Ottaisitteko sisarenne lapsen teille asumaan?

Vierailija kirjoitti:

Sossuhan maksaa täyden kulukorvauksen, kunhan sitä tajuaa vaatia. Etenkin, kun sukusijoitus ei tule suvun aloitteesta.

Kyllä ottaisin meille. Lapsihan saisi kunnan maksamana terapiat, päiväkodissa oman avustajan jne.

Ei avustajia enää jaella kuin osuuskaupan onnenlehtiä! saattaa olla kahdella ryhmällä yksi yhteinen avustaja jnejne. Nimim Kokemusta on asiasta.

Joo, tosin meillä se ei olisi välttämättä paras ratkaisu, kun asutaan niin kaukana. Lapsen elämä menisi niin uusiksi, että olisi järkevää vain pysyvänä ratkaisuna.

Ottaisin. Olen tällaista vaihtoehtoa joutunut miettimäänkin, kun sisarukseni lapsi sijoitettiin. Itse asuin liian kaukana että olisin voinut itse olla sijaisvanhempi. 

Tottakai ottaisin. Sitä vartenhan sukulaiset ovat, että auttavat hädän tullen. Oksettaa, että leikitään sukulaisuutta, mutta oikeasti sisaruksia ei kuitenkaan autettaisi. Siinähän opettaisi omille lapsilleen, että sisarusta ei tarvitse auttaa. Samalla oman perheen lapset voivat kehittää sosiaalisuuttaan. Rahallisen korvauksen tästä tietenkin saa sossulta, kun on sijaisperheenä.

Vierailija kirjoitti:

Siskon lapsen isä on masentunut ja täysin kyvytön hoitamaan lasta lainkaan...

Tietysti vähän hirvittää myös se tuleva luopuminen, tällaisena tunneihmisenä vaikea olla kiintymättä, kun lapsi tuntuu meidän perheen puuttuvalta palaselta jo nyt. Olen itse sellainen taivaanrannanmaalari ja heittäytyjä, jolle omat lapset pyörittelee silmiään, mutta tämä siskon lapsi lähtee aina kaikkeen hömppään mukaan.

Minulla on 8-16 työ, mutta teen kaikkea luovaa työn ohessa, jota voin vuodeksi vähentää jos tuntuu etten jaksa.

Mietin myös onko tämä vasten omien lastemme hyvinvointia..

Jossain kohti mietittiin kolmatta lasta, mutta ajateltiin että liian iso riski saada haastava lapsi, kun kahden kohdalla käynyt niin hyvä tuuri.

Ap

Oletko miettinyt minkälaisen mallin annat omille lapsillesi, jos et ota lasta teille? Pulassa olevia ei auteta, haastava lapsi ei ansaitse hoivaa, omaa lihaa ja verta oleva pieni lapsi hylätään eikä tarjota rakastavaa perhettä? Miten herkkä 8 vuotiaasi pystyisi käsittelemään noita kysymyksiä? Minulta ei tarvitsisi edes kysyä vaan lapsi otettaisiin meille heti vaikka seuraavaksi 15 vuodeksi.

Riippuu syistä sijoituksen taustalla. Jos lapsi joutuisi elämään traumatisoivissa ja huonoissa olosuhteissa, niin ottaisin meille, en kestäisi ajatusta siitä että pienellä olisi kurja lapsuus.

Kaikki säännöt, vastuut, käytännöt ja ehdot pitäisi tietysti sopia tarkasti etukäteen sekä siskon että sosiaalitoimen kanssa, jotta mitään kränää ja outoja tilanteita ei pääsisi syntymään. Kuinka paljon sisko voisi sekaantua ja puuttua elämään sen jälkeen kun lapsi on sijoitettu? Hankalan ihmisen kanssa tuollaisesta järjestelystä voisi tulla painajaista, jos olisi päivittäin hääräämässä ja määräilemässä jotain omiaan.

Jos lapsella on ollut epävakaata kotona, niin saattaa oireilla sitäkin käytöksellään. Teidän luona voi hyvinkin olla tasaisempi meno hänellä. Eihän sitä kokeilematta tiedä. Olen itse vähän sellainen, että elämä ei ole pelkästään meidän omia valintoja, joskus kohdalle tulee ylimääräistäkin huolehdittavaa läheisten kautta. En ole jättänyt sairasta veljeä, vanhempaani tai sisaruksen lasta pärjäilemään. Onhan oma urani ollut sitten näistä syistä vähän vähemmän loistokas ja välillä mietin, että helpommallakin olisin voinut päästä, mutta kertaakaan en ole katunut läheisten auttamista. 

Jos sitten otat lapsen luoksesi ja tulee jotain yllättävää ja uuvuttavaa, niin sossut kyllä ymmärtää senkin. Näppintuntumalla sanoisin, että parissa kuukaudessa saa rutiinit rullaamaan, että näet kyllä että miten sujuu. Kunhan et ylisuorita, rennoin rantein vaan ja sanot muille ylimääräisille velvoitteille vuoden ajan ei. 

Jos sosiaalityöntekijät ovat mukana niin erikoista, että puhutaan vuodesta eli jostakin tarkasta ajasta. Silloin kun on sossut ovat mukana niin aikaahan ei pysty takaamaan kukaan.

Enpä ota kun on vain veli eikä hänellä ole perhettä on hyvä syy olla ottamatta.

,,,,,,,meillä oli jo kolme omaa lasta - kun vastaanotimme päihdeongelmaisen siskoni huostaanotetut pienet neljä vuotta sitten. Isompi oli reilun vuoden, pienempi vastasyntynyt. Siskoani ei lapset kiinnostaneet, turvasimme pienille hyvän kasvualustan. Lastensuojelu vahvasti tukena. Hyvä päätös, ei kaduta. Siskoni rypee jossakin, ei ole riippakivenä.

Unohda siitä se sukulaisuus, ottaisitko samoilla spekseillä täysin vieraan kolmannen lapsen tai tekisitkö oman? Eli mieti jaksamista, ajankåyttöä jne...

Minä ottaisin. Veri on vettä sakeampaa. Lainailen veljeni lapsia välillä oman lapseni kaveriksi... Hyvin on aina sujunut.

Sukulaislapsissa on tuttuus etuna. Kaikki tietävät, että muista välitetään oikeasti.

Ottaisin ehdottomasti. Omat lapset jo 9-12 vuotiaita.

Eli lapsi olisi viikonloput äidillään? Varaudu siihen, että sinusta tulee ikävä "täti", joka komentelee arkena ja koittaa pitää pyöriä pyörimässä, kun viikonloppuna ollaan äidillä - ei menoja. Sitten miettisin millaisia tukitoimia lapsella eli paljonko menee sen lisäksi sitä aikaa. 5-vuotias on kuitenkin tosi pieni vielä, joten tarvii vahtimista koko ajan ja "sisaruksista" ei ole leikkikaveria. Niin vaikea tilanne. 

Omassa tapauksessani täytyisi miettiä pitkään. Jos nyt kysyttäisiin, niin sanoisin ehdottomasti ei. Siskoni ei ole koskaan ollut läheinen minulle ja on kerännyt lähinnä rusinat pullasta ja jättänyt oman perheen usein pulaan, väistelee vastuuta eikä pidä yhteyttä.

Mun veljenpoika asuu meillä, on asunut jo pian 12v. Äitinsä kuoli, veljen olinpaikasta ei taida olla kenellekään havaintoa kun huumeet ja viina vei jo ennen pojan syntymää, poikaansa ei ole nähnyt kertaakaan tänä aikana. Biologisia lapsia on kaksi, mutta omanani pidän kaikkia kolmea, ja omat lapseni ovat häntä nuorempia. Saman miehen kanssa olen edelleen yhdessä kun pojan muuttaessa meille, ihan tavallista perhe-elämää eletään.

Minä olin pojan hakiessani hyvin nuori, vain hieman päälle parikymppinen, mutta vakituisessa työssä ja omistusasuntokin löytyi. Poika oli kuten kuka tahansa iloinen taapero, vajaa kaksi vuotias silloin, mitä nyt hieman pienikokoinen. Siitä rimppakintusta on kasvanut fiksu ja kohtelias teini, joka harrastaa ja tähtää suunnitelmissaan pitkälle. Lapset tietävät kuvion, mutta puhuttelevat häntä veljenään, ja minä kerron kysyjille olevani kolmen pojan äiti. Tähän kokoonpanoon me kaikki on kasvettu.

Toki tilanne olisi täysin erilainen ja varmasti merkittävästi vaikeampi jos lapsi olisi vanhempi, mahdollisesti traumatisoitunut tai muuten ongelmallinen, mutta AP:n tilanteessa ottaisin lapsen, mikäli se sopii kaikille perheenjäsenille, omat lapset tulee huomioida myös, joskaan ei sälyttää päätöstä heille.

Eniten mietityttää omat lapsesi, jos lapsi on jotenkin hyvin vaikea ja "erityinen". Terveisin yksi jolla jäi teini-iässä kunnon suhde luomatta omaan äitiin, kun suht runsaasti nuorempi pikkuveli olikin erityislapsi joka tuhosi kaiken äidin jaksamisen ja kodin rauhan. Jotenkin sen kesti, kun tiesin, ettei äiti ollut tilannetta valinnut. Muutin kyllä pois kotoa heti kun täytin 18.

Mielestäni on oikein ja hyvä auttaa siskon lasta, mutta vaikeita päätöksiä voi olla edessä, jos tuon vuoden aikana ei homma alakaan sujua. Älä heitä omien lasten lapsuutta bussin alle. Toisaalta jos kaikki menee superhyvin, niin sekin kirpaisee kun lapsi palaa kotiinsa.

Onnea matkaan, mihin ikinä päädytkin niin se on varmasti juuri teille paras vaihtoehto vaikeassa tilanteessa.

Ottaisin. Te pärjäätte kyllä jos valitset lapsen asuttaa teille

En ainakaan tuota omaa sisarentytärtäni. V:tä haistattava ja tavaroita paiskova yhdeksänvuotias joka on äitinsä mielestä vain niin temperamenttinen ja sanavalmis. Ei sen puoleen, en ottaisi hänen äitiäänkään.

Voisin periaatteessa ottaa. Olen kuitenkin viihdepuhelimessa töissä enkä haluaisi, että lapsi joutuu kuulemaan rivoja juttuja päivät pitkät.

Itse kasvoin äitini siskon perheessä vastasyntyneestä aikuisikään, mieheni veljenpoika taas kasvoi meidän perheessämme kaksivuotiaasta aikuiseksi. Mitään korvausta emme hakeneet tai saaneet, vaikka sosiaalitoimi muutaman tarkastuskäynnin tekikin. Nyt tyttärelläni on kaksi adoptoitua lasta, joten nämä epätyypilliset perhemuodot kulkevat suvussa!