttaisin? En puhu itsemurhasta, mutta entä jos jättäisin Helsingin, miehen (jota rakastan, mutta joka ansaitsee parempaa), unelmat koulutuksesta ja tulevaisuudesta, ja muutan jonnekin pikkukylään. Teen töitä marketissa ja vanhenen rauhassa. Ottaisin asuntolainan ja 70-luvun rivarinpätkän. Kesällä kävelisin järvenrannalla ja söisin jäätelöä ja katselisin lokkeja. Olisin vain. En puhuisi kellekään. Hommaisin koiran, jonka nimeäisin Kainoksi.
[/quote]
Ehkä haet väärälle alalle koulutukseen? Keksi joku muu koulutusala ja hae sinne, ehkä sulla on epärealistiset odotukset kyvyistäsi? Hankit vaan päänsärkyä itsellesi jos pyrit alalle joka on sulle liian vaikea.

[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 16:02"]

[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 15:56"]Tsemppaa ap vielä kerran niihin pääsykokeisiin, kovemmin kuin koskaan. Ajattele että tämä viestisi on pohjakosketus ja vuoden kuluttua voit muistella, miten olit jo luovuttaa mutta kuitenkin jaksoit vielä. Visioi se hetki, kun etsit tämän vanhan viestin vauvapalstalta ja elämäsi onkin jo muuttunut. Ja jos et saa sitä koulutuspaikkaa, selvitä vaikka työkkäristä olisiko siellä jotain ammatinvalintapsykologia jonka kanssa voisit käydä juttelemassa siitä, mitä tekisit "isona". Ehkä saat jonkun uuden, yllättävän idean jota et tullut edes ajatelleeksi aiemmin, ehkä olet nyt vain jumittunut siihen mistä olet haaveillut jo kauan. Minulle psykologi ehdotti aikoinaan lentoemännän työtä ja minusta se oli yllättävyydessään ihan piristävää, olisin tosiaan rikkonut rajojani (en tosin päätynyt sille alalle). Elämässä on vaihtoehtoja, älä jumitu sinne markettiin jos et halua. [/quote] Kiitos, miten ihana viesti. Ihan aloin itkemään, vaikka itken nykyään muutenkin koko ajan :) yritän saada luettua, yritän ihan tosissani vielä kerran. En tiedä mitä teen jos tulee taas hylkykirje. Pitää kasata itseni taas kasaan kai. Joka vuosi se on ollut pahempi rysäys. Mutta kiitos tsempistä! Omituista miten anonyymi viesti keskustelupalstalta voi piristää enemmän kuin läheisten vakuuttelut. Ehkä niille kuuroutuu ajan ja epäonnistumisien myötä. ap

[/quote]

Kiva kuulla, tuli itsellekin lämmin olo viestistäsi. Nyt uskot itseesi ja yrität ja tulet sitten muutaman kuukauden kuluttua tähän ketjuun kertomaan, miten kävi. Me täällä joko onnitellaan tai kannustetaan eteenpäin, mitään et ainakaan häviä :)

[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 16:01"][quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 14:36"]

[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 14:29"]Itse asun pienessä kaupungissa ja välillä mietin, kuinka kivaa olisi muuttaa toiselle puolelle Suomea, jossa kukaan ei tuntisi... [/quote] Minäkin olen pienestä kaupungista kotoisin. Tulin Helsinkiin koska uskoin aloittavani opintoni täällä. Helsinki ei tarjoa minulle kuin epäonnistumisia ja yksinäisyyttä. Kotoseuduillani oli ainakin kaunis luonto, mikö on edes pieni lohtu. ap

[/quote]

Minkä alan opiskelupaikkaa olet hakemassa? Kuinka monta kertaa jo takana?

Sanoisin, että jos nyt ensi töiksesi jostain luovut, niin luovu siitä mielikuvastasi, että elämässä onnistuminen tulee olemaan helppoa (tai esim. yhtä helppoa kuin vanhempiesi sukupolvelle - näin ei nimittäin ole meidän kohdallamme ja asia on laajasti tiedossa). Voi hyvin olla, että joudut hakemaan sitä opiskelupaikkaa vielä useita kertoja ennen kuin tärppää. Mielestäni et konkreettisesti paranna tilannettasi, jos itse viet itseltäsi mahdollisuuden olla saamatta sitä paikkaa koskaan. Miten voisit opetella ajattelemaan, että vaikka paikkaa ei tipu, tilanteesi ei ole yhtään huonompi kuin tuo luovuttaminen jota suunnittelet?

Luovuttaa ehdit kyllä myöhemminkin, siihen on aina aikaa ja mahdollisuus. Entä jos luovuttaisit vain ylimääräisistä paineistasi, ja jatkaisit opiskelemaan hakemista ilman niitä - "tulee mitä tulee" -mentaliteetilla?

Jos sinulla on parisuhde, johon olet tyytyväinen, niin pidä hyvä ihminen siitä kiinni! Moni ei nykyaikana löydä edes hyvää kumppania. Sinun on syytä olla kiitollinen siitä, että itse olet sellaisen onnistunut löytämään. Olet varmasti tarpeeksi hyvä kumppani miehellesi. Olet vain jumiutunut menneiden sukupolvien sinuun iskostamaan ajattelumalliin, että elämässä pitää jo nuorena saavuttaa kaikki samat asiat, jotka hekin saavuttivat, tai ei ole kunnon ihminen. Asia nyt vain ei kuitenkaan ole näin. Pyri tiedostamaan, että tuo ajattelutapa on nykymaailmaan sopimaton ja jo se, että jaksat sinnikkäästi yrittää, tekee sinusta hyvän ja arvokkaan ihmisen.
[/quote]

Kiitos paljon myös sinulle! Onpa vapauttava ajatus, joka ei ole koskaan juolahtanut mieleeni.
Suvun ja vanhempien paine opiskeluun ja elämään on musertava! Olen miettinyt jo, pitäisikö valehdella, että olen saanut opiskelupaikan ihan vaan ettei tarvitsisi kestää sitä voivottelua, surua ja pettymystä vuosi vuoden perään.

Olen siis Helsingin yliopistoon useampaakin alaa, humanistisista valtsikkaan.

ap

Mikä noista aloista kiinnostaa sinua eniten, ap? Minkä aineen pääsykokeissa olet pärjännyt parhaiten? Oletko tehnyt opintoja avoimessa? Jos sinua kiinnostaa erityisesti joku tietty ala, kannattaa tehdä vaikka perusopinnot jo avoimen yliopiston puolella, saat siitä hyvin vauhtia opintoihin.

[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 16:24"]Mikä noista aloista kiinnostaa sinua eniten, ap? Minkä aineen pääsykokeissa olet pärjännyt parhaiten? Oletko tehnyt opintoja avoimessa? Jos sinua kiinnostaa erityisesti joku tietty ala, kannattaa tehdä vaikka perusopinnot jo avoimen yliopiston puolella, saat siitä hyvin vauhtia opintoihin.
[/quote]

Pärjäsin parhaiten humanistisen pääsykokeissa, joissa jäin pari vuotta sitten kolmen pisteen päähän ja olin varasijalla 8. Valtsikkaan haen nyt vasta toista kertaa (yhteiskuntatieteitä), ja luin pari kurssia avoimessa syksyllä.
Haluaisin varmaankin opettajaksi esim. lukioon. Aineella ei ole niin väliä, joku humanistinen tai valtsikka (olin mielelläni esim.hissa/yhteiskuntaopin opettaja), olen kiinnostunut monesta.
Olen myös alkanut epäillä riittääkö älykkyys/kyvyt yliopistoon. Kuten joku tuossa ylempänä totesi, ehkä minusta ei vaan ole siihen. Jokuhan tässä mättää kun en pääse.
Ajatus on hajottava, sillä olen koko ikäni haaveillut yliopistosta, lukenut paljon ja ollut hyvä oppilas, lukiosta kirjoitin E:n paperit.

Ap

Kyllä sinulla varmasti riittää kyvyt yliopistoon, jos olet jo noin lähelle päässyt. Johonkin maakuntayliopistoon olisit varmaan jo päässytkin. Jos nuo yhteiskuntatieteet kiinnostavat eniten, niin jatka niihin pyrkimistä. Nyt tsempaat tosissasi pääsykokeisiin, ja jos et pääse, niin älä vielä luovuta. Syksyllä jatkat opintoja avoimessa ja samalla mietit, kannattaisiko hakea vaikka Tampereen tai Jyväskylän yliopistoon, ei siellä yliopistolla tarvitse joka päivä käydä varsinkaan, jos olet osan opinnoista jo tehnyt avoimen puolella. Selvitä myös, mihin aineeseen olisi helpointa päästä, pääainettahan voi vaihtaa myöhemmin.

Ei tuo pahalta kuulosta, jatkat vaan yrittämistä!

[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 16:17"]Kiitos paljon myös sinulle! Onpa vapauttava ajatus, joka ei ole koskaan juolahtanut mieleeni. Suvun ja vanhempien paine opiskeluun ja elämään on musertava! Olen miettinyt jo, pitäisikö valehdella, että olen saanut opiskelupaikan ihan vaan ettei tarvitsisi kestää sitä voivottelua, surua ja pettymystä vuosi vuoden perään. Olen siis Helsingin yliopistoon useampaakin alaa, humanistisista valtsikkaan. ap

[/quote]

Sama ongelma on tosi monella, jonka suku/vanhemmat eivät ymmärrä etteivät pärjäämisvaikeudet tosiaankaan välttämättä johdu nuoren ihmisen saamattomuudesta tai tyhmyydestä, vaan ihan siitä että maailma ja yhteiskunta ovat muuttuneet rajusti sitten heidän omien nuoruusvuosiensa.

Kerron esimerkin vuoksi, miten oma opiskelemaan hakemiseni ja sen jälkeinen elämä ovat sujuneet tähän mennessä:

Lukion jälkeen hain opiskelemaan useita eri aloja, mutta en päässyt mihinkään. Osaksi tämä johtui ehkä siitäkin, että en tiennyt, mikä minua oikeasti kiinnostaisi; se hyöty hakemisesta kuitenkin oli että oikea ala valkeni minulle pääsykokeissa. Pidin välivuoden koulunkäyntiavustajana ja hain seuraavana vuonna uudelleen useisiin haluamani alan koulutuksiin. Alalla on vain yksi kunnon tutkinto Suomessa (yliopistotasoinen), muut koulutukset ovat enemmän tai vähemmän pilipalia. En päässyt siihen parhaaseen paikkaan enkä seuraavaksi parhaaseenkaan vaan kolmosvaihtoehtooni ja aloitin sitten opinnot siellä. Hain edelleen joka kevät siihen ykkösvaihtoehtooni, yhteensä siis 5 kertaa, mutta joka kerta tulin hylätyksi. Sitten sainkin jo kandia vastaavat paperit ulos AMK:sta.

Nyt sain alkaa hakea tuohon hyvään yliopistoon suoraan maisteriopintoihin, ja vihdoin ovet sinne aukenivat! Koska aiempi koulutukseni oli kuitenkin ollut aika surkeaa tasoltaan, jouduin kertaamaan aika paljon myös kandipuolen opintoja uudessa koulussa pärjätäkseni opinnoissa. Tutkinnon suorittaminen venyi useampia vuosia. Osittain venyminen johtui myös siitä, että opintojen ohella oli pakko käydä töissä. Tästä huolimatta minulla on myös opintolainaa.

Valmistuin sitten lopulta ja aloitin työnhaun. Ensimmäisen työpaikan saamisessa kesti kolme vuotta, jona aikana en tehnyt mitään muuta kuin aktiivista työnhakua ja/tai tietojen ja taitojen päivittämistä lisäkurssein joka ikinen päivä. Kolmen vuoden kuluttua työllistymisestä minut palkannut yritys meni konkurssiin, joten jäin taas työttömäksi. Nyt olen saanut uuden paikan, mutta tämänkin yrityksen tulevaisuus on melko epävarma, joten en voi tosiaankaan ajatella että elämäni olisi nyt yhtä menestystarinaa tästä eteenpäin.

Olisin varmasti tullut jo hulluksi, jos olisin pitänyt kiinni siitä kuvitelmasta, että kunnon ihmisellä elämä sujuu enemmän tai vähemmän mutkattomasti, opiskelupaikat ja työt järjestyvät helposti ja sen kummempia ponnistelematta, ja että jo nuorena ensimmäisen työpaikan saatuaan voi ruveta henkisesti lepäämään laakereillaan. Nykymaailma nyt vain ei ole sellainen, ei ainakaan kaikille eikä kaikilla aloilla. Nykyään ajattelen, että teen parhaani ja sen on riittettävä. Sekä minulle että yhteiskunnalle. Kukaan nimittäin ei voi tehdä enempää kuin oman parhaansa!

Tee sinäkin sen verran kuin mihin kehosi ja mielesi kertovat sinun pystyvän, ja jätä siitä loppuosasta murehtiminen pois. Se on turhaa. Kun toivottavasti onnistut tässä, sinusta tulee miehellesikin mukavampi kumppani kun et ole jatkuvasti murheellinen ja itseinhon kourissa. Anna elämän kantaa. Muuta emme tässä nykyisessä tilanteessa voi!

Tsemppiä sinulle! Onnistut vielä varmasti rakentamaan elämästäsi itsellesi hyvän, kunhan annat itsellesi aikaa onnistua. Elä omilla ehdoillasi, älä vanhempiesi tai sukulaistesi ehdoilla, sillä sinä itse olet se ainoa henkilö joka on sinun elämästäsi vastuussa. Sinä joudut elämään omien valintojesi seurauksien kanssa, joten pyri valitsemaan tavalla, johon voit itse olla tyytyväinen. :)

26

En olisi uakonut, että saan täältä tällaista kannustusta ja apua, elämänviisauksista puhumattakaan. Kiitos teille, että käytitte aikaanne minun henkilökohtaisten mörköjen setvimiseen :)
Jatkan lukemista. Luulen, että pelko epäonnistumisesta ja huono itsetunto ovat pahimmat esteeni tällähetkellä. Lukuajasta menee leijonanosa murehtimiseen. Sen kun saisin muutettua.
Ja 28, tuntuu, että vanhemmilla sukupolvilla oli niin paljon helpompaa! Kiitos kun kerroit tarinasi, inhimillisyydessään se lohdutti. Kuitenkin hienoa, että pääsit lopulta haluamaasi koulutukseen. Tärkeintä varmaan, että tekee sitä, mistä pitää?

Ap

14 kiittelee myös ap:n saamista tsemppausviesteistä, tuli hyvä mieli että kaikki eivät pidäkään suoralta kädeltä täysin epäonnistuneena.

Ap, valtsikkaan on tähdätty täälläkin. Täytys varmaan perustaa joku tsemppikerho.

[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 17:09"]14 kiittelee myös ap:n saamista tsemppausviesteistä, tuli hyvä mieli että kaikki eivät pidäkään suoralta kädeltä täysin epäonnistuneena.

Ap, valtsikkaan on tähdätty täälläkin. Täytys varmaan perustaa joku tsemppikerho.
[/quote]

Kohtalotoveri! Paljon tsemppiä sinulle. Miten lukeminen sujuu? Oletko hakenut aikaisemmin?
Ap

[quote author="Vierailija" time="23.03.2015 klo 17:02"]Tärkeintä varmaan, että tekee sitä, mistä pitää?

[/quote]

Sanoisin että etenkin nykyisen epävarmuuden keskellä tämä on äärimmäisen tärkeää. Jos olisin kouluttautunut alalle, josta en pidä tai joka ei sovi minulle, en kestäisi tätä elämän heittelyä. Nyt kun olen toivomallani alalla, on helpompaa purra hammasta yhteen ja motivoida itsensä venymään parhaaseen mahdolliseen suoritukseen päivästä toiseen, koska siitä itse tekemisestä saan voimaa jonka avulla jaksan myös toistuvat pettymykset ja haasteet.

Toisesta näkökulmasta katsoen: olen parhaimmillani tehdessäni sitä, missä olen hyvä, mihin sovellun ja mistä nautin. Kansantalouden näkökulmasta yhteiskunta saa siis minusta enemmän hyötyä irti näin, kuin jos olisin vaikkapa siellä marketin kassalla jonne en laisinkaan sovellu (näin on ainakin niin kauan kuin kassalle haluavista ei ole pulaa).

26

Itse en henkilökohtaisesti ymmärrä, miksi jotkut arvottavat opiskelun niin korkealle, että koko elämä riippuu siitä. Tietysti kouluttautuminen on hieno asia, mutta ei ainoa oikea elämänpolku. Etenkin täällä AV:lla ollessa tuntuu että akateemisuus on ainoa mikä merkitsee.

Mikä ap estää sinua kirjoittamasta romaania? Menestystä siitä ei välttämättä tule, mutta vielä vähemmän jos sitä ei ole edes kirjoitettuna. Se on varma, ettei kirjoittajan koulutus siihen vaikuta suuntaan tai toiseen.

Eikö matkustelukin olisi tällä hetkellä helpompaa, kun ei ole sidottuna mihinkään "tärkeään"?

Tsemppiä, toivottavasti pääset tänä vuonna yliopistoon opiskelemaan haluamaasi alaa! Et kyllä typerältä vaikuta, jos olet E:n paperit kirjoittanut joten ei tuo sisäänpääsy mikään mahdottomuus ole :) oletko harkinnut valmennuskursseja? Sen mainitsitki jo, että olet käynyt muutaman kurssin avoimessa. Jos et saisikaan opiskelupaikkaa tänä vuonna, kannattaa jatkaa avoimessa opiskelua. Siellä opiskelu helpottaa ymmärtämään, millaista se yliopisto-opiskelu on ja ennen kaikkea se auttaa havainnollistamaan, millaisia vastauksia tentissä/ pääsykokeessa halutaan. Itse opiskelen kolmatta vuotta yliopistossa ja olin ensimmäisenä vuonna ihan ok opiskelija,mutta vasta nyt olen oikeasti alkanut ymmärtämään, millaisilla vastauksilla tai esseillä voi saada sen perus 3:sta paremman arvosanan.