Lue keskustelun säännöt.
Isovanhemman pakkomielle lapsenlapsen vaatteista
13.12.2021 |
Yksi isovanhemmista haluaa ostaa lapsellemme vaatteet. Emme ole pyytäneet tätä ja kun isovanhempi ottaa aiheen esille "minä voisin ostaa lapselle toppahousut/talvihaalarin/yöpuvun..." niin sanomme, että meillä on jo kyseinen vaate/kyseisiä vaatteita tarpeeksi tai emme tarvitse juuri nyt sellaista. Kiellämme suoraan isovanhempaa ostamasta vaatteita. Meillä vanhemmilla on vara itselläkin ostaa tarvittavat vaatteet ja haluaisimme itse valita, miten lapsemme puemme. Emme siis käytä mitään superkalliita lastenvaatteita, mutta haluamme ostaa helppokäyttöisiä vaatteita, jotka kestävät kulutusta sekä on helppo pukea ja pestä koneessa. Emme myöskään halua kaappeihin pyörimään rajattomasti vaatteita, vaan kohtuullinen määrä riittää. Isovanhempi on saanut aikanaan lastensa kohdalla päättää, miten meidät lapsensa pukee. Nyt on meidän vanhempien vuoro valita, miten puemme lapsemme.
Isovanhempi saattaa muistaa kieltomme hetken. Sitten vähän ajan päästä kylään tullessaan isovanhempi tuo mukanaan vaatteet, jotka on ostanut meiltä kysymättä ja kielloistamme huolimatta. Isovanhempi korostaa, että haluaa itse valita, millaiset vaatteet lapsellemme ostaa, koska lahjan antaja saa valita mitä hankkii. Jos olisimme vailla vaikka housuja, niin isovanhempi ei ostaisi sellaista, vaan haluaisi ostaa lapselle haalarin. Jos lapsi tarvitsisi uimapuvun, niin isovanhempi ostaa kaulahuivin jne. Sekään ei auta, että sanoisimme vaikka "merkin X legginssit koossa Y olisi tarpeen", vaan isovanhempi haluaa päättää merkin ja mallin itse. Kokokaan ei usein ole oikea, vaan isovanhempi saattaa ostaa jopa vuoden vanhemmalle lapselle tarkoitettuja vaatteita. Näitä sitten säilötään nyt kaappien kätköissä odottamassa, että lapsi kasvaisi. Isovanhempi ei myöskään välitä siitä, onko vaate helppokäyttöinen, kunhan se on hänestä söpö (usein nämä ovat niitä napitettavia ja käsinpestäviä vaatteita, joita emme itse ikinä ostaisi). Yhdelläkin kertaa ehdotimme lapselle vaatteiden shoppailusta haaveilleelle isovanhemmalle, että ostaisi lapsellemme jarrusukat, niille olisi todella tarve. Isovanhempi ei ottanut pyyntöä kuuleviin korviinsa, vaan toi seuraavalla käynnillä kassillisen muita vaatteita. Ja kuten arvata saattaa, isovanhempi odottaa meidän pukevan lapsemme ostamiinsa vaatteisiin, varsinkin silloin kun isovanhempi näkee lapsenlastaan.
Onko jollakin muulla tällaista ongelmaa isovanhemman kanssa? Pää meinaa hajota tämän asian kanssa. Miksi ihmeessä pitää ostaa meille tavaraa, jota emme tarvitse? Ja jos jotain nyt on aivan pakko ostaa, miksi ei osta sitä, mikä olisi tarpeen (sen sijaan, että hän ostaa mitä itse haluaa hankkia oli tarpeellista tai ei)?
Ap
Kommentit (780)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surettaa lukea tätä ketjua ja kaikkea haukkumista ja mollaamista. Itse olin aikoinaan köyhä kolmen lapsen yh ja olisin ollut todella onnellinen, jos vanhempani olisivat ostaneet vaatteita, kenkiä ja leluja lapsilleni. Te kaikki haukkujat olisitte olleet niin tyytyväisiä minun vanhempiini, joilta ei herunnut juuri mitään, vaikka ovat varakkaita. Ei käy tasan onnen lahjat 😔
Jaa, taas tällainen joka ei ymmärrä vähääkään minkälaista on olla täysin rajattoman manipuloijan kohde.
Lahjojen ostaminen on joillekin vain vallankäyttöä!
Hanki elämä ja itse tarvittavat tavarat lapsillesi!Sulla tuntuu olevan vihanhallintaongelman lisäksi luetunymmärtämisongelma. Mä OLIN yh, en ole ollut sitä enää yli kahteenkymmeneen vuoteen, ja elätin silloin itse lapseni, pienillä tuloilla. Mulla on elämä, kiitos vaan, kusipää.
Ja silti piti tulla mollaamaan muita? Mitä edes teet tässä ketjussa uhriutumassa.
Nähtävästi ihan sun kiusaksi. Hermoheikot lehmät on aina ärsyttäneet mua.
Niin no, itse itket sitä, ettei isovanhemmat tuoneet sun lapselle niitä sopimattomia asioita joita se ei tarvinnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on kokonainen iso kaapillinen leluja, joita lapsi on saanut isovanhemmiltaan, mutta ei leiki niillä. Alkaa olla sen ikäinen, että leikkiminen vähentyy ja oikeastaan enää Legot ja tietyt pehmolelut on sellaisia mitä haluaa. Niin vaan isovanhemmat raahaa meille esim. Lol-nukkeja autoineen ja taloineen, jotka ovat järjettömän kalliita eikä lapsi edes koske niihin avaamisen jälkeen. Päätyvät kaappiin, koska huoneeseen ei mahdu. Isovanhemmat onnistuvat kuitenkin vetoamaan(=manipuloimaan) lapseen niin, ettei tämä halua myydä näitä turhia leluja pois.
Todella kivaa.
Minun äitini myös kantaa meille turhaa tavaraa ja sitten alkaa määräillä, etten saa myydä kirpputorilla. Juu, en myy kirpputorilla, lahjoitan eteenpäin (tai laitan suoraan roskiin). Myyminen on järkyttävän työlästä eikä kamat silti kelpaa kenellekään. Aivan sairasta vallankäyttöä.
Meille kärrätään valmiiksi huonokuntoista tavaraa vauvalle. Saatiin viime viikolla kirja, jota oli teipattu jo moneen kertaan. Kohta on jo kansi kirjasta irti meidän vauvan käytöllä, kun haluaa laittaa suuhunsa kaiken. Roskiin nuo tavarat lentää heti, kun pitäisi ryhtyä itse korjailemaan.
Inhottavaa, kun ajatellaan, että vauva/lapsiperheessä olisi jaksamista ja aikaa korjailla jotain valmiiksi rikkinäisiä tavaroita.
Harmi, että vain näistä sekopäämummuista/anopeista on aina aloituksia.
Mulla on ihana ex-anoppi. On pysynyt läheisenä ja mä tuen lapsen suhdetta kaikkiin isovanhempiin.
Höyrähti nuokin vähän, muttei pahasti. Aina on kunnioitusta ollut molemmin puolin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oma anoppini kärsii jostain ostoriippuvuudesta. Jatkuvasti hankkii uutta tavaraa ja lisäksi miehen perheessä on osoitettu jo miehen lapsuudesta asti rakkautta ostamalla tavaraa yhteisen ajan viettämisen sijaan. Tämä on niin kaukana perheemme arvomaailmasta kuin olla voi.
Anoppi etsii nettikirppareilta ja kirppiksiltä halvalla vauvalle vaatteita, kirjoja ja leluja. Moni tavara on todella kulunut jo valmiiksi, muovileluista on kuluneet värit, kirjat jonkun toisen vauvan pureskelemia jne. Tuo aina ison kasan tavaraa tullessaan käymään tai meidän mennessä mummolaan. Turhauttaa. Sen sijaan, että shoppailee kirppareilta 15 eurolla kasan tavaraa, miksi ei osta tuolla summalla kaupasta uutena yhtä hyvää bodya, johon olisimme tyytyväisiä? Tuntuu, että määrä korvaa laadun. Kurjaa on myös, että jo vauvaa itkettää mummolassa vierastamisen tai muun syyn takia, niin heti on kaivamassa kaapista uutta lelua, jotta itkun saisi loppumaan. Yritä siinä sitten selittää, että vauva kaipaa syliä eikä jatkuvasti uutta tavaraa.
En halua ajatellakaan, millaista tämä on muutaman vuoden päästä. Ei mene jakeluun anopille, vaikka on kuinka yritetty puhua miehen kanssa hänelle. Ja anopista minä olen se pahis, kun kiellämme jatkuvalla syötöllä antamasta tavaraa vauvalle. On vaikuttanut meidän väleihin anopin kanssa, kun anopista olen syypää hänen isovanhemmuutensa rajaamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen itse mummi, ja sen vähän, mitä annan, annan rahana. Usein niin, että olen mukana ostoksilla ja sanon etukäteen, millä summalla tuen. Siitä tulee hyvä mieli kaikille. Valinoihin en puutu koskaan.
Laittakaa hyvänen aika niille mummuille RAJAT ja varjelkaa yksityiselämäänne! Tehän kärsitte koko loppuelämänne tuollaisesta asioihinne puuttumisesta!Luuletko sinä että se on niin yksinkertaista?
Me on haettu kolme vuoden kestävää lähestymiskieltoa, eikä olla oltu 10 vuoteen missään tekemisissä ja EDELLEEN tämä meidän rajattomamme jauhaa perheestäni paskaa kaikille jotka kuuntelee. Yllyttää yhä kaukaisempia sukulaisia sekaantumaan, ajaa bussilla talomme ohi päivittäin jne.
Voi p.ska.
Meille on suositeltu lähestymiskiellon hakemista, mutta eikö sekään auta.
Jotenkin lohdullista tietää ettei olla ainoita mutta onhan tuo nyt aivan järjetöntä että joku sekopää saa terrorisoida vuodesta toiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Harmi, että vain näistä sekopäämummuista/anopeista on aina aloituksia.
Mulla on ihana ex-anoppi. On pysynyt läheisenä ja mä tuen lapsen suhdetta kaikkiin isovanhempiin.
Höyrähti nuokin vähän, muttei pahasti. Aina on kunnioitusta ollut molemmin puolin.
Ja mitenkähän tämä liittyy aiheeseen? Paljon minuakin lohduttaa, että sulla on paremmat isovanhemmat. Ihan hirveesti itse asiassa näin joulun alla, kun muutenkin jo taas ahdistaa valmiiksi.
Kunhan lapsenne vähän kasvaa, hänelle tulee omia mielipiteitä siitä, mitä haluaa päällensä pukea. Silloin voitte antaa sen lapsen sille isovanhemmalle mukaan vaateostoksille. Siinä vaiheessa viimeistään lapselle pitää opettaa, että myös isovanhemmalle voi sanoa EI. Eli jos isovanhempi haluaa ostaa jotain, mitä lapsi /nuori ei itse halua, pitää lapsen/nuoren ihan itse sanoa, ettei halua sitä. Tämä silläkin riskillä, että isovanhempi tuomitsee lapsen kiittämättömäksi, pilalle lellityksi kakaraksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kunhan lapsenne vähän kasvaa, hänelle tulee omia mielipiteitä siitä, mitä haluaa päällensä pukea. Silloin voitte antaa sen lapsen sille isovanhemmalle mukaan vaateostoksille. Siinä vaiheessa viimeistään lapselle pitää opettaa, että myös isovanhemmalle voi sanoa EI. Eli jos isovanhempi haluaa ostaa jotain, mitä lapsi /nuori ei itse halua, pitää lapsen/nuoren ihan itse sanoa, ettei halua sitä. Tämä silläkin riskillä, että isovanhempi tuomitsee lapsen kiittämättömäksi, pilalle lellityksi kakaraksi.
Ja arvaapa kenen vika se olikaan, kun teinille 14 vee ei enää kelvannut mummon valitsema Halonen eikä se omin pikkukätösin neulottu kypärämyssy.
Enkä todellakaan laita lapsiani tuollaiselle ostosreissulle.
Pyydä vaatteisiin käytettävä summa rahana lapsen tilille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pyydä vaatteisiin käytettävä summa rahana lapsen tilille.
Hah. Luuletko vakavissasi, että tällainen isovanhempi siihen lähtee?
Kirpparilta ostaminen on joidenkin vanhojen ihmisten "hyve". Äitini ja appeni ovat harrastaneet sitä.
Äitini osti jostain kirpparilta esikoiselleni potkuhousuja, jotka olivat siinä kunnossa, että minä olisin heittänyt ne jo aikaa sitten roskiin. Ja minä kuitenkin käytän mielestäni vaatteet ihan loppuun.
Appeni osti lapsille kirpparilta joululahjaksi pelin, josta puuttui sellaisia osia, että peliä ei lainkaan voinut pelata.
Onneksi kumpikin on varsin pihejä ihmisiä, joten eivät ole rekkalasteittain sitä roskaa meille kantaneet. Yksittäisiä tavaroita vain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttua, niin tuttua.
Meillä on yksi isoäiti tätä tyyppiä. Tälle henkilölle on muutenkin hankalaa kuunnella ja kunnioittaa toisten ihmisten sanaa ihan kaikessa muussakin, mutta yksi ilmeneminen on tämä kelvottoman tavaran tunkeminen väkisin meille.
Kaikki kolme muuta isovanhempaa ovat normaaleja. Heistä on paljonkin apua, kun voi kertoa että nuoremman lapsen koko on nyt 68 ja tarvitaan merinovillahaalari ja housuja, mieluiten luomupuuvillaa. Nämä isovanhemmat tuovat sellaista mikä täyttää tarpeen ja valitsevat muuten lahjan hyvällä maulla. Vaatteet päätyvät käyttöön kunnes lapsi kasvaa ulos.
Tämä yksi isoäiti on ihan eri maata. Jos kyseleekin mitä lapset tarvitsisivat, ei kuuntele vastausta ja jos kuunteleekin, päättää silti ostaa jotain muuta. Sen sijaan että ostaisi sen yhden bodyn joka oikeasti tarvittaisiin, hän ostaa samalla summalla ja enemmälläkin järkyttävän vuoren sekalaista ryönää. "Vauvalle" on saatu mm. sellaisia muovisia koristeita, joita voi työntää kukkaruukun multaan, joulukoristeitä joista irtoaa pieniä osia, nuken vaatteita... kaikkea tavaraa yhdistää lähinnä se, että yksittäisen esineen myyntiarvo uutena on luokkaa 1-2 euroa ja materiaalit ja laatu sen mukaista. Siis tavaraa, jolle ei KENELLÄKÄÄN ole koskaan ollut mitään tarvetta.
Kun isoäiti käy kylässä, hänellä on aina matkatavaroissaan iso muovikassillinen tavaraa jonka yrittää ujuttaa meille. On jo ymmärtänyt sen, että jos hän suoraan tyrkyttää koko kassillista, ei saa lahjojaan perille. Minulle on aina ollut vaikeaa sanoa ei ja kärsinkin hirveästi siitä, että joudun jatkuvasti taistelemaan kodistani ja perustelemaan valintojani, mutta osaan silti kieltäytyä johdonmukaisesti ja kohteliaasti. Se ei riitä. Isoäiti levittelee krääsän yksittäisinä "yllätyksinä" ympäri taloamme.
Löysin juuri tänään ruokapöydältä rusetilla varustetun lahjakassin, jossa on glitter-päällysteisiä kynttilöitä, emoji-serviettejä ja kolme paitaa. Paidat ovat 40-luvun hippiajan tyylisiä, kooltaan menevät ehkä 14-15-vuotiaille. Materiaali on paperinohutta polyesteriä. En tiedä, missä tuollaisia edes myydään, jopa halpahalleissa on mielestäni laadukkaampaa.
Saan taas kohta ottaa puheeksi, että meidän alle 5-vuotiaat lapset eivät tule noita vaatteita käyttämään 12 vuoteen ja taistella siitä, pitääkö meidän säilyttää nuo 2 eurolla ostetut polyesteri-ihmeet täällä 10 vuotta, jotta voidaan sitten aikanaan katsoa haluavatko meidän lapset pitää niitä teineinä. Tiedän kokemuksesta, että isoäiti tulee esittämään marttyyriä kun hänen lahjansa vain työnnetään pois vaikka muiden lahjat kelpaavat, ja kysymään että emmekö sitten tunne ketään lasta joille hänen lahjansa kelpaisi.
Jos häviän sen taistelun, tämä isoäiti katsoo että lahja onnistui. Jos saan työnnettyä tavarat takaisin, isoäiti keksii seuraavalla kerralla taas uuden tavan saada tavarat sisään.
Hämmästyttävintä tässä kaikessa on se, että tämä isoäiti kaipaisi kaikkein eniten seuraa ja huomiota. Ja että minulla tai kellään muullakaan ei oikeasti ole ongelmaa antaa noita asioita. Tästä kaikesta tekee vaikeaa ainoastaan se, että hänen seuransa on tästä kaikesta tuputtamisesta ja vänkäämisestä johtuen niin käsittämättömän raskasta, että häntä on oman jaksamisen takia pakko pitää vähän etäämmällä.
Vierailija kirjoitti:
Kunhan lapsenne vähän kasvaa, hänelle tulee omia mielipiteitä siitä, mitä haluaa päällensä pukea. Silloin voitte antaa sen lapsen sille isovanhemmalle mukaan vaateostoksille. Siinä vaiheessa viimeistään lapselle pitää opettaa, että myös isovanhemmalle voi sanoa EI. Eli jos isovanhempi haluaa ostaa jotain, mitä lapsi /nuori ei itse halua, pitää lapsen/nuoren ihan itse sanoa, ettei halua sitä. Tämä silläkin riskillä, että isovanhempi tuomitsee lapsen kiittämättömäksi, pilalle lellityksi kakaraksi.
Ei tosiaan laiteta lasta tällaisen isovanhemman uhriksi. Jos isovanhempi ei usko lapsen vanhempien sanaa, miksi uskoisi lapsen? Oma lapseni on ainakin niin kiltti ja helposti stressaantuvat, että antaisi mummon vaan ostaa ne jutut, jotka haluaa, jotta pääsisi siitä tilanteesta pois. Meille vanhemmille ja muille osaa kyllä sanoa ei, koska tietää, että me kunnioitamme sitä.
Aikuisen rajaton käytös ja sen suitsiminen ei ole koskaan lapsen vastuulla.
Mulla on tuollainen anoppi, joka menee lupaa kysymättä esim. lapsen vaatekaapille, jos en ole kotona. Ei näe siinä käytöksessä mitään pahaa. Ongelma on siinä, että jos lähden esimerkiksi isovanhempien tullessa kylään käymään kaupassa/hoitamaan asioita, niin isovanhemmat jäävät lapsen kanssa kotiin siksi aikaa. Poissaollessani sitten käydään kaappeja läpi. Toinen vaihtoehto on olla kotona koko vierailun ajan ja hoitaa nuo asiat muulla ajalla, kun joutuu vahtimaan isovanhempia.
Meillä on yksi isovanhempi, joka haluaa auttaa _omalla tavallaan_ eikä suostu auttamaan muuten. Haluaa siis itse valita tavan, millä auttaa tai mitä antaa lahjaksi. Ei siinä muuten mitään, mutta auttamistavat ovat aivan vääriä. Ei kuuntele, kun kerromme, mitä vauvalle voi halutessaan hankkia. On suoraan sanonut, että lahjan antaja itse valitsee, mitä ostaa. Sitten kärrää vauvalle mm. paitoja, jotka jäävät käyttämättä, koska bodyt ovat vauvalle sopivampia ja paitojen kanssa näin pienellä on aina selkä paljaana. Tai jos tietää, että käytämme vauvalla vaikka paljon sinisiä ja vihreitä vaatteita, niin ostaa sinne joukkoon jonkun kirkuvanpunaisen haalarin. En käsitä. Paljon mieluummin ottaisimme vastaan vaikka kaksi sopivaa bodya vuodessa, mutta sen sijaan saamme kasapäin kaikkea tarpeetonta.
Sama mentaliteetti koskee vauva-arjessa "auttamista". Jos apua olisi siitä, että isovanhempi tekisi vaikka makkarakeiton tai imuroisi meillä, niin sen sijaan silittää vauvan vaatteet, harsot ja pyllypyyhkeet. Tuollaiset silitysjutut ovat aivan turhia, kun vauvan vaate saattaa puklujen takia lentää pesuun vartin käytön jälkeen eikä pyllypyyhkeiden tarvitse olla silitettyjä. Eli suostuu auttamaan arjessa vain sellaisilla tavoilla, jotka saa itse valita. On olo, että tuosta "auttamisesta" on melkein enemmän haittaa kuin hyötyä. Paras oli, kun vauva kärsi ensimmäiset 4 kuukautta koliikista ja olisimme tarvinneet apua ja sitä pyysimmekin moneen kertaan. Anoppi ei suostunut tulemaan avuksi. Kun koliikki meni ohi ja vauva oli "helpompi", niin johan oltiin tunkemassa kylään joka välissä.
oon yrittänyt tällaisen shoppailijamummon kanssa kahdenlaista taktiikkaa ja kumpikaan ei toimi:
"me on tykätty paljon näistä lindexin vaatteista. kestäneet hyvin käyttöä ja pesua kuudenkympin lämpötilassa. aiotaan vastaisuudessakin hankkia merkin vaatteita, kun ovat näin hyviä." --> vihje kaikuu kuuroille korville ja mummo taas tuo jonkun halpismerkin 30 asteen pesun kestävän vaatteen lapselle. miksi mummo ei osta harvemmin noita vaatteita ja silloin osta noita lindexin vaatteita, jotka ovat muutaman euron kalliimpia?
"jos haluat ostaa emmalle jouluksi jotakin, niin tarvitsimme kypärämyssyn koossa x." --> suora toive kaikuu kuuroille korville ja mummo ostaa jotain aivan muuta. sitten saamme itse ostaa sen kypärämyssyn ja miettiä, mitä teemme mummon tuomilla tavaroilla, joita emme edes tarvitsisi. ja emme koskaan toivo mummolta tai muiltakaan mitään kallista, vaan toiveet ovat toteutettavissa olevan hintaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä tuota on tehnyt oma äitini. Anoppi on onneksi niin pihi, että ei osta lapselle mitään kuin jouluna ja synttäreinä ja silloinkin maltillisesti.
Äitini tykkää ommella, joten ompelee lapselle paljon vaatteita, jotka varsinkin nyt lapsen kasvaessa jäävät kaappiin, kun kouluikäinen ei halua käyttää mekkoa, josta olisi tykännyt 5-vuotiaana. Lisäksi ostelee vaatteita nähdessään jotain omasta mielestään kivaa eikä oikein tajua, että se hupparissa ja legginseissä viihtyvä esiteini ei enää halua tyllimekkoa päälleen. Samalla äitini jaksaa sitten arvostella, kun lapsella on ihan liikaa vaatteita ja kaapit pursuaa. En edes muista kuinka monta kertaa olen sanonut, että niitä käytössä olevia vaatteita on juuri sopivasti ja ne päiväkoti-ikäiselle tarkoitetut vaatteet eivät ole käytössä. Ei silti muuta käytöstään vaan loukkaantuu, kun hänen vaivalla ompelema pupu tupuna-mekko ei ole koskaan lapsen päällä.
Meillä on IHAN SAMA.
Järjetön "mielipaha" syntyi kun päiväkoti-ikäiselle sopiva villamyssy ei kelvannut 14-vuotiaalle.
Ja tuo että "teillä on liikaa tavaraa" -pällistely, kun ensin itse on kannettu selkä vääränä krääsää meille.
Värityskirjoja löytyi 42. Kukaan meillä ei tykkää värittää. Eikä niitä ole kukaan muu ostanut kuin hän.
Ei hitto kuulostaa ihan mun äidiltä. D:
Meillä ei siis ole lapsia mutta hän kantaa selkä vääränä tavaraa meille pieneen kaksioomme.
Sitten arvostelee että ompas teillä paljon roinaa, suuttuu (???!!!) jos sanon myyneeni mitään kirpparilla (varsinkaan hänen ostamaa, mutta suuttuu jos vaikka myyn itseostamiani tavaroita!!).
Kaikista kauheintahan on jos hän ensin tyrkyttää jotain vanhaa roinaansa meille jos sanon vaikka että tarvitsisin asian x. Sanon, että haluan ostaa itse juuri sellaisen kun haluan enkä jotain sinnepäin niin sitten tulee nyrpistelyä ja syytöksiä kulutusjuhlasta.
Itsehän hän ostelee jatkuvasti krääsää jota sitten yrittää tunkea mulle ja alkaa lähes itkeä jos en huoli.
En tiedä mikä sairaus tuo on, tuskin dementiakaan, koska hän on aina ollut tuollainen.
Minä olen nyt myynyt systemaattisesti 2,5 vuotta ylimääräistä krääsää. Hitaasti se menee, eikä niistä tosiaan mitään juuri saa.